Kuinka paljon muilta miehiltä saatu huomio (ei pettäminen) kompensoi psyykkisesti naiselle sitä, ettei oma mies huomioi naisena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmoita miehelle että tarvitset huomiota ja et ole tyytyväinen parisuhteeseen. Muiden miesten huomio ei korjaa tilannetta.

Jos olen jo ilmoittanut ja mies vastannut, ettei nyt vain jaksa huomioida? Ap

Kannattaisi harkita eroa. 

Mielestäsi kuinka pitkän ajan päästä? Joka paikassa aina muistutetaan, että pitkissä suhteissa tulee myös ns. kuivia kausia. Ap

Riippuu ihmisestä. Kuulostaa, että sinulla alkaa jo olla erittäin paha olo teidän suhteessa. Miksi roikkua tuollaisessa tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi kysymys Ap:lle: Miksi ajattelet itsetuntosi olevan riippuvainen jonkun ulkopuolisen tahon huomiosta? Et sinä niitä tahoja voi kontrolloida, et vaikka kyse olisi "omasta" miehestäsi. Mun mielestä ensisijaista olisi löytää kadoksissa oleva itsetunto ja tyytyväisyys itsestään omasta sisimmästään, kaikki muu tulee kyllä sitten perästä. Tämä kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta sun täytyy ensin oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäsi! Sen jälkeen kenenkään huomio tai huomiotta jättäminen ei sitä asiaa muuta, eikä mielenterveytesi ole kenenkään ulkopuolisten ihmisten toiminnan varassa. Ajattele, mikä ihana vapaus! :) Mun mieheni on tällä hetkellä täysin kyvytön huomioimaan mua haluamallani tavalla, mutta se ei ole vaikuttanut minuun mitenkään masentavasti. En etsi huomiota tai eroottisia kokemuksia muualta, vaan (usko tai älä) unistani! :D Ihanaa olla riippumaton muiden ihmisten toiminnasta. <3

Tämä on juuri naisille tyypillistä oman elämän ja tarpeiden uhraamista. Vai etkö usko, että ketään miestä kiinnostaisi sua huomioida ja haluta seksiä kanssasi? Etkö usko ansaitsevasi miesten huomiota, jota monet muutkin naiset saavat ja seksiäkin ihan oikeasti eikä vain unissaan?! Ap

Ei tämä ole mitään tarpeiden uhraamista, sillä tarpeeni tulevat kyllä tyydytetyiksi, joskin vähän epäsovinnaisella tavalla. Omaksuin tämän ajattelumallin jo ennen mieheni tapaamista, sillä en halua olla millään tasolla riippuvainen kenenkään muun toiminnasta. Ymmärrän syyt mieheni tämänhetkiseen etäisyyden tarpeeseen, ja annan hänelle tilaa ja aikaa käsitellä omat ongelmansa. Loputtomiin en tietenkään tällaista katselisi, mutta ihmisillä tulee kaikenlaisia kausia elämässään ja se on ihan normaalia. En kuitenkaan ajattele, että vika olisi minussa. Pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta ihan oman hyvinvointini takia, en siksi, että saisin huomiota muilta. Sisäinen motivaatio on paras motivaatio! :)

EPäsovinaisella tavalla, eli saat kuitenkin seksiä joltakulta? Ap

Mielen tasolla kyllä, fyysisesti en. Mielestäni pettäminen ei ole ratkaisu mihinkään. Kuten tuossa ylhäällä mainitsinkin, herään usein ihan oikeaan orgasmiin näiden nautinnollisten unien jälkeen. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tämä ap:n kuvaama tilanne myös ja se latistaa itsetuntoa. Olen elänyt täydellisessä selibastissa ennen parhaimmillaan 7 v putkeen ja olin ihan tyytyväinen itseeni, mutta olin silloin sinkku.

Nyt kun on mies, jota mä haluaisin, mutta joka ei halua mua, niin se kyllä masentaa ja syö sisältä. Joka ilta se konkretusoituu sänkyyn mennessä, että hän ei halua. En käsitä miten se voisi olla vaikuttamatta itsetuntoon. Ehkä se yksi kommentoija täällä joka vain näkee unia ja ns hyväksyy itse itsensä, on poikkeuksellisen epäseksuaalinen tai tilanteenne on jatkunut vasta lyhyen aikaa.

