En tiedä jaksanko enää lapsettomuushoitoja, mutta mies ei voi hyväksyä lapsettomuutta

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velat yleensä tietävät jo parisuhteen alkaessa, etteivät halua lapsia, silloin suhdetta on turha jatkaa, jos toinen lapsia palavasti haluaa. Ihan eri tilanne kuin avioparilla, joka on luvannut tukea toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä, ja jossa toinen osapuoli jättäisi, kun toisen lapsettomuus selviäisikin.

Tämä on ihan selvä asia. Ja samalla lailla jos haluaa yhteisiä biologisia lapsia tuelvan kumppaninsa kanssa ja tietää toisen olevan steriili vaikkapa kohdunpoiston takia, suhdetta on turha jatkaa. Mutta tässä onkin puhe tilanteesta, jossa kyvyttömyys hankkia lapsia, oli sen alkuperä mikä tahansa, paljastuu vasta vuosien yhdessäolon ja keskinäisen sitoutumisen jälkeen.

Olisiko sinusta, hanska, ihan ok, jos vauva menehtyisi synnytyksessä ja vaimon kohtu jouduttaisiin poistumaan ihan ok, että mies jättäisi vaimon saman tien? Vaikka molemmat surisivat yhtä paljon vauvan kuolemaa?

Elämä ei ole mikään reilukerho ja joskus ikäviä ja pahoja asioita vaan tapahtuu ja tuskin kukaan oikeasti voi sitä toivoa tai pitää sitä mitenkään hyvänä tai oikeena vaikka olis millainen hirviö.

Joskus niin silti vaan käy, se on elämää sekin vaikka erittäin surullista ja valitettavaa

Tilanne on tosi kauhea. Jos menen hoitoon tässä kunnossa ja lääkityksessä, tunnen syyllisyyttä syntymätöntä lastani kohtaan. Jos en hoitoja jatka, tunnen syyllisyyttä miestäni kohtaan. Jos jään tilanteeseen makamaan ahdistun kuoliaaksi, ennen kuin mies itse lähtee. Jos itse jätän, tunnen itseni pettäjäksi.

En ymmärrä toisaalta, miksi mieheni haluaa kanssani olla ja lapsia yrittää, kun en selvästikään ole hänen elämän rakkaus. Olisi varmasti parempi, että hän löytäisi hedelmällisen naisen ja lisääntyisi onnellisena tämän kanssa. En ymmärrä enkä jaksa , miksi hän minua syyllistää.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti miehesi rakastaa sinua mutta se ei aina riitä.

Miehesi nyt vaan haluaa lapsia niinkuin moni muukin. 

Et voi kuitenkaan niitä hoitoja jatkaa ikuisuuksia johan siinä loppuu terveys ja rahat.

Toista ei voi väkisin pitää suhteessa.

Eroihin on monia syitä ja teillä se on lapsettomuus. Tuntuu varmasti musertavan pahalta mutta et voi miestäsi tai itseäsi toisenlaiseksi muuttaa vaikka haluaisit.

Tämäkö on sitä, että seisotaan rinnalla myötä ja vastoinkäymisissä? Olisi eri asia, jos AP olisi vela - silloinhan kyseessä ei ole toisilleen sopiva pari. Mutta on mieheltä niin väärin syyllistää ja uhkailla toista osapuolta, joka on jo kaikkensa antanut.

Minä ainakin haluan rinnalleni puolison, joka rakastaa ja tukee vaikka mitä kävisi: lapsettomuus, vammautuminen, sairaus, sota... Ei mitään höpöhöpö-selityksiä, että haluaa toisenlaisen elämän. Niinhän AP:kin varmasti olisi halunnut. Ei se ole mitään kumppanuutta, että suhteesta lähdetään kävelemään tai uhkaillaan lähteä, jos toinen ei konkreettisesti vai pysty biologisella tasolla vastaamaan odotuksia.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinusta taida olla äidiksi, kun noin pienistä vastoinkäymisistä joudut lääkkeitä syömään.

Hän on just vahva. Itse olisin hänen asemassaan jo vetänyt mieheltä kurkun auki keittiöveitsellä.

Mauno koiviston Assi-tytär ei saanut lasta ja Komulaiselle se oli välttämätöntä. Erosivat.

Sinuna menisin vielä kaikkiin hoitoihin, jotka ovat mahdollisia. Sitten se selviää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mä kirjoitti:

Aikaa hirvee mies sulla, jos on valmis jättämään sut vain siksi ettet voi saada biologista lasta :( Anteeksi, mutta itse en varmasti pystyisi jatkamaan lapsettomuushoitoja ja parisuhdetta, jos mulla olisi tiedossa, etten kelpaa miehelle lapsettomana...

Minusta mies ei ole hirveä vaan rehellinen. Vaikean asian äärellä ei ole helppoa olla rehellinen. Tilanne on kamala, ja hirveä koska molempien henkisten kipujen lisäksi naisella on fyysiset kivut. Mikään ei voi tietenkään olla täysin reilua, eikä sellaista voi kukaan aikuinen olettaa. Mutta mies ei ole lainkaan hirveä!

