En tiedä jaksanko enää lapsettomuushoitoja, mutta mies ei voi hyväksyä lapsettomuutta

Kyllä minun mielenterveys on tällä hetkellä heikoilla. En oikein nuku enkä syö. Lääkitys päällä pelottaa mennä hoitoihin. Tästä on hirveä syyllisyys ja mies syyllistää lisää. Hoitoja on miehen mukaan jatkettava heti ja ilman taukoja. Ap

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

Minusta on kyllä eri asia, että haluaako lapsia ollenkaan vai eikö voi saada niitä. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, niin nämä ihmiset todennäköisesti haluavat elämältään niin erilaisia asioita, ettei kannata olla yhdessä, koska ainakin toinen kuitenkin katkeroituisi. Tämä on kuitenkin asia, joka yleensä selvitetään toisesta jo ennen naimisiin menoa. Lapsettomuuden näen taas enemmänkin kuin mikä tahansa muukin koettelemus, jota ei ole valittu. Kuten vaikka parantumaton sairaus, tuskin kukaan erityisesti toivoo tätä puolisoltaan, mutta asiaan sopeudutaan ja sen kanssa eletään, koska puolisoa rakastetaan. Eikä vaihdeta uuteen terveeseen.

Tietysti jos miehestä tuntuu, että hän katkeroituu ilman biologista lasta (kannattaisikohan hänen miettiä, miksi se biologinen on siinä se tärkein juttu, eikä isyys itsessään?) niin silloin varmasti on järkevintä molemmille erota.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minun mielenterveys on tällä hetkellä heikoilla. En oikein nuku enkä syö. Lääkitys päällä pelottaa mennä hoitoihin. Tästä on hirveä syyllisyys ja mies syyllistää lisää. Hoitoja on miehen mukaan jatkettava heti ja ilman taukoja. Ap

Et voi jatkaa noin! Oikeasti. Varaa aika klinikan psykologille tms, niillähän on yleensä sellainen henkilö töissä, ja käy juttelemassa ja kerro miltä tuntuu. Hän on siellä sitä varten!

Vierailija kirjoitti:

Miksi se biologinen kersa on niin tärkeä miehellesi? Parempi ettei tuollainen mulkku pääsisi edes geenejään levittämään. Maailmassa on niin paljon orpoja, kaltoinkohdeltuja lapsia, miksi ei voi tarjota sellaiselle rakastavaa kotia? Ei varmaan oo rahasta pulaa, jos hoidoissa käyty vuosia.

Miksi biologinen lapsi on ylipäätään se mieluisin? Miksi ensisijaisesti hankitaan oma eikä suoraan adoptoida?

Miksi adoptio olisi vain lapsettomuudesta kärsivien velvollisuus?

Jos voit huonosti henkisesti, niin eihän klinikan edes pitäisi suostua hoitoihin, koska tuollainen lähtökohta ei varmasti ole kovinkaan hyvä raskauteen ja äitiyteen, jotka molemmat jo itsessään ovat suuria mullistuksia niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Kuule ap  tuo miehesi asenne kuulostaa pelottavalta. Entä jos sitä lasta ei kaikista hoidosta huolimatta kuinekaan tule. Sitten olette tuhlanneet vuosia elämästä niihin hoitoihin.

Tai mitä jos saatte lapsen, miehen biologisen lapsen ja tämä onkin vammainen tai vammautuu pienenä. Jättääkö mies teidät sitten ? Kuulostaa siltä että mies haluaa täydellisen jälkeläisen. Ei vammaista ym.

Voisitteko käydä yhdessä parisuhdeterapeutilla tai jollain ammattilaisella juttelemassa. Voisitko pyytää terapiaa sieltä missä käytte lapsettomuushoidoissa jos joku psykologi/psykiatri juttelisi teidän kanssanne tilanteesta.

Tsemppiä ap!!!

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

n

En osaa miettiä asiaa noin päin. Mutta jos mieheni olisi kertonut, ettei voi koskaan lapsia saada, olisin ehdottomasti halunnut hänen kanssaan silti elämäni jakaa.

Se, ettei halua lapsia, on psykologista kyvyttömyyttä hankkia lapsia. Jotkut meistä ovat syntyneet ihmisiksi, joille vanhemmuus ei ole vaihtoehto, ja tämä saattaa selvitä vasta myöhään aikuisiällä. Miksi asetat psykologisen ja johonkin sairauteen perustuvan lapsettomuuden eri viivalle?

