Eivätkö miehet tajua yhtään milloin on kipinää ja milloin ei

Vierailija kirjoitti:

Ihastuin työkaveriini. Pidin häntä jo ensinäkemältä hyvännäköisenä, mutta en edes ajatellut, että mitään kipinää voi syttyä tiettyjen realiteettejen vuoksi. Kun oltiin oltu työkavereita noin vuosi tajusin pitäväni hänestä tosi paljon, mutta kielsin asian. Vähitellen tunne meni niin vahvaksi, että tunsin aivan järjetöntä ihastusta. Väitän siis että kipinä voi syttyä kun sitä ei pysty enää itseltään kieltämään.

Toisaalta en itsekään tiedä oliko tämä molemminpuolista. Tunsiko mies samoin kuin minä. Ikävä.

Mä en tiedä miksi, mutta mua helpotti todella kun tähän tuli yläpeukku. Ehkä häneltä, ehkä ei. Ehkä hänkin miettii mua tai sitten ei. Kuitenkin joku tykkäsi ja ehkä hänkin oli kokenut saman. Sen että aika pysähtyy ja oli yksi jonka takia jaksoi. Se että hän kuunteli oikeasti, oli läsnä jollain tavalla ja sitten tajusin että tämä mies ei ole kuka tahansa ja siltikin niin täydellinen. Ja mitä enemmän ihastuin, niin sitä aremmaksi tulin. Vaikka jokainen hetki kun puhuimme vain kahden kesken oli rauhallinen. Lyhytsanainen ja silti kaiken kertova. Vaikka me molemmat olimme sosiaalisia, mutta hän tajusi minusta jotain.

Vierailija kirjoitti:

Itse en niinkään kaipaa kipinää, mutta se jokin yhteyden puute puolestaan häiritsee. Ja tuota lähemmin tarkasteltuani olen huomannut että se yhteyden puute tulee muun muassa siitä että alitajuisesti huomaa että toiselle kelpaa kuka vain, vaikka lyhtypylväs, ja se rikkoo itsestä jotain sisältä. Miksi ihmeessä haluaisin mitään ihmisestä joka pitää minua marketin hyllystä repäistynä esineenä? Naiselle tosiaan on parempi ilman..

Puolestaan sen tuttuuden, yhteyden, tai miksi sitä ikinä haluaakaan sanoa tunnistaa myös. Itselleni se on jotain sen tyyppistä että samana iltana kun on tavannut uuden ihmisen joku tulee kysymään että mistä tunnette toisenne, koska tavallinenkin yhdessäolo näyttää ulkopuolisillekin siltä että siinä on jotain enemmän. Ja ennenkaikkea, että kummallekin on yhtä tärkeää että se on juuri se toinen siinä, ei joku muu yhtä komea / varakas / kauniimpi / alfampi / mitä ikinä.

Juuri vähän aikaa sitten tapasin AV:n kriitisimpienkin äänien mittapuulla "alfamiehen" mutta en vain löytänyt väliltämme muuta kun jotain etäisyyttä ja annoin asian olla. Tutustuakseni vähän hassuun mieheen josta en tiennyt mitään, mutta joka jollain tavalla sykähdytti ja jonka seurassa sitten tunsinkin olevani perillä, ja jotain puuttuvan ilman häntä.

Tuo oli muuten hyvä pointti, että parin välillä olevan kipinän yleensä voi ympärilläkin olevat ihmiset havaita. Enkä nyt tarkoita mitään nuoleskelua ja pakaroiden puristelua, vaan siinä ilmassa, katseissa ja olemisessa vaan on sitä jotakin. Meille tultiin joskus sanomaan, että näkee kilometrin päähän että "vähän" tykätään toisistamme. Kipinä lienee siis olevan tieteellisestikin havaittavissa ;)

Vierailija kirjoitti:

Ihastuin työkaveriini. Pidin häntä jo ensinäkemältä hyvännäköisenä, mutta en edes ajatellut, että mitään kipinää voi syttyä tiettyjen realiteettejen vuoksi. Kun oltiin oltu työkavereita noin vuosi tajusin pitäväni hänestä tosi paljon, mutta kielsin asian. Vähitellen tunne meni niin vahvaksi, että tunsin aivan järjetöntä ihastusta. Väitän siis että kipinä voi syttyä kun sitä ei pysty enää itseltään kieltämään.

