Hyvin hämmentävä tapahtuma tänään kaupassa.

Ei ole välttämättä kehitysvammainen eikä autistinen, tuolla naisella voi hyvinkin olla psykoosi päällä tai joku aikuisiällä sattunut aivovaurio. Tiedän yhden naisen joka luuli psykoosissa itseään lapseksi.

Aivovamma?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan mukavalta kohtaamiselta loppujen lopuksi.

Mutta miksi ihmeessä "olisiko pitänyt mennä käymään naisen luona"? 

No kato heräs pervolla himot vaikka muita syytteli pervoksi.

Ehkä hän oli enkelien koskettama? Oliko enkeli kasvoinen ja viattoman oloinen?

Varmasti hämmentävä kokemus, mutta hyvä että jätit karkkien syönnin väliin. Liika ystävällisyys saattaa aiheuttaa hankaluuksia joskus.

Jos se olis vaikka antanu torvee.

Lievästi kehitysvammainen. Olisit saattanut tavata esimerkiksi siskoni, päällepäin ei "näy" eikä puhetyylistä "kuule", vasta jonkin ajan jutustelun jälkeen ilmenee erilaisuus, tulee vähän outoja ja lapsekkaita kommentteja, henkinen ikä nuorempi kuin päällepäin arvaisi. Viattomasti saattaa jutustella kenelle tahansa. Olkaa ymmärtäväisiä, onneksi suurin osa tervejärkisistä tajuaa. :) Hirvittää ihmiset jotka saattaisivat käyttää hyväksi, onneksi tällaisia ei ole tullut kohdalle (paitsi puhelinmyyjät ovat pari kertaa väkisin onnistuneet myymään lehtiä ym. joita ei olisi halunnut, ei osannut kieltäytyä kun inttivät että "ilmaiseksi" saa, tämä oikeastaan pääsyy miksi pidän kyseistä hommaa erittäin kyseenalaisena... ).

Mulla on työmatkabussituttuna nainen, joka on ihan lapsen tasolla mutta ulospäin aikuinen nätti nuori nainen. Hänellä on lapsi ja oikein ihana mies joka huolehtii sekä taaperosta että äidistä. 

Tuo nainen juttelee kaikkien (tuntemattomienkin) kanssa iloisesti, kertoilee avoimesti asioistaan mutta ei hallitse yhtään päätöksentekoa tai vastuuta. Jos hänelle tulee nälkä, hän alkaa vaatimaan mieheltään ruokaa koska on nälkä, sen sijaan että hahmottaisi kauanko on aikaa seuraavaan ateriaan tai miten se hoidetaan. Siis alkaa valittamaan "on nälkä" Koska syödään" "haluan ruokaa" sen sijaan että vaikka ehdottaisi että ostetaanko kotimatkalla pizzat niin saadaan nopeasti ruokaa. 

Lapsi on iloisen ja rakastetun näköinen, ja nainen on suloisen lämmin hänelle, pussailee ja juttelee. 

Up.

Ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jokin neurologinen häiriö. Tai oli muuten vaan tuolla asenteella liikenteessä. Mullakin on dysfasia ja autismin piirteitä ja välillä kyllä tekee mieli olla outo eli yhtä kuin oma itsensä. Kuitenkin usein pyrin käyttäytymään "normaalisti" , joten en ala oudoksi muiden läsnäollessa.

Voisitko kertoa millä tavalla olet "outo" ja esitätkö jollain tavalla "normaalia"?

Tämähän alkaa olemaan mielenkiintoinen aihe.

Jotta vaikuttaisin normaalilta, niin joudun usein hillitsemään halujani tehdä joitain asioita julkisilla paikoilla. Joskus saatan kokea tarvetta sanoa jollekin jotain, mutta hyvin harvoin. Pikemminkin saatan haluta olla sanomatta mitään joillekin ihmisille tai vastata vain hyvin lyhyesti, mutta tiedän päässäni ettei se ole korrektia siinä tilanteessa. Miten sitten olen muuten outo. No ainakaan en koe tylsyyttä ja en koe olevani yksinäinen tai ainakaan en kärsi siitä. En oikein ymmärrä, kun joku sanoo, että on tylsää. Minusta on kivaa olla tekemättä mitään, koska silloin voin uppoutua ajatuksiini. Se on mun lempitekemistä, että voin viettää aikaa mielikuvitusmaailmojen parissa. Näissä mielikuvitusjutuissa en kuvittele olevani itse mukana, vaan olen keksinyt vieraat hahmot vieraassa paikassa. Oikeastaan taidan jopa ahdistua, jos en pääse riittävästi haaveilemaan.

