Kotiin jämähtäneet pelaavat aikamiespojat

Vierailija kirjoitti:

Mua pelottaa, että meidän pojista tulee tuollaisia. En tiedä, miten heidät saisi irti koneelta. Ovat lukiolaisia, joten päivät kyllä ovat koulussa, mutta koulusta tultuaan eivät läksyjen lisäksi tee muuta kuin ovat koneella. Myös viikonloput ja lomat kuluvat koneen äärellä. Eivät pelkästään pelaa, vaan surffailevat netissä ja ihan hyödillistäkin sieltä oppivat, sitä en kiistä. Molemmilla on tietoa hirveän paljon, ovat älykkäitä ja koulu menee loistavasti. Vanhempi kirjoittaa keväällä ja nyt syksyllä kirjoitti jo kolme ainetta ja kaikki lähti ällinä. Ja kyllä tällä vanhemmalla on jo tiedossa mitä haluaa opiskelemaankin, nuoremmalla ei ole hajuakaan.

Kavereitakaan ei enää juuri ole, mitä nyt netissä joskus juttelevat kavereilleen. Mitään harrastuksia ei ole. Monenlaista on ollut tarjolla ja ovat jotain kokeilleetkin ja aiemmin vähän painostettiinkin, että jotain pitää harrastaa, mutta eipä noin isoja enää voi pakottaa. Kotitöitä joutuvat kyllä tekemään, tiskikonetta tyhjentämään, imuroimaan, nurmikkoa leikkaamaan, saunaa lämmittämään, auttamaan ruuanlaitossa, mutta silti tuntuu, että eivät ole oppineet mitään. Tytöistä eivät ole koskaan edes puhuneet ja missäpä voisivat tyttöjä tavatakaan, kun eivät käy missään. En tiedä mitä pitäisi tehdä.

Tytär taas on ihan toisenlainen, on harrastuksia ja kavereita, järkkäävät milloin mitäkin bileitä, käyvät elokuvissa, syömässä, discossa, luokkiksissa, nuorisotilassa. Harrastaa liikuntaa ja huolehtii terveellisistä elämäntavoista. Kotonakin ollessaan tekee enimmäkseen jotain muuta kuin on koneella, vaikka sitäkin harrastaa, mutta kohtuullisissa määrin. En tajua miten pojatkin saisi jotenkin mukaan tähän elämään? Monesti ihan ahdistaa tämä tilanne, poikien itsensä mielestä kaikki on ok, hehän tekevät sitä mistä tykkäävät!

Tämähän on oikeastaan se ihan suurin ongelma. Pojat ovat tyytyväisiä elämäänsä. Minä olen nainen ja elän tällä hetkellä elämää, johon olen kaikilta osin erittäin tyytyväinen. Jos joku tulisi nyt ehdottamaan mulle, että mun pitäisi luopua mukavasta elämästäni ja alkaa tekemään suurimmaksi osaksi jotain ihan muuta, mikä ei pätkääkään kiinnosta, niin todennäköisesti suhtautuisin ehdotukseen hyvin negatiivisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin neuvoja, mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Mieheni veli on tällainen peräkammarin poika. Näen, että se ahdistaa ikääntyvää äitiä ja miestäni... täysin neuvoton olo, enkä ole ainoa.

Ainoa tapa on hommata hänelle treffiseuraa, esimerkiksi sokkotreffit.

Sellaisen miehen itsetunto ja kiinnostus tehdä aloitetta on todennäköisesti niin nollassa että se ei auta mitään jos vaan käskette häntä menemään etsimään naista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä on varmasti useita, mutta minusta yksi suurimpia voisi olla, että elämällä ei ole mitään muutakaan tarjottavaa kuin pelaaminen. Nyt eletään eräänlaista näköalattomuuden aikaa. Irtisanomisia irtisanomisten perään. Juuri mikään ala ei ole enää varma työpaikan saamisen suhteen. Miksi opiskella, jos töitä ei kuitenkaan saa? Nämä miehet eivät juurikaan tarvitse rahaa kulutukseen. Yleensähän työssäkäynnin motiivina on raha, mutta jos yhteiskunnan tuilla tai vanhempien kustannuksellakin pärjää ihan riittävän hyvin, niin miksi vaivautua töihin? Pelaaminen on kuitenkin kivaa, siinä voi kehittyä ja saada onnistumisen kokemuksiakin. Kavereita on ympäri maailmaa. 

