"Lapsivapaa viikonloppu!" "Ihanaa, tänään kaksistaan illanviettoon!"

Miten musta tuntuu, että ne, jotka ovat ensimmäisenä kadehtimassa muiden lapsivapaita tai puolison kanssa kahdestaan vietettävää aikaa ja/tai joille pikkulapsiaika tuntuu olevan rankkaa ovat niitä samoja ihmisiä, joille lastenhoito on pilkuntarkkaa tiedettä ja jonka lapset ovat arkoja ja herkkiä tai molempia eivätkä missään nimessä voi yöpyä ilman äitiään traumatisoitumatta? Elämästä voi tehdä - ja moni tekeekin ihan itse - vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioero ja siitä koko loppuelämän mukana kulkeva musertava syyllisyys on kova hinta niistä vapaista.

Siksi sanoinkin pientä. En vaihtaisi omaa ydinperheonnea niihin vapaisiin. 

Onnellinen olen minäkin. Ydinperheonni ei ole sen kummempaa kuin uusperheonni.

t. Eronnut

Lapsille se on. Itse en ole eronnut, mutta olen itse avioerolapsi. 

Tuo on sinun kokemuksesi. Minä tiedän useamman aikuisen avioerolapsen, joka sanoo päinvastaista. Että heidän vanhempiensa paras ja fiksuin päätös oli erota.

Meidän lapsivapaa menee aktiivisesti töissä. Isovanhemmat hoitavat kyllä, mutta silloin on tehtävä töitä että saadaan lomalla lapset mukaan sinne Kanarialle.

Miettikää siis pari kertaa ennen kuin kahdehditte kun sanon että vien lapset mummolle hoitoon. Ei se tarkoita mitään kynttiläillallista. Sellaiseen ei ole lasten tultua aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten musta tuntuu, että ne, jotka ovat ensimmäisenä kadehtimassa muiden lapsivapaita tai puolison kanssa kahdestaan vietettävää aikaa ja/tai joille pikkulapsiaika tuntuu olevan rankkaa ovat niitä samoja ihmisiä, joille lastenhoito on pilkuntarkkaa tiedettä ja jonka lapset ovat arkoja ja herkkiä tai molempia eivätkä missään nimessä voi yöpyä ilman äitiään traumatisoitumatta? Elämästä voi tehdä - ja moni tekeekin ihan itse - vaikeaa.

Ja taas sitä mutuillaan ja yleistetään. Minäkin teen nyt niin: Minusta tuntuu että sinun lapsi/ lapset ovat rohkeita ja ulospäinsuuntautuneita ja siks sinun on vaikea ymmärtää, että jonkun toisen lapsi on arka ja herkkä?

Yksi lapsistani voisi vaikka asua mummolassa -jos sinne ei olisi 650km matkaa. Toiselle siellä olo ilman meitä vanhempia on rankkaa ja stressaavaa. Kaiken järjen mukaan siihen ei pitäisi olla mitään syytä, mutta näin vain on. Kahtena kesänä puoliksi pakotettiin jäämään sinne viikoksi (5pv), kun "kyllä se siitä", viime kesänä ei, eikä enää jatkossakaan. Nuorin taas on vielä ihan liian pieni jäämään noin kauas.

Ja kyllä, väsyneenä ja kateellisena tulee valitettua lähinnä miehelle, että olisipa kiva herätä joskus ihan hiljalleen, venyä ja vanua ilman että joku koko ajan tarvitsee ja tehdä joku asia loppuun ilman keskeytyksiä.

Semmostahan se on. Potentiaaliset lastenvahdit säikähtävät viimeistään toisen lapsen pitkäaikaisaaieaude hoitoa.

Onneksi ei ole lapsia joten lapsivapaata on joka päivä❤️

Tiedän tunteen ap. Meillä lapsilla on vain yhdet isovanhemmat ja he hoitavat hyvin harvoin ja silloinkin vain yhtä kerrallaan eikä koskaan yön yli. Me ollaan oltu miehen kanssa esikoisen syntymän (6v) jälkeen yhden kerran kahdestaan leffassa. Pakko myöntää että ei sitä parisuhdetta oikein enää ole, kun ei lasten mentyä nukkumaan enää oikein jaksa hoitaa suhdetta, yhdellä on univaikeuksia ollut koko ikäänsä ja on sitä pieni vauvakin ollut lähes koko ajan talossa. Kieltämättä korpee kaverit, jotka valittavat miten rankkaa on, kun heidän lapset on melkein joka viikonloppu jossain hoidossa. Eilenkin yksi kaveri valitti miten ärsyttävää on kun pitää vielä pakata lasten tavarat kun ovat menossa mummolaan viikoksi. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioero ja siitä koko loppuelämän mukana kulkeva musertava syyllisyys on kova hinta niistä vapaista.