Tämä on varmasti ihan sama kokemusmaailma sekä miehillä että naisilla, jotka ovat torjuttuja omassa suhteessaan. Eli varmaan miehetkin voivat vastata ap:n kysymykseen toisinpäin naisten huomiosta.

Päinvastoin, olen poikkeuksellisen seksuaalinen ihminen ja siksi varmaan pystyn saamaan nautintoa unimaailmastakin. Herään usein ihan oikeaan orgasmiin, ja se on kyllä paras alku aamulle. :) Tietenkään en vuosikausiksi tällaiseen tilanteeseen jäisi, mutta ymmärrän sen verran, että miehetkin voivat tarvita aikaa ja tilaa omien olotilojensa käsittelyyn. Parisuhteessahan tässä ollaan, ja mielestäni siihen kuuluu myös toisen "huonojen kausien" sietäminen ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

Koska miehesi on viimeksi tehnyt seksialoitteen? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi kysymys Ap:lle: Miksi ajattelet itsetuntosi olevan riippuvainen jonkun ulkopuolisen tahon huomiosta? Et sinä niitä tahoja voi kontrolloida, et vaikka kyse olisi "omasta" miehestäsi. Mun mielestä ensisijaista olisi löytää kadoksissa oleva itsetunto ja tyytyväisyys itsestään omasta sisimmästään, kaikki muu tulee kyllä sitten perästä. Tämä kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta sun täytyy ensin oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäsi! Sen jälkeen kenenkään huomio tai huomiotta jättäminen ei sitä asiaa muuta, eikä mielenterveytesi ole kenenkään ulkopuolisten ihmisten toiminnan varassa. Ajattele, mikä ihana vapaus! :) Mun mieheni on tällä hetkellä täysin kyvytön huomioimaan mua haluamallani tavalla, mutta se ei ole vaikuttanut minuun mitenkään masentavasti. En etsi huomiota tai eroottisia kokemuksia muualta, vaan (usko tai älä) unistani! :D Ihanaa olla riippumaton muiden ihmisten toiminnasta. <3

Tämä on juuri naisille tyypillistä oman elämän ja tarpeiden uhraamista. Vai etkö usko, että ketään miestä kiinnostaisi sua huomioida ja haluta seksiä kanssasi? Etkö usko ansaitsevasi miesten huomiota, jota monet muutkin naiset saavat ja seksiäkin ihan oikeasti eikä vain unissaan?! Ap

Ei tämä ole mitään tarpeiden uhraamista, sillä tarpeeni tulevat kyllä tyydytetyiksi, joskin vähän epäsovinnaisella tavalla. Omaksuin tämän ajattelumallin jo ennen mieheni tapaamista, sillä en halua olla millään tasolla riippuvainen kenenkään muun toiminnasta. Ymmärrän syyt mieheni tämänhetkiseen etäisyyden tarpeeseen, ja annan hänelle tilaa ja aikaa käsitellä omat ongelmansa. Loputtomiin en tietenkään tällaista katselisi, mutta ihmisillä tulee kaikenlaisia kausia elämässään ja se on ihan normaalia. En kuitenkaan ajattele, että vika olisi minussa. Pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta ihan oman hyvinvointini takia, en siksi, että saisin huomiota muilta. Sisäinen motivaatio on paras motivaatio! :)

Tilanteesi on siis sellainen, että miehellä on joku oma sinusta riippumaton kriisi, mikä aiheuttaa haluttomuuden. Tottakai sellaista voikin ymmärtää ja kun se on ilmeisesti vielä väliaikaistakin.

Minä vastasin omalta osaltani tilanteessa, jossa mies ei halua minua, koska näkee minussa mielestään niin paljon puutteita ja kertookin sen faktana. Silloin itsetunto aivan varmasti laskee ja alkaa hakea osoitusta omasta kelpaavuudesta muilta miehiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tämä ap:n kuvaama tilanne myös ja se latistaa itsetuntoa. Olen elänyt täydellisessä selibastissa ennen parhaimmillaan 7 v putkeen ja olin ihan tyytyväinen itseeni, mutta olin silloin sinkku.

Nyt kun on mies, jota mä haluaisin, mutta joka ei halua mua, niin se kyllä masentaa ja syö sisältä. Joka ilta se konkretusoituu sänkyyn mennessä, että hän ei halua. En käsitä miten se voisi olla vaikuttamatta itsetuntoon. Ehkä se yksi kommentoija täällä joka vain näkee unia ja ns hyväksyy itse itsensä, on poikkeuksellisen epäseksuaalinen tai tilanteenne on jatkunut vasta lyhyen aikaa.

