"Lapsivapaa viikonloppu!" "Ihanaa, tänään kaksistaan illanviettoon!"

Vierailija kirjoitti:

Emme ole olleet esikoisen syntymän jälkeen miehen kanssa kahdestaan missään muualla kuin kahden seuraavan ultrissa ja synnytyksissä. Eli edellisen kerran reilut 8 vuotta sitten. Jotenkin vaan ei ole edes ajateltu sitä vaihtoehtoa, että lähdettäis tekemään jotakin kivaa ilman lapsia, vaan niitä vähiä vapaita on kyllä haluttu käyttää nimenomaan koko perheen yhdessäoloon. Seksiä ehtii kyllä harrastaa kotonakin, kun lapset nukkuu. Ehkä sitten, jos olis tullut kutsu esim. lapsivapaisiin juhliin, niin olis harkittu lapsenvahtia. Mutta aika aikaansa kutakin, lapset kasvaa ja oma aika lisääntyy, ei tässä vielä mitään ikäloppuja olla.

Me myös tehdään tosi mielellään asioita yhdessä perheenä, ihan arkista aherrusta kotona ja välillä jotain spesiaalia kodin ulkopuolella. Mulle kyllä silti iskee välillä kateus. Se on se hetki, kun saan tietää, että tuttavat ovat taas kaksin kotona tai menossa jonnekin ilman lapsia, mutta en kyllä sitä sen kauemmin murehdi. Nyt kun yksi lapsista on jo koululainen ja tuntuu että vuodet on mennyt todella nopeasti, huomaan ajattelelevani yhä useammin, että kohta tämäkin aika on ohi. :) En kyllä tiedä, jäänkö tätä aikaa kaipaamaan... Rankkaa on ollut. -18

Hmm.... Luulenpa, etten edes enää osaisi nauttia elämästäni ilman lapsia! Niitä harvoja lapsivapaita hetkiä arjen keskellä osaan kyllä arvostaa ja se on riittänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Miten saisi lapsivapaan teineistä? Ne vasta parisuhdetta hankaloittaa. Kaveritkin on kun kotonaan, vessa aina vallattu, keittiössä on kamala kotkotus ja sohvalla rötköttää pari karvakoipee. Hoitoon noita ei ota hullukaan ja keskenään ne aiheuttaa kaaoksen tai katastrofin. Että eiköhän me sitten haudassa saada miehen kanssa viettää lapsivapaata:)

En ymmärrä. Meillä kaksi teiniä, ja koko elämä on lapsivapaata. He haluavat olla omissa oloissaan, ja sehän meille sopii.

Tänäänkin lähdemme eka syömään ja sitten ehkä tanssimaankin. Hotellinkin voisi ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Hep! Meillä on ihan olematon tukiverkosto ja lapsivapaita viikonloppuja ei ole koskaan, harvassa ovat myös lapsivapaat illat. Kaikki aina sanovat, että lastenhoitajan voi palkata, mutta kyllä se meidän kukkarolle aika iso summa on. Hyvä ystäväni aina sanoo, että menkää vaan miehen kanssa leffaan ja tuokaa lapsi hänelle hoitoon. Aina kun ehdotan jotain aikaa, hänellä on muuta menoa (ei siis mitään tekosyitä, vaan oikeasti jotain). Kieltämättä välillä mietin, millaista olisi jos lapsivapaita viikonloppuja olisi edes kerran kuukaudessa ja kuinka energisenä sitä jaksaisi taas lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Koska olen usein perhekerhossa ehdottanut isovanhempien piittaamattomuudesta valittavalle äidille, että otan heidän lapset viikonlopuksi, jos hän ottaa vastaavasti meidän 2v ja 4v lapset seuraavana viikonloppuna. Ei ole kertaakaan sopinut, aina on löytynyt liuta tekosyitä. Lapsivapaa viikonloppu kelpaisi, mutta sen vuoksi ei haluta nähdä yhtään vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kateellinen, myönnän. Ihan käsittämättömän kateellinen.

