Poikani vaimo haukkui minut narsistiksi ja poikani ei pidä minuun enää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun oli pakko nauhoittaa pari kertaa anoppini puheita, kukaan ei muuten olisi herännyt siihen, millainen hän on.

Nauhottaminen tuntui tosi väärältä ja pahalta ja poistin nauhoitukset sen jälkeen kun mieheni oli ne kuunnellut.

Annopini vaikutti aluksi maailman ihanimmalta ihmiseltä, iloinen, nauravainen, otti toiset huomioon, suuri ja välittävä sydän.

Ajauduin hänelle ensimmäisen vuoden aikana todella henkilökohtaisista asioista, joita edes oma äitini ei tiennyt, anopille oli helppo puhua ja hän ymmärsi.

Pikku hiljaa hänestä alkoi palajstua outoja piirteitä ja hän alkoi suoraan ja piilotetusti vittuilla minulle näistä asioista joita olin hänelle kertonut. Hän jopa vitsaili siitä, että ystäväni oli kuollut huumeisiin. Hän alkoi nälviä minua ja perhettäni aina kun olimme kahden.

Annopini oli aina kaikessa parempi kuin muut, hänen vastoinkäymisensä olivat paljon raskaampia kuin muiden. Hän oli aina jopa sairaampi kuin muut.

Hänellä on 3 lasta ja hän ei ole ikinä väleissä heidän kaikkien kanssa yhtäaikaa, aina on riidoissa jonkun kanssa ja puhuu tästä pahaa muille, kylvää eripuraa koko perheeseen ja syylistää muita näistä riidoista. Riidan aiheeksi kelpaa ihan mikä vain, siis_ ihan mikä vain _.

Anoppi saattaa olla 7:kin kuukautta ottamatta yhteyttä lapsiinsa loukattuaan heitä ensin pahasti ja sitten se on näiden lasten vika, kun eivät pidä yhteyttä äitinsä.

Täällä meillä tilanne alkoi aueta vasta, kun näille lapsille alkoi tulla tyttö- ja poikaystäviä.

Lapset alkoivat huomata näitä asioita vasta kun ottivat vähän etäisyyttä.

Anoppi levittelee valheita minusta ja lapsistaan ja heidän puolisoistaan ja puolustelee itseään ja heittäytyy marttyyriksi.

Yksi hänen lapsistaan on hänen "lellikkinsä", jonka kanssa hän myös riitelee, mutta lahjoo ja kiristää tämän lapsen aina takaisin lähelleen. Käy siivoamassa hänen kotonaan ja ostelee lahjoja, kunnes menee taas sukset ristiin ja vie ostamansa lahjat pois (esim. Uuden maton) palauttaa maton sitten kun hänestä siltä tuntuu ja saa taas lapsensa pauloihinsa.

Olisi paljon lisää, mutta nyt meni aivot lukkoon..

Kun näitä lukee, niin tulee miettineeksi josko tarvittaisiin joku kamalien anoppien uhrit -vertaistukiryhmä. Ei noita juttuja usko kukaan, joka ei ole moista mielettömyyttä kokenut.

Tuo lahjojen pois vienti kuulostaa niin tutulle. Meiltä kävi hakemassa pois ostamansa lelun lapselta, kun suuttui miehelleni. Lapsi onneksi oli vauvaiässä eikä ymmärtänyt tilannetta, mutta vissiin anopin mielestä lapseni pikkuserkku tarvitsi sitä enemmän... kohtuullisen varakas anoppi, hakemansa lelun hinta kaupassa n. 8€ :D

T. Kohtalotoveri

Meidän anoppi kans kerran tuli käymään ja toi pullaa mukanansa, laitettiin kahvit ja alettiin syömään mutta anoppi sitten näytti taas todellisen luonteensa, suuttui (ei mistään ) ja häipyi. Heti perään soi ovikello ja anoppihan siellä oven takana seisoi, ei sanonut mitään vaan käveli kengät jalassa keittiöön otti pullat takaisin (myös ne puoliksi syödyt) ja jatkoi matkaansa sanaakaan sanomatta :D

Mikähän tuossa on,että yleensä se on aina anoppi-miniä-ongelma.Harvemmin kuulee appiukko-ongelmaa tai anoppi-vävyongelmaa.Kerron tässä piristeeksi anoppi-vävyongelman,oli kysymyksessä tätini ja tyttärensä mies.

