Sinkkuus ja yksinjääminen ahdistaa

24 vuotias ja yksinjääminen ahdistaa?!? Tule sitten lähempänä 40 vuotissyntymäpäivää puhumaan ahdistuksesta.

Jep. Lähempänä neljääkymppiä kannattaa vasta alkaa murehtia. Olet hirveän nuori.

Hanki pehmoeläin.

Vierailija kirjoitti:

24 vuotias ja yksinjääminen ahdistaa?!? Tule sitten lähempänä 40 vuotissyntymäpäivää puhumaan ahdistuksesta.

Kyllä mäkin oon vasta 26-vuotias, mutta kyllä se pikkasen ahdistaa kun kaikki omanikäiset ystävät, työkaverit ja jopa serkut on vakavissa parisuhteissa. Olen lähipiirini ainoa sinkku, joten väkisinkin itken itseni joka ilta uneen koska en ymmärrä miksi en kelpaa kellekään.

Voi höppänä sun kanssa. Oot 24, unohda jo ne miehet. Keskity kivempaan. Ite olin 31 ku aloin ekaa kertaa pariutumaan. Jos otat miehen, ota sitten hyvä ;) kyllä se tulee. ToOsiaan jos oot 40 ja vanhapiika, huolestutaan sitten. 24- vuotias, oo onnellinen että oot sinkku. Sulla koko maailma avoin.

Tsemppiä

"Kaikilla on jo joku.." Paskat. Koskaan tässä maassa ei ole ollut näin paljon yksineläviä kuin nyt.

Ikävintä on ehkä se, kun huomaa jäävänsä tai jättäytyvänsä illanviettojen ulkopuolelle, koska kumppani puuttuu. Ainakin omassa ystäväpiirissäni (olemme 25-35-vuotiaita) tavataan yhä useammin pariskuntien kesken. Monta kertaa parit kokoontuvat viikonloppuisin esim. pelailemaan keskenään. Kun joukkueet ovat kaksi vastaan kaksi, niin yksinäinen sinkkuystävä vaan sekoittaisi pakan. :) Olen joskus ollut mukanakin tuollaisessa illanvietossa ja tuntenut itseni todella ulkopuoliseksi. Osallistupa siinä sitten keskusteluun, kun ystäväni makoilevat suunnilleen miestensä sylissä ja keskustelevat suhteistaan.

Olen samanikäinen ja sanoisin, että ehkä 60% seurustelee ja niistä 30% on perheellisiä. Monella on vielä opinnotkin kesken ja bilehuuma päällä. Hyvin sulla on aikaa, vaikka epätoivo voi välillä päälle käydäkin. Katsele vaan rauhallisin mielin eteenpäin, varmasti joku jossain vaiheessa tulee vastaan :)

No itselle on käynyt monesti niin että jää ulkopuolelle parisuhdeilloista tai sitten joutuu olemaan se kolmas/viidespyörä. Välillä se on ihan mukavaa kun ns. ei tarvitse huolehtia kun itsestään illan aikana, mutta kyllä se yksin aina nukkumaanmeno harmittaa..

-ap

No jaa. Olen 40-kymppinen yksinäinen, eikä mua nyt niin kauheasti ahdista. Luulen, että olen säästynyt paljolta. Ei tarvi huolehtia kuin itsestä ja saa käyttää vapaa-ajasta jokaisen minuutin niin kuin itse haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Ikävintä on ehkä se, kun huomaa jäävänsä tai jättäytyvänsä illanviettojen ulkopuolelle, koska kumppani puuttuu. Ainakin omassa ystäväpiirissäni (olemme 25-35-vuotiaita) tavataan yhä useammin pariskuntien kesken. Monta kertaa parit kokoontuvat viikonloppuisin esim. pelailemaan keskenään. Kun joukkueet ovat kaksi vastaan kaksi, niin yksinäinen sinkkuystävä vaan sekoittaisi pakan. :) Olen joskus ollut mukanakin tuollaisessa illanvietossa ja tuntenut itseni todella ulkopuoliseksi. Osallistupa siinä sitten keskusteluun, kun ystäväni makoilevat suunnilleen miestensä sylissä ja keskustelevat suhteistaan.