Rehellinen? Mieheni ei ole ollut minulle rehellinen kun nämä asiat käytiin ennen hoitoja läpi. Hän on luvannut, vakuuttanut ja vannonut. Se on tietenkin rehellistä kertoa, mitä nyt ajattelee. Ilmeisesti tällaisessa asiassa saa mieltään muuttaa ja toista käyttää miten tahtoo. Onhan se rehellistä. Ap

Pakko sanoa, että lasten suhteen ihmisellä on oikeus muuttaa mieltään. Erityisesti, jos mies on aina kuitenkin halunnut omia lapsia? Se olisi todella vaikeaa elää lapsettomana, jos omia lapsia haluaa. Teidän tilanteessa ei ole hoitojenkaan lopettaminen ratkaisu, koska se varmasti tavallaan katkeroittaisi miehen. Ero on varmaan ainoa vaihtoehto. Paljonko sinulla on ikää? Hoitojen jatkot ovat siitäkin kiinni.

Ratkaisu: mies tekee lapsen lesboparille ja teette sopimuksen jossa myös te pääsette kasvattamaan lasta. Tai ehkä joku yksinäinen nainen haluaa samanlaisen järjestely nkuin Jani Toivolan kanssa että lapsi olisi pääasiassa teillä.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ole henkisesti vahvoilla tällä hetkellä. Tällä hetkellä tuntuu niin musertavalta, että hoitorumbaan lähtiessä minulle ei kerrottu totuutta. Olisin ilman tätä kuuden vuoden pettymysten kierrettä ollut valmiimpi hylkäämiseen. Ap

Kuudessa vuodessa tapahtuu vaikka mitä. Ettekö ole tässä välissä puhuneet asiasta? Mitä jos miehelle on näiden vuosien aikana kirkastunut, että aidosti haluaa lapsia? Itse toki näkisin adoption vaihtoehtona.

Luulenpa että ap masennuksesikin katoaisi, kun astuisit pois tuosta hoitoputkesta. Epäonnistuneet lapsettomuushoidot ja ne kaikki valtavat hormonimäärät edes takaisin saavat kenet tahansa pois raiteiltaan! Miehen käytös siihen lisäksi. Todella kannattaa lopettaa tai ottaa tauko ja antaa kehon tasapainon palautua ja henkisesti ns pölyn laskeutua.

T. Been there

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä nyt joku jankkaa veloista, vaikka ap:n jutussa on kyse tahattomasta lapsettomuudesta, mikä ei ole verrattavissa mitenkään velana olemiseen. Se ettei ihminen halua lapsia, on yleensä kyseisellä henkilöllä hyvin tiedossa ja tuskin hakeutuu parisuhteeseen, jossa toinen taas haluaa lapsia.

Tarkkuutta lukemiseen. Tässä on alusta asti puhuttu tilanteesta, jossa toiselle valkenee vasta pitkän yhdessäolon ja sitoutumisen jälkeen, ettei hän kykene hankkimaan lapsia psykologisista syistä. Tällainen tilanne rinnastuu siihen, että sairaudesta johtuva lapsettomuus ilmenee pitkän yhdessäolon ja sitoutumisen jälkeen. Vastaavasti se, että tietää alusta asti, ettei voi lisääntymiseen taipua, rinnastuu tilanteeseen, jossa tietää alusta asti, ettei voi omia biologisia lapsia saada.

Toivottavasti asia on nyt selvä.

Anteeksi nyt vaan. Sinustako olen lapseton psykologisista syistä? Onko se psykologinen syy, että olen nyt masennuslääkityksellä. Ne hoidot tehdään naisille. Hoidot ja keskemenot on sekä fyysisesti että psyykkisesti rankkoja. Mieheni aikanaan lupasi pysyä rinnallani. Eihän minun tarvitse muuta kuin hyväksyä, että hän minut kaiken jälkeen hylkää. Ap

Miehesi on siis pettäjä.

Aika moni täällä on mieheni puolella. Hoitoihin aikanaan lähdettäessä mieheni vakuutti rakastavansa ja pysyä rinnallani, vaikkei lasta saataisikaan. Minusta olisi ollut ok, että jo kuusi vuotta sitten olisi kertonut asian oikean laidan. Varmaankin jokainen lapsettomuusdiagnoosin saanut puoliso ehdottaa puolisolleen hedelmällisen kumppanin mahdollisuutta. Niin minäkin aikanaan tein. Petetty olo on todellakin. Ap

Ei miehesi varmaan silloin kuusi vuotta sitten tiennyt, että asia nousee hänelle niin tärkeäksi ettei ilman lasta voi olla. Hän on aivan vilpittömästi voinut silloin ajatella, että pystyy olemaan ilman lasta jollei hoidot auta. Mutta kuusi vuotta muuttaa ihmistä muutenkin, saati sitten kun on ne rankat kokemukset joita teillä takana. Aivan samoin sinä olet voinut ajatella kuusi vuotta sitten esim että pystyt yrittämään X kappaletta hoitoja Y, tai että teet mitä tahansa maailman tappiin että saat lapsen, mutta sitten vuosien varrella kun olet kokenut mitä olet kokenut tuo ajattelusi on voinut muuttua.

