Riidelläänkö onnellisessa parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Eikö teillä ei-riitelijöillä ole edes mitään pieniä eroja tavoissa, jotka ärsyttää toista? Vaikka toisen tapa jättää likaiset astiat AINA pöytään niin ihme että siitä ei saada sanaharkkaa aikaan? Molemmat aina yhden rauhallisen keskustelun pohjalta ymmärtää, että tämä olikin rakkaalleni niin tärkeää, enää enää toimikaan samoin? I just dont buy it.

Niin se ainakin meillä menee. Ei tule sanaharkkaa. Kotityöt on jaettu toimivasti ja molemmat lukevat toista sen verran, että jos vaikka olisi minun tiskivuoroni mutta olen kovin väsynyt, mieheni saattaa mennä oma-aloitteisesti tiskaamaan piristääkseen minua. Teen usein vastaavaa hänelle.

Osaamme ottaa ja antaa tilaa sitä tarvitessamme, emmekä pura omaa huonoa päiväämme epäreilusti toiseen.

Ja huonoja päiviähän toki on. Mutta silloin mies on se joka lohduttaa ja saa paremmalle tuulelle, ei se, joka ärsyttää lisää tai jolle sitten paremman kohteen puuttuessa raivotaan.

Riitelemättömyys ei myöskään tarkoita, ettemme olisi joskus eri mieltä, tunteita tukahdutetaan, konflikteja vältellään tai että ongelmat lakaistaan maton alle. Emme vain ole mitenkään räiskähteleviä ihmisiä ja yritämme aina huomioida omien lisäksi myös toisen tarpeet. Hellyyttä ja läheisyyttä on paljon. Keskustelemme paljon ja mikä tahansa asia on helppo ottaa esiin. Pienistä asioista kysytään ihan ohimennen että onhan tää sulle ok, että häiritseekö jos kuuntelen musiikkia tässä. Jos joku asia ärsyttää itseä niin sanotaan että hei olisko mahdollista että voisit tehdä näin mielummin. Ollaan keskusteltu ihan asiallisesti mm. minun sotkuisuudestani ja miehen juomisesta. Aina on löytynyt ratkaisu, joka tyydyttää molempia ja aina ollaan pystytty neuvottelemaan ihan normaalin keskustelun puitteissa. Olen esim. kahdesta huomauttamisesta oppinut olemaan jättämättä märkää pyyhettä sängylle. Molemmat osaavat muuttaa omia tapojaan, jos siihen on hyvä peruste tai jos se todella häiritsee kumppania. Ne astiat eivät unohdu pöydälle kun tietää, että siisteys on tärkeää toiselle. Ehkä avain on siinä, että meitä molempia aidosti kiinnostaa kuunnella sitä toista, ei vain kertoa oma puolensa. Kummankaan ei tarvitse voittaa eikä kumpikaan etsi syyllistä vaan ratkaisua. Usein sitä vain ajattelematta tekee jotain asioita tottumuksesta, eikä tajua, että sen voisi tehdä toisinkin. Ei tuollaisista asioista kannata mielestäni vetää kierroksia. Samoin kuin vahingot ovat vahinkoja ja ne otetaan sellaisina. Molempia ärsyttää jo, eikä silloin kannata syytellä toista ja vain lisätä pahaa mieltä. Mielummin lohdutetaan toista ja ollaan tukena.

Mieheni on minulle tärkeintä maailmassa ja mielestäni suhteemme on ihan rehellisesti täydellinen. Ymmärrän kuitenkin myös, että muut ihmiset eivät ole samanlaisia kuin minä enkä oleta, että jokaisen parisuhteen pitäisi toimia samalla kaavalla. Minulle sopii tämä, enkä voisi kuvitella itselleni parempaa parisuhdetta.

Tähän loppuun suora lainaus mieheltäni, kun tiesi mokanneensa: "Sä olet ihana, koska sä et ikinä sano että mitäs minä sanoin. Sä voisit sanoa niin varmaan joka päivä, mutta sä et ikinä tee niin. Kiitos."

t: 10v. yhdessä

Meillä on intohimoinen suhde, johon kuuluu myös riitely. Ei koko ajan, mutta välillä. Sitten sovimme, ja se vasta vahvistaa suhdetta. ❤ Nostan myös pelotta kissan pöydälle enkä jää miettimään jotakin asiaa, kantamaan hiljaa kaunaa, ja sitten kilahda, kuten jotkut ihmiset tekevät (kokemusta on).

Olin ennen miehen kanssa, joka ei osannut riidellä. Se oli tukahduttavaa. Eli temperamenttikysymys.

Minusta riitely on tervettä. Mutta en täällä AV:llä sitä harrasta. Kukin tavallaan. Onko vaikeaa ymmärtää, että ihmiset ja suhteet ovat erilaisia, tausta ja luonteet, temperamentit jne. Meillä kunnon riita tuo myös sähköä seksiin.