Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita väkivaltaisessa liitossa eläviä?
31.10.2016 |
Ihan haluaisin kysyä, miksi ja kuinka kauan? Vaikuttaako normaaliin elämään? Tietääkö kukaan? Itse olen saanut potkut töistä mustan silmän takia (asiakaspalveluammatti), oli siis jo kolmas kerta. Olen idiootti, tiedän, mutta rakastan miestäni eikä kukaan meidät tunteva ikinä uskoisi mitä se mies tekee mulle kun olemme kahden. En oikeasti edes tiedä mitä haen tällä aloituksella, vertaistukea kai?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi liikaa? Se, jos mies ulottaisi väkivaltaisuutensa lapseeni. Siinä vaiheessa juoksisin vaikka alasti hankeen.
Ap
Siis oikeasti teillä on lapsia mutta et välitä edes lapsestasi sen vertaa että lähtisit?
Olet säälittävämpi kuin vaimonhakkaaja-miehesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjun aloittaja: Olet looseri. Toivottavasti teillä ei ole lapsia koska se että et lähde tarkoittaa että et välitä lapsistasi. Et ole minkään myötätunnon arvoinen jos et lähde. Oma vika niin kauan kun pysyt suhteessa.
Onneksi Sinun elämäsi on pelkkää juhlaa :) Oletan, että melko yksinäistä, koska jos olet noin kannustava, sulla tuskin on ystäviä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Manipulointia, syyllistämistä, kostonhimoa. Ei kamalan pahaa, mutta riittävästi, jotta sitä oppi elämään jatkuvassa syyllisyydentunnossa.
Se mahdollistui sillä, ettei mies aina kamala ollut. Hyvään uskovana ihmisenä sitä unohti.
Kiitos tästä. Ensimmäinen vastaaja, joka kuulostaa minulta.
Ap
Jatkan tarinaani:
20-vuotinen avioliitto päättyi siihen, että mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Tästä on nyt aikaa kuusi vuotta. Tiedätkö, että juuri av silmäni avautumaan? Aloitin täällä ketjun, johon tuli liki tuhat vastausta. Minä pidin miestä ihanana ja raportoin, miten ero eteni. Av-mammat sanoivat sen olevan henkistä väkivaltaa.
Olen tänä päivä eri ihminen. Ei, vaan olen se ihminen, joka olin nuorena. Olen uusissa naimisissa, ja mieheni hyväksyy minut täysin. Kirjoitin tästä tänään toiseen ketjuun ja joku haukkui minut vaaleanpunaiseksi hattaraksi... Mutta se on niin ihmeellistä, kun voin puhua mitä sylki suuhun tuo, voin olla estoton sängyssä, saan siivota omalla tavallani... Eikä kukaan kommentoi tai kritisoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi liikaa? Se, jos mies ulottaisi väkivaltaisuutensa lapseeni. Siinä vaiheessa juoksisin vaikka alasti hankeen.
Ap
Siis oikeasti teillä on lapsia mutta et välitä edes lapsestasi sen vertaa että lähtisit?
Olet säälittävämpi kuin vaimonhakkaaja-miehesi!
Meillä ei ole lapsia, minulla on.
Ap
Just, tottahan tässä sopassa on lapsia! Heistä pitäisi tehdä lasu välittömästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen, ap. Minä rakastan tyttöystävääni, vaikka hän on aivan hirveä. myönnän että olen itse riitatilanteissa aivan raivostuttava (sulkeudun täysin enkä reagoi mitenkään mihinkään) ja sehän se vain raivostuttaa häntä lisää. Ilman tyttöystävääni en olisi tosin koskaan päässyt mihinkään elämässäni... Hän minut patisti kouluun ja sen ansiosta olen nyt ammatissa josta oikeasti pidän ja olen siinä hyvä, ja hyväpalkkaisen työnkin sain. Tätä on jatkunut jo vuosikausia... Joka riidan aikana sanon että muutan pois, ja joka riidan päätteeksi itkemme ja sovimme. Emme tappele enää niin usein kuin aikaisemmin. Ennen se oli päivittäistä, nykyään emme tappele edes joka kuukausi.
Saatan olla vähän masentunut. En ole täysin onnellinen elämässäni, mutta sellaista se elämä on. Ei aina saa kaikkea mitä haluaa. Olen päättänyt pysyä tässä naiseni rinnalla kunnes hän minut jättää (jos jättää, epäilen että ei jätä). Olen tullut siihen tulokseen, että minun onneni elämässä on samantekevää. Se on minulle ihan ok. Hän on saanut kaikki ystäväni kaikkoamaan, toisin sanoen tyttöystäväni on saanut minut aivopestyä siihen, että laitan itse välit poikki kavereiden kanssa. Minulla ei ole ketään. Hyvä jos perheeseeni pidän yhteyttä, hän ei voi sietää perhettäni. Mutta millään ei taida olla oikeasti väliä. Välillä mietin tosissani, että vedän itseni kiikkuun. Mutta mitä sekään muuttaisi. Elämä nyt vain on tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Manipulointia, syyllistämistä, kostonhimoa. Ei kamalan pahaa, mutta riittävästi, jotta sitä oppi elämään jatkuvassa syyllisyydentunnossa.