Miksi tytöt ei jämähdä kotiin?

Eri kiinnostuksen kohteet. Nuorilla tytöillä on teoriassa vielä mahdollisuuksia. Ne mahdottomuudet alkaa tulla sitten vasta 30 ikävuoden jälkeen jos kumppania ei ole löytynyt. Toisaalta tiedän myös masentuneita /mielenterveysongelmista kärsiviä tyttöjä, joista aika moni itseasiassa pelaa. 

Pelit ovat myös oikeasti hyvin koukuttavia.  Pakoa todellisuudesta.

Nyky-yhteiskunnassa on aika kovat paineet, pitää yrittää kovasti että menestyy edes jotenkin. Osa ei vain jaksa, masentuu. Ja kuten edellä on jo mainittu, tukiloukot mahdollistavat kotiin jäämisen. Olen myös miettinyt, voisiko tässä osasyynä olla jatkuvasti lisääntynyt pilvenpoltto. Suuri osa näistä pelaajista on myös pössyttelijöitä. Ei kai sitä kiinnosta hirveästi sohvalta minnekään nousta, kun siinäkin on ihan hyvä olla ja passivoitua vaikka eläkeikään asti :D

Suurimmalla osalla kyse lienee siitä, että he voi. Ja pelaaminen on muodostunut ongelmaksi. Mutta joissakin tapauksissa tuollainen voi olla merkki vakavammasta sairastumisesta, eristäytyminen ja vetäytyminen ovat yleisiä psykoosia ennakoivia oireita, jotka voivat kestää ja pahentua vuosikausia. Kyse voi siis joidenkin kohdalla olla todella vakavasta tilanteesta, jolle ei löydy syyllisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä on varmasti useita, mutta minusta yksi suurimpia voisi olla, että elämällä ei ole mitään muutakaan tarjottavaa kuin pelaaminen. Nyt eletään eräänlaista näköalattomuuden aikaa. Irtisanomisia irtisanomisten perään. Juuri mikään ala ei ole enää varma työpaikan saamisen suhteen. Miksi opiskella, jos töitä ei kuitenkaan saa? Nämä miehet eivät juurikaan tarvitse rahaa kulutukseen. Yleensähän työssäkäynnin motiivina on raha, mutta jos yhteiskunnan tuilla tai vanhempien kustannuksellakin pärjää ihan riittävän hyvin, niin miksi vaivautua töihin? Pelaaminen on kuitenkin kivaa, siinä voi kehittyä ja saada onnistumisen kokemuksiakin. Kavereita on ympäri maailmaa. 

Miksi tytöt ei jämähdä kotiin?

Varmaan osittain siksi että tytöt eivät olisi tarpeeksi rohkeita tehdäkseen jotakin yleisesti halveksuttua ainakaan niin että siitä jäisi kiinni. Naisille sosiaalinen hyväksyntä on kaikki kaikessa ja kukaan ei halua erottua siitä; miehissä on enemmän oman tiensä kulkijoita, mikä voi olla hyvä tai huono asia.

Sen lisäksi tyttö voi usein muuttaa vanhemman poikaystävän luo eli itsenäistyminen tapahtuu kevennettynä, on helpompaa saada asunto joka tapauksessa ja saa valtavasti validaatiota ja helpommin vapaaehtoistöitä ja matalan kynnyksen palkkatöitä ihan vain sukupuolen takia. Matkustella voi ulkomailla kun aina löytyy miehiä rahoittamaan matkat ja toimet ja siten näköala avartuu.

