Lue keskustelun säännöt.
Saat kutsun luokkakokoukseen. Ensireaktosi, menetko paikalle?
12.11.2016 |
Oli kyse sitten ylä-asteaikainen tai lukio/amis.
Menetkö paikalle tai skippaatko?
Kommentit (113)
Olen ollutkin. Ihan mukavaa. Pari kertaa ollut vanha opettajakin mukana. Hän oli tosi nuori meitä opettaessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensireaktioni olisi: OHO!
Ja sitten vielä uudestaan: OHO!
Että joku on siis muistanut, että minäkin olin.
Menisin ilomielin. Olisi mukava tavata vanhoja luokkatovereita.
Ei niitä Koskaan järjestetty eikä järjestetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä. En ymmärrä, mitä saisin sellaisesta. Ei siellä ole ketään, jota kaipaisin. Eteenpäin elämässä mennään muutenkin, ei taaksepäin.
Kyllä menisin. Olenhan treenannut salilla aivan tuota tilaisuutta varten.laitatin silarit ja huulwt jne. Ihana kuulla mitä tykkäävät kostokropastani ne kiusaajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos luokkakokous on pidetty, en ole ollut siitä tietoinen. Kutsua ei ole tullut, tosin sukunimeni on muuttunut ja osoitekin on riittävän kaukana entisestä koulusta. Eli en olisi mennyt, vaikka olisi kutsuttu. Oli ihan kivojakin luokkakavereita, mutta niitä muutamaa kusipäätä en halua nähdä.
Sain kutsun alkukesästä, ja kovasti olisi pitänyt liittyä tapahtuman Whatsapp-ryhmäänkin. En liittynyt enkä mennyt. Vähän harmitti sen henkilön puolesta, joka mut oli etsinyt käsiinsä ja nähnyt siihen jo vähän vaivaakin (mulla kun ei ole sometilejä tms) - mutta kun hetkenkin mietin kaikkia niitä muita, niin enpä enää nähnyt tarvetta. Syrjimistä ja kiusaamista silloin eikä mitään yhteyttä liki 40 vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mennyt. Ei kiinnostanut nähdä ketään. Olin se syrjitty hiljainen tyttö. Varsinkin muut tytöt olivat ankeita minua kohtaan. Miksi olisin mennyt, kun en olisi saanut siitä mitään hyvää oloa. Muistan kuinka eräs kouluni poika, johon törmäsin parikymppisenä, sanoi minun olleen yksi koulun parhaimman näköisistä tytöistä. Ei kyllä silloin siltä tuntunut. Mutta ehkä tuo selittää miksi muut tytöt syrjivät minua. Ja olinhan helppo kohde hiljaisuuteni takia.
Ensireaktioni oli että kiva! --vähän kun aikaa kului ja makustelin asiaa, niin jätin sittenkin väliin... ei vaan jotenkin enää jaksa innostua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mennyt. Aluksi pohdin että voisin käydäkin istumassa iltaa vähän aikaa ja poistua jos/KUN ahdistus käy suureksi, mutta paikaksi ei valikoitunut esimerkiksi mikään keskustan ravintola vaan tosi kaukana oleva ja vieläpä hyvin kallis paikka. En halunnut mennä minnekään korpeen ja vielä maksaa itseäni kipeäksi siitä että traumat nousee taas pintaan. Olin siis se kiusattu ja syrjitty, joka jätettiin aina kaiken ulkopuolelle. Luultavasti niin olisi käynyt nytkin, olen ymmärtänyt että kokouksissa palataan jotekin kummati ennen pitkää samaan dynamiikkaan ja rooleihin mitä koulussakin
Suurin osa luokkakavereista ja niiden tekemisistä ja asioista ei kiinnostanut silloin kouluaikoinakaan paskaakaan, miksi nytkään yhtään sen enempää. Varsinkaan rinnakkaisluokkalaisten osalta.
sivusta