Lue keskustelun säännöt.
Mies lähti eilen ja haluaa erota
Onneton
22.10.2016 |
Eli olemme alle 30 - vuotias pariskunta ja asuneet saman katon alla nyt muutaman vuoden ajan, josta yhdessä olemme olleet melkein saman verran. Hiljattain muutimme vieraalle paikkakunnalle lähemmäs miehen vanhempia ja tiesin jo silloin, ettei meillä mene kovin hyvin. Suhde oli kuitenkin jo paranemaan päin, kunnes mies päätti eilen lähteä riidan jälkeen ja erota estämällä minut kaikin mahdollisin tavoin elämästään. Riita alkoi kotitöistä ja paisui niin isoksi, että mies puki vaatteet päälle ja lähti autollaan pois yöksi vanhemmilleen. Itselle ei tulisi mieleenkään lähteä kesken selvittämätöntä riitaa ja yritinkin soittaa miehelle perään, sekä laittaa lukuisia viestejä. Tänään aamulla mies ilmoitti, ettei yhä halua tehdä sovintoa, vaan ero on hänen mielestään ainoa vaihtoehto. Olimme tehneet riitaa edeltävänä päivänä yhteiset pelisäännöt perustuen aikaisempiin riitoihin, jotta samaa ei enää toistuisi. Mies kuitenkin päätti rikkoa sääntöjä ensin, jonka seurauksena menin pettämään aiemmat lupaukseni. Mielestäni,jos yhteiset säännöt sovitaan, niin molempien osapuolten tulee noudattaa niitä. Yksityiskohtiin en pysty menemään tätä tarkemmin, jotta minua ei tunnisteta. Sama on toistunut aiemminkin ja mies on oleillut silloin useita päiviä vanhempiensa luona, kunnes olen lopulta saanut hänet tulemaan takaisin. Tällä kertaa riita sai alkunsa samoin, kuin viime kerralla eli huusin hänelle, jonka seurauksena hän otti tavaransa ja lähti. Rakastan miestäni eikä ero ole mielestäni ratkaisu. Olen yrittänyt kertoa miehelleni, kuinka paljon ajattelen yhteistä tulevaisuuttamme ja hän myös itse suunnitteli tulevaisuuden suunnitelmia kanssani vielä samana päivänä ennen riitaa. Tänään hän lähti yhdessä suunnitellulle päivämatkalle toiseen kaupunkiin, jonne ei ottanut minua mukaan aamulla. Olen henkisesti aivan rikki ja en tiedä mitä pystyn enää tekemään pelastaakseni suhteeni. Mieheni ei ole koskaan halunnut tuoda asioitamme muille julki ja sen takia terapia ei ole ollut ratkaisu. Miten ihmeessä saisin miehen ymmärtämään, ettei lähteminen ja ero ole ratkaisu. Koen olevani tässä maailmassa niin yksin ja mieheni on ollut aina tukeni, sekä turvani. Minulla ei ole ketään kenen kanssa puhua tästä ja pelkään miehen perheen myös hylkäävän minut täysin tämän myötä. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, eikä yhteistä asuntolainaa, mutta olemme puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat niin hyviä ennen miehen pois lähtemistä. Tätä kirjoittaessa yritän pidätellä itkua ja toivoa vain parasta, että mies tajuaisi kuinka paljon oikeasti välitän hänestä ja tulisi takaisin kotiin.
Kommentit (405)
Mulla on samantapainen mies kuin ap:llä.
Mieheni myös häipyy riitatilanteesta eikä riitoja koskaan sovita. Jos otan esiin riidan sovintomielessä uudelleen, niin hän raivostuu ja häipyy taas. Asiaa ei voi vieläkään käsitellä.
Meillä syitä ja ratkaisuja:
Syynä varmaankin se, että hänen äitinsä kuoli (luonnollisen kuoleman) mieheni vauva-aikaan. Mieheni isällä ei omasta taustastaan johtuen ole ollut kykyä keskustella mistään asioita syvällisemmin ja tunnetasolla. Näin miehelläni ei ole kykyä kuin suuttua ja lähteä tilanteesta. Mistä olisi sen oppinutkaan.
Jatkoin näin hankalan miehen kanssa. Vuosia meni hukkaan. Avioiduimme. Olemme saaneet apua paremman avioliiton perheleireiltä. Siellä keskusteluissa mieheni on tavallaan ryhmäpaineessa ollut pakotettu käsittelemään muitakin tunteita riidelles kuin sitä , että kuikku ja äkkiä häipyminen.