Tämä on varmasti ihan sama kokemusmaailma sekä miehillä että naisilla, jotka ovat torjuttuja omassa suhteessaan. Eli varmaan miehetkin voivat vastata ap:n kysymykseen toisinpäin naisten huomiosta.

Kuinka kauan sinä olet joutunut elämään suhteessa, jossa tarpeitasi ei huomioida? Mitä olet ajatellut tehdä? Saatko huomiota muilta miehiltä? Ap

Tässä oma ketjuni:

http://www.vauva.fi/keskustelu/2707133/mies-ei-halua-seksia-muttei-suos…

Saisin helposti huomiota muilta miehiltä, ja olen yrityänyt alkaa katsella heitä. Todellisuudessa ikävä kyllä haluaisin vain omaa miestäni.

Kyllä minulle ainakin tuli hyvä mieli kun sai muilta miehiltä huomiota. Ja tarkoitan nyt ihan tällaista yleistä kohteliaisuutta, esim. joku kysyy tarvitsenko juotavaa, avaa oven jne. Samalla se kyllä korostaa sitä oman miehen moukkamaisuutta ja välinpitämättömyyttä. Muistan kun joku tuli iskemäänkin minua ja mies vain nauroi kippurassa kun näki sen.

Minä odotin kolme vuotta että "huono kausi" menee ohi. En suosittele KENELLEKÄÄN odottaa niin kauan. Vuosi maksimi. Ja yritin kyllä puhua ja saada miehen tajuamaan mutta ei sitä kiinnostanut. Nykyisen miehen kanssa huonot kaudet kestää enintään 2kk, mutta meillä onkin terve suhde jossa keskustelemme kaikista mahdollisista ongelmista, koska haluamme että suhteemme on hyvä ja olemme onnellisia.

Joskus se rakkaus vain kuolee eikä sille voi mitään. Kuka tahansa voi puhua ja lupailla vaikka mitä, mutta tosiasia on, että teot kertovat enemmän kuin sanat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tämä ap:n kuvaama tilanne myös ja se latistaa itsetuntoa. Olen elänyt täydellisessä selibastissa ennen parhaimmillaan 7 v putkeen ja olin ihan tyytyväinen itseeni, mutta olin silloin sinkku.

Nyt kun on mies, jota mä haluaisin, mutta joka ei halua mua, niin se kyllä masentaa ja syö sisältä. Joka ilta se konkretusoituu sänkyyn mennessä, että hän ei halua. En käsitä miten se voisi olla vaikuttamatta itsetuntoon. Ehkä se yksi kommentoija täällä joka vain näkee unia ja ns hyväksyy itse itsensä, on poikkeuksellisen epäseksuaalinen tai tilanteenne on jatkunut vasta lyhyen aikaa.

Tämä on varmasti ihan sama kokemusmaailma sekä miehillä että naisilla, jotka ovat torjuttuja omassa suhteessaan. Eli varmaan miehetkin voivat vastata ap:n kysymykseen toisinpäin naisten huomiosta.

Päinvastoin, olen poikkeuksellisen seksuaalinen ihminen ja siksi varmaan pystyn saamaan nautintoa unimaailmastakin. Herään usein ihan oikeaan orgasmiin, ja se on kyllä paras alku aamulle. :) Tietenkään en vuosikausiksi tällaiseen tilanteeseen jäisi, mutta ymmärrän sen verran, että miehetkin voivat tarvita aikaa ja tilaa omien olotilojensa käsittelyyn. Parisuhteessahan tässä ollaan, ja mielestäni siihen kuuluu myös toisen "huonojen kausien" sietäminen ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

Koska miehesi on viimeksi tehnyt seksialoitteen? Ap

En edes muista. Tilanne on jatkunut joitakin kuukausia, ei vuosia. Pari vuotta olisi varmaan maksimiaika, minkä voisin antaa toiselle käsitellä asiansa. Jos rakkautta riittää, mies kyllä käsittelee asiansa suhteen jatkumiseksi. Jos ei riitä, niin sitten saa mennä.

Huh huh, onneksi en oo riippuvainen kenenkään miehen huomiosta.

