Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tulipa taas yksinäinen olo kun vanhemmat kävivät kylässä

Vierailija
22.10.2016 |

On niin mukavaa kun he tulevat käymään, mutta tulen aina niin surulliseksi sitten kun he lähtevät ja jään taas yksin. Ei sitä yksinoloa tunne muuten niin ikäväksi. Välillä toivon, että olisin vielä teini ja asuisin kotona. Onko muilla tätä samaa yksinäisyyden tunnetta sen jälkeen kun joku läheinen on käynyt kylässä?

N23

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
22.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen asunut nykyisessa asunnossani 2 vuotta, täällä ei ole käynyt sinä aikana periaatteessa kukaan toinen tai ainakaan yhtään vierasta. Ainoastaan remonttimiehet kun asuntoihin vaihdettiin jääkaapit ja liedet.

Vierailija
2/8 |
22.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut nykyisessa asunnossani 2 vuotta, täällä ei ole käynyt sinä aikana periaatteessa kukaan toinen tai ainakaan yhtään vierasta. Ainoastaan remonttimiehet kun asuntoihin vaihdettiin jääkaapit ja liedet.[/quote

Onpa harmillista.. Eikö sulla ole ketään läheisiä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
22.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, sinun pitää yrittää tehdä asuntosi kotoisaksi.

Itse ilahduin, kun lapseni sanoi pari vuotta sitten, että hän tuntee kotinsa kodikseen. Tämä lapsuudenkoti on hänelle kotikoti, rakas paikka, mutta koti on muualla.

Vierailija
4/8 |
22.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli tuo haikeus kauan aikaa. Olin jo kolmekymppinen ja omia lapsia kolme, kun muutin omista vanhemmistani niin kauas, ettemme mitenkään tapaa kuin muutaman kerran vuodessa. Ovat he niin rakkaita, että nyt 45-vuotiaana yhä puhun puhelimessa äidin kanssa melkein päivittäin.

Ikävä haihtui vasta sitten, kun löysin nykyisen aviomieheni ja keskinäisestä suhteestamme tuli koti, yhteisestä kodistamme turvapaikka maailman myrskyissä.

Vierailija
5/8 |
22.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän tunteen

N20

Vierailija
6/8 |
22.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oli tuo haikeus kauan aikaa. Olin jo kolmekymppinen ja omia lapsia kolme, kun muutin omista vanhemmistani niin kauas, ettemme mitenkään tapaa kuin muutaman kerran vuodessa. Ovat he niin rakkaita, että nyt 45-vuotiaana yhä puhun puhelimessa äidin kanssa melkein päivittäin.

Ikävä haihtui vasta sitten, kun löysin nykyisen aviomieheni ja keskinäisestä suhteestamme tuli koti, yhteisestä kodistamme turvapaikka maailman myrskyissä.

Tämä on totta. Jos on kumppani niin ikävä on paljon pienempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
22.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut nykyisessa asunnossani 2 vuotta, täällä ei ole käynyt sinä aikana periaatteessa kukaan toinen tai ainakaan yhtään vierasta. Ainoastaan remonttimiehet kun asuntoihin vaihdettiin jääkaapit ja liedet.[/quote

Onpa harmillista.. Eikö sulla ole ketään läheisiä?

Sukulaiset asuvat sen verran kaukana eikä muutenkaan olla vierailevaa sorttia. Ystäviä / tuttuja ei juuri ole.

Vierailija
8/8 |
22.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua pelottaa lähteä opiskelemaan jatko-opintoja jos joudunkin muuttamaan kauhean kauas enkä näkisi vanhempia yhtä usein kun nyt.. Vanhempani on tällä hetkellä myös ainoat ystäväni ja tykkään kovasti yhdessä viettämästämme ajasta. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi yksi