Lue keskustelun säännöt.
Eräs kaveri pyytää usein kahville, mutta istuu vaan hiljaa ja ei puhu juuri mitään :(
22.10.2016 |
Eli mulla on yksi kaveri, joka pyytää usein kylään (emme ole tunteneet kovin kauan). Joka kerta sama juttu; tämä kaveri ei puhu juuri mitään, istuu vaan mykkänä pöydän ääressä ja tarjoilee kahvia.
Olen yrittänyt pitää keskustelua yllä, mutta en enää jaksa tätä yksikseen puhumista.
Jos pyydetään joku kylään, niin miksi pitää olla hiljaa kuin tatti?
Kun kyselen kuulumisia, vastaa vain parilla sanalla, istuu ja vahtaa.
En ole kolmeen viikkoon käynyt kylässä, enkä halua mennä enää koskaan. Ajattelin katkaista välit kokonaan, en jaksa tuollaista tuppisuuta enää katsella. Viihdyin korkeintaan tunnin hänen luonaan, lähtiessäni tuli pyyntö: "Mihin sulla on kiire, älä vielä lähde."
Mutta kun ahdistaa tuollainen hiljaisuus!!!
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Se on varmaan lukossa. Ahdistunut varmaan.[/quote
Ehkä se aistii, että ap haluaisi puheliaampaa seuraa ja ahdistuu. Jotenkin toisen turhautuneisuuden aistii helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koeta vaan jaksaa jos kuitenkin pidät hänestä ihmisenä. Mitä jos aloittaisitte lenkkeilyn tai kuljeskelisitte kaupungilla ja pistäytyisitte kaupoissa tai muissa paikoissa, niin sieltä saattaisi poikia luonnollisia puheenaiheita.
Koko ajan ei tosiaankaan tarvitse pälättää. On ihanaa saada välillä vapautus pakkohölöttämisestä ja väkinäisestä sananvaihdosta. Voi vaikka katsella ja pällistellä tai kuunnella yhdessä jotain.
Tämä on iso asia ihmissuhteissa. Mulla on loppunut parikin pitkää ystävyyssuhdetta kun puheenaiheet loppuivat kuin seinään.
Vaikeaa sanoa, pitääkö ihmisestä. Koska ellei ihminen ikinä pukahda juuri mitään, miten voi edes oppia tuntemaan toisen? Mistä hän pitää, mistä ei, millainen ihminen hän on??
Jos hän tahtoisi puhua syvällisemmin asioista, mutta ujona ja hitaasti lämpiävänä ei ole vielä päässyt sille asteelle. Joskus sellaisen hölöttäjäihmisen seurassa on vaikeaa päästä syvempään keskusteluun kun toinen keskittyy kuin henkensä hädässä vain hiljaisuuden täyttämiseen. Tai ehkä et ole hölöttäjä, mutta hän ei vain ole vielä riittävän rento aloittaakseen puhumisen. Tuo yhdessä tekeminen olisi avain yhteyden syntymiseen. Liian usein tapaamiset sovitaan kahvipöydän ääreen ja ymmärrän hyvin miksi herkempiä sellainen silmästä silmään tuijottelu ahdistaa.
Tylsiä nämä avaukset, joissa ap ei kommentoi mitään.
Ihan kuin näitä tehtailtaisiin Sanomien taholta, jotta saataisiin matskua lehtijuttuihin.
Vierailija kirjoitti:
Jos hän tahtoisi puhua syvällisemmin asioista, mutta ujona ja hitaasti lämpiävänä ei ole vielä päässyt sille asteelle. Joskus sellaisen hölöttäjäihmisen seurassa on vaikeaa päästä syvempään keskusteluun kun toinen keskittyy kuin henkensä hädässä vain hiljaisuuden täyttämiseen. Tai ehkä et ole hölöttäjä, mutta hän ei vain ole vielä riittävän rento aloittaakseen puhumisen. Tuo yhdessä tekeminen olisi avain yhteyden syntymiseen. Liian usein tapaamiset sovitaan kahvipöydän ääreen ja ymmärrän hyvin miksi herkempiä sellainen silmästä silmään tuijottelu ahdistaa.