Alkuun sanon,että heidän välinsä paranivat aika lailla vuosikymmenien vieriessä,eivätkä välit koskaan poikki menneet,mutta kamalaa oli.Nyton kuollut jo niin tätini kuin tyttärensäkin.Vävy elää ja hänen lapsensakin ovat jo nelissäkymmenissä.

Tämä kertomani nuoripari meni naimisiin 70-luvun alussa.Serkkuni oli toimihenkilö,ei mikään korkeasti koulutettu,mutta pärjäävä ns.alempi virkanainen.Hän rakastui tavalliseen maanviljelijään,olivat uskonnollisia ihmisiä kuten tätinikin.Mutta vävystä löytyi jo "kokelas"vaiheessa vikoja.

Ei ollut niin "sivistynyt",heitti hurttia savolaishuumoria(ei mitään hävyttömyyksiä),vanhempansa olivat vanhan kansan maanviljelijöitä,myös uskovaisia.Tiukemmin vielä ajattelevia kuin tätini.Mutta vävy ei ollut "tiukkapipo"

Eikä tätini siitä syyttänytkään.Mutta oli nyt vaan ihan kouluja käymätön vaimoonsa verrattuna,tämä oli käynyt keskikoulun,ei ylioppilas.

No nuoret menivät naimisiin ja tätini vietti kyllä pitkiä aikoja kesäisin ja talvellakin heillä.

Riidat tulivat milloin mistäkin.Jos nuorilla oli jotain pikkuriitaa niinkuin kaikilla on,se oli aina vävyn vika.Vaimoa ei kuulemma "huomioitu" tarpeeksi,voi voi kun hän istutti illalla(kesällä) yksin kukkasia ulkona,ja toiset istui sisällä kahvilla.

Voi voi kun tuli kädet mullassa sitten sisälle ja sai vasta kahvia.Itse oli mennyt istuttamaan kaupungista tuomansa kukat kun tuli kotiin.

Serkkuni kävi aluksi toimessaan,jäi myöhemmin talon emännäksi sukupolvenvaihdon myötä.:Voi voi kun se nyt joutuu siellä navetassa raatamaan(oli nuorten koneellistama tila ja navetta).Mutta kun nuori isäntä itse painoi vielä yömyöhät pelloilla ja metsissä,niin ei siitä anoppi hyvää sanonut.

Kurjatoisaalta sanoa tädistäni,minulle hän oli hyvä ja kummitätini.Mutta jokin oli,ettei vävyään sietänyt.Tämä piti ja pitää partaa,se oli yksi iso nälvinnän aihe.Joskus riidat yltyivät niin koviksi,että tätini lähti sieltä kesken pois,asuivat siis eripuolilla Suomea.Lastenkasvatuksesta oli sotia,tätini oli aika ankara,nuoret vapaampia.

Toiset appivanhemmat olivat siinä kurjassa välikädessä,puolustivat toki poikaansa,mutta hyvätapaisina ihmisinä pyrkivät olemaan hiljakseen.Ja nuori rouva ei viitsinyt äidilleen kovin usein huutaa,kun tämä oli sairaaloinen.Lohdutti sitten miestään asiasta kun ei ö äitinsä ollut kuuloetäisyydellä.Se rakansi heidänkin välilleen toisinaan eripuraa kun mies koki,ettei vaimo puolustanut häntä.No kyllä tämä sitten puolustikin ja mahtavin sanakääntein.Olin sitä joskus todistamassa.Siinä sitten äiti murjotti tyttärelleen.

No onneksi ajan myötä tilanne jonkin verran koheni,nyt jäljellä oleva vävymies jaksaa jo naureskella niille asioille kun tavataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun oli pakko nauhoittaa pari kertaa anoppini puheita, kukaan ei muuten olisi herännyt siihen, millainen hän on.

Nauhottaminen tuntui tosi väärältä ja pahalta ja poistin nauhoitukset sen jälkeen kun mieheni oli ne kuunnellut.

