Korva tukossa jo viikon, itkettää
Korva on ollut tukossa siis jo viikon (vaikkua) ja vaikka olen laittanut Remowaxia ja huuhdellut korvaa, se ei ole auttanut. Korva on vieläkin tukossa. Olen nyt laittanut lisäksi Audisprayta jos se auttaisi.
Itkettää lähinnä se, kun katsoin aikoja hoitajalle ja ne meni kahden viikon päähän. En jaksaisi kahta viikkoa enää tämän korvan kanssa, varsinkin kun tänään sitä on vielä tinnittänyt kaiken lisäksi. Ahdistaa puhua ihmisille, ahdistaa käydä kaupungilla.
Voiko vaikku korvassa aiheuttaa tinnitusta?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Itse sain luullakseni tinnituksen kuulokkeista, enkä kuunnellut edes lujalla. No, lisänä kyllä melutyö, mutta olen aina käyttänyt hyviä kuulosuojaimia töissä.
Sen halusin sanoa, että ajan myötä tinnitukseen kyllä tottuu. Totuin siihen noin puolessa vuodessa. Itselläni se sellaista heinäsirkan sirinää.
Mulla on kanssa sirinää, tulee mieleen kuvaputkitelkkarin sähköinen jännite. Jos peitän korvani, niissä kuuluu lankapuhelimen valintaääntä muistuttava huilu-ujellus, mutta tosiaan korvat auki enemmänkin sirisee. Vielä en ole tottunut, joka päivä vähän itkettää ja ahdistaa vielä, mutta tosiaan taistelen näitä negatiivisia tuntemuksia vastaan. Aion myös mennä terapiaan heti kun vain pääsen. Veemäinen vaiva ja ottaa päähän että itse tällaisen sain, kun en ikinä käy konserteissa enkä yökerhoissa, tai tee meluisaa työtä, tai kuuntele musiikkia kovalla. Mutta kyllä tää elämä jatkuu tästä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vettä ei saisi suihkutella korvakäytävään. Melko varmaan tulehdus. Kipaise päivystyksessä. Ceridalia olen laittanut omiin kutiseviin korviini silloin tällöin.
Jaa. Viimeiset kymmenen vuotta olen apteekista ostettavalla korvapumpulla huuhdellut molempia korvia kolmen kuukauden välein. Ne menevät aivan tukkoon ja paine korvassa on kaamea.
Lämmintä vettä korvapumppuun ja eikun suihkuttelemaan pontevasti!
Aluksi voi tulla aivan pieniä hitusia, mutta kun jaksaa kärsivällisesti pumppailla lopuksi kiitos seisoo.
Hirveä lyijykynän vahvuinen musta pötkö palkintona. Ja korva aukeaa ja kuulet kaiken.
Ei ole tullut mitään lisävaivoja ja tulehduksia.
Helppoa!
Tuossa vähän materiaalia aineista ja pumpusta, jos ap on oikeasti kiinnostunut korvavaikun poistamisesta:
Vierailija kirjoitti:
yhtä-äkkiä
Yhtäkkiä
Yht'äkkiä
Siinä mallit tuon ilmaisun oikeaoppiseen kirjoittamiseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korva on ollut tukossa siis jo viikon (vaikkua) ja vaikka olen laittanut Remowaxia ja huuhdellut korvaa, se ei ole auttanut. Korva on vieläkin tukossa. Olen nyt laittanut lisäksi Audisprayta jos se auttaisi.
Itkettää lähinnä se, kun katsoin aikoja hoitajalle ja ne meni kahden viikon päähän. En jaksaisi kahta viikkoa enää tämän korvan kanssa, varsinkin kun tänään sitä on vielä tinnittänyt kaiken lisäksi. Ahdistaa puhua ihmisille, ahdistaa käydä kaupungilla.
Voiko vaikku korvassa aiheuttaa tinnitusta?
Vaikku voi aiheuttaa tinnitusta, mutta se loppuu kun korva puhdistetaan. Alkoiko nämä oireet pikkuhiljaa vai yhtä-äkkiä?