Surullinen tilanne tietysti on teille molemmille, ja tavallaan aikaa, energiaa ja rahaa mennyt "hukkaan" jos nyt päädytte olemaan ilman lasta ja eroamaan. Mutta sellaista elämä valitettavasti voi olla. Voimia sinulle mitä tahansa tapahtuukin. Itse suosittelisin kanssa että käyt juttelemasta tästä nimenomaisesta asiasta ammattiavun kanssa, mielellään te yhdessä. Ero voi olla teille molemmille nyt paras ratkaisu - sillä sinulle ei nyt hoitojen jatkaminen ainoastaan miehen painostuksen vuoksi tunnu todellakaan parhaalta.

Rakas ap- armahda itseäsi ja hyväksy se että et tule äidiksi. Elämä voi silti olla rikasta ja täyttä! Et ole velkaa

miehellesi mitään tämän asian suhteen. Älä enää rasita itseäsi fyysisesti ja henkisesti raskaissa ja tuloksettomissa hoidoissa. Puhu asiasta rauhallisesti miehesi kanssa ja sano että hän on vapaa lähtemään

jos lapsi on hänelle tärkeämpi kuin sinun hyvinvointisi! Ala elää omaa ainutkertaista elämääsi ja ole 

kiitollinen tulevaisuudestasi vapaana vaatimuksista ja turhista toiveista. Lapsi ei ole naisen elämän päämäärä

ja tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Mauno koiviston Assi-tytär ei saanut lasta ja Komulaiselle se oli välttämätöntä. Erosivat.

Joo erosi Assista. Sai lapsia uuden naisen kanssa ja erosi jälleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mauno koiviston Assi-tytär ei saanut lasta ja Komulaiselle se oli välttämätöntä. Erosivat.

Joo erosi Assista. Sai lapsia uuden naisen kanssa ja erosi jälleen.

Näitä on nähty. Jari Komulainen erosi lapsettomuuden takia, mutta jaksoi uuden vaimon kanssa lapsiperhe-elämää pari vuotta. Hän sai sitten kokea himoitsemansa lapsiperhearjen. Elämässä on tietty hyvä kokeilla juttuja nähdäkseen mikä toimii. Mikään ei toiminut tässä tapauksessa.

On vaikeaa uskoa, että ihminen joka tuolla tavoin hylkää puolisonsa, voisi olla hyvä isä tulevaisuudessa. Ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan eikä sopeutumaan. Olisi ehkä valmis hylkäämään lapsensakin, kun tarvitsee jonkun muun kokemuksen, jossa mahdollisesti esim. sairas lapsi olisi tiellä.

Olen todella pahoillani, ap, todella kauhea ja epäreilu tilanne. En sanoisi olevani miehesi puolella - sympatiani ovat täysin sinun puolellasi - mutta kuten moni muukin, ymmärrän myös miestäsi. Minulle äidiksi tuleminen oli todella tärkeää, ja en usko, että adoptio olisi ollut minulle oikea ratkaisu. Ei siksi, että biologia olisi erityisen tärkeää, vaan siksi, että en usko että minusta olisi ollut kasvattamaan pienenä traumatisoitunutta lasta (vauvan adoptoiminen Suomessa on lähes mahdotonta ja kansainvälisissä adoptioissa lapsi on vanhempi ja kokenut jo monenmoista, jos ei pahoinpitelyä tms. niin kuitenkin omien vanhempien menetyksen ja siirtymisen aivan toiseen kulttuuriin). Lisäksi kansainvälisissä adoptioissa minua huolestuttaisivat mahdolliset eettiset ongelmat.

Siksi minustakin tuntuu, että ero saattaa olla teille paras huonoista vaihtoehdoista. Joka tapauksessa älä missään nimessä suostu hoitoihin tuossa tilanteessa, äläkä todellakaan lopeta elintärkeitä lääkkeitä! Sun pitäisi päästä jonnekin, missä sua hoivattaisiin ja hellittäisiin, täysin vapaana kaikista keinotekoisista hormoneista ja noista kamalista vaatimuksista. Koita pitää huolta itsestäsi nyt, muuta sinun ei tarvitse jaksaa. Mies reagoi miten reagoi, mutta et voi rikkoa itseäsi hänen takiaan.

Tällä hetkellä itse "lievää" parisuhdekriisiä kokevana sanoisin, että olkaa esim viikko täysin toisistanne erillään.

Tekee hyvää jo muutenkin, mutta samalla saa ihan tosissaan mietittyä ja punnittua asko, sen toisen kannankin syineen näkee ja ymmärtää paremmin kun ei ole koko ajan konfliktiherkkä tilanne meneillään.