Sinkkuus ja yksinjääminen ahdistaa

Koen, että jo tähän ikään olen saanut ihan riittävästi elää elämääni ja keskittyä itseeni. Olen asunut useassa eri paikassa suomen sisällä (ulkomailla asuminen ja matkustelu ei kiinnosta) olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin, juhlinut aamuun asti, elänyt elämääni ja panostanut itseeni ja tulevaisuuteeni. Enää juhlimiset tms eivät juurikaan kiinnosta ja olen muutenkin rauhoittunut enemmän ja nyt minulla olisi aikaa tutustua johonkin kivaan mieheen ja alkaa luomaan hänen kanssaan tulevaisuutta yhdessä.

Ja toki en heti ensimmäisillä treffeillä painota sitä että haluan naimisiin jne, mutta liian paljon on tällaisia keveän tapailun miehiä kohdalle sattunut jotka jo 1./2. Treffien jälkeen tahtovat seksiä ja koen että sellaiset eivät ole minua varten.

- ap

Asutko pienessä kaupungissa? Siksi kysyn, että olen itse pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja siellä lähes kaikki mun ikäiset (oon 26) on tosiaan jo aikalailla asettuneet aloilleen. Mutta heti kun menee isompiin kaupunkeihin ja yliopistokaupunkeihin, huomaa että moni tämän ikäinen nauttii vielä huolettomasta sinkkuelämästä :) Kuten itsekin tällä hetkellä teen. Mun mielestä on ihanaa kun oikeasti tosiaan tuntuu siltä, että koko maailma on avoin. Ja huonoa miestä ei tosiaan kannata ottaa! Sanon tämän kokemuksella, kun vertaan tätä nykyistä sinkkuelämääni ja entistä parisuhdetta epäluotettavan eksäni kanssa. Ei se parisuhde ja omistusasunto ole mikään tae onnellisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanikäinen ja sanoisin, että ehkä 60% seurustelee ja niistä 30% on perheellisiä. Monella on vielä opinnotkin kesken ja bilehuuma päällä. Hyvin sulla on aikaa, vaikka epätoivo voi välillä päälle käydäkin. Katsele vaan rauhallisin mielin eteenpäin, varmasti joku jossain vaiheessa tulee vastaan :)

Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?

Minä tapasin mieheni siellä sinun vähättelemässäsi baarissa :) Häntä aiemman netissä hieman vahingossa. Kyseessä ei siis ollut deittisivusto, vaan ihan perus keskustelufoorumi, minkä kautta sitten päädyttiin juttelemaan enemmän ja ystävyys muuttui parisuhteeksi. Pakko myös mainita, että voi sen miehen kirjastostakin löytää.. Tuttuni on kirjastonhoitaja ja erään asiakkaan kanssa sitten juttu pikkuhiljaa eteni :D Mutta jostainhan ne sunkin kaverisi on sen miehensä löytäneet. 

Itse en ole koskaan etsinyt parisuhdetta, vaan ne on tulleet itsestään vastaan. Sikäli olen huono antamaan mitään vinkkejä. Mutta voisin veikata, että etsimättä paras. Ihmisestä voi huokua epätoivo, jos hänellä on pakonomainen tarve saada jotain. Ja harvaa ihmistä epätoivo houkuttelee luokseen.

Täällä 28 v nainen ja samat ongelmat mullakin. Kaikki tutut olleet suhteessa yli 10 vuotta ja itse en ole koskaan seurustellut. Tuntuu että peli on jo kokonaan menetetty 😞

Vierailija kirjoitti:

Voi höppänä sun kanssa. Oot 24, unohda jo ne miehet. Keskity kivempaan. Ite olin 31 ku aloin ekaa kertaa pariutumaan. Jos otat miehen, ota sitten hyvä ;) kyllä se tulee. ToOsiaan jos oot 40 ja vanhapiika, huolestutaan sitten. 24- vuotias, oo onnellinen että oot sinkku. Sulla koko maailma avoin.