Poikien pitää myös armeijan välttämiseen saada jonkinlainen diagnoosi, joka todennäköisesti huonontaa itseluottamusta jollakin alitajuisella tavalla. Tytön ei tarvitse tutkiskella itseään tuolla tavalla, vaan naiseus on syntymässä saatu juttu eikä tekojen kautta ansaittu juttu kuten miehuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin neuvoja, mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Mieheni veli on tällainen peräkammarin poika. Näen, että se ahdistaa ikääntyvää äitiä ja miestäni... täysin neuvoton olo, enkä ole ainoa.

Ainoa tapa on hommata hänelle treffiseuraa, esimerkiksi sokkotreffit.

Sellaisen miehen itsetunto ja kiinnostus tehdä aloitetta on todennäköisesti niin nollassa että se ei auta mitään jos vaan käskette häntä menemään etsimään naista.

Ei niiltä treffeiltä jää varmaan mitään käteen. Miehen pitäisi mennä terapiaan, että saisi sosiaalista rohkeutta ja sitä kautta kavereita. Sen jälkeen ihan eri asia lähteä naisille juttelemaan.

Tuleeko pojista/miehistä jotenkin helpommin riippuvaisia? Kun suurin osa peli-, porno-, huume- ja mistä vain riippuvaisista on miehiä. Mistähän se oikein johtuu? Onko se sitten jotenkin niin, että pojille pitäisikin olla jo alusta jotenkin kovemmat säännöt ja rangaistukset kuin tytöille? Meillä on pyritty aina toimimaan tytön ja poikien kohdalla samalla tavalla ja antamaan samat mahdollisuudet, vaatimaan samanverran jne. Onkohan se ollutkin väärin? Itseäänhän sitä syyttää tästä poikiensa epäsosiaalisuudesta ja jo tietyllä tavalla syrjäytymisestäkin. Vähän pelottaa, että miten meidän pojat selviää maailmassa, kun pitää itse hoitaa yhtäkkiä kaikki. Toki kotona on opetettu tekemään ruokaa, käymään kaupassa, pesemään pyykkiä, hoitamaan kouluasiat, mutta mitenkähän ne sujuu kun oikeasti pitää hoitaa itse...toivottavasti murehdin turhaan! (olen se aiempi 2 pojan + tytön äiti)

Lapsella, nuorella miehellä on peliriippuvuus.

Asuu opiskelija-asunnossa, opiskelee yliopistossa tai ei kai juuri opiskele. Mitkään asiat ei etene: opiskelu, kesätöihin haku, lääkäriin meno.

Taloudellisesti pärjää omillaan, kun sai pienen perinnön.

Olen miettinyt, voisiko opiskelijakurattori tms auttaa. En tiedä. Sanokaa te, voinko tehdä jotain.

mun syrjäytymiseen on ollut monta tekijää, mutta eniten on varmaan vaikuttanut koulukiusaaminen ja muu syrjiminen ikäisten toimesta, minkä takia ei enää teini-ikäisenä ollut läheisiä ihmissuhteita. Videopelien pariin oli sitten helppo paeta vaikeuksia, vaikka se ei ehkä oikea ratkaisu ollutkaan. Kiusaaminen ja väkivalta jätti aikamoisen ihmispelon. Olen kuitenkin käynyt armeijan, opiskellut yliopistossa hyvin työllistävää alaa ja tehnyt useimmat kesät töitä ennen kuin sairastuin masennukseen, eikä pelaaminen edes kiinosta enää. Parisuhdetta minulla ei luonnollisestikaan ole. Toisaalta miksi kävisin töissä? Jotta voisin olla maksamassa mun kiusaajien penskojen päivähoidot ja koulut? En mä ole pyytänyt syntyä tai olla osa tätä yhteiskuntaa. Kunpa ei vain aamulla tarvitsisi enää herätä.

