Omituisimmat asiat ja tavat, joilla ihmiset yrittävät kiillottaa sädekehäänsä

"Minut on kasvatettu...", "minulle on opetettu...". No niin, et ole siis itse asiaan vaikuttanut, mistä siis tuollainen ylimielinen asenne, kun toisella ei ole ollut yhtä hienoja vanhempia kuin itselläsi? 

Kännäilyllä leveily. Siis jotenkin esim. nää kännibiisit on musta omituinen ja hämmentävä ilmiö. Tää voi olla kyllä luonneseikka, koska en oo ite ollut koskaan ns. hauskanpitäjä, joten en osaa samaistua. Ja uskoisin noiden vitsien olevan kyllä vitsi, mut en oo ihan varma onko ne silti jotenkin leveileviä vai ei... Mutta siis noi biisit oli vaan esimerkki, muutenkin ihmiset mun mielestä mainitsee jotenkin huvittuneen ylpeilevänä, kun ne on olleet juomassa. (Poikkeuksena täysalkoholistit, ne on pikemminkin häpeileviä tai neutraaleja asian suhteen.)

Liian kiltteys. Sen ottaminen kohteliaisuutena, että on liian kiltti.

(Koskien ihmistä, joka elää väkivaltaisessa suhteessa heikompana osapuolena.)

Vierailija kirjoitti:

Kännäilyllä leveily. Siis jotenkin esim. nää kännibiisit on musta omituinen ja hämmentävä ilmiö. Tää voi olla kyllä luonneseikka, koska en oo ite ollut koskaan ns. hauskanpitäjä, joten en osaa samaistua. Ja uskoisin noiden vitsien olevan kyllä vitsi, mut en oo ihan varma onko ne silti jotenkin leveileviä vai ei... Mutta siis noi biisit oli vaan esimerkki, muutenkin ihmiset mun mielestä mainitsee jotenkin huvittuneen ylpeilevänä, kun ne on olleet juomassa. (Poikkeuksena täysalkoholistit, ne on pikemminkin häpeileviä tai neutraaleja asian suhteen.)

Minä ajattelin ihan kuten sinäkin.

Kunnes aikuisiällä aloin ryyppäämään.

Nyt otan kiinni menetettyjä kännejä ja örvellyksiä.

Unohdan lapset ja puolison ja riehun ympärikännissä petri nygårdin ja spektin keikoilla heidän kännibiisien tahdissa ja nautin irrottelusta.

No monetko piirakat ja montako helvetin liinaa virkattu vaikka on lapset opiskelu ja ukko ja fb päivitykset niistä käsitöistä. ei jumalauta ei yhtä hetkeä henkisemmille asioille sitten millään . ja kuitenkin siinäkin olkaan taas kuin pyhimykset. mistä näitä sikiää?

Tuohon "tvn katsomattomuudella ja turhista julkkiksista tietämättömyydellä" sädekehän kiillottamiseen: mua ei henkilökohtaisesti kiinnosta ollenkaan televisio, (tietynlainen) media tai julkkikset. Otan asian esille, jos joku alkaa mulle kertomaan taas jostain saatanan jaajosta tai uinosta jotka ei mulle sano mitään eikä varsinkaan kiinnosta yhtään. Ei vaan oikeesti kiinnosta. En itse pidä itseäni mitenkään siistimpänä tyyppinä, mua vaan sattuu kiinnostamaan eri asiat.

Tietysti miten asian ilmaisee...

Vierailija kirjoitti:

Muiden ansioilla päteminen. Esim. oma äitini pätee tyttärensä eli minun saavutuksilla. Tytär on oikein maisteri ja on hänen ansiotaan, että tytär meni yliopistoon ja hän kustansi opinnot (NOT). Samoin pätee oman sukulaisensa menestymisellä (muistaa aina mainita uusille, että tama Jätkä Jormanen on muuten sukulaispoikani). Tai että kävi kylässä tutullaan, jonka mies on muuten oikein lakimies. Sitten voi toisille tuttaville rehvastella, jos he tarvitsevat apua, niin hän voi tältä lakimiesystävältään kysyä neuvoa. 

En tiennytkään, että Hyacinth Bucket:lla on myös tytär. 😉

Lapsillaan leveilevät ihmiset ovat oksettavia. Tottakai saat olla ylpeä lapsestasi ja kertoa siitä muille, mutta kun joka päivä facebookissa on päivityksiä, että ''Meidän Niklas auttoi tänään vanhuksen tien yli. Sen jälkeen hän tiskasi ja siivosi koko asunnon. Hän myös kävi vanhainkodissa ilahduttamassa vanhuksia kauniilla lauluäänellään.'' HUOH.

