Lue keskustelun säännöt.
Onko tällä palstalla vielä sen ikäisiä ihmisiä aikaa ennen kännyköitä, joilla on ollut lankapuhelin kotona?
27.10.2016 |
Itselläni oli lapsuudenkodissani ja vielä omassakin huushollissani lankapuhelin, ja sellainen lankapuhelin, jossa oli puhelimen päällä numeroitu kiekko, jossa oli kunkin numeron kohdalla pyöreä sormen mentävä reikä, johon sormi laitettiin, kun valittiin numeroita yksi kerrallaan, ja jokaisen numeron kohdalla sormella kiepautettiin numero kiekon loppuun asti ja sitten kun koko puhelinnumerosarja oli valittu alettiin kuuntelemaan luurista, että se vastapäässä hälytti ja siihen vastattiin tai sitten numero tuuttasi varattuna olemista.
Myöhemmin sitten 80-90-luvulla tulivat lankapuhelinlaitteet, joissa numerovalinta oli näppäimistönä puhelimen päällä puhelinnumerokiekon sijaan. Siihen aikaan ei ollut mitään soittoääniä, vaan puhelin soi suurin piirtein kaikissa malleissa pirisevällä äänellään: Ring,ring,ring...
Kommentit (45)
Veivattava puhelin ei siis todellakaan tarkoita numerolevypuhelinta, vaan sen edeltäjää, jossa oli puhelimen (isohko laatikko, jollainen esim. Downton Abbeyssä oli) kyljessä veivattava kampi.
Siinä puhutaan siis niin vanhoista ajoista, ettei minullakaan (71 v) ole niistä omakohtaista kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kesti kauan vastata kun tekonivelet paukkuen rollaattorin turvin huonon näköni avulla pääsin takaisin sohvalle, ja sitten huomasin että vaippakin valskaa ja tekohampaat jäi lavuaarin reunalle ja reumaiset sormeni näpyttelet tätä viestiö joka koski .. Niin mitä se nyt olikaan ..
juu siis on ollunna lankapuhelim
Ja arvelit sitten olevasi vitsikäs?
Oi meillä oli lapsuudenkodissani vielä 90-luvun alussa veivattavat lankapuhelimet. Etenkin kavereiden aikana minua hävetti ja harmitti ne vanhemmat mallit, etenkin kun tuntui että kaikilla muilla oli jo näppäinpuhelimet. Olin niin ylpeä, kun vanhempani ehkä joskus v 92 hankkivat näppäinpuhelimen. Se tuntui niin modernilta veivattavaan verrattuna! Kun näppäili numeron, kuului moderni piip ja syttyi valo numeron painikkeeseen, puhelin hälyytti tyylikkäämmällä pirinällä kuin veivattavan prrrrrrrr---prrrrrr, ja mikä kaikkein hienointa: näppäinpuhelimessa oli tyylikäs vastaaja! Vastaaja oli ihan supersöpö, pikkuruinen c-kasetin tapainen kasetti, joka laitettiin kasettipesään. Aika harvoin kyllä kukaan laittoi vastaajaan viestiä mutta se minikasetti puhelimessa oli hienoa.
Vuonna 96 lukiokaverini hankki kännykän. Pienessä maaseutulukiossamme se tuntui suorastaan ökyilyltä ja pröystäilyltä, etenkin kun kaveri väliin toi kännykän kouluun näytille. Me muut olimme toki varmaan kateellisia mutta myös vilpittömästi sitä mieltä, että kännykkä on aika turha laite, kun kotona on kuitenkin lankapuhelin jolla on todella edulliset paikallispuhelumaksut. Tuolloin kännykällä puhuminen etenkin teini-ikäisten juoruiluihin olisi ollut todella, todella kallista. No mutta muutos oli tosi nopeaa. 2 vuotta tuosta ja meillä kaikilla lukiossa oli kännykät. Silloin Nokian 5110 irroitettavilla värikuorilla (mulla oli kirkkaan vihreä) ja matopelillä oli aikansa iPhone. Yhdellä kaverilla oli Eriksonin joku perusmalli, häntä kävi vähän sääliksi kun oli niin rupuinen puhelin.
Vierailija kirjoitti:
Veivattava puhelin ei siis todellakaan tarkoita numerolevypuhelinta, vaan sen edeltäjää, jossa oli puhelimen (isohko laatikko, jollainen esim. Downton Abbeyssä oli) kyljessä veivattava kampi.
