Lue keskustelun säännöt.
Mitä olisit halunnut tietää, ennen ensimmäisen lapsesi syntymää?
20.10.2016 |
Haluaisin kuulla rehellisiä vastauksia, kauniita ja vähemmän kauniita asioita.
Kiitos :)
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.
Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :)
Tämä on mun mielestä aika tyypillinen piirre joillakin tuoreilla äideillä, enkä itse pidä kovinkaan hyvänä sitä, että äiti "omii" vauvan ja ahdistuu muista, jotka haluavat vauvaa pidellä, helliä ja hoitaa. Suojeluvaisto erikseen, tässä on kyse aika pitkälti itsekkyydestä. Vaikkakin saattaa joillekin juontaa juurensa hormoneista. Vauvaa kuitenkin saa jokainen äiti pidellä ja hoivata sydämensä kyllyydestä, ja on hyvin tärkeää että vauvalle syntyy luottava suhde myös muihin ihmisiin, ja tunne että hänelle halutaan hyvää myös muiden toimesta kuin äidin. En halua arvostella sinua, korvaan vain särähti se, että muiden hoivaan luottaminen jotenkin vähättelisi äidin ja vauvan ainutlaatuista suhdetta. Päin vastoin, jos luotat itseesi ja teidän väliseen suhteeseen äitinä, tunnet vain hellyyttä ja iloa siitä, että muut jakavat positiiviset tunteesi vauvaa kohtaan.
Anteeksi kun tuppaan tähän kommentoimaan, mutta minun mielestä juuri tällaisesta ajattelusta pitäisi päädä pois. Minä uskon, että äidin omat tunteet ja vaistot herkistyvät sille omalle vauvalle, ja jos hänestä tuntuu jokin pahalta (oli se sitten vauvan hoitoon jättäminen tai mummon toista tuntia kestävä sylittelymaratoni), niin hän on todennäköisesti oikeassa. Vauvalle ja äidille pitäisi antaa pesimisrauha, jotta äiti oppii tulkitsemaan vauvansa viestit ihan ainutlaatuisella tavalla. Olettaen että se on äiti joka kotiin jää, niin hän on myös yleensä se vauvansa paras asiantuntija. Sitä pitäisi läheisten kunnioittaa ja arvostaa. Vauvan luottamus muihin ihmisiin syntyy äidin ja isän kautta. Jotta vauva oppii luottamaan muihin ihmisiin, hänen pitää oppia että äiti (tai joku muu ensisijainen hoitaja) vastaa hänen tarpeisiin kokoajan. Vahingollisinta pienelle vauvalle on jatkuvasti vaihtuva hoitaja suorien laiminlyöntien ym. jälkeen.
Mitä ap:n kysymykseen tulee, niin kannattaa varautua myös repeämiin ja eppariin. Minä olin niin naivi esikoisen synnyttäjä, etten edes voinut kuvitella noiden tapahtuvan minulle. Samoin synnytykseen kannattaa valmistautua lukemalla ja harjoittelemalla rentoutumista. Rentoutuminen supistusten välillä on kaiken a ja o synnytyksessä!
Afrikassa vastasyntynyt siirtyy sylistä syliin kylän naisten keskuudessa ja näin syntyy koko suhde uuteen tulokkaaseen.
Lähisukulaiselleni syntyi vauva jota ei saanut synnärillä edes koskea, edes mummo ei saanut syliin. Minkäänlaista suhdetta tähän 3 vuotiaaseen ei ole syntynyt koska äiti omii lapsensa kokonaan juuri edellisen kirjoittajan yllämainituilla perusteilla. Harmittaa. Olisin toivonut ja halunnut olla osa hänen kasvua ja kehitystä.
Oivoi, aina näihin tulee joku mummo/anoppi/käly /sisko itkemään kun ei ole saanut toisen ihmisen vauvaa hoivata ja paijata synnäriltä saakka. Kuule jos lapseen ei 3-vuotiaaksi mennessä ole syntynyt minkäänlaista suhdetta, niin syy on ihan muussa kuin synnärisylittelyjen puutteessa.
Ja kyllä siihen lapseen voi luoda suhteen vaikka kouluiässä. Mutta sinulla ei varmaan ole tahtoa, kun et ole saanut "olla osa kasvua ja kehitystä" niin sitten ei luoda minkäänlaista suhdetta ikinä? Anteeksi mutta en voi ymmärtää ihmisten tarvetta olla osa toisten vauva- ja lapsiarkea. Minulla on kaksi rakasta kummilasta, kumpaakaan en vauvavuonna sylitellyt tuntitolkulla, ja molemmat olleet minun luona hoidossa vasta yli 3-vuotiaana. Suhteet on syntyneet ajan kanssa, koska omaan normaalin mielenterveyden, enkä kuvittele että esim. vauva saisi jotain aivan erityistä minun (vauvan näkökulmasta ei äiti/isi) sylittelystä, hoivasta ja paijauksesta. Niinkin mukavaa kuin vauvoja on sylitellä ja hoitaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on hyvä keskustelu räjähtävät tissit. Nauroin sähkömaitopumpulle aivan hillittömästi raskaana ja pidin sitä snobeiluna. No eipä naurattanut enää kun kolmen tunnin imetyksen jälkeen tissit edelleen aivan pinkeenä ja jos et pumppaa sänky on aivan maidossa ja lapsi herää maidon tuoksuun ennen aikojaan. Litroittain korvaamatonta maitoa sängyssä ja siispä alat väsyneenä pumppaamaan kun mies ja vauva jatkavat uniaan. Kyllä vitutti. Sähköisellä onnistuu myös toisen tyhjennys samalla kun imetät toisella. Maksakoon vaikka 600 mutta seuraavan tullessa ostan. Sijoituksena uniin ja mielenterveyteen. Et myöskään ole paska äiti jos välillä jätät imettämättä ja annat korvikkee niin vauva nukkuu tunnin sijasta kolme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että kestää 2vuotta ennen kun saat nukkua yhtä hyvin kuin ennen -AINAKIN
Mä nakitin kaikki valvomiset moehelle. Siis itkuvalvomiset. Syötin öisinkin tissiä kyllä. 1v5kk. Mutta se ei paljon heräämistä vaatinut.
Miten sun mies jaksoi käydä päivisin töissä, kun heräili öisin vauvan kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.
Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :)
Tämä on mun mielestä aika tyypillinen piirre joillakin tuoreilla äideillä, enkä itse pidä kovinkaan hyvänä sitä, että äiti "omii" vauvan ja ahdistuu muista, jotka haluavat vauvaa pidellä, helliä ja hoitaa. Suojeluvaisto erikseen, tässä on kyse aika pitkälti itsekkyydestä. Vaikkakin saattaa joillekin juontaa juurensa hormoneista. Vauvaa kuitenkin saa jokainen äiti pidellä ja hoivata sydämensä kyllyydestä, ja on hyvin tärkeää että vauvalle syntyy luottava suhde myös muihin ihmisiin, ja tunne että hänelle halutaan hyvää myös muiden toimesta kuin äidin. En halua arvostella sinua, korvaan vain särähti se, että muiden hoivaan luottaminen jotenkin vähättelisi äidin ja vauvan ainutlaatuista suhdetta. Päin vastoin, jos luotat itseesi ja teidän väliseen suhteeseen äitinä, tunnet vain hellyyttä ja iloa siitä, että muut jakavat positiiviset tunteesi vauvaa kohtaan.
Anteeksi kun tuppaan tähän kommentoimaan, mutta minun mielestä juuri tällaisesta ajattelusta pitäisi päädä pois. Minä uskon, että äidin omat tunteet ja vaistot herkistyvät sille omalle vauvalle, ja jos hänestä tuntuu jokin pahalta (oli se sitten vauvan hoitoon jättäminen tai mummon toista tuntia kestävä sylittelymaratoni), niin hän on todennäköisesti oikeassa. Vauvalle ja äidille pitäisi antaa pesimisrauha, jotta äiti oppii tulkitsemaan vauvansa viestit ihan ainutlaatuisella tavalla. Olettaen että se on äiti joka kotiin jää, niin hän on myös yleensä se vauvansa paras asiantuntija. Sitä pitäisi läheisten kunnioittaa ja arvostaa. Vauvan luottamus muihin ihmisiin syntyy äidin ja isän kautta. Jotta vauva oppii luottamaan muihin ihmisiin, hänen pitää oppia että äiti (tai joku muu ensisijainen hoitaja) vastaa hänen tarpeisiin kokoajan. Vahingollisinta pienelle vauvalle on jatkuvasti vaihtuva hoitaja suorien laiminlyöntien ym. jälkeen.
Mitä ap:n kysymykseen tulee, niin kannattaa varautua myös repeämiin ja eppariin. Minä olin niin naivi esikoisen synnyttäjä, etten edes voinut kuvitella noiden tapahtuvan minulle. Samoin synnytykseen kannattaa valmistautua lukemalla ja harjoittelemalla rentoutumista. Rentoutuminen supistusten välillä on kaiken a ja o synnytyksessä!
Afrikassa vastasyntynyt siirtyy sylistä syliin kylän naisten keskuudessa ja näin syntyy koko suhde uuteen tulokkaaseen.
Lähisukulaiselleni syntyi vauva jota ei saanut synnärillä edes koskea, edes mummo ei saanut syliin. Minkäänlaista suhdetta tähän 3 vuotiaaseen ei ole syntynyt koska äiti omii lapsensa kokonaan juuri edellisen kirjoittajan yllämainituilla perusteilla. Harmittaa. Olisin toivonut ja halunnut olla osa hänen kasvua ja kehitystä.
Afrikassahan tunnetusti onkin kaikki niin paljon paremmin ihmisillä kuin meillä täällä Suomessa tai vauraissa maissa ylipäätään. Eihän siellä ole kansanmurhia, sisällissotia, mielenterveysongelmia, lapsisotilaita, naisten sukupuolielinten silpomisia, taikauskoa jne. Kyllä suomalaisten kannattaa ottaa opppia, ja viitata kintaalla kaiken maailman höpöhöpökiintymyssuhde- ja lapsitutkimuksille, joissa on todettu vauvan ensisijaisen kiintymyksen/hoitajan puutteen johtavan vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin. Ihan uuden ajan höpöhöpöjuttuja nämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että kestää 2vuotta ennen kun saat nukkua yhtä hyvin kuin ennen -AINAKIN
Mä nakitin kaikki valvomiset moehelle. Siis itkuvalvomiset. Syötin öisinkin tissiä kyllä. 1v5kk. Mutta se ei paljon heräämistä vaatinut.
Miten sun mies jaksoi käydä päivisin töissä, kun heräili öisin vauvan kanssa?
En ole se jota lainasit, mutta mun mielestä ainakin oli helpompaa töissä sietää väsymys kuin kotona lapsen kanssa. Vauvan itku on väsymyksessä mielensisäinen helvetti. Töissä useimmat kuitenkin voivat välillä laittaa aivot vapaalle, pitää kahvi- ja ruokataukoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut koko ketjua kun etusivulla tulikin jo kaikki oleelllinen. Joku olisi mulle kuotenkin ekan kanssa voinut painottaa, että kaikki on OIKEASTI vain vaihetta ja loppuu aikanaan kunnes tulee seuraava "the vaihe". Itku loppuu aikanaan, yövalvominen loppuu aikanaan, omaa aikaa tulee, jaksa päivä kerrallaan, viikko kerrallaan. 4kk uskoin, ettei siitä itku/oksennus/allergiasuosta nousta ikinä, mutta sekin loppui ja kaikki selvisivät.
Imetyksen vaikeus,kivuliaisuus ja kun koko hoitohenkilökunta,neuvolat tuputtaa sitä,vaikka se ei onnistu.Päälle sitten huono omatunto,kun on laiska ja huono äiti kun ei jaksa imettää lastansa.
Miehen pumpuliunelmat isyydestä. Ei osallistunutkaan raskaaseen yövalvomiseen itkuisen vauvan kanssa.Oli kuitenkin viikot reissussa,ja sai rauhassa nukkua silloin.Viikonlppuisin,kun mies tuli kotiin,ei se jaksanut hoitaa vauvaa edes 5 minuuttia ,että olisin päässyt suihkussa käymään,toi itkevän vauvan minulle sitterissä suihkuun. Mies puhui yli 3 vuotta lapsen hankkimisesta,ja siitä kuinka onnelliseksi hän tulisi. Kun lapsia sitten syntyi,oli ne väärää sukupuolta(tyttöjä),liian itkuisia,kovaäänisiä ja sotkuisia.Mies menettää järkensä lasten itkusta ja riitelystä. Parisuhde kuralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä tällaiset ketjut toimivat aina hyvinä ehkäisyinä. Välillä alkaa biologinen kello kilkattaa, mutta nämä pudottavat takaisin maan päälle. Minusta ei ole äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut tietää, että repeäminen ja muut voivat pilata seksielämän. Olisin halunnut tietää, että synnytyksistä tulleisiin vaurioihin ei saa apua koska kaikille naisille jää jotain. Aivan..
Juoppo voi dokaa maksansa pilalle, mutta synnyttäneen naisen vaurioita ei korjata koska "niin kaikille muillekin jää".Sen olisin halunnut tietää, että imetys sattuu alkuun paljon. Senkin olisin halunnut tietää, että toipuminen on niin hidasta.
Kun olen lukenut synnytyksen jälkeisistä vaurioista täältä ja muualta, olen hiljalleen tullut siihen tulokseen, että säästän kotihoitokassan lisäksi 5000 euroa siihen, että voin lapsen/lasten saamisen jälkeen mennä tarvittaessa korjauttamaan vauriot yksityisen gynen konsultaation kautta yksityiselle plastiikkakirurgille. Surullista on, että tässäkin tilanteessa rahalla saa, ja muuten välttämättä ei.
Ihan törkeää on mielestäni naista vähätellä, syyllistää ja kyseenalaistaa tämän tärkeysjärjestys vain siksi, että tämä toivoo alapäänsä toimivan kunnolla ja kivuitta myös synnytyksen jälkeen. Se, ettei pysty vaurioiden takia harrastamaan seksiä miellyttävästi, on minusta suuri terveydellinen ongelma, joka tulisi saada hoitaa julkisella puolella ilman mitään mutinoita. Mikä siinä naisen ja varsinkin äidin seksuaaliterveydessä on niin pelottavaa, ettei siitä haluta pitää huolta, vaikka aivan hyvin voitaisiin? Sen sijaan lytätään ja kyykytetään sanomalla, että kun niin monet muutkin synnyttäneet tästä kärsivät, on sinunkin kärsittävä. En hyväksy enkä ymmärrä.
N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, muutamia:
- Että ensisynnyttäjän synnytys voi olla nopea ja omiin tuntemuksiin PITÄÄ luottaa. Jos olisin noudattanut tuota neuvoa enkä kätilön vakuutteluita, olisin ehtinyt saada edes jotain kivunlievitystä synnytykseen, ehkä myös henkistä tukea, ja ainakin olisin saanut olla sairaalassa jo aikaisemmin kuin ponnistusvaiheen puolivälistä.
- Jos haluaa yhdistää imetyksen ja pulloruokinnan, vauvalle pitää tarjota joka päivä molempia tapoja. Jos esim. viikko jää väliin pulloruokinnassa, pullo ei ehkä kelpaa enää koskaan vauvalle ja siinähän imetät sitten maailman tappiin.
- Vauvan sitovuus. Klisee, mutta sen ymmärsi kunnolla vasta vauvan syntymän jälkeen.
- Hormonien vaikutus
Vierailija kirjoitti:
No, muutamia:
- Että ensisynnyttäjän synnytys voi olla nopea ja omiin tuntemuksiin PITÄÄ luottaa. Jos olisin noudattanut tuota neuvoa enkä kätilön vakuutteluita, olisin ehtinyt saada edes jotain kivunlievitystä synnytykseen, ehkä myös henkistä tukea, ja ainakin olisin saanut olla sairaalassa jo aikaisemmin kuin ponnistusvaiheen puolivälistä.
- Jos haluaa yhdistää imetyksen ja pulloruokinnan, vauvalle pitää tarjota joka päivä molempia tapoja. Jos esim. viikko jää väliin pulloruokinnassa, pullo ei ehkä kelpaa enää koskaan vauvalle ja siinähän imetät sitten maailman tappiin.
- Vauvan sitovuus. Klisee, mutta sen ymmärsi kunnolla vasta vauvan syntymän jälkeen.
- Hormonien vaikutus
Laitan vielä positiiviset yllätykset, ettei mee liian negatiiviseksi :)
- Imetys oli helpompaa kun luulin (tyyliä "tissi suuhun")
- Imetysaikana sai syödä ja juoda miten paljon vain, silti kilot tippui / paino pysyi samana. Raskauskilot karisi 6 viikossa.
- Seksielämä parani synnytyksen vuoksi. Emätin on tuntoherkempi ja orgasmi tulee helpommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että kestää 2vuotta ennen kun saat nukkua yhtä hyvin kuin ennen -AINAKIN
Mä nakitin kaikki valvomiset moehelle. Siis itkuvalvomiset. Syötin öisinkin tissiä kyllä. 1v5kk. Mutta se ei paljon heräämistä vaatinut.
Miten sun mies jaksoi käydä päivisin töissä, kun heräili öisin vauvan kanssa?
En ole se jota lainasit, mutta mun mielestä ainakin oli helpompaa töissä sietää väsymys kuin kotona lapsen kanssa. Vauvan itku on väsymyksessä mielensisäinen helvetti. Töissä useimmat kuitenkin voivat välillä laittaa aivot vapaalle, pitää kahvi- ja ruokataukoa.
Riippuu varmaan töistä. Minun työssäni aivojen pitää olla skarppina. Eikä se auta että vessaan voi mennä yksin pari kertaa työpäivän aika . Kotonaolo on työssäkäyvän lomaa. Voi puolihorroksessa maata lattialla lasten kiipeillessä päällä tai maatessa vieressä.
Kokemusta molemmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.
Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :)
Tämä on mun mielestä aika tyypillinen piirre joillakin tuoreilla äideillä, enkä itse pidä kovinkaan hyvänä sitä, että äiti "omii" vauvan ja ahdistuu muista, jotka haluavat vauvaa pidellä, helliä ja hoitaa. Suojeluvaisto erikseen, tässä on kyse aika pitkälti itsekkyydestä. Vaikkakin saattaa joillekin juontaa juurensa hormoneista. Vauvaa kuitenkin saa jokainen äiti pidellä ja hoivata sydämensä kyllyydestä, ja on hyvin tärkeää että vauvalle syntyy luottava suhde myös muihin ihmisiin, ja tunne että hänelle halutaan hyvää myös muiden toimesta kuin äidin. En halua arvostella sinua, korvaan vain särähti se, että muiden hoivaan luottaminen jotenkin vähättelisi äidin ja vauvan ainutlaatuista suhdetta. Päin vastoin, jos luotat itseesi ja teidän väliseen suhteeseen äitinä, tunnet vain hellyyttä ja iloa siitä, että muut jakavat positiiviset tunteesi vauvaa kohtaan.
Anteeksi kun tuppaan tähän kommentoimaan, mutta minun mielestä juuri tällaisesta ajattelusta pitäisi päädä pois. Minä uskon, että äidin omat tunteet ja vaistot herkistyvät sille omalle vauvalle, ja jos hänestä tuntuu jokin pahalta (oli se sitten vauvan hoitoon jättäminen tai mummon toista tuntia kestävä sylittelymaratoni), niin hän on todennäköisesti oikeassa. Vauvalle ja äidille pitäisi antaa pesimisrauha, jotta äiti oppii tulkitsemaan vauvansa viestit ihan ainutlaatuisella tavalla. Olettaen että se on äiti joka kotiin jää, niin hän on myös yleensä se vauvansa paras asiantuntija. Sitä pitäisi läheisten kunnioittaa ja arvostaa. Vauvan luottamus muihin ihmisiin syntyy äidin ja isän kautta. Jotta vauva oppii luottamaan muihin ihmisiin, hänen pitää oppia että äiti (tai joku muu ensisijainen hoitaja) vastaa hänen tarpeisiin kokoajan. Vahingollisinta pienelle vauvalle on jatkuvasti vaihtuva hoitaja suorien laiminlyöntien ym. jälkeen.
Mitä ap:n kysymykseen tulee, niin kannattaa varautua myös repeämiin ja eppariin. Minä olin niin naivi esikoisen synnyttäjä, etten edes voinut kuvitella noiden tapahtuvan minulle. Samoin synnytykseen kannattaa valmistautua lukemalla ja harjoittelemalla rentoutumista. Rentoutuminen supistusten välillä on kaiken a ja o synnytyksessä!
Afrikassa vastasyntynyt siirtyy sylistä syliin kylän naisten keskuudessa ja näin syntyy koko suhde uuteen tulokkaaseen.
Lähisukulaiselleni syntyi vauva jota ei saanut synnärillä edes koskea, edes mummo ei saanut syliin. Minkäänlaista suhdetta tähän 3 vuotiaaseen ei ole syntynyt koska äiti omii lapsensa kokonaan juuri edellisen kirjoittajan yllämainituilla perusteilla. Harmittaa. Olisin toivonut ja halunnut olla osa hänen kasvua ja kehitystä.
Synnärillä se vauva on vasta kenties vuorokautta aiemmin syntynyt, miksi pitäisi kiertää sylistä syliin? Toinen on vasta tullut tälle puolelle ja koet asiaksesi pitää häntä sylissä? Anteeksi vaan, mutta mielestäni ne hetket kuuluu vauvan vanhemmille. Maidonnousun kannalta on hyvä, että äiti pitää vauvaa. Vauvakin kuulee tutut sydämen äänet ja muut äidin kehon lorinat, joita on kuunnellut 40 viikkoa.
Tuntuu pahalta, että vastasyntynyttä pitäisi jättää hoitoon tai antaa muiden hoitaa ja pitää sylissä. Herranen aika, kyllä sen pienen uuden tulokkaan paikka on vanhempien sylissä ja turvassa. Vastustuskykyä ei ole juurikaan ja muutenkin.
Tehkää omat vauvat. Niihin sukulaisten lapsiin ehtii luomaan siteitä myöhemminkin kuin synnytyssairaalassa. Näen sukulaislastani aina kun näen sukulaistani, silloin saatan lukea hänelle tai hetken leikitän samalla kun juttelen sukulaiseni kanssa enkä lue tai leikitä ellei lapsi itse halua. Vierailujen lomassa minusta on tullut tälle lapselle turvallinen aikuinen ja nykyään hän juoksee ovelle vastaan iloisena kun menen kylään ja siten minäkin olen osa tämän lapsen elämää. En koe jääneeni mistään paitsi kun en nähnyt vauvaa sairaalassa tai pitänyt sylissä ja hoitanut vastasyntyneenä. Minusta oli hellyyttävä seurata tuoreen äidin intoa ja sitä millä rakkaudella hän hoiti ja hoitaa edelleen lastaan.
Kuulutan äidinrakkauden perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että imetys sattuu niin paljon alussa
Tämä! Ja että nännit hajoaa niin totaalisesti tuossa touhussa ja lapsi voi sen takia puklata verta. Ja että se synnytyksen jälkeinen 2 viikkoa on melkein kamalampaa kuin itse synnytys, johon kuitenkin luulin kuolevani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että kestää 2vuotta ennen kun saat nukkua yhtä hyvin kuin ennen -AINAKIN
Mä nakitin kaikki valvomiset moehelle. Siis itkuvalvomiset. Syötin öisinkin tissiä kyllä. 1v5kk. Mutta se ei paljon heräämistä vaatinut.
Miten sun mies jaksoi käydä päivisin töissä, kun heräili öisin vauvan kanssa?
En ole se jota lainasit, mutta mun mielestä ainakin oli helpompaa töissä sietää väsymys kuin kotona lapsen kanssa. Vauvan itku on väsymyksessä mielensisäinen helvetti. Töissä useimmat kuitenkin voivat välillä laittaa aivot vapaalle, pitää kahvi- ja ruokataukoa.
Riippuu varmaan töistä. Minun työssäni aivojen pitää olla skarppina. Eikä se auta että vessaan voi mennä yksin pari kertaa työpäivän aika . Kotonaolo on työssäkäyvän lomaa. Voi puolihorroksessa maata lattialla lasten kiipeillessä päällä tai maatessa vieressä.
Kokemusta molemmista.
Onhan se noinkin, ihan ajatusta vaativaa työtä minäkin teen. Toisaalta meillä kyllä vauva vaati todella paljon kanniskelua, ja koin sen väsyneenä raskaaksi. Se voi vaikuttaa kokemukseeni. Taaperon kanssa on helpompaa siinä mielessä, että sen kanssa voi vain sylitellä ja kelliä lattialla. Vähän leikkiä niin se on siinä. Riippuu lapsestakin.
Itse yllätyin siitä kuinka rakkaus vauvaa kohtaan näyttäytyi alkuun tunteena ja ajatuksena, että jos joku satuttaa vauvaani niin tapan sen, tai vähintään käyn päälle. Se vähän pelottikin.
Ennen vauvan tuloa ajattelin myös että tottakai annamme välillä korviketta, että esim. isä voi joskus hoitaa yösyötöt. Imetyksen käynnistyttyä vaivattomasti päätin kuitenkin, ettei missään nimessä korviketta missään tilanteessa. Minusta tuli siis todella korvikevastainen ja erittäin imetysmyönteinen (itseni suhteen, muiden valintoja ja toimintatapoja ei tulisi mieleenkään arvostella), vaikken ennen synnytystä ollut kumpaakaan. En edes tiennyt, haluanko imettää.
Kaiken pelottelun jälkeen olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka nopeasti toivuin sektiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että imetys sattuu niin paljon alussa
Tämä! Ja että nännit hajoaa niin totaalisesti tuossa touhussa ja lapsi voi sen takia puklata verta. Ja että se synnytyksen jälkeinen 2 viikkoa on melkein kamalampaa kuin itse synnytys, johon kuitenkin luulin kuolevani.
Lisään, että kummastus oli kumma, kun imetysaikana kilot vaan lisääntyivät kaikkien päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Ikinä en kuitenkaan laittanut isää valvomaan vauvan kanssa silloin kun kävi töissä. Ehkä siksi meillä on parisuhdekin vielä kunnossa.
Olisin halunnut tietää, että äitiys on järkyttävän suuri, elinikäinen kasvuprosessi joka ei ole helppo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että imetys sattuu niin paljon alussa
Tämä! Ja että nännit hajoaa niin totaalisesti tuossa touhussa ja lapsi voi sen takia puklata verta. Ja että se synnytyksen jälkeinen 2 viikkoa on melkein kamalampaa kuin itse synnytys, johon kuitenkin luulin kuolevani.
Lisään, että kummastus oli kumma, kun imetysaikana kilot vaan lisääntyivät kaikkien päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Ikinä en kuitenkaan laittanut isää valvomaan vauvan kanssa silloin kun kävi töissä. Ehkä siksi meillä on parisuhdekin vielä kunnossa.
4 sivua siihen menikin, että tästä ketjusta tuli vuoden kotiäiti -kisa.
Meillä mies osallistui yövalvomisiin silloin kun omat voimat ei riittäneet syystä tai toisesta. Ihan normaalia omasta mielenterveydestä huolehtimista, kun vauva valvottaa kipeänä tai muuten vaan. Parisuhde on ihan kunnossa vieläkin ja oli silloinkin, ehkä siksi että emme ole kumpikaan ehdottomia minkään lastenhoitoon liittyvän periaatteen vuoksi.
Eläkää ja antakaa toisten elää. Elämässä ei mitaleja jaeta siitä kuinka vähän on laittanut miehen ottamaan vastuuta lapsestaan.
Rauhoittaa tietää että synnytys supparit on kovin kipu jos saat morfiini epiduraalin. Se on vaan järjetön paine ponnistus vaiheessa. Tärkein on muistaa hengittää ja 'rentoutua'. Ponnistus lihakset löytyy kun vedät keuhkot täyteen ja puhallat ulos, viellä, aivan kaiken ja kun viimeisiä pihistelet niin ne lihakset jotka jännittyy ovat synnytyksessä ponnistuslihakset. Treena vähän kotona koska ensi synnyttäjä usein käyttää sulkijalihasta. Ulostaminen on yleistä synnyttäessä mutta takaa hyvän vastustus kyvyn vauvalle.