Toisaalta en itsekään tiedä oliko tämä molemminpuolista. Tunsiko mies samoin kuin minä. Ikävä.

Kuulostaa tutulta tarinalta, kyllä minä tunsin aivan samoin. Ensi kohtaamisesta lähtien.

Parempi kun et tiedä kaikkea kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Niin, ymmärrän että MAT ärsyttää ihmisiä.

Mutta selvennän naisille mikä tässä oikeasti aiheuttaa ongelmia. Ei se ettei kaikki miehet kelpaa naisille, vaan se _milloin_.

Nainen on parhaimmillaan 17-22v tienoilla, jolloin miehet halut saada nainen ovat todella kovat. Nainen omasta mielestään on parhaimmillaan kolmekymppisenä. Jos nainen haluaa pariutua betamiehen kanssa 28v tienoilla, eli silloin kun talo ja lapset alkavat pyöriä mielessä, mitä betamies tekee siihen asti?

Koko sukupuolten välinen sota liittyy tähän. Ennen yhteiskunta painosti naisia pariutumaan nuorina ja miehiä pysymään pariutuneina vanhempina. Naiset eivät juosseet juoksujaan eivätkä miehet vaihtaneet vaimojaan nuorempiin.

Nyt naiset eivät halua kompromisseja, vaan kaiken. Erilaiset miehet eri elämänvaiheissa. Diili on hyvä naisille ja alfamiehille, surkea muille.

On miehissäkin vikaa, olemme liian kilttejä. Itse teen niin etten ota juoksunsa juossutta naista. Ehkä pitäisi tehdä niinkin että jos nainen menettää nuoruuden hehkunsa, vaimoke ulos ja nuorempaa tilalle. Tämä olisi naisen tapa ajatella, jos naisilla olisi sama mieltymys nuoriin miehiin kuin miehillä on nuoriin naisiin.

Minäpä kerron sinulle jotain. Olin tuollainen "ihanneikäinen" nainen 1980-luvun alussa. Vaikka maailmalla seksuaalinen vapautuminen oli tapahtunut jo paljon aikaisemmin, Suomessa elettiin 1970-luvun loppuun asti varsin konservatiivista aikaa. Omassa nuoruudessani moni parikymppinen nainen nimenomaan etsi vakavaa seurustelusuhdetta tai parisuhdetta. Ihan kuten äitinsäkin aikoinaan. Mutta luuletko, että ikäisiämme miehiä kiinnosti seurustelu, parisuhteesta puhumattakaan? EI KIINNOSTANUT, EI PALANEEN PUUPENNIN VERTAA!!!!! . Miehiä kiinnosti lentää kukasta kukkaan. Lupaillen ja valehdellen milloin mitäkin, jotta pääsi tavoitteeseensa. Miehet suorastaan euforisoituivat seksuaalisen vapautumisen heille tarjoamista mahdollisuuksista. Sitoutuminen yhteen naiseen oli nuorille miehille kuin kastrointi. Joten me naiset jouduimme hyväksymään sen, että saadaksemme seksiä, kosketusta ja läheisyyttä myös meidän piti suostua lentämään kukasta kukkaan. 

Nyt me 1980-luvun "ihanneikäiset" naiset olemme tämän päivän "ihanneikäisten" naisten äitejä. Olemme neuvoneet omia tyttäriämme elämään omaa nuoruuttaan ihan itse ja pariutumaan vasta siinä iässä, kun miehiäkin alkaa parisuhde kiinnostaa. Ja näin tyttäremme tekevätkin. Teidän nuorten miesten on ihan turha vinkua, että naisella ei saisi olla seksisuhteita ennen teitä. Isänne olivat siinä mielessä teitä fiksumpia, että he eivät olettaneetkaan naisten olevan yhtään sen kokemattomampia kuin mitä he itsekään olivat. Ja jos te haluatte syyttää naisia siitä, että he eivät vuonna 2016 halua parikymppisenä vakiintua ja perustaa perhettä, vaikka te miehet olisittekin nyt jo parikymppisinä siihen halukkaita, voitte syyttää nuorten naisten sijasta isiänne. 

Ja nyt päästäänkin Rationalisointihamsterin tuotokseen: "miehet".