Ja kyllä, itse olemme lapset tehneet. Ja kyllä, niitä tukiverkkoja saa kun vaan tekee (onko viisi vuotta pitkä aika yrittää?). Ja ei, isovanhemmilla ei ole velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan ollenkaan. Ja kyllä, rahalla saisi hoitajia vaikka jonoksi asti.

Huokaus. Jos täällä on joku samasta kateudesta kärsivä vanhempi niin sano hep. Ei haukuta toisiamme, annetaan sympatiaa.

Etäisänä lapsien näkeminen on parasta. Aina kun lähtevät äitinsä luo masentaa. Lapsivapaat on kärsimys tai nautinto riippuen siitä miten tykkää lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Koska olen usein perhekerhossa ehdottanut isovanhempien piittaamattomuudesta valittavalle äidille, että otan heidän lapset viikonlopuksi, jos hän ottaa vastaavasti meidän 2v ja 4v lapset seuraavana viikonloppuna. Ei ole kertaakaan sopinut, aina on löytynyt liuta tekosyitä. Lapsivapaa viikonloppu kelpaisi, mutta sen vuoksi ei haluta nähdä yhtään vaivaa.

Niin, kaikki pitää saada ilmaiseksi. Ei haluta maksaa rahaa hoitajalle, eikä haluta maksaa vastapalvelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Koska olen usein perhekerhossa ehdottanut isovanhempien piittaamattomuudesta valittavalle äidille, että otan heidän lapset viikonlopuksi, jos hän ottaa vastaavasti meidän 2v ja 4v lapset seuraavana viikonloppuna. Ei ole kertaakaan sopinut, aina on löytynyt liuta tekosyitä. Lapsivapaa viikonloppu kelpaisi, mutta sen vuoksi ei haluta nähdä yhtään vaivaa.

Eli voit tuomita tämän perusteella kaikki muutkin?

Mulle ei ole kukaan koskaan noin ehdottanut, mutta pitäisi olla tosi hyvä tuttu, että olisin valmis jättämään lapseni vieraaseen paikkaan. Lisäksi, kaksi lapsistani voisi ehkä jäädäkin, mutta yksi kieltäytyisi ihan varmasti. Tuttuun mummolaankin on kova paikka jäädä. Toiseksi olen ollut välillä niin uuvuksissa, että en ihan kauhean mielelläni ottaisi vastuulleni toisen lapsia -ja juuri silloin olisin itse kipeimmin sen avun tarpeessa, mutta en pystyisi antamaan lupausta milloin pystyisin itse samaan ja en haluaisi ottaa siitä lisää stressiä. Nämä on taas sellaisia asioita joista en kauhean mielelläni puolitututulle avaudu, joten varmaan selittelisin jotain... Tai tuon puolitutun täytyisi olla todella paljon luottamusta herättävä, että toimisin toisin. Ja kun ystävien kanssa tällaisia asioita ei hoideta perhekerhoissa, niin siitä lähdin olettamaan että nämä sinunkaan tapaukset eivät ole olleet niitä sinun parhaita ystäviä, vaan niitä kerhotuttuja?

Ja joskus voi olla niinkin, että lapsi ei ole edes kokenut ydinperheonnea, pelkästään uusperheonnea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Toivon sydämestäni, että saisitte jostain hyvän hoitajan. Halusin vain omalla kertomuksella kertoa sen, että kun siitä lapsivapaasta oli tullut niin suuri unelma, että kun sen sai, niin olikin pettynyt, kun se ei sen kummempaa ollut.

Eri asia varmaan on se, jos olisimme saaneet lapset nuorempana. Minä ainakin olin nuorena niin kova menemään, että olisin kärsinyt niistä vuosista, kun elämä pyöri aika lailla kodin ja työn ympärillä. Mutta olimme kumpikin humunneet tuonne kolmikymppisiksi ja oli aika kypsä siihen touhuun jo siinä vaiheessa. Ehkä siksi se kotielämä tuntui niin hyvältä.