En ole töysin tyytyväinen. Ei se mies ole oppinut kuin hitusen niillä lukuisilla kursseilla. Ärsyttää, että mun elämää kuluu toisen lapsuuden haavojen paikkailuun ja miehen "kasvattamiseen". Lastenkin puolesta harmittaa, kun mies on niiden kanssa kiistellessä taipuvainen ihan samanlaiseen käytökseen.
Saimme lapsia liian vähän. Olisin toivonut ainakin yhden enemmän, mutta ikä tuli vastaan, kun jouduin odottelemaan vuosia ennen kuin mies vakaantui sille tasolle, että lasten hankintaa uskalsi ajatella.
Helpommalla selviäisi, jos katsoisi ensin, millainen perhedynamiikka siellä puolisokandidaatin lapsuudenkodissa vallitsee. Jos on hyvä, niin puolisokin on kelvollinen. (Ei sitä kyllä nuorena ja rakastuneena tuollaiseen pysty.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kyseessä pieni paikkakunta ja miehen nimi alkaa M-kirjaimella, kuulostaa eksältäni...
Jos kyseessä sama tyyppi, niin lähe veetuun ja nopiaa. Minut raiskasi useasti, eristi suvusta ja ystävistä ja heitteli tavaroilla kun aloin käymään jossain yksin enkä tehnyt niinkuin hän käski.
En tajua miksi en lähtenyt aikaisemmin.
Muussa tapauksessa, vaikka eri hlö olisikin, on niin saman kuulonen että häivy silti. Ettet parantele haavojasi samalla tavalla "lataamossa" myöhemmin. Minä pelkään edelleen, kuuden vuoden jälkeenkin, vieraita miehiä jos tulevat lähelle.
Hei, kyllä pieni paikkakunta mutta ei M kirjaimella alkavaa nimeä eikä fyysistä väkivaltaa. Olen pahoillani sinun puolestasi. - AP
Olet nyt hiukan niskan päällä, kun muutit sinne syrjäkylille. Miehesi varmaan ei löydä helposti uutta, kun sinä taasen olet jo suostunut sinne perähikiälle.
Helle123 kirjoitti:
Miehen perään soittelu ja viestittely pahentaa tilannetta. Miehet on sellaisia että täytyy saada yksin omassa rauhassa miettiä tilannetta. Älä ilmoita itsestäsi mitään. Mies palaa kun pöly on laskeutunut ja on saanut rauhassa miettiä.asioita. Hän ei halua palata vielä kotiin koska pelkää kohdata nalkuttavaa/huutavaa naista. Älä juokse paniinissa ovelle vastaan miestä kun hän palaa. Alatte sitten rauhassa kesksutella, että mitäs sitä nyt jatkossa tehdään,halutaanko erota vai jatkaa..
Tämä kuulostaa oikealta ja mieheni on juuri tällainen. Hän tarvitsee aina omaa rauhaa ajatuksilleen ja lähtee selvittämään päätään muualle. En ole nyt päivään ottanut häneen mitään yhteyttä. Sanoi kyllä tehneensä päätöksensä, mutta silti puhui kotitöiden teosta jatkossa :O Eli antaa sekavia viestejä itsestään eikä myöskään vienyt eilen kuin muutaman tavaran mennessään. Annan hänen nyt rauhassa hoitaa iltavuoronsa loppuun ja keskityn talon siivoamiseen, jotta meillä olisi täällä ainakin puhdasta kun mies palaa toivottavasti illalla. En aio mennä häntä ovelle vastaan, se varmasti ärsyttäisi häntä vielä enemmän. Toivon että hän ei ole tosissaan muuttoaikeidensa suhteen, vaikka sanoi eilen hakevansa tänään koko omaisuutensa pois kotoa. Se selviää sitten toivottavasti tänään. Mitään en ole pystynyt syömään kohta kahteen päivään, en ymmärrä miksi aina käy näin kun tulee riitaa. - AP
Ihan aikuisten oikeesti: Miksi edes pitää yllä suhdetta, jossa riidellään vähän väliä? Ja jossa mies pakenee ÄIDIN ja ISÄN luokse?
Molemmille on varmasti parempi, että eroatte ja koetatte löytää kumppanin, jonka kanssa olette pääosin samaa mieltä asioista eikä tarvitse tuhlata energiaa riitelyyn. Itse en jaksaisi viikkoakaan. Vaikka koko loppuelämä yksin olisi parempi kuin viikko riitaisessa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä tuntuu olevan aika monta asiaa, jotka vaikuttavat parisuhteeseen negatiivisesti.
Sinun riippuvuutesi miehestä (mm. sosiaalisesti ja taloudellisesti), sekä työttömyytesi.
Miehesi masennus.
