Kamalat anopit - kertokaa kokemuksia!

Anoppipuoli on täysi sekopää. Väkivaltainen entinen mielisairaanhoitaja. Onneksi ei tavata juuri koskaan.

Oma anoppini on alkoholisti. Joi miehen lapsuuden. Ihme, että miehestä on kasvanut normaali aikuinen, perheestään vastuun kantava mies.

Ensimmäiset vuodet meni kai ihan ookoo. Kerran lähdin jopa anopin tueksi AA-kerhoon kun oli taas ratkennut.

No sitten tulin raskaaksi. Anoppi alkoi hekumoimaan sillä, miten sitten ottaa vauvaa hoitoon jne. Kyseessä siis ihminen, joka katkokävelee, jolla tippuu maitopurkkikin käsistä ja jolle en antaisi edes huonekasvia. Ystävällisesti tein selväksi, että ei tule valitettavasti tapahtumaan, koska hänen terveys ei ole sellainen, että yksin hänen vastuulleen voisi vauvaa tai vilkasta pikkulasta antaa. Samaa mieltä minä ja mies. Saa kyllä nähdä toki lasta (sittemmin tuli toinenkin lapsi), mutta ei sillä lailla kuin oli kuvitellut.

No sehän riitti. Vaikka asiallisesti ilmaistiin.

Vetäisi kymmenen kiloa herneitä nenään ja siellä ne ovat reilu kahdeksan vuoden päästä vieläkin. Iski päälle marttyyrivaihteen ja pommitti todella törkeillä tekstiviesteillä "Vaikea uskoa, että on myös poikani tahto", "Parempi etten koskaan näe edes lasta", "Mitäpä minusta ihmisrauniosta", "Minulla ei ole syytä elää" jne.

Viestit ja lähestulkoon kaikki kanssakäyminen päättyi siihen, kun vastasin viestiin että jos on jotain asiaa tähän liittyen niin olkoon yhteydessä poikaansa, koska minulla oli loppuraskaudesta töissä käyvänä aivan muut prioriteetit, joihin energiani halusin kohdistaa.

Nykyään nähdään ehkä kerran vuodessa väkinäisesti lasten synttäreillä tai muuten. Mies kyläilee nyt jo isompien lasten kanssa äitinsä tykönä ehkä 2-3krt/vuosi, vaikka olen sanonut, että minun puolesta saa käydä aina kun haluaa. Mutta kun ei halua. Välimatkaa kymmenisen kilometriä.

Ei harmita lainkaan, että noin kuluttava ihminen elämästä poistui. Minulla on nollatoleranssi elämässä tuollaisille energiaa vieville marttyyri-ankeuttajille, jotka koittavat sääliä kerjätä vaikka ovat itse oman kuoppansa kaivaneet.

Minusta koko tämä keskusteluketju on inhottava. Naiset haukkuvat toisia naisia minkä ehtivät. Palstalla väijyvät miehet todennäköisesti hihittelevät ja saavat lisää vahvistusta ennakkoluuloilleen. Ihan varmasti ihmisten välille tulee riitoja ja joskus suutuspäissään saattaa tulla sanottua ja tehtyä joskus vähän hölmöjäkin asioita. Kuitenkin tuntuu siltä kuin täällä keskitysleiriuhrit kertoisivat kauhutarinoita kokemastaan. Tuskinpa näin sentään on

Vierailija kirjoitti:

Minusta koko tämä keskusteluketju on inhottava. Naiset haukkuvat toisia naisia minkä ehtivät. Palstalla väijyvät miehet todennäköisesti hihittelevät ja saavat lisää vahvistusta ennakkoluuloilleen. Ihan varmasti ihmisten välille tulee riitoja ja joskus suutuspäissään saattaa tulla sanottua ja tehtyä joskus vähän hölmöjäkin asioita. Kuitenkin tuntuu siltä kuin täällä keskitysleiriuhrit kertoisivat kauhutarinoita kokemastaan. Tuskinpa näin sentään on

Ai siksikö ei saisi keskustella ihmissuhdeongelmista, kun miehet saavat vahviatusta huonoon käsitykseen naisista? Eiköhän sen voi jättää arvoonsa, jos joku mies näistä saa sovinismiinsa materiaalia.

