Kamalat anopit - kertokaa kokemuksia!

Vierailija kirjoitti:

Sairaalloisen utelias, on kiinnostunut penkomaan tietoa kaikesta, muttei voi ikinä kysyä suoraan mitään, joten väärinkäsityksiltä ei voi välttyä. On tullut kotiimme useasti salaa vara-avaimillaan, kun emme ole kotona. Juoruilee ja arvostelee jatkuvasti muita ja diagnosoi ihmisiä, joita ei tunne kunnolla. Nuo ominaisuudet yhdistettynä aikamoiseen yksinkertaisuuteen on niin raivostuttavaa.

Sanoisin jo että meillä on sama anoppi, mutta eihän sillä ole toisia miniöitä. Tsemppiä! Ja vara-avain pois! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina yhtä viihdyttävä aihe 😂

Ainahan se on kiva katsella kun naiset haukkuu toisia naisia. Anopit miniöitä, nämä anoppeja ja aikanaan sitten taas omien poikiensa akkoja. Vaikka toki miehissäkin on kuspäitä, mutta tää naisten kuspäisuus on vaan jotenkin niin petollista.  En siis nyt varsinaisesti mollaan naisia. 

Minäkin tykkän Aku Ankasta, se on viihdyttävä. Mutta ei todellista elämää. Aku ja kumppanit on eri asia.

entinen "anoppini" sanoi minulle, että olen saatana uudelleensyntyneenä. olin tuolloin kuusitoista ja harvinaisen kiltti henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Aika monesta teistä palstamammoista tulee joskus anoppi, kuskaa vain omille kintuillenne.

Onko tämä sitä kuuluisaa naisvihaa?

Kertoisitko mulle miten se nyt konkreettisesti on omille nilkoille kusemista, jos toteaa että on sangen epämiellyttävää ja ikävää, kun lähipiirissä on ihminen joka rikkoo sinun yksityisyyttä tai haukkuu sinun ulkonäköä.

Olisiko edellä mainittu käytös ok apen tai miehen veljen puolelta sitten? Vai olisiko siitä loukkaantuminen ja avautumista haluaminen miesvihaa?

-  Käytiin kahvilla (nykyisessä) anoppilassa kun mies ensi kertaa esitteli minut perheelleen. Koko sen tunnin ajan anoppi keskittyi ainoastaan kyselemään mieheni kuulumisia, jutteli hänen kanssaan heidän sukulaisistaan ja tuttavistaan sekä vanhoista kahdenkeskisistä jutuista, eikä edes vilkaissut minuun päin. Minut suljettiin täysin keskustelun ulkopuolelle, ja jälkeenpäin antoi vielä palautetta, että olipas se "Maija" hissukka kun ei saanut sanaa suustaan.

- Tuli kotiimme usein yllättäen soittaen vain, että "oltais kohta pihassa". Vaikka olisin ollut kipeänä tai koti epäsiistissä kunnossa eli en olisi todellakaan halunnut vieraita, niin eipä se mitään, tuli silti koska ei miestäni mokoma haitannut.

- Toi visiiteillään meille kassikaupalla romua jota ei ollut saanut myytyä kirpparilla, ja alkoi järjestellä sisustustamme omatoimisesti uusiksi näillä tuomillaan krääsäesineillä.

- Jos mieheni mainitsi hänelle pienistäkään ongelmistamme, anoppi alkoi heti suositella miestä palaamaan exänsä kanssa yhteen, koska tämä tyttöhän oli ollut niin mukava. (Mitä nyt petti miestäni monesti, mutta ei sillä anopille mitään väliä ollut.)

Onneksi vuosien mittaan tilanne on tasoittunut ja anoppikin on jo tajunnut rajansa.

Vierailija kirjoitti:

-  Käytiin kahvilla (nykyisessä) anoppilassa kun mies ensi kertaa esitteli minut perheelleen. Koko sen tunnin ajan anoppi keskittyi ainoastaan kyselemään mieheni kuulumisia, jutteli hänen kanssaan heidän sukulaisistaan ja tuttavistaan sekä vanhoista kahdenkeskisistä jutuista, eikä edes vilkaissut minuun päin. Minut suljettiin täysin keskustelun ulkopuolelle, ja jälkeenpäin antoi vielä palautetta, että olipas se "Maija" hissukka kun ei saanut sanaa suustaan.