Tsemppiä

No ilmeisesti sinulla oli jatkuvasti vientiä ja pystyit ilman panikointia viivästyttämään pariutumista niin kauan kuin mahdollista. Meillä vähemmän suosituilla asian ajatteluun kuuluu paljon energiaa jo siinä vaiheessa, kun ikä ylittää 20 ja miehiä ei vaan kiinnosta parhaassakaan iässä oleva nainen.

Laihduta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanikäinen ja sanoisin, että ehkä 60% seurustelee ja niistä 30% on perheellisiä. Monella on vielä opinnotkin kesken ja bilehuuma päällä. Hyvin sulla on aikaa, vaikka epätoivo voi välillä päälle käydäkin. Katsele vaan rauhallisin mielin eteenpäin, varmasti joku jossain vaiheessa tulee vastaan :)

Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?

Niin, ei sitä kenellekään voi oikeesti luvata. Kyllähän jotkut jää yksin. Missä miehiä tavata? No onko sulla tinderit ja nettitreffit käytössä? Entä fb:n sinkkuryhmät?

Oon kokeillut tinderit ja okcupidit (fb:ssä en ole), mutta ei sielläkään ole ollut kuin hyypiöitä ja/tai pelkän seksin perässä olevia hyypiöitä.

Totta. Joku taso pitää pitää.

Toivottavasti viestini ei masenna, mutta olen itse 34-vuotias, enkä ole vielä onnistunut löytämään puolisoa (enkä niitä kevyitä tapailujakaan). Olen elänyt ns. täysillä 19-vuotiaasta asti, jolloin lähdin maailmalle unelmiani tavoittelemaan, eli en ole kotona odotellut, että tulisiko joku sieltä hakemaan.

Olen opiskellut, tehnyt töitä, reissaillut, nauranut, eksynyt, kokeillut, oppinut, innostunut, harrastanut, unelmoinut... Mutta eivät nämä asiat ole millään tavalla taanneet, että puoliso löytyisi. Sen ne kuitenkin ovat varmistaneet, että vaikka olisin koko elämäni yksin, minun ei tarvitse katua elämätöntä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Alan olla siinä iässä, että kaikki kaverini lähipiiristä ovat seurustelleet pitkään miestensä kanssa ja heillä alkaa olla ajankohtaista kihlat, omien talojen ostaminen, lapsien teko jne. Tottakai olen onnellinen ystävieni puolesta, mutta samalla ahdistaa tosi paljon itse olla sinkkuna vuorayksiössä. En tiedä onko tämä ikäkriisi vai mitä (olen 24 vuotias) mutta viimeaikoina on kovasti tämä sinkkuelämä ahdistamaan ja pelottamaankin löydänkö koskaan itselleni miestä. Myös kaipaisin kumppania elämääni tukemaan ja auttamaan vaikeissakin asioissa (olen juuri aloittanut uuden työn jne).

Olen mm. tinderistä nähnyt jonkin verran miehiä ja ne tapailut yleensä päätyvät melko nopeasti joko minun tai toisen osapuolen kiinnostuksen puutteeseen. Vapaa-ajalla harrastuksista on vaikeaa kehenkään tutustua ja kaveripiirissä ei ole potentiaalisia sinkkumiehiä. Mietityttää myös alanko pikkuhiljaa vaikuttaa epätoivoiselta tms. kun miehille kertoessa tahtoisin vakavan suhteen enkä jaksaisi enää mitää yhdenillan juttuja tai kevyitä säätöjä. On rankkaa olla sinkku.

Itse ainakin laitan kaikki naiset Tinderissä vasemmalle, jotka etsivät vakavaa suhdetta. Lähden kaikkien kanssa tutustumaan ihan tyhjältä pohjalta ilman mitään ennakko-odotuksia. Vakavaan suhteeseen voin mennäkin, mutta en sitä ensisijaisesti etsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanikäinen ja sanoisin, että ehkä 60% seurustelee ja niistä 30% on perheellisiä. Monella on vielä opinnotkin kesken ja bilehuuma päällä. Hyvin sulla on aikaa, vaikka epätoivo voi välillä päälle käydäkin. Katsele vaan rauhallisin mielin eteenpäin, varmasti joku jossain vaiheessa tulee vastaan :)

Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?