Ja onhan anoppi-miniä ongelmille aivan selvä syy olemassa: kulttuurissamme on todella pitkät perinteet siitä, kuinka naiset hoitavat kodin ja lapset. Anoppi ja miniä ovat ns. liian lähellä samaa reviiriä, varsinkin jos vanhempi polvi ei osaa päästää nuoremmasta irti. Samoin käy, jos esimerkiksi appi ja vävy jakavat suvun maatilaa, tai isä ja poika. Ei ole särkymätöntä sekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole anoppi, olen miniä, mutta haluaisin itsekin vastapainoksi nähdä vastaavan ketjun kamalista miniöistä... aina tehty vastaava ketju apeista tai vävyistäkin, muttei miniöistä. Miniät aina ihania?

ET-lehden keskustelupalsta, suomi24? 

Täällä suurin kirjoittajakunta taitaa olla miniä"ikäisiä"

Kaikkihan me ollaan jonkun miniöitä.

Mutta ei anoppeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No vaikka mitä tarinaa olisi kerrottavaksi, mutta hauskin oli ehkä se, kun palasimme mieheni kanssa ulkomaanreissulta kotiin ja löysimme anopin ja miesystävänsä meiltä saunomasta - anopilla on vara-avain meille, mutta vain ja ainoastaan siitä syystä että asuu niin lähellä. Yllättyi ihan totaalisesti kun luuli että tulisimme kotiin vasta seuraavana päivänä. Olivat kuulemma tulleet meille viettämään saunailtaa ja katsomaan televisiota ”kun meillä ne molemmat ovat niin paljon hienompia kuin heillä kotona”. Ei ollut vara-avainta anopilla sen jälkeen.

No, onko toi nyt niin kamalaa? Olen usein sanonut isälle ja hänen vaimolleen, että meillä saa käydä uimassa, poreissa ja saunassa silloinkin, kse un ollaan poissa. Myös "äitipuoli" ystävineen on tervetullut.

Ei tietenkään ole kamalaa jos asiasta sovitaan etukäteen. Se että toisen kotiin tullaan saunomaan ilman mitään ilmoitusta ja ns salaa, ei kuulu hyviin tapoihin.

Vierailija kirjoitti:

Olen usein miettinyt, että miksi anopit ovat ilkeitä miniöilleen. Lähipiirissä kun on tapauksia, jossa anoppi ilkeilee miniälle huomautellen mm. painosta ja töistä. Onko se kateus joka ajaa tuota tekemään? Tyytymättömyys omaan suhteeseen?

Tätä minäkin olen miettinyt. Mikään, mitä teen tai olen, ei kelpaa. Ulkonäössäni on aina jotain huomautettavaa, kodissamme ja lapsenhoidossa tietysti on kaikki pielessä. Keikun siinä välillä, että se on kateutta ja katkeruutta tai sitten jotain kipuilua kun pitää päästää pojasta irti, sillä sehän osittain on sen miniän syytä. Joka tapauksessa, anopin seurassa on ahdistavaa enkä jaksa yhtään sellaista marttyyrikiukuttelua.

-Mieheni tupakointi on kuulemma minun syytä. Mies aloitti polttamaan jo ennen kun tavattiinkaan :D

-Anoppi syrjii järjestelmällisesti minua.

Ok, en minäkään hänestä erityisemmin pidä mutta kun hän tarkoituksella yrittää saada minut eriarvoiseen asemaan.

Toisen poikansa vaimolle hän on yliystävällinen, kehuu kauniisti, pyytää matkoille ja ravintolaan kanssaan.

-On tuoninnut minut laiskaksi. Opiskelen ja käyn työssä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta koko tämä keskusteluketju on inhottava. Naiset haukkuvat toisia naisia minkä ehtivät. Palstalla väijyvät miehet todennäköisesti hihittelevät ja saavat lisää vahvistusta ennakkoluuloilleen. Ihan varmasti ihmisten välille tulee riitoja ja joskus suutuspäissään saattaa tulla sanottua ja tehtyä joskus vähän hölmöjäkin asioita. Kuitenkin tuntuu siltä kuin täällä keskitysleiriuhrit kertoisivat kauhutarinoita kokemastaan. Tuskinpa näin sentään on

Parempihan se on täällä purkaa, kuin jatkuvasti valittaa miehelle, että mikä sitä vanhaa haaskaa, jota äidiksi kutsut, oikein riivaa. Enkä hauku häntä naisena vaan inhottavana ihmisenä. Kusipäisyys kun ei ole sukupuolesta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta koko tämä keskusteluketju on inhottava. Naiset haukkuvat toisia naisia minkä ehtivät. Palstalla väijyvät miehet todennäköisesti hihittelevät ja saavat lisää vahvistusta ennakkoluuloilleen. Ihan varmasti ihmisten välille tulee riitoja ja joskus suutuspäissään saattaa tulla sanottua ja tehtyä joskus vähän hölmöjäkin asioita. Kuitenkin tuntuu siltä kuin täällä keskitysleiriuhrit kertoisivat kauhutarinoita kokemastaan. Tuskinpa näin sentään on

Ai siksikö ei saisi keskustella ihmissuhdeongelmista, kun miehet saavat vahviatusta huonoon käsitykseen naisista? Eiköhän sen voi jättää arvoonsa, jos joku mies näistä saa sovinismiinsa materiaalia.