Suuri suomalainen seksitutkimuskertoo seuraavaa:

- keskivertonaisella on tuplasti enemmän seksikumppaneita kuin keskivertomiehellä

- ero selittyy sillä että on enemmän yli 50 ja 100 kumppanin miehiä kuin vastaavia naisia

- ja sillä että 21v miehistä neitsyitä on yli 20%, kun taas naisista vain 6%

Toisin sanottuna, jutut alfapanijoista ovat täysin totta. NE miehet, eli juurikin menevät playerit joita nuoret naiset himoitsevat, jyystävät läpi suuren osan ikäluokkansa naisista. Sitoutumishaluiset miehet odottelevat vuoroaan, he kun eivät nuoria naisia kiinnosta. 

Niinpä betamies ei vain jää ilman naista nuorena, vaan hän joutuu vastaamaan pelimiesten puolesta naisen epäilyihin "miesten" petollisuudesta, turhaan selitellen kuinka ei HÄN juossut kukasta kukkaan vaan NE miehet joita nainen nuorena valitsi :D :D :D

Ja sitten joku ihmettelee miksi miehet karsastavat juoksunsa juosseita naisia?

Tähän tuli jo halveksuvia vastauksia neitsyttä etsivistä miehistä jne.  Elämään ja parisuhteeseen vakavasti asennoitunut mies ymmärtää kyllä, että naisella on oma historiansa. Sen sijaan hän ei ymmärrä vaatimusta, että nuorena kuuluu juhlia holtittomasti ja paneskella ympäriinsä ja sitten yhtäkkiä muututaan muka kunnollisiksi. Juoksuvuosillaan ylpeilevien naisten ajatusmaailma on liian ufo miehelle, joka on käyttänyt sen ajan opiskeluun ja asuntosäästämiseen. Mies, jolla on takana enintään muutama seurustelu, ei edes pidä itseään riittävänä kesyyntynyttä alfakarjua hakevalle entiselle juoksijanaiselle. Onneksi suuri osa naisista ei ole tuollaisia vaan vähintään ymmärtää jättää osan kertomatta.

Suurin osa nuorista naisistakaan ei halua jatkuvasti vaihtaa miehestä toiseen. Sellaista kun eivät arvosta sen paremmin miehet kuin naisetkaan. Yleensä tavallisilla naisilla on  noin 28 -vuotiaina ollut vain muutama seurustelusuhde, koska heilläkin on aika mennyt opiskeluun, työntekoon, harrastuksiin, matkusteluun sekä ystävien ja läheisten kanssa vietettyyn aikaan.  

Allekirjoitan teidän molempien kommentit. Olin ihastunut teini-ikäisenä erääseen tyttöön ja hänkin jonkin verran piti minusta, kuitenkin sain seurata 3 vuoden ajan kun hän seurusteli kuitenkin 6 eri pojan kanssa ja täysi-ikäiseksi tultuaan alkoi miehiä olla lähes joka viikonloppu. Pysyimme kuitenkin kaikesta huolimatta ystävinä ja kun hän 21 vuotiaana halusikin vähän puun takaa yllättäen alkaa seurustelemaan kanssani käivikin niin että minä olin tällä kertaa se joka torjui lähentymisyritykset - huolimatta että hän on ollut todella pitkä-aikainen naispuolinen kaverini ja hyvä tyyppi. Kävin läpi todella ristiriitaisia tuntemuksia, pidin hänestä yhä jollakin tasolla  mutten enää ollut ihastunut kuten teini-iässä. Hänen arvonsa oli seksuaalisessa mielessä kulunut nolliin omissa silmissäni kun miehiä oli ollut todella paljon ennen minua joista olin tietoinen, puhumattakaan kuinka monet kerrat olin aikaisemmin friend zonella särkenyt sydämmeni kun hän torjui minut ja aina löysi jonkun uuden jätkän minun sijaan. Olemme yhä ystäviä kaikesta huolimatta.