Kiitti:D

En juo, ei myöskään mieheni

Syömme todella terveellisesti, ei sokeria, ei lisäaineita, ei valmisruokia

Olen todella ylpeä lapsistani ja tuon sen myös esiin

Mieheni tienaa todella paljon globaalissa pestissä työssään jossa on ollut melkein 20 vuotta

Minä tienaan todella paljon tietokoneen ääressä istuen (talous on alani)

Meillä ei ole televisiota

Olen leijonaemo

Lapseni auttavat vanhuksia, minua kotitöissä, ketä tahansa joka apua tarvitsee, pyytämättä

Heihei vaan teille:)

Kipeinä ja vaivaisina töihin tulevat ja siitä suurta ääntä pitävät, omasta mielestään korvaamattomat ihmiset, jotka eivät sitä ole ja hommat toimivat melkein paremmin ilman heitä.

Töihin vapaapäivänään tai lomallaan piipahtamaan tulevat samat, jotka valittavat etteivät vaan osaa rentoutua. Tottakai hienoa että työyhteisö on tärkeä, mutta samalla siitä piipahduksesta tehdään marttyyrimainen show.

Töidensä luetteleminen ja sitä kautta "voi kun olet ahkera/kiireinen/kova tekemään töitä/voi miten sä jaksatkaan!" -kommenttien hakeminen.

Itse kun uskon vahvasti sanontaan "laiska töitään luettelee".

Toinen on tämä klassinen, eli hyvien tekojen tekeminen jotta pääsee somessa ylpeilemään tällä. Yksikin tuttu jakoi facessa, miten hän toi miehelle aamukahvin sänkyyn, ja tähän toki kommentteja kavereiltaan että "olet niin hyvä vaimo".

Joo. Itse vien aina miehelle kahvin samalla kun itse otan. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että voisi selostaa tätä toimenpidettä somessa. Jotenkin pelottavaakin, että normaali huomaavaisuus on niin iso juttu, että pitää ihan muille tästä ilmoittaa.

Yksinäinen mopomies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden ansioilla päteminen. Esim. oma äitini pätee tyttärensä eli minun saavutuksilla. Tytär on oikein maisteri ja on hänen ansiotaan, että tytär meni yliopistoon ja hän kustansi opinnot (NOT). Samoin pätee oman sukulaisensa menestymisellä (muistaa aina mainita uusille, että tama Jätkä Jormanen on muuten sukulaispoikani). Tai että kävi kylässä tutullaan, jonka mies on muuten oikein lakimies. Sitten voi toisille tuttaville rehvastella, jos he tarvitsevat apua, niin hän voi tältä lakimiesystävältään kysyä neuvoa. 

En tiennytkään, että Hyacinth Bucket:lla on myös tytär. 😉

Se on Bouquetin residenssi. Jos Hyacinthiltä kysytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla työpaikoilla aamuvirkkuus on suurta ja ainoa oikea tapa elää – kun ilmestyy ensimmäisenä liukuvan työajan työpaikalle, on paljon parempi ja tehokkaampi kuin muut. Pelkkä läsnäolo työpaikalla on suuruutta, etätyöthän eivät ole oikeaa työtä.  Jos onnistuu hankkimaan tukielinvaivan istua tönöttämällä paikoillaan epäergonomisesti ja asiallisen näköisesti kaikki ketarat säännöllisissä 90 asteen kulmissa, niin sitten vasta sankari onkin.

Niin totta, onneksi nykyään monella nykyaikaisella työpaikalla ymmärretään joustotyön edut ja naureskellaan näille jotka istuu kuin tatti peukku perseessä omalla työpisteellään ja kyttäävät muiden menemisiä ja tulemisia. Edellisessä työpaikassani oli iso avokonttori ja sinne mahtui useampia näitä aamuvirkkuja, no kilpailivat sitten keskenään kuka tulee aikaisimmin, ja ekana tullut keitti aina kahvit ja laittoi pannuun keltaisen lapun "keitetty 05.30". Kyllä saatiin hyvät naurut monesti.

Kyllä tommoseen jo vois ihan piruuttaan osallistua, jos syystä tai toisesta joutuu pistämään paremmaksi. Itse tiedän henkilön, joka hokee kokoajan kuinka ei tarvitse pitää kunnostaan huolta, kun on niin raskas työ. Samaan aikaan voivottelee kuinka on niin kamalan läski ja alkaa selittelemään vartalon huonoja puoliaan. Sitten kehutaan kuinka ei ole syönyt pitkään aikaan yhtään herkkua, paitsi keksiä tai piirakkaa kun menen sanomaan, etten ole syönyt herkkua x pitkään aikaan. Tällanen korkealle jalustalle pistäminen on jokseenkin ärsyttävää välissä jopa häiritsevän yliampuvaa. Tällaisia henkilöitä on joskus mukava pistää hiljaseksi kun kerrankin sellainen tilanne tulee vastaan.

