Lue keskustelun säännöt.
Sinkkuus ja yksinjääminen ahdistaa
16.10.2016 |
Alan olla siinä iässä, että kaikki kaverini lähipiiristä ovat seurustelleet pitkään miestensä kanssa ja heillä alkaa olla ajankohtaista kihlat, omien talojen ostaminen, lapsien teko jne. Tottakai olen onnellinen ystävieni puolesta, mutta samalla ahdistaa tosi paljon itse olla sinkkuna vuorayksiössä. En tiedä onko tämä ikäkriisi vai mitä (olen 24 vuotias) mutta viimeaikoina on kovasti tämä sinkkuelämä ahdistamaan ja pelottamaankin löydänkö koskaan itselleni miestä. Myös kaipaisin kumppania elämääni tukemaan ja auttamaan vaikeissakin asioissa (olen juuri aloittanut uuden työn jne).
Olen mm. tinderistä nähnyt jonkin verran miehiä ja ne tapailut yleensä päätyvät melko nopeasti joko minun tai toisen osapuolen kiinnostuksen puutteeseen. Vapaa-ajalla harrastuksista on vaikeaa kehenkään tutustua ja kaveripiirissä ei ole potentiaalisia sinkkumiehiä. Mietityttää myös alanko pikkuhiljaa vaikuttaa epätoivoiselta tms. kun miehille kertoessa tahtoisin vakavan suhteen enkä jaksaisi enää mitää yhdenillan juttuja tai kevyitä säätöjä. On rankkaa olla sinkku.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En kyllä ymmärrä tällaisia naisia. Mihin tarvitsette pornoaddiktoitunutta sovinistia joka kokee omistavansa kehonne intiimiosat? Mihin tarvitsette miestä, jonka luonto on moniavioinen? Miksi käytätte kahviloissa tunteja aikaa miestenne syväanalysointiin samalla kun miehenne eivät edes ajattele teitä vaan pornovideon punapäätä? Mielestäni nykynaisen tulee pärjätä yksin. Nämä miestenhaikailijat ovat yleensä läheisriippuvaisia vässykkäruikuttajia jotka tarvitsevat jonkun väkisin vierelle laadusta piittaamatta. Suurinta osaa miehistä ei oikeasti kiinnosta suhteet aidosti. Teette täysin turhaa työtä ja haikailette jotain lapsellista höttöunelmaa jota ei ole. Miehen aivot ovat pornografiassa, sinä ajattelet jotain orkideoita ja pöytäasetelmia.
Moni ymmärtää vapautua kärsimyksestä ajoissa. Naiset ovat kuin teurastamoon käveleviä lehmiä. Tekevät sen vieläpä vapaaehtoisesti. Suurimmalle osalle miehistä nainen on esine."
Huokaus ja hoh-hoijaa. Kyllpä sitä taas saa kokea ylpeyttä omasta sukupuolestaan.... En miehenä nyt koe tai tunnista itseäni tuosa kuvasta, minkä maalasit, enkä nyt koe myöskään olevani mitenkään kummoinen otus tämän vuoksi.
Suurimmalle osalle miehistä nainen on esine, joten kyllä sinä poikkeus olet jos et tuohon kuvaukseen sovi.
Hmm, tai sitten: Suurimalle osalle naisten valitsemista miehistä, nainen on esine. Psykopaatit ja narsistit menestyvät sekä naisten keskuudessa että yritysmaailmassa, ja näillähän on muutenkin yhteys, jossa menestys toisessa auttaa toisessakin tavoitteessa. Jotkut yksinkertaiset sitten yleistävät koko sukupuoleen. Kuten lassukatkin tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä saattaa tulla nyt pitkä teksti, mutta koin tarpeelliseksi kirjoittaa, kun tiedän itse miten tärkeää on saada se tunne että jossain on ihminen, joka on samassa tilanteessa.
