Kuinka kauan uudessa työpaikassa ennen raskautta?
Kuinka kauan olette olleet uudessa työpaikassa ennen kuin aloitte yrittämään raskautta? Esikoisemme on kohta 3v ja aloitin puoli vuotta sitten uudessa työpaikassa. Vauvakuume on tosi kova mutta mietityttää mahdollinen poissaolo uudesta työpaikasta :(
Kommentit (45)
Mä sain lapsen 1 v kun vakinaistettiin. Sitä ennen kyllä jo pari vuotta määräaikaisena. Heti ylennys kun palasin takaisin. Sama toisen lapsen kohdalla ( heillä 5 vuotta ikäeroa) ja myös palkankorotus. Eli hyvin voi tehdä;).
Hieno systeemi ottaa työpaikka vain jäädäkseen äitiyslomalle.
Ensimmäisen lapsen sain opiskeluaikoina, toista alettiin yrittää, kun minulla oli kaksi kuukautta määräaikaista jäljellä. Tämän jälkeen olin viisi kuukautta määräaikaisena ja sen jälkeen minut vakinaistettiin. Jäin kotiin 11 kk vakinaistamisen jälkeen.
Palasin töihin vuoden ja 2kk jälkeen. Sen jälkeen olennyt ollut töissä reilut kolme vuotta. Jätettiin ehkäisy pois juhannuksena, kolmas lapsi saa tulla jos on tullakseen. Ikää on kuitenkin jo 36v.
Meillä entinen työparini on nyt ollut kuudetta vuotta pois töistä ja saanut kolme lasta tällä välillä. Olen siis ollut seitsemän vuotta samalla työnantajalla.
Itse olen jäämässä toimihenkilöhommasta äitiyslomalle hyvillä mielin ja sijaisekseni palkataan korkeakoulutettu nainen, joka on ollut marketin kassalla hetken paremman puutteessa. Hän saa ansiostani paremman cv:n ja jalan oven väliin.
Minut on aiemmin irtisanottu sairauden takia ja olen nähnyt hyvin härskejä potkuja. Pidän työstäni, mutta olen oppinut, että harva firma on niin pyhä ja tärkeä ja työntekijöistään huolehtiva, että sen takia kannattaisi luopua perhehaaveista.
Nykyajan naiset opiskelee 30v. asti joten lapset voisi hyvin tehdö opiskeluaikana.