Tragikoomiset kokemukseni eivät kuitenkaan ole rajoittuneet pelkästään tähän ystävääni. Muutin opiskelemaan täysin vieraalle paikkakunnalle ja koulussa tapasin erään todella hotin ja mukavan tytön. Tämä oli kuin toisinto tuosta aikaisemmasta kaveristani alusta loppuun. Kun 3 opiskelukuvioista tutuksi tullutta uutta kaverianikin oli jo "korkannut" tämän tytön hautasin viimeistään kaikki tunteeni häntä kohtaan. Tarina kulki taas samaa reittiä loppua kohti, tämä tyttö lopulta ihastuikin minuun kunnolla ja sanoi sen aivan suoraan minulle - mutta en vain pystynyt aloittamaan enään tässä vaiheessa seurustelua kun olin todistanut hänen viettäneen aikaa jo ainakin 10 jätkän kanssa joista tiesin ennen minua (ties kuinka paljon ollut myös tätä ennen muitakin) baareissakin huomasi monesti, että joku yksittäinen random jätkä monesti häntä lähestyi tervehtimään tuttavallisesti kuten halaamaan tms jota nyt tutun kanssa tehdään. Tuntui että koko kylä on häntä polkenut. Vaikka hänestäkin kyllä pidin todella paljon niin ajatus siitä, että seurustelisin koko kylän polkupyörän kanssa ei vain kaikonnut mielestäni vaikka miten asiaa koitin ajatella.

Ainakin oman mielenterveyteni kannalta en haluaisi enään ikinä tavata ja tutustua saati ihastua tyttöön samoissa merkeissä, kolmas vastaava kokemus musertaisi minut luultavasti lopullisesti.

Tiedätkö mikä sun ongelma on? Sulla on oikeasti huono itsetunto. Sulla ei ole ollut pokkaa iskeä sitä naista vaan naisen on pitänyt tehdä aloite lopulta. Kylän polkupyörä on todella halventava ilmaus. Mistä edes tiedät onko nainen harrastanut seksiä kaikkien kaverimiestensä kanssa. Olisiko sen naisen pitänyt odottaa kosintaasi 40v neitsyenä? Kun sä et uskaltanut olla muuta kuin kaveri.

Ja mä en siis ole irtosuhteita pahemmin harrastanut mutta ihan normaalin elämän elänyt. Sulla jäi elämättä? Oletko vieläkin neitsyt?

fddfdsf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en niinkään kaipaa kipinää, mutta se jokin yhteyden puute puolestaan häiritsee. Ja tuota lähemmin tarkasteltuani olen huomannut että se yhteyden puute tulee muun muassa siitä että alitajuisesti huomaa että toiselle kelpaa kuka vain, vaikka lyhtypylväs, ja se rikkoo itsestä jotain sisältä. Miksi ihmeessä haluaisin mitään ihmisestä joka pitää minua marketin hyllystä repäistynä esineenä? Naiselle tosiaan on parempi ilman..

Puolestaan sen tuttuuden, yhteyden, tai miksi sitä ikinä haluaakaan sanoa tunnistaa myös. Itselleni se on jotain sen tyyppistä että samana iltana kun on tavannut uuden ihmisen joku tulee kysymään että mistä tunnette toisenne, koska tavallinenkin yhdessäolo näyttää ulkopuolisillekin siltä että siinä on jotain enemmän. Ja ennenkaikkea, että kummallekin on yhtä tärkeää että se on juuri se toinen siinä, ei joku muu yhtä komea / varakas / kauniimpi / alfampi / mitä ikinä.

Juuri vähän aikaa sitten tapasin AV:n kriitisimpienkin äänien mittapuulla "alfamiehen" mutta en vain löytänyt väliltämme muuta kun jotain etäisyyttä ja annoin asian olla. Tutustuakseni vähän hassuun mieheen josta en tiennyt mitään, mutta joka jollain tavalla sykähdytti ja jonka seurassa sitten tunsinkin olevani perillä, ja jotain puuttuvan ilman häntä.

Tuo oli muuten hyvä pointti, että parin välillä olevan kipinän yleensä voi ympärilläkin olevat ihmiset havaita. Enkä nyt tarkoita mitään nuoleskelua ja pakaroiden puristelua, vaan siinä ilmassa, katseissa ja olemisessa vaan on sitä jotakin. Meille tultiin joskus sanomaan, että näkee kilometrin päähän että "vähän" tykätään toisistamme. Kipinä lienee siis olevan tieteellisestikin havaittavissa ;)

Minulla ja ihastuksellani työkaveri sanoi nähneensä meillä olevan jotain keskenään jo kuukausia ennen kuin mitään oli oikeasti tapahtunut. Tai edes itse tajunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihastuin työkaveriini. Pidin häntä jo ensinäkemältä hyvännäköisenä, mutta en edes ajatellut, että mitään kipinää voi syttyä tiettyjen realiteettejen vuoksi. Kun oltiin oltu työkavereita noin vuosi tajusin pitäväni hänestä tosi paljon, mutta kielsin asian. Vähitellen tunne meni niin vahvaksi, että tunsin aivan järjetöntä ihastusta. Väitän siis että kipinä voi syttyä kun sitä ei pysty enää itseltään kieltämään.