Mä olen 26-vuotias juuri sellainen kiltti ja kunnollinen nainen, joka ei ole koskaan seurustellut. Pari isoa ihastusta on ollut, mutta ne jutut ovat tyssänneet aina siihen että mies on sitten tavannut jonkun toisen tai peräti tapaillut jo alun perinkin toista salaa. Nämä ovat tietysti olleet kovia paikkoja ja jättäneet säröjä itsetuntoon. Niiden takia aloitin terapiankin, koska päätin että en halua kantaa samoja tunnelukkoja ja ongelmia muutaman kusipään takia. :) Treffeillä olen käynyt joitakin kertoja, mutta ne ovat olleet poikkeuksetta aikamoisia floppeja. Neitsyt en ole, mutta siinä mielessä miehiä ollut vain yksi ja tosiaan ne kerrat on laskettavissa yhden käden sormilla.
Poden kriisiä tästä usein, koska vaikka olen introvertti ja viihdyn todella hyvin yksin (sekä suorastaan janoan yksinoloa), totta kai toivoisin tapaavani vielä hyvän miehen. Haluaisin lapsia ja sekin tietysti vaikuttaa siihen tahtoon löytää sitä kumppania. Mun ystävistä lähes jokainen seurustelee ja nyt on alkanut tulla ensimmäisiä vauvauutisia ja hääkutsuja. Pari sinkkua löytyy, mutta ne on mua selvästi nuorempia ja ei heillä mikään pula mieskontakteista kyllä ole. Huomaan jo nyt että muhun suhtaudutaan kuin olisin joku teini, jolla ei ole hajuakaan mistään parisuhteista. Jotkut jopa vitsailee siitä miten mä tulen olemaan aina yksin.
En harrasta yhden illan juttuja, juon alkoholia aika harvoin ja mulla on paljon harrastuksia. Töissä meitä on vain pari ja teen suurimman osan etänä niin sieltäkään ei miestä kyllä löydy. Vaikka tiedostaakin että pitäisi liikkua enemmän ihmisten ilmoilla, on sekin vähän masentavaa että sen miehen löytämisen takia pitäisi koko ajan roikkua baarissa väkisin. Tinderiä olen kokeillut, mutta oon kaksi kertaa sopinut miehen kanssa treffit, jotka sitten mies on perunut syystä tai toisesta jo etukäteen. :D Järkeviä keskusteluja siellä ei kovin usein kenenkään kanssa myöskään synny.
Vaikka tietää olevansa vielä nuori ja että koskaan ei tiedä mitä seuraavana päivänä tai ensi kuussa tapahtuu, tuntuu masentavalta silti koko ajan odotella ja odotella. Leikittelen välillä ajatuksella että lakkaisin haaveilemasta noista asioista ja päättäisin elää yksin koko loppuelämäni, mutta ehkä sekään ei ole viisas idea. Olen menettänyt aika lailla hermoni siihen että jatkuvasti kuuntelen ihmisten typeriä kommentteja siitä miten nyt en vain ota jotain, miksi olen sinkku tai sitä että he nostavat itseään jalustalle, kun eivät ole enää sinkkuja. Osalla tuntuu olevan aika hämärtynyt kuva siitä millaista oikeasti on olla vuonna 2016 sinkkuna ja vieläpä tällaisena ikisinkkuna.
Viime aikoina olen myös miettinyt sitä että onko edes olemassa hyviä parisuhteita tai mitään rakkautta. Sen verran järkyttäviä juttuja pettämisistä ja jättämisistä olen kuullut että jotenkin vaikea välillä uskoa siihen että kehenkään voisi luottaa. Sekin että jopa omat kaverit ovat kertoneet mulle pettäneensä niin kyllä siinä järkyttyy. Tietysti myös ne kaikki jutut mitä itselle on miehet tehneet, vaikuttavat. En haluaisi olla negatiivinen, mutta joskus on todella väsynyt tähän sinkkuna olemiseen.
