Sinä, jolla diagnosoitu masennus. Millaisia olivat oireesi?

Negatiivisuus ja eristäydyin kotiin sekä aloitekyvyttömyys

Mulla jo monta parempaa vuotta takana, olo tuntuu ihan normaalilta! Näen värejä, olen iloinen ja surullinen ja väsynyt ja pirteä... Ja olen syönyt lääkkeitä noin neljä vuotta.

En oikein edes tiedä million masennus alkoi, jotenkin tuntuu että se on ollut melkein aina mukana - välillä tietysti parempia aikoja mutta jonkinlainen huonommuuden tunne on ollut oikeastaan lapsesta asti. Korttitalo romahti sitten täydellisesti kun sain burnoutin, tuntui kuin olisin juossut jo pitkään hyökyaaltoa karkuun ja sitten en enää jaksanut juosta, vaan jäin alle ja aloin vajota. Parin kuukauden sairasloman jälkeen olin taas reippaana töissä, kunnes minut kirjoitettiin uudestaan sairaslomalle. Ekalla sairaslomalla nukuin viikon, toisella sairaslomalla olin kuolemanväsynyt mutta en nukkunut kuin muutamia tunteja yössä. Oikeastaan siihen asti olin ollut sitä mieltä että en haluaisi lääkitystä, mutta kun istuin keittiön lattialla ja mietin että kuolenkohan väsymykseeni, lääkkeetkin alkoivat tuntua aika hyvältä vaihtoehdolta. Sitten aloitettiin lääkitys. Mulle löytyi sopiva lääkitys nopeasti, annosta vaan nostettiin matkan varrella niin ettei masennuspeikko enää vaani olan takana.

Minulle lääkitys on ehdottoman oikea ja toimiva ratkaisu.  Nyt on jo lääkityksen kanssa monta hyvää vuotta takana, olo tuntuu normaalilta! Jaksan ajatella kokonaisia ajatuksia, muistan asioita ja ajoittaisesta väsymyksestä pääsen eroon nukkumalla. Olen pääsääntöisesti tyytyväinen ja onnellinen, mutta joskus myös vihainen ja surullinen. Tunnen siis tunteita laidasta laitaan - sitähän se elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Yritin itsemurhaa.

;(

Kaikki asiat tuntuivat itkettävän, muut (tuntemattomat) ihmiset tuntuivat typeriltä ja häiritsivät elämääni, en jaksanut välittää esim. siivouksesta mutta sotku ahdisti, pienikin vaivannäkö tuntui ylivoimaiselta (esim. tyhjän maitopurkin huuhtelu ja kierrätykseen laittaminen), ennen tärkeät ja mieluisat asiat eivät jaksaneet kiinnostaa, melkein hakemalla hain riidanaiheita miehen kanssa ja sitten velloin itsesäälissä kun sain riidan aiheutettua. En kyllä jaksanut hoitaa kummemmin parisuhdetta muutenkaan.

Jatkuva alakuloisuus, ennen hauskat asiat saavat olon vain haikeaksi, pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat maailmanlopulta, mitään ei jaksa, töissäkin joutuu välillä käymään itkemässä. Usein mietin, että olisi monelle ihmiselle parempi, jos minua ei vain olisi. En usko itseeni enkä näe itselläni kummoisempaa tulevaisuutta ja olen välillä tahtomattani ilkeä niille joille en haluaisi olla. Toisaalta taas olen kaikkien mielestä todella ihana, positiivinen ja hauska ihminen, joka on aina tukena ja saan asiat kääntymään parhain päin. Kääntyisivätpä vain itselläkin..

Masennus on uusiutunut eriasteisena useaan kertaan ja oireet ovat vähän vaihdelleet. Eristäytyminen, itseinho, itsemurhan jatkuva suunnittelu, toivottomuus, välinpitämättömyys, väsymys (saatoin nukkua yli 14 h/vrk), vaikeus saada unta ja yöllinen heräily, voimaton olo, aloitekyvyttömyys, työmuistin voimakas heikentyminen, keskittymiskyvyn voimakas heikkeneminen, pelot, näläntunnetta ei ollut lainkaan, vanhempana on yleensä ollut ruokahalun vähenemistä ja makean hillitöntä ahmimista, nuorempana ruoka menetti täysin makunsa ja jouduin pakottautumaan syömään kerran päivässä.

Masennukseen on liittynyt nuorena voimakasta sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja torikammoa, joka on iän myötä lievittynyt. Hengenahdistusta, rintakipua, päänsärkyjä. Kun stressi oli voimakasta, sain laajan ihottuman. Kehitin masentuneena pahan uhkapeliaddiktion.

Suurimpana yksittäisenä tekijänä masennukselle on ollut koulukiusatuksi tuleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsymys, itseinho, lamaannus, ahdistus, välinpitämättömyys, mikään ei kiinnostanut, eristäytyminen, päihteiden käyttö, ei ollut motivaatiota mihinkään, ei jaksanut aloittaa tekemään asioita, oli vaikea tehdä yksinkertaisiakaan päätöksiä, ei pystynyt keskittymään mihinkään, unihäiriöt, itsetuhoiset ajatukset, ei pystynyt itkemään vaikka olisin halunnut...

