Eräs kaveri pyytää usein kahville, mutta istuu vaan hiljaa ja ei puhu juuri mitään :(

😂

Vierailija kirjoitti:

Meitä on moneksi. Itse en osaa kuvitella juuri parempaa kuin istuksia rauhassa hyvän ystävän kanssa. Voi jutella tai sitten olla hiljaa. Jakaa hiljaisuutta ja läsnäoloa. Siinä on jotenkin sellainen luottamuksen tuntu. Se on itselleni ainakin varsin tärkeää: hiljaisuuden jakaminen. Ei ole mahdollista päästä minua lähelle, jos ei pysty istumaan kanssani hiljaa ja rauhassa. Ehkäpä ystäväsi on hiukan samankaltainen? Ihminen, jolle hiljaisuus kantaa merkitystä. 

Hiljaisuus ei kuitenkaan luonnistu kaikkien kanssa. Ap. ei ole tuntenut tätä kaveriaan kauan eikä ole niin läheinen, että hiljaisuus olisi tämän seurassa miellyttävää.

Voin kuvitella miten kiusallista ap:lla oli pöydän ääressä. Onkohan sillä ap:n kaverilla kiusallista? Luulisi että ei, koska ei kai hän muuten oma-alotteisesti kutsuisi ap:tä luokseen, toistamiseen? Olisiko ap:n kaveri ujo ja lukkiutuu siinä pöydän ääressä jopa yllätyksenä itselleenkin?

Minusta on kiinnostavaa, että jos ap:n kaverille tuo hiljaisuus onkin ihan OK (päätellen siitä, että kutsui ihan itse ap:n luokseen, vaikkei mikään pakko ole), niin miten sama tilanne voi olla ap:lle kiusallista? Itse olen jotenkin ajatellut, että sama tilanne on kiusallinen kaikille paikallaolijoille, jos on sitä ollakseen. Mietin joskus itse kiusallisessa hiljaisuudessa, että onkohan tämä tilanne yhtä tukalaa muillekin. :D Mutta ehkä se kokemus voi tosiaan olla yksipuolistakin. Se vain usein tuntuu vallitsevan ilmassa, niin vahvana, että on vaikea ajatella, että se olisi loppujen lopuksi vain omassa päässä.

Minä mietin, että mikä on ap:n kaverin motiivi kutsulle. Mitä hän siis itse ajattelee, että tuolla tapaamisella saavutetaan?

Usein ystävykset lyöttäytyvät yhteen viihtymään, vaihtelemaan kuulumisia ym. Joskus voi ihan se toisen ihmisen "läsnäolokin" kelvata, mutta ap:han sanoi, ettei ole tuntenut kaveriaan kauan, voiko olla että tämä kaveri silti tuntee heidän olevan niin hyviä ystäviä, että toisen seurasta voi "saada" jotain, vaikka oltaisiin hiljaa, ilman että se on kiusallista. Luulisi että sellainen läheisyys, jossa hiljaisuus ei ole kiusallista, olisi vaikeampi saavuttaa, ja kun se saavutetaan, niin se on "molemminpuoleista". Siksi mua hämmentää tuo ap:n kaveri (mietityttää jopa, että onko juttu provo?). Jokainen on omanlaisensa, ei tässä sitä olla tuomitsemassa, mutta ei se vie ymmärrystä eteenpäin, että toteaa vain että jokainen on erilainen ja that's it. Mieluummin itse ymmärtäisin asiaa vähän syvemmin enkä keskeyttäisi pohtimista tuollaiseen lausahdukseen.

Sellaisen ihmisen kanssa voi hiljaa, jonka tuntee jo hyvin mutta jos on vasta tutustumassa hiljaisuus tuntuu oudolta.