Siinä puhutaan siis niin vanhoista ajoista, ettei minullakaan (71 v) ole niistä omakohtaista kokemusta.
Jaa, itse olen 65 v ja meillä maaseudulla oli puhelin, jolla pirautettiin keskukseen ja keskusneiti välitti puhelun.
Sivussa oli kampi mitä pyöräytettiin. 60-lukua elettiin. Tuo keskusneititouhu loppui meidän kunnassa -60 luvun lopussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lnkapuhelinta ei ole käytetty toisen maailmansodan jälkeen, joten tuskimpa on ainakaan kovin montaa.
Ihan lonkalta heität paikkaansapitämätöntä tietoa vai? Kannattaisko tsekata faktat ennen kuin alkaa väittämään epätosia.
Lankapuhelimia on edelleen käytössä. Niin kauan kuin on toimivia kuparikaapeleita maassa, on lankapuhelimia. Niiden ylläpito vaan on kallista koska käyttäjiä on niin vähän joten ne kyllä aikanaan poistuvat kokonaan.
Mulla oli omassa huoneessa veivattava vihreä puhelin. Ei sillä, että siihen olisi kukaan soittanut, mutta tykkäsin veivailla sitä. :D Muuten alakerrassa oli ihan näppäiltävä lankapuhelin.
N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mummilassa oli mun lapsuudessa oikea veivattava puhelin. Siis ei tuo moderni, jossa levyä pyörittämällä valittiin itse nuomero, vaan sellainen jossa puhelimen kyljessä oli kampi, sitä kun veivattiin, sai yhteyden keskukseen, jota pyydettiin yhdistämään haluttuun numeroon. (Sentraali-Santrat olivat sen ajan some, koska saattoivat kuunnella ihmisten puheluja salaa ja levittivät sitten juoruja ympäri kylää).
Mummolassa oli seudun ensimmäisiä puhelimia, hankittu joskus 1800-1900-luvun vaihteessa, joten heidän puhelinnumeronsa oli annettu hankkimisjärjestyksessä ja oli vuosikymmeniä 22. Vasta joskus 1960-70-luvulla numeron eteen tuli vähän lisää numeroita, mutta 22 säilyi.
Mun mummi oli tottunut, että puhelimessa oli huono linja, joten vielä modernien levypuhelintenkin aikaan hän yleensä huusi puhelimeen :)
Prototyyppi kirjoitti:
Kyllä vain. Kiekkoa veivattiin ja se puhelimen soittoääni oli järkyttävän kovaa pirinää.
Taidan itse olla kehäraakki kun olen elänyt ajan, jolloin oli mustavalkotelkkareita. Myöhemmin markkinoille tulleet väritelkkarit ja videonauhurit olivat tosi kovia juttuja, samoin kasettisoitin tupladekillä... Niin, ja telkkareissa ei ollut mitään kaukosäätimiäkään, piti persettä nostaa että sai kanavan vaihdettua ykköseltä kakkoselle tai päinvastoin ja volumea säädettyä.
Et ole kehäraakki, vaan meillähän on oman lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kullanarvoisia kokemusperäisiä muistoja ilmiöistä ja tuotteista, joita ei nykyaikana enää käytetä. Itsekin olen elänyt ajan, jolloin katseltiin mustavalkoisia lähetyksiä telkkarista, ja kanavia ei ollut alkujaan kuin yksi. Itsekin muistan värilähetyksien alkamisen telkkareissa, ja ooh, se oli niin ihmeellisen ihanaa, kun näki elokuvat ja muutkin ohjelmat väreissä. Tuo oli hauska toteamus toi sun pepun nostattaminen sohvalta tai nojatuolista, että kun piti mennä sen tuvan perällä olevan telkkarin luo ihan itse säätäkseen äänen volyymia ja napista painamalla vaihtaakseen kanavaa, mutta eipähän niitä kanavia ollut alkuaikoina kuin kolme. TV 1, TV 2 ja sitten oli MTV. Se pöllön lennähtäminen oli aina niin mahtavaa teeveeruutuun illan ohjelmien päätteeksi. Ei vielä esim. 70-luvun alussa ollut mitään tietoakaan videonauhureistakaan.
