Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aijotko elää loppuelämäsi sinkkuna?
23.10.2016 |
Jos näin, miksi? Luuletko että ihmisen voi olla yksin ilman parisuhdetta onnellinen?
Kommentit (54)
En, varman sellaiset 10 vuotta vielä. Sitten olen 35v ja miehet alkavat erota ensimmäisestä liitosta ja lähtevät kakkoskierrokselle. Sitten varmaan löytyy joku aikuinen, joka kestää lapsiarkea.
Näin 25v yhden lapsen äitinä ei liiemmin ottajia ole, eikä treffimahdollisuuksiakaan kun lapsi on koko ajan minulla. En tajua miten saman ikäiset ja jopa nuoremmat monen lapsen äidit löytävät uusia (nuoria) miehiä, jotka ottavat perheessä sen isän roolinkin. Ihan utopistista, kun mulle ei ole sattunut vastaan ketään joka olisi edes kiinnostunut tapaamaan lastani.
Joten tällä välin kasvatan lapseni siten kuin haluan, vietän rauhaisaa aikaa kotona ilman riitoja ja tappeluja enkä horjuta lapseni elämää turhilla miessuhteilla. Käyn koulun loppuun, ostan toivon mukaan oman asunnon ja sen sellaista. Parin vuoden päästä lapsikin on jo koululainen ja voin alkaa käydä vaikka salilla tai lenkillä yksin.
Olen minä onnellinen näinkin, paljon onnellisempi kuin lapsen isän kanssa surkeass suhteen irvikuvassa. Parisuhteet muutenkin ovat aina ahdistavan epävarmoja, en halua aiheuttaa turhia muutoksia lapseni elämään enkä itsekään jaksa sitä vatvomista ja energian hukkaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioiduin nuorena ja kasvatin useamman lapsen. Ero tuli minun tahdostani, olen mieluummin oikeasti yksin kuin liitossa yksin. Olen ilmeisesti kivalta näyttävä nainen, käännän katseita ja aika ajoin tuntemattomat miehet ja naiset sanovat minua kauniiksi, säteileväksi.
Muutamaa miestä olen tapaillut vuosien varrella, yksi pitempi seurustelukin. Ei vaan tule enää sellaista kokonaistunnelmaa; jos mies on hyvä keskustelija ja älykäs, puuttuu fyysinen veto. Jos on komea ja symppis, ei ole kohtaamiseta henkisesti. Ei tarvitse tyytyä kumpaankaan ja molempia ei taida olla. Pettymykset syö voimaa normaalielämästä. Mitään yhteisasumista en ole edes haikaillut, vaan seurustelua ja matkailua. Ei onnistunut. Kyllä, tulen elämään yksin.
Ehdottomasti elän yksin ennemmin kuin huonossa parisuhteessa. Mun on yksin hyvä olla ja kaikki on helppoa. Pelottaa vain se, mitä tapahtuu, jos kohtaan ihmisen, johon rakastun ja joka rakastuu minuun...
Vierailija kirjoitti:
En halua oll yksin. Mieluimmin tyydyn siihen mieheen jonka saan.
Jotkut voivat olla onnellisia ilman puolisoa.
Sinulla on ainakin asenne paikallaan.
Siinä olet todennäköisesti vähemmisöä.
Sinulle onnea.
On luultavasti pakko sillä ikää jo kuitenkin tasan 40v eli keski-ikäinen leskimies
Huonoa en huoli ja hyvää tuskin täältä alueelta löydän ja pk-seudulle en ole muuttamassa.
Kai tähänkin yksinelämiseenkin tottuu.
On tämä kuitenkin välillä aika henkisesti raskasta kun kävelylenkillä näkee pariskuntia ja itse joutuu menemään yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi, mutta se lienee kohtaloni kuitenkin.
Olen liian outo, aika perseestä ja mulla on vahva traumatausta mitä projisoin miehiin, eli ei tuu onnistuun.
Miessuhteet kaatuu aina heti alkutekijöissä, yksi jaksoi jopa 9kk ja käy nykyäänkin välillä hoitamassa mua, kun elämä potkii päähän ja tekee mieli kuolla.
Se mies on varmaan sitten sellanen mun elämän rakkaus, meidän tyylillä vaan.:D
Todennäköisesti.
Olen seurustellut vain kerran seksikielteisen miehen kanssa enkä tahdo toista vastaavaa rinnalleni.
Olen onnellinen yksin.
N
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2762 kirjoitti:
Niille jotka ovat allapäin, kun joutuvat olemaan yksin:
Kannattaa punnita kaikki arvot ja laittaa vaakaan.
Oma kokemukseni on, että hyvältäkin vaikuttava suhde voi kaatua.
Omasta mielestäni annoin puolisolleni hyvän elämän, lapset onnellisesti naimisiin ja sitten kun eläkepäivät alkoivat, armollinen puolisoni sai päähänsä, että minut on saatava "tossun alle", kun hänen naisystävilläänkin oli miehet enemmän tai vähemmän jo alistettu.