Sinkkuna on mukavaa, kun voi harrastaa omia juttuja ja tapailla miehiä silloin, kun sattuu kiinnostamaan. Kiva tekstari silloin tällöin riittää huomioksi :-)

n44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi kysymys Ap:lle: Miksi ajattelet itsetuntosi olevan riippuvainen jonkun ulkopuolisen tahon huomiosta? Et sinä niitä tahoja voi kontrolloida, et vaikka kyse olisi "omasta" miehestäsi. Mun mielestä ensisijaista olisi löytää kadoksissa oleva itsetunto ja tyytyväisyys itsestään omasta sisimmästään, kaikki muu tulee kyllä sitten perästä. Tämä kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta sun täytyy ensin oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäsi! Sen jälkeen kenenkään huomio tai huomiotta jättäminen ei sitä asiaa muuta, eikä mielenterveytesi ole kenenkään ulkopuolisten ihmisten toiminnan varassa. Ajattele, mikä ihana vapaus! :) Mun mieheni on tällä hetkellä täysin kyvytön huomioimaan mua haluamallani tavalla, mutta se ei ole vaikuttanut minuun mitenkään masentavasti. En etsi huomiota tai eroottisia kokemuksia muualta, vaan (usko tai älä) unistani! :D Ihanaa olla riippumaton muiden ihmisten toiminnasta. <3

Tämä on juuri naisille tyypillistä oman elämän ja tarpeiden uhraamista. Vai etkö usko, että ketään miestä kiinnostaisi sua huomioida ja haluta seksiä kanssasi? Etkö usko ansaitsevasi miesten huomiota, jota monet muutkin naiset saavat ja seksiäkin ihan oikeasti eikä vain unissaan?! Ap

Ei tämä ole mitään tarpeiden uhraamista, sillä tarpeeni tulevat kyllä tyydytetyiksi, joskin vähän epäsovinnaisella tavalla. Omaksuin tämän ajattelumallin jo ennen mieheni tapaamista, sillä en halua olla millään tasolla riippuvainen kenenkään muun toiminnasta. Ymmärrän syyt mieheni tämänhetkiseen etäisyyden tarpeeseen, ja annan hänelle tilaa ja aikaa käsitellä omat ongelmansa. Loputtomiin en tietenkään tällaista katselisi, mutta ihmisillä tulee kaikenlaisia kausia elämässään ja se on ihan normaalia. En kuitenkaan ajattele, että vika olisi minussa. Pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta ihan oman hyvinvointini takia, en siksi, että saisin huomiota muilta. Sisäinen motivaatio on paras motivaatio! :)

Tilanteesi on siis sellainen, että miehellä on joku oma sinusta riippumaton kriisi, mikä aiheuttaa haluttomuuden. Tottakai sellaista voikin ymmärtää ja kun se on ilmeisesti vielä väliaikaistakin.

Minä vastasin omalta osaltani tilanteessa, jossa mies ei halua minua, koska näkee minussa mielestään niin paljon puutteita ja kertookin sen faktana. Silloin itsetunto aivan varmasti laskee ja alkaa hakea osoitusta omasta kelpaavuudesta muilta miehiltä.

Ei tuollaista miestä tarvitse katsella, tuohan on henkistä pahoinpitelyä. Mutta usko pois, sinä ET tarvitse vakuutteluja itsesi ulkopuolelta kelpaamisellesi! Se menee ihan päinvastoin: Kun rakastat itseäsi ja tunnet olosi hyväksi omissa nahoissasi, sitä huomiota alkaa tulla ihan itsestään. Itseluottamus näkyy ulospäin ja vetoaa vastaavanlaisiin, oman arvonsa tunteviin miehiin.

Minä saisin kyllä myös halutessani muilta miehiltä vaikka koko paketin, mutta en halua. Olen yhden miehen nainen kerrallaan. Rakastan nykyistäni ja annan hänelle siksi aikaa käsitellä asiansa, mutta jos muutosta ei tule, olen valmis lähtemäänkin. Tiedän, että ottajia kyllä olisi muitakin. Mutta minun psyykeni ei kuitenkaan ole riippuvainen kenenkään miehen teoista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi kysymys Ap:lle: Miksi ajattelet itsetuntosi olevan riippuvainen jonkun ulkopuolisen tahon huomiosta? Et sinä niitä tahoja voi kontrolloida, et vaikka kyse olisi "omasta" miehestäsi. Mun mielestä ensisijaista olisi löytää kadoksissa oleva itsetunto ja tyytyväisyys itsestään omasta sisimmästään, kaikki muu tulee kyllä sitten perästä. Tämä kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta sun täytyy ensin oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäsi! Sen jälkeen kenenkään huomio tai huomiotta jättäminen ei sitä asiaa muuta, eikä mielenterveytesi ole kenenkään ulkopuolisten ihmisten toiminnan varassa. Ajattele, mikä ihana vapaus! :) Mun mieheni on tällä hetkellä täysin kyvytön huomioimaan mua haluamallani tavalla, mutta se ei ole vaikuttanut minuun mitenkään masentavasti. En etsi huomiota tai eroottisia kokemuksia muualta, vaan (usko tai älä) unistani! :D Ihanaa olla riippumaton muiden ihmisten toiminnasta. <3