Toisaalta en itsekään tiedä oliko tämä molemminpuolista. Tunsiko mies samoin kuin minä. Ikävä.

Kuulostaa tutulta tarinalta, kyllä minä tunsin aivan samoin. Ensi kohtaamisesta lähtien.

Mä en tiedä mitä mä sanoisin. Miksi asiat meni näin? Jos tämä tunne ei unohdu, niin kyllä me joskus vielä kohdataan. Mä en pysty nyt. Liikaa pahaa mieltä mutta se ei johdu sinusta. Kyllä sä tiedät. Sun on pakko tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihastuin työkaveriini. Pidin häntä jo ensinäkemältä hyvännäköisenä, mutta en edes ajatellut, että mitään kipinää voi syttyä tiettyjen realiteettejen vuoksi. Kun oltiin oltu työkavereita noin vuosi tajusin pitäväni hänestä tosi paljon, mutta kielsin asian. Vähitellen tunne meni niin vahvaksi, että tunsin aivan järjetöntä ihastusta. Väitän siis että kipinä voi syttyä kun sitä ei pysty enää itseltään kieltämään.

Toisaalta en itsekään tiedä oliko tämä molemminpuolista. Tunsiko mies samoin kuin minä. Ikävä.

Kuulostaa tutulta tarinalta, kyllä minä tunsin aivan samoin. Ensi kohtaamisesta lähtien.

Mä en tiedä mitä mä sanoisin. Miksi asiat meni näin? Jos tämä tunne ei unohdu, niin kyllä me joskus vielä kohdataan. Mä en pysty nyt. Liikaa pahaa mieltä mutta se ei johdu sinusta. Kyllä sä tiedät. Sun on pakko tietää.

Ehkä ei oltu, eikä olla vieläkään valmiita. Jos kohtalo suo, joskus on toisin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kuulkaa heterosuhteissa on niin että jokaista miehen saanutta naista kohti on naisen saanut mies. Te olette ihan hupsuja.

Tuo on juuri se, mitä nainen ei näe, tai halua nähdä. Ei se ole 10 miestä ja 10 naista, vaan se yksi kuuma pelimies jolla on ne 10 naista yhtäaikaa ja 9 vähemmän jännää miestä nuolee näppejään. Ei kai täällä muuten tavismiesten tarvitsisi jatkuvasti valittaa naisettomuuttaan.

Mutta joo, se on sitä pelimiehen taitoa että saa jokaisen noista naisista kuvittelemaan, että tässä on nyt sitä jotakin ihmeellistä ja ainutlaatuista.

Vierailija kirjoitti:

Moni mies ei tajua, miksi naisen kiinnostus ei syty. Hyvin usein kyse on siitä, että miehessä on jotain sellaisia piirteitä, jotka muistuttavat naista jostain naisen elämässä olleesta epämiellyttävästä henkilöstä tai naisen isästä, veljestä tai ystävästä. Se voi olla jokin ulkonäköön liittyvä juttu, ilme, maneeri, tuoksu, ääni tms. Joko mies vaikuttaa välittömästi vastenmieliseltä tai sitten sellaiselta, johon suhde voisi olla vain sisaruksellinen tai kaverillinen. 

Tämä pätee yhtälailla toisinkin päin, mutta mies on yleensä kyllä aina sen verran seksin perään, että siihen nainen kelpaa vähän huonommillakin lähtökohdilla.

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Koko tämän kuvion sotkee kaksi asiaa joita kaikki naiset eivät ymmärrä.

1. Naisen on helpompaa saada seksiä -> nainen on valikoivampi -> sinkkumies joka valkkaa liikaa, ei saa säännöllistä seksiä.

Niinpä ysin mies ottaa panosuhteeseen kasin naisen ja irtosuhteeseen seiskan naisen, mutta totta kai sitoutuu vain ysin naiseen.

2. Seiskan/kasin nainen ei ymmärrä että "molemminpuolinen tunne" tarkoittaa hänen puoleltaan rakastumista ja miehen puolelta rakkautta ilmaisevia puheita ja kosketteluja joilla mies haluaa vain päästä panemaan.