Lisäksi teillä KUMMALLAKIN kuulostaa olevan huonoja käyttäytymistapoja. Sinä roikut miehessä ja miehesi ns. karkuun juokseminen.
Sinä olet sitä mieltä, että teidän pitäisi mennä parisuhdeterapiaan, minä olen sitä mieltä että teidän pitäisi erikseen mennä puhumaan ongelmistanne.
On hirveän haastava tilanne, että kummallakin on iso ns. kriisi meneillään yhtäaikaa (työttömyys, masennus).
Minä tunnistan itseäni ja miestäni teissä, ennen. Erilaisten huonojen kokemusten takia meille oli muodostunut juuri mm. erolla uhkailua, toisessa roikkumista, tunteista puhumattomuutta, hylätyksi tulemisen pelkoa, nälvimistä, huutamista, omien virheiden tunnistamattomuutta jne. En sano, että käyttäydymme nykyään oppikirjan mukaisesti, vanhoihin tapoihin on helppo palata. Terapia meillä kummallakin erikseen auttoi enemmän kuin voisi kuvitella.
Vaikka on varmasti vaikea, niin sinun kannattaisi rauhoittua ja yrittää objektiivisesti tatkastella tilannettanne. Kerroit jo, miten miehesi mielestäsi toimii väärin. Voitko tarkastella omia käyttäytymismallejasi ja miettiä, että mistä se johtuu että reagoit tietyllä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Ero tuollaisesta miehestä on tietysti erityisesti sinulle paras ratkaisu.
Jäin miettimään, että millä lailla nykyinen asunto on erilainen kuin edellinen? Omistussuhde, sijainti tms? Näet jos se on lisännyt riipouvuuttasi miehestä, hän kokee olevansa nyt vahvemmassa asemassa ja tietää voovansa kiristää ruuvia ja pahentaa tuota henkistä väkivaltaansa voiden luottaa siihen, että et lähde.
En usko eroon, meillä oli vielä niin selkeät tulevaisuuden suunnitelmat vain tuntia ennen riitaa ja en usko miehen voivan muuttaa niitä vain ihan yhtäkkiä. Mies usein laukoo vihaisena mitä sattuu päästään ja eilenkin sanoi ettei halua olla enää missään tekemisissä kanssani. Viime riita oli täysin samanlainen ja tämän riidan myötä osaan nyt riidellä mahdollisella ensi kerralla ainakin omalta osalta niin, että en väitä vastaan ja kuuntelen miestäni paremmin. Huutaa en aio, mutta mies tulkitsee myös usein ääneni korottamisen huudoksi ja riita pahenee usein jo pelkästään siitä. Asunto on lähes puolet halvempi ja vain hieman pienempi, kuin entinen asuntomme. Toki sijainti vaikuttaa siihen että miehen vanhemmat ovat lähempänä ja täältä ei niin vain pääse riidan sattuessa mihinkään julkisilla ilman autoa. Meillä on yhä useampi huone tässäkin asunnossa ja voisin kuvitella muuttamisen yksiöön pahentaneen tilannetta, mutta nyt en keksi mitään syytä siihen miksi asunto vaikuttaisi miehen olemukseen minua kohtaan. Työmatkaa tuli tietenkin rutkasti lisää ja ehkä se on tuonut miehelle stressiä, jota purkaa minuun? Asumme yhä vuokralla, mutta tulevaisuuden suunnitelmiin kuului oman asunnon ostaminen yhdessä. -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo hyvä suunta sulla valittuna, mies opettaa sua tuossa omalla arvaamattomuudellaan nöyristeleväksi hiirulaiseksi, ja lopulta et uskalla omassa kodissasi edes yskäistä, ettei toinen vaan suutu. Voit uskoa että silti hän tulee suuttumaan, ja keksii kyllä syyn kadota. Vaikka et sanoisi mitään, sinä alat ärsyttää häntä jo pelkällä olemuksellasi, pääsi asennolla, ilmeelläsi. Lopulta sinusta tulee tuossa suhteessa pelkkä haamu, joka hiipii seinänvieriä pitkin, ja toivoo muuttuvansa kokonaan näkymättömäksi. Onnea valitsemallesi tielle.
Maria Jotuni: Huojuva talo.
Kannattaa lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eihän tosta mitään tule. Paitsi muutama kusipäinen muksu jotka ehditte pökkiä siinä riitojen välissä. Kusipäisiä niistä tulee siksi kun joutuvat elämään vanhempien iankaikkisten riitojen keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samantapainen mies kuin ap:llä.
Mieheni myös häipyy riitatilanteesta eikä riitoja koskaan sovita. Jos otan esiin riidan sovintomielessä uudelleen, niin hän raivostuu ja häipyy taas. Asiaa ei voi vieläkään käsitellä.