Tämä. Mun läheiset ei edes peittele heidän pettymystään siitä että mulla ei ole ketään. En pysy enää laskuissa kuinka monta kertaa mulle on sanottu että "hankkisit sinäkin jonkun niin voitas pelata aliasta (tms) yhdessä/ voitas mennä jonnekin porukalla" yms.yms. 

Öö joo. Meenkö siis tohon tien varteen kyltin kanssa että "tule minun poikaystäväkseni jotta minä pääsen mun kavereiden peli-iltoihin!"

On sulla edes yhden yön jutut.

M24

Omasta kokemuksesta voin vain sanoa, että sitä kumppania ei auta kovin kauaksi jäädä etsimään. Mitä nopeammin tajuaa oman rajallisuutensa asian edessä ja sen ettei se siitä muuksi muutu, sitä helpompi on keskittyä muihin juttuihin ja unohtaa koko sinkkuus.

M40

Vierailija kirjoitti:

Olen samanikäinen ja sanoisin, että ehkä 60% seurustelee ja niistä 30% on perheellisiä. Monella on vielä opinnotkin kesken ja bilehuuma päällä. Hyvin sulla on aikaa, vaikka epätoivo voi välillä päälle käydäkin. Katsele vaan rauhallisin mielin eteenpäin, varmasti joku jossain vaiheessa tulee vastaan :)

Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanikäinen ja sanoisin, että ehkä 60% seurustelee ja niistä 30% on perheellisiä. Monella on vielä opinnotkin kesken ja bilehuuma päällä. Hyvin sulla on aikaa, vaikka epätoivo voi välillä päälle käydäkin. Katsele vaan rauhallisin mielin eteenpäin, varmasti joku jossain vaiheessa tulee vastaan :)

Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?

Niin, ei sitä kenellekään voi oikeesti luvata. Kyllähän jotkut jää yksin. Missä miehiä tavata? No onko sulla tinderit ja nettitreffit käytössä? Entä fb:n sinkkuryhmät?

Vierailija kirjoitti:

Mietityttää myös alanko pikkuhiljaa vaikuttaa epätoivoiselta tms. kun miehille kertoessa tahtoisin vakavan suhteen enkä jaksaisi enää mitää yhdenillan juttuja tai kevyitä säätöjä. On rankkaa olla sinkku.

Ihan hyvä jo alkuun mainita ettei ole kiinnostunut yhen illan jutuista, mutta jättäisin kyllä mainitsematta etteivät "kevyet" säädöt kiinnosta. Miksi? Alussa sitä vasta tunnustellaan, että sovitaanko yhteen, joten eikö silloin juuri pitäisikin ottaa kevyesti ja keskittyä pitämään hauskaa yhdessä? Kyllä mulla ainakin (ihan naisena siis, jos tällä nyt väliä on) lähtee jarrut päälle melko välittömästi jos alussa jo ollaan liian vakavasti liikkeellä. Eri asia sitten jos ensisilmäyksellä rakastuu ja tunne molemminpuolinen.

Miesystäväni kanssa kävi juuri niin, että itse alussa epäröin (melkein 5 kuukautta!) mutta sitten se valkeni, että taidan olla rakastunut. Hänellä oli kärsivällisyyttä ja samalla osasi antaa paljon tilaa, mikä edesauttoi suurten tunteiden syttymistä. Koko tämän alkuajan oli siis sopimuksena "kevyt säätö."

Olet vielä nuori! Mä uskon ihan vakaasti, että ottamalla treffailun rennosti se sopiva sieltä putkahtaa! Ihan varmasti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanikäinen ja sanoisin, että ehkä 60% seurustelee ja niistä 30% on perheellisiä. Monella on vielä opinnotkin kesken ja bilehuuma päällä. Hyvin sulla on aikaa, vaikka epätoivo voi välillä päälle käydäkin. Katsele vaan rauhallisin mielin eteenpäin, varmasti joku jossain vaiheessa tulee vastaan :)

Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?