- Tuli kotiimme usein yllättäen soittaen vain, että "oltais kohta pihassa". Vaikka olisin ollut kipeänä tai koti epäsiistissä kunnossa eli en olisi todellakaan halunnut vieraita, niin eipä se mitään, tuli silti koska ei miestäni mokoma haitannut.

- Toi visiiteillään meille kassikaupalla romua jota ei ollut saanut myytyä kirpparilla, ja alkoi järjestellä sisustustamme omatoimisesti uusiksi näillä tuomillaan krääsäesineillä.

- Jos mieheni mainitsi hänelle pienistäkään ongelmistamme, anoppi alkoi heti suositella miestä palaamaan exänsä kanssa yhteen, koska tämä tyttöhän oli ollut niin mukava. (Mitä nyt petti miestäni monesti, mutta ei sillä anopille mitään väliä ollut.)

Onneksi vuosien mittaan tilanne on tasoittunut ja anoppikin on jo tajunnut rajansa.

Älä kuule vielä mene vannomaan, meillä lasten syntyminen räjäytti pankin :D Sitä ennen anoppi oli oikeastaan ihan mukava. Lapsen jälkeen anopin jokin sisäinen päsmäröinnin ja vallanhalu pääsi valloilleen. Ei ollut asiaa mistä ei kokenut epäsopivaksi udella/kysyä/osallistua päätökseen. Ilmeisesti hänen oma anoppinsa  ja äitinsä olivat olleet jonkinmoisia matriarkkoja, liekkö sitten uuden sukupolven syntyessä alkoi ajattelemaan itseään samanlaisena.

Se alkoi sellaisena "huumorin varjolla" heittelynä, mutta jo ristiäisissä touhu oli sellaista että rajoja jouduttiin urakalla vetämään.

Vierailija kirjoitti:

Olenko se vain minä, mutta nyt kun muistelen elämää taaksepäin, niin on mennyt juurikin näin: Ihana mies = kamala anoppi, kamala mies = ihana anoppi?

Ap

Ei mene. Ollut kaksi loistomiestä ja kaksi loistoanoppia. Oma äitini taas keksii kaikista miehistäni kuraa paitsi siitä yhdestä joka oli luottotiedoton valehtelija-pettäjä. Siitä en olisi saanut erota.

Anopit ova äitejä. Huonot äidit eivät välitä lapsistaan, ovat myös huonoja anoppeja. Sama homma, miten maine leviää. Kuin kaupasta ostaisi virheellisen tavaran, kuluttajan kautta huono mainos kulkeutuu moninkerroin. Hyvä mainos yhdelle. Jos ikäviä anoppeja ei olisi, ei täällä niistä toistuvasti avauduttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Minutkin anoppi haukkui pystyyn. Huusi heti suhteen alussa, että meidän pitää miehen kanssa erota. Hetken päästä pyyteli anteeksi ja sanoi, että minun täytyy vain avautua hänelle enemmän ja kertoa kaikesta. Ööööö... Miksi?

Vuosien varrella kaikki, siis ihan kaikki meidän parisuhteen tai perheen (tai naapurin kissan, tai Suomen presidentin) ongelmat on kuulemma minun syytä ja minun vikaa. Minä en osaa kasvattaa lapsia, koti on sotkuinen, mies pettää ja juo - minun vikaa kaikki.

Mutta mikä ihaninta; pian pääsen molemmista eroon. En ole vuosiin ollut näin onnellinen!

Minä avauduin anopille, että olen kolmen pienen lapsen (joo joo, mitäs tein, totta) kanssa väsynyt, kun mies on koko ajan töissä ja työmatkalla. Sitten vähän ajan päästä anopilta lipsahti, että on varmaan vaikeeta olla lähtöisin tunnevammaisesta kodista.

Sen koommin en ole anopille purkanut tuntojani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-  Käytiin kahvilla (nykyisessä) anoppilassa kun mies ensi kertaa esitteli minut perheelleen. Koko sen tunnin ajan anoppi keskittyi ainoastaan kyselemään mieheni kuulumisia, jutteli hänen kanssaan heidän sukulaisistaan ja tuttavistaan sekä vanhoista kahdenkeskisistä jutuista, eikä edes vilkaissut minuun päin. Minut suljettiin täysin keskustelun ulkopuolelle, ja jälkeenpäin antoi vielä palautetta, että olipas se "Maija" hissukka kun ei saanut sanaa suustaan.