Tämä on juuri naisille tyypillistä oman elämän ja tarpeiden uhraamista. Vai etkö usko, että ketään miestä kiinnostaisi sua huomioida ja haluta seksiä kanssasi? Etkö usko ansaitsevasi miesten huomiota, jota monet muutkin naiset saavat ja seksiäkin ihan oikeasti eikä vain unissaan?! Ap

Ei tämä ole mitään tarpeiden uhraamista, sillä tarpeeni tulevat kyllä tyydytetyiksi, joskin vähän epäsovinnaisella tavalla. Omaksuin tämän ajattelumallin jo ennen mieheni tapaamista, sillä en halua olla millään tasolla riippuvainen kenenkään muun toiminnasta. Ymmärrän syyt mieheni tämänhetkiseen etäisyyden tarpeeseen, ja annan hänelle tilaa ja aikaa käsitellä omat ongelmansa. Loputtomiin en tietenkään tällaista katselisi, mutta ihmisillä tulee kaikenlaisia kausia elämässään ja se on ihan normaalia. En kuitenkaan ajattele, että vika olisi minussa. Pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta ihan oman hyvinvointini takia, en siksi, että saisin huomiota muilta. Sisäinen motivaatio on paras motivaatio! :)

Tilanteesi on siis sellainen, että miehellä on joku oma sinusta riippumaton kriisi, mikä aiheuttaa haluttomuuden. Tottakai sellaista voikin ymmärtää ja kun se on ilmeisesti vielä väliaikaistakin.

Minä vastasin omalta osaltani tilanteessa, jossa mies ei halua minua, koska näkee minussa mielestään niin paljon puutteita ja kertookin sen faktana. Silloin itsetunto aivan varmasti laskee ja alkaa hakea osoitusta omasta kelpaavuudesta muilta miehiltä.

Ei tuollaista miestä tarvitse katsella, tuohan on henkistä pahoinpitelyä. Mutta usko pois, sinä ET tarvitse vakuutteluja itsesi ulkopuolelta kelpaamisellesi! Se menee ihan päinvastoin: Kun rakastat itseäsi ja tunnet olosi hyväksi omissa nahoissasi, sitä huomiota alkaa tulla ihan itsestään. Itseluottamus näkyy ulospäin ja vetoaa vastaavanlaisiin, oman arvonsa tunteviin miehiin.

Minä saisin kyllä myös halutessani muilta miehiltä vaikka koko paketin, mutta en halua. Olen yhden miehen nainen kerrallaan. Rakastan nykyistäni ja annan hänelle siksi aikaa käsitellä asiansa, mutta jos muutosta ei tule, olen valmis lähtemäänkin. Tiedän, että ottajia kyllä olisi muitakin. Mutta minun psyykeni ei kuitenkaan ole riippuvainen kenenkään miehen teoista...

Oletko kertonut miehelle ett hänellä on korkeintaan 2 vuotta aikaa alkaa huomioida ja haluta seksiä ennen kuin lähdet? Ap

Minulla on haluton mies ja se syö itsetuntoani. Olen masentunut. Muiden miesten huomio antaa voimia. Olen myös pettänyt.

Olen kohtalaisen huonoitsetuntoinen lapsuuden kaltoinkohtelun ja vuosikausien koulukiusaamisen johdosta. Terapian ansioista en ole enää toivottoman huonoitsetuntoinen.

Minua ei lohduta yhtään nämä neuvot, että rakasta itseäsi ja arvosta itseäsi, niin et tarvitse vakuutteluja ulkopuolelta. Asia toimii hyväitsetuntoisilla ja itsensä arvokkaisiksi kokevilla ihmisillä juurikin näin. Meillä "huono-osaisilla" homma menee eri tavalla. Me valitettavasti ollaan riippuvaisia ulkopuolelta tulevasta palautteesta. Kyseessä ei ole tahdon asia. Ei riipu omasta päätöksestä eikä omasta asenteesta. 