Meillä syitä ja ratkaisuja:
Syynä varmaankin se, että hänen äitinsä kuoli (luonnollisen kuoleman) mieheni vauva-aikaan. Mieheni isällä ei omasta taustastaan johtuen ole ollut kykyä keskustella mistään asioita syvällisemmin ja tunnetasolla. Näin miehelläni ei ole kykyä kuin suuttua ja lähteä tilanteesta. Mistä olisi sen oppinutkaan.
Jatkoin näin hankalan miehen kanssa. Vuosia meni hukkaan. Avioiduimme. Olemme saaneet apua paremman avioliiton perheleireiltä. Siellä keskusteluissa mieheni on tavallaan ryhmäpaineessa ollut pakotettu käsittelemään muitakin tunteita riidelles kuin sitä , että kuikku ja äkkiä häipyminen.
En ole töysin tyytyväinen. Ei se mies ole oppinut kuin hitusen niillä lukuisilla kursseilla. Ärsyttää, että mun elämää kuluu toisen lapsuuden haavojen paikkailuun ja miehen "kasvattamiseen". Lastenkin puolesta harmittaa, kun mies on niiden kanssa kiistellessä taipuvainen ihan samanlaiseen käytökseen.
Saimme lapsia liian vähän. Olisin toivonut ainakin yhden enemmän, mutta ikä tuli vastaan, kun jouduin odottelemaan vuosia ennen kuin mies vakaantui sille tasolle, että lasten hankintaa uskalsi ajatella.
Helpommalla selviäisi, jos katsoisi ensin, millainen perhedynamiikka siellä puolisokandidaatin lapsuudenkodissa vallitsee. Jos on hyvä, niin puolisokin on kelvollinen. (Ei sitä kyllä nuorena ja rakastuneena tuollaiseen pysty.)
Miehellä on ollut omia ongelmia lapsuudessaan, joihin on saanut ihan ammattiapua. Sen vuoksi hän on ollut hieman eristäytynyt muista ja keskustelutaidot eivät luultavimmin ole päässeet kehittymään. Miehen perhe on kaikinpuolin todella hyvä. En pystyisi kuvittelemaan parisuhdetta miehen kanssa, jonka perhe ei hyväksyisi minua. Miehen perhe on aina toiminut ns. minunkin perheenä, koska oma lapsuuteni oli hyvin rikkinäinen vanhempieni eron vuoksi. Miehen perhe on aina tarjonnut apua kun sitä on tarvinnut (ei siis rahaa) ja kutsunut jokaisiin sukujuhliin, vaikka emme ole edes naimisissa. Oma sukuni on hyvin pieni ja en ole vuosiin tavannut sukulaisiani muutettuani pois kotoa. Tämäkin selittää sen, että koin viimein saaneeni itselleni oman perheen, jota minulla ei koskaan lapsuudessa ollut. Mietin pitäisikö minun mainita tästä miehelleni kun hän palaa. Tuntuu vain niin pahalta, jos hän oikeasti on viemässä minulta tämän kaiken pois. Yhteisiä lapsia emme aio hankkia ja molemmat olemme tulleet siitä yksimieliseen päätökseen. - AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä tuntuu olevan aika monta asiaa, jotka vaikuttavat parisuhteeseen negatiivisesti.
Sinun riippuvuutesi miehestä (mm. sosiaalisesti ja taloudellisesti), sekä työttömyytesi.
Miehesi masennus.
Lisäksi teillä KUMMALLAKIN kuulostaa olevan huonoja käyttäytymistapoja. Sinä roikut miehessä ja miehesi ns. karkuun juokseminen.
Sinä olet sitä mieltä, että teidän pitäisi mennä parisuhdeterapiaan, minä olen sitä mieltä että teidän pitäisi erikseen mennä puhumaan ongelmistanne.
On hirveän haastava tilanne, että kummallakin on iso ns. kriisi meneillään yhtäaikaa (työttömyys, masennus).
Minä tunnistan itseäni ja miestäni teissä, ennen. Erilaisten huonojen kokemusten takia meille oli muodostunut juuri mm. erolla uhkailua, toisessa roikkumista, tunteista puhumattomuutta, hylätyksi tulemisen pelkoa, nälvimistä, huutamista, omien virheiden tunnistamattomuutta jne. En sano, että käyttäydymme nykyään oppikirjan mukaisesti, vanhoihin tapoihin on helppo palata. Terapia meillä kummallakin erikseen auttoi enemmän kuin voisi kuvitella.