Niin, ei sitä kenellekään voi oikeesti luvata. Kyllähän jotkut jää yksin. Missä miehiä tavata? No onko sulla tinderit ja nettitreffit käytössä? Entä fb:n sinkkuryhmät?

Oon kokeillut tinderit ja okcupidit (fb:ssä en ole), mutta ei sielläkään ole ollut kuin hyypiöitä ja/tai pelkän seksin perässä olevia hyypiöitä.

Vierailija kirjoitti:

Alan olla siinä iässä, että kaikki kaverini lähipiiristä ovat seurustelleet pitkään miestensä kanssa ja heillä alkaa olla ajankohtaista kihlat, omien talojen ostaminen, lapsien teko jne. Tottakai olen onnellinen ystävieni puolesta, mutta samalla ahdistaa tosi paljon itse olla sinkkuna vuorayksiössä. En tiedä onko tämä ikäkriisi vai mitä (olen 24 vuotias) mutta viimeaikoina on kovasti tämä sinkkuelämä ahdistamaan ja pelottamaankin löydänkö koskaan itselleni miestä. Myös kaipaisin kumppania elämääni tukemaan ja auttamaan vaikeissakin asioissa (olen juuri aloittanut uuden työn jne).

Olen mm. tinderistä nähnyt jonkin verran miehiä ja ne tapailut yleensä päätyvät melko nopeasti joko minun tai toisen osapuolen kiinnostuksen puutteeseen. Vapaa-ajalla harrastuksista on vaikeaa kehenkään tutustua ja kaveripiirissä ei ole potentiaalisia sinkkumiehiä. Mietityttää myös alanko pikkuhiljaa vaikuttaa epätoivoiselta tms. kun miehille kertoessa tahtoisin vakavan suhteen enkä jaksaisi enää mitää yhdenillan juttuja tai kevyitä säätöjä. On rankkaa olla sinkku.

Kaikki tuo, jonka kirjoitit saa minut hymyilemään.

Sinun iässäsi minun varsinainen ELÄMÄ vasta alkoi. Pakkasin laukkuni ja poistuin maasta.

Sattui niin, että samassa lentokoneessa oli nainen hieman minua nuorempi, joka oli tehnyt  ihan saman oman elämänsä kanssa. Vaikka meillä ei ollut tulevaisuudessa mitään tekemistä keskenämme, tunsimme kyllä toisemme vuosia matkan päästä.

Sinulla on elämä edessäsi, tartu tilaisuuksiin, äläkä jää homehtumaan paikallesi.

Miksi tuhlaat aikaasi, alahan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samanikäinen ja sanoisin, että ehkä 60% seurustelee ja niistä 30% on perheellisiä. Monella on vielä opinnotkin kesken ja bilehuuma päällä. Hyvin sulla on aikaa, vaikka epätoivo voi välillä päälle käydäkin. Katsele vaan rauhallisin mielin eteenpäin, varmasti joku jossain vaiheessa tulee vastaan :)

Saako kysyä ihan vilpittömästi että missä sellainen joku voisi tulla vastaan? Mun kaveripiirissä ei ole ketään sinkkumiehiä ja silloin harvoin kun käyn baarissakin niin kaikki kiinnostavat miehet on omissa porukoissaan omien tyttöystäviensä kanssa. En tapaa töissäkään ketään (ja vaikka tapaisinkin, niin en usko että työpaikkaromanssi on se paras vaihtoehto...). Mitä teen? Meen kytikselle lenkkipolulle/kaupan hyllyjen väliin/ kirjaston käytäville ja kun sopiva uhri saapuu paikalle niin hyppään syliin?

Kuulosta hyvältä, aloitteellisuuttapa hyvinkin :)

Kaveripiirin vaihto tai laajentaminen vaikkapa uuden harrastuksen kautta voisi auttaa asiaa.

Vierailija kirjoitti:

"Kaikilla on jo joku.." Paskat. Koskaan tässä maassa ei ole ollut näin paljon yksineläviä kuin nyt.

tämä totta,mistäköhän johtunee?