Korva tukossa jo viikon, itkettää
Korva on ollut tukossa siis jo viikon (vaikkua) ja vaikka olen laittanut Remowaxia ja huuhdellut korvaa, se ei ole auttanut. Korva on vieläkin tukossa. Olen nyt laittanut lisäksi Audisprayta jos se auttaisi.
Itkettää lähinnä se, kun katsoin aikoja hoitajalle ja ne meni kahden viikon päähän. En jaksaisi kahta viikkoa enää tämän korvan kanssa, varsinkin kun tänään sitä on vielä tinnittänyt kaiken lisäksi. Ahdistaa puhua ihmisille, ahdistaa käydä kaupungilla.
Voiko vaikku korvassa aiheuttaa tinnitusta?
Kommentit (46)
Monilla tukkoisen korvan ja tinnituksen syy on tuba aberta, eli avoin korvatorvi. Kannattaa lukea tuo juttu kokonaan: https://www.duodecimlehti.fi/duo10297
Muutama lainaus ko jutusta:
"Avoimen korvatorven aiheuttamat oireet eli korvan lukkoisuus tai tukkoisuuden tunne, oman äänen kaikuminen (autofonia) tai hengityksen kuuleminen korvassa voivat joskus olla hyvinkin hankalia ja elämää haittaavia. Diagnoosi on yleensä helppo tehdä jo esitietojen pohjalta, mutta käytännössä oire ei ole kovin tuttu monelle lääkärille. Lisäksi potilaat eivät välttämättä pysty oireidensa perusteella erottamaan korvavaivaa toisista, välikorvaa eritteellä täyttävistä sairauksista."
"Tila ei sinänsä ole vaarallinen, eikä se vaadi hoitoa. Hankalissa tapauksissa oire voi kuitenkin olla potilaalle hyvinkin invalidisoiva, ja erilaisia hoitomuotoja on pyritty etsimään."
"Ensisijainen hoito on konservatiivinen suolatippojen käyttö. Suolatippahoitoja on suositeltu jo vuosikymmenien ajan, eikä niiden käyttöön ole todettu liittyvän vakavia haittavaikutuksia. Fysiologisen keittosuolan on osoitettu auttavan yli 60 %:a avoimesta korvatorvesta kärsivistä potilaista (Oshima ym. 2010). Keittosuola-annos vaihteli tutkimuksessa muutamasta tipasta millilitraan, ja niitä suositeltiin käytettäväksi niin usein kuin tuntui tarpeelliselta. Tulokset alkoivat näkyä 2-8 viikon kuluessa (Oshima ym. 2010). Fysiologisen keittosuolan on osoitettu myös helpottavan avoimen korvatorven takia niiskuttelevien potilaiden oiretta (Ikeda ym. 2001). Jatkuva niiskuttaminen voi olla potilaalle haitallista sen aiheuttaman tärykalvon sisään vetäytymisen takia."
"Potilastamme auttoi ahkera omahoito nenään ja nenänieluun valutettavilla öljy- ja kostutustipoilla. Näistä suurimman hyödyn potilas koki saaneensa nimenomaan viskooseista A-vitamiinia ja dekspantenolia sisältävistä tipoista, joita valutettiin nenänieluun iltaisin ja aamuisin. Potilas oli lisäksi onnekas, sillä hänellä vaiva oli vain toispuolinen; molemminpuolisena vaiva voi olla erittäin häiritsevä. Tukkoisuuden tunnetta ei kannata hoitaa antikongestanttien tai kortikosteroidien avulla, koska ne saattavat jopa pahentaa oireita, kuten kävi omankin potilaamme tapauksessa."
Minulla korva menee tukkuun/lukkoon, kun on korvatulehdus. Lapsena korvaan myös koski, aikuisena ei koske ollenkaan. Mene lääkäriin, sillä jos on tulehdus, ei se häviä kuin antibiooteilla.
Vierailija kirjoitti:
Korvakäytävätulehdus. Miksi hoitajalle? Lääkäriin.
Ainakaan Oulussa ei saa itse varata aikaa lääkärille. Ensin täytyy mennä aina hoitajalle, joka sitten harkintansa mukaan varaa asiakkaalle lääkärinajan.
Imulla putsasivat Terveystalossa. 121€. Kannatti.
Korvat voi mennä tukkoon ilman tulehdustakin. "varmaan korvatulehdus"
Ja syy mikso venaat aikaa julkiselle ja parut vaikka oisit päässyt yksityiselle jo viikko sitten on...?