Jos olisit minun naapuri, minusta saisit hyvän lapsenvahdin, kun minulla on nyt aikaa. Ymmärrän silti varsin hyvin sen kaipuun saada olla miehen kanssa kahdestaan ja levätä siitä vaatimuksesta koko ajan, että äiti, äiti, anna ja tee. Vaikka itse emme sitten sitä kaivanneetkaan, niin silti joku muu voi sitä kaivata. En halunnut omalla esimerkillä luoda kuvaa, että kaikille muille pitäisi riittää ne hetket sen jälkeen, kun lapset nukkuu.

Kunpa löytäisitte jonkun hyvän hoitajan, joka silloin tällöin ottaisi lapsenne hoitoon tai tulisi teille katsomaan lapsia, että saatte hetken huoahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten saisi lapsivapaan teineistä? Ne vasta parisuhdetta hankaloittaa. Kaveritkin on kun kotonaan, vessa aina vallattu, keittiössä on kamala kotkotus ja sohvalla rötköttää pari karvakoipee. Hoitoon noita ei ota hullukaan ja keskenään ne aiheuttaa kaaoksen tai katastrofin. Että eiköhän me sitten haudassa saada miehen kanssa viettää lapsivapaata:)

Teinit voi jättää keskenään kotiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kateellinen, myönnän. Ihan käsittämättömän kateellinen.

Ja kyllä, itse olemme lapset tehneet. Ja kyllä, niitä tukiverkkoja saa kun vaan tekee (onko viisi vuotta pitkä aika yrittää?). Ja ei, isovanhemmilla ei ole velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan ollenkaan. Ja kyllä, rahalla saisi hoitajia vaikka jonoksi asti.

Huokaus. Jos täällä on joku samasta kateudesta kärsivä vanhempi niin sano hep. Ei haukuta toisiamme, annetaan sympatiaa.

Etäisänä lapsien näkeminen on parasta. Aina kun lähtevät äitinsä luo masentaa. Lapsivapaat on kärsimys tai nautinto riippuen siitä miten tykkää lapsista.

Höpöhöpö. Sun tilanne vanhempi-lapsi suhteessa on vain vääristynyt, ei kenenkään pitäisi joutua vastoin tahtoaan olemaan esim "joka toinen viikonloppuisä".

Jos sinä olisit ollut lastesi pääasiallinen hoitaja niiden syntymästä saakka,myös sinä tarvitsisit välillä aikaa yksin sekä aikaa parisuhteellesi, jos sinulla sellainen olisi. Eikä se tarkoita että pitää lapsistaan vähemmän kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten saisi lapsivapaan teineistä? Ne vasta parisuhdetta hankaloittaa. Kaveritkin on kun kotonaan, vessa aina vallattu, keittiössä on kamala kotkotus ja sohvalla rötköttää pari karvakoipee. Hoitoon noita ei ota hullukaan ja keskenään ne aiheuttaa kaaoksen tai katastrofin. Että eiköhän me sitten haudassa saada miehen kanssa viettää lapsivapaata:)

Teinit voi jättää keskenään kotiin

Ja saattaa olla ettei voi. Ainakin oma lapseni on joka toinen viikonloppu bileissä siellä mistä vanhemmat ovat pois.

Vierailija kirjoitti:

Miten saisi lapsivapaan teineistä? Ne vasta parisuhdetta hankaloittaa. Kaveritkin on kun kotonaan, vessa aina vallattu, keittiössä on kamala kotkotus ja sohvalla rötköttää pari karvakoipee. Hoitoon noita ei ota hullukaan ja keskenään ne aiheuttaa kaaoksen tai katastrofin. Että eiköhän me sitten haudassa saada miehen kanssa viettää lapsivapaata:)

Anteeksi, mutta tämä kuulostaa kuitenkin aika symppikseltä -näin luettuna. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Koska olen usein perhekerhossa ehdottanut isovanhempien piittaamattomuudesta valittavalle äidille, että otan heidän lapset viikonlopuksi, jos hän ottaa vastaavasti meidän 2v ja 4v lapset seuraavana viikonloppuna. Ei ole kertaakaan sopinut, aina on löytynyt liuta tekosyitä. Lapsivapaa viikonloppu kelpaisi, mutta sen vuoksi ei haluta nähdä yhtään vaivaa.