En tiedä. Todennäköisesti olisin hänen kanssaan elämäni halunnut jakaa. Kaiken keskellä olen kuitenkin rakastanut miestäni ja hän on ollut minulle niin arvokas, etten häntä jättäisi sen takia, että jäätäisiin kahdestaan. Viimeisimmästä keskenmenosta on kaksi kuukautta. Hoitoja pitää miehen mukaan jatkaa heti tai suhteemme päätyy eroon.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

Minusta on kyllä eri asia, että haluaako lapsia ollenkaan vai eikö voi saada niitä. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, niin nämä ihmiset todennäköisesti haluavat elämältään niin erilaisia asioita, ettei kannata olla yhdessä, koska ainakin toinen kuitenkin katkeroituisi. Tämä on kuitenkin asia, joka yleensä selvitetään toisesta jo ennen naimisiin menoa. Lapsettomuuden näen taas enemmänkin kuin mikä tahansa muukin koettelemus, jota ei ole valittu.

Voin vakuuttaa, ettei ihminen, joka ei halua lapsia, ole valinnut, ettei hän halua lapsia. Moni päinvastoin toivoo, että olisi syntynyt ihmiseksi, joka haluaa lapsia, koska se on se sosiaalisesti odotuksenmukainen tila, jolla pääsee yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi ja osaksi yleistä elämän käsikirjoitusta. Psykologinen este hankkia lapsia on kuitenkin ihan yhtä todellinen kuin biologinen estekin.

Toin tämän asian esiin, koska miestä moititaan tässä ketjussa sanomalla, että jos hän oikeasti rakastaisi juuri aloittajaa tämän itsensä vuoksi eikä vain välineenä saada lapsia, hän pysyisi aloittajan rinnalla. Parisuhteen pitäisi siis olla tärkeämpi kuin lapsen saaminen. No, oli kyvyttömyys hankkia lasta sitten psykologista tai biologista alkuperää, tilanne on toisen osapuolen näkökulmasta sama: valinta parisuhteessa pysymisen tai vanhemmaksi tulemisen välillä. Jos on sitä mieltä, että toisen kyvyttömyys hankkia lapsia ei ole syy eroon, tämän mielipiteen pitäisi olla johdonmukainen.

Toinen vaihtoehto olisi myöntää, että jokainen tavoittelee vain sitä, mitä itse haluaa, ylevistä periaatteista viis.

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

Minusta on kyllä eri asia, että haluaako lapsia ollenkaan vai eikö voi saada niitä. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, niin nämä ihmiset todennäköisesti haluavat elämältään niin erilaisia asioita, ettei kannata olla yhdessä, koska ainakin toinen kuitenkin katkeroituisi. Tämä on kuitenkin asia, joka yleensä selvitetään toisesta jo ennen naimisiin menoa. Lapsettomuuden näen taas enemmänkin kuin mikä tahansa muukin koettelemus, jota ei ole valittu.

Voin vakuuttaa, ettei ihminen, joka ei halua lapsia, ole valinnut, ettei hän halua lapsia. Moni päinvastoin toivoo, että olisi syntynyt ihmiseksi, joka haluaa lapsia, koska se on se sosiaalisesti odotuksenmukainen tila, jolla pääsee yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi ja osaksi yleistä elämän käsikirjoitusta. Psykologinen este hankkia lapsia on kuitenkin ihan yhtä todellinen kuin biologinen estekin.

Toin tämän asian esiin, koska miestä moititaan tässä ketjussa sanomalla, että jos hän oikeasti rakastaisi juuri aloittajaa tämän itsensä vuoksi eikä vain välineenä saada lapsia, hän pysyisi aloittajan rinnalla. Parisuhteen pitäisi siis olla tärkeämpi kuin lapsen saaminen. No, oli kyvyttömyys hankkia lasta sitten psykologista tai biologista alkuperää, tilanne on toisen osapuolen näkökulmasta sama: valinta parisuhteessa pysymisen tai vanhemmaksi tulemisen välillä. Jos on sitä mieltä, että toisen kyvyttömyys hankkia lapsia ei ole syy eroon, tämän mielipiteen pitäisi olla johdonmukainen.

Toinen vaihtoehto olisi myöntää, että jokainen tavoittelee vain sitä, mitä itse haluaa, ylevistä periaatteista viis.