Ruuhkavuosien valittajat. Kova kiire on koko ajan, töistä kotiin ja ruoka lapsille, sitten täysiä viemään niitä nuppusia harrastuksiiin eikä omaa aikaa ole ollenkaan. Ymmärrän tämän mutta kun vanhin lapsista alkaa olla jo teini-ikäinen. Siinä iässä normaalit lapset menee yksin sinne treeneihin, osaavat auttaa kotitöissä jotkut jopa pienenmpien hoidossa. Auta armias jos siitä uskaltaa vihjata! Vielä pahempi naputus tulee jos vihjaa että se mieskin voisi tehdä jotain.

Ilmeisesti martyyri-äiti on muodissa tai jotain tai ainakin on kiva valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Moni on tosi ylpeä siitä, ettei hänellä ole televisiota ollenkaan tai että vanhan telkkarinrohjo on, muttei sitä kukaan koskaan katsele. Ja sitten seuraavaksi selitetään, että kaikki telkkariohjelmat ja elokuvat katsotaan tabletilta, tietokoneelta tai älypuhelimesta.

Vielä 90-luvulla televisiottomuutta pidettiin usein merkkinä poikkeuksellisesta sivistyneisyydestä, älykkyydestä ja aktiivisesta harrastamisesta, joka vei kaiken vapaa-ajan. Nykyisin se tarkoittaa lähinnä sitä, että roska on siirtynyt pienempään ruutuun.

Itse en tosiaan tarvitse telkkaria, koska netinkautta voi itse valita mitä katsoo. Sentakia, kun joku sanoo olenko seurannut telkkarista jotakin,  tulee aina automaattisesti " ei ole telkkaria" tai " en katso telkkaria". Saattaa kuulostaa jonkun mielestä hifistelyltä. Todellisuudessa katselen netistä yleensä juuri sellaisia sarjoja mitä ei Suomessa näytetä, ehkä jonkun satelliitti kanavan kautta tai sellasita mikä ei menesty täällä, ei puhuta julkisesti niistä tai jotkut eivät edes ymmärrä kun poikkeaa niin paljon massasta ja on erinlaista kulttuuriimme nähden. Siksi en mieluusti edes ota puheeksi mitä minä netistä katselen.

Sairauksilla päteminen ja niiden korostaminen. Eräs työkaveri on tällainen. Laittaa aina facebookkiin, useimmiten juuri sunnuntai-iltana tai torstaina ilmoituksen "Peijakas poskiontelontulehdus iski taas kuin salama kirkkaalta taivaalta, parempi jäädä kotiin vällyjen alle lepäämään" tai "järkyttävä migreeni jo viikon ajan, parempi jäädä taas pois töistä, etten ole muiden haittona".

Oikeasti kyseinen ihminen saikuttaa useitakymmeniä päiviä vuodessa. Ja tietysti hänen työnsä kaatuvat muiden harteille.

Sellainen nainen, jonka perhe-elämä oikeasti on aivan tavallista sekasortoa ja itse on viinaanmenevä. Faceen ilmestyy kuvia kauniista luontopolusta, hellyyttäviä kiusauksenvastaisia meemejä, linkkejä opettavaisiin tv-sarjoihin ja luksustuotteiden kirppiksiä sekä leipomuksia tietenkin. Työyhteisön ryhmässä kannustavia peukkuja, vaikka on kauhea pyrkyri ja haukkuu muita esimiehille. Lasi viiniä illan hämärässä on oikeasti kunnon kännit joka viikonloppu, kun lapset on ajettu harrastamaan eli jälleen kerran yökylään minne nyt sattuvat pääsemään. Aviomies ei viihdy kotona.

Yltiökiireiset kotiäidit. Voivotellaan miten paljon on puuhaa ja kuinka raskasta on kotiäidin "työ". Ja samalla annetaan ymmärtää, kuinka kiitollisia ovat tästä.

Voi ei, kun en sitten millään meinannut päästä tuolta salilta pois, kun miehet yrittivät iskeä, kihihih.

Eräs tuttuni, joka totesi, että "meillä ei turhia nipoteta tai olla tuolla lailla pöpökammoisia", kun ajoin hänen kissansa pois keittiöstä ruoanlaiton ajaksi. Eipä tosiaan turhia nipoteta, kun kerran siellä vieraillessani astuin kissanpaskaan kaikkea muuta lattialla lojuvaa ja homehtuvaa väistellessäni. Saastainen kissanhiekkalaatikko taisi löytyä vessasta tavarapinon takaa. Useinkin ylpeilee sillä, ettei ole siisteysfriikki tai pöpökammoinen niuho. No, ei tosiaan ole... Enkä ole kyllä minäkään, mutta perussiisteys on hallussa - ja ei, minusta ei ole söpöä, kun kissat vähän maistelevat leikkuulaudalla odottavia kasviksia tai jättävät sööttejä tassunjälkiä kakun pintaan.