Ja onhan anoppi-miniä ongelmille aivan selvä syy olemassa: kulttuurissamme on todella pitkät perinteet siitä, kuinka naiset hoitavat kodin ja lapset. Anoppi ja miniä ovat ns. liian lähellä samaa reviiriä, varsinkin jos vanhempi polvi ei osaa päästää nuoremmasta irti. Samoin käy, jos esimerkiksi appi ja vävy jakavat suvun maatilaa, tai isä ja poika. Ei ole särkymätöntä sekään.

Aivan. Ja lisäksi kumppanin sukulaisia ei voi valita, mutta usein heidän kanssaan joutuu/pääsee silti olemaan tekemisissä aina silloin tällöin.

En ees tiedä mistä alottaisin :D Vuosien aikana oon saanu kuulla anopilta jos jonkin näköstä haukkua ja arvostelua millon mistäkin asiasta. Kihlajaisissa sanoi suoraan kaikkien vieraiden kuullen et "tiesithän et sit KUN te eroatte niin kaikki lahjat pitää palauttaa". En osaa olla äiti lapselleni ja kidutan lastani kun kiellän sokerin mussuttamisen. Oon ainoastaan rahan takia mieheni kanssa (muuten hyvä mut tienaan enemmän kun mies :D) Mun vanhemmat ja sisarukset on haukuttu pystyyn, oon kuulema kääntäny miehen äitiään vastaan ja kaikkee muuta kivaa. Nyt vihdoin kun mies uskals sanoa äidilleen et nyt riittää niin välit meni kokonaan poikki. On kuulema verisesti loukkaantunut kun mies on kehdannut tällasen hullun akan itselleen ottaa. En oo ollu koskaan näin onnellinen kun nyt kun ei enää tarvii yrittää mielyttää kyseistä henkilöä :D

Edelliseen vielä lisään:

Odotin esikoista niin anoppi ihan pokkana sano "Aion puuttua ihan kaikessa teidän elämään. Niin paljon kun oma anoppini meidän elämään puuttu niin voit olla varma että minä puutun teidän elämään vielä enemmän"

Valitettavasti anopitkin on vaan ihmisiä ja sinne joukkoon mahtuu niitä ihania ja kamalia tyyppejä. Mulle on osunut tällainen ainoan poikansa helikopteriäiti joka haluaisi päättää meidän asioista täysin. Utelee, vakoilee, tuppautuu, arvostelee, pilkkaa, vähättelee, kertoo miten asiat kuuluu tehdä ja hermostuu jos sanoo eriävän mielipiteen. Mä en jaksa tapella ja väitellä joten välttelen parhaani mukaan ja olen lähinnä hiljaa seurassa, etten vaan tarjoa vettä myllyyn. Tämä on mulle suuri surun ja ahdistuksen aihe sillä toivoisin niin kovasti hyviä ja kunnioittavia välejä rakkaan mieheni äitiin. Olen kateellinen siskolleni jolla on ihana ja heitä tukeva anoppi.

Vierailija kirjoitti:

Olenko se vain minä, mutta nyt kun muistelen elämää taaksepäin, niin on mennyt juurikin näin: Ihana mies = kamala anoppi, kamala mies = ihana anoppi?

Ap

Mulla on ihana mies ja ihana anoppi. Joo, anopissa on joitain piirteitä jotka ärsyttävät, mutta eiköhän jokaisessa sellaisia ole. Edellinen mies (19-22 -vuotiaana) oli muuten hyvä mutta juoppo. Äitinsä samanlainen, herttainen ja kiltti mutta perso viinalle.

Anoppi kohtelee lapsenlapsiaan todella epätasa-arvoisesti. Lapsenlapsia kaksi, molemmat heistä mun lapsia, poikia molemmat. Onneksi eivät vielä tajua, että toinen saa 100€ arvoisen lahjan ja toisen 5€. Rahasta ei ole kyse, sitä kyllä on.