Enhän minä voi muuta tehdä kuin hyäksyä mieheni päätöksen, jos hän minut jättää. Itse olen joutunut sopeutumaan siihen, ettei elämässä saa kaikkea, mitä toivoo. Aikanaan, ennenkö olimme lapsettomuustutkimuksissa olleet, mieheni sanoi, ettei halua selvittää, kummassa on vika. Lapsettomuusdiagnoosin jälkeen hän sanoi pysyvänsä minun rinnalla, kävi miten kävi.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

Minusta on kyllä eri asia, että haluaako lapsia ollenkaan vai eikö voi saada niitä. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, niin nämä ihmiset todennäköisesti haluavat elämältään niin erilaisia asioita, ettei kannata olla yhdessä, koska ainakin toinen kuitenkin katkeroituisi. Tämä on kuitenkin asia, joka yleensä selvitetään toisesta jo ennen naimisiin menoa. Lapsettomuuden näen taas enemmänkin kuin mikä tahansa muukin koettelemus, jota ei ole valittu.

Voin vakuuttaa, ettei ihminen, joka ei halua lapsia, ole valinnut, ettei hän halua lapsia. Moni päinvastoin toivoo, että olisi syntynyt ihmiseksi, joka haluaa lapsia, koska se on se sosiaalisesti odotuksenmukainen tila, jolla pääsee yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi ja osaksi yleistä elämän käsikirjoitusta. Psykologinen este hankkia lapsia on kuitenkin ihan yhtä todellinen kuin biologinen estekin.

Toin tämän asian esiin, koska miestä moititaan tässä ketjussa sanomalla, että jos hän oikeasti rakastaisi juuri aloittajaa tämän itsensä vuoksi eikä vain välineenä saada lapsia, hän pysyisi aloittajan rinnalla. Parisuhteen pitäisi siis olla tärkeämpi kuin lapsen saaminen. No, oli kyvyttömyys hankkia lasta sitten psykologista tai biologista alkuperää, tilanne on toisen osapuolen näkökulmasta sama: valinta parisuhteessa pysymisen tai vanhemmaksi tulemisen välillä. Jos on sitä mieltä, että toisen kyvyttömyys hankkia lapsia ei ole syy eroon, tämän mielipiteen pitäisi olla johdonmukainen.

Toinen vaihtoehto olisi myöntää, että jokainen tavoittelee vain sitä, mitä itse haluaa, ylevistä periaatteista viis.

Enhän minä voi muuta tehdä kuin hyäksyä mieheni päätöksen, jos hän minut jättää. Itse olen joutunut sopeutumaan siihen, ettei elämässä saa kaikkea, mitä toivoo. Aikanaan, ennenkö olimme lapsettomuustutkimuksissa olleet, mieheni sanoi, ettei halua selvittää, kummassa on vika. Lapsettomuusdiagnoosin jälkeen hän sanoi pysyvänsä minun rinnalla, kävi miten kävi.

Joo, tarkoitukseni ei ole syyllistää sinua vaan kiinnittää huomio joidenkin kommentoijien logiikkaan. Olet ihan aiheesta loukkaantunut siitä, että mies ei puhunutkaan totta väittäessään, että jää rinnallesi lapsettomuushoitojen lopputuloksesta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti miehesi rakastaa sinua mutta se ei aina riitä.

Miehesi nyt vaan haluaa lapsia niinkuin moni muukin. 

Et voi kuitenkaan niitä hoitoja jatkaa ikuisuuksia johan siinä loppuu terveys ja rahat.

Toista ei voi väkisin pitää suhteessa.

Eroihin on monia syitä ja teillä se on lapsettomuus. Tuntuu varmasti musertavan pahalta mutta et voi miestäsi tai itseäsi toisenlaiseksi muuttaa vaikka haluaisit.

Tämäkö on sitä, että seisotaan rinnalla myötä ja vastoinkäymisissä? Olisi eri asia, jos AP olisi vela - silloinhan kyseessä ei ole toisilleen sopiva pari. Mutta on mieheltä niin väärin syyllistää ja uhkailla toista osapuolta, joka on jo kaikkensa antanut.

Minä ainakin haluan rinnalleni puolison, joka rakastaa ja tukee vaikka mitä kävisi: lapsettomuus, vammautuminen, sairaus, sota... Ei mitään höpöhöpö-selityksiä, että haluaa toisenlaisen elämän. Niinhän AP:kin varmasti olisi halunnut. Ei se ole mitään kumppanuutta, että suhteesta lähdetään kävelemään tai uhkaillaan lähteä, jos toinen ei konkreettisesti vai pysty biologisella tasolla vastaamaan odotuksia.

Voisitteko harkita kohdunvuokrausta ulkomailla, esim. USAssa, ellei raha ole esteenä? Tällöin miehesi saisi biologisen lapsen.

mä kirjoitti:

Aikaa hirvee mies sulla, jos on valmis jättämään sut vain siksi ettet voi saada biologista lasta :( Anteeksi, mutta itse en varmasti pystyisi jatkamaan lapsettomuushoitoja ja parisuhdetta, jos mulla olisi tiedossa, etten kelpaa miehelle lapsettomana...