Tuo kuulostaa ihan minullekin tutulta laiskuudelta ja saamattomuudelta, mutta pakko on ollut vain skarpata ja jaksaa.

Nyt ei puhuta samasta asiasta, masennus on ihan eri juttu kuin peruslaiskuus.

Minulla tällä hetkellä oireina mm. ahdistuneisuus ja huolestuneisuus, itkuisuus, keskittymiskyvyttömyys, päätöstenteon vaikeus, tunteet siitä miten olen epäonnistunut elämässä, huoli ja pelko tulevaisuudesta, en oikein innostu mistään, näen kaikessa negatiiviset puolet, vaikeus kestää yksinoloa koska silloin olo on pahimmillaan. Olen 27v työssäkäyvä yliopisto-opiskelija ja päällepäin tuskin kukaan huomaa mitään. Erinäistä oireilua ollut varmaan lapsesta asti kausittain. Terapiassa olen käynyt vuoden verran, käytännön syistä jouduin lopettamaan (muutto) ja tällä hetkellä ei ole varaa aloittaa uutta. Paria lääkettä olen kokeillut, mutta lopettanut suhteellisen lyhyeen sivuvaikutusten ym. takia. Nyt kuitenkin olen menossa lääkärille taas keskustelemaan asioista. On tämä vaan niin pirullista, tuntuu että koko näkemys elämästä ja maailmasta vääristyy ja menettää värinsä masentuneena. Minulla voimakas perinnöllinen alttius tähän ja lisänä vielä haavoittavat kokemukset lapsuudessa ja nuoruudessa.

Mua jotenkin hirvittää lukea näitä. Oma elämä on jo pitkään tuntunut jotenkin vaikealta. Äiti ja sisko ovat sairaita. Olen jatkuvasti huolissani heistä. Valmistumisen jälkeen olen ollut pätkätyökierteessä ja taas vuoden vaihteessa pitää alkaa etsiä uutta duunia, kun vanha työsuhde keväällä katkeaa ja nykyisessä paikassa ei todennäköisesti ole mahdollisuutta jatkaa. Ahdistaa.

Ekassa työpaikassa paloin miltein loppuun. Kärsin huonommuuden tunteesta, ylivirittyneisyydestä ja unettomuudesta. Itkin oikeastaan päivittäin. Lääkäri määräsi Mirtazapiinit unta parantamaan ja niiden avulla sain sitten nukuttua. Työpsykologin mukaan en ollut masentunut ja siitä sitten vain räpisteltiin eteenpäin. Lihoin kahdeksan kiloa vuodessa. Mieliala koheni, kun sain nukuttua, mutta kesti kauan palautua. Tuntui, että menin siinä työssä jotenkin rikki.

Välissä oli vuosi, jona en kärsinyt unettomuudesta. Nyt se on palannut. Ihan sama, milloin menen nukkumaan, herään klo 4 tai 5 aamuyöstä enkä saa enää nukuttua. Mirtazapiinien syöminen inhottaa, sillä nyt kun niistä on ollut taukoa, saan nykyisin niistä kauhean, tahmean päivätokkuran. Ei varmaan kuitenkaan muu kohta auta kuin pistää nappia naamaan. Unettomuus imee ilon elämästä ja tekee itkuiseksi ja alakuloiseksi. Kun unettomuusjakson aikana teen lyhennetyn BDI-testin, saan tulokseksi, että saatan kärsiä keskivaikeasta masennuksesta.

En ole kuitenkaan koskaan, edes sen pahimman töidenaloitusvuoden jälkeen pitänyt elämääni täysin toivottomana, ilottomana tai tulevaisuudettomana. Minulla on ihana kumppani ja muutamia hyviä ystäviä. He tuovat paljon rakkautta elämääni. Olen hyvin itsekriittinen mutta järjellä tunnustan kuitenkin onnistuneeni monta kertaa ja saavuttaneeni paljon. Silti tuntuu, että koko ajan ponnistelen. Ja olen tosi väsynyt. Pimeys ei auta.

Itsetuhoisuus

väsymys, itku tuli ja tulee edelleen melkein kaikesta, kouluun jätin menemättä, ahdistus, paniikkikohtaukset, viiltely, itsetuhoiset ajatukset, itseinho, suutun paljon helpommin, en jaksa/uskalla lähteä pois kotoa, sosiaalisten tilanteiden välttely, surullisuus, henkinen huono olo

lääkkeitä on koitettu kahdenlaisia, kummastakaan ei apua ole ollut ja ryhmäterapiassa käyn tällä hetkellä. myös yksilökäyntejä psykologilla silloin tällöin. ryhmäterapia ei ole auttanut, eivätkä yksilökäynnitkään. olo ennemminkin huononee vain

Olen sairastanut jo kauan masennusta. Mutta kun katsoo Suomen ja maailman tilaa laajemmin, tuntuu siltä, että depressio on terveyden merkki. Me aistimme tämän ajan tylyyden, kylmyyden ja yleisen kärsimyksen sekä kyykytyksen muita herkemmin.