Vaikka on varmasti vaikea, niin sinun kannattaisi rauhoittua ja yrittää objektiivisesti tatkastella tilannettanne. Kerroit jo, miten miehesi mielestäsi toimii väärin. Voitko tarkastella omia käyttäytymismallejasi ja miettiä, että mistä se johtuu että reagoit tietyllä tavalla.
Yksilö terapia toimisi varmasti kaikista parhaiten meidän kannalta. Mies on joutunut oman masennuksensa vuoksi jo käymään pidempään terapiassa ja terapeutti oli myös siellä alkanut puhumaan miehelle, miten parisuhteessa pitää käyttäytyä eli erolla uhkaileminen ei ole hyväksi. Itse huomaan itsestäni sen, että mies suututtuaan ei kuuntele yhtään minun mielipiteitä ja joudun alkamaan väittämään hänelle vastaan. Mies suuttuu, eikä kunnioita minua ja tekee mitä lystää. Yritän purkaa vihaa vain oman pääni sisällä, sillä tiedän sen saavan miehen lähtemään karkuun. Mieheni oikein nauttii tästä, kun huomaa että olen kiehumis pisteessä mutta en näytä sitä. Kun mies ei kuuntele ja on pukemassa päälleen karatakseen sorrun lopulta huutamiseen. Viimeksi olin jo useamman kuukauden huutamatta, mutta taas kävi näin. - AP
Minä en ainakaan jaksaisi roikkua suhteessa, jossa riidellään. Osaan minäkin sättiä ja huutaa, mutten koe millään tasolla mielekkääksi elää saman katon alla ihmisen kanssa, jolle kokisin tarvetta tehdä näin tai joka harjoittaisi semmoista henkistä väkivaltaa minuun. Lähtisin hyvin nopeasti kävelemään. Ei se ero mikään maailmanloppu ole, ette selvästikään sovi yhteen, jos riitelette jatkuvasti. Minä en ylipäätään ymmärrä riiteleviä pariskuntia. Hyvä parisuhde ei edes tarvitse mitään hirveää sääntökirjaa.
Annan esimerkin omasta elämästäni: minulla oli välistä tunne, että teen kotitöitä paljon enemmän kuin mieheni ja tein meille listan, jonne kumpikin sai aina merkata nimensä kohdalle päivämäärän, jos oli pyykännyt, tehnyt ruokaa, siivonnut, ostanut ruokaa, jne. Tämmöinen leikkimielinen peli tuntui vähän innostavan miestänikin skarppaamaan ja sai minut samalla huomaamaan, että hänkin myös oikeasti antaa panoksensa ja tekee kotitöistä osan plus maksaa isomman osan kauppalaskuista. Huomasimme myös, ettei meistä kumpikaan siivoa kovin usein (esim. imurointi ja lattianpesu, molempien pitäisi skarpata siinä..) Koko homma onnistui riitelemättä ja asiallisesti. Perjantaina siivotessani nakkasin kyseisen listan roskiin ja nyt voin hyvillä mielin luottaa siihen, että kumpikin tekee osuutensa - samoin mieheni - eikä kummankaan tarvitse nalkuttaa tai vittuilla toiselle kotitöistä.
AP:lle suosittelen, että ryhdyt järjestelemään omaa elämääsi parhaaksi katsomallasi tavalla. Jollet viihdy paikkakunnalla, jonne muutitte tai sinulla ei ole varaa siinä yksin asua, kannattaa ruveta katselemaan uutta asuntoa. Miehellä on täysi oikeus lopettaa suhde, jos hän niin tahtoo. Tuollainen ripustautuminen ei ole kovin tervettä, vaikka totta kai se monen vuoden rakkaudesta irti päästäminen on vaikeaa. Mutta sanoit itsekin, että suhteenne meni kaiken aikaa huonompaan suuntaan. Ketjun ensimmäisellä sivulla oli myös ihan hyvä ehdotus, että hakeutuisit parisuhdeterapeutin juttusille saadaksesi jonkun, jolle puhua. Ja ammattilainen on tässä taatusti hyvä ratkaisu. Itsekin olen käynyt eron jälkeen.
Voimia joka tapauksessa, ei tuo tilanne tietenkään ole helppo. Joskus se irti päästäminen vain on ainoa oikea ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan jaksaisi roikkua suhteessa, jossa riidellään. Osaan minäkin sättiä ja huutaa, mutten koe millään tasolla mielekkääksi elää saman katon alla ihmisen kanssa, jolle kokisin tarvetta tehdä näin tai joka harjoittaisi semmoista henkistä väkivaltaa minuun. Lähtisin hyvin nopeasti kävelemään. Ei se ero mikään maailmanloppu ole, ette selvästikään sovi yhteen, jos riitelette jatkuvasti. Minä en ylipäätään ymmärrä riiteleviä pariskuntia. Hyvä parisuhde ei edes tarvitse mitään hirveää sääntökirjaa.
