Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yksinhuoltajan elämä ja parisuhde
08.11.2016 |
Olen kolmen lapsen töissä käyvä yksinhuoltaja. Teen vaativia töitä ja hoidan yksin kolmea lasta, joista yksi pitkäaikaissairas lapsi eli vaatii paljon ylimääräisiä lääkäri- hoito- yms. käyntejä. Lisäksi siis hoidan luonnollisesti yksin kaikki lasten hoitoon ja harrastuksiin viennit ja tuonnit, lääkärit, terapiat, kaupassakäynnit, ruuanlaitot, siivoukset ja pyykinpesut, läksy- ja koekuulustelut, talon ja pihan hoito jne. En istu kuin joskus lauantai-iltaisin, muutoin teen aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan joka päivä. Olen seurustellut jo useamman vuoden vuoroviikkoisän kanssa. Ongelmaksi on muodostunut, että olen täysin puhki, kun mies olettaa minun viettävän viikonloput hänen luonaan/kanssaan. Vietän tietysti mielelläni, mutta en pysty neljässä arki-illassa mitenkään hoitamaan kaikkia edellä mainittuja hommia kotona. Mies nukkuu paljon pidempiä öitä kuin minä, hänellä käy siivooja ja iltaisin vapaaviikoillaan hän urheilee, katselee telkkaa jne. illat. Miten ihmeessä saisin hänet ymmärtämään, että minun on mahdotonta hoitaa neljässä arki-illassa kaikki asiat, mitä hänen ei tarvitse tehdä ja, että minulla ei ole koskaan "vapaata", joten haluan edes joskus olla omassa kodissa viikonlopun, enkä aina pakkaa ja purkaa sitäkin ja painaa arki-iltoina hommia vieläkin enemmän.
Kommentit (75)
Kuulostaa sille, että jostain täytyy nyt karsia. Onko sitä kotia pakko hoitaa niin perfektionistisesti? Voisiko arki-illoista vähentää jonkun harrastusmenon ja vaikka kerran kuussa käydä siivooja, niin itse pärjäisit kevyellä imuroinnilla ja vessojen pesulla? Saisitko ajoittain lastenhoitoapua? Kuulostat loppuunpalaneelle.
Uusperhekuvio toimii vain jos kumpikin ottaa toisen lapset kuin omikseen. Ainakin käytännön tasolla. Teidän tulisi pystyä luomaan yhteinen kumpaakin tyydyttävä elämä. Jos miehen lapsi asuu vuoroviikoin vanhempiensa luona, olisi luonnollisinta että sinä muutat lapsinesi sinne suunnalle. Miehen tulisi maksaa tietysti enemmän arjen menoja suhteessa isompiin tuloihinsa. Jos hän pitää tiukasti kiinni omistaan, ei tuosta tule yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa sille, että jostain täytyy nyt karsia. Onko sitä kotia pakko hoitaa niin perfektionistisesti? Voisiko arki-illoista vähentää jonkun harrastusmenon ja vaikka kerran kuussa käydä siivooja, niin itse pärjäisit kevyellä imuroinnilla ja vessojen pesulla? Saisitko ajoittain lastenhoitoapua? Kuulostat loppuunpalaneelle.
Uusperhekuvio toimii vain jos kumpikin ottaa toisen lapset kuin omikseen. Ainakin käytännön tasolla. Teidän tulisi pystyä luomaan yhteinen kumpaakin tyydyttävä elämä. Jos miehen lapsi asuu vuoroviikoin vanhempiensa luona, olisi luonnollisinta että sinä muutat lapsinesi sinne suunnalle. Miehen tulisi maksaa tietysti enemmän arjen menoja suhteessa isompiin tuloihinsa. Jos hän pitää tiukasti kiinni omistaan, ei tuosta tule yhtään mitään.
No aika hurjaa edellyttää että mies alkaisi elättää ap;n kolmea pientä lasta... Lapsillahan on omakin isä... Mun kokemus on ihan päinvastainen. Tunnetasolla kaikkien lasten tulee olla yhtä arvokkaita ja heitä huomioida myös niin. Mutta varsinkin jos lapsilla on suuret ikäerot, kaiken tasapäistäminen aiheuttaa lapsissa katkeruutta. Heillä on omat vanhemmat, eikä uusperhe ole ydinperhe- vaan siellä on lapsia joilla on erilaiset perheet. Siksi vanhemmat vastaavat lapsista yksilöllisesti, ja lapset ovat niiden vanhempien lapsia kuin oikeasti ovat. Uusperhe ei tarkoita sitä, että pitäisi alkaa elättää toisen lapsia. Reilu kannattaa tietysi olla, eikä ketään saa syrjiä. Mut vähiten katkeruutta on perheissä, jossa raha-asiat ovat erillään, ja perheen tähden on yhteinen osuus. Ei kenenkään tarvitse ruveta elättäjäksi toisen lapsille, ei se ole mikään rakkauden mitta.