Annopini vaikutti aluksi maailman ihanimmalta ihmiseltä, iloinen, nauravainen, otti toiset huomioon, suuri ja välittävä sydän.

Ajauduin hänelle ensimmäisen vuoden aikana todella henkilökohtaisista asioista, joita edes oma äitini ei tiennyt, anopille oli helppo puhua ja hän ymmärsi.

Pikku hiljaa hänestä alkoi palajstua outoja piirteitä ja hän alkoi suoraan ja piilotetusti vittuilla minulle näistä asioista joita olin hänelle kertonut. Hän jopa vitsaili siitä, että ystäväni oli kuollut huumeisiin. Hän alkoi nälviä minua ja perhettäni aina kun olimme kahden.

Annopini oli aina kaikessa parempi kuin muut, hänen vastoinkäymisensä olivat paljon raskaampia kuin muiden. Hän oli aina jopa sairaampi kuin muut.

Hänellä on 3 lasta ja hän ei ole ikinä väleissä heidän kaikkien kanssa yhtäaikaa, aina on riidoissa jonkun kanssa ja puhuu tästä pahaa muille, kylvää eripuraa koko perheeseen ja syylistää muita näistä riidoista. Riidan aiheeksi kelpaa ihan mikä vain, siis_ ihan mikä vain _.

Anoppi saattaa olla 7:kin kuukautta ottamatta yhteyttä lapsiinsa loukattuaan heitä ensin pahasti ja sitten se on näiden lasten vika, kun eivät pidä yhteyttä äitinsä.

Täällä meillä tilanne alkoi aueta vasta, kun näille lapsille alkoi tulla tyttö- ja poikaystäviä.

Lapset alkoivat huomata näitä asioita vasta kun ottivat vähän etäisyyttä.

Anoppi levittelee valheita minusta ja lapsistaan ja heidän puolisoistaan ja puolustelee itseään ja heittäytyy marttyyriksi.

Yksi hänen lapsistaan on hänen "lellikkinsä", jonka kanssa hän myös riitelee, mutta lahjoo ja kiristää tämän lapsen aina takaisin lähelleen. Käy siivoamassa hänen kotonaan ja ostelee lahjoja, kunnes menee taas sukset ristiin ja vie ostamansa lahjat pois (esim. Uuden maton) palauttaa maton sitten kun hänestä siltä tuntuu ja saa taas lapsensa pauloihinsa.

Olisi paljon lisää, mutta nyt meni aivot lukkoon..

Kun näitä lukee, niin tulee miettineeksi josko tarvittaisiin joku kamalien anoppien uhrit -vertaistukiryhmä. Ei noita juttuja usko kukaan, joka ei ole moista mielettömyyttä kokenut.

Tuo lahjojen pois vienti kuulostaa niin tutulle. Meiltä kävi hakemassa pois ostamansa lelun lapselta, kun suuttui miehelleni. Lapsi onneksi oli vauvaiässä eikä ymmärtänyt tilannetta, mutta vissiin anopin mielestä lapseni pikkuserkku tarvitsi sitä enemmän... kohtuullisen varakas anoppi, hakemansa lelun hinta kaupassa n. 8€ :D

T. Kohtalotoveri

Meidän anoppi kans kerran tuli käymään ja toi pullaa mukanansa, laitettiin kahvit ja alettiin syömään mutta anoppi sitten näytti taas todellisen luonteensa, suuttui (ei mistään ) ja häipyi. Heti perään soi ovikello ja anoppihan siellä oven takana seisoi, ei sanonut mitään vaan käveli kengät jalassa keittiöön otti pullat takaisin (myös ne puoliksi syödyt) ja jatkoi matkaansa sanaakaan sanomatta :D

Nauroin ääneen :D mä niin voin kuvitella, että mun anoppi tekis noin.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuossa on,että yleensä se on aina anoppi-miniä-ongelma.Harvemmin kuulee appiukko-ongelmaa tai anoppi-vävyongelmaa..

Tunnen naisena paljon naisia ja ihan järkeviä naisia ja kenelläkään heillä ei ole mitään ongelmia anopin kanssa, kuten ei minullakaan.