Kun kasin nainen pääsee maistamaan ysin miestä, ei kasin mies tunnu enää miltään. Kun nainen vielä vanhenee ja onkin kolmekymppisenä seiska ja kolmevitosena kutonen, ysin miehen ollessa yhä ysin mies, kipinällistä kumppania ei ole mahdollista löytää.

Ja tästä syystä nainen alkaakin etsiä sinkkuelämäänsä muita mielenkiinnon kohteita kuin miehet. 

Tässäkö on siis kaava, millä niitä hulluja kissa/koiranaisia syntyy? :D Sitten antropomorfisoidaan sitä elukkaa ja sössötetään sille kuin lapselle, jota ei koskaan saatu.

fdsfsfsf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Koko tämän kuvion sotkee kaksi asiaa joita kaikki naiset eivät ymmärrä.

1. Naisen on helpompaa saada seksiä -> nainen on valikoivampi -> sinkkumies joka valkkaa liikaa, ei saa säännöllistä seksiä.

Niinpä ysin mies ottaa panosuhteeseen kasin naisen ja irtosuhteeseen seiskan naisen, mutta totta kai sitoutuu vain ysin naiseen.

2. Seiskan/kasin nainen ei ymmärrä että "molemminpuolinen tunne" tarkoittaa hänen puoleltaan rakastumista ja miehen puolelta rakkautta ilmaisevia puheita ja kosketteluja joilla mies haluaa vain päästä panemaan.

Kun kasin nainen pääsee maistamaan ysin miestä, ei kasin mies tunnu enää miltään. Kun nainen vielä vanhenee ja onkin kolmekymppisenä seiska ja kolmevitosena kutonen, ysin miehen ollessa yhä ysin mies, kipinällistä kumppania ei ole mahdollista löytää.

Ja tästä syystä nainen alkaakin etsiä sinkkuelämäänsä muita mielenkiinnon kohteita kuin miehet. 

Tässäkö on siis kaava, millä niitä hulluja kissa/koiranaisia syntyy? :D Sitten antropomorfisoidaan sitä elukkaa ja sössötetään sille kuin lapselle, jota ei koskaan saatu.

Jotkut ottavat lemmikin, jotkut eivät. Ei eläinallergia minnekään katoa, vaikkei parisuhdetta saisikaan. Eikä kaikki naiset edes pidä eläimistä tai ainakaan niistä karvoista, joita eläimen mukana huusholliin tulee. Jotkut keskittyvät työhönsä, ystäviinsä ja harrastuksiinsa. Jotku lapsirakkaat sinkkunaiset viettävät aika paljon aikaa kummilastensa tai sisarustensa lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Tajuavatko näitä numeroluokitteluja jauhavat miehet, että todellisuudessa osa naisista jättää miehen etsimisen sikseen kun tajuaa, että ei haluaisikaan enää tuolla tavalla toisia arvioivaa miestä parisuhteeseen? Vai onko se teidän tavoite, että rakkautta ja kumppanuutta etsivät tavisnaiset eivät enää uskalla tapailla miehiä?

Olen ollut av:lla parisen vuotta ja en ole enää kertaakaan uskaltautunut treffeille, koska kiitos teidän infon tiedän miesten aidosti reittaavan naisia tuolla tavalla.

Mitenkä mä enää miehen toki saisinkaan jos haluaisinkaan kun olen jo teidän mukaanne liian vanha (26).

Sinäkin reittaat miehiä täysin samalla tavalla. Ero on vain siinä, että naisena elo on sen verran helpompaa, ettei tarvitse alkaa järkeistää näitä asioita ja miettiä näitä tietoisesti ja hahmotella teorioita siitä, kuinka kaikki pyörii. Sinulla on varaa lillua siellä naiskuplassasi ja kuvitella, että kaikki vain tapahtuu itsestään kuin Disney-elokuvissa. Sinun reittaamisesi on osittain tiedostamatonta, vaikka varmasti saat itsesi välillä kiinni ajattelemasta, että onpa ruma naama tai että tuo olisi liian lyhyt minulle. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse.

Vierailija kirjoitti:

Hitaasti hyvä tulee. Mietippä nyt oikeesti vaikka lähipiiriä tai näin ainakin itselläni on. Pisimmät suhteet eli ns. jatkuvat on lähteneet jostain kaveriporukoista ja sitten on näitä jatkuvasti treffeillä käyviä tyyppejä, jotka eroavat viidesti vuodessa ja viikon päästä uusi kierrossa. Sit sä ootat jotain kipinää 10 tinderviestin ja 1h treffien jälkeen? Onnee ja menestystä valitsemallasi tiellä.