Eräänä päivänä pikku riidan jälkeen hän ilmoitti, että muuttaa ulos !
Sanoin tyynesti että siihen hän ei minun lupaani tarvitse.
Jos hän oli ystäviensä taholta yllytetty niin tekemään (joka on vahva epäilykseni).
hän erehtyi.
En juossut hänen peräänsä muutaman viikon päästä rukoilemaan takaisin.
Hän itse tuli yrittämään takaisin siinä uskossa, että kaikki jatkuu kuten ennenkin.
Kun hän muutti tavaroitaan ulos, tein hänelle selväksi että ulko-ovemme on yksisuuntaista liikennettä varten.
Avioliitto oli kärsinyt kolauksen jota ei voi paikata !
Ihanaa huomata, että ehkä tämä ei ole trolli, vaan keskuudessamme on täysikäisiä ihmisiä, joilla ei ole mitään suhteellisuudentajua, empatiaa tai rakkautta omaa puolisoa kohtaan. Elämä on ollut siis todella helppoa ilman mitään ongelmia tai henkistä kasvua. Itse en haluaisi moinen kivisydän olla, mutta tuntuu hienolta, että joku on pystynyt välttymään kaikilta kasvunpaikoilta ilmeisesti aika kypsään ikään saakka.
Ajattelutapaasi on vaikeaa ymmärtää, jos tarkoitit sanoillasi minua.
Jos taas tarkoitit entistä puolisoani, niin todellakin, hänen suhteellisuustajunsa oli aika olematon.
Hän oli saanut useita kehoituksia selvittää ongelmat keskustelulla.
Hänellä ei vaan ollut koskaan aikaa. Katsoin, että olin kääntänyt toisen posken lyötäväksi jo liiankin usein.
Hän tiesi tarkalleen lähtiessään mitä oli tekemässä.
Mottoni on ollut ja pysyy: Olen mieluummin yksin, kuin epäsopivan kaverin kanssa.
Hänellä on oikeus etsiä parempaa, niinkuin meillä kaikilla.
Lopputulos on meistä itsestämme kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johnny Handsome kirjoitti:
On luultavasti pakko sillä ikää jo kuitenkin tasan 40v eli keski-ikäinen leskimies
Huonoa en huoli ja hyvää tuskin täältä alueelta löydän ja pk-seudulle en ole muuttamassa.
Kai tähänkin yksinelämiseenkin tottuu.
On tämä kuitenkin välillä aika henkisesti raskasta kun kävelylenkillä näkee pariskuntia ja itse joutuu menemään yksin.
Millä alueella asut kysyy kiinnostunut nainen sano edes suunta. Minäkään en huonoa huoli... Klassista tyyntä elämää etsin . Luontoa ja tekemistä en happanemista nurkkkiin. Urheilen hieman monipuolisesti myös.
Olin aikonut elää koko elämäni lasteni isän kanssa, mutta hän päätti toisin 25 vuoden yhteiselon jälkeen. Nyt olen sitten vanha rupsahtanut lähes 50-vuotias nainen ja tuntuu, ettei kunnon miehiä, jotka minusta kiinnostuisivat ole tarjolla. Baarissa viihtyviä liikaa alkoholia käyttäviä olis kyllä. En vaan itse viihdy baareissa ollenkaan, enkä haluaisi joka vkl olla yksin kotona sitten. Eli juna taisi mennä jo, ellei sitten joskus löydy joku kiva leskimies jostakin ihmeen kautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan aijo, mutta todennäköisesti tulen elämään yksin. Onnellisuus sitten... No, yksin eläessä sitä ajoittaista onnea ei ainakaan pääse rutiseva elämänkumppani latistamaan. Luulen että kaikkien elämään mahtuu niin onnea kuin onnettomuutta, parisuhteista riippumatta.
Elän elämääni itseäni varten en muita.
Minulla on sellainen tarkoitus että rakennan elämäni siten että se on joka ikinen päivä siedettävää.
En jaksa elää toisten ihmisen kanssa. Tarvitsen liikaa omaa aikaa ja omat rajani ovat minulle ehdottoman tärkeät, niitä ei enää kukaan saa rikkoa.
En kaipaa seksiä, enkä pusuja. En ole koskaan halunnut lisääntyä.
En halua jakaa talouttani kenenkään kanssa.
Kaikki on helpompaa ja siedettävämpää yksin.
Minulle olisi painajainen elää perhe-elämää.
Vapaus on minulle elämän tärkein arvo.
Haluaisin pienen mökin veden ääreltä syrjästä, jossa voisin pitää jotain lemmikkejä ja viljellä syötävää itselleni.
YKSIN!
Koiralle ostaisin makkaraa.
Alue: Aihe vapaa
Tuskin aion. Pitää vain ensiksi voittaa kamppailu itseni kanssa siitä, että uskon jonkun haluavan minut. Kiinnostusta näyttäisi olevan, mutten usko olevani tarpeeksi hyvä kellekään. Ehkä joku päivä sitten.
t. m30