Luetelkaa matkakohteita jotka olivat teille PETTYMYKSIÄ! :D
Minä olen reissannut todella paljon ja kaikki paikat vastanneet odotuksia, ei vielä yhtäkään pettymystä. Kiinnostaiskin kuulla mitkä paikat teille on ollu pettymyksiä, mitä odotitte, mitä saitte? Miksi olivat pettymyksiä jne :)
Kommentit (391)
Malesia. Se on naapurimaihinsa nähden jotenkin persoonaton. Yrittää olla moderni, mutta ei ole. Yritetty rakentaa hienosti, mutta kadut ovat kuoppaisia tai loppuvat kesken. Liikenne oli sellaista, että jengi ei ollut selvästi vielä tottunut autoihin, vaan ajoivat niillä kuten ajaisivat normaalisti mopoilla, eli eri suuntiin sinkoillen ja poukkoillen. En osaa oikein sanoa, mikä tekee Malesiasta Malesian. Borneon puoli taas on täynnä öljypalmuplantaaseja ja melkein pääsi itku kun katseli alas lentokoneesta, vaikka sama taitaa päteä myös Indonesian puolella, Borneon saari taitaa olla mennyttä, valitettavasti.
Sen sijaan olen tykännyt Indoista, Thaimaasta, Vietnamista, Laosista ja Kambodzasta. Niissä on kaikissa jotain erityistä, kaikissa oli selkeästi nähtävissä jotain kulttuurisia erityispiirteitä tai jotain, mistä erityisesti muistaa maan. Malesia oli jotenkin aina ihan ok, mutta ei ikinä paras tai kaunein tai koskettavin tai puhuttelevin. On sielläkin toki kauniita ja näkemisen arvoisia paikkoja, mutta jostain syystä Malesiasta oli vaikeaa saada paljoa irti.
Ranska ja kasvissyönti on ihan hirveä yhtälö. Kaikessa on vähintään jotain pekoninpaloja. Useampaan kertaan listalta ei löytynyt edes yhtään lihatonta salaattia!
Vierailija kirjoitti:
Singapore oli todella mauton ja hajuton. Ei mitään omaa historiaa, kaikki todella rakennettua (Sentosa Island kaiken kaameuden kruunauksena). Oli ihan kiva käydä, mutta enää ei ole mitään syytä palata enkä sitä voi kenellekään oikein suositella. Ruoka tosin oli ihan hyvää, foodcourteista sai halvalla hyviä hannoksia.
Komppaan tätä muuten, mutta Singaporen eläintarhasta voisivat muut ottaa mallia! Sitä suosittelen. Samoin kun lentokenttä on ihan pirun hieno, siellä on aina ilo vaihtaa konetta.
Vierailija kirjoitti:
Mauritius. Ihan hirveetä paskaa, vaikka piti olla 4 tähden hotelli all inclusivella. Ruoka, juoma, hotellihuone, ranta, ihan kaikki oli surkeaa eikä läheskään sellaista mitä voisi "paratiisisaarelta" odottaa. Elämäni pahin virhe, en voi suositella kyseistä saarta kenellekään.
Varmaan käynyt tosi huono tuuri hotellin kanssa tai sitten paikka on kovasti muuttunut. Milloin ja missä päin te olitte, missä hoteliissa? Käytiin 2011 ja oli todella ihana reissu, Pieni saarihan se on, mutta kahdeksi viikoksi riitti ihan mukavasti tekemistä ja osa päivistä hengailtiin meidän 4:n tai 4,5:n tähden hotelliresortissa. Ruoka oli todella hyvää ja hotellilla hyvä ranta. Tehtiin paljon retikiä. Eihän se vesi ihan niin kristallinkirkasta ollut kuin esim jossain Karibian kohteissa, mutta muuten tykkäsin paikasta enemmän kuin esim ABC-saarista.
Tekisi mieli lähteä Mauritiukselle uudestaan ja vielä pienen lapsen kanssa joten kuulisin siksi mielelläni enemmän että mikä oli pielessä.
Muistan lukeneeni Matkalehdestä, kun Anna-Leena Härköseltä kysyttiin tätä ja hän vastasi, että Tel Aviv ja kuvaili sitten kaupunkia. Minä en tunnistanut siitä Tel Avivia, siitä kuvauksesta lainkaan. Enkä ole ikinä kuullut kenenkään moittivan ko. kaupunki sillä tavalla (likainen, pitkät välimatkat, liikaa ortodoksijuutalaisia..).
Se nyt vain on tosi upea, moderni kaupunki, jossa on kaikille kaikkea, myös upea ranta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dubaihin pettyneet, mikä oli pielessä?
Se että kaikki komeus ja luksus perustuu täydelliseen ihmisoikeuksien polkemiseen ja käytännössä orjatyövoiman käyttöön. Naisten arvostus nollassa, siis todellisuudessa. Auringosta kannattaa mennä nauttimaan vaikka Espanjaan tai Floridaan.
