Mies teki mulle todella ilkeästi lasten läsnäollessa, enkä pääse siitä ylitse. Mies ei myöskään pyydä anteeksi.
Olin lauantaina kaverilla saunassa ja sen jälkeen paikallisessa baarissa. En ihan muista loppuillan kuvioita, mutta joka tapauksessa heräsin kuuden jälkeen eteisen lattialta siihen että mun 6- ja 3-vuotiaat seisoo vieressä ja hokee äiti äiti äiti. Sanoin että äiti on väsynyt ja lepää vähän. Mutta lapset meni hakemaan miehen ja selitti että äitillä on joku hätä. Niin mies vaan totesi että ei sillä ainakaan hätä ole kun on kussut alleen. Kännissä se on. Ja sit mies paineli takasin nukkumaan.
Mulla kesti vähän aikaa ennen kuin pääsin olkkarin sohvalle. Lapset seisoi vieressä koko ajan ja hoki että nouse äiti ylös nouse ylös.
Jälkeenpäin olin tosi pahoillani mutta myös vihainen miehelle. Miksi ei voinut sanoa jotain et äiti nukkuu kun in väsynyt.
Mulle ei yleensä käy näin koska en ota alkoa tyhjään vatsaan.
Kommentit (35)
Ensimmäisen kiven heittäjä kirjoitti:
Ketä te halveksisistte ja voisitte tuntea ylemmyydentunnetta, jos aloittajan kaltaisia ihmisiä ei olisi?
Niin sinusta siis on ihan oikein,että pienet lapset näkevät äidin örveltävän? Koska jos tuomitsee tuollaisen käytöksen,on jotenkin "ylemmyydentuntoinen"? Toinen omista vanhemmistani oli alkoholisti,ja jos tarina on tosi,tunnen suurta sääliä ap:n lapsia kohtaan. On edesvastuutonta hankkia lapsia, jos ei kykene edes itsestään huolehtimaan.
Tuo on kyllä ollut oikeesti traumaattista lapsillesi, ja olet itse toiminut väärin, mutta mielestäni myös lasten isän olisi pitänyt toimia toisin. Mun oma äitini on alkoholisti ja toivon, että isä olisi suojellut meitä lapsia asialta paremmin. Sen sijaan hän jotenkin rankaisi äitiä törttöilystä niin, ettei "peitellyt tilannetta" hänen puolestaan. Kerran esimerkiksi laittoi äidin lukemaan iltasadun meille kännissä, kun kerran oli sadun luvannut lukea niin isän mielestä sai sitten pitää lupauksensa, eikä luistaa siitä kun oli mennyt vetämään kännit. Voitte kuvitella, ettei näistä tilanteista jäänyt kovin kivoja muistoja. Ymmärrän kyllä isääkin ja turhautumistaan tilanteeseen, enkä syytä häntä, ja tiedän että äiti itse oli vastuussa mokailustaan. Toivon silti, että edes toinen vanhempi olisi suojellut meitä parhaansa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä nyt oot ton sopan ite keittänyt.
On ihan ok pitää hauskaa ja käydä välillä irrottelemassa, mutta kun itsensä juo tuohon kuntoon, niin.. hmmm... ja mieti nyt itekkin, tuskin säkään olisit kauheen suopeilla kommenteilla siunannut jos miehes olis kuset housussa maannut eteisen lattialla.
No, tosta vaan uuteen nousuun, ja älä toiste itteäs tohon kuntoon juo. Hyvä että pääsit ehjin nahoin kotio.
Tää oli puhdas vahinko kun en ollut muistanut syödä. Ja saunassa kun käy niin tulee juotua jo siihen janoon kaksin käsin. Ja sitten vielä oltiin paikallisessa missä tutut tarjos. Lähti vaan lapasesta tällä kertaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Olisi se voinut auttaa mut ylös siitä. {Ja mä en todellakaan ollut kussut housuun. }Kun olen juonut vähän ja naurattaa,{ niin lorahtaa joskus housuun.} Mulla on Tenat sitä varten mutta en nyt laittanut kun oli se sauna ilta. Ap
😂 niin eli miten se menikään? Sä et kussut housuun, mutta sittenkin kusit housuun joskus kun naurahtaa? Ja tässä on mies syyllinen kun ei auttanut ja susta tehdään tarinan uhri... Voivoi
Voivoi hyvänen aika...
Vierailija kirjoitti:
Miehet on tuollaisia. Käyttävät lapsia nöyryyttämään puolisoa joka ei ole ollut mieliksi. Eivät välitä tippaakaan niiden traumoista.
Eiköhän ap ole ihan itse nöyryyttänyt itseään ja traumatisoinut lapsiaan.Tuskin kukaan on pakottanut häntä juomaan niin paljon, että sammuu kuset housussa eteisen lattialle.
Onneksi lasten isä vaikuttaa täysipäiseltä,hän saa varmaan lapset itselleen kun kyllästyy ap:n sikailuun, joten lapset eivät traumatisoidu enempää.
Lopeta jo ap et voi puolustella tyhmyyttäsi millään tapaa. Ei ihmisellä ole kaikki ihan kunnossa, jos " lähtee lapasesta". Kaikin puolin yllättävää ja rumaa käytöstä tuollainen oli kyseessä sitten mies tai nainen. Kuvottavinta on kyllä se, että sinulla on pieniä lapsia näkemässä tuollaista. Mene itseesi ja lopeta tänne kirjoittelu, häpeäisit.