Kaikki eivät vain osaa hiljaisuutta. Pari vuotta sitten työreissulla toiselle puolelle Suomea meitä oli kolme samassa autossa. Juttua kyllä riitti ja se luisti. Mutta kaksi meistä oli sellaisia, joille hiljaisuus ja hiljaiset hetket eivät ole mikään ongelma. Mutta se kolmas koki, että hänen on täytettävä hiljaisuutta jollain äänellä. Hän sitten täytti sitä hiljaisuutta kaikenlaisilla hyminöillä ja huokailuilla ja joojottelulla. Minä en kauan niitä joojotteluja viitsinyt kuunnella, kun yhteistä matkaa oli kuitenkin edessä tuntikausia. Niinpä sanoin suoraan, että meille muille hiljaisuus ei ole mikään ongelma, joten hänkin voi halutessaan opetella sietämään sitä. Ainakin lopetti sitten ne typerät turhat joojottelut.

Ainakin miesten kaverisuhteissa on melko normaalia että se läsnäolo ja yhteinen tekeminen on tärkeämpää kuin äänessä oleminen.

Turha pakottaa kaveruutta. Itsekin tiputtanut ihmisen elämästä juuri tästä syystä. Ei mulla ole aikaa tai kiinnostusta olla mikään kotiin kutsuttava viihdyttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin, että mikä on ap:n kaverin motiivi kutsulle. Mitä hän siis itse ajattelee, että tuolla tapaamisella saavutetaan?

Usein ystävykset lyöttäytyvät yhteen viihtymään, vaihtelemaan kuulumisia ym. Joskus voi ihan se toisen ihmisen "läsnäolokin" kelvata, mutta ap:han sanoi, ettei ole tuntenut kaveriaan kauan, voiko olla että tämä kaveri silti tuntee heidän olevan niin hyviä ystäviä, että toisen seurasta voi "saada" jotain, vaikka oltaisiin hiljaa, ilman että se on kiusallista. Luulisi että sellainen läheisyys, jossa hiljaisuus ei ole kiusallista, olisi vaikeampi saavuttaa, ja kun se saavutetaan, niin se on "molemminpuoleista". Siksi mua hämmentää tuo ap:n kaveri (mietityttää jopa, että onko juttu provo?). Jokainen on omanlaisensa, ei tässä sitä olla tuomitsemassa, mutta ei se vie ymmärrystä eteenpäin, että toteaa vain että jokainen on erilainen ja that's it. Mieluummin itse ymmärtäisin asiaa vähän syvemmin enkä keskeyttäisi pohtimista tuollaiseen lausahdukseen.

Jos hän vain tykkää kuunnella ap:n juttuja? Mun ongelmana ihmissuhteissa on se, ettei mua kuunnella ollenkaan, jauhetaan vain omasta elämästä ja hyvä jos itse saan sanottua puolikkaan lauseen johonkin väliin kaverien monologeissa. 

Joku tuolla kirjoitti ettei tuollainen hiljainen anna mitään. Mun mielestä hän nyt ainakin antaa sen kuuntelevan korvan ja sekin on arvokas juttu. Toisaalta ymmärrän kyllä ap:n turhautumisen jos tuntuu että keskustelu on vain hänen harteillaan tapaamisesta toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Turha pakottaa kaveruutta. Itsekin tiputtanut ihmisen elämästä juuri tästä syystä. Ei mulla ole aikaa tai kiinnostusta olla mikään kotiin kutsuttava viihdyttäjä.

Hassua. Minä kyläilen ajoittain erään hiljaisen ihmisen luona. En ole ikinä ajatellut, että olisin joku viihdyttäjä. Kyllä minä olen siellä, koska toinen kaipaa seuraa ja koska minä välitän hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin, että mikä on ap:n kaverin motiivi kutsulle. Mitä hän siis itse ajattelee, että tuolla tapaamisella saavutetaan?

Usein ystävykset lyöttäytyvät yhteen viihtymään, vaihtelemaan kuulumisia ym. Joskus voi ihan se toisen ihmisen "läsnäolokin" kelvata, mutta ap:han sanoi, ettei ole tuntenut kaveriaan kauan, voiko olla että tämä kaveri silti tuntee heidän olevan niin hyviä ystäviä, että toisen seurasta voi "saada" jotain, vaikka oltaisiin hiljaa, ilman että se on kiusallista. Luulisi että sellainen läheisyys, jossa hiljaisuus ei ole kiusallista, olisi vaikeampi saavuttaa, ja kun se saavutetaan, niin se on "molemminpuoleista". Siksi mua hämmentää tuo ap:n kaveri (mietityttää jopa, että onko juttu provo?). Jokainen on omanlaisensa, ei tässä sitä olla tuomitsemassa, mutta ei se vie ymmärrystä eteenpäin, että toteaa vain että jokainen on erilainen ja that's it. Mieluummin itse ymmärtäisin asiaa vähän syvemmin enkä keskeyttäisi pohtimista tuollaiseen lausahdukseen.