Toki onhan se ikävää että huomattava osa kokonaisen sukupolven miehistä syrjäytyy kotiinsa, siihen on jokaisella varmasti oma syynsä miksi syrjäytyy. Ainoa mitä näissä kommenteissa ihmettelen on tämä "eivät edes seurustele" siis miksi ihmeessä pitäisi? Tekeekö se seurustelu jotenkin paremmaksi sekä aikaansaavaksi ihmiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko pojista/miehistä jotenkin helpommin riippuvaisia? Kun suurin osa peli-, porno-, huume- ja mistä vain riippuvaisista on miehiä. Mistähän se oikein johtuu? Onko se sitten jotenkin niin, että pojille pitäisikin olla jo alusta jotenkin kovemmat säännöt ja rangaistukset kuin tytöille? Meillä on pyritty aina toimimaan tytön ja poikien kohdalla samalla tavalla ja antamaan samat mahdollisuudet, vaatimaan samanverran jne. Onkohan se ollutkin väärin? Itseäänhän sitä syyttää tästä poikiensa epäsosiaalisuudesta ja jo tietyllä tavalla syrjäytymisestäkin. Vähän pelottaa, että miten meidän pojat selviää maailmassa, kun pitää itse hoitaa yhtäkkiä kaikki. Toki kotona on opetettu tekemään ruokaa, käymään kaupassa, pesemään pyykkiä, hoitamaan kouluasiat, mutta mitenkähän ne sujuu kun oikeasti pitää hoitaa itse...toivottavasti murehdin turhaan! (olen se aiempi 2 pojan + tytön äiti)

Peliaddiktio on usein totta näissä tapauksissa. Ruuanlaitto, kaupassakäynti yms onnistuu aivan varmasti, jos on kotona oppinut nämä hommat ja joutuu tekemään niitä pelaamisen lisäksi. Jos pelaamisesta haluaa eroon, pitäisi saada jotain sen tilalle. Mutta mikä olisi sellainen asia, joka näitä miehiä kiinnostaisi pelaamista enemmän ja joka olisi heille mahdollista? Jos ei ole mitään työtä, joka kiinnostaisi? Jos ei ole kiinnostunut seurustelusta? Jos viihtyy hyvin yksin tai virtuaalimaailmassa pelikavereiden kanssa? Jos ei tarvitse juurikaan rahaa? Jos netistä löytyy kaikki, mikä kiinnostaa?

Miehillä on mieheksi kasvamisessa liian suuret paineet ja muiden odotukset. Katsokaa dokumentti nimeltä the mask you live in, löytyy netflixistä ja luultavasti youtubestakin.

Kyllä tuollaisia naisiakin on, esimerkiksi minä. Voi olla, että keskimäärin naiset ovat kiinnostuneempia sosiaalisesta hyväksynnästä, mutta ei se aina niin ole. Uskoisin että syrjäytymisen taustalla (sekä miehillä että naisilla) on aina jonkinlaista kiusaamista tai vaikea suhde vanhempiin. Jos on koko elämänsä kokenut, ettei kukaan hyväksy vaikka tekisit mitä, ei enää jaksa välittää sosiaalisesta hyväksynnästä. Se helposti johtaa syrjäytymiseen, ellei sitten satu olemaan jossain asiassa todella lahjakas ja löytämään sitä kautta paikkaansa yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuollaisia naisiakin on, esimerkiksi minä. Voi olla, että keskimäärin naiset ovat kiinnostuneempia sosiaalisesta hyväksynnästä, mutta ei se aina niin ole. Uskoisin että syrjäytymisen taustalla (sekä miehillä että naisilla) on aina jonkinlaista kiusaamista tai vaikea suhde vanhempiin. Jos on koko elämänsä kokenut, ettei kukaan hyväksy vaikka tekisit mitä, ei enää jaksa välittää sosiaalisesta hyväksynnästä. Se helposti johtaa syrjäytymiseen, ellei sitten satu olemaan jossain asiassa todella lahjakas ja löytämään sitä kautta paikkaansa yhteiskunnassa.