Joillakin ihmisillä ottaa todella pitkään, että niiden kanssa saa luontevan keskusteluyhteyden. Ihan kuin ne jotenkin haluaisi varmistaa ihmisen luotettavuuden. Helposti tämmöinen puhumattomuus mielletään, että ihminen on joko tyhmä tai ei pidä ihmisestä ja pitää mykkäkoulua. Nykyisin ihmiset vaihtuvat niin nopeasti ja tilanteet vaihtuvat nopeasti, jolloin tällaisista puhumattomista ihmisistä on vaikea saada otetta. Aina löytyy helpompia ihmisiä, joihin tutustuminen on vaivatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ihanasti kuvailtu sitä, miten tuollainen tilanne voi olla kaunis. En ihmettele, että tässä hötkyilymaailmassa ja ruuhkavuosissa unohtuu, että hiljaisuuttakin voi jakaa toisen kanssa. Mutta tuon voi oppia, kun vain uskaltautuu heittäytyä siihen.
Mutta missä on vastavuoroisuus? On kuitenkin ystävyydestä (tai jostain sen kaltaisesta) kyse. Miksi vain ap:n pitää opetella hiljaisuutta, mutta tämän toisen ei puhumista?
Minä olen aikamoinen erakko, mutta mielestäni on ihan yhtä väärin arvostella niitä, jotka tykkäävät puhua pälpättää kuin niitä, jotka eivät osaa sanoa muuta kuin "tulisitko kahville?" Näissä ketjuissa tuntuu aina siltä, ettei monikaan osaa katsoa asioita kuin omasta näkövinkkelistä. Eivät nuo "mikä siinä hiljaisuudessa muka pelottaa?" -kommentit aja puhumattomien ihmisten asiaa yhtään eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ihanasti kuvailtu sitä, miten tuollainen tilanne voi olla kaunis. En ihmettele, että tässä hötkyilymaailmassa ja ruuhkavuosissa unohtuu, että hiljaisuuttakin voi jakaa toisen kanssa. Mutta tuon voi oppia, kun vain uskaltautuu heittäytyä siihen.
Mutta missä on vastavuoroisuus? On kuitenkin ystävyydestä (tai jostain sen kaltaisesta) kyse. Miksi vain ap:n pitää opetella hiljaisuutta, mutta tämän toisen ei puhumista?
Minä olen aikamoinen erakko, mutta mielestäni on ihan yhtä väärin arvostella niitä, jotka tykkäävät puhua pälpättää kuin niitä, jotka eivät osaa sanoa muuta kuin "tulisitko kahville?" Näissä ketjuissa tuntuu aina siltä, ettei monikaan osaa katsoa asioita kuin omasta näkövinkkelistä. Eivät nuo "mikä siinä hiljaisuudessa muka pelottaa?" -kommentit aja puhumattomien ihmisten asiaa yhtään eteenpäin.
Kyllä kieltämättä olen samaa mieltä, että ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus. Ja ennemmin tai myöhemmin sitä alkaa tosissaan kaivata. Ap:ta neuvotaan opettelemaan hiljaisuutta, koska ap pystyy vaikuttamaan lähinnä omaan tekemiseensä ja olemiseensa. Ap saa toivoa toiselta puhetta, mutta häntä ei oikeastaan auta se, että me sanotaan, että toivottavasti se toinen alkaa vähitellen puhumaan.