Tinnistus alkoi varsinaisesti vasta eilen ja on jatkunut tänään, ei siis kovin kauaa. Korva muuten tukossa sen viikon.
Kiitos, minulla on jo korvapumppu :D
Tsemppiä muille korvavaivaisille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten sulla on meniere. Se alkaa ilman meluvauriota ja on ikuinen vaiva, mutta rauhoittuu kyllä.
Kaikille ei tule heti huimausta, voi mennä vuosiakin. Tai ei tule ollenkaan.
Rauhoitu. Kun se alkaa, niin eka tukkoisuuspätkä saattaa kestää jopa 1-2 kuukautta. Sitten se helpottaa. Lopulta tukkoisuus häviää, mutta tinnitus jää. Tukkoisuus"kohtaukset" uusiutuvat ajoittain. Silloin tinnituskin kovenee. Sitten kohtaus menee taas ohi.
Tai sitten sinulla on vain sitä vaikkua. :)
Sinuna menisin korvalääkäriin nopeasti! Voihan siellä olla korvatulehdus, koska vaivannut jo viikon. Silloin on kiire aloittaa hoito!
Hei voitko kertoa tästä lisää? Millaisia tarkemmin nuo tukkoisuuskohtaukset on? Mulla on ollut muutaman kerran sellainen, että toinen korva menee lukkoon, onneksi on kestänyt vain muutaman päivän. Korva kaikuu sillein oudon metallisesti, kaikki äänet kaikuu sillein metallisesti. Ja samalla on siis lukossa. Voiko olla tuota menereä? Mitä mun pitäisi tehdä?
No periaatteessa parin päivän tukkoisuuskohtaus ok yksi oire. Onko sinulla ollut aiemmin niiden aikaan tinnitusta? Tai kaadattavaa oloa?
Meniere on siitä oikukas tunnistaa, että se saattaa alkaa vain yhdellä oireella, mutta yleensä kahdella. Kaikille ei edes tule kolmatta oiretta tai vasta vuosien jälkeen. Kolme oiretta on siis: korvien tukkoisuus / kuulonalenema, tinnitus ja huimaus.
Vaivaan on lääkitys, josta osaa hyötyy. Lähinnä siis helpottaa oireita. Korvalääkäri kyllä tietää, jos haluat kysyä.
Kohtaukset ilmenevät tietyin väliajoin ja sen laukaisee esim. stressi, alkoholi, tupakka, suolainen ruoka. Eli elämäntavat pitää olla sen jälkeen terveelliset jos haluaa välttää kohtauksia.
Pitkällä aikavälillä kohtaukset huonontavat kuuloa pysyvästi. Mutta siihen tarvitaan monta kohtausta ja monia monia vuosia.
Paras neuvoni on: odota mitä lääkäri sanoo. ota rennosti ja täällä ehdotettu niskajumppa helpottaa myös. Voit kokeilla myös lämmitettyä vehnätyynyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain luullakseni tinnituksen kuulokkeista, enkä kuunnellut edes lujalla. No, lisänä kyllä melutyö, mutta olen aina käyttänyt hyviä kuulosuojaimia töissä.
Sen halusin sanoa, että ajan myötä tinnitukseen kyllä tottuu. Totuin siihen noin puolessa vuodessa. Itselläni se sellaista heinäsirkan sirinää.
Mulla on kanssa sirinää, tulee mieleen kuvaputkitelkkarin sähköinen jännite. Jos peitän korvani, niissä kuuluu lankapuhelimen valintaääntä muistuttava huilu-ujellus, mutta tosiaan korvat auki enemmänkin sirisee. Vielä en ole tottunut, joka päivä vähän itkettää ja ahdistaa vielä, mutta tosiaan taistelen näitä negatiivisia tuntemuksia vastaan. Aion myös mennä terapiaan heti kun vain pääsen. Veemäinen vaiva ja ottaa päähän että itse tällaisen sain, kun en ikinä käy konserteissa enkä yökerhoissa, tai tee meluisaa työtä, tai kuuntele musiikkia kovalla. Mutta kyllä tää elämä jatkuu tästä vielä.