Ehkä nämä asiat tiedostavat ihmiset osaavat jättää koko Dubain alun perinkin väliin, joten se ei edes pääse muodostumaan pettymykseksi. Ellei nyt sitten ole joku työmatka tai muuten vain joudu sinne vastoin tahtoaan. Luulisi, että luksusta, aurinkoa ja pintaliitoa haluavat ihmiset hakeutuvat Dubaihin, joten olisi mielenkiintoista tietää, mikä on mennyt pieleen.
Praha oli kyllä pettymys: töykeää asiakaspalvelua, kehnoa ruokaa, enkä oikein löytänyt mitään kiinnostavaa nähtävää, joki siltoineen oli toki kaunis.
Barcelonaa en ehkä sanoisi pettymykseksi, mutta kerta siellä oli riittävästi. Sopii ehkä rannalla makoilijalle, bilettäjälle ja shoppailijalle, mutta jos etsii hienoja ympäristöjä, tunnelmallista kaupunkia ja autenttista ruokaa, niin voi joutua pettymään. En ole myöskään Gaudista kiinnostunut, joten sekin puoli meni osaltani hukkaan.
Turkki: aika kamalia paikkoja ja kulttuuri! Istanbulia tosin haluaisin vielä kokeilla!
Lontoosta on vielä sanottava, että se on tosi erilainen kuin mielikuvissa, joten moni ehkä pettyy. Lontoossa ei tule sellaista yhtenäistä kaupunkikokemusta kuin vaikka Roomassa, vaan pitää matkustaa metrolla eri kaupunginosiin, joissa sitten on se oma fiilis. Tämä matkustaminen vie paljon aikaa reissusta, mutta on toki sen arvoista, jos tietää minne menee. Kalleus on myös Lontoossa ikävä juttu, jos on budjettimatkailija. Jos haluaa kokea peribrittiläisyyttä halvemmilla hinnoilla, niin kannattaa ehdottomasti matkustaa pienempiin kaupunkeihin! Brisghton ja Bath ovat esimerkiksi aivan ihania ja kompakteja kaupunkeja, joista varmasti löytyy pubitunnelmaa, kaunista kaupunkia, kauppoja, ja ekaksi mainitusta vielä merikin :)
Kenelläkään ei pahaa sanottacaa Puolan Gdanskista? Hienoa. Menossa sinne ens viikolla.
Gdansk on ihan hieno. Julkinen palvelukulttuuri aika nolla, mutta yrityksissä jo ymmärretään palvelunkin päälle. Julkinen liikenne jännittävää. Raitsikat saattavat kulkea aivan eri reittejä, kuin mitä on merkitty. Huumorilla pärjää. Hieno historia ja ihana ranta (joka nyt toki voi olla jo ankeampi).
Ei oikeastaan mikään, sitä omalla tavallaan kaikkia paikkoja tulee arvostettua sellaisena kuin on. On tietysti paikkoja joista en välttämättä pidä mutta se onkin jo eri asia.
Olen matkustanut paljon ja asunut ulkomailla pitkään, eikä vielä yhtään pettymystä. Positiivisia yllätyksiä on ollut useita ja kohteita johon ei olisi kiinnostanut matkustaa uudestaan tasan kaksi Dubai ja Belfast( tosin työmatkoille olen joutunut molempiin useamman kerran)
Kaikista kamalin on ollut Bali ja Kuta beach. Turistien kusetus oli ihan omaa luokkaansa. Ravintolalaskuissa oli ylimääräisiä ruokia ja tilaukset kalliimmalla kuin listalla. Kaupassa setelien tiputus vaivihkaa kassan taakse; Tästä taitaa puuttua? Rahanvaihtopaikkojen silmänkääntötemput. Lopulta ei haluttu juuri tehdä mitään kun ei edes voinut taxia ottaa vaikka hinnasta olisi sovittu etukäteen, alettiin perillä vaatia ihan naurettavia summia. Se mikä oli inhottavaa oli huumeiden tyrkyttäminen joka kadunkulmassa iltaisin agressiivisesti, mm. tarttumalla.
Rannalla ei voinut olla naisena edes oman miehen kanssa, kun muslimimaassa iso jengi miehiä kertyi ympärille katsomaan ja valokuvaamaan, tuli sitten ostettua muslimiuikkarit= trikoopaita. Vaikka ehkä turhaan kun uiminen meressä olikin kuin hyppäisi Ämmässuon kaatopikkaan, jonne on pumpattu suolavettä. Se siitä legendaarisesta surffiparatiisista. Rannat myös täynnä roskaa, mieheni haravoi muovipusseja ja pulloja, jotta saimme pyyhkeet rannalle. En suosittele kenellekään kohdetta Bali. Huom naiset olkaa varovaisia, todella ällöttävää ahdistelua vjälittömästi kun mieheni meni käymään esim. vessassa, oltiin kimpussani ja vaikka olen matkustellut monessa paikkaa nauttien, Balilla naisena pelotti ja vitutti. Onneksi teimme reissun ja pakenimme Gilin saarille.