Ja kyllä on ihmisiä, jotka aivan kuin pelkäisivät hiljaisia hetkiä. Kuten joku yllä sanoi, täyttävät hiljaisuutta paniikissa puhua pälpättäen. Sellaisten ihmisten kohdalla voi olla ihan paikallaan herätellä vähän miettimään, että onko siinä hiljaisuudessa oikeastaan mitään pelottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuppisuuna voi olla yksinkin, ehkä kaveri haluaa sut luokseen vain siksi ettei tulisi täysin mökkihöperöksi.
keksikää yhdessä jotain tekemistä, muutakin kuin kahvittelu, ja katsokaa jos juttu luistaisi sen parissa paremmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kaverini yleensä höpöttelee kanssani paljon mutta ei enää se naura nyt mielummin muiden kanssa kuin mun
Ei hiljaisemmat ihmiset sinänsä haittaa, mutta luullakseni tiedän mistä tässä puhutaan. Ja onhan tuo toisinaan aika vaikeaa, kun itsekään en ole mikään selittävä moottoriturpa vaan enemmän reaktiivinen hassuttelija. Joskus pidin ystävilleni monologeja maailmasta, elämästä ja ihmisyydestä, mutta ne taisivat mennä yli ymmärryksen ja jotkin ystävyydet kuihtuivat. Olen siis tuon vuoksi karsinut rönsyjä itsestäni.
Oikeasti saman henkisten ihmisten löytäminen on varmaan monille vaikeaa. Mutta mitään sanomattomasta ihmisestä on vaikea saada mitään "irti".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse aika ujo ja vaikka kavereiden seurassa uskallankin olla oma itseni ja puhua suhteellisen paljon, saatan tuollaisessa tilanteessa jähmettyä välillä hiljaiseksi enkä keksi mitään sanomista. Ehkä kahvittelun sijaan voisit tehdä jotain toiminnallisempaa ystäväsi kanssa? Vaikkapa jotakin urheilua tai muuta, jossa ei tarvitsekaan jatkuvasti puhua ja on ok myös olla hiljaa ja keskittyä tekemiseen ilman, että se olisi kiusallista.
Testasin itseni ja persoonallisuustestin mukaan olen 75% -yllätyksekseni- ekstrovertti. Tykkään jutella. Mutta tykkään jutella vain silloin, kun saan vastakaikua! Laimea "jaa" ei oikein riitä vastakaiuksi. Siksi en enää jaksa yksin pitää keskustelua yllä. Ystävä -kaveri -tuttava, mikä lie! -istuu sohvalla, lukee, räplää kännykkää, on hiljaa, ei tartu mihinkään keskustelunaiheisiin. En vaan jaksa. Ja tuntikausia! Lapsiperheessä.
En tajua, en jaksa, en välitäkään enää jaksaa. Anteeksi nyt vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TurhautunutEkstrovertti kirjoitti:
Testasin itseni ja persoonallisuustestin mukaan olen 75% -yllätyksekseni- ekstrovertti. Tykkään jutella. Mutta tykkään jutella vain silloin, kun saan vastakaikua! Laimea "jaa" ei oikein riitä vastakaiuksi. Siksi en enää jaksa yksin pitää keskustelua yllä. Ystävä -kaveri -tuttava, mikä lie! -istuu sohvalla, lukee, räplää kännykkää, on hiljaa, ei tartu mihinkään keskustelunaiheisiin. En vaan jaksa. Ja tuntikausia! Lapsiperheessä.
En tajua, en jaksa, en välitäkään enää jaksaa. Anteeksi nyt vain.
-Olisko oikea paikka istua kirjasto hänelle? Ei tämä ole mikään yleinen olohuone, johon kuuluu samaan pakettiin kahvitus ja ruokakin vielä.
Lavita kirjoitti:
En tunne minkään muunmaalaisia ihmisiä jotka ovat yhtä tuppisuita kuin moni suomalainen. Olen aina ihmetellyt että missä vaiheessa on mennyt vikaan kun ihminen ei osaa kommunikoida muitten kanssa.
Maapallolla yli kaksisataa valtiota, joiden kansalaiset ovat keskenään erilaisia. Monenko maan kansalaisia olet tavannut?
Olen itsekin hiljainen, mutta tuota en oikein ymmärrä miten voi puheenaiheet loppua. Kyllä siinä on jostain muusta kysymys kuin siitä että ei olisi puhuttavaa. Olette ehkä vain olleet niin eri aallonpituuksilla. Puheenaiheita kyllä löytyy vaikka maailman tappiin.