Jep. Tuo telkkarin jännite kuvaa myös hyvin ääntä. Ajan myötä siitä tulee osa normaalia ääniympäristöä. Harrastan sähkökitaran soittoa ja monella kuuluisalla kitaristilla on myös tinnitus niin ajattelen olevani hyvässä seurassa, heh. Huumori auttaa aina. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korva on ollut tukossa siis jo viikon (vaikkua) ja vaikka olen laittanut Remowaxia ja huuhdellut korvaa, se ei ole auttanut. Korva on vieläkin tukossa. Olen nyt laittanut lisäksi Audisprayta jos se auttaisi.
Itkettää lähinnä se, kun katsoin aikoja hoitajalle ja ne meni kahden viikon päähän. En jaksaisi kahta viikkoa enää tämän korvan kanssa, varsinkin kun tänään sitä on vielä tinnittänyt kaiken lisäksi. Ahdistaa puhua ihmisille, ahdistaa käydä kaupungilla.
Voiko vaikku korvassa aiheuttaa tinnitusta?
Vaikku voi aiheuttaa tinnitusta, mutta se loppuu kun korva puhdistetaan. Alkoiko nämä oireet pikkuhiljaa vai yhtä-äkkiä?
Tinnistus alkoi varsinaisesti vasta eilen ja on jatkunut tänään, ei siis kovin kauaa. Korva muuten tukossa sen viikon.
Okei, miten se tukkoisuus alkoi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten sulla on meniere. Se alkaa ilman meluvauriota ja on ikuinen vaiva, mutta rauhoittuu kyllä.
Kaikille ei tule heti huimausta, voi mennä vuosiakin. Tai ei tule ollenkaan.
Rauhoitu. Kun se alkaa, niin eka tukkoisuuspätkä saattaa kestää jopa 1-2 kuukautta. Sitten se helpottaa. Lopulta tukkoisuus häviää, mutta tinnitus jää. Tukkoisuus"kohtaukset" uusiutuvat ajoittain. Silloin tinnituskin kovenee. Sitten kohtaus menee taas ohi.
Tai sitten sinulla on vain sitä vaikkua. :)
Sinuna menisin korvalääkäriin nopeasti! Voihan siellä olla korvatulehdus, koska vaivannut jo viikon. Silloin on kiire aloittaa hoito!
Hei voitko kertoa tästä lisää? Millaisia tarkemmin nuo tukkoisuuskohtaukset on? Mulla on ollut muutaman kerran sellainen, että toinen korva menee lukkoon, onneksi on kestänyt vain muutaman päivän. Korva kaikuu sillein oudon metallisesti, kaikki äänet kaikuu sillein metallisesti. Ja samalla on siis lukossa. Voiko olla tuota menereä? Mitä mun pitäisi tehdä?
No ei ole perkele Meniere! Älä täällä ihan mitä tahansa usko, palstan trollit keksii sulle kohta aivosyövän, ja sinä luulosairaana uskot!
Meniereen liittyy jo alussa aina kiertohuimaus.
http://www.suomenmeniereliitto.fi/menieren-tauti-ja-hoito/
Korvat menevät melkein jokaisella silloin tällöin lukkoon. Silloin korvassa kaikuu ja suhisee ja vinkuu. Älä ala keksiä sille sen vakavampia syitä.
Älä sinä täällä esitä kaikkitietävää. Minulla alkoi Meniere ilman kiertohuimausta!

Ja ikää oli silloin vasta 22 vuotta.
Ja kyllähän tuolla sivustolla kerrotaan selvästi ettei ala aina kiertohuimauksella.
Ei kannata arvostella, jos itsellä ei ole kokemusta. Jollekin tämäkin vaiva aina osuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain luullakseni tinnituksen kuulokkeista, enkä kuunnellut edes lujalla. No, lisänä kyllä melutyö, mutta olen aina käyttänyt hyviä kuulosuojaimia töissä.
