Mitä olisit halunnut tietää, ennen ensimmäisen lapsesi syntymää?

Minä en ollut ikinä kuullutkaan jälkisupistuksista, en lukenut mitään kirjoja aiheesta eikä silloin ollut vielä näitä palstoja. Tulivat ihan yllätyksenä ne supistukset. Mutta toisaalta, samalla lailla ne olisi pitänyt kestää, joten mitä väliä? :)

Vierailija kirjoitti:

Minä en ollut ikinä kuullutkaan jälkisupistuksista, en lukenut mitään kirjoja aiheesta eikä silloin ollut vielä näitä palstoja. Tulivat ihan yllätyksenä ne supistukset. Mutta toisaalta, samalla lailla ne olisi pitänyt kestää, joten mitä väliä? :)

Mäkään en ollut kuullut ikinä, että istukkakin syntyy vielä vauvan jälkeen.

Mä olisin halunnut tietää, ettei imetys ole välttämättä itsestään selvyys.

Että imetys sattuu niin paljon alussa

Ei kerrottu että maidon nousu rintoihin synnytyksen jälkeen sattuu. 

Kiitos en tiennyt mitään näistä! Ap

Että samalla, kun saat toiseen kainaloon vauvan, saat toiseen huonon omantunnon kaikesta, jonka olisit voinut tehdä vielä paremmin. Se pysyy kaverina kunnes lapsi on aikuinen.

Että on todella, todella avuton olo, kun lapsi kasvaa nuoreksi, itsenäistyy, etkä enää pysty suojelemaan häntä kaikelta maailman pahalta, vaikka kuinka tahtoisit.

Että eskariuhma on olemassa ja se on yhtä helvettiä.

Että jonain päivänä jankuttaessasi lapselle lämpimästä pukeutumisesta tms., huomaat kuulostavasi aivan äidiltäsi...

...ja että sekin päivä tulee, kun se ei yhtään häiritse.

Että alku vauvan kanssa on niin raskas. Esim. Suostuu oleman lattialla viisi min. Sitten sylissä viisi min. Sitten taas lattialla. Puolentunnin välein imetys. Ja tätä kestää 24 h.

Sen ettei välttämättä pysty istumaan vähään aikaan synnytyksen jälkeen. Ja tosiaan sen, että vauvanhoidon opettelu on raskasta kun on synnytyksen jälkeisiä kipuja. 

Mitä vauvaan tulee, niin varmaan sen että kaikki vastasyntyneet ei vain "syö ja nuku", ja senkin että vauvojen rytmit vaihtuvat juuri kun kerkeät tottua sen tapoihin. Siis minä en tiennyt että vielä isommallakin vauvalla unirytmi voi vaihdella muutaman viikon välein.

Vierailija kirjoitti:

Ei kerrottu että maidon nousu rintoihin synnytyksen jälkeen sattuu. 

Tämä!!

Vierailija kirjoitti:

Että samalla, kun saat toiseen kainaloon vauvan, saat toiseen huonon omantunnon kaikesta, jonka olisit voinut tehdä vielä paremmin. Se pysyy kaverina kunnes lapsi on aikuinen.

Että on todella, todella avuton olo, kun lapsi kasvaa nuoreksi, itsenäistyy, etkä enää pysty suojelemaan häntä kaikelta maailman pahalta, vaikka kuinka tahtoisit.

Että eskariuhma on olemassa ja se on yhtä helvettiä.

Että jonain päivänä jankuttaessasi lapselle lämpimästä pukeutumisesta tms., huomaat kuulostavasi aivan äidiltäsi...

...ja että sekin päivä tulee, kun se ei yhtään häiritse.

Ihana! Samaistun ja herkistyin! ❤️

Se miten vaikea oli suhtautua synnytyksen jälkeiseen vartaloonsa kaikesta huolimatta. Siis vaikka ymmärrät että keho muokkautuu raskauden aikana ja vielä sen jälkeenkin, tiedät että raskausarvet ovat täysin mahdollisia, erkaantuneet vatsalihakset, huono ryhti, laskeumat tai mitä näitä nyt on..