Jatkuvaa haukkumista, ilkeilyä ja mitätöintiä. Kenestäkään ei ole ikinä mitään hyvää sanottavaa, paitsi itseään kehuu vuolaasti. Joskus voi jotain hyväksi tulkittavaa sanoa tyttärestään, pojistaan ei ikinä.

Mä en osaa mitään, ja se pitää joka kerta erikseen mainita. En osaa sisustaa, siivota, kasvattaa / pukea lapsiani... 

Jostain syystä nykyään yhteydenpito on hyvin vähäistä. Tuon naakan lähellä ei ole hyvä olla. Ihan hirveä ahdistus, ja pelko siitä, mitä seuraavaksi haukkuu tai irvailee. Tässä ei ole kyse turhasta pelosta, ainoastaan mitä ja missä tilanteessa. Onhan meille jo muodostunut mukava perinne, että lasten synttäreillä kahvipöydässä anoppi haukkuu minut.  Aihe vaihtelee.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi kohtelee lapsenlapsiaan todella epätasa-arvoisesti. Lapsenlapsia kaksi, molemmat heistä mun lapsia, poikia molemmat. Onneksi eivät vielä tajua, että toinen saa 100€ arvoisen lahjan ja toisen 5€. Rahasta ei ole kyse, sitä kyllä on.

Jatkuvaa haukkumista, ilkeilyä ja mitätöintiä. Kenestäkään ei ole ikinä mitään hyvää sanottavaa, paitsi itseään kehuu vuolaasti. Joskus voi jotain hyväksi tulkittavaa sanoa tyttärestään, pojistaan ei ikinä.

Mä en osaa mitään, ja se pitää joka kerta erikseen mainita. En osaa sisustaa, siivota, kasvattaa / pukea lapsiani... 

Jostain syystä nykyään yhteydenpito on hyvin vähäistä. Tuon naakan lähellä ei ole hyvä olla. Ihan hirveä ahdistus, ja pelko siitä, mitä seuraavaksi haukkuu tai irvailee. Tässä ei ole kyse turhasta pelosta, ainoastaan mitä ja missä tilanteessa. Onhan meille jo muodostunut mukava perinne, että lasten synttäreillä kahvipöydässä anoppi haukkuu minut.  Aihe vaihtelee.

Miten miehesi reagoi tähän? Meillä on kaveriporukassa perhe, jossa vaimon äiti mollaa vävyään joka käänteessä (on jo dementoitunut, että enää piikittely ei ole edes piiloteltua kuten ennen), saadaan kyllä sanotuksi jokainen tälle tätöselle, että "Kuule Martta (nimi muutettu), tiedät itsekkin että asia ei ole noin, Ville (tämä vävy, nimi muutettu), hoitaa tätä taloutta ja kotia ja lapsia ihan siinä missä tyttäresikin." Jos vetää herneen nenään, vetäköön. Mulle ei jostain syystä uskalla suuttua, ja siksi usein se olen minä kun sanon takaisin Martalle. Tämä tyttärensä kun ei aina ole samassa paikassa miestään puolustamassa. 

Vierailija kirjoitti:

Anoppi kohtelee lapsenlapsiaan todella epätasa-arvoisesti. Lapsenlapsia kaksi, molemmat heistä mun lapsia, poikia molemmat. Onneksi eivät vielä tajua, että toinen saa 100€ arvoisen lahjan ja toisen 5€. Rahasta ei ole kyse, sitä kyllä on.

Jatkuvaa haukkumista, ilkeilyä ja mitätöintiä. Kenestäkään ei ole ikinä mitään hyvää sanottavaa, paitsi itseään kehuu vuolaasti. Joskus voi jotain hyväksi tulkittavaa sanoa tyttärestään, pojistaan ei ikinä.

Mä en osaa mitään, ja se pitää joka kerta erikseen mainita. En osaa sisustaa, siivota, kasvattaa / pukea lapsiani... 

Jostain syystä nykyään yhteydenpito on hyvin vähäistä. Tuon naakan lähellä ei ole hyvä olla. Ihan hirveä ahdistus, ja pelko siitä, mitä seuraavaksi haukkuu tai irvailee. Tässä ei ole kyse turhasta pelosta, ainoastaan mitä ja missä tilanteessa. Onhan meille jo muodostunut mukava perinne, että lasten synttäreillä kahvipöydässä anoppi haukkuu minut.  Aihe vaihtelee.