Vammainen. Miksi sillä muuten olisi ollut se lappu?

Tuli mieleeni Asperger. Tyypillistä on lapsenomainen käytös ja suora sukaisuus. Esim jos hänen mielestään sinulla on vaikka ruma pusero, asperger jenkilö sanoo sen suoraan. Hän ei voi ymmärtää miksei saisi sanoa mitä ajattelee. Eli tietyttyjen rajojen ymmärtäminen puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jokin neurologinen häiriö. Tai oli muuten vaan tuolla asenteella liikenteessä. Mullakin on dysfasia ja autismin piirteitä ja välillä kyllä tekee mieli olla outo eli yhtä kuin oma itsensä. Kuitenkin usein pyrin käyttäytymään "normaalisti" , joten en ala oudoksi muiden läsnäollessa.

Voisitko kertoa millä tavalla olet "outo" ja esitätkö jollain tavalla "normaalia"?

Tämähän alkaa olemaan mielenkiintoinen aihe.

Jotta vaikuttaisin normaalilta, niin joudun usein hillitsemään halujani tehdä joitain asioita julkisilla paikoilla. Joskus saatan kokea tarvetta sanoa jollekin jotain, mutta hyvin harvoin. Pikemminkin saatan haluta olla sanomatta mitään joillekin ihmisille tai vastata vain hyvin lyhyesti, mutta tiedän päässäni ettei se ole korrektia siinä tilanteessa. Miten sitten olen muuten outo. No ainakaan en koe tylsyyttä ja en koe olevani yksinäinen tai ainakaan en kärsi siitä. En oikein ymmärrä, kun joku sanoo, että on tylsää. Minusta on kivaa olla tekemättä mitään, koska silloin voin uppoutua ajatuksiini. Se on mun lempitekemistä, että voin viettää aikaa mielikuvitusmaailmojen parissa. Näissä mielikuvitusjutuissa en kuvittele olevani itse mukana, vaan olen keksinyt vieraat hahmot vieraassa paikassa. Oikeastaan taidan jopa ahdistua, jos en pääse riittävästi haaveilemaan.

Täällä myös yksi outo. Joudun erikseen aina miettimään miten normaalit tutut käyttäytyisi vastaavissa tilanteissa. Olen joutunut aktiivisesti opettelemaan kaikki käytöstavat ja normaalin sosiaalisen toiminnan ulkoa ja muita seuraamalla, ja tähän seuraamiseen havahduin vasta todella myöhään. Jos joku poikkeaa normaalista keskustelun kaavasta vähänkään, menen lukkoon enkä saata sanoa mitään. En yksinkertaisesti tiedä mitä pitäisi tehdä. En tykkää katsoa muita silmiin, ja joudun aina aktiivisesti valvomaan etten tee mitään outoa keskustelun aikana, vaikkapa potki vieressä olevan pöydän jalkaa tai räplää paidankaulusta. Turhauttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jokin neurologinen häiriö. Tai oli muuten vaan tuolla asenteella liikenteessä. Mullakin on dysfasia ja autismin piirteitä ja välillä kyllä tekee mieli olla outo eli yhtä kuin oma itsensä. Kuitenkin usein pyrin käyttäytymään "normaalisti" , joten en ala oudoksi muiden läsnäollessa.

Voisitko kertoa millä tavalla olet "outo" ja esitätkö jollain tavalla "normaalia"?

Tämähän alkaa olemaan mielenkiintoinen aihe.

Jotta vaikuttaisin normaalilta, niin joudun usein hillitsemään halujani tehdä joitain asioita julkisilla paikoilla. Joskus saatan kokea tarvetta sanoa jollekin jotain, mutta hyvin harvoin. Pikemminkin saatan haluta olla sanomatta mitään joillekin ihmisille tai vastata vain hyvin lyhyesti, mutta tiedän päässäni ettei se ole korrektia siinä tilanteessa. Miten sitten olen muuten outo. No ainakaan en koe tylsyyttä ja en koe olevani yksinäinen tai ainakaan en kärsi siitä. En oikein ymmärrä, kun joku sanoo, että on tylsää. Minusta on kivaa olla tekemättä mitään, koska silloin voin uppoutua ajatuksiini. Se on mun lempitekemistä, että voin viettää aikaa mielikuvitusmaailmojen parissa. Näissä mielikuvitusjutuissa en kuvittele olevani itse mukana, vaan olen keksinyt vieraat hahmot vieraassa paikassa. Oikeastaan taidan jopa ahdistua, jos en pääse riittävästi haaveilemaan.