Kuvia "paratiisirannasta" : https://www.google.fi/search?q=kuta+beach+trash+season&client=tablet-an…
Tai googlaamalla: bali kuta trash season
Yksikään reissu tai kohde ei ole ollut ikinä pettymys, mutta Seattle oli ihan erilainen kuin kuvittelin. Paljon paljon pienempi.
Turkki, Kreeta ja Kypros ovat olleet laimeita pettymyksiä. Onhan niissä toki varma lämmin sää kesällä, mutta en tykännyt liiankin paahteisesta kuumuudesta, joka teki ympäristöstä kuivaa kuin aavikolla. Joka maa/saari on näyttänyt lentokoneesta käsin samalta: kuin kuun pinta. Ruskeaa, rumaa ja kuivaa. Lomat on olleet "ihan ok", mutta eivät vastanneet hintaa eikä odotuksia.
Sen sijaan Thaimaasta pidän vaikka sitä moni moittii. Jos haluan suht.edullisesti kauniille, rauhalliselle valkohiekkaiselle rannalle ja varman lämmön, on Thaimaa varma valinta. Sieltä kuitenkin löytyy vielä paljon rauhallisia ja kivojakin kohteita, eli ei ole pakko matkustaa Phuketiin tai Bangkokiin. ;) En ole nähnyt syytä, miksi pitäisi käydä Malediiveilla ja maksaa itsensä kipeäksi, kun paljon halvemmalla pääsee samaan ilmastoon ja lähes samaan maisemaan.
Vierailija kirjoitti:
Kenelläkään ei pahaa sanottacaa Puolan Gdanskista? Hienoa. Menossa sinne ens viikolla.
Mun sisko oli siellä viime kesänä ja tykkäsi kovasti. Itse aion mennä sinne ensi kesänä.
Hyvää matkaa 😎.
Dubai oli erikoinen kokemus. Ei ehkä kuitenkaan pettymys. Siellä oli todella korkeita pilvenpiirtäjiä, eikä luontoa ollenkaan (ei ainakaan siellä, missä me olimme). Kyllä tuli kyynel silmään, kun näki tulomatkalla lentokoneesta Suomen järvet ja metsät. Muuten paikka oli turvallinen liikkua, ruoka oli hyvää ja myös palvelu.
Pariisi ja Kroatia. Molemmat täynnä turisteja, eikä sitä "oikeaa" enää ole jäljellä. Tai no Kroatiassa oli sitten pikkurannoilla, mutta siellä ei mitään muuta ollutkaan.
Madrid ja Berliini. Niitä oli hehkutettu niin paljon, mutta minusta aika tylsiä. Etenkin Berliinin maksulliset, mutta todella tylsät ja vanhanaikaiset museot jättivät ihmettelemään.
Matkakohteet eivät ole pettymyksiä, vaan niissä käynyt matkailija on se pettymys.
Tällä pettymysmatkailijalla on joku ennakkokäsitys paikasta ja kun se ei käy toteen niin ollaan pettyneitä, tai sitten hän on muuten vaan pettynyt kun vieras kulttuuri aiheutti hänelle pettymyksen koska oma mieli ei hyväksy erilaisuutta.
Täällä olikin jo kerran... Mutta laitetaan uudestaan: Turkin Side.
Tylsä paikka, nähtävyydet oli nähty nopeasti, hotellin uima-altaalla ei saanut olla rauhassa hotellin henkilökunnalta ja muutenkin hotellin henkilökunta oli jotenkin neuroottista siitä että kaikki ostetaan heiltä, esim. moittivat jos haki kaupasta vettä (eikä ostanut heiltä kolminkertaisella hinnalla), aina olisi pitänyt syödä hotellin ravintolassa (juoksivat perään jos illalla oli lähdössä ulos) ja jatkuvasti kieppuivat selittämässä jotain. Muualla kaupungissa Myynnissä lähinnä feikkituotteita ja ravintolat kalliita verrattuna ruoan laatuun. Ja se tyrkytti kulttuuri nyt ei muutenkaan iskenyt.
Lähdettiin edellisen kirjoittajan tavoin nollauslomalle, joten ilahduttava plussa olikin hyvin hoidettu siisti ranta kuljetuksineen. Muu kuitenkin tökki niin pahasti että never again.
Ylipäätään olen tykännyt enemmän kaupunkilomista, niissä paljon katsottavaa ja ihmeteltävää, tuntuu että rantaloman mainoksetkin ovat järjestäen siloteltuja.