Lohduttaa kuitenkin että meitä on useampia ja että ei ole kuitenkaan mikään kummajainen, vaikka omassa lähipiirissä välillä siltä tuntuiskin. :)
Vierailija kirjoitti:
Alan olla siinä iässä, että kaikki kaverini lähipiiristä ovat seurustelleet pitkään miestensä kanssa ja heillä alkaa olla ajankohtaista kihlat, omien talojen ostaminen, lapsien teko jne. Tottakai olen onnellinen ystävieni puolesta, mutta samalla ahdistaa tosi paljon itse olla sinkkuna vuorayksiössä. En tiedä onko tämä ikäkriisi vai mitä (olen 24 vuotias) mutta viimeaikoina on kovasti tämä sinkkuelämä ahdistamaan ja pelottamaankin löydänkö koskaan itselleni miestä. Myös kaipaisin kumppania elämääni tukemaan ja auttamaan vaikeissakin asioissa (olen juuri aloittanut uuden työn jne).
Olen mm. tinderistä nähnyt jonkin verran miehiä ja ne tapailut yleensä päätyvät melko nopeasti joko minun tai toisen osapuolen kiinnostuksen puutteeseen. Vapaa-ajalla harrastuksista on vaikeaa kehenkään tutustua ja kaveripiirissä ei ole potentiaalisia sinkkumiehiä. Mietityttää myös alanko pikkuhiljaa vaikuttaa epätoivoiselta tms. kun miehille kertoessa tahtoisin vakavan suhteen enkä jaksaisi enää mitää yhdenillan juttuja tai kevyitä säätöjä. On rankkaa olla sinkku.
Kunhan huomaat ystäviesi eroja ja rankkaa lapsiperhearkea niin olet onnellinen että saat olla siellä omassa yksiössä. Näiden asioiden kanssa kun ei todellakaan kannata olla kiirehtimässä. Uskon kohtaat Sen Oikean sitten kun aika on kypsä. Nyt nauti rauhastasi. Tutustu itseesi. Matkustele.
Ihan varmasti löydät jonkun, anteeksi vaan mutta kun 24v nainen puhuu yksin jäämisestä niin kuulostaa vähän lapselliselta, ei siis todellakaan millään pahalla.
Naisella on paljon helpompaa löytää kumppani kuin saman ikäisellä miehellä.
Olet vielä nuori ja on jopa varaa valikoida.
Tinder ei välttämättä ole paras mahdollinen paikka sen oikean kumppanin etsimiseen.
Onnea ja jaksamista se oikea kyllä löytyy aikanaan
Olen 26 eikä minulla ole mitään tarvetta seurusteluun. Olen sinkkunainen ja ura hyvässä nousussa, ei tee mieli uhrata aikaa parisuhteelle. Varmaan joku ajattelee että kylmä ämmä ja vanhapiika, mutta onneksi kaltaisiani on lukuisia muitakin. 24-vuotiashan on vielä melkein teini. Ne "vakavilta" vaikuttavat parisuhteet lähipiirissäsi tulevat takuuvarmasti päättymään muutaman vuoden sisään, moni löytää "sen oikean" nykyaikana ja asettuu aloilleen vasta päälle kolmekymppisenä. En todellakaan ala vielä tässä iässä kahlitsemaan itseäni perheellä ja parisuhteella kun korkeakoulustakin valmistuin vasta viime vuonna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?[/quote]
Kyllä, juuri näin:)
Ja jos et ihan heti syliin hyppää vaan rupeat juttelemaan jotain tilanteeseen sopivaa. Ja ei sillä oikeastaan niin väliä ole mistä puhuu, kunhan puhuu:)
Jos minäkin ikinynny olen uskaltautunut juttusille uusien ihmisten kanssa, uskallat sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?
Kyllä, juuri näin:)
Ja jos et ihan heti syliin hyppää vaan rupeat juttelemaan jotain tilanteeseen sopivaa. Ja ei sillä oikeastaan niin väliä ole mistä puhuu, kunhan puhuu:)
Jos minäkin ikinynny olen uskaltautunut juttusille uusien ihmisten kanssa, uskallat sinäkin.