Eli voit tuomita tämän perusteella kaikki muutkin?

Mulle ei ole kukaan koskaan noin ehdottanut, mutta pitäisi olla tosi hyvä tuttu, että olisin valmis jättämään lapseni vieraaseen paikkaan. Lisäksi, kaksi lapsistani voisi ehkä jäädäkin, mutta yksi kieltäytyisi ihan varmasti. Tuttuun mummolaankin on kova paikka jäädä. Toiseksi olen ollut välillä niin uuvuksissa, että en ihan kauhean mielelläni ottaisi vastuulleni toisen lapsia -ja juuri silloin olisin itse kipeimmin sen avun tarpeessa, mutta en pystyisi antamaan lupausta milloin pystyisin itse samaan ja en haluaisi ottaa siitä lisää stressiä. Nämä on taas sellaisia asioita joista en kauhean mielelläni puolitututulle avaudu, joten varmaan selittelisin jotain... Tai tuon puolitutun täytyisi olla todella paljon luottamusta herättävä, että toimisin toisin. Ja kun ystävien kanssa tällaisia asioita ei hoideta perhekerhoissa, niin siitä lähdin olettamaan että nämä sinunkaan tapaukset eivät ole olleet niitä sinun parhaita ystäviä, vaan niitä kerhotuttuja?

Miksi sitten kerhotutut valittavat, että he ovat uuvuksissa, kun isovanhemmat ei hoida lapsia ja he kaipaavat omaa aikaa, voin kun saisi yhden vapaan viikonlopun. Kun siihen vastaan, että hei, voin auttaa, jos vastavuoroisesti autat minua, niin yllättäen toimitaan juuri noin eli ryhdytään selittelemään jotain.

Suomennos: perhekerhossa halutaan valittaa elämän kamaluutta, mutta ei oikeasti haluat löytää ratkaisua, koska on päätetty, että isovanhempien tehtävänä on tehdä lastensa elämä mukavaksi.Vapaita viikonloppuja järjestyisi, jos niitä oikeasti haluttaisiin, mutta todellisuudessa ei halutakaan. Halutaan valittaa! Ja syyllistää isovanhempia! Jos muunlaista apua on tarjolla, ei sitä haluta ottaa vastaan, koska siihen kuuluu vastavuoroisuus eli vaivannäkö. Kaiken pitää olla ilmaista ja täsmälleen sellaista, mitä valittaja haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Koska olen usein perhekerhossa ehdottanut isovanhempien piittaamattomuudesta valittavalle äidille, että otan heidän lapset viikonlopuksi, jos hän ottaa vastaavasti meidän 2v ja 4v lapset seuraavana viikonloppuna. Ei ole kertaakaan sopinut, aina on löytynyt liuta tekosyitä. Lapsivapaa viikonloppu kelpaisi, mutta sen vuoksi ei haluta nähdä yhtään vaivaa.

No en minäkään joudu vaivaa näkemään kun meidän isovanhemmat ottaa lapsia yökylään. Ihan täysin ymmärrän että se harmittaa niitä, joilla ei samaa mahista ole.

Enkä minäkään suostuisi tuollaiseen jos joku puolituttu mamma kerhossa ehdottaisi. Vaikka haluaisin aikaa mieheni kanssa, en sen vuoksi jättäisi lapsiani (1v ja 4v) kelle tahansa hoitoon, hoitajan tulee olla lapsille tuttu ja turvallinen. Toisekseen en halua meille hoitoon noin pikkuisia, korkeintaan silloin jos kyseessä olisi TODELLA TUTUT lapset ja vanhemmat, tyyliin oman siskon lapset. Olen lastenhoitaja päiväkodissa, ja on aika realistinen käsitys siitä kuinka hyvin joku päiväkoti-ikäinen pärjää puolvieraalla hoidossa, saatikka yöhoidossa. Vastuu on valtava ja työmäärä tuollaisen poppoon kanssa melkoisen iso. Eri asia jos puhuttaisiin edes kouluikäisistä.