Se mahdollistui sillä, ettei mies aina kamala ollut. Hyvään uskovana ihmisenä sitä unohti.
Kiitos tästä. Ensimmäinen vastaaja, joka kuulostaa minulta.
Ap
Jatkan tarinaani:
20-vuotinen avioliitto päättyi siihen, että mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Tästä on nyt aikaa kuusi vuotta. Tiedätkö, että juuri av silmäni avautumaan? Aloitin täällä ketjun, johon tuli liki tuhat vastausta. Minä pidin miestä ihanana ja raportoin, miten ero eteni. Av-mammat sanoivat sen olevan henkistä väkivaltaa.Olen tänä päivä eri ihminen. Ei, vaan olen se ihminen, joka olin nuorena. Olen uusissa naimisissa, ja mieheni hyväksyy minut täysin. Kirjoitin tästä tänään toiseen ketjuun ja joku haukkui minut vaaleanpunaiseksi hattaraksi... Mutta se on niin ihmeellistä, kun voin puhua mitä sylki suuhun tuo, voin olla estoton sängyssä, saan siivota omalla tavallani... Eikä kukaan kommentoi tai kritisoi.
Rupesin itkemään kun luin tekstiäsi. Luulen, etten minäkään ole oma itseni kun aina pitää olla varpaillaan. Upeaa, että lähdit, nostan hattua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siinä vaan on lapset kokeneet turvallisen, arvokkaan lapsuuden ja paljon onnellisuutta, kun pitää todistaa perheväkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi liikaa? Se, jos mies ulottaisi väkivaltaisuutensa lapseeni. Siinä vaiheessa juoksisin vaikka alasti hankeen.
Ap
Siis oikeasti teillä on lapsia mutta et välitä edes lapsestasi sen vertaa että lähtisit?
Olet säälittävämpi kuin vaimonhakkaaja-miehesi!
Meillä ei ole lapsia, minulla on.
Ap
Niin tietenkin. Isäpuoli mätkii äitiä, eikä äiti välitä lasten kärsimyksestä mitään. Jep jep.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just, tottahan tässä sopassa on lapsia! Heistä pitäisi tehdä lasu välittömästi.
Miksi pojastani pitäisi tehdä lasu? Todella, kerro? Fiksu, onnellinen, iloinen poika, jolla ei ole aavistustakaan isäpuolen väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Sinä luultavasti tehtailet lastensuojeluilmoituksia ihan huviksesi. Mistäs tiedät, ettei naapuriperheelläsi ole sama tilanne kuin minulla? Kaikki ei katsos näy ulospäin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Manipulointia, syyllistämistä, kostonhimoa. Ei kamalan pahaa, mutta riittävästi, jotta sitä oppi elämään jatkuvassa syyllisyydentunnossa.
Se mahdollistui sillä, ettei mies aina kamala ollut. Hyvään uskovana ihmisenä sitä unohti.
Kiitos tästä. Ensimmäinen vastaaja, joka kuulostaa minulta.
Ap
Jatkan tarinaani:
20-vuotinen avioliitto päättyi siihen, että mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Tästä on nyt aikaa kuusi vuotta. Tiedätkö, että juuri av silmäni avautumaan? Aloitin täällä ketjun, johon tuli liki tuhat vastausta. Minä pidin miestä ihanana ja raportoin, miten ero eteni. Av-mammat sanoivat sen olevan henkistä väkivaltaa.Olen tänä päivä eri ihminen. Ei, vaan olen se ihminen, joka olin nuorena. Olen uusissa naimisissa, ja mieheni hyväksyy minut täysin. Kirjoitin tästä tänään toiseen ketjuun ja joku haukkui minut vaaleanpunaiseksi hattaraksi... Mutta se on niin ihmeellistä, kun voin puhua mitä sylki suuhun tuo, voin olla estoton sängyssä, saan siivota omalla tavallani... Eikä kukaan kommentoi tai kritisoi.
Rupesin itkemään kun luin tekstiäsi. Luulen, etten minäkään ole oma itseni kun aina pitää olla varpaillaan. Upeaa, että lähdit, nostan hattua.