Omassa lähipiirissäni seurustelukumppanit ovat löytyneet harrastuspiireistä, nettitreffeiltä tai kavereiden kautta. Baarista löytyy lähinnä juurikin.. noh, baarikansaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"n 36 v biologinen kello alkoi vaimeesti tikittää ja aloin pikkuhiljaa miettimään että oishan se kiva vauva saada mutta eipä mulla oo miestäkään. Matkustelin ja elin huoletonta aikaa. sitten se jysähti kun tapasin miehen ja aika pian ajattelin että tuon kanssa haluun naimisiin ja vauvan. Naimisiin menin ennen 40 vee ja vauvan sain 44 vee. Voi sitä onnea ja riemua, paljon olisi jäänyt kokematta jos ei olisi lasta. Aivan mahtavaa."
Mitä tähän muuta miehnä sanomaan kuin, että onnea ja riemua sinulle ja teille koko perheenä! - Kuullostan varmaan katkeralta, kun jatkan, että älä kuitenkaan yleistä kokemaasi. Ikävä tosiasia kun on, että kaikki me emme onnistu saamaan lapsia tai, edes sitä yhtä lasta vaikka kuinka haluaisimme. - Itselläni lapsen saamisen esteenä on tällä hetkellä, ainakin se, että "Se" potenttiaalinen lapsen äiti puuttuu. Olen kuitenkin sen verta konservatiivi, että minusta lapsi lähtökohtaisesti "ansaitsee" kaksi huolehivaa vanhempaa. (Olivat nämä sukupuoleltaan, mitä hyvänsä).
Yksin en lähde lasta itselleni adoptoimaan... Toiisekseen luonto, kohtalo tai luoja mikä lie on valitettavasti joko niin arvaamaton tai yksinkertaisesti vain hyvin julma siinä, että kaikki eivät onnistu saamaan lapsia -ainakaan "klassisella" bilogisella tavalla, vaikka halua ja kokemusta "harjoittelusta" olisi sekä koti että ulkomaita myöten.
- Tai vaihtoehtoisesti odotettu sen yhden ja oikean löytymistää ja kohtaamista enemmän kuin puolet elämästä, jonka kanssa jakaa yhteinen haave ja unelma.
Ja ei, tätä asiaa ei muuta jokakerta ja ehdottomalla varmuudella se, että avuksi valjastetaan ja käyttöön otetaan viimeisimmät länsimaisen lääketieteen hoidot ja lääkkeet tai ne vaihtoehtosiet hoidot ja keinot. Tätä en hauaisi sanoa, mutta sanonpa silti, että avuksi ei ole myöskään ne vähemmän ja enemmän läheisten utelut, että mikähän siinä on, että et ole vielä saanut (tai saaneet) lapsia. Ja voivottelut siitä, että kuinka näin menee hukkaan. - Ikäänkuin sitä elämä ei olisi lainkaan arvokas, ellei olisi saanut -siis saanut -ei tehnyt (ja valmistanut) lapsia.
Toisaalta lapsen saaminen voi olla myös yksi maailman luonnollisimmista asioista, vaikka samaan aikaan voi ja on mahdollsita elää oikein hyvää ja tyydyttävää elämää, vaikkei sellaisia itse ikinä saisikaan. Mutta aivan yhtä hyvin varmasti myös toivottavasti silloin jos saa lapsen jo hyvin, hyvin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä tällaisia naisia. Mihin tarvitsette pornoaddiktoitunutta sovinistia joka kokee omistavansa kehonne intiimiosat? Mihin tarvitsette miestä, jonka luonto on moniavioinen? Miksi käytätte kahviloissa tunteja aikaa miestenne syväanalysointiin samalla kun miehenne eivät edes ajattele teitä vaan pornovideon punapäätä?
Mielestäni nykynaisen tulee pärjätä yksin. Nämä miestenhaikailijat ovat yleensä läheisriippuvaisia vässykkäruikuttajia jotka tarvitsevat jonkun väkisin vierelle laadusta piittaamatta. Suurinta osaa miehistä ei oikeasti kiinnosta suhteet aidosti. Teette täysin turhaa työtä ja haikailette jotain lapsellista höttöunelmaa jota ei ole. Miehen aivot ovat pornografiassa, sinä ajattelet jotain orkideoita ja pöytäasetelmia.