Siksi sanoinkin pientä. En vaihtaisi omaa ydinperheonnea niihin vapaisiin. 

Onnellinen olen minäkin. Ydinperheonni ei ole sen kummempaa kuin uusperheonni.

t. Eronnut

Lapsille se on. Itse en ole eronnut, mutta olen itse avioerolapsi. 

Tuo on sinun kokemuksesi. Minä tiedän useamman aikuisen avioerolapsen, joka sanoo päinvastaista. Että heidän vanhempiensa paras ja fiksuin päätös oli erota.

Voi voi. Minustakin vanhempien ero oli ainoa oikea vaihtoehto. Mutta oli sen syy mikä tahansa, lapsen ydinperhe on siinä hajonnut ja se tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä vielä pitkälle sinne aikuisuuteen.

Ihan siten vaan olen kiitollinen tästä ydinperheestäni, vaikka lapsivapaata on huomattavan paljon vähemmän. Pahoittelut jos loukkasin.

Vierailija kirjoitti:

Hep! Meillä on ihan olematon tukiverkosto ja lapsivapaita viikonloppuja ei ole koskaan, harvassa ovat myös lapsivapaat illat. Kaikki aina sanovat, että lastenhoitajan voi palkata, mutta kyllä se meidän kukkarolle aika iso summa on. Hyvä ystäväni aina sanoo, että menkää vaan miehen kanssa leffaan ja tuokaa lapsi hänelle hoitoon. Aina kun ehdotan jotain aikaa, hänellä on muuta menoa (ei siis mitään tekosyitä, vaan oikeasti jotain). Kieltämättä välillä mietin, millaista olisi jos lapsivapaita viikonloppuja olisi edes kerran kuukaudessa ja kuinka energisenä sitä jaksaisi taas lapsen kanssa.

Lapsivapaa viikonloppu edes kerran kuukaudessa? Särähti todella pahasti korvaan tämä. Meillä on hyvät tukiverkot, lapsilla on ihanat isovanhemmat, tädit, sedät ja kummit, jotka haluavat viettää heidän kanssaan aikaa, mutta edes meidän lapsemme eivät ole joka kuukausi viikonloppua yökylässä.

Ap tässä. Vastaan nyt sinulle, joka sanoit ehdottaneesi perhekerhossa valittaville äideille vastavuoroista lastenhoitoa. Siis ehdotit joillekin puolitutuille ihmisille että he hoitaisivat sinun lapsiasi? Alkoi ihan naurattaa. Ensinnäkin, ei kukaan hyvä vanhempi suostu sellaiseen ennen kuin ollaan kunnolla tutustuttu. Ja toiseksi, jos ehdotit tuota yhtä inhottavaan äänensävyyn kuin mitä viestissäsi oli, minä en edes puhuisi sinulle toista kertaa.

*

Ei sillä, en valita meidän tilanteesta kuin joskus nähden kesken sellaiselle ihmiselle, jolla on sama tilanne kuin meillä. Sen sijaan kuuntelen kyllä paljon muiden valitusta, joilla lapset on usein hoidossa.

*

Ja meillä ei lasten kanssa ole niin pilkun tarkkaa kaikki, niin kuin joku halusi ajatella. Raamit elämänrytmille on totta kai, mitta esim. tänään vein ex-tempore vanhemmat lapset uimahallin kun tuli niin sopiva hetki.

*

Niin ja olenko miettinyt MIKSI ihmeessä juuri meillä on niin kamalan rankkaa juuri nyt, tätä joku lämpimästi kysyi. Voi kyllä olen! Perisuomalaiseen tapaan olen piiskannut itseäni henkisesti monet kerrat koska olen niin heikko etten jaksa ilman hengähdystaukoja. En kerro kyllä teille mitään, en halua tulla tunnistetuksi ja toisaalta, mitä se teille ilkeämielisille edes kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Koska olen usein perhekerhossa ehdottanut isovanhempien piittaamattomuudesta valittavalle äidille, että otan heidän lapset viikonlopuksi, jos hän ottaa vastaavasti meidän 2v ja 4v lapset seuraavana viikonloppuna