Mitä olisit halunnut tietää, ennen ensimmäisen lapsesi syntymää?

Että ei se synnytys ole ollenkaan niin kamalaa kuin pelkäsin ja ettei sitä maitoa välttämättä vaan tule kaikilta vaikka kuinka yrittäisi imettää.

Vierailija kirjoitti:

Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.

Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :) 

Tämä on mun mielestä aika tyypillinen piirre joillakin tuoreilla äideillä, enkä itse pidä kovinkaan hyvänä sitä, että äiti "omii" vauvan ja ahdistuu muista, jotka haluavat vauvaa pidellä, helliä ja hoitaa. Suojeluvaisto erikseen, tässä on kyse aika pitkälti itsekkyydestä. Vaikkakin saattaa joillekin juontaa juurensa hormoneista. Vauvaa kuitenkin saa jokainen äiti pidellä ja hoivata sydämensä kyllyydestä, ja on hyvin tärkeää että vauvalle syntyy luottava suhde myös muihin ihmisiin, ja tunne että hänelle halutaan hyvää myös muiden toimesta kuin äidin. En halua arvostella sinua, korvaan vain särähti se, että muiden hoivaan luottaminen jotenkin vähättelisi äidin ja vauvan ainutlaatuista suhdetta. Päin vastoin, jos luotat itseesi ja teidän väliseen suhteeseen äitinä, tunnet vain hellyyttä ja iloa siitä, että muut jakavat positiiviset tunteesi vauvaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.

Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :) 

Tämä on mun mielestä aika tyypillinen piirre joillakin tuoreilla äideillä, enkä itse pidä kovinkaan hyvänä sitä, että äiti "omii" vauvan ja ahdistuu muista, jotka haluavat vauvaa pidellä, helliä ja hoitaa. Suojeluvaisto erikseen, tässä on kyse aika pitkälti itsekkyydestä. Vaikkakin saattaa joillekin juontaa juurensa hormoneista. Vauvaa kuitenkin saa jokainen äiti pidellä ja hoivata sydämensä kyllyydestä, ja on hyvin tärkeää että vauvalle syntyy luottava suhde myös muihin ihmisiin, ja tunne että hänelle halutaan hyvää myös muiden toimesta kuin äidin. En halua arvostella sinua, korvaan vain särähti se, että muiden hoivaan luottaminen jotenkin vähättelisi äidin ja vauvan ainutlaatuista suhdetta. Päin vastoin, jos luotat itseesi ja teidän väliseen suhteeseen äitinä, tunnet vain hellyyttä ja iloa siitä, että muut jakavat positiiviset tunteesi vauvaa kohtaan.

Kyllä ihan kehityspsykologian valossa nimenomaan vauva pystyy muodostamaan vain pariin ihmiseen (yleensä äiti ja isä) suhteen alle puolen vuoden ikäisenä. Eikä lapsi vielä vauvavuonna kaipaa muita suhteita. 

Ei ole itsekästä todeta, että vauvalle kaikkein tärkein ja paras paikka on äidin syli. Mikään ei vedä sille vertaa ensimmäisen vuoden aikana, olettaen että äitiin on syntynyt normaali kiintymyssuhde. Kyllä muidenkin vuoro tulee aikanaan, ja on tärkeää että lapsella on rakastavia ihmisiä ympärillään. Vauvavuona turvallinen ja rakastava mummo voi olla korvaamaton hoitoapu pariskunnalle, mutta ihan toden totta se vauva ei vielä parikuisena kenenkään muun syliä erityisemmin kaipaa.

Että mies tulisi sekoamaan täysin väsymyksestä ja vastuusta ja tarvitsi ammattiapua selvitäkseen.

Että toisena/kolmantena päivänä iskee sellainen hormonimyrsky, että oli pakko piiloutua perhehuoneen vessaan itkemään toivottomuuden tunnetta.

Että sitä omaa verta ja pissaa on kaikkialla kylppärissä ne ensimmäiset päivät vaikka kuinka yrittäisit pidätellä kunnes olet turvallisesti pöntöllä.

Että rakkaus vauvaan herää vasta neljännen kuukauden kohdalla.

Että ei sitä tarvitse ottaa niin kauhean vakavasti. Kyllä lapsen hoidosta ja kasvatuksesta selviää lähes kuka vain, ja rakkaus ja ilo peittoaa vaativuuden 10-0. Tämä on ehdottomasti tärkein asia, jonka olen oppinut.

Olisin halunnut tietää, onko lapsi terve, ettei tarvinut synnytykseen asti odottaa.

Että äitiyspakkauksen terveysside on pelkkä vitsi. Hanki kunnon Tenoja.

Sen, että synnytys voi olla nopea ja siedettävä (esikoiselle noin 8 h). Lapsi voi nukkua hyvin ja kymmenen muuta asiaa, johon olin mielessäni varautunut, mutta jotka eivät toteutuneet.

Olisin halunnut varoituksen siitä, että esikoista pitää luultavasti ikäänsä ja kykyjään vanhempana varsinkin jos hän on hyvin itsenäisenoloinen ja reipas tapaus. Tämä saattaa olla myös se syy, miksi esikoiset johtajatyyppejä ja vastuunkantajia useammin kuin sisarusparven muut osalliset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.

Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :) 

Tämä on mun mielestä aika tyypillinen piirre joillakin tuoreilla äideillä, enkä itse pidä kovinkaan hyvänä sitä, että äiti "omii" vauvan ja ahdistuu muista, jotka haluavat vauvaa pidellä, helliä ja hoitaa. Suojeluvaisto erikseen, tässä on kyse aika pitkälti itsekkyydestä. Vaikkakin saattaa joillekin juontaa juurensa hormoneista. Vauvaa kuitenkin saa jokainen äiti pidellä ja hoivata sydämensä kyllyydestä, ja on hyvin tärkeää että vauvalle syntyy luottava suhde myös muihin ihmisiin, ja tunne että hänelle halutaan hyvää myös muiden toimesta kuin äidin. En halua arvostella sinua, korvaan vain särähti se, että muiden hoivaan luottaminen jotenkin vähättelisi äidin ja vauvan ainutlaatuista suhdetta. Päin vastoin, jos luotat itseesi ja teidän väliseen suhteeseen äitinä, tunnet vain hellyyttä ja iloa siitä, että muut jakavat positiiviset tunteesi vauvaa kohtaan.

Anteeksi kun tuppaan tähän kommentoimaan, mutta minun mielestä juuri tällaisesta ajattelusta pitäisi päädä pois. Minä uskon, että äidin omat tunteet ja vaistot herkistyvät sille omalle vauvalle, ja jos hänestä tuntuu jokin pahalta (oli se sitten vauvan hoitoon jättäminen tai mummon toista tuntia kestävä sylittelymaratoni), niin hän on todennäköisesti oikeassa. Vauvalle ja äidille pitäisi antaa pesimisrauha, jotta äiti oppii tulkitsemaan vauvansa viestit ihan ainutlaatuisella tavalla. Olettaen että se on äiti joka kotiin jää, niin hän on myös yleensä se vauvansa paras asiantuntija. Sitä pitäisi läheisten kunnioittaa ja arvostaa. Vauvan luottamus muihin ihmisiin syntyy äidin ja isän kautta. Jotta vauva oppii luottamaan muihin ihmisiin, hänen pitää oppia että äiti (tai joku muu ensisijainen hoitaja) vastaa hänen tarpeisiin kokoajan. Vahingollisinta pienelle vauvalle on jatkuvasti vaihtuva hoitaja suorien laiminlyöntien ym. jälkeen.

Mitä ap:n kysymykseen tulee, niin kannattaa varautua myös repeämiin ja eppariin. Minä olin niin naivi esikoisen synnyttäjä, etten edes voinut kuvitella noiden tapahtuvan minulle. Samoin synnytykseen kannattaa valmistautua lukemalla ja harjoittelemalla rentoutumista. Rentoutuminen supistusten välillä on kaiken a ja o synnytyksessä!

Olisin halunnut tietää, ettei mies osallistu vauvanhoitoon mitenkään. Ei varsinkaan öisin koska hän käy töissä, tarvitsee unensa ja minullahan on päivällä aikaa nukkua :( Ei ole aikaa!! Yksin kannoin, valvoin, hyssytin, syötin. Yötä päivää... Ynnä muut parisuhdeongelmat siihen päälle...

Hän on nyt ex. Olen helpottunut.

Raskaushormonien(?) tasaantuessa hikoilet yöllä niin julmetusti, että joudut vaihtamaan lakanat, peitot ja tyynyt useampaan kertaan yöllä tai nukkumaan kylpytakki päällä. En tiedä onko tämä kovin yleistä, mutta itselläni on ollut tämä vaiva molempien synnytysten jälkeen (kesti pari viikkoa), samoin eräällä kaverillani.

Niin ja sitä ei mainittu missään, että maidonnousu tapahtuu sellaisella rykäyksellä, että se aiheuttaa kamalan horkan. Palelin ihan hulluna ja seisoin tulikuumassa suihkussa samalla kun rintani "räjähtivät" kivikoviksi palloiksi.

Vierailija kirjoitti:

Raskaushormonien(?) tasaantuessa hikoilet yöllä niin julmetusti, että joudut vaihtamaan lakanat, peitot ja tyynyt useampaan kertaan yöllä tai nukkumaan kylpytakki päällä. En tiedä onko tämä kovin yleistä, mutta itselläni on ollut tämä vaiva molempien synnytysten jälkeen (kesti pari viikkoa), samoin eräällä kaverillani.

Niin ja sitä ei mainittu missään, että maidonnousu tapahtuu sellaisella rykäyksellä, että se aiheuttaa kamalan horkan. Palelin ihan hulluna ja seisoin tulikuumassa suihkussa samalla kun rintani "räjähtivät" kivikoviksi palloiksi.

Joo sama homma täällä, et ole ainoa! Eli ap valmistauduhan siihen, ettet tule imetysaikana tuoksumaan kovin hyvälle :D Se on yhtä maitoa, hikeä ja kyyneleitä. Mutta kaikkea aikansa, ja onhan imetysajassa oma hienoutensa jos sen saa onnistumaan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.

Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :) 

Tämä on mun mielestä aika tyypillinen piirre joillakin tuoreilla äideillä, enkä itse pidä kovinkaan hyvänä sitä, että äiti "omii" vauvan ja ahdistuu muista, jotka haluavat vauvaa pidellä, helliä ja hoitaa. Suojeluvaisto erikseen, tässä on kyse aika pitkälti itsekkyydestä. Vaikkakin saattaa joillekin juontaa juurensa hormoneista. Vauvaa kuitenkin saa jokainen äiti pidellä ja hoivata sydämensä kyllyydestä, ja on hyvin tärkeää että vauvalle syntyy luottava suhde myös muihin ihmisiin, ja tunne että hänelle halutaan hyvää myös muiden toimesta kuin äidin. En halua arvostella sinua, korvaan vain särähti se, että muiden hoivaan luottaminen jotenkin vähättelisi äidin ja vauvan ainutlaatuista suhdetta. Päin vastoin, jos luotat itseesi ja teidän väliseen suhteeseen äitinä, tunnet vain hellyyttä ja iloa siitä, että muut jakavat positiiviset tunteesi vauvaa kohtaan.

Anteeksi kun tuppaan tähän kommentoimaan, mutta minun mielestä juuri tällaisesta ajattelusta pitäisi päädä pois. Minä uskon, että äidin omat tunteet ja vaistot herkistyvät sille omalle vauvalle, ja jos hänestä tuntuu jokin pahalta (oli se sitten vauvan hoitoon jättäminen tai mummon toista tuntia kestävä sylittelymaratoni), niin hän on todennäköisesti oikeassa. Vauvalle ja äidille pitäisi antaa pesimisrauha, jotta äiti oppii tulkitsemaan vauvansa viestit ihan ainutlaatuisella tavalla. Olettaen että se on äiti joka kotiin jää, niin hän on myös yleensä se vauvansa paras asiantuntija. Sitä pitäisi läheisten kunnioittaa ja arvostaa. Vauvan luottamus muihin ihmisiin syntyy äidin ja isän kautta. Jotta vauva oppii luottamaan muihin ihmisiin, hänen pitää oppia että äiti (tai joku muu ensisijainen hoitaja) vastaa hänen tarpeisiin kokoajan. Vahingollisinta pienelle vauvalle on jatkuvasti vaihtuva hoitaja suorien laiminlyöntien ym. jälkeen.

Mitä ap:n kysymykseen tulee, niin kannattaa varautua myös repeämiin ja eppariin. Minä olin niin naivi esikoisen synnyttäjä, etten edes voinut kuvitella noiden tapahtuvan minulle. Samoin synnytykseen kannattaa valmistautua lukemalla ja harjoittelemalla rentoutumista. Rentoutuminen supistusten välillä on kaiken a ja o synnytyksessä!

Afrikassa vastasyntynyt siirtyy sylistä syliin kylän naisten keskuudessa ja näin syntyy koko suhde uuteen tulokkaaseen.

Lähisukulaiselleni syntyi vauva jota ei saanut synnärillä edes koskea, edes mummo ei saanut syliin. Minkäänlaista suhdetta tähän 3 vuotiaaseen ei ole syntynyt koska äiti omii lapsensa kokonaan juuri edellisen kirjoittajan yllämainituilla perusteilla. Harmittaa. Olisin toivonut ja halunnut olla osa hänen kasvua ja kehitystä.

Sen että jo 2 vuoden jälkeen oot " unohtanu" vauvavuoden edelläkuvatuilla ongelmilla ja odotat toista. Ja myös sen että lapsikeskeinen elämä ei pilaa parisuhdetta eikä seksielämää kun kaikelle on oma aika. Ja myös sen että enää ei muista mitä teki ennen lasta. ( kannattaa kirjoittaa ylös;) )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hormonit puskee päälle, niin omaa vauvaa kohtaan voi tulla kova suojeluhalu. Itse olen aina ollut tosi sosiaalinen ja rento tyyppi, mutta synnytyksen jälkeen mummot, tädit ym. alkoi ahdistamaan, siis sellaiset jotka hössöttivät liikaa ja olisivat halunneet kovin usein kyläillä. Puhumattakaan sellaisista jotka olisivat halunneet hoitaa vauvaa ilman että me vanhemmat olimme hoitojuttuja edes millään lailla ottaneet puheeksi.

Aika paljon tuli sitten lueskeltuakin aiheesta, kun koin huonoa omatuntoa siitä että "omin vauvaani". Uskon tuollaisen tunteen tulevan aika monille ja olevan luonnollista. Kyllähän se vauva kuitenkin kuuluu äitinsä syliin. Eli anna itsellesi lupa herkistyä vauvalle ja olla hänelle ainutlaatuinen äiti. Vauvan ja sinun välille muodostuu ainutlaatuinen suhde, eikä sinun tarvi vähätellä sitä suhdetta "muiden mieliksi" :) 

Tämä on mun mielestä aika tyypillinen piirre joillakin tuoreilla äideillä, enkä itse pidä kovinkaan hyvänä sitä, että äiti "omii" vauvan ja ahdistuu muista, jotka haluavat vauvaa pidellä, helliä ja hoitaa. Suojeluvaisto erikseen, tässä on kyse aika pitkälti itsekkyydestä. Vaikkakin saattaa joillekin juontaa juurensa hormoneista. Vauvaa kuitenkin saa jokainen äiti pidellä ja hoivata sydämensä kyllyydestä, ja on hyvin tärkeää että vauvalle syntyy luottava suhde myös muihin ihmisiin, ja tunne että hänelle halutaan hyvää myös muiden toimesta kuin äidin. En halua arvostella sinua, korvaan vain särähti se, että muiden hoivaan luottaminen jotenkin vähättelisi äidin ja vauvan ainutlaatuista suhdetta. Päin vastoin, jos luotat itseesi ja teidän väliseen suhteeseen äitinä, tunnet vain hellyyttä ja iloa siitä, että muut jakavat positiiviset tunteesi vauvaa kohtaan.

Anteeksi kun tuppaan tähän kommentoimaan, mutta minun mielestä juuri tällaisesta ajattelusta pitäisi päädä pois. Minä uskon, että äidin omat tunteet ja vaistot herkistyvät sille omalle vauvalle, ja jos hänestä tuntuu jokin pahalta (oli se sitten vauvan hoitoon jättäminen tai mummon toista tuntia kestävä sylittelymaratoni), niin hän on todennäköisesti oikeassa. Vauvalle ja äidille pitäisi antaa pesimisrauha, jotta äiti oppii tulkitsemaan vauvansa viestit ihan ainutlaatuisella tavalla. Olettaen että se on äiti joka kotiin jää, niin hän on myös yleensä se vauvansa paras asiantuntija. Sitä pitäisi läheisten kunnioittaa ja arvostaa. Vauvan luottamus muihin ihmisiin syntyy äidin ja isän kautta. Jotta vauva oppii luottamaan muihin ihmisiin, hänen pitää oppia että äiti (tai joku muu ensisijainen hoitaja) vastaa hänen tarpeisiin kokoajan. Vahingollisinta pienelle vauvalle on jatkuvasti vaihtuva hoitaja suorien laiminlyöntien ym. jälkeen.

Mitä ap:n kysymykseen tulee, niin kannattaa varautua myös repeämiin ja eppariin. Minä olin niin naivi esikoisen synnyttäjä, etten edes voinut kuvitella noiden tapahtuvan minulle. Samoin synnytykseen kannattaa valmistautua lukemalla ja harjoittelemalla rentoutumista. Rentoutuminen supistusten välillä on kaiken a ja o synnytyksessä!

Afrikassa vastasyntynyt siirtyy sylistä syliin kylän naisten keskuudessa ja näin syntyy koko suhde uuteen tulokkaaseen.

Lähisukulaiselleni syntyi vauva jota ei saanut synnärillä edes koskea, edes mummo ei saanut syliin. Minkäänlaista suhdetta tähän 3 vuotiaaseen ei ole syntynyt koska äiti omii lapsensa kokonaan juuri edellisen kirjoittajan yllämainituilla perusteilla. Harmittaa. Olisin toivonut ja halunnut olla osa hänen kasvua ja kehitystä.[/quot

Se suhde saadaan hyvin muodosrumaan taaperoikäisestä. Vauva ei menetä mitään, jos ei kohtaa vauvana suurta ihmismäärää.

Afrikassa naisen omaa kokemusta vähätellään joka asiassa.

Olisin halunnut tietää, että repeäminen ja muut voivat pilata seksielämän. Olisin halunnut tietää, että synnytyksistä tulleisiin vaurioihin ei saa apua koska kaikille naisille jää jotain. Aivan..

Juoppo voi dokaa maksansa pilalle, mutta synnyttäneen naisen vaurioita ei korjata koska "niin kaikille muillekin jää".

Sen olisin halunnut tietää, että imetys sattuu alkuun paljon. Senkin olisin halunnut tietää, että toipuminen on niin hidasta.

Että asiat voivat mennä paremmin kuin odotatkaan. Minä vastaavasti olin lukenut kaiken jälkisupistuksista, hormonihöyryistä, erkaantuneista vatsalihaksista jne. Olin yllättynyt, kun moni asia meni paremmin kuin luulinkaan. Koin välillä huonoa omaatuntoa siitä, että nautin perinteisen äidin ja vaimon roolista, kun joka puolelta toitotettiin kuinka raskasta kotona lasten kanssa olo on eikä mistä ainakaan kuulu "palvella", päin vastoin.

Ainoa asia, joka näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut hyvä tietää/miettiä ennen lapsen syntymää on sijoitusasiat. Olisi kannattanut jo aiemmin ottaa selvää asioista, jotta olisi tasapuolisesti pystynyt sijoittamaan lapsille rahaa jo pienestä pitäen. Olisi melkoinen pesämuna nyt heillä koossa jos tuottoa olisi ollut enemmän kuin perustilillä. No, raha-asiat alkoivat kiinnostaa minua vasta myöhemmin.

Nämä olen listannut omia ja tuttujen ylläreitä. Että supistukset sattuu synnytyksessä eniten. Et välttämättä saakkaan lasta syliisi heti, hän saattaa tarvita tehohoitoa ja näet hänet tuntien päästä synnytyksestä ensi kerran. Kohdun lytyyn painaminen synnärillä. Lisä maito on kiven alla, ota mukaan korvike jota et välttämättä tarvi synnärillä. Vauva itkee monta tuntia päivässä ja aina et voi auttaa. Pierujumppa-se on vastasyntyneen itkuun isoin apu. Että äidinrakkaus kasvaa hitaasti. Lapsen turvallisuus huolettaa ihan pakkomielteeseen asti. Kuinka paljon äidit arvostelevat toisiaan leikkipuistoissa.

Se että rakkaus lapseen ei synny lapsen kanssa tai välttämättä ikinä :(

Että parisuhde päättyy lapsen syntymään.