Ap
Lähdin, koska minulle tuli se viimeinen niitti: minähän en jaa miestä kenenkään kanssa. Minua ei kohdella näin. ( mies siis ei jättänyt, vaan sanoi, ettei luovu tuosta toisesta naisesta - hänelle taisi tulla yllätyksenä, että minä lähdin).
Sain aivan uskomattoman voimaantumisen tunteen. Palapelin palat loksahtivat paikoilleen, kun järjestelin asioita. Tuntemattomat ihmiset olivat käsittämättömän empaattisia.
Kun tietää mitä pitää tehdä, niin asiat järjestyvät. Elämä kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erhehdyt pahasti jos luulet, että lapset eivät tiedä. He tietävät luultavasti n 95% kaikesta. Ja pojasta tulee sellsissa perheissä isona itse väkivaltainen ja tytöstä uhri.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen, ap. Minä rakastan tyttöystävääni, vaikka hän on aivan hirveä. myönnän että olen itse riitatilanteissa aivan raivostuttava (sulkeudun täysin enkä reagoi mitenkään mihinkään) ja sehän se vain raivostuttaa häntä lisää. Ilman tyttöystävääni en olisi tosin koskaan päässyt mihinkään elämässäni... Hän minut patisti kouluun ja sen ansiosta olen nyt ammatissa josta oikeasti pidän ja olen siinä hyvä, ja hyväpalkkaisen työnkin sain. Tätä on jatkunut jo vuosikausia... Joka riidan aikana sanon että muutan pois, ja joka riidan päätteeksi itkemme ja sovimme. Emme tappele enää niin usein kuin aikaisemmin. Ennen se oli päivittäistä, nykyään emme tappele edes joka kuukausi.
Saatan olla vähän masentunut. En ole täysin onnellinen elämässäni, mutta sellaista se elämä on. Ei aina saa kaikkea mitä haluaa. Olen päättänyt pysyä tässä naiseni rinnalla kunnes hän minut jättää (jos jättää, epäilen että ei jätä). Olen tullut siihen tulokseen, että minun onneni elämässä on samantekevää. Se on minulle ihan ok. Hän on saanut kaikki ystäväni kaikkoamaan, toisin sanoen tyttöystäväni on saanut minut aivopestyä siihen, että laitan itse välit poikki kavereiden kanssa. Minulla ei ole ketään. Hyvä jos perheeseeni pidän yhteyttä, hän ei voi sietää perhettäni. Mutta millään ei taida olla oikeasti väliä. Välillä mietin tosissani, että vedän itseni kiikkuun. Mutta mitä sekään muuttaisi. Elämä nyt vain on tällaista.
Tekstisi perusteella sanoisin, että et saata olla, vaan olet. Sinä et ole mitään velkaa tyttöystävällesi. Herranjesta. Olen itse ihan paskassa tilanteessa, ja siltikin haluaisin auttaa sinua, jos osaisin. Onko tässäkään nyt mitään logiikkaa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Manipulointia, syyllistämistä, kostonhimoa. Ei kamalan pahaa, mutta riittävästi, jotta sitä oppi elämään jatkuvassa syyllisyydentunnossa.
Se mahdollistui sillä, ettei mies aina kamala ollut. Hyvään uskovana ihmisenä sitä unohti.
Kiitos tästä. Ensimmäinen vastaaja, joka kuulostaa minulta.
Ap
Jatkan tarinaani:
20-vuotinen avioliitto päättyi siihen, että mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Tästä on nyt aikaa kuusi vuotta. Tiedätkö, että juuri av silmäni avautumaan? Aloitin täällä ketjun, johon tuli liki tuhat vastausta. Minä pidin miestä ihanana ja raportoin, miten ero eteni. Av-mammat sanoivat sen olevan henkistä väkivaltaa.Olen tänä päivä eri ihminen. Ei, vaan olen se ihminen, joka olin nuorena. Olen uusissa naimisissa, ja mieheni hyväksyy minut täysin. Kirjoitin tästä tänään toiseen ketjuun ja joku haukkui minut vaaleanpunaiseksi hattaraksi... Mutta se on niin ihmeellistä, kun voin puhua mitä sylki suuhun tuo, voin olla estoton sängyssä, saan siivota omalla tavallani... Eikä kukaan kommentoi tai kritisoi.
Rupesin itkemään kun luin tekstiäsi. Luulen, etten minäkään ole oma itseni kun aina pitää olla varpaillaan. Upeaa, että lähdit, nostan hattua.
Ap
Lähdin, koska minulle tuli se viimeinen niitti: minähän en jaa miestä kenenkään kanssa. Minua ei kohdella näin. ( mies siis ei jättänyt, vaan sanoi, ettei luovu tuosta toisesta naisesta - hänelle taisi tulla yllätyksenä, että minä lähdin).