Ja voi luoja mitä järkäleitä ne telkkarit olivat, ei ollut mitään litteitä tauluteeveitä. Telkkarin alla oli neljä jalkaa. Myöhemmin tulivat sitten pyörillä olevat telkkaritasot, jossa televisiotason alla oli lehtihyllykkö ja sitten kun tuli videonauhurit, niin sitten lehtiritilän tilalla oli sille oma tasonsa.
Oi niitä aikoja:) ja entäpä sitten lähetyskatkokset, niitä oli useinkin, ja silloin aina ruutuun tuli eriväriviivakkoa, ja meidän perheessä aina huikattiin, että nyt tuli sitten taasen teeveeradioaseman päivystävän teknikon raitapaita esiin:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kännykät ilmestyi laajasti katukuvaan vasta vuosien 1997-1998 aikana, n. 20 vuotta sitten. Eli suurimmalla osalla palstailijoista on ollut kotonaan lankapuhelin.
Prototyyppi kirjoitti:
Kyllä vain. Kiekkoa veivattiin ja se puhelimen soittoääni oli järkyttävän kovaa pirinää.
Taidan itse olla kehäraakki kun olen elänyt ajan, jolloin oli mustavalkotelkkareita. Myöhemmin markkinoille tulleet väritelkkarit ja videonauhurit olivat tosi kovia juttuja, samoin kasettisoitin tupladekillä... Niin, ja telkkareissa ei ollut mitään kaukosäätimiäkään, piti persettä nostaa että sai kanavan vaihdettua ykköseltä kakkoselle tai päinvastoin ja volumea säädettyä.
Me ollaan varmaan saman museon asukkeja :D
Kuin minun lapsuudestani. Näppäinlankapuhelin oli tosi hot! Sitä kävi aikanaan koko naapurusto ihailemassa, näppäillessä kuului semmonen kiva ääni, erityisesti ritari ässä-fanit tykkäs siitä, kovin futuristista :D
vm -73
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veivattava puhelin ei siis todellakaan tarkoita numerolevypuhelinta, vaan sen edeltäjää, jossa oli puhelimen (isohko laatikko, jollainen esim. Downton Abbeyssä oli) kyljessä veivattava kampi.
Siinä puhutaan siis niin vanhoista ajoista, ettei minullakaan (71 v) ole niistä omakohtaista kokemusta.
Jaa, itse olen 65 v ja meillä maaseudulla oli puhelin, jolla pirautettiin keskukseen ja keskusneiti välitti puhelun.
Sivussa oli kampi mitä pyöräytettiin. 60-lukua elettiin. Tuo keskusneititouhu loppui meidän kunnassa -60 luvun lopussa.
Olisiko tässä eroa kaupunkien ja maaseudun välillä? Minä olen aina asunut (isohkossa) kaupungissa, eikä meillä koskaan ollut kampipuhelinta. T. se 71-v.
Kaikkihan nuo muistaa, ei kai tän palstan keski-ikä niin matala ole. Itse en ole edes neljääkymmentä ja mullakin oli ekassa omassakin kodissa lankapuhelin, veivattava, mutta sellainen litteämpi malli joka tuntui modernimmalta kuin lapsuudenkodin pyöreämmän mallinen puhelin.
Vieläkin kaipaan lankapuhelinta. Oli niin helppoa, kun ei tarvinnut soittaessaan pelätä häiritseekö toista vaikkapa kesken kokouksen. Puhelimeen vastaamattomuus oli normaalia, asioita ei pidetty niin kiireellisinä. Puhelin myös soi harvemmin, aina tiesi että on jotain tärkeää johon kannattaa vastata.
Oliko puhelinmyyjiä muuten tuolloin olemassakaan? En muista että olisivat ainakaan minun lankapuhelimeen soitelleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan tällaisen 90-luvun puolivälissä syntyneenkin kotona oli lankapuhelin vielä pitkälle kouluikääni asti. Siihen aikaan, auvoisella 00-luvulla ei vielä jokaisella ekaluokkalaisella ollut omaa kännykkää. Isosiskoni taisivat saada omansa siirtyessään yläkouluun.