Sen halusin sanoa, että ajan myötä tinnitukseen kyllä tottuu. Totuin siihen noin puolessa vuodessa. Itselläni se sellaista heinäsirkan sirinää.
Mulla on kanssa sirinää, tulee mieleen kuvaputkitelkkarin sähköinen jännite. Jos peitän korvani, niissä kuuluu lankapuhelimen valintaääntä muistuttava huilu-ujellus, mutta tosiaan korvat auki enemmänkin sirisee. Vielä en ole tottunut, joka päivä vähän itkettää ja ahdistaa vielä, mutta tosiaan taistelen näitä negatiivisia tuntemuksia vastaan. Aion myös mennä terapiaan heti kun vain pääsen. Veemäinen vaiva ja ottaa päähän että itse tällaisen sain, kun en ikinä käy konserteissa enkä yökerhoissa, tai tee meluisaa työtä, tai kuuntele musiikkia kovalla. Mutta kyllä tää elämä jatkuu tästä vielä.
Jep. Tuo telkkarin jännite kuvaa myös hyvin ääntä. Ajan myötä siitä tulee osa normaalia ääniympäristöä. Harrastan sähkökitaran soittoa ja monella kuuluisalla kitaristilla on myös tinnitus niin ajattelen olevani hyvässä seurassa, heh. Huumori auttaa aina. Tsemppiä!
Kiitos, "ihanaa" tietää ettei ole yksin. Luin juuri jostain, että Chris Martinilla on tämä vaiva ja jotenkin oudosti tuli parempi mieli. Vaikka eihän sitä toivoisi kenellekään! Samaten William Shatnerilla on ja Leonard Nimoylla oli vuosikymmeniä soiva korva, kun kuvauksissa räjähti väärällä tavalla. David Letterman myös kertonut, että on jatkuva vaiva. Ja tosiaan varmasti suuri osa muusikoista kärsii siitä - ja elävät kuitenkin hyvää ja tuottoisaa elämää.
Surettaa vaan ajatella, että enkö tosiaan ikinä enää kuule hiljaisuutta... Se on varmasti surutyö, joka pitää vaan käydä läpi samalla kun äänestä tulee hiljalleen arkipäivää. Ja tosiaan sentään pystyn peittämään oman sirinäni, eli sillä tavalla pääsen sitä kuitenkin hetkeksi pakoon.
Korva on tukossa. Todennäköisesti niin pahasti, ettet saa sitä kotona auki, vaan vaatii lääkärin/hoitajan suorittaman huuhtelun. Itselläni ollut vastaavalla tavalla muutaman kerran ja on myös ollut tinnitusta (alkoi omien puhdistusyritysteni jälkeen, eli korva meni vain entistä enemmän tukkoon).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korva on ollut tukossa siis jo viikon (vaikkua) ja vaikka olen laittanut Remowaxia ja huuhdellut korvaa, se ei ole auttanut. Korva on vieläkin tukossa. Olen nyt laittanut lisäksi Audisprayta jos se auttaisi.
Itkettää lähinnä se, kun katsoin aikoja hoitajalle ja ne meni kahden viikon päähän. En jaksaisi kahta viikkoa enää tämän korvan kanssa, varsinkin kun tänään sitä on vielä tinnittänyt kaiken lisäksi. Ahdistaa puhua ihmisille, ahdistaa käydä kaupungilla.
Voiko vaikku korvassa aiheuttaa tinnitusta?
Vaikku voi aiheuttaa tinnitusta, mutta se loppuu kun korva puhdistetaan. Alkoiko nämä oireet pikkuhiljaa vai yhtä-äkkiä?
Tinnistus alkoi varsinaisesti vasta eilen ja on jatkunut tänään, ei siis kovin kauaa. Korva muuten tukossa sen viikon.
Okei, miten se tukkoisuus alkoi?
Tunsin pari viikkoa sitten, että korva oli aika "märkä" (aka vaikkua) ja hieroin korvaa ja suihkutin todellakin siis vedellä. Sitten se vaan yks kaks meni tukkoon, noiden toimien seurauksena. Minulla siis on taipumusta siihen, että vaikku tukkii korvan, mutta olen ennen aina päässyt nopeasti terveyskeskukseen ja korvat on huuhdeltu. Päätin tällä kertaa huuhdella ne itse.