Kumpikin ansaitsisitte vuoden vanhempi-palkinnon. Sinä siksi, että sammut eteiseen, josta lapset saattavat löytää ja tottakai hätääntyvät kun äiti makaa oudossa paikassa, ja mies siksi, että ei lapsille selittänyt tuon enempää ja hävisi nukkumaan. Lapsilla oli varmasti oikein turvallinen olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä nyt oot ton sopan ite keittänyt.
On ihan ok pitää hauskaa ja käydä välillä irrottelemassa, mutta kun itsensä juo tuohon kuntoon, niin.. hmmm... ja mieti nyt itekkin, tuskin säkään olisit kauheen suopeilla kommenteilla siunannut jos miehes olis kuset housussa maannut eteisen lattialla.
No, tosta vaan uuteen nousuun, ja älä toiste itteäs tohon kuntoon juo. Hyvä että pääsit ehjin nahoin kotio.
Tää oli puhdas vahinko kun en ollut muistanut syödä. Ja saunassa kun käy niin tulee juotua jo siihen janoon kaksin käsin. Ja sitten vielä oltiin paikallisessa missä tutut tarjos. Lähti vaan lapasesta tällä kertaa. Ap
Niin että oikeastaan et mitenkään voinut itse vaikuttaa illan tapahtumiin, ihan vahinko ja jano ja tutut tarjosivat. Kannattaisi myöntää ainakin itsellesi, että sinulla ei ole ihan terve suhde alkoholiin, ja hakea apua ongelmaasi. Niin kauan kuin syyttelet muita ja kieltäydyt näkemästä omassa toiminnassasi mitään vikaa, asiat eivät voi muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Kumpikin ansaitsisitte vuoden vanhempi-palkinnon. Sinä siksi, että sammut eteiseen, josta lapset saattavat löytää ja tottakai hätääntyvät kun äiti makaa oudossa paikassa, ja mies siksi, että ei lapsille selittänyt tuon enempää ja hävisi nukkumaan. Lapsilla oli varmasti oikein turvallinen olo.
Heh nää on varmaankin sellainen ranskalaistyylinen pari, joiden koko parisuhdetta ei lapset määritä :D
Tämähän on aika varmasti provo, mutta silti surullista, että tällaisella asialla jaksetaan provoilla, koska tuo on joissakin perheissä aivan arkipäivää. Jos tilanne olisi ollut tosi, oli mieheltä mielestäni tyhmää lasten kuullen sanoa tuollaista siltä kantilta, että lapsia pelotti äidillä olevan jokin hätä. Miehen olisi pitänyt sanoa juuri jotakin "Ohhoh, onpas äiti väsähtänyt" tmv. ja sitten kahden kesken naisen kanssa sanoa enemmän suoraan asioita.
"Hassu äiti, nukkuu naulakon alla."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sä oot kännissä ja sammut lasten nähden eteisee ja mies on tässä se joka on kamala?
No enkä, vaan olen tullut yöllä kotiin ja nukahtanut eteisen lattialle, mistä lapaet mut löysi sitten aamulla.
Ja mies ei edes auttanut mua ylös siitä. Olisi voinut sanoa esim että oho äiti on kaatunut autetaan se sänkyyn, tai jotain.
Aikamoista kaksinaismoraalia palstalla, miesten ryyppääminen ja sammuminen on nähtävästi ok mutta naisia arvostellaankin eri kriteereillä.
Ap
No noo. Ei ole miesten sammuminen eikä naisten sammuminen ok. Ei etenkään isän eikä äidin.
Ihan on ikävää. Eikä yhtään moralisointia.
Erittäin ikävää. Toivon, että itse jossain vaiheessa tajuat ja sitten lopetat sen kännäämisen.
Muusta elämästä voi etisä onnellisuutta.
Esimerkiksi perheestä ja omasta hyvinvoinnista.
Aina voi aloittaa alusta. Lapsille se olisi ihanaa, jos äiti olisi selvinpäin.
Olit ollut ryyppäämässä ja hässinyt jännämiehen kanssa, tullut aamuyöllä kotiin ja odotat ymmärrystä ja sympatiaa 😨👍 GREAT
Pyytänyt vielä kaveria valehtelemaan puolestasi ja olemaan alibina .
International luonteinen nainen viettää laatuaikaa jännärien kaa siis elää täysillä 👍
No ei kai toi äiti sammu joka viikko eteiseen jos lapsille tilanne oli noinkin erikoinen. Hämmentyneitä lapsia tässä käy eniten sääli ettei *kukaan* ajatellut heidän hätäänsä.
Olen lkoholistiperheen lapsi jossa molemmat joi mutta isä alleviivasi äidin kännäämistä ja vähätteli omaansa. Meillä se oli jatkuvaa joten paikkailukin olisi ollut hankalaa, mutta tolleen ekan mokan olis voinut silotella jotenkin. Lapsia siis tässä vain ajattelen, teille jotka olette kynsimiskiimassa.
Jos näin olisi tapahtunut oikeasti, ap:n pitäisi pyytää mieheltä ja lapsilta anteeksi ja olla tekemättä noin enää koskaan. Ja sama sukupuolet toisin päin, tietysti.