Niin, ei sitä kenellekään voi oikeesti luvata. Kyllähän jotkut jää yksin. Missä miehiä tavata? No onko sulla tinderit ja nettitreffit käytössä? Entä fb:n sinkkuryhmät?

Oon kokeillut tinderit ja okcupidit (fb:ssä en ole), mutta ei sielläkään ole ollut kuin hyypiöitä ja/tai pelkän seksin perässä olevia hyypiöitä.

On siellä fiksuja ja asiallisia miehiä myös, mutta te naiset ette koskaan mätsää tai vastaa näille miehille. Lähtevät yleensä nopeasti pois. Onpa sitten iso ihmetys kun törmäätte vaan hyypiöihin.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti viestini ei masenna, mutta olen itse 34-vuotias, enkä ole vielä onnistunut löytämään puolisoa (enkä niitä kevyitä tapailujakaan). Olen elänyt ns. täysillä 19-vuotiaasta asti, jolloin lähdin maailmalle unelmiani tavoittelemaan, eli en ole kotona odotellut, että tulisiko joku sieltä hakemaan.

Olen opiskellut, tehnyt töitä, reissaillut, nauranut, eksynyt, kokeillut, oppinut, innostunut, harrastanut, unelmoinut... Mutta eivät nämä asiat ole millään tavalla taanneet, että puoliso löytyisi. Sen ne kuitenkin ovat varmistaneet, että vaikka olisin koko elämäni yksin, minun ei tarvitse katua elämätöntä elämää.

Ympäri maailmaa paneskelleet reissunaiset eivät ole kovin kovaa valuuttaa miesten silmissä. En ymmärrä miksi niin moni nainen haluaa luoda tällaista mielikuvaa itsestään Tinderissä.

"Ikävintä on ehkä se, kun huomaa jäävänsä tai jättäytyvänsä illanviettojen ulkopuolelle, koska kumppani puuttuu. Ainakin omassa ystäväpiirissäni (olemme 25-35-vuotiaita) tavataan yhä useammin pariskuntien kesken. Monta kertaa parit kokoontuvat viikonloppuisin esim. pelailemaan keskenään. Kun joukkueet ovat kaksi vastaan kaksi, niin yksinäinen sinkkuystävä vaan sekoittaisi pakan. :) Olen joskus ollut mukanakin tuollaisessa illanvietossa ja tuntenut itseni todella ulkopuoliseksi. Osallistupa siinä sitten keskusteluun, kun ystäväni makoilevat suunnilleen miestensä sylissä ja keskustelevat suhteistaan."

- Erinomaisen tutun oloisia kommentteja. - Tähän tekee mieleni vain lisätä viisi tydentävää kohtaa.

- Ensimmäinen on se, että osa tutuista pareista ymmärtääkin yskän ja jättää sitten "yksinäisen sinkun" kutsumatta kokonaan ja kai kuvittelee tekevänsä näin sinkku ystävälle palveluksen. - Ja varmaan toisinaan saattaa ollakin.

Toinen on  ärsytys siitä, että kuvitellaan sinkkuystävän olevan se, joka joustaa. - Sä varmaankin voit hoitaa tän jutun vielä tänään illalla tai asian vikonvaihteessa kun sulla ei kotona lapsiakaan. Niin ja sä varmaan voit sitten joustaa myös lomien suhteen. Ja mitä eikö sulla ole muka aikaa lähteä mun kanssa teatteriin lauantaina, mitä sä muka kotona meinasit yksin tehdä?

Kolmas seikka Jos olet sinkku niin odotus on, että sinulle voi soittaa sinulle kun tarvitaan apua ja tukea jossain. Mutta mutta useat seat pariskunnat ja perheelliset ovat niin kiireellisiä, että ei heitä kiinnosta sinkku ystävälle vain kysyäkseen mitä kuuluu, ilman sen kummempia taka-ajatuksia. 