Täällä myös yksi outo. Joudun erikseen aina miettimään miten normaalit tutut käyttäytyisi vastaavissa tilanteissa. Olen joutunut aktiivisesti opettelemaan kaikki käytöstavat ja normaalin sosiaalisen toiminnan ulkoa ja muita seuraamalla, ja tähän seuraamiseen havahduin vasta todella myöhään. Jos joku poikkeaa normaalista keskustelun kaavasta vähänkään, menen lukkoon enkä saata sanoa mitään. En yksinkertaisesti tiedä mitä pitäisi tehdä. En tykkää katsoa muita silmiin, ja joudun aina aktiivisesti valvomaan etten tee mitään outoa keskustelun aikana, vaikkapa potki vieressä olevan pöydän jalkaa tai räplää paidankaulusta. Turhauttavaa.

Olet ilmeisesti autistinen? En siis vittuile, ihan mielenkiinnosta kysyn.

Lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jokin neurologinen häiriö. Tai oli muuten vaan tuolla asenteella liikenteessä. Mullakin on dysfasia ja autismin piirteitä ja välillä kyllä tekee mieli olla outo eli yhtä kuin oma itsensä. Kuitenkin usein pyrin käyttäytymään "normaalisti" , joten en ala oudoksi muiden läsnäollessa.

Voisitko kertoa millä tavalla olet "outo" ja esitätkö jollain tavalla "normaalia"?

Tämähän alkaa olemaan mielenkiintoinen aihe.

Jotta vaikuttaisin normaalilta, niin joudun usein hillitsemään halujani tehdä joitain asioita julkisilla paikoilla. Joskus saatan kokea tarvetta sanoa jollekin jotain, mutta hyvin harvoin. Pikemminkin saatan haluta olla sanomatta mitään joillekin ihmisille tai vastata vain hyvin lyhyesti, mutta tiedän päässäni ettei se ole korrektia siinä tilanteessa. Miten sitten olen muuten outo. No ainakaan en koe tylsyyttä ja en koe olevani yksinäinen tai ainakaan en kärsi siitä. En oikein ymmärrä, kun joku sanoo, että on tylsää. Minusta on kivaa olla tekemättä mitään, koska silloin voin uppoutua ajatuksiini. Se on mun lempitekemistä, että voin viettää aikaa mielikuvitusmaailmojen parissa. Näissä mielikuvitusjutuissa en kuvittele olevani itse mukana, vaan olen keksinyt vieraat hahmot vieraassa paikassa. Oikeastaan taidan jopa ahdistua, jos en pääse riittävästi haaveilemaan.

Täällä myös yksi outo. Joudun erikseen aina miettimään miten normaalit tutut käyttäytyisi vastaavissa tilanteissa. Olen joutunut aktiivisesti opettelemaan kaikki käytöstavat ja normaalin sosiaalisen toiminnan ulkoa ja muita seuraamalla, ja tähän seuraamiseen havahduin vasta todella myöhään. Jos joku poikkeaa normaalista keskustelun kaavasta vähänkään, menen lukkoon enkä saata sanoa mitään. En yksinkertaisesti tiedä mitä pitäisi tehdä. En tykkää katsoa muita silmiin, ja joudun aina aktiivisesti valvomaan etten tee mitään outoa keskustelun aikana, vaikkapa potki vieressä olevan pöydän jalkaa tai räplää paidankaulusta. Turhauttavaa.

Olet ilmeisesti autistinen? En siis vittuile, ihan mielenkiinnosta kysyn.

Kyllä. 36

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jokin neurologinen häiriö. Tai oli muuten vaan tuolla asenteella liikenteessä. Mullakin on dysfasia ja autismin piirteitä ja välillä kyllä tekee mieli olla outo eli yhtä kuin oma itsensä. Kuitenkin usein pyrin käyttäytymään "normaalisti" , joten en ala oudoksi muiden läsnäollessa.

Voisitko kertoa millä tavalla olet "outo" ja esitätkö jollain tavalla "normaalia"?

Tämähän alkaa olemaan mielenkiintoinen aihe.

Jotta vaikuttaisin normaalilta, niin joudun usein hillitsemään halujani tehdä joitain asioita julkisilla paikoilla. Joskus saatan kokea tarvetta sanoa jollekin jotain, mutta hyvin harvoin. Pikemminkin saatan haluta olla sanomatta mitään joillekin ihmisille tai vastata vain hyvin lyhyesti, mutta tiedän päässäni ettei se ole korrektia siinä tilanteessa. Miten sitten olen muuten outo. No ainakaan en koe tylsyyttä ja en koe olevani yksinäinen tai ainakaan en kärsi siitä. En oikein ymmärrä, kun joku sanoo, että on tylsää. Minusta on kivaa olla tekemättä mitään, koska silloin voin uppoutua ajatuksiini. Se on mun lempitekemistä, että voin viettää aikaa mielikuvitusmaailmojen parissa. Näissä mielikuvitusjutuissa en kuvittele olevani itse mukana, vaan olen keksinyt vieraat hahmot vieraassa paikassa. Oikeastaan taidan jopa ahdistua, jos en pääse riittävästi haaveilemaan.