Okei selvä juttu jätä se tai poista elämästäsi parhaalla katsomallasi tavalla .
Kun ei ymmärrä sua ja muutenkin pilaa sun elämäsi ja hanki joku talonmies pikkarainen helpottamaan arkeasi.
Mies ei ansaitse sinua, olet liian hyvä sille.
En ymmärrä kyllä tätä ilkeilyä, en missään vaiheessa ole sanonut, että yhteenmuuton myötä miehen tulisi elättää lapsiani. Mistä ihmeestä te sen keksitte. Minä elätän lapseni kuten tähänkin asti ja asuntolainani pysyy tismalleen yhtä suurena kuin nyt ja omistaisin yhteisestä talostamme sen osuuden, minkä siitä ostaisin (elin nykyisen taloni arvoisen osan).
Ymmärrettävää että hän haluaa tavata. Mutta joo, mietitte vaikka kalenterin kanssa milloin vietätte viikonloppua hänen luonaan, milloin sinun luonasi, vaikka joka toinen kerta toisen luona jne.
Mekin ollaan tehty noin, nyt oikeastaan on vakiintunut tavaksi että keskiviikkoiltaisin mies tulee meille, lapsiensa kanssa tai ilman (hänellä vuoroviikoin lapset myös). Silloin ei ole harrastus kuskaamisia, silloin tehdään ruokaa yhdessä, syödään ja ollaan vain tai pelataan lautapelejä, katsotaan leffaa ym. Mun kaksi lasta tapaa isäänsä joka toinen vkl la-su, jos miehellä on lapsiviikko, nähdään ehkä parin tunnin verran, jos taas lapseton viikko, niin vietetään kunnolla aikaa kahdestaan.
Muut näkemiset on sitten aikatauluista kiinni. Onneksi välimatka on vain pari kilometriä. Tuurilla ehditään joskus syödä lounasta yhdessä keskellä viikkoa.
Mutta on kyllä niitäkin kertoja ollut kun yhdessäolo on ollut sitä että mies tulee tänne auttamaan perussiivouksessa ja ollaan sitten yhdessä lösähdetty sohvalle vartiksi ennen nukkumaanmenoa.
Kyllä tämä tästä, kokoajan helpottaa kunlapset kasvavat ja esim ovat alkaneet kulkea harrastuksissa itsekseen ja myös se helpotti kun alkoi tunteamiehen kodin toiseksi kodikseen. Ollaan siis oltu kohta neljä vuotta yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen, oletko sä se sama ihminen joka on parikin ketjua tehnyt siitä ettei mies halua muuttaa yhteen ja kaikki viikonloput pitää mennä miehen luokse ja tuoda petivaatteita myöten kaikki mukana? Mä olen sitä mieltä että mies kyllä löytää aikaa sille mille haluaa löytää aikaa. Rakastava mies kyllä haluaa löytää aikaa sinullekin ja helpottaa työtaakkaasi. Ehkä miettisin kuinka vakavissaan mies kanssasi on jos ei yhtään halua helpottaa sinun arkeasi.
Sama tapaus, moneskohan ketju. Ei näytä elämä helpottavan. Kannattaisiko tehdä joku muu johtopäätös kuin aloittaa uusi ketju av:lla samasta asiasta?
Valintakysymyksiä. Jos sulla on vaativa työ, niin palkka lienee ihan kohtalainen (+lapsilisät, elatusmaksut / yksinhuoltajan tuet). Muuttakaa pienempään asuntoon jossa ei pihaa ja palkatkaa siivooja. Tai vaihda vähemmän vaativaan työhön, niin jää enemmän aikaa /energiaa muulle. Tai karsi lasten harrastuksista tai kämpän siisteystasosta, osta valmisruokaa. Kaikkea ei kannata havitella oman mielenterveyden kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää että hän haluaa tavata. Mutta joo, mietitte vaikka kalenterin kanssa milloin vietätte viikonloppua hänen luonaan, milloin sinun luonasi, vaikka joka toinen kerta toisen luona jne.
Mekin ollaan tehty noin, nyt oikeastaan on vakiintunut tavaksi että keskiviikkoiltaisin mies tulee meille, lapsiensa kanssa tai ilman (hänellä vuoroviikoin lapset myös). Silloin ei ole harrastus kuskaamisia, silloin tehdään ruokaa yhdessä, syödään ja ollaan vain tai pelataan lautapelejä, katsotaan leffaa ym. Mun kaksi lasta tapaa isäänsä joka toinen vkl la-su, jos miehellä on lapsiviikko, nähdään ehkä parin tunnin verran, jos taas lapseton viikko, niin vietetään kunnolla aikaa kahdestaan.