Rakastin lastani ja olin todella kiitollinen siitä että sain vihdoin olla äiti. Mutta omaan vartaloon suhtautuminen oli vaikeaa.. seksin uudelleen aloittamisesta puhumattakaan. Jännitti tosi paljon.

Se miten paljon olet huolissasi aivan KAIKESTA mitä tulee lapseen.

Jokainen osaa odottaa sen synnytyksen jälkeisen väsymyksen vastasyntyneen kanssa, mutta sitä ei oikeasti TAJUA miten väsynyt oikeasti voi olla.

Se miten vahvasti hormonit ohjailee käyttäytymistä synnytyksen jälkeen. Suojeluvaisto lasta kohtaan on valtavan suuri. Itse koin lähes kaikki muut mahdollisena uhkana lapselleni, esim joku pudottaa vauvani tms. Onneksi ymmärsin että oikeasti pelko oli täysin tuulesta temmattu, hormonien sanelemaa diibadaabaa ja pääsin yli niistä.

Kukaan ei myöskään kertonut että vauvavaihe on se kaikista helpoin :D uhmiksen kanssa hermot todella on koetuksella ja kyseenalsistan omat taitoni ja jaksamiseni äitinä päivittäin. Silti sitä vaan jotenkin selviää jokaisesta päivästä. Vaikka kuinka joutuisi tapella uhmaikäisen kanssa milloin mistäki, ja jatkuva itku turhanpäiväisistä asioista, kuten siitä kuuluuko jääkaapin oven olla kiinni vai auki tai että mielestään istuu väärän värisellä penkillä, illalla kun lapsi halaa sinua, pussaa ja sanoo "äiti, rakastan sinua" se ikäänkuin pyyhkii kaikki negatiiviset ja ikävät asiat pois mielestä.

Äitiys on suurin haaste minkä elämä voi minulle naisena tarjota. Se antaa ja se ottaa.. Enkä vaihtaisi tätä koskaan takaisin entiseen elämääni.

Ei kannata elää arkea odottaen, että kohta jotenkin maagisesti helpottaa. Että sitku lapsi on x viikkoa/kuukautta/vuotta niin sitten x jotain. Useinhan varsinkin parisuhde jää hyllylle odottamaan aikaa x. Totuus on, että vanhemmuus koostuu eri vaiheista vaiheiden perään, iloineen ja suruineen. Ja sen arjen keskellä pitäisi osata elää ja olla. Myös siinä parisuhteessa.

Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.

Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :) 

Mä olisin halunnut tietää, että mies lähtee ennen kuin lapsi täyttää vuoden. Ei perhe-elämä ollutkaan sen juttu. =(

Se että kestää 2vuotta ennen kun saat nukkua yhtä hyvin kuin ennen -AINAKIN

Niin ja piti vielä sanoa aiheesta suojeluhalu vauvaa kohtaan ja hoitoon pyytelevät sukulaiset, että älä tee ensimmäisessä hoitoonjättämispäätöksessä vastoin omia tunteita ja vaistoja. Tulet katumaan jos annat vauvan hoitoon kun et itse vielä haluaisi olla hänestä erossa.

14

Mä olisin halunnut tietää, että elämäänsä saa elää niin kuin itse haluaa. Se ei tarkoita epäonnistumista elämässä. En olisi ikinä tehnyt lapsia. Olisin nauttinut luvasta saada tehdä kaiken niin kuin minä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Se että kestää 2vuotta ennen kun saat nukkua yhtä hyvin kuin ennen -AINAKIN

Mä nakitin kaikki valvomiset moehelle. Siis itkuvalvomiset. Syötin öisinkin tissiä kyllä. 1v5kk. Mutta se ei paljon heräämistä vaatinut.

Kuinka vaikeaa imetystaipaleen alku voi olla ja kuinka tärkeäksi koinkaan sen onnistumisen. Vaikka tuskan ja kyynelten jälkeen imetys onnistuikin olen todella pahoillani niille korvikevauvojen äideille joita olen ennen lapsensaantia ilman omaa kokemusta katsonut kieroon. Ilman valtavaa tukiverkostoa en varmasti olisi itsekään jaksanut.