"Turhia" asioita, jotka muistat vuosien takaa?
Onko teille sattunut sellaisia tavallisia tilanteita, jotka ovat tapahtuneet kauan sitten, kenties lapsuudessanne, mutta jostain syystä muistatte ne vieläkin yllättävän hyvin? Eli tilanne ei ole ollut mitenkään kummoinen, ei surullinen tai iloinen, vaan aika arkinen ja vähäpätöinen. Ei ollenkaan sellainen asia, jonka voisi kuvitella jäävän pysyvästi muistiin.
Itse muistan, kun lapsena utelin kodinhoitajalta hänen palkkaansa eikä se vastannut siihen mitään.
Muistan kun 4-vuotiaana yritin kiivetä vauvanvaunuun sillä tekosyyllä, että olen muka palannut takaisin 3-vuotiaaksi. (Sitä en muista, miksi tämä oli mielestäni hyvä perustelu.)
Tylsimmät muistonne?
Kommentit (2086)
Marco Bjurström kysyi kerran loppulaulun vihjeen antajalta, joka oli Karkkilasta, että miltä tuntuu asua namikaupungissa.
Rynkyn numeron vaikka intistä aikaa jo kohta 20 vuotta
Halutko miljonääriksi -kysymys: Mikä seuraavista on valtio? -Kanada -Kukkoda -Tipuda -Munada
Tuttuni nimi oli Jaska. No sanoin sitten lapsena ajatuksissani 'Jaskapask....' en ehtinyt sanoa loppuun asti kun näin hänen murhaavan katseensa.
Olin noin 6v, hyräilin "jaffa, jaffa, hartwallin jaffa -mainosta" kirjoituspöytäni ääressä piirrellen, ikkunalaudalla oli lautasella (lautasessa oli kuva siitä 80-luvun vanhanaikaisissa vaatteissa olevasta piirretystä tytöstä, jos tiedätte mitä tarkoitan... Oliko joku Holly Hobbie tms) pahoja mummon tuomia karkkeja ja ne olivat jo pölyisiä kun kukaan ei ollut syönyt niitä.. Mansikkakaktukseni oli melko kuiva myös.
Serkku lauloi Turtlesien tunnaria: Heeron hungon kakkakääryle, heeron hungon kakkakääryle
Vierailija kirjoitti:
Nyt tulee pottumaisen vaikea kysymys. Tämä nimi on niinku yks Etelä-Amerikan maa plus na, ja kun siihen lisätään maa, saadaan tää maa, missä tää kasvaa. Että millähän maalla meikäläinen nyt kuokkii?
Tämä oli siis yksi lukuisista kasvismainoksista, joissa oli Heikki Kinnunen.
Vanhempieni 240 Volvon rekkarin 90luvun puolesta välistä.
Muistan minkä mallinen reikä oli perheemme Fiat 127:n muovipuskurissa 80-luvun puolivälissä.
Kaiken näköstä turhaa muistuu silloin tällöin mieleen, onneksi muisti on alkanut pätkimään töiden ja harrastusten takia niin alkaneet haalistua.
Eräs henkilö lauloi kerran: Petteri Punakuono oli aivan tolaltaan.
Opiskelin vuosia sitten italiaa ja parhaiten muistan lauseen "Dove sono gli stuzzicadenti?" eli missä ovat hammastikut.
Varhaisin muistoni on ajalta, jolloin olin vähän alle 3-vuotias. Leikin isin kanssa ja oli kivaa. Sitten nousin ylös. Isi oli yllättyneen näköinen. Äiti oli essu päällä laittamassa keittoa, keittokomero oli pieni. Hellan yläpuolella oli mummon lähettämiä isoja tikkareita, jotka muistan ihan valtavina. Kysyin äidiltä saanko tikkarin, ja äiti sanoi että ei nyt ennen ruokaa.
Se oli siinä. Pidän edelleen makeasta todella paljon ja ihmisiä naurattaa, että eka muistonikin liittyy karkkiin...
Vierailija kirjoitti:
Alkuvuodesta 1989 bensalitra maksoi 2,95mk litra.
Kun markat vaihtuivat euroiksi myytiin bensaa euron litra.
Sinccis
Katsoin kerran sisareni kanssa Muumi-jaksoa, jonka alussa Niiskuneiti sanoo: Minä en tiedä mitään maailmanmenosta. Sisareni sanoi: No siltä näyttää!
Muistan yhden satunnaisen auton rekkarin. Olin varmaan 8-vuotias ja kavereiden kanssa leikittiin että se auto liitty jotenkin johonkin meidän keksimään rikokseen ja piti muistaa rekkari että voi ilmoittaa poliisille.
Kodin puhelinnumero 60-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei liity lapsuuteeni vaan Rockradioon. Sinne saattoi soittaa numeroon (90) 144 800.
Eipä ollut noin, koska suuntanumero oli 09.
Haa. Kylläpä oli. Taidat olla vähän nuorempi.
Kaikki suuntanumerot alkoi ennen ysillä ja niitä oli paljon.
Meillä oli suunta 934.Meillä taas oli 971.
Tässä vielä kaikki vanhat suuntanumerot: 90, 911, 912, 913, 914, 915, 916, 917, 918, 919, 921, 922, 924, 925, 926, 928, 930, 931, 932, 933, 934, 935, 936, 937, 938, 939, 941, 942, 943, 944, 945, 946, 947, 951, 952, 953, 954, 955, 956, 957, 958, 959, 960, 961, 962, 963, 964, 965, 966, 967, 968, 971, 972, 973, 974, 975, 976, 977, 978, 979, 981, 982, 983, 984, 985, 986, 987, 988, 989, 9692, 9693, 9694, 9695, 9696, 9697, 9698
918 oli kotiin ja 936 mummille ja papalle
Vierailija kirjoitti:
Yläasteen kemian kirjan tehtävä:
"Mikä leipuria harmittaa, kun hän sanoo 'kalsium hiili kupari happi typpi vety alumiini kalium jodi!' ?"
Ca C Cu O N H Al K I (Eli kakku on CaCCu ON HAlKI = kakku on halki)
Nyt tulee pottumaisen vaikea kysymys. Tämä nimi on niinku yks Etelä-Amerikan maa plus na, ja kun siihen lisätään maa, saadaan tää maa, missä tää kasvaa. Että millähän maalla meikäläinen nyt kuokkii?