MIllä sivustolla voi ilmiantaa tai varottaa naisia nettideittimiehistä, jotka pyörittävät monia naisia/ ovat huijareita/vankilatuomittuja jne.
Kommentit (57)
Naiset näkevät aina itsensä uhreina.
Aikuisilla, ei-holhouksen alaisilla ihmisillä on oikeus tehdä myös omat virheensä.
Vauva-palstalla. Kyllä sana täällä kiirii.
Olen tapaillut vuoden aikana sinkkuna ollessani (ja olen edelleen) viiden miehen kanssa ja seksiä oli kahden kanssa. Jokainen noista miehistä miellyttävää juttuseuraa ja muistelen hyvällä. Toinen noista seksikumppaneista paljastui naistenpyörittäjäksi (vaikka ehdotti itse haluavansa seurustella kanssani/on vakavissaan/ei ole muita/rakastaa/on kertonut minusta lapsilleen/haluaa vain minut ym.) Taustalta paljastui myöhemmin kaikkea muutakin epämääräistä, valehteli paljon, huijasi. Ei ollut empatiakykyä, koin taloudellista tappiota myös.Hakee seuraa nettipalstalla ja esittelee itsensä hyvätapaisena miehenä. En muistele katkeruudella,oloni helpottui päästessäni eroon. Mutta jos joku nainen välttyisi huonolta kokemukselta, olisin valmis varoittamaan. Hki.
Vierailija kirjoitti:

Mikä on todellinen motiivisi? En usko hetkeäkään, että ventovieraan naisen hyvinvointi. Uskon, että sinua ajaa katkeruus ja haave, että mies ei enää onnistuisi tapailemaan muita kun onnistuisit varoittamaan heitä.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisilla, ei-holhouksen alaisilla ihmisillä on oikeus tehdä myös omat virheensä.
Juurikin. Olen kuitenkin kanssasisarteni puolella ja jos jotenkin voi rauhoittaa ikävien miesten ikävää käytöstä naisia kohtaan, teen sen. Uhrina voi olla jonain kertana hyvään uskova ja luottavainen nainen tai oma tytär.
Aika nopeasti voi napsahtaa kunnianloukkaussyyte, jos netissä aletaan miehiä nimeltä lutkitella.
Vierailija kirjoitti:
Olen tapaillut vuoden aikana sinkkuna ollessani (ja olen edelleen) viiden miehen kanssa ja seksiä oli kahden kanssa. Jokainen noista miehistä miellyttävää juttuseuraa ja muistelen hyvällä. Toinen noista seksikumppaneista paljastui naistenpyörittäjäksi (vaikka ehdotti itse haluavansa seurustella kanssani/on vakavissaan/ei ole muita/rakastaa/on kertonut minusta lapsilleen/haluaa vain minut ym.) Taustalta paljastui myöhemmin kaikkea muutakin epämääräistä, valehteli paljon, huijasi. Ei ollut empatiakykyä, koin taloudellista tappiota myös.Hakee seuraa nettipalstalla ja esittelee itsensä hyvätapaisena miehenä. En muistele katkeruudella,oloni helpottui päästessäni eroon. Mutta jos joku nainen välttyisi huonolta kokemukselta, olisin valmis varoittamaan. Hki.
Olet edelleen viiden miehen kanssa? Kukas nyt pyörittää?
Turun seudullakin oli kesällä yksi Navy seal jenkki, joka kävi vain suihkussa naisten välissä, saattoi siis panna useampaa muijaa päivässä, mmmmm <3
On suomi neito selällään ja levällään sen koivet... :'D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisilla, ei-holhouksen alaisilla ihmisillä on oikeus tehdä myös omat virheensä.
Juurikin. Olen kuitenkin kanssasisarteni puolella ja jos jotenkin voi rauhoittaa ikävien miesten ikävää käytöstä naisia kohtaan, teen sen. Uhrina voi olla jonain kertana hyvään uskova ja luottavainen nainen tai oma tytär.
Asetatko itsesi muissakin yhteyksissä toisten yläpuolelle? Sinä olet viisaampi kuin he ja siksi heidän kannattaisi kuulla sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tapaillut vuoden aikana sinkkuna ollessani (ja olen edelleen) viiden miehen kanssa ja seksiä oli kahden kanssa. Jokainen noista miehistä miellyttävää juttuseuraa ja muistelen hyvällä. Toinen noista seksikumppaneista paljastui naistenpyörittäjäksi (vaikka ehdotti itse haluavansa seurustella kanssani/on vakavissaan/ei ole muita/rakastaa/on kertonut minusta lapsilleen/haluaa vain minut ym.) Taustalta paljastui myöhemmin kaikkea muutakin epämääräistä, valehteli paljon, huijasi. Ei ollut empatiakykyä, koin taloudellista tappiota myös.Hakee seuraa nettipalstalla ja esittelee itsensä hyvätapaisena miehenä. En muistele katkeruudella,oloni helpottui päästessäni eroon. Mutta jos joku nainen välttyisi huonolta kokemukselta, olisin valmis varoittamaan. Hki.