Annan esimerkin omasta elämästäni: minulla oli välistä tunne, että teen kotitöitä paljon enemmän kuin mieheni ja tein meille listan, jonne kumpikin sai aina merkata nimensä kohdalle päivämäärän, jos oli pyykännyt, tehnyt ruokaa, siivonnut, ostanut ruokaa, jne. Tämmöinen leikkimielinen peli tuntui vähän innostavan miestänikin skarppaamaan ja sai minut samalla huomaamaan, että hänkin myös oikeasti antaa panoksensa ja tekee kotitöistä osan plus maksaa isomman osan kauppalaskuista. Huomasimme myös, ettei meistä kumpikaan siivoa kovin usein (esim. imurointi ja lattianpesu, molempien pitäisi skarpata siinä..) Koko homma onnistui riitelemättä ja asiallisesti. Perjantaina siivotessani nakkasin kyseisen listan roskiin ja nyt voin hyvillä mielin luottaa siihen, että kumpikin tekee osuutensa - samoin mieheni - eikä kummankaan tarvitse nalkuttaa tai vittuilla toiselle kotitöistä.
AP:lle suosittelen, että ryhdyt järjestelemään omaa elämääsi parhaaksi katsomallasi tavalla. Jollet viihdy paikkakunnalla, jonne muutitte tai sinulla ei ole varaa siinä yksin asua, kannattaa ruveta katselemaan uutta asuntoa. Miehellä on täysi oikeus lopettaa suhde, jos hän niin tahtoo. Tuollainen ripustautuminen ei ole kovin tervettä, vaikka totta kai se monen vuoden rakkaudesta irti päästäminen on vaikeaa. Mutta sanoit itsekin, että suhteenne meni kaiken aikaa huonompaan suuntaan. Ketjun ensimmäisellä sivulla oli myös ihan hyvä ehdotus, että hakeutuisit parisuhdeterapeutin juttusille saadaksesi jonkun, jolle puhua. Ja ammattilainen on tässä taatusti hyvä ratkaisu. Itsekin olen käynyt eron jälkeen.
Voimia joka tapauksessa, ei tuo tilanne tietenkään ole helppo. Joskus se irti päästäminen vain on ainoa oikea ratkaisu.
Tämä nykyinen asuntomme on niin halpa, että sillä saisi tuskin edes pientä yksiötä muualta. Taloudellisesti ja kokonsa puolesta tämä asunto onkin siis paras mahdollinen, mutta sijaintinsa vuoksi taas todellakaan ei. Minulle ei jää tänne mitään, jos mies lähtee. Tämä epätietoisuus on mielestäni ihan kauheata henkistä väkivaltaa. En pysty syömään mitään ja olo on kuin koomassa. Aion taistella loppuun asti enkä luovuttaa mieheni suhteen. Pelkään, että mies vain kokee haluavansa olla yksin kun on jo entuudestaan masentunut. Haluaisin auttaa häntä avautumaan masennuksestaan minulle ja helpottaa hänen oloaan, mutta en tiedä yhtään että miten. Pelkään myös että olen syyllistänyt häntä turhaan, kun läheisyyttä ei ole ollut hänen masentuneisuuden vuoksi. - AP
Oletteko mitenkään käyneet läpi riitojanne jälkeen päin? Taisit sanoa, että ette juurikaan käsittele niitä.
Oletko sanonut kun, että sinulle tulee paha mieli kun puhutaan erosta.
Oletko ilmaissut miehelle sen, että tuet häntä masennuksen kanssa. Että tajuat että hänellä on nyt vaikeaa. Ja sinusta tuntuu pahalta että hänellä on paha olo.
Oletko kertonut, että sinua pelottaa, että joudut (taas) hylätyksi, koska sinut on eräällä tavalla hylätty lapsena. Ja siksi reagoit tietyllä tavalla.
Puhumisessa olisi hyvä välttää toisen syyttämistä/osoittamista. "Sinä aina uhkailet erolla" vrt. "Minulle tulee paha mieli kun puhutaan erosta, koska minulle tulee silloin turvaton olo"
Kuulostaa että tukeudut mieheesi hyvin paljon, ja miehesi energia ei ehkä nyt riitä muuhun kuin itsensä pitämiseen kasassa.