Kokemusta samasta ikävä kyllä. Vertailun vuoksi: vanhemmiltani kuoli ensimmäinen lapsi synnytysessä. Äitini hajosi kokonaanja sanoi isälle ettei tiedä pystyykö enää yrittämään uutta lasta. Isä oli vastannut että voivat olla onnellisia myös kahdestaan ettei lasta ole mikään pakko saada. Myöhemmin kuitenkin sitten olivat valmiita ja minä synnyin seuraavana. Mielestäni miehesi ei sina rakasta: rakkaus ei ole ehdollista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti miehesi rakastaa sinua mutta se ei aina riitä.

Miehesi nyt vaan haluaa lapsia niinkuin moni muukin. 

Et voi kuitenkaan niitä hoitoja jatkaa ikuisuuksia johan siinä loppuu terveys ja rahat.

Toista ei voi väkisin pitää suhteessa.

Eroihin on monia syitä ja teillä se on lapsettomuus. Tuntuu varmasti musertavan pahalta mutta et voi miestäsi tai itseäsi toisenlaiseksi muuttaa vaikka haluaisit.

Tämäkö on sitä, että seisotaan rinnalla myötä ja vastoinkäymisissä? Olisi eri asia, jos AP olisi vela - silloinhan kyseessä ei ole toisilleen sopiva pari. Mutta on mieheltä niin väärin syyllistää ja uhkailla toista osapuolta, joka on jo kaikkensa antanut.

Tilanne ei ole millään lailla erilainen: velakin voi tehdä kaikkensa halutakseen lapsia, ja ihan yhtälailla voi todeta, etteivät lisääntymiskyvytön nainen ja lapsia haluava mies ole toisilleen sopivat kumppanit. Jos sinusta on hyväksyttävää hylätä toinen, koska hän ei voi hankkia lapsia psyologisista syistä, mutta väärin hylätä toinen, koska hän ei voi hankkia lapsia biologisista syistä, olet epäjohdonmukainen.

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko harkita kohdunvuokrausta ulkomailla, esim. USAssa, ellei raha ole esteenä? Tällöin miehesi saisi biologisen lapsen.

Ei taida olla noin paljon rahaa, enkä tiedä olisiko tuo suomalaisena laillistakaan. Muuten tuo vaihtoehto olisi ihan mahdollinen. Lahjasoluilla tullut vain keskenmenoja tai tyhjää.

Sinä voit pahoin, miehesi voi pahoin ja teillä on erilaiset tulevaisuudentoiveet. Tässä on kolme erittäin hyvää syytä erota. Pelkkä rakkaus on huono syy pysyä yhdessä. Rakkaus kun syttyy, sammuu ja muuttaa kohdetta aika ajoin.

Hoidot ovat fyysisesti rankempia naisille. Sinulla on oikeus puhaltaa peli poikki. Jos miehelle biologinen lapsi on tärkeämpi kuin sinun hyvinvointisi, niin teillä ei ole syytä jatkaa yhdessä.

Vaikka saisittekin biologisen lapsen yhdessä, se ei korjaa sitä stressiä, mikä on kertynyt useamman vuoden lapsettomuuden ajan. Ns. "Lapsellisten lapsettomien" tukiryhmät ovat täynnä enemmän tai vähemmän rikkinäisiä ihmisiä parsituissa parisuhteissa. Moni sairastaa masennusta tai eivät jaksa arkea kun eivät kehtaa pyytää apua kauan toivotun lapsen vihdoin saapuessa. Siinä ollaan sitten pahassa syyllisyyskierteessä.

Avaimet ovat miehesi kädessä. Hänen on päätettävä jatkaako lapsettomana kanssasi vai yrittääkö biologista lasta uuden puolison kanssa vai ehkä "siittäjänä" toiselle naiselle ilman parisuhdetta. Helpointa on asettaa aikaraja johon mennessä miehen on ilmoitettava kantansa, niin voitte molemmat sen jälkeen aloittaa elämänne jälleen. Paljon onnea ja jaksamista teile.

T. entinen lapseton äiti

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin, rakastaako hän minua enää vai onko koskaan rakastanutkaan. Toisaalta hän sanoo, että rakkauden takia hän halua perheen juuri minun kanssa. Ap

Jos miehesi olisi sanonut kuusi vuotta sitten, ettei hän haluakaan koskaan lapsia, olisitko silti rakastanut häntä ja jäänyt hänen luokseen?

n

En osaa miettiä asiaa noin päin. Mutta jos mieheni olisi kertonut, ettei voi koskaan lapsia saada, olisin ehdottomasti halunnut hänen kanssaan silti elämäni jakaa.