- Tuli kotiimme usein yllättäen soittaen vain, että "oltais kohta pihassa". Vaikka olisin ollut kipeänä tai koti epäsiistissä kunnossa eli en olisi todellakaan halunnut vieraita, niin eipä se mitään, tuli silti koska ei miestäni mokoma haitannut.

- Toi visiiteillään meille kassikaupalla romua jota ei ollut saanut myytyä kirpparilla, ja alkoi järjestellä sisustustamme omatoimisesti uusiksi näillä tuomillaan krääsäesineillä.

- Jos mieheni mainitsi hänelle pienistäkään ongelmistamme, anoppi alkoi heti suositella miestä palaamaan exänsä kanssa yhteen, koska tämä tyttöhän oli ollut niin mukava. (Mitä nyt petti miestäni monesti, mutta ei sillä anopille mitään väliä ollut.)

Onneksi vuosien mittaan tilanne on tasoittunut ja anoppikin on jo tajunnut rajansa.

Älä kuule vielä mene vannomaan, meillä lasten syntyminen räjäytti pankin :D Sitä ennen anoppi oli oikeastaan ihan mukava. Lapsen jälkeen anopin jokin sisäinen päsmäröinnin ja vallanhalu pääsi valloilleen. Ei ollut asiaa mistä ei kokenut epäsopivaksi udella/kysyä/osallistua päätökseen. Ilmeisesti hänen oma anoppinsa  ja äitinsä olivat olleet jonkinmoisia matriarkkoja, liekkö sitten uuden sukupolven syntyessä alkoi ajattelemaan itseään samanlaisena.

Se alkoi sellaisena "huumorin varjolla" heittelynä, mutta jo ristiäisissä touhu oli sellaista että rajoja jouduttiin urakalla vetämään.

Me järkeilimme ainoastaan anopin takia, ettemme tehneet lasta. En osaa tästä mitenkään avautua, kaiken jälkeen. Me olemme jääneet aivan paitsi, lopullinen ajatus oli, ettemme halua lapsellemme vallitsevia olosuhteita. Meidän puolesta rakkaus ja välittävyys lasta kohtaan olisi tärkeintä, rahaa on, eikä sillä ole merkitystä. Anoppi, oli ainoa kriteeri, miksi emme lasta yrittäneet tehdä.Lasta ajatellen.

Viimeisin oli, että _mun_ ei kannata purkaa muuttolaatikoita kun eihän sitä tiedä jos tulee uusi muutto piankin. Olimme juuri muuttaneet perheenä uuteen kotiin. Anopin kaikki tyttäret ovat eronneet, viimeisin hetkeä aiemmin ja ovat riidoissa ex-puolisoidensa kanssa, varmaan hän odottelee milloin meille käy samoin. Kaikki yhteydenpito hoidetaan luonnollisesti miehen kautta enkä saa olla mukana valokuvissa joita otetaan sukukokoontumisissa, minut on ihan komennettu pois lasteni ja mieheni viereltä.

Tapasin vuosi sitten miehen, jonka ex-tyttöystävä oli päättänyt suhteen, kun oli ollut anopin kanssa jotain ongelmia. Mies ei tuolloin avannut asiaa sen tarkemmin. Itse kun päädyin tapaamaan tätä anoppia ensimmäistä kertaa, niin en yhtään ihmetellyt tuon exän valintaa. Nyt mietin valitettavasti itse samaa ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin vuosi sitten miehen, jonka ex-tyttöystävä oli päättänyt suhteen, kun oli ollut anopin kanssa jotain ongelmia. Mies ei tuolloin avannut asiaa sen tarkemmin. Itse kun päädyin tapaamaan tätä anoppia ensimmäistä kertaa, niin en yhtään ihmetellyt tuon exän valintaa. Nyt mietin valitettavasti itse samaa ratkaisua.