Neljäskohta Sinkkuus on valinta. - Totta toinen puoli. En etsi tai kumppanikseni täydellistä, enhän itsekään ole. Mutta sen verran arvostan itseäni ja myös toisia, että ihan kenen tahansa kanssa en kuvittele tai usko voivani olla yhdessä -muodostaa parisuhdetta- vain sen tähden, että voisin sanoa eläväni tai olevani ns. varattu ja parisuhteessa.  

Viides asia Jokainen sinkku etsii jatkuvasti itselleen kumppania ja sitä Oikeaa. - Ei muuten etsi, mutta aika moni meistä -ei kaikki- soisi kyllä löytävänsä. Mutta ainakin itselläni elämäni on niin antoisaa ja tyydyttävää, että tuntuisi ajanhukalta käyttää kaikki energia ja valveilla oloaika tai edes suurin osa siitä - siihen, että etsisi ja haeskelisi itselleen erinomaisen aktiivisesti kumppania. - En minä ainakaan moista jaksa tai viitsi. Tiedä sitten onko yksi syy sinkkuuteeni juurikin se, että olen, jotenkin liian itsenäinen. - Mutta olisi jotenkin outoa ajatella toista -potenttiaalinen kumppani- tarve esineenä, tai jonkinlaisena monitoimikoneena, siis sellaisena joka tyydyttää elämästäni ne tarpeet ja puutteet, jotka nyt jäävät enempi vähempi vain minun yksin toteutettavaksi.            

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti viestini ei masenna, mutta olen itse 34-vuotias, enkä ole vielä onnistunut löytämään puolisoa (enkä niitä kevyitä tapailujakaan). Olen elänyt ns. täysillä 19-vuotiaasta asti, jolloin lähdin maailmalle unelmiani tavoittelemaan, eli en ole kotona odotellut, että tulisiko joku sieltä hakemaan.

Olen opiskellut, tehnyt töitä, reissaillut, nauranut, eksynyt, kokeillut, oppinut, innostunut, harrastanut, unelmoinut... Mutta eivät nämä asiat ole millään tavalla taanneet, että puoliso löytyisi. Sen ne kuitenkin ovat varmistaneet, että vaikka olisin koko elämäni yksin, minun ei tarvitse katua elämätöntä elämää.

Ympäri maailmaa paneskelleet reissunaiset eivät ole kovin kovaa valuuttaa miesten silmissä. En ymmärrä miksi niin moni nainen haluaa luoda tällaista mielikuvaa itsestään Tinderissä.

Ai että reissaaminen tekee ihmisestä automaattisesti jakorasian? Noin hurjan avarakatseisen miehen kanssa varmaan juttu luistaiskin... tai sitten ei. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti viestini ei masenna, mutta olen itse 34-vuotias, enkä ole vielä onnistunut löytämään puolisoa (enkä niitä kevyitä tapailujakaan). Olen elänyt ns. täysillä 19-vuotiaasta asti, jolloin lähdin maailmalle unelmiani tavoittelemaan, eli en ole kotona odotellut, että tulisiko joku sieltä hakemaan.

Olen opiskellut, tehnyt töitä, reissaillut, nauranut, eksynyt, kokeillut, oppinut, innostunut, harrastanut, unelmoinut... Mutta eivät nämä asiat ole millään tavalla taanneet, että puoliso löytyisi. Sen ne kuitenkin ovat varmistaneet, että vaikka olisin koko elämäni yksin, minun ei tarvitse katua elämätöntä elämää.

Ympäri maailmaa paneskelleet reissunaiset eivät ole kovin kovaa valuuttaa miesten silmissä. En ymmärrä miksi niin moni nainen haluaa luoda tällaista mielikuvaa itsestään Tinderissä.