Moni ymmärtää vapautua kärsimyksestä ajoissa. Naiset ovat kuin teurastamoon käveleviä lehmiä. Tekevät sen vieläpä vapaaehtoisesti.
Suurimmalle osalle miehistä nainen on esine.
Komppaan tätä, vaikka olenkin parisuhteessa. Mutta miesten ajatusmaailma pyörii em. Asioissa. Tietäisittepä mitä ne miehet puhuvat siellä kahvitauolla "akoistaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sulla edes yhden yön jutut.
M24Mikä piru niissä yhdenyön jutuissa on se onni ja autuus kun joka s**tanan ketjuun tulee ainakin yksi mies ulisemaan kateuttaan kuinka itsellä ei niitä ole ja kuinka naisilla on aiat niin helppoja? Kuvitteletko sä että joku s**tanan irtoseksi ratkaisu ihan kaikkeen?
Mene sinäkin s**tanan ulisija h*oriin jos kertapanoa kaipaat ja jätä oikeat naiset rauhaan.
Ei se kaikkeen ole ratkaisu, mutta kyllähän se toisi edes jotain elämäniloa ja nostaisi itsetuntoa, kun ei ole aivan ilmaa toiselle sukupuolelle.
M24
Ei se parisuhde ja omistusasunto ole mikään tae onnellisuudesta.[/quote]
Tämä on niin totta. Välillä ahdistaa, kun en ole näitä asioita saavuttanut, mutta sitten opin, että onnellisuus tulee sisältäpäin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olen sinkkuna miettinyt, että miten introvertit jaksavat etsiä itselleen kumppanin? Minulla ei kokopäivätöiden, harrastusten ja oman ajan jälkeen tunnu jäävän lainkaan aikaa, jolloin voisin edes miettiä lähteväni deittailemaan mm. tinderin kautta. Töissä miehet ovat varattuja, harrastukset yksilölajeja ja en tunne tuttavapiirissä ainuttakaan sinkkua - edes kavereiden kavereita. 26-vuotiaana valtaosa on jo pariutuneita ja baarit eivät ole kiinnostaneet enää vuosiin, joten sekin on poissuljettu vaihtoehto."
Olen varmaan kaksi naamainen, kun viihdyn sekä oikein hyvin yksin mutta myös muiden seurassa. Toisin sanoen en oikein koe olevani, mitenkään erinomaisen introvertti kuin eksovertti. Mutta vastaan ksymykseesi, että ensimmäinen vaihtoehto on, että eivät introvertt oikeasti aina etsikään, vaan luottavat ja uskovat, etttä kyllä se elämänkumppani jostain osuu kohdalle, jos niin on tarkoitettu. - Kuullostaa hieman ehkä kohtaloon uskomiselta ja sitä se kai hieman onkin.
Toiseksi uskon siihen, että ihminen -sinkku tai parisuhteessa- oleva kyllä löytää aikaa sille minkä oikeasti kokee tärkeäksi. Kyse on valinnoista. Ei sitä kukaan täyspäinen vaikka netin seuranhaku -porttaalin kautta kumppania hakeva odota tai vaadi, että heti samana iltana pitäisi nähdä yhteyttä ottanut, vaan aikaa voidaan käyttää ensin kirjeen/ viestien vaihtoon, joka kestää aikansa ja sitten katsotaan tavataan ja tapaamisen jälkeen uudetsaan, millä mallilla jatketaan... Ja jos ensimmäien ei nappaa niin sitten saatetaan kokeilla samaa keinoa useampi kerta.
Kolmanneksi elämä on valintoja myös niin, että käytänkö vapaa aikani yksilölajeja puuhaten vai lähdenkö seuraavalla kerralla vaikka katsomaann olisiko, jossain päin (liää tähän paikka) joku, jolta voisi kysyä, että olisiko hänellä aikaa viettää aikaa sinun kanssasi.