Toivottavasti itsellänikin on näin! D: Tinnistus helpotti äsken hieman kun luin ja olin makuulla. En tiedä johtuiko siitä, että keskityin kirjaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korva on ollut tukossa siis jo viikon (vaikkua) ja vaikka olen laittanut Remowaxia ja huuhdellut korvaa, se ei ole auttanut. Korva on vieläkin tukossa. Olen nyt laittanut lisäksi Audisprayta jos se auttaisi.
Itkettää lähinnä se, kun katsoin aikoja hoitajalle ja ne meni kahden viikon päähän. En jaksaisi kahta viikkoa enää tämän korvan kanssa, varsinkin kun tänään sitä on vielä tinnittänyt kaiken lisäksi. Ahdistaa puhua ihmisille, ahdistaa käydä kaupungilla.
Voiko vaikku korvassa aiheuttaa tinnitusta?
Vaikku voi aiheuttaa tinnitusta, mutta se loppuu kun korva puhdistetaan. Alkoiko nämä oireet pikkuhiljaa vai yhtä-äkkiä?
Tinnistus alkoi varsinaisesti vasta eilen ja on jatkunut tänään, ei siis kovin kauaa. Korva muuten tukossa sen viikon.
Okei, miten se tukkoisuus alkoi?
Tunsin pari viikkoa sitten, että korva oli aika "märkä" (aka vaikkua) ja hieroin korvaa ja suihkutin todellakin siis vedellä. Sitten se vaan yks kaks meni tukkoon, noiden toimien seurauksena. Minulla siis on taipumusta siihen, että vaikku tukkii korvan, mutta olen ennen aina päässyt nopeasti terveyskeskukseen ja korvat on huuhdeltu. Päätin tällä kertaa huuhdella ne itse.
Okei, tuossa tapauksessa ongelma on varmaankin helppo korjata.
Mulla ollut nyt enterorokko viikon ja 2pv, korvat olleet saman ajan ja pari pv enemmänkin lukossa. Vihdoin vasen korva ollut nyt ok, mutta oikea ei auennut puhaltama tai millään. No, sitten tajusin mennä kyljelleni, lukossa oleva korva kohti kattoa ja täysiä puhallus, ja sormi hennosti tukkimaan jo auennutta korvaa. Johan rusahti auki!
Tänään vaan on aamusta asti korvat tuntuneet ikäänkuin märiltä, siis ihan sisältä ja pikkuisen vihlonut. Ei siis mitään julmettua särkyä, mutta kuitenkin.
On kyllä joskus nyökyttäjälihas jumissa, joka sitten vihloo korviin särkyä voi olla nytkin sitä, mutta tuo märkä tunne on ärsyttävä...en haluaisi antibiootteja 😖

Ja kun olivat lukossa niin hirveä humina, hybä kun kuuli mitään. Ja nyt sitten lievää suhinaa...no ehkä vaan limakalvot vielä turvoksissa kun tautikaan ei vieläkään ohi..
Vierailija kirjoitti:
Melun pitää olla todella aika kovaa ja/tai pitkäkestoista, että siitä saa tinnitusta. Tyyliin ammattimuusikot eläkeiässä. Ei kovin todennäköistä, että olet pelkällä Spotifyn kuuntelemisella saanut kuulovauriota aikaan.
Olen nähnyt lääkärien varoituksia, että jatkuva tai kovalla musiikin kuuntelu kuulokkeilla todellakim voi vaurioittaa kuuloa. Korvaa ei ole suunniteltu siihen, että musiikki huutaa jatkuvasti suoraan korvan sisään.
No on todellakin mahdollista! Musiikkipiireissä vaikuttavana tiedän useamman henkilön esim. miksaus- ja studioäänityspuolelta, joilla on meluvauriosta aiheutunut tinnitus vain ja ainoastaan toispuoleisena.