Olen pahoillani, ap. Me olemme onnekkaita siinä mielessä että meillä on hoitajia sukulaisissa ja ystävissä, mutta toisaalta meillä on 3 lasta suht isoilla ikäeroilla, joten tosi pitkään on ollut talossa pieni tai aika pieni tenava, jota emme ole halunneet jättää ulkopuoliselle (ainakaan kovin pitkäksi aikaa). Niinpä me otamme omaa aikaa erikseen, omien kaverien kanssa tai harrastusten tai elokuvien parissa, ja toinen hoitaa lapset. Juu, ei korvaa kahdenkeskistä aikaa, mutta mielestäni elämämme on hauskaa ja monipuolista. Yhteistä aikaa on sitten joka ilta kun lapset nukkuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Koska olen usein perhekerhossa ehdottanut isovanhempien piittaamattomuudesta valittavalle äidille, että otan heidän lapset viikonlopuksi, jos hän ottaa vastaavasti meidän 2v ja 4v lapset seuraavana viikonloppuna. Ei ole kertaakaan sopinut, aina on löytynyt liuta tekosyitä. Lapsivapaa viikonloppu kelpaisi, mutta sen vuoksi ei haluta nähdä yhtään vaivaa.

Eli voit tuomita tämän perusteella kaikki muutkin?

Mulle ei ole kukaan koskaan noin ehdottanut, mutta pitäisi olla tosi hyvä tuttu, että olisin valmis jättämään lapseni vieraaseen paikkaan. Lisäksi, kaksi lapsistani voisi ehkä jäädäkin, mutta yksi kieltäytyisi ihan varmasti. Tuttuun mummolaankin on kova paikka jäädä. Toiseksi olen ollut välillä niin uuvuksissa, että en ihan kauhean mielelläni ottaisi vastuulleni toisen lapsia -ja juuri silloin olisin itse kipeimmin sen avun tarpeessa, mutta en pystyisi antamaan lupausta milloin pystyisin itse samaan ja en haluaisi ottaa siitä lisää stressiä. Nämä on taas sellaisia asioita joista en kauhean mielelläni puolitututulle avaudu, joten varmaan selittelisin jotain... Tai tuon puolitutun täytyisi olla todella paljon luottamusta herättävä, että toimisin toisin. Ja kun ystävien kanssa tällaisia asioita ei hoideta perhekerhoissa, niin siitä lähdin olettamaan että nämä sinunkaan tapaukset eivät ole olleet niitä sinun parhaita ystäviä, vaan niitä kerhotuttuja?

Miksi sitten kerhotutut valittavat, että he ovat uuvuksissa, kun isovanhemmat ei hoida lapsia ja he kaipaavat omaa aikaa, voin kun saisi yhden vapaan viikonlopun. Kun siihen vastaan, että hei, voin auttaa, jos vastavuoroisesti autat minua, niin yllättäen toimitaan juuri noin eli ryhdytään selittelemään jotain.

Suomennos: perhekerhossa halutaan valittaa elämän kamaluutta, mutta ei oikeasti haluat löytää ratkaisua, koska on päätetty, että isovanhempien tehtävänä on tehdä lastensa elämä mukavaksi.Vapaita viikonloppuja järjestyisi, jos niitä oikeasti haluttaisiin, mutta todellisuudessa ei halutakaan. Halutaan valittaa! Ja syyllistää isovanhempia! Jos muunlaista apua on tarjolla, ei sitä haluta ottaa vastaan, koska siihen kuuluu vastavuoroisuus eli vaivannäkö. Kaiken pitää olla ilmaista ja täsmälleen sellaista, mitä valittaja haluaa.

Vaikutat ainakin tässä niin hyökkäävältä, että itse en sinulle lapsiani antaisi tai haluaisi olla kanssasi tekemisissä.

Mutta totta tuokin, että osa valittaa vain tavan vuoksi. Ne on niitä, joilla ei oikeasti mitään hätää ole.