Muut näkemiset on sitten aikatauluista kiinni. Onneksi välimatka on vain pari kilometriä. Tuurilla ehditään joskus syödä lounasta yhdessä keskellä viikkoa.
Mutta on kyllä niitäkin kertoja ollut kun yhdessäolo on ollut sitä että mies tulee tänne auttamaan perussiivouksessa ja ollaan sitten yhdessä lösähdetty sohvalle vartiksi ennen nukkumaanmenoa.
Kyllä tämä tästä, kokoajan helpottaa kunlapset kasvavat ja esim ovat alkaneet kulkea harrastuksissa itsekseen ja myös se helpotti kun alkoi tunteamiehen kodin toiseksi kodikseen. Ollaan siis oltu kohta neljä vuotta yhdessä.
Miksi sä siivoat koko ajan? Joka käänteessä verukkeena on siivoaminen. Kannattaisko laskea vähän vaatimustasoa ja opettaa lapset korjaamaan itse jälkiään? Kuullostaa nimittäin vähän neuroottiselta tuo ettäjoka käänteessä siivotaan. ja siivoaminen estää parisuhteen ja vie yöunet jne. ONko sulla liikaa tavaraa vai mitä ihmettä?
En siivoa joka käänteessä, mutta jos hoidat viikkosiivonkin taloon neljässä arki-illassa, niin kyllä siinä aikalailla on hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En siivoa joka käänteessä, mutta jos hoidat viikkosiivonkin taloon neljässä arki-illassa, niin kyllä siinä aikalailla on hommaa.
Öö- mun viikon siivousaikani lienee maks 2 tuntia... Ei sitä saa neljään iltaan venytettyä millään...MItä sä oikeen siivoat? Olisko toi talo sulle kuitenkin vähän liian iso?
Vierailija kirjoitti:
No, täällä yksi vaativia töitä tekevä yh. Terveyshän sulla tuossa ennen pitkää menee. Eikä ole mitään mieltä elää elämää joka on tuollaista suorittamista. Jos sulla on vaativa työ, sulla on myös hieman rahaa, luulisin. Kolmen lapset minimielarit ja lapsilisät tekevät lähemmäs tonnin. Sun ongelmasi voisi olla siinä, että yrität elää väkisin jotakin keksiluokkaista perhe-elämää, jonon sulla ei ole voimavaroja eikä aikaa. MInusta sun pitää tarkkaan miettiä mitä haluta, nyt tekstisi kuullostaa siltä, että olet luonat itsestäsi kaikkivoivat sankariäidin. Yksi ihminen työelämän ja kolmen lapsen kanssa ei voi olla sellainen. OIkeasti sun kannattaisi höllätä ja paljon, järjestää elämäsi niin että ehdit olla ja levätä. TUosta et tule ikinä saamaan kiitosta, huomaat vain että oma elämä ja läsnäolo lasten kanssa jäi elämättä kun piti niin paljon suorittaa ja yrittää olla jotakin ihmeellistä. Jatkuva univelka tuossa tilanteessa on vaarallista ja typerää. Ei tarvitse siivota niin paljoa, omakotitalo on silkkaa hulluutta 3 lapsen yh:na. Harrastukset minimiin jos ovat vielä päiväkoti-ikäisiä, ruuanlaitto mahd helpoksi. Ja pyydä apua. MInusta osa tuota ongelmaa onse että olet luonut itsellesi itsestäsi ja lämästäsi epärealistisen käsityksen jota yrität toteuttaa. Ei sun tarvitse olla niin paljoa, eikä yrittää niin paljoa. OIkeasti sulle jää elämästä käteen (ja myös lapsille) Ne hetket kun vaan olette yhdessä. Tuolla juoksulla epäilen ettei sellaista rauhallista aikaa ole olemassakaan sulla. Yksinhuoltajuus on ihan eri asia kuin perhe missä on kaksi vanhempaa. Luovu ajatuksesta että samanlainen keskiluokkainen elämä olisi mahdollista yksin. Ei ole, kun on vain yksi vanhempi. Ole armollinen itsellesi. Äläkä ainakaan mieti mitä muut susta ajattelevat tai mitä haluaisit heidän ajattelevan. Rakkaus j läsnäolo ovat oikeasti ainoat millä on merkitystä
Mä NIIN allekirjoitan tämän. Olen 5 lapsen yh (ei erityislapsia onneks), omakotitalo ja ei-niin vastivassa työssä.