Ai että reissaaminen tekee ihmisestä automaattisesti jakorasian? Noin hurjan avarakatseisen miehen kanssa varmaan juttu luistaiskin... tai sitten ei. :D

Jep. :D

Tuohan kertoo enemmän siitä miehestä itsestään - ihmiset tuppaavat arvottamaan muut omien toimintamalliensa pohjalta. Mies siis itse reissatessaan paneskelisi ympäriinsä ja olettaa siksi että muutkin sitä tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Viides asia Jokainen sinkku etsii jatkuvasti itselleen kumppania ja sitä Oikeaa. - Ei muuten etsi, mutta aika moni meistä -ei kaikki- soisi kyllä löytävänsä. Mutta ainakin itselläni elämäni on niin antoisaa ja tyydyttävää, että tuntuisi ajanhukalta käyttää kaikki energia ja valveilla oloaika tai edes suurin osa siitä - siihen, että etsisi ja haeskelisi itselleen erinomaisen aktiivisesti kumppania. - En minä ainakaan moista jaksa tai viitsi. Tiedä sitten onko yksi syy sinkkuuteeni juurikin se, että olen, jotenkin liian itsenäinen. - Mutta olisi jotenkin outoa ajatella toista -potenttiaalinen kumppani- tarve esineenä, tai jonkinlaisena monitoimikoneena, siis sellaisena joka tyydyttää elämästäni ne tarpeet ja puutteet, jotka nyt jäävät enempi vähempi vain minun yksin toteutettavaksi.            

Olen sinkkuna miettinyt, että miten introvertit jaksavat etsiä itselleen kumppanin? Minulla ei kokopäivätöiden, harrastusten ja oman ajan jälkeen tunnu jäävän lainkaan aikaa, jolloin voisin edes miettiä lähteväni deittailemaan mm. tinderin kautta. Töissä miehet ovat varattuja, harrastukset yksilölajeja ja en tunne tuttavapiirissä ainuttakaan sinkkua - edes kavereiden kavereita. 26-vuotiaana valtaosa on jo pariutuneita ja baarit eivät ole kiinnostaneet enää vuosiin, joten sekin on poissuljettu vaihtoehto.

Oletko varma, että oikeasti tahdot parisuhteen? Tuntuu, että monia ahdistaa sinkkuus vain sen takia, "kun kaikilla muillakin on joku" ja  ajatellaan että "kuuluu" seurustella.

Vierailija kirjoitti:

No jaa. Olen 40-kymppinen yksinäinen, eikä mua nyt niin kauheasti ahdista. Luulen, että olen säästynyt paljolta. Ei tarvi huolehtia kuin itsestä ja saa käyttää vapaa-ajasta jokaisen minuutin niin kuin itse haluaa.

Oletko 400-vuotias???

Itse täytän kohta 24 ja minulla on paljon kavereita ketä ei seurustele. Toisalta ehkä yliopistossa tämä voi olla yleisempää. En pariin vuoteen edes haluiaisi seurustella vaan nauttia viimeisistä yliopistovuosista. 24 vuotias on nuori ja vielä on aikaa löytää kumppani. Ainakin itse usein nään kavereita ilman heidän puolisoitaan. Mutta se kyllä ärsyttää näissä seurustelevissa että miehet tunkee tyttöjeniltoihinkin. Ja toinen on se että osa sanoo tietävänsä millainen mies minulle sopisi ja että eiks olis kivaa jos seurustrlisin.

Kaikki me täällä olemme lopulta yksin, joten älä murehdi asiaa.

27 enkä kertaakaan seurustellut. Tosin ei se haittaa, koska en edes olisi valmis moiseen. Pitäs hankkia ensin oma elämä. Vasta nyt olen alkanut yrittää tehdä niitä asioita mistä olen haavelillut pitkään eli harrastamaan. Siellä luulisi tutustuvan ihmisiin, vaikka eivät rinkiin minua ottaisi niin ainakin tulee harjoteltua sosiaalisisa taitoja ja yritän olla ystävällinen vaikka muut ei minulle olisikaan. Yritän oppia pitämään itsestäni ja tekemään mitä minä haluan. Kumppani tulee siinä sivussa, jos tulee.