Jep 31. Tällaiselle psyykelle paras olisi olla sinkku ja harrastaa vain seksisuhteita oikeasti halukkaiden monien miesten kanssa, jotka jaksaisivat huomioida täysillä sen tunnin tai pari per tapaaminen. Ap

Up

Vierailija kirjoitti:

Minulla on haluton mies ja se syö itsetuntoani. Olen masentunut. Muiden miesten huomio antaa voimia. Olen myös pettänyt.

Olen kohtalaisen huonoitsetuntoinen lapsuuden kaltoinkohtelun ja vuosikausien koulukiusaamisen johdosta. Terapian ansioista en ole enää toivottoman huonoitsetuntoinen.

Minua ei lohduta yhtään nämä neuvot, että rakasta itseäsi ja arvosta itseäsi, niin et tarvitse vakuutteluja ulkopuolelta. Asia toimii hyväitsetuntoisilla ja itsensä arvokkaisiksi kokevilla ihmisillä juurikin näin. Meillä "huono-osaisilla" homma menee eri tavalla. Me valitettavasti ollaan riippuvaisia ulkopuolelta tulevasta palautteesta. Kyseessä ei ole tahdon asia. Ei riipu omasta päätöksestä eikä omasta asenteesta. 

Miksi luulet tietäväsi, mistä hyvä itsetuntoni kumpuaa? Minua on hyväksikäytetty lapsuudessa, isäni oli alkoholisti ja minut on myös pahoinpidelty niin, että meinasin kuolla. Jos siis lähtökohdista käsin ajattelee, niin minutkin voisi luokitella "huono-osaiseksi". Mutta minä päätin toisin ihan tietoisesti: Totesin, että menneisyyteni ei määrittele minua. Minä EN aio uhriutua, en aio jatkaa sukupolvia kestänyttä mielen epätasapainoa enkä varsinkaan anna kenenkään ulkopuolisen määritellä ihmisarvoani. Ei tuo uusi asenne itsestään tullut tietenkään. Meihin istutetut huonot käsitykset itsestämme ovat tiukassa. Minäkin tarvitsin vuosikausien terapian ja valtavan määrän mielensisäistä työtä, jotta pääsin tähän pisteeseen. Mutta kyllä, se tosiaan oli kiinni omasta päätöksestä. Keinot löytyivät sitten tahdonvoiman avulla.

Ja tähän loppuun vielä haluan kertoa, että samoista lähtökohdista oleva(hyväksikäyttöä lukuunottamatta) pikkuveljeni päätyi alkoholistiksi ja psykiatrisen osaston potilaaksi. Että kyllä se päätös ja asenne todellakin vaikuttavat. Ymmärrän sen, kuinka iso työ siinä on, mutta muutos on mahdollista kenelle tahansa.

T. Se hyväitsetuntoinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi kysymys Ap:lle: Miksi ajattelet itsetuntosi olevan riippuvainen jonkun ulkopuolisen tahon huomiosta? Et sinä niitä tahoja voi kontrolloida, et vaikka kyse olisi "omasta" miehestäsi. Mun mielestä ensisijaista olisi löytää kadoksissa oleva itsetunto ja tyytyväisyys itsestään omasta sisimmästään, kaikki muu tulee kyllä sitten perästä. Tämä kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta sun täytyy ensin oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäsi! Sen jälkeen kenenkään huomio tai huomiotta jättäminen ei sitä asiaa muuta, eikä mielenterveytesi ole kenenkään ulkopuolisten ihmisten toiminnan varassa. Ajattele, mikä ihana vapaus! :) Mun mieheni on tällä hetkellä täysin kyvytön huomioimaan mua haluamallani tavalla, mutta se ei ole vaikuttanut minuun mitenkään masentavasti. En etsi huomiota tai eroottisia kokemuksia muualta, vaan (usko tai älä) unistani! :D Ihanaa olla riippumaton muiden ihmisten toiminnasta. <3

Tämä on juuri naisille tyypillistä oman elämän ja tarpeiden uhraamista. Vai etkö usko, että ketään miestä kiinnostaisi sua huomioida ja haluta seksiä kanssasi? Etkö usko ansaitsevasi miesten huomiota, jota monet muutkin naiset saavat ja seksiäkin ihan oikeasti eikä vain unissaan?! Ap