Kun nuorin oli vauva, silloin juoksin todella vaikka mieskin oli vielä kuvioissa (makasi sohvalla), mutta en enää. Koti ei ole tiptop, ja polttopuut ostan valmiiksi halottuina. Lapset auttaa kotihommissa. Olen töissä jossa tarvii olla huolitellun näkönen, mutta aamusuihkun jälkeen ehdin pientä askaretta ennenkuin lapset herää. Menen illalla aikasin nukkumaan. Ennenkaikkea, olen armollinen itselle. Jouduin sitäpaitsi tilanteeseen ei-niin-suunitellusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No esimerkiksi yksistään tuolla erityislapsella on joka viikko iltaisin/ aamuisin lääkäriä, terapeuttia, koulupalaveria tms. En tosiaankaan siivoa koko ajan eikä talomme ole tip top, siihen ei aika tosiaankaan riitä. Kumma juttu, kun itsellä paljon koulutettuja kavereita, joilla kolme lasta kahden vanhemman perheessä ja he valittavat aina elämän olevan pelkkää juoksua. Puhumattakaan sitten kun tekijöitä ei ole kuin yksi, joka venyy jokaikiseen asiaan.
Vierailija kirjoitti:
No esimerkiksi yksistään tuolla erityislapsella on joka viikko iltaisin/ aamuisin lääkäriä, terapeuttia, koulupalaveria tms. En tosiaankaan siivoa koko ajan eikä talomme ole tip top, siihen ei aika tosiaankaan riitä. Kumma juttu, kun itsellä paljon koulutettuja kavereita, joilla kolme lasta kahden vanhemman perheessä ja he valittavat aina elämän olevan pelkkää juoksua. Puhumattakaan sitten kun tekijöitä ei ole kuin yksi, joka venyy jokaikiseen asiaan.
Joo ei varmasti hommat lopu. Mutta osittain tuo juoksu on kyllä omaa valintaa (ei tietenkään sen erityislapsen osalta). Varsinkin korkeasti koulutetuilla (Olen sellainen itsekin) on usein rima korkealla, pitää olla niin erinomaista niin monella tapaa. Ja lapsethan ei siitä hyödy ollenkaan. Kun itse jäin yksinhuoltajaksi, muutin pienenmpään, mahdollisimman helppohoitoiseen kotiin, heitin suurimman osan tavaroista pois ja mietin ihan paperilla mihin tärkeisiin asioihin pitäisi viikossa olla aikaa. Sitä ennen suoritin "juoksin" koko ajan, koska mielestäni muuta vaihtoehtoa ei ollut. Samat paineet, vaatimukset ja odotukset on elämässä edelleenkin, en vain anna niiden häiritä, pötköttelen ja ulkoilen lasten kanssa. Siivotaan kun jaksetaan. JoItakin asioita on tietysti pakko- kuten tehdä töitä että rahat riittää. Ja kummasti on löytynyt myös aikaa huolehtia itsestä, seurustella jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko äskeinen vastaaja kertoa millä ajalla seurustelet? Missä ja kuinka usein tapaatte?
Alue: Aihe vapaa
Parhaiten toimii uusperhe, jossa kaikki ovat yhtä arvokkaita, mutta kumpikin vanhempi huolehtii resurssiensa mukaan omista jälkeläisistään. Ja sitten siinä on se yhteinen, kaikkien kesken jaettu osuus. MIehen kannaltahan tuo kauppa on aika epäedullinen; tilasta, rahasta, tarepista 1/4 on hänen lapsensa, 3/4 sun lastesi. Ajatus että laitatte hynttyyt yhteen ja jaatte ne tasan kaikkien kesken tarkoittaa, että 3/4 miehen tuloista menee sun lastesi letättämiseen, sun tuloista 1/4 miehen lasten. Aika harvalle tuollainen on ok. Sun lapset tarvitsevat paljon enemmän kaikkea, tilasta lähtien, no sullehan tuo yhteenmuutto olisi siinä mielessähyvin edullinen. Epäreiluinta miehen lapselle, hän joutuisi luopumaan, koska hänen isänsä alkaisi panostaa muiden lapsiin. Voin kertoa, ettei yhteen muutto ole teille mikään ratkaisu, vaan sinun syysi katkeroitua ja uhruiutua moninkertaistuisivat. Joka päivä löytäisit monta toooooodella epäreilua asiaa. Kun asenteesi on tuo jo nyt, elämäsi pääasiaksi tulisi todennäköisesti epäreiluuksien etsiminen ja miehen syyttäminen niistä. Ja miehen kannalta taas hän joutuisi laittamaan rahaa, aikaa, voimavaroja sinun lapsiisi, ja ne olisivat pois hänen omaltaan... Ei todellakaan kannata muuttaa yhteen. Kuulen jo nyt korvissani sen jatkuvat urputuksen erityislapsista ja siitä sun tästä ja katkeruudesta kun mies ei rupea täydelliseksi isäksi lapsillesi.