Nämä miehet todennäköisesti kokevat, ettei heille olekaan paikkaa yhteiskunnassa. Mulla on yksi tällainen tuttu nuorimies, jolla on aivan käsittämättömän hyvä yleissivistys. On itsekseen opiskellut paljon enemmän kuin mitä lukio- tai moni muukaan koulutus tarjoaa. On kiinnostunut maailmalla tapahtuvista asioista ja ilmiöistä. Seuraa tiiviisti ajankohtaisia aiheita.  Osaa useampaa vierasta kieltä erinomaisesti. Erittäin hyvä muisti. Kuitenkaan ei ole kiinnostunut olemaan osa yhteiskuntaa. On sanonutkin, että on mieluummin yhteiskunnassa tarkkailija kuin toimija. 

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä on varmasti useita, mutta minusta yksi suurimpia voisi olla, että elämällä ei ole mitään muutakaan tarjottavaa kuin pelaaminen. Nyt eletään eräänlaista näköalattomuuden aikaa. Irtisanomisia irtisanomisten perään. Juuri mikään ala ei ole enää varma työpaikan saamisen suhteen. Miksi opiskella, jos töitä ei kuitenkaan saa? Nämä miehet eivät juurikaan tarvitse rahaa kulutukseen. Yleensähän työssäkäynnin motiivina on raha, mutta jos yhteiskunnan tuilla tai vanhempien kustannuksellakin pärjää ihan riittävän hyvin, niin miksi vaivautua töihin? Pelaaminen on kuitenkin kivaa, siinä voi kehittyä ja saada onnistumisen kokemuksiakin. Kavereita on ympäri maailmaa. 

Miksi tytöt ei jämähdä kotiin?

Varmaan osittain siksi että tytöt eivät olisi tarpeeksi rohkeita tehdäkseen jotakin yleisesti halveksuttua ainakaan niin että siitä jäisi kiinni. Naisille sosiaalinen hyväksyntä on kaikki kaikessa ja kukaan ei halua erottua siitä; miehissä on enemmän oman tiensä kulkijoita, mikä voi olla hyvä tai huono asia.

Sen lisäksi tyttö voi usein muuttaa vanhemman poikaystävän luo eli itsenäistyminen tapahtuu kevennettynä, on helpompaa saada asunto joka tapauksessa ja saa valtavasti validaatiota ja helpommin vapaaehtoistöitä ja matalan kynnyksen palkkatöitä ihan vain sukupuolen takia. Matkustella voi ulkomailla kun aina löytyy miehiä rahoittamaan matkat ja toimet ja siten näköala avartuu.

Poikien pitää myös armeijan välttämiseen saada jonkinlainen diagnoosi, joka todennäköisesti huonontaa itseluottamusta jollakin alitajuisella tavalla. Tytön ei tarvitse tutkiskella itseään tuolla tavalla, vaan naiseus on syntymässä saatu juttu eikä tekojen kautta ansaittu juttu kuten miehuus.

Mitä ihmettä sinä selität? Voisitko vähän perustella näitä väitteitäsi? Miten naiselle on yhtään helpompaa löytää seurustelukumppani, asunto tai töitä kuin miehillä? Mistä niitä matkoja rahoittavia miehiä löytyy? Ja nytkö nämä yksinäisyyttään ruikuttavat miehet ovatkin yhtäkkiä oman tiensä kulkijoita eivätkä olosuhteiden uhreja?

Jos sinä/poikasi pelaa liikaa:

Voi auttaa, että ymmärtää pelaamisen olevan hukattua ajankäyttöä, joka rappeuttaa luonnetta ja supistaa omaa maailmaa tietokonepöydän alueelle.

Pelaajalle pelit luovat valheellisen kuvan merkityksellisyydestä, onnistumisista ja saavutuksista. Ne ovat kuitenkin muutaman tunnin kestäviä dopamiinipiikkejä. Ja koko ajan pitää pelata vain lisää ja lisää. Kun peleihin on vahva tunneside ja riippuvuus, asian näkeminen objektiivisesti on vaikeaa.