Ei tämä ole mitään tarpeiden uhraamista, sillä tarpeeni tulevat kyllä tyydytetyiksi, joskin vähän epäsovinnaisella tavalla. Omaksuin tämän ajattelumallin jo ennen mieheni tapaamista, sillä en halua olla millään tasolla riippuvainen kenenkään muun toiminnasta. Ymmärrän syyt mieheni tämänhetkiseen etäisyyden tarpeeseen, ja annan hänelle tilaa ja aikaa käsitellä omat ongelmansa. Loputtomiin en tietenkään tällaista katselisi, mutta ihmisillä tulee kaikenlaisia kausia elämässään ja se on ihan normaalia. En kuitenkaan ajattele, että vika olisi minussa. Pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta ihan oman hyvinvointini takia, en siksi, että saisin huomiota muilta. Sisäinen motivaatio on paras motivaatio! :)

Tilanteesi on siis sellainen, että miehellä on joku oma sinusta riippumaton kriisi, mikä aiheuttaa haluttomuuden. Tottakai sellaista voikin ymmärtää ja kun se on ilmeisesti vielä väliaikaistakin.

Minä vastasin omalta osaltani tilanteessa, jossa mies ei halua minua, koska näkee minussa mielestään niin paljon puutteita ja kertookin sen faktana. Silloin itsetunto aivan varmasti laskee ja alkaa hakea osoitusta omasta kelpaavuudesta muilta miehiltä.

Ei tuollaista miestä tarvitse katsella, tuohan on henkistä pahoinpitelyä. Mutta usko pois, sinä ET tarvitse vakuutteluja itsesi ulkopuolelta kelpaamisellesi! Se menee ihan päinvastoin: Kun rakastat itseäsi ja tunnet olosi hyväksi omissa nahoissasi, sitä huomiota alkaa tulla ihan itsestään. Itseluottamus näkyy ulospäin ja vetoaa vastaavanlaisiin, oman arvonsa tunteviin miehiin.

Minä saisin kyllä myös halutessani muilta miehiltä vaikka koko paketin, mutta en halua. Olen yhden miehen nainen kerrallaan. Rakastan nykyistäni ja annan hänelle siksi aikaa käsitellä asiansa, mutta jos muutosta ei tule, olen valmis lähtemäänkin. Tiedän, että ottajia kyllä olisi muitakin. Mutta minun psyykeni ei kuitenkaan ole riippuvainen kenenkään miehen teoista...

Oletko kertonut miehelle ett hänellä on korkeintaan 2 vuotta aikaa alkaa huomioida ja haluta seksiä ennen kuin lähdet? Ap

Olen kertonut, mutta en ihan noilla sanoilla. Istutin hänet alas ja kerroin, että hän ei ole viime aikoina vastannut odotuksiini parisuhteesta. Sanoin, että ymmärrän kyllä huonon kauden, mutta en aio katsella sitä loputtomiin. Ja että minä ansaitsen tulla kohdelluksi samoin, kuin mitä itse annan toiselle. Mies tekee parhaansa. Aika näyttää, riittääkö se.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on haluton mies ja se syö itsetuntoani. Olen masentunut. Muiden miesten huomio antaa voimia. Olen myös pettänyt.

Olen kohtalaisen huonoitsetuntoinen lapsuuden kaltoinkohtelun ja vuosikausien koulukiusaamisen johdosta. Terapian ansioista en ole enää toivottoman huonoitsetuntoinen.

Minua ei lohduta yhtään nämä neuvot, että rakasta itseäsi ja arvosta itseäsi, niin et tarvitse vakuutteluja ulkopuolelta. Asia toimii hyväitsetuntoisilla ja itsensä arvokkaisiksi kokevilla ihmisillä juurikin näin. Meillä "huono-osaisilla" homma menee eri tavalla. Me valitettavasti ollaan riippuvaisia ulkopuolelta tulevasta palautteesta. Kyseessä ei ole tahdon asia. Ei riipu omasta päätöksestä eikä omasta asenteesta. 