Mikä on todellinen motiivisi? En usko hetkeäkään, että ventovieraan naisen hyvinvointi. Uskon, että sinua ajaa katkeruus ja haave, että mies ei enää onnistuisi tapailemaan muita kun onnistuisit varoittamaan heitä.
On toisenlaisia ihmisiä kuin sinä. Olisin tyytyväinen, jos joku ulkopuolinen varoittaisi minua huijareista. Onhan näitä, jotka levittää tahallaan HI-virusta tai herpestä eli kun vahinko itselle tullut, niin kiertäköön. Toki jokainen on vastuussa omasta käytöksestään ja ketä tapaileekin. Mutta moni huijari on niin vakuuttava, että hyväuskoinen nainen helposti lankeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisilla, ei-holhouksen alaisilla ihmisillä on oikeus tehdä myös omat virheensä.
Juurikin. Olen kuitenkin kanssasisarteni puolella ja jos jotenkin voi rauhoittaa ikävien miesten ikävää käytöstä naisia kohtaan, teen sen. Uhrina voi olla jonain kertana hyvään uskova ja luottavainen nainen tai oma tytär.
Asetatko itsesi muissakin yhteyksissä toisten yläpuolelle? Sinä olet viisaampi kuin he ja siksi heidän kannattaisi kuulla sinua.
Mielelläni otan ohjeita viisaammilta
sossulyyni kirjoitti:
Minä tiedän muutaman.
Vm:ssä olivat molemmat.Paikkakuntina oulu ja kirkkonummi
Mikä on Vm?
Ainakin Happy pancake on monelle miehelle tapa hakea helppoa ja nopeaa seksiä. Olin pari viikkoa sivustolla ja se riitti. Ikäskaalalla 19- 62v miehet häikäilemättömästi haki seuraa seksin parissa. Jos jollekin naiselle tuollainen sopii, ei silloin kannata heittäytyä jälkikäteen uhrin rooliin.
Mulla on mielesssä eräs huijari josta todellakin haluaisin muita varoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mielesssä eräs huijari josta todellakin haluaisin muita varoittaa.
Laita paikkakunta ja ikä ja missä hakee seuraa. Voin myös laittaa yhden.
En ymmärrä miksi pitäisi varoittaa? Noihan ihka aitoja jännämiehiä joita jokainen nainen haluaa. Antaa naisten vaan nauttia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tapaillut vuoden aikana sinkkuna ollessani (ja olen edelleen) viiden miehen kanssa ja seksiä oli kahden kanssa. Jokainen noista miehistä miellyttävää juttuseuraa ja muistelen hyvällä. Toinen noista seksikumppaneista paljastui naistenpyörittäjäksi (vaikka ehdotti itse haluavansa seurustella kanssani/on vakavissaan/ei ole muita/rakastaa/on kertonut minusta lapsilleen/haluaa vain minut ym.) Taustalta paljastui myöhemmin kaikkea muutakin epämääräistä, valehteli paljon, huijasi. Ei ollut empatiakykyä, koin taloudellista tappiota myös.Hakee seuraa nettipalstalla ja esittelee itsensä hyvätapaisena miehenä. En muistele katkeruudella,oloni helpottui päästessäni eroon. Mutta jos joku nainen välttyisi huonolta kokemukselta, olisin valmis varoittamaan. Hki.
Mikä on todellinen motiivisi? En usko hetkeäkään, että ventovieraan naisen hyvinvointi. Uskon, että sinua ajaa katkeruus ja haave, että mies ei enää onnistuisi tapailemaan muita kun onnistuisit varoittamaan heitä.
Ahaa, naisten pitää siis laittaa törkymiehet suosituksin eteen päin ja antaa muillekin mahdollisuus menettää rahojaan tai katkeroitua tai saada vaikkapa sukupuolitartunta ja etenkin antaa miehelle mahdollisuus jatkaa peliään. Juu-uh. Ja tässä tuskin on kyse mistään normipettymyksistä kun deittailut päättyvät-sitähän on varmasti kaikki kokeneet. Jos kyseessä on taloudellinen tai terveydellinen vaarantaminen, puhutaan ihan eri asiasta.