Kuin myös täällä sama mietintä päällä. Mies joutuu olemaan perheensä kanssa tekemisissä todella paljon (maatila) ja jos en osallistu, niin yhteinen aika miehen kanssa jää vähiin, joka taas aiheuttaa riitoja. Muiden läsnäollessa anoppi piilovittuilee minkä ehtii ja jos jäämme kahdestaan, niin sitten latelee suoraan, kuinka toivoo, että poistuisin kuvioista mahdollisimman pian ja muistaa aina mainita, että näytän huoralta, oli minulla päällä mitä tahansa, meikit naamassa tai ilman. Miehen mielestä minun ei pitäisi välittää, mutta vaikeaa se on, kun tietää, että minua ei hyväksytä.

En ole ikinä kohdannut noin ala-arvoista käytöstä ja vielä aikuiselta ihmiseltä. Toisaalta sattuu, jos luopuisin ihanasta ihmisestä (mies), mutta sitä kautta pääsisin eroon myös eniten pahaa oloa aiheuttavasta henkilöstä.

Jos lasta ei voi tehdä anopin takia niin olisi todella helppo poistaa anoppi kuvioista.

Taitaa vika olla miehessä joka ei osaa katkaista napanuoraa...

tämäon jo mennyttä aikaa mutta kerron silti. siinä vaiheessa kun olin vielä naimisissa niin anoppi oli mitä mukavin ja tultiin hyvin toimeen. sitten kaikki muuttui kun potkaisin pellolle hänen kultapoikansa jossa ei tietenkään anopin mielestä mitään vikaa ollut (oli paljonkin mitä tuli matkan varrella ilmi mutta se on pitkä tarina eikä kuulu nyt tähän). eron jälkeen alkoi sadella yhteydenottoja sossusta,milloin milläkin syyllä, meillä siis on 2 yhteistä lasta jotka nykyään ovat täysi-ikäisiä. kaiken huippu oli se että ex-anoppi väitti ettei nuorempi tytär ole hänen poikansa kun ei ole ollenkaan samaa näköä! no, minä tiedän kyllä miten asia on ja olisin ollut valmis lähtemään testeihinkin mutta ex-mies ei jostain syystä halunnut.. ja sitten vielä ne puheet kyliä myöten  että sutenööri vaan puuttuu kun mulla juoksee kerrostalokämpässä hirvee määrä miehiä! tiedoksi vaan että kyllähän niitä ukkoja siellä kävi ex-miestä myöten, yhdelläkin kertaa 3 enoa ja mamman (äidin miesystävä)! joo, pointti oli se että tuon eron jälkeen ex-anoppi näytti todellisen luontonsa, en olisi ikinä uskonut että niin mukavan oloisesta ihmisestä kuoriutuu tuollainen.. sanotaanko hirviö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapasin vuosi sitten miehen, jonka ex-tyttöystävä oli päättänyt suhteen, kun oli ollut anopin kanssa jotain ongelmia. Mies ei tuolloin avannut asiaa sen tarkemmin. Itse kun päädyin tapaamaan tätä anoppia ensimmäistä kertaa, niin en yhtään ihmetellyt tuon exän valintaa. Nyt mietin valitettavasti itse samaa ratkaisua.

Kuin myös täällä sama mietintä päällä. Mies joutuu olemaan perheensä kanssa tekemisissä todella paljon (maatila) ja jos en osallistu, niin yhteinen aika miehen kanssa jää vähiin, joka taas aiheuttaa riitoja. Muiden läsnäollessa anoppi piilovittuilee minkä ehtii ja jos jäämme kahdestaan, niin sitten latelee suoraan, kuinka toivoo, että poistuisin kuvioista mahdollisimman pian ja muistaa aina mainita, että näytän huoralta, oli minulla päällä mitä tahansa, meikit naamassa tai ilman. Miehen mielestä minun ei pitäisi välittää, mutta vaikeaa se on, kun tietää, että minua ei hyväksytä.

En ole ikinä kohdannut noin ala-arvoista käytöstä ja vielä aikuiselta ihmiseltä. Toisaalta sattuu, jos luopuisin ihanasta ihmisestä (mies), mutta sitä kautta pääsisin eroon myös eniten pahaa oloa aiheuttavasta henkilöstä.

Ärsyttää tommoset nössöt miehet, jotka ei uskalla puolustaa puolisoitaan. Joo on vanhemmat tärkeitä, mutta kun on valinnut jonkun jonka kanssa on yhdessä, silloin ollaan sen puolella. Hyvässä tilanteessa ei puolia tarvitse valita.