Oon miettinyt kuinka pitkälle tällaista tarvitsee sietää? Ei ole hyväksi lapsillekaan saada tuollaista mallia, että mummo saa haukkua lapsien rakkaan äidin ja äidin pitää vaan niellä kaikki. Milloin saa lopettaa juhliin kutsumisen tai jopa katkaista välit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi kohtelee lapsenlapsiaan todella epätasa-arvoisesti. Lapsenlapsia kaksi, molemmat heistä mun lapsia, poikia molemmat. Onneksi eivät vielä tajua, että toinen saa 100€ arvoisen lahjan ja toisen 5€. Rahasta ei ole kyse, sitä kyllä on.

Jatkuvaa haukkumista, ilkeilyä ja mitätöintiä. Kenestäkään ei ole ikinä mitään hyvää sanottavaa, paitsi itseään kehuu vuolaasti. Joskus voi jotain hyväksi tulkittavaa sanoa tyttärestään, pojistaan ei ikinä.

Mä en osaa mitään, ja se pitää joka kerta erikseen mainita. En osaa sisustaa, siivota, kasvattaa / pukea lapsiani... 

Jostain syystä nykyään yhteydenpito on hyvin vähäistä. Tuon naakan lähellä ei ole hyvä olla. Ihan hirveä ahdistus, ja pelko siitä, mitä seuraavaksi haukkuu tai irvailee. Tässä ei ole kyse turhasta pelosta, ainoastaan mitä ja missä tilanteessa. Onhan meille jo muodostunut mukava perinne, että lasten synttäreillä kahvipöydässä anoppi haukkuu minut.  Aihe vaihtelee.

Oon miettinyt kuinka pitkälle tällaista tarvitsee sietää? Ei ole hyväksi lapsillekaan saada tuollaista mallia, että mummo saa haukkua lapsien rakkaan äidin ja äidin pitää vaan niellä kaikki. Milloin saa lopettaa juhliin kutsumisen tai jopa katkaista välit?

En ole edellinen, mutta vastaan.

Mielestäni kolme kertaa on se raja.

Ensimmäisellä kerralla sanotaan, että käytös ei ole hyväksyttävää, toisella kerralla asiasta muistutetaan ja todetaan, että jos kolmas kerta tulee emme voi olla tekemisissä.

Kolmannen kerran jälkeen voidaan olettaa ettei käytös tule muuttumaan ja välit voidaan katkaista vaikka kokonaan, ihan hyvällä omallatunnolla.

Kaikenlaista on vuosien aikana ollut...

Taustalla mun tulkintani mukaan anopin toive/odotusarvo, että kohta me poikansa kanssa kuitenkin erotaan toisistamme.

Eli minua ei kannata vaivautua oppia tuntemaan tai kohdella hyvin ja ihmisenä. Olen ns. persona non grata joka kuitenkin kohta poistuu kuviosta. Minua saa morkata ja haukkua, väheksyä ja kohdella kuin en edes olisi olemassa. Kaikki on vaan lyhytaikaista ja erityisesti väliaikaista.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Edelleen ollaan miehen kanssa yhdessä ja toisiimme sitoutuneita, vielä 15 vuoden jälkeenkin.

Harmi vaan etten voi unohtaa anopin törkeyttä vaan juuri se on määritellyt meidän väliset suhteet. Sitä kai anoppi nyt saa mitä on tilannut?

Vierailija kirjoitti:

Aika monesta teistä palstamammoista tulee joskus anoppi, kuskaa vain omille kintuillenne.

Onko tämä sitä kuuluisaa naisvihaa?

Juuri noin. Jos joku on epäjohdonmukaista niin naisen elämä. Useissa kommenteissa moititaan miestä, että hän on kiinni äidissään. Voi ollakin. Mutta kukapa se on sen pojan kasvattanut ja ominut itselleen, no äitipä, eli nainen tietenkin. Siis nainen. Nyt toiset naiset täällä moittivat miestä. Moittikaa sitä äitiä kieroonkasvattamisesta, vaikka se on kasvattanut pojan juuri femmarien vaatiman mallin mukaan. ja nyt se onkin väärin. Naisen elämä pyörii oman reiän ympärillä. Kaiken pitäisi keskittyä siihen. Reaalimaailma on eri juttu. Kaikessa femiinisyyden vaatimuksissaan naiset odottavat sitten tuolta mieheltä miehekkyyttä ja maskuliinisuutta. Saatte sitä femmarien tapakasvatusta mitä olette halunneetkin. Jotain johdonmukaisuutta näihin tyhjänjauhaien jorinoihin.