Onko ketään muuta, jonka kanssa puhua kuin miehesi (tai hänen vanhempansa)?
aloitusviesti on hirveän lapsellinen ja poikaystäväsi on vielä lapsellisempi, jos menee riidan tullen äitin ja isin tykö nukkumaan ja hoivattavaksi... anna mun kaikki kestää. Jos mun mies lähtis äitinsä luokse riidan tullen, niin takasin en moista mammanpoikaa anelisi kertaakaan, sinne saisi jäädä syömään äitinsä lihapullia just niin kauaksi aikaa kun haluaa. Sitten kun rupeis anelemaan takaisin, niin vakavasti harkitsisin ottaisinko.
että nauti nyt tekemällä mitä lystäät ja ole onnellinen, ettei teillä ole lapsia ja harkitse 100 krt teetkö niitä tuon kanssa. Sitten sulla on siinä rääkyvät taaperot ja mies joka lähtee tiukan paikan tullen vanhemmilleen lepolomalle...
Vierailija kirjoitti:
Oletteko mitenkään käyneet läpi riitojanne jälkeen päin? Taisit sanoa, että ette juurikaan käsittele niitä.
Oletko sanonut kun, että sinulle tulee paha mieli kun puhutaan erosta.
Oletko ilmaissut miehelle sen, että tuet häntä masennuksen kanssa. Että tajuat että hänellä on nyt vaikeaa. Ja sinusta tuntuu pahalta että hänellä on paha olo.
Oletko kertonut, että sinua pelottaa, että joudut (taas) hylätyksi, koska sinut on eräällä tavalla hylätty lapsena. Ja siksi reagoit tietyllä tavalla.
Puhumisessa olisi hyvä välttää toisen syyttämistä/osoittamista. "Sinä aina uhkailet erolla" vrt. "Minulle tulee paha mieli kun puhutaan erosta, koska minulle tulee silloin turvaton olo"
Kuulostaa että tukeudut mieheesi hyvin paljon, ja miehesi energia ei ehkä nyt riitä muuhun kuin itsensä pitämiseen kasassa.
Onko ketään muuta, jonka kanssa puhua kuin miehesi (tai hänen vanhempansa)?
Hei, Emme ole puhuneet riidoistamme kertaakaan koska mies ei niistä halua enää puhua koskaan mitään jälkikäteen. Itseäni jää häiritsemään ihan kauheasti se, että sama riita toistuu kun niitä ei käsitellä ja puhuta läpi. En uskalla sanoa miehelle pahoittavani mielen eropuheista kun pelkään miehen käyttävän sitä sitten tehokeinona minua kohtaan. Eilen mainitsin hänelle siitä, että masennuksen kanssa ei tarvitse olla yksin vaan voimme yhdessä mennä terapiaan. Mies suuttui ja asia vain pahentui. Uskon tämän kaiken miehen raivokohtauksen oikeasti vain johtuvan hänen omasta masennuksestaan. Aina kun miehellä on paha olla, hän purkaa sitä minuun tavalla tai toisella. Sen takia haluaisin olla hänen tukenaan ja auttaa. Vaikeaa on kun mies ei halua minulta apua ja tiedän, että hän kärsii elämässään niin paljon masennuksen vuoksi eikä minun työttömyys paranna asiaa yhtään. Olen sen takia antanut nyt miehelle omaa tilaa selvittää ajatuksiaan ja kerroin hänelle eilen olevani vielä valmis jatkamaan suhdetta, sekä panostamaan tulevaisuuteemme mm. etsimällä itselleni töitä. Mies näytti olevan yhä poissa tolaltaan ja mumisi vain jotain takaisin ottaen samalla muutaman hänelle tärkeän tavaran mukaansa. Pelkään, että jos mainitsen miehelle tästä hylätyksi tulemisen pelosta hän vain ahdistuu enemmän kun tajuaa minun tarvitsevan häntä luonani 24/7. Olimme juuri aloittaneet hänen vanhempiensa kanssa tulevaisuuteni edistämiseen liittyvän projektin ja pelkään mieheni manipuloivan vanhempiaan niin että he lopettavat kokonaan yhteydenpidon minuun mikäli mies päättää jäädä sinne lopullisesti. Tilanne on kaikinpuolin minulle ja varmasti miehellenikin henkisesti todella raskas. En haluaisi olla liian riippuvainen miehestäni ja sen vuoksi yritän aina esittää muille minulla olevan muutakin elämää. Harraste mahdollisuudet täällä keskellä ei mitään ovat olemattomat lukuunottamatta lenkkeilyä, kävelyä yms. ja kavereitakaan ei niin vain hankita tyhjästä. Koen päivittäin syyllisyyttä tästä kaikesta ja pyrin toteuttamaan aina miehen toiveet esim. kotitöistä pitääkseni miehen onnellisena. Nyt olen päättänyt olla tunkeutumatta miehen elämään liikaa ja osoittanut myös sen että pärjään normaaleistakin askareista ilman hänen apuaan esim. kaupassakäynti. En tiedä enää miten voisin olla kuormittamatta hänen taakkaansa enempää. Tiedän myös hänen perheensä kärsivän tästä, kun mies sulkeutuu ja ei suostu selittämään tilannettamme heille. Minulla ei ole ketään läheistä, kenelle avautua tästä. Äitini ei osaa keskustella eikä neuvoa ratkaisemaan ongelmia. Hän ehdottaa aina eroa, oli kyse mistä tahansa asiasta. - AV
Suomeks sanottuna tässä on siis käynyt niin että mies on tullut väsyneenä töistä kotiin, ja siellä koko päivän toimettomana istunut nainen alkaa ensimmäisenä nalkuttaa miehelle tekemättömistä kotitöistä. Juu, mullaki menis kuppi nurin. Kyllä se on nainen jolla tässä kohtaa on peiliin katsomisen paikka.