Täällä myös yksi outo. Joudun erikseen aina miettimään miten normaalit tutut käyttäytyisi vastaavissa tilanteissa. Olen joutunut aktiivisesti opettelemaan kaikki käytöstavat ja normaalin sosiaalisen toiminnan ulkoa ja muita seuraamalla, ja tähän seuraamiseen havahduin vasta todella myöhään. Jos joku poikkeaa normaalista keskustelun kaavasta vähänkään, menen lukkoon enkä saata sanoa mitään. En yksinkertaisesti tiedä mitä pitäisi tehdä. En tykkää katsoa muita silmiin, ja joudun aina aktiivisesti valvomaan etten tee mitään outoa keskustelun aikana, vaikkapa potki vieressä olevan pöydän jalkaa tai räplää paidankaulusta. Turhauttavaa.

Kuulostaa aivan samalta kuin minulla. Osasit kuvailla paremmin tuon kuin minä. Mullekin katsekontakti on ollut vaikeaa. Joudun pinnistelemään, että pystyisin katsoa toista silmiin, mutta usein kyllä puhun toiselle katsomalla ohi.

T. Se dysfaatikko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jokin neurologinen häiriö. Tai oli muuten vaan tuolla asenteella liikenteessä. Mullakin on dysfasia ja autismin piirteitä ja välillä kyllä tekee mieli olla outo eli yhtä kuin oma itsensä. Kuitenkin usein pyrin käyttäytymään "normaalisti" , joten en ala oudoksi muiden läsnäollessa.

Voisitko kertoa millä tavalla olet "outo" ja esitätkö jollain tavalla "normaalia"?

Tämähän alkaa olemaan mielenkiintoinen aihe.

Jotta vaikuttaisin normaalilta, niin joudun usein hillitsemään halujani tehdä joitain asioita julkisilla paikoilla. Joskus saatan kokea tarvetta sanoa jollekin jotain, mutta hyvin harvoin. Pikemminkin saatan haluta olla sanomatta mitään joillekin ihmisille tai vastata vain hyvin lyhyesti, mutta tiedän päässäni ettei se ole korrektia siinä tilanteessa. Miten sitten olen muuten outo. No ainakaan en koe tylsyyttä ja en koe olevani yksinäinen tai ainakaan en kärsi siitä. En oikein ymmärrä, kun joku sanoo, että on tylsää. Minusta on kivaa olla tekemättä mitään, koska silloin voin uppoutua ajatuksiini. Se on mun lempitekemistä, että voin viettää aikaa mielikuvitusmaailmojen parissa. Näissä mielikuvitusjutuissa en kuvittele olevani itse mukana, vaan olen keksinyt vieraat hahmot vieraassa paikassa. Oikeastaan taidan jopa ahdistua, jos en pääse riittävästi haaveilemaan.

Täällä myös yksi outo. Joudun erikseen aina miettimään miten normaalit tutut käyttäytyisi vastaavissa tilanteissa. Olen joutunut aktiivisesti opettelemaan kaikki käytöstavat ja normaalin sosiaalisen toiminnan ulkoa ja muita seuraamalla, ja tähän seuraamiseen havahduin vasta todella myöhään. Jos joku poikkeaa normaalista keskustelun kaavasta vähänkään, menen lukkoon enkä saata sanoa mitään. En yksinkertaisesti tiedä mitä pitäisi tehdä. En tykkää katsoa muita silmiin, ja joudun aina aktiivisesti valvomaan etten tee mitään outoa keskustelun aikana, vaikkapa potki vieressä olevan pöydän jalkaa tai räplää paidankaulusta. Turhauttavaa.

Olet ilmeisesti autistinen? En siis vittuile, ihan mielenkiinnosta kysyn.

Kyllä. 36

Kiitos kun rohkenit jakaa tämän kanssamme ❤

Up

No minulla kun oli jonkinlainen psykoosi, unettomuutta ja syömättömyyttä siihen päälle, niin todellakin tein ja sanoin jotain tuollaisia ventovieraille. Oli sellainen olo, että voin ja kehtaan sanoa mitä vaan. Ja ihan kaunis nuori nainen olen.