Joten uskon, että se anoppien kanssa tappelevien miniöiden joukko on aika marginaaliryhmä, joilla yleensä on ongelmia muidenkin ihmisten kanssa.

Ei narsisti tunnista itseään narsistiksi, kuten muutama täällä sanoi.

Näkee syyn muissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko poikasi vaimo oikeassa? Oletko narsisti?

Ei ole kukaan ennen tätä vaimoa niin sanonut. Paitsi tämän jälkeen myös nuorempi poikani sanoi. Mielestäni en ole narsisti. Vaimonsa on uskonnosta sekaisin mennyt.

Kai tuon sanan käytölle jotain perusteita oli? Mitä?

Hänen mielestään käytän poikiani hyväkseni ja pompottelen heitä mieleni mukaan. Ja olen kuulemma hänelle ilkeä ja puhun pahasti hänen perheestään. Lista on todella pitkä.

Onko hän oikeassa? Pompotteletko poikiasi? Oletko ilkeä miniällesi? Puhutko pahaa hänen perheestään?

No en. Tämä vaimo ottaa kaiken itseensä.

Semmosta se joidenkin kanssa on. Minäkin otan kaikesta itseeni eikä minulle uskalla mitään sanoa. On kuin munankuorilla kävelisi kun kanssani keskustelee. Näin väittää äitini.

Keskustelut menee esim näin.

Äiti: "teillä on rumat verhot, minäpä käyn ostamassa uudet"

Minä: "älä viitsi, tykkään niistä verhoista"

Äiti: "tykkääkö sun mieskin?"

Minä: "joo, valittiin ne yhdessä"

Äiti: "ei niistä kukaan täysjärkinen voi tykätä. Miten susta on tullut noin outo? Vähän pitäis osata joustaa ja ottaa muutkin huomioon. Vittu sä oot hullu. Etkö sä älyä että meillä kaikilla menee maine sun takia."

Minä: "tuo on loukkaavaa, tykkään huonoa tuommoisesta puheesta. Lopeta."

Äiti: "ainahan sinä kaikesta loukkaannut. Ei sulle uskalla mitään sanoa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuossa on,että yleensä se on aina anoppi-miniä-ongelma.Harvemmin kuulee appiukko-ongelmaa tai anoppi-vävyongelmaa..

Tunnen naisena paljon naisia ja ihan järkeviä naisia ja kenelläkään heillä ei ole mitään ongelmia anopin kanssa, kuten ei minullakaan.

Joten uskon, että se anoppien kanssa tappelevien miniöiden joukko on aika marginaaliryhmä, joilla yleensä on ongelmia muidenkin ihmisten kanssa.

Tunnen minäkin paljon ihmisiä elämäni varrelta, mukana myös ihana anoppi ja hirviö anoppi.

Minussako vika?;)

Tämä on ohis mutta monet väittää että narsku tiedä/myönnä että on narsisti.

Narsisti on usein fiksu ja tietää kyllä mikä on oikein ja väärin mutta ei vaan piittaa koska on pohjattoman itsekäs.

Isäni on narsku ja itsessäsi tunnistan paljon narsistin piirteitä. Olen isäni tytär ja siinä ympäristössä kasvanut.

Olen itsekäs, epävarma, hyvä manipuloimaan ja syyllistämään, pinna on lyhyt ja ressinsieto olematon, piilovittuilen ihan tahallani, olen hyvin ehdoton, maailma on mustavalkoinen, häpeän tunne on voimakas ja tunnen harvoin todellista katumusta mistään. Niin ja jos raivostun niin tunne on kuin räjähdys päässä ja raivoa on vaikea hillitä. Yritänkin pysyä rauhallisena koska vitutuskäyrää on todella vaikea saada takaisin laskuun.

Tunnistan kuitenkin tämän pimeän puoleni todella hyvin ja pyrin aina välillä olemaan parempi ihminen.

Tiedän mikä on oikein ja väärin. Tunnen kuitenkin empatiaa. Ja olen sisimmässäsi herkkä. 

Omat kulissini ovat kuitenkin hyvin pystyssä ja harva tietää kuinka vaikea ihminen todella olen. Tiedän kuinka normaalin ihmisen pitää käyttäytyä ja pyrin niin elämään.