Ei tässä ole mitään syytä iloon tai optimismiin. Olen myös sen verran empaattinen, että vaistoan muiden kärsimyksen liiankin selvästi.

Depressio sinänsä on henkistä kipua. Pahempaa kuin mikään fyysinen. Niistäkin kokemusta, paljon.

Loputon pimeys ja kipu sydämessä ja sielussa (jos sielua on)

Ikävä sitä minua joka pystyi iloitsemaan ja tuntemaan mielihyvää edes jostakin

Mikään ei tunnu miltään. Tai no, jos tuntuu niin tuntuu pahalta ja ahdistavalta. Aitoa iloa en ole tuntenut aikoihin. Mistään mikä vielä pari vuotta sitten olisi saanut nautintoa. Kun joskus joku naurattaa, niin meinaakin tulla itku siinä nauraessa. Hullu olo siis =( Mutta lohduttaudun sillä, että olen "vain" vakavasti masentunut, en psykoottinen.

Masennuksen kanssa on vaikea tietää mikä on syy ja mikä on seuraus. Olotilaa leimaa väsymys, nukahtamisvaikeudet, keskittymiskyvyn puute, häpeä ja siitä seuraava kyvyttömyys ottaa kontaktia ihmisiin ja pyytää apua. Mikään ei tunnut minkään arvoiselta. Hauskanpito lakkasi olemasta hauskaa.

Olin ahdistunut, itkuinen, unihäiriöitä (unettomuutta ja unen katkonaisuutta), ajatusjumeja, synkkiä ajatuksia, pelkoja ja näköalattomuutta sekä ärtyisyyttä.

Työelämä oli ainoa missä jotenkin pärjäsin (hyvinkin), suorastaan pakenin töihin. Sen sijaan suhteet siviilissä takkuilivat, en osannut olla läsnä lapsilleni, eristäydyin sosiaalisesti (paitsi siis töissä olin se menestyvä joskin monen kusipäisenä pitämä esimies: päättäväinen, itsevarma, ammattitaitoinen, vaativa, myös itselleni).

En osannut arvostaa itseäni, laiminlöin itseni huoltamisen, paitsi tietty siisteissä vaatteissa kuljin. En välittänyt ruokavaliostani, liikunnan harjoittamisesta, siitä että vapaapäivinäni (mihin niitä edes tarvitsin!) viettäisin hyvää aikaa minua miellyttävien asioiden parissa.

Vuoden 1016, mut ei väliä...😐

Itkunen, ahdistunut, synkkiä ajatuksia, ajatusjumeja, ei jaksa välillä johonkin asiaan keskittyä, ja joskus ei 1×:sesti vaan saa unta...😭

Pärjään kyllä ihan hyvin elämässä, mutta kun olen kotona niin usein sulkeudun huoneeseen ja aika paljon ovat uuoneen verhpt aina kiii, ja kuuntelen musiikkia tai videoita, koska ei haksa muuta...😔

eee

N. 15v alkoi ja nyt 30v jatkuu vielä. (M)

En pahemmin muista ikävuosista 15-25 yhtään mitään, kaikki on kuin sumun peitossa, kuin maisemamaalaus joka on tinnerillä kostutettu ja sitten hieromalla tuhrattu joksikin joka oli joskus jotakin.

Sitten alkoi kunnon itseinhon ja itsetuhoisten ajatusten kausi ja masennus elämän haaskaamisesta. Jonkun sortin tajuaminen omasta tilasta. Töissä olin ja se piti kurissa, jos ei muuta niin pakon takia.

Kaikkein eniten itseä ärsyttää ja masentaa tunteiden kuoleminen tai katoaminen, kuin kuolleen sydänkäyrä, ei mitään muutosta. Muutaman kerran olen siihen asti päässyt, että olen ystäväni sylissä vollottanut pahaa oloa ja vaikka se pahalta tuntuikin niin sainpahan edes tuntea jotain. Harrastuksetkin vaan tuntuvat joutavalta, niitä vaan tekee, että olisi jotakin.

Sanomattakin selvää, että parisuhteet on jääneet kokematta ja sekin sattuu jonkin verran. Ei vaan ollut mitään ajatuksia tai haluja asiaa kohtaan, ei käynyt edes ajatuksena mielessä. Nyt kun olen terapiassa jonkun aikaa käynyt ja saanut oppia muutamista esoteerisista opeista niin on jonkun sortin halut tulleet. Olisi suuri halu osoittaa ja antaa jollekin rakkautta, mutta en vaan tiedä olenko jo auttamattomasti myöhässä sen asian suhteen. Kolmekymppinen ja pitäisi alkaa sieltä missä monet olivat jo yli kymmenen vuotta sitten.