Miksi luulet tietäväsi, mistä hyvä itsetuntoni kumpuaa? Minua on hyväksikäytetty lapsuudessa, isäni oli alkoholisti ja minut on myös pahoinpidelty niin, että meinasin kuolla. Jos siis lähtökohdista käsin ajattelee, niin minutkin voisi luokitella "huono-osaiseksi". Mutta minä päätin toisin ihan tietoisesti: Totesin, että menneisyyteni ei määrittele minua. Minä EN aio uhriutua, en aio jatkaa sukupolvia kestänyttä mielen epätasapainoa enkä varsinkaan anna kenenkään ulkopuolisen määritellä ihmisarvoani. Ei tuo uusi asenne itsestään tullut tietenkään. Meihin istutetut huonot käsitykset itsestämme ovat tiukassa. Minäkin tarvitsin vuosikausien terapian ja valtavan määrän mielensisäistä työtä, jotta pääsin tähän pisteeseen. Mutta kyllä, se tosiaan oli kiinni omasta päätöksestä. Keinot löytyivät sitten tahdonvoiman avulla.

Ja tähän loppuun vielä haluan kertoa, että samoista lähtökohdista oleva(hyväksikäyttöä lukuunottamatta) pikkuveljeni päätyi alkoholistiksi ja psykiatrisen osaston potilaaksi. Että kyllä se päätös ja asenne todellakin vaikuttavat. Ymmärrän sen, kuinka iso työ siinä on, mutta muutos on mahdollista kenelle tahansa.

T. Se hyväitsetuntoinen

Tässä se, jolle kommentoit.

En sanonut tietäväni, mistä hyvä itsetuntosi kumpuaa. Sitä en tiedä.

On totta, että "vastaavanlaisista" oloista lähtöisin olevista ihmisistä jotkut voimaantuvat terapian avulla ja toiset eivät.

Toisaalta, koskaan kahdella ihmisellä ei ole samanlaiset lähtökohdat. Saman perheen lapsilla ei ole samanlaiset lähtökohdat. On täysin harhakuvitelma, että vanhemmat kohtelevat lapsiaan samalla tavoin. Esimerkiksi veljesi on voinut saada sellaista kohtelua osakseen, josta sinulla ei ole mitään tietoa. 

Samat päätökset olen monesti tehnyt kuin sinäkin. Eli etten anna menneisyyden määritellä itseäni jne. Kaikesta tahdonvoimasta huolimatta tilanne rehellisesti sanoen on se, etten tunne itseäni hyväksi enkä arvokkaaksi ihmiseksi. Jos näin "päättäisin" tuntea, valehtelisin itselleni.

Toki ihmisellä voi olla jokin suuri ajava voima "parantua". Hän voi esimerkiksi vimmaisesti haluta näyttää ympäristölleen, että pärjää. Omilla sisaruksillani on ollut tällaista pakkomielteenomaista suorittamista, ja he ovat kiivenneet hyvin korkeisiin asemiin. He ovat myös kertoneet olevansa hyvin onnettomia ihmisiä.

Joka tapauksessa olen iloinen puolestasi. 

Minä ajattelen, että jos ihmisestä ei esim. kasvuiässä ole saatu murskattua joka ainoota itsetunnon molekyyliä, niin hänessä on siemen parantua hyvissä oloissa (hyvällä terapialla ja motivaatiolla). Jos taas hän on niin totaalisen lyöty, aivopesty, syyllistetty, manipuloitu, sellainen, ettei hänessä ole mitään sisältöä, pelkkä kuori vain, tilanne on toinen. Olen lukenut, että mitä pitemmän ajan kuluessa traumatisoituminen on tapahtunut ja mitä kauemmin tapahtumista kuluu, ennen kuin uhria uskotaan, hän saa apua jne., sitä huonompi lopputulos yleensä on.

"Eilen joku random mamu mies moikkasi mua kadulla ja tulin tosi onnelliseksi siitä, että joku mies vielä haluaa mua."

Ööh... Minä moikkaan usein ihmisiä työpaikalla, kaupan kassaa, tarjoilijaa, joskus ventovieraita ihmisiäkin. Tarkoittaako se todellakin että haluan heitä?

Vierailija kirjoitti:

"Eilen joku random mamu mies moikkasi mua kadulla ja tulin tosi onnelliseksi siitä, että joku mies vielä haluaa mua."

Ööh... Minä moikkaan usein ihmisiä työpaikalla, kaupan kassaa, tarjoilijaa, joskus ventovieraita ihmisiäkin. Tarkoittaako se todellakin että haluan heitä?

Joistain tulee se vaikutelma joissain tilanteissa, joistain ei.

Jokatapauksessa ystävällisyys ilahduttaa vierasta, jonka oma elämä voi olla juuri siinä tilassa, että se merkitsee paljon. Eli jatka tuolla positiivisella linjalla.