Vierailija kirjoitti:
Mun mummilassa oli mun lapsuudessa oikea veivattava puhelin. Siis ei tuo moderni, jossa levyä pyörittämällä valittiin itse nuomero, vaan sellainen jossa puhelimen kyljessä oli kampi, sitä kun veivattiin, sai yhteyden keskukseen, jota pyydettiin yhdistämään haluttuun numeroon. (Sentraali-Santrat olivat sen ajan some, koska saattoivat kuunnella ihmisten puheluja salaa ja levittivät sitten juoruja ympäri kylää).
Mummolassa oli seudun ensimmäisiä puhelimia, hankittu joskus 1800-1900-luvun vaihteessa, joten heidän puhelinnumeronsa oli annettu hankkimisjärjestyksessä ja oli vuosikymmeniä 22. Vasta joskus 1960-70-luvulla numeron eteen tuli vähän lisää numeroita, mutta 22 säilyi.
Mun mummi oli tottunut, että puhelimessa oli huono linja, joten vielä modernien levypuhelintenkin aikaan hän yleensä huusi puhelimeen :)
Heh, juurikin ennen aikaiset kylän puhelinkeskuksen hoitajat olivat kylän tiedottajia. Minunkin mummolani kylässä sentraalisantra tiesi kaikki kylän asiat ihan ensimmäisinä oli sitten kyse lasten syntymistä tai kyläläisten matkoista. Mummoni kertoi erään kerrankin ihmetelleen, että mistäs kylään tullut vieras tiesi, että he olivat olleet perunoita nostamassa pellolla edellisenä päivänä, vaikka ei ollut vieraalle mitään kertonut, niin sitten paljastuikin, että siihen aikaan, kun oli tämä puhelimien tilaamissysteemi kylän sentraalin kautta, niin välittäjätäti oli kuulema ikkunastaan nähnyt, kun tämä em. vieras oli edellisenä päivänä yrittänyt soittaa mummolaan, että ei sinne nyt kannata soittaa, kun koko perhe näyttää olevan perunan nostossa pellolla.
Silloin lankapuhelinaikaan oli aika hurjaa vastata puhelimeen, kun koskaan ei tiennyt kuka soittaa (vastaaminen vähän jännitti aina, etenkin lapsena), eikä tiennyt onko soittaja iskän, äidin, veljen, siskon vai minun kaveri (tai sukulainen, lehtimyyjä vaiko pilasoittaja!).
Minäkin muistan meidän perheen sekä läheisimpien ystävieni lankapuhelinnumerot edelleen ulkoa. Välillä oli hauska souttaa myös Neiti Ajalle, senssilinjalle tai musiikkinumeroon. Hugo-peikko -ohjelmassa pelartiin näppäinpuhelimella. Puhelimeen ei saanut vastata ukonilmalla. Meidän punainen lankapuhelin oli eteisessä puhelinpöydällä. Kun puhuin kaverin kanssa pitkään, oli tapana vetää puhelimen luuri johtoinen viereiseen vessaan ja sulkea ovi puhelun ajaksi. Välillä ärsytti kun isoveli salakuunteli puheluani kodin toisesta lankapuhelimesta.
Puolustusvoimissa oli vielä veivattavat puhelimet ja käsivälitteiset keskukset 90-luvulla.
Muistan että vielä 1970 luvun alussa mun mummolassa oli tuvan nurkassa puhelinkeskus, mummo oli siis sentraalisantra. Mummolan puhelinnumero oli hauska suuntanumero ja 5678910.
Vierailija kirjoitti:
Muistan että vielä 1970 luvun alussa mun mummolassa oli tuvan nurkassa puhelinkeskus, mummo oli siis sentraalisantra. Mummolan puhelinnumero oli hauska suuntanumero ja 5678910.
Kiitos tuostakin muistostasi, ihana sellainen mummolastasi.
AP. Kiitän muitakin muistelijoita, ja haluan niitä lisää tähän ketjuun: Puhelinmuistojanne
Lankapuhelin löytyi sekä laosuudenkodista että itseltä. Pois muutin omilleni työsuhdeasuntoon -87 ja siellä oli sellainen pyöritettävä numerovalintalevy, puhelimen johto oli kangaspäällysteinen, eli puhelin oli vanha. Vaihdoin sen näppäinpuhelimeen. Kännykän ostin -97, Nokia 3110. Nykykodista lankapuhelin lähti 2007, kun otettiin laajakaista ja kaikilla lapsilla oli kännykät.