- Toki viimeksi todettu vaatii rohkeutta, mutta minusta on hölmöä ajatella, että ainoa paikka, missä tällaisen kysymyksen esittäminen olisi soveliasta olisi joku hämärä baarin nurkka tai yökerho. - Tai sitten puollustelen itseäni, koska viihdyn niissä melko huonosti.
Mutta yhtä hyvin voit kysyä tuon saman kysymyksen, melkein missä vain. Parempi luullakseni on näet kysyä itse, kuin vain odottaa, että Se oikea tulee ja kysyy. Saati, että tulisi kotoa hakemaan sinut; vai arvaisitko itse avata oven, jos joku soittaisi ovikelloasi ja kertoisi tulleensa tapaamaan sinua vain koska tietää, että olet sinkku ja siten todennäköisesti juuri hänen seuraa vailla.
Pointtini oli, että kun on sosialisoinut 8 h töissä & tapaa ystäviään vkonloppuina ja lopun ajan harrastaa tai lataa akkujaan niin todella vähiin käy tilaisuus/halu tutustua miehiin. Ei se ole Sen Oikean odottelua kun tajuaa, että jos haluaisin teoriassa hankkia miehen minun tulisi raivata kalenteristani aikaa siihen, enkä ole varman haluanko sitä edes tehdä. Toki voi olla, että olen hard core introvertti ja muilla ei tällaisia ongelmia ole.
Minä olen tuollainen! :) Viihdyn tosi hyvin yksin, vaikka nautinkin kyllä muiden (kivojen) ihmisten seurasta. En myöskään jaksaisi nähdä vaivaa miehen etsimiseksi, tuntuu ihan kauhean työläältä ja hankalalta ajatukselta, kun oma elämä on kuitenkin aikataulutettu ja järjestyksessä juuri näin kuten on.. Mutta jos jossain sattumalta kohtaisi jonkun kanssa, kemiat pelaisi ja asiat etenisi luonnollisesti omalla painollaan, niin en minä vastaan laittaisi.
Toisaalta introverttisyys on onni. Sitä ei tarvitse tai kaipaa jatkuvaa seuraa muista. Ei minulle parisuhde ole mikään edellytys onnelle, voin lapsetkin ihan hyvin tehdä keinohedelmöityksellä jos en koskaan ketään miestä kohtaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen, että jo tähän ikään olen saanut ihan riittävästi elää elämääni ja keskittyä itseeni. Olen asunut useassa eri paikassa suomen sisällä (ulkomailla asuminen ja matkustelu ei kiinnosta) olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin, juhlinut aamuun asti, elänyt elämääni ja panostanut itseeni ja tulevaisuuteeni. Enää juhlimiset tms eivät juurikaan kiinnosta ja olen muutenkin rauhoittunut enemmän ja nyt minulla olisi aikaa tutustua johonkin kivaan mieheen ja alkaa luomaan hänen kanssaan tulevaisuutta yhdessä.
Ja toki en heti ensimmäisillä treffeillä painota sitä että haluan naimisiin jne, mutta liian paljon on tällaisia keveän tapailun miehiä kohdalle sattunut jotka jo 1./2. Treffien jälkeen tahtovat seksiä ja koen että sellaiset eivät ole minua varten.
- apVaadit liikoja elämältä. Olet siis elänyt juuri kuten olet halunnut. Nyt sitten olet päättänyt, että olet saanut haluamasi ja seuraavan vaiheen pitää alkaa. Sitten kun se ei heti alakaan sormia napsauttamalla, niin masennut ja vetäiset itkupotkuraivarit. Vähän kärsivällisyyttä nyt!