Sain aivan uskomattoman voimaantumisen tunteen. Palapelin palat loksahtivat paikoilleen, kun järjestelin asioita. Tuntemattomat ihmiset olivat käsittämättömän empaattisia.
Kun tietää mitä pitää tehdä, niin asiat järjestyvät. Elämä kantaa.
Kannustavimmat sanat, mitä olen vuosiin kuullut. Kiitos.
Ap
Olen elänyt 10 vuotta väkivaltaisen miehen kanssa. Ensimmäiset vuodet menivät kohtalaisesti. Ei ikinä kohdistanut väkivaltaa minuun, paitsi pettämällä.
Miehen "roti" on kasvanut vuosien saatossa ja niin myös minun toleranssini.
Pettämisten jälkeen tuli uhmakasta syyllistämistä, sylkemistä kasvoille, tavaroiden viskelyä päin, omaisuuteni tuhoamista (mm auto, josta kärsin 3000e tappiot). Siinä sivussa oli piessyt yhden jos toisenkin verille.
Tällä hetkellä mies ehdonalaisella ja minä mustelmilla.
Ensimmäistä ja viimeistä kertaa.
Jos ruhjeita olisi kasvoissa, nostaisin syytteen ja häkin ovi heilahtaisi.
Nyt vaan tyydyn eroamaan ja peittämään karmeat jäljet, jotka tämä suhde jätti.
Kaduttaa, että 10 vuotta elämästä hukattu.
Vierailija kirjoitti:
Erhehdyt pahasti jos luulet, että lapset eivät tiedä. He tietävät luultavasti n 95% kaikesta. Ja pojasta tulee sellsissa perheissä isona itse väkivaltainen ja tytöstä uhri.
VMP. Mun faija hakkasi äitiä koko lapsuuteni, minä en ole uhri eikä veljeni väkivaltainen, vaan nimenomaan päinvastoin. Sitä haluaa täysin erilaisen elämän aikuisena, kun sitä paskaa on lapsuutensa katsonut.
Vierailija kirjoitti:
Erhehdyt pahasti jos luulet, että lapset eivät tiedä. He tietävät luultavasti n 95% kaikesta. Ja pojasta tulee sellsissa perheissä isona itse väkivaltainen ja tytöstä uhri.
Juuri näin. Jos poika sokea ja kuuro, niin sitten ei ehkä tiedä mistä on kysymys, mutta silti aistii äidin murheen ha jännityneisyyden.
Lapset harvoin on niin idiootteja, etteivätkö tajuaisi mistä on kyse.
Siksi lasu olisi paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erhehdyt pahasti jos luulet, että lapset eivät tiedä. He tietävät luultavasti n 95% kaikesta. Ja pojasta tulee sellsissa perheissä isona itse väkivaltainen ja tytöstä uhri.
VMP. Mun faija hakkasi äitiä koko lapsuuteni, minä en ole uhri eikä veljeni väkivaltainen, vaan nimenomaan päinvastoin. Sitä haluaa täysin erilaisen elämän aikuisena, kun sitä paskaa on lapsuutensa katsonut.
Niin sinä olet väkivaltainen ja veljesi uhri? Onko tuo sen parempi?
Lähde,lähde,Lähde,Lähde!!!!!! Minä myös elin suhteessa johon olin täysin nujerrettu. Hakattu ja haukuttu niin ettei minulla ollut voimia lähteä.(ne jotka sanoo että "miksi et vain lähde Ja miksi annat niin tapahtua niin teillä ei ole pienintäkään käsitystä millainen valta toisella voi olla...) Ja silti rakastin tuota ihmistä enemmän kuin mitään muuta. Kunnes sitten tulin raskaaksi. Silloin päätin, että en ikinä anna itselleni anteeksi, jos kasvatan lapseni tällaisessa sairaassa parisuhteessa. Minun lapseni oli se pelastava enkeli joka antoi minulle voimia lähteä. Pelastamalla hänet pelastin myös itseni. Ajattele lastasi!!! Ei itseäsi,ei miestä!!!! Sitä lasta jota sinä opetat parhaillaan että on ok että naista lyödään ja alistetaan!!. Että nainen on heikompi kuin se mies. Pelasta lapsesi jos sinulla ei ole voimaa pelastaa itseäsi. Jos todella rakastat lastasi, lähde. Älä pakota häntä kärsimään sillä että hän näkee sen kaiken. Teet hänelle henkiset arvet ikuisiksi ajoiksi. Se on sama kuin mies hakkasi häntäkin jo.
Ketjun aloittaja: Olet looseri. Toivottavasti teillä ei ole lapsia koska se että et lähde tarkoittaa että et välitä lapsistasi. Et ole minkään myötätunnon arvoinen jos et lähde. Oma vika niin kauan kun pysyt suhteessa.