Vaatii työstämistä, että ymmärtää pelaamisen turhuuden. Vertailupohjaksi voi ottaa ylettömän tv-katselun tai huumeidenkäytön. Kaikissa haetaan hetkellistä hyvää oloa, joka ei kanna seuraavaan päivään eikä tuleviin vuosiin. Passivisuus kumuloituu, masennus syvenee, ja pelaamisella koitetaan lääkitä asiaa lisää.

Kun pysttt tarkastelemaan itseään ulkopäin, ja määrittämään tavoitteensa ja visionsa oikeisiin merkityksellisiin asioihin, voi pelaamisesta päästä eroon. Se on tuskallinen prosessi.

Merkittävää on, että löytää korvaavaa toimintaa pelaamiselle, korvaavat tavoitteet. Jos vain ottaa pelaamisen pois, jää tyhjän päälle eikä osaa ajatella muuta kuin pelaamista.

Terveisin ex-peliriippuvainen.

ExGamer kirjoitti:

Jos sinä/poikasi pelaa liikaa:

Voi auttaa, että ymmärtää pelaamisen olevan hukattua ajankäyttöä, joka rappeuttaa luonnetta ja supistaa omaa maailmaa tietokonepöydän alueelle.

Pelaajalle pelit luovat valheellisen kuvan merkityksellisyydestä, onnistumisista ja saavutuksista. Ne ovat kuitenkin muutaman tunnin kestäviä dopamiinipiikkejä. Ja koko ajan pitää pelata vain lisää ja lisää. Kun peleihin on vahva tunneside ja riippuvuus, asian näkeminen objektiivisesti on vaikeaa.

Vaatii työstämistä, että ymmärtää pelaamisen turhuuden. Vertailupohjaksi voi ottaa ylettömän tv-katselun tai huumeidenkäytön. Kaikissa haetaan hetkellistä hyvää oloa, joka ei kanna seuraavaan päivään eikä tuleviin vuosiin. Passivisuus kumuloituu, masennus syvenee, ja pelaamisella koitetaan lääkitä asiaa lisää.

Kun pysttt tarkastelemaan itseään ulkopäin, ja määrittämään tavoitteensa ja visionsa oikeisiin merkityksellisiin asioihin, voi pelaamisesta päästä eroon. Se on tuskallinen prosessi.

Merkittävää on, että löytää korvaavaa toimintaa pelaamiselle, korvaavat tavoitteet. Jos vain ottaa pelaamisen pois, jää tyhjän päälle eikä osaa ajatella muuta kuin pelaamista.

Terveisin ex-peliriippuvainen.

Useinhan merkityksellistä korvaavaa toimintaa ei löydy ja sen vuoksi tilanne jatkuu ennallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleinen toivottomuus. Meillä on kasvamassa ikäluokka joka on jo parikymppisenä "luovuttanut". Katselkaa huvikseen nuorten aikuisten työttömyyslukuja jne. 

Minä luovutin parikymppisenä ainoastaan naisten suhteen. Töissä kuitenkin käyn. Tyypillinen päivä: työ, kuntosali (ei joka päivä), joskus kaverien tapaamista ja sit kotona olemista.

Aika aikasin luovutit.

Kyllä sen tuohon ikään mennessä jo tietää onko mahkuja vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Tämä mahdollistetaan heille. Jos olisi aamulla ekana pakko miettiä toimeentuloa, että saa katon pään päälle ja murua rinnan alle, niin eipä pelaamaan voisi jäädä. Miettikääpä jälleenrakennusSuomea sotien jälkeen, olisiko nuorilla miehillä ollut mahdollisuutta jäädä lorvimaan?

Entisaikaan näille oli nimi: kylähullut, pelimannit yms. Vielä enemmän jos palataan ajassa taaksepäin, niin heitä kutsuttiin hovinarreiksi.