Se, ettei halua lapsia, on psykologista kyvyttömyyttä hankkia lapsia. Jotkut meistä ovat syntyneet ihmisiksi, joille vanhemmuus ei ole vaihtoehto, ja tämä saattaa selvitä vasta myöhään aikuisiällä. Miksi asetat psykologisen ja johonkin sairauteen perustuvan lapsettomuuden eri viivalle?

En tiedä. Todennäköisesti olisin hänen kanssaan elämäni halunnut jakaa. Kaiken keskellä olen kuitenkin rakastanut miestäni ja hän on ollut minulle niin arvokas, etten häntä jättäisi sen takia, että jäätäisiin kahdestaan. Viimeisimmästä keskenmenosta on kaksi kuukautta. Hoitoja pitää miehen mukaan jatkaa heti tai suhteemme päätyy eroon.

Olen olut samantyylisessä tilanteessa mutta mies ei suostunut sitoutumaan ellen tule raskaaksi. Miehesi on täysi mulkku, tuohan on henkistä väkialta sinua kohtaan. Älä suostu, asia on sinulle raskas jo muutenkin. Oma tarinani: totesin, etten tuollaisen miehen kanssa lasta halua enkä varsinkaan sitoutua. Ikääkin oli mutta et vi voida koko ajan huonosti.

Velat yleensä tietävät jo parisuhteen alkaessa, etteivät halua lapsia, silloin suhdetta on turha jatkaa, jos toinen lapsia palavasti haluaa. Ihan eri tilanne kuin avioparilla, joka on luvannut tukea toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä, ja jossa toinen osapuoli jättäisi, kun toisen lapsettomuus selviäisikin.

Minusta tuollaiset vaatimukset eivät vaikuta rakkaimman ihmisen aidolta välittämiseltä. Ei välitä sinun tunteistasi ja henkisistä vaikeuksista, vaan pitää omaa  tarvettaan, tunteitaan tärkeämpinä ja asettaa sinulle tuollaisia vaatimuksia hyvinvointisi kustannuksella. Näin ehkä voi olla muissakin elämän tilanteissa. Minä en pystyisi olemaan tuollaisen ihmisen kanssa, vaan luopuisin yrittämisestä ja liitosta. Uskoisin, että voisi olla parempi teille molemmille, kun tilanne on tuo. 

Vierailija kirjoitti:

Sinä voit pahoin, miehesi voi pahoin ja teillä on erilaiset tulevaisuudentoiveet. Tässä on kolme erittäin hyvää syytä erota. Pelkkä rakkaus on huono syy pysyä yhdessä. Rakkaus kun syttyy, sammuu ja muuttaa kohdetta aika ajoin.

Hoidot ovat fyysisesti rankempia naisille. Sinulla on oikeus puhaltaa peli poikki. Jos miehelle biologinen lapsi on tärkeämpi kuin sinun hyvinvointisi, niin teillä ei ole syytä jatkaa yhdessä.

Vaikka saisittekin biologisen lapsen yhdessä, se ei korjaa sitä stressiä, mikä on kertynyt useamman vuoden lapsettomuuden ajan. Ns. "Lapsellisten lapsettomien" tukiryhmät ovat täynnä enemmän tai vähemmän rikkinäisiä ihmisiä parsituissa parisuhteissa. Moni sairastaa masennusta tai eivät jaksa arkea kun eivät kehtaa pyytää apua kauan toivotun lapsen vihdoin saapuessa. Siinä ollaan sitten pahassa syyllisyyskierteessä.

Avaimet ovat miehesi kädessä. Hänen on päätettävä jatkaako lapsettomana kanssasi vai yrittääkö biologista lasta uuden puolison kanssa vai ehkä "siittäjänä" toiselle naiselle ilman parisuhdetta. Helpointa on asettaa aikaraja johon mennessä miehen on ilmoitettava kantansa, niin voitte molemmat sen jälkeen aloittaa elämänne jälleen. Paljon onnea ja jaksamista teile.

T. entinen lapseton äiti

Ei meidän tulevaisuudentoiveet niin erilaisia ole. Kyllä minäkin edelleen toivon lasta. Lähinnä jotain luomuihmettä. Hoitoihin en jaksaisi enää lähteä. Enkä tiedä, suostuuko klinikka uuteen lahjasoluhoitoon tässä tilanteessa ja lääkityksessä. Ap