Kaikkein mieluiten löytäisin miehen juuri kaveripiiristä. On ihan eri asia, kun tietää, että tavataan joka tapauksessa uudestaan ja kenties kavereilta voi kysellä ja vinkata heille omasta mielenkiinnosta. Mutta 40+ iässä ei kavereita juuri ole enää, ei pidetä juhlia, ei käydä baareissa porukalla,  koska lapset jne. Lähes kaikki tutut seurustelevat lähinnä sukulaistensa ja korkeintaan parin ystävän kanssa. Uusia ihmisiä ei porukkaan eksy juuri koskaan.

En pidä treffeistä koska tilanne on jotenkin luonnoton, usein treffikumppani asuu aika kaukana, joten tapaamisiin menee aikaa rahaa ja vaivaa.  Aika lyhyessä ajassa pitäisi pystyä päättelemään onko sitä kemiaa vai ei ja viitsiikö ajaa toista kertaa sataa kilometriä kahvittelemaan juuri tämän ihmisen kanssa.  

Oon nyt pari päivää mielenkiinnolla seurannut tätä ketjua, koska mulle oli aivan käsittämätön asia että ihmiset alkaa suhteisiin sellaisten tyyppien kanssa joihin eivät tunne vetoa. Itse en pystyis ns. järkisuhteeseen, mutta oonkin ehkä hieman keskimääräistä intuitiivisempi, elän vahvasti tunteella ja juu, myönnän, ehkä vähän liian naivi. Mulla on aina ollut rakkaudesta sellaanen yltiöromanttinen käsitys, ja oon ajatellut että meille jokaiselle on se oikea olemassa. Parin pitkän parisuhteen jälkeen olin kuitenkin jo valmis luovuttaan, pari vuotta elelin siinä sinkkuna touhaten vaan omia juttujani. Kyllähän mä treffeilläkin välillä kävin, mutta tällä elämänkokemuksella pystyn sanoon jo ekan viiden minuutin jälkeen että tuleeko hommasta mitään, vaikka treffikumppani oliskin sellanen johon tunnen fyysistä vetoa. Mun kaikki aiemmat suhteet on päättyneet samalla tavalla, joten peiliin oon joutunut katsoon ja toteamaan että kyllä, syy on yksin minussa. Mä en ole millään mittapuulla keskiverto, mulla on liian outo tapa ajatella asioita ja mun on vaikee päästää ketään katsoon mun todellista sielunmaisemaa. Siitä huolimatta että osaan kyllä olla sosiaalinen ja keskustella ihmisten kanssa niin oon todella sulkeutunut ja nautin ihan yli kaiken yksin olemisesta ja hiljaisuudesta.

No, ajattelin sit kuitenkin vielä kerran yrittää, ja kävi niin mieletön pulla että tapasin sattumalta ihmisen joka on kaikin tavoin täydellinen match. Ja tästä ihmisestä mä tiesin ensi näkemältä että se on nyt siinä, se mun sielun identtinen kaksonen, loppuelämän rakkaus, paras kaveri ja elämänkumppani. Me ollaan yhtä vaikka me ollaan erilaisia, meillä on yhteinen päämäärä minkä eteen me tehdään töitä, vaikka kummallakin on omat juttunsa. Toi mies on ensimmäinen ihminen jolle mä olen oikeasti halunnut näyttää sitä mun sisäistä maailmaa, eikä musta tunnu yhtään pahalta päästää miestä sinne, vaan se ikään kuin kuuluu sinne. Näitä asioita on vaikee selittää, mutta ne jotka on sen oikeensa kohdanneet tietää mistä puhutaan.

Mutta joo, mä kuitenkin käsitän sen kipinän mistä tässäkin ketjussa väännetään niin fyysiseksi vetovoimaksi, ja sitähän voi olla vaikkei henkinen puoli natsaakkaan. Se tunne mikä tulee kun tapaa sen elämänsä rakkauden, se ei oo kipinä, se on enemmänkin sellainen että yhtäkkiä joku laittaa valot päälle ja tajuat eläneesi koko siihen astisen elämäsi pimeydessä.

fsfsdsdsdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajuavatko näitä numeroluokitteluja jauhavat miehet, että todellisuudessa osa naisista jättää miehen etsimisen sikseen kun tajuaa, että ei haluaisikaan enää tuolla tavalla toisia arvioivaa miestä parisuhteeseen? Vai onko se teidän tavoite, että rakkautta ja kumppanuutta etsivät tavisnaiset eivät enää uskalla tapailla miehiä?