Jos hän vain tykkää kuunnella ap:n juttuja? Mun ongelmana ihmissuhteissa on se, ettei mua kuunnella ollenkaan, jauhetaan vain omasta elämästä ja hyvä jos itse saan sanottua puolikkaan lauseen johonkin väliin kaverien monologeissa. 

Joku tuolla kirjoitti ettei tuollainen hiljainen anna mitään. Mun mielestä hän nyt ainakin antaa sen kuuntelevan korvan ja sekin on arvokas juttu. Toisaalta ymmärrän kyllä ap:n turhautumisen jos tuntuu että keskustelu on vain hänen harteillaan tapaamisesta toiseen. 

Kiitos sinulle! Minä olen mietiskellytkin jonkin aikaa, että mikä minua viehättää hiljaisen ystäväni seurassa. Mutta tuohan on minunkin kohdallani totta, että olen isommassa porukassa jotenkin näkymätön, ja minun puheenvuorojani ei kunnioiteta. Mutta tämä hiljainen ystävä haluaa kuunnella. Sanookin joskus, että kerro lisää. Ja muutenkin sanoo, että arvostaa seuraani. Kenenkään muun kanssa ei ole sellaista. Olen käsittääkseni useimpien mielestä aika tylsä tyyppi.

Ap, saatat olla erittäin tärkeä ihminen tälle introvertille henkilölle. Ehkä tärkeämpi kuin aavistatkaan. Älä lopeta kanssakäymistä. Voitte yhdessä vaikka ratkoa ristisanatehtäviä, tehdä sanapelejä, pelata shakkia. Yhdessä tekeminen on tärkeämpää kuin jatkuva sanailu. Osa ihmisistä on vain introverttejä, ujoja ja ahdistuneita, mutta älyyn tällaiset piirteet eivät vaikuta.

Miten ap tutustuit tähän kaveriin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin, että mikä on ap:n kaverin motiivi kutsulle. Mitä hän siis itse ajattelee, että tuolla tapaamisella saavutetaan?

Usein ystävykset lyöttäytyvät yhteen viihtymään, vaihtelemaan kuulumisia ym. Joskus voi ihan se toisen ihmisen "läsnäolokin" kelvata, mutta ap:han sanoi, ettei ole tuntenut kaveriaan kauan, voiko olla että tämä kaveri silti tuntee heidän olevan niin hyviä ystäviä, että toisen seurasta voi "saada" jotain, vaikka oltaisiin hiljaa, ilman että se on kiusallista. Luulisi että sellainen läheisyys, jossa hiljaisuus ei ole kiusallista, olisi vaikeampi saavuttaa, ja kun se saavutetaan, niin se on "molemminpuoleista". Siksi mua hämmentää tuo ap:n kaveri (mietityttää jopa, että onko juttu provo?). Jokainen on omanlaisensa, ei tässä sitä olla tuomitsemassa, mutta ei se vie ymmärrystä eteenpäin, että toteaa vain että jokainen on erilainen ja that's it. Mieluummin itse ymmärtäisin asiaa vähän syvemmin enkä keskeyttäisi pohtimista tuollaiseen lausahdukseen.

Jos hän vain tykkää kuunnella ap:n juttuja? Mun ongelmana ihmissuhteissa on se, ettei mua kuunnella ollenkaan, jauhetaan vain omasta elämästä ja hyvä jos itse saan sanottua puolikkaan lauseen johonkin väliin kaverien monologeissa. 

Joku tuolla kirjoitti ettei tuollainen hiljainen anna mitään. Mun mielestä hän nyt ainakin antaa sen kuuntelevan korvan ja sekin on arvokas juttu. Toisaalta ymmärrän kyllä ap:n turhautumisen jos tuntuu että keskustelu on vain hänen harteillaan tapaamisesta toiseen. 

Kiitos sinulle! Minä olen mietiskellytkin jonkin aikaa, että mikä minua viehättää hiljaisen ystäväni seurassa. Mutta tuohan on minunkin kohdallani totta, että olen isommassa porukassa jotenkin näkymätön, ja minun puheenvuorojani ei kunnioiteta. Mutta tämä hiljainen ystävä haluaa kuunnella. Sanookin joskus, että kerro lisää. Ja muutenkin sanoo, että arvostaa seuraani. Kenenkään muun kanssa ei ole sellaista. Olen käsittääkseni useimpien mielestä aika tylsä tyyppi.

Munkin hiljaiselle ystävälle on helppo puhua ja se ei kerro asioita eteenpäin. Se myös kuuntelee aidosti, eikä vaan esitä kuuntelevansa.

Se on varmaan lukossa. Ahdistunut varmaan.

Mulla on kanssa tuollainen kaveri,joskus harrastereissuillakin olla koko päivä sen kanssa ja tyyppi ei puhu sanaakaan jos siltä ei kysy jotain ja silloinkin vastaa hyvin lyhyesti,kännissä sentään vähän puhuu jotain,mutta on ollut aina sellainen.

jotenkin on rasittavaa.

Minua taas ärsyttää ylisosiaalista teeskentelevät small talk ihmiset. Naurettavin oli nainen, joka teeskenteli anglosaksista puhumalla small talkia samalla kun panin takaapäin.

Vierailija kirjoitti:

Lorauta ens kerralla sen kahviin salaa loraus konjakkia. Tulee hauskemmat kahvikutsut.

T. Niksi-Pirkka

Mun tuppisuu tuttavan käytös muuttuu täysin päinvastaiseksi alkoholin vaikutuksesta. Se vois juoda useamminkin.

Siinähän niitä viesteissä tuli hyviä kommentteja miten suhtautua tuppisuihin ja että koittais tehdä niiden kanssa jotakin. Käydä vaikka näyteikkuna ostoksilla silloin se tuppisuukin saisi vaatteista ja esineistä sanoa mielipiteensä "joo hieno, en pidä, ruma, kaunis" =D  Minun tuppisuu ystävä kutsuu myös kylään mutta ei kahville ja sitten se menee siihen että siellä vaan istutaan =) pari tuntia kun olen höpissyt niin sitten saatan kysyä että voisinko saada lasin vettä. Kysymättä mitään ei tietenkään tarjota. Joka ikinen kerta kun teen poislähtöä niin tulee kommentti "eihän sulla mihinkään kiire ole, jää vielä". Se on ahdistavaa, muu kyläilyssä ei niinkään mutta se pois lähteminen. Ja mun visiitit sentään kestää sen 2-3 tuntia. 

Ehkä se on yksinäinen joo, mutta mua on ruvennut poislähteminen ahdistamaan jo ennen menemistä.

Koeta vaan jaksaa jos kuitenkin pidät hänestä ihmisenä. Mitä jos aloittaisitte lenkkeilyn tai kuljeskelisitte kaupungilla ja pistäytyisitte kaupoissa tai muissa paikoissa, niin sieltä saattaisi poikia luonnollisia puheenaiheita.

Koko ajan ei tosiaankaan tarvitse pälättää. On ihanaa saada välillä vapautus pakkohölöttämisestä ja väkinäisestä sananvaihdosta. Voi vaikka katsella ja pällistellä tai kuunnella yhdessä jotain.

Tämä on iso asia ihmissuhteissa. Mulla on loppunut parikin pitkää ystävyyssuhdetta kun puheenaiheet loppuivat kuin seinään.

Sehän se ongelma onkin, kun tällaisen tyyppistä ihmistä ei viitsisi kuitenkaan hylätä, kun muita kavereita ei ole. Voin olla ehkä itsekästä myöntää, mutta häpeän ystäväni puhumattomuutta. Siksi en halua lähteä hänen kanssa minnekään, vaan tapaamiset ovat aina kaksin. En vaan kehtaisi esitellä häntä muille kavereilleni, koska he varmasti katsoisivat kieroon ja tämä puhumaton kaveri pilaisi tunnelman. Elämä on joskus raakaa.