Toisesta näkökulmasta, onhan se nyt ihan järkevä kysymys että miksi 24-vuotias ei löydä parisuhdetta ja miten sellainen voisi löytyä. Ei ap mielestäni raivoa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän keskusteluun on tullut hyviä pointteja, ajatuksia ja ideoita, kiitos niistä! Komppaan tuota edellistä nro 94 kommentoijaa, että en kyllä todellakaan raivoa mitään tai mitään itkupotkuraivareita saamassa, lähinnä vaan tyynesti pohdin omaa tilannettani. Myös ihmettelen sitä että pelotan epätoivoissani miehet pois luotanu haluamalla vakavan suhteen - joka suhteen/tapailuun toki lähden heittäytymällä mukaan ja rempseällä asenteella, mutta kaikki kevyet seksisuhteen tyyppiset tms. jutut ei vain ole minua varten millään lailla.
Mutta toki nämä on vähän mielipideasioita miten ihmiset asiat näkevät :) - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä tällaisia naisia. Mihin tarvitsette pornoaddiktoitunutta sovinistia joka kokee omistavansa kehonne intiimiosat? Mihin tarvitsette miestä, jonka luonto on moniavioinen? Miksi käytätte kahviloissa tunteja aikaa miestenne syväanalysointiin samalla kun miehenne eivät edes ajattele teitä vaan pornovideon punapäätä?
Mielestäni nykynaisen tulee pärjätä yksin. Nämä miestenhaikailijat ovat yleensä läheisriippuvaisia vässykkäruikuttajia jotka tarvitsevat jonkun väkisin vierelle laadusta piittaamatta. Suurinta osaa miehistä ei oikeasti kiinnosta suhteet aidosti. Teette täysin turhaa työtä ja haikailette jotain lapsellista höttöunelmaa jota ei ole. Miehen aivot ovat pornografiassa, sinä ajattelet jotain orkideoita ja pöytäasetelmia.
Moni ymmärtää vapautua kärsimyksestä ajoissa. Naiset ovat kuin teurastamoon käveleviä lehmiä. Tekevät sen vieläpä vapaaehtoisesti.
Suurimmalle osalle miehistä nainen on esine.
Komppaan tätä, vaikka olenkin parisuhteessa. Mutta miesten ajatusmaailma pyörii em. Asioissa. Tietäisittepä mitä ne miehet puhuvat siellä kahvitauolla "akoistaan".
Näin. Miehelle naisen tärkein funktio on olla seksuaalisten halujen tyydyttäjä, ja kun nainen ei jostain luonnollisesta syystä (esim. vanheneminen, synnytysvauriot jne.) enää nostata kikkeliä samalla tavalla pystyyn kuin ennen, niin lähdetään uutta etsimään.
"On rankkaa olla sinkku". Niin miksi? Ymmärrätkö että jäät todennäköisesti kuitenkin yksin jossain vaiheessa? Miksi luulet että parisuhde on se asia mikä toisi elämääsi vakautta? Totuus on, että miehet nimenomaan ovat impulsiivisempa ja vähemmän lojaaleja joten tyhjiön täyttämiseen mies ei ole suotava asia. Hanki ennemmin työ, itsetunto, ystäviä ja opettele nauttimaan elämästä sellaisenaan. Sijoita johonkin pysyvään.
Tässä huomaa jotenkin korostetusti miten naiset menevät intuition mukana eivätkä ajattele suhteita järjellisesti. Naurattaa ja säälittää naiset jotka vatvovat tuntikausia miehiään eri sanankääntein samalla kun mies örisee bissenn kanssa ja haaveilee lätkästä. Opetelkaa käyttämään aikaa oikeisiin asioihin, ei sukupuoleen joka on esineellistänyt, orjuuttanut ja pitänyt teitä paskoina vuosituhansia.
Vierailija kirjoitti:
"On rankkaa olla sinkku". Niin miksi? Ymmärrätkö että jäät todennäköisesti kuitenkin yksin jossain vaiheessa? Miksi luulet että parisuhde on se asia mikä toisi elämääsi vakautta? Totuus on, että miehet nimenomaan ovat impulsiivisempa ja vähemmän lojaaleja joten tyhjiön täyttämiseen mies ei ole suotava asia. Hanki ennemmin työ, itsetunto, ystäviä ja opettele nauttimaan elämästä sellaisenaan. Sijoita johonkin pysyvään.