Olen ollut av:lla parisen vuotta ja en ole enää kertaakaan uskaltautunut treffeille, koska kiitos teidän infon tiedän miesten aidosti reittaavan naisia tuolla tavalla.

Mitenkä mä enää miehen toki saisinkaan jos haluaisinkaan kun olen jo teidän mukaanne liian vanha (26).

Sinäkin reittaat miehiä täysin samalla tavalla. Ero on vain siinä, että naisena elo on sen verran helpompaa, ettei tarvitse alkaa järkeistää näitä asioita ja miettiä näitä tietoisesti ja hahmotella teorioita siitä, kuinka kaikki pyörii. Sinulla on varaa lillua siellä naiskuplassasi ja kuvitella, että kaikki vain tapahtuu itsestään kuin Disney-elokuvissa. Sinun reittaamisesi on osittain tiedostamatonta, vaikka varmasti saat itsesi välillä kiinni ajattelemasta, että onpa ruma naama tai että tuo olisi liian lyhyt minulle. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse.

Hyvin väännetty rautalangasta, en olisi osannut itse sanoa tuota paremmin.

Nainen on ihan hirvittävän tekopyhä olento.

Olen aina kävelly kylmästi ohi tutustumatta, myös kun sitä vihreä valoa näkynyt. Kuulostaa vähän oudolta, mutta en koe itseään parhaaksi, joten minua parempia miehiä löytyy. Voitte tulla puhumaan, jos haluatte. Kaverina olen erittäin hyvä , mutta läheisyys on vaikea asia mulle ihan omista syistä.

Ymmärän hyvin, jos ei kiinnosta, enkä aijo tässä tapauksessa häiritä ketään. En ollut kertakaan suhteissa ja voin hyvinkin olla ilman loppuelämäni. Jos vaan molemminpuoleinen kiinostus löytyy, niin se olis kyllä hienoa, mutta en ole kertakaan kertonut naisille omista tunteista. En usko mun tunteiden merkitseän kovin paljon näissä asioissa.

Ja mulle on jo paljon, että olen löytänyt ihmisen jonka kanssa kestän asua samassa asunnossa. Ei tuo mies täydellinen ole, mutta hänen kanssaan ei ahdista olla. En ole ketään muuta tavannut, kenen kanssa pystyisin viettämään aikaa useamman tunnin putkeen kaipaamatta jo lepoa.

Vierailija kirjoitti:

Ja mulle on jo paljon, että olen löytänyt ihmisen jonka kanssa kestän asua samassa asunnossa. Ei tuo mies täydellinen ole, mutta hänen kanssaan ei ahdista olla. En ole ketään muuta tavannut, kenen kanssa pystyisin viettämään aikaa useamman tunnin putkeen kaipaamatta jo lepoa.

Ei munkaan mies täydellinen ole vaikka hän onkin mulle se ainoa ja oikea. Eihän sellaista virheetöntä ihmistä ole olemassakaan. Mutta pointti onkin se että sitä kumppania rakastaa siitä huolimatta, lujasti ja ehdoitta, niistä virheistä huolimatta. En mäkään ole täydellinen, mutta toi mies rakastaa mua silti, ja mä olen vikoineni päivineni hänelle maailman täydellisin nainen.

Itselle se kipinä merkitsee, että on molemminpuolinen aito kiinnostus toista kohtaan ja samoja harrastuksia joita voi sitten touhuta. Itse harrastan crossfittiä ja edellyttäisin sitä tai jotakin muuta liikunnallista harrastusta myös puolisoltani - sohvaperunaa en alkaisi katselemaan hetkeäkään.

Kullan kanssa salille? kirjoitti:

Itselle se kipinä merkitsee, että on molemminpuolinen aito kiinnostus toista kohtaan ja samoja harrastuksia joita voi sitten touhuta. Itse harrastan crossfittiä ja edellyttäisin sitä tai jotakin muuta liikunnallista harrastusta myös puolisoltani - sohvaperunaa en alkaisi katselemaan hetkeäkään.

Mikä vitun järki olla samat harrastukset?