Vinkki, ku kerta oot työttömänä ni tee ite ne kotityöt ja lakkaa nalkuttamasta miehelle.
Sä kuulostat ihan samalta ku mun miehen ex, makas päivät kotona ja odotti että mies tulee töistä ja lätkäs sille sit hirveen tehtävälistan käteen. Nalkutuksen kera. Ero tuli kahessa vuodessa, onneks eivät olleet naimisissa.
Se on katsokaas leidit vähän semmonen juttu että jos haluaa onnellisen parisuhteen niin se mies on koitettava tehä onnelliseks eikä suinkaan onnettomaks. Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä että se kotihommien tekeminen yksin on pieni hinta siitä että kotona on mukava ilmapiiri, kuka hemmetti ees haluaa elää semmosessa suhteessa missä käydään jatkuvaa valtataistelua jostain pyykkien pesemisestä tai vastaavasta.
Vierailija kirjoitti:
Suomeks sanottuna tässä on siis käynyt niin että mies on tullut väsyneenä töistä kotiin, ja siellä koko päivän toimettomana istunut nainen alkaa ensimmäisenä nalkuttaa miehelle tekemättömistä kotitöistä. Juu, mullaki menis kuppi nurin. Kyllä se on nainen jolla tässä kohtaa on peiliin katsomisen paikka.
Vinkki, ku kerta oot työttömänä ni tee ite ne kotityöt ja lakkaa nalkuttamasta miehelle.
Sä kuulostat ihan samalta ku mun miehen ex, makas päivät kotona ja odotti että mies tulee töistä ja lätkäs sille sit hirveen tehtävälistan käteen. Nalkutuksen kera. Ero tuli kahessa vuodessa, onneks eivät olleet naimisissa.
Se on katsokaas leidit vähän semmonen juttu että jos haluaa onnellisen parisuhteen niin se mies on koitettava tehä onnelliseks eikä suinkaan onnettomaks. Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä että se kotihommien tekeminen yksin on pieni hinta siitä että kotona on mukava ilmapiiri, kuka hemmetti ees haluaa elää semmosessa suhteessa missä käydään jatkuvaa valtataistelua jostain pyykkien pesemisestä tai vastaavasta.
Näin olen suurimmaksi osaksi tehnytkin ja mies ei muutenkaan omatoimisesti tekisi koskaan mitään. Välillä esim. ruokailun jälkeen olen mennyt hetkeksi lepäilemään ja unohtanut sen jälkeen hoitaa esim. tiskit niin tämä jo pelkästään on aiheuttanut lukuisia riitoja. Mies myös suuttuu ihan naurettavan pienistä asioista esim. jos olen juuri käyttänyt jotain tavaraa tai tehnyt ruokaa ja en ole heti samantien siivonnut jälkiäni kun homma on vielä kesken. Mies ei siis ollenkaan kysy miksi jokin esine yms. on väärässä paikassa vaan nostaa siitäkin aina ihan hirveän metelin. Tätä sitten en ole osannut ratkaista mitenkään muuten kuin sillä että teen kaiken aina alusta loppuun ennen miehen kotiin tuloa. - AP
Ero tuollaisesta miehestä on tietysti erityisesti sinulle paras ratkaisu.
Jäin miettimään, että millä lailla nykyinen asunto on erilainen kuin edellinen? Omistussuhde, sijainti tms? Näet jos se on lisännyt riipouvuuttasi miehestä, hän kokee olevansa nyt vahvemmassa asemassa ja tietää voovansa kiristää ruuvia ja pahentaa tuota henkistä väkivaltaansa voiden luottaa siihen, että et lähde.