Tässä huomaa jotenkin korostetusti miten naiset menevät intuition mukana eivätkä ajattele suhteita järjellisesti. Naurattaa ja säälittää naiset jotka vatvovat tuntikausia miehiään eri sanankääntein samalla kun mies örisee bissenn kanssa ja haaveilee lätkästä. Opetelkaa käyttämään aikaa oikeisiin asioihin, ei sukupuoleen joka on esineellistänyt, orjuuttanut ja pitänyt teitä paskoina vuosituhansia.
Onko miehet kohdellut sua kaltoin tmv kun olet noin katkera?Tämä sun totuus ei ainakaan pidä paikkansa, naiset pettävät ihan samalla tavalla, ja saman verran kun miehet. Kaikki miehet eivät örise bissen kanssa, elä yleistä.
Ja toi viimeinen lause...voi jeesus sentään /facepalm
Tiiän kams ton fiiliksen. Mä en oo paljoo seurustellu elämäno aikana ,nyt oon 29 ja sinkkuns tosin olin tässä.välissä melkeen 4v yhessä lasten isän kanssa.
Sitä ennen oli kivaa olla sinkku ja toisinaan ahdisti,olin aina se kolmas pyörä! se lapseton,jolla ei kihlasormuksia eikä omakotitaloa ... aina kuitenkin lapsia halunnut sitten jossain vaiheessa.
Monesti ahisti ajatus löydänkö koskaan ketään? Ennenkun aloitin edellisen suhteen olin n 4 v sinkkuna sitä ennen puol v suhde joka oli katastrofi! Paljon olin sinkkuna elämän varrella,tiäks mikä.oli oudointa? Monesti kuulin kehuja et oon hyvänäkönen ja mukava ja siltikään ei löytynyt ketään hyvää tyyppiä vierelle.,..
Nyt kun oon eronnu on monesti palanu nää asiat mieleen...että montakohan vuotta olen nyt sinkkuna? Ei sinänsä nyt kiire (vielä) ,nautin lastenkaa olemisesta eikä aikataulussa olisi tilaa "säädöille tai treffeille" . Jostain syystä jaksan uskoa että jossakin mun elämän vaiheessa löytyy se oikea munkin vierelle :)
Kyllähän se näin 34-vuotiastakin vähän huvittaa, että joku parikymppinen kokee olevansa ikisinkku. Tuon ikäisiä sinkkujahan on kaikki paikat pullollaan, baarit, kuntosalit, lenkkipolut, joogatunnit jne.
Mun maailmassa sinkkuja ei ole. On vain naimisissa olevia miehiä joilla pienet lapset mutta joille voisin kelvata pikkujoulu- tai levinreissupanoksi. Baareissa on kakskymppisiä ja plus nelikymppisiä, mun ikäiset on hoitamassa lapsiaan, rakentamassa taloa jne. Ei mun ikäisiä näe töiden ulkopuolella muuta kuin Prismassa ja Cittarissa, ruuhkavuodet nääs.
Sinkkujen määrä alkoi radikaalisti vähentyä siinä 27-28 tienoilla ja enää vuosiin en ole edes tuntenut yhtäkään sinkkumiestä, en edes puhunut yhdenkään sellaisen kanssa. Jopa ns. epätoivoiset ja kauheat tapaukset ovat nykyään naimisissa. Huhu kertoo, että vanhan ala-astekaverini aviomiehen yksi lapsuudenystävä on sinkku, mutta tätä tyyppiä ei ole kukaan nähnyt viimeiseen n. 3 vuoteen, on ilmeisesti antanut periksi saamattomalle luonteelleen ja eristäytynyt kotiinsa, ei tapaa edes kavereitaan vaan juo kaljaa ja dataa.
28v neitsyt, siis nainen, on jo itsessään todellakin harvinaisuus suomessa, että pikemminkin olet sitten sääntöä vahvistava poikkeus kuin sääntöä kumoava. Poikkeuksiahan aina löytyy, kun ihmisistä puhutaan.