Anoppi ei koskaan hyväksynyt mua, vaikka olin kunnollisen perheen kiltti tyttö. Häissäkin ihmetteli ääneen, miksi poikansa on kanssani.

Sittemmin ollaan erottu. Eron hetkellä en tiennyt, olenko enemmän innoissaan siitä, että pääsen eroon pettäneestä miehestä vai pettämistä puolustelleesta anopista. :D

Minä anoppina kerron, että on sydäntä särkevää katsoa, kun oma poika on joutunut yhteen tuollaisen naisen kanssa. Enkä ihmettele, että naisen vanhemmat hehkuu suhdetta. Minäkin hehkuisin, jos tyttäreni olisi sairas luuseri ja hyvä, menestyvä ja mukava mies hänet huolisi. Poikani on kiltti, kunniallinen luonne. Ollut lapsesta. Nyt hän on ansassa, josta ei pääse ikinä pois. Tuo nainen on painanut poikani maan rakoon. Se, että on voimakastahtoinen ei ole ongelma. "Parempi tossun alla kuin taivasalla", eikös se niin mene? Ongelma on siinä, jos alistaminen perustuu sairaaseen itsekkyyteen ja oman edun tavoitteluun. Alistajan pitäisi olla edes reilu. Poikani joskus heikkoina hetkinä tunnustaa tilanteen toivottomuuden, mutta kun ei pääse siitä pois. On pieni lapsikin vielä... Joskus mietin, että ihminen makaa, niin kuin petaa. Poikani on tiensä valinnut, vaikka se tuntuukin raskaalta katsoa, kuinka toinen kärsii jonkinlaisen narsistin käsissä. Mielummin en kuule miniästä mitään, se on kuin ikävä sairaus, josta ei halua edes puhua, niin ei tarvi ajatella. Jos miniästä kysytään, vaihdan puheenaihetta heti, koska en jaksa vatvoa elämäni mustaa pistettä ja sen jälkeen nousee verenpaineetkin.

Että kauhuanoppien vastapainona haluan kertoa, että voipi se miniäkin olla kauhutapaus. Pelkään vain, että poikani romahtaa, eikä enää jaksa.

Kyllä minä äitinä olen lapseni kasvattanut mielestäni hyvin. Hän on vastuuntuntoinen, sovitteleva, ahkera ja hyvä mies, menestyväkin. Miniän vanhemmat on mahdottoman fiksuja ihmisiä ja siksi ihmetyttääkin, mikä on kasvatuksessa mennyt pieleen.

Btw, anoppeja enemmän kyrsii miehet, jotka eivät osaa irrottautua äideistään ja seistä vaimon rinnalla...

En koskaan ole ollut anopille mieleinen. Syytä en koskaan ole ymmärtänyt. 16-vuotiaana nuorena, kilttinä tyttönä jouduin hänen seuraansa ensimmäisen kerran ja rehellisesti sanottuna en koskaan ikinä tiennyt hänen kaltaistaan huonokäytöksistä tuittupäätä edes olevan olemassa.

Anoppi on heittämällä töykein, huonokäytöksisin, epämiellyttävin ihminen jonka kanssa olen joutunut olemaan tekemisissä. Teräväkielinen piikittelijä, jolla on aina jokin ongelma. Tiuskii, tiuskii, ja silloinkin kun ei sanallisesti piikittele, mulkoilee murhaavasti. Käyttäytyy omia lapsiaan kohtaan hyvin, mutta minulle miniälleen, miehelleen ja ikivanhoille vanhemmilleen on ihan ihmishirviö. Ilmeisesti me neljä emme ansaitse "normaalia" kohtelua. Toisaalta, hänellä ei ole koskaan ollut ystäviä, ei edes kavereita. Edes työpaikaltaan hän ei ole onnistunut (tai halunnut?) löytää läheisiä ihmisiä elämäänsä. Hän elää vain itselleen ja osin myös perheelleen...tai perheensä on käytännössä ainoa ihmiskontakti ja se hänen sosiaalisen toimintansa lähde.

Tilanne on hieman, vain hieman, helpottanut muiden lastensa pariuduttua, mutta nytkin suosikki on vävy jota palvotaan, kilpavarustellaan ja mielistellään. Toisaalta tämä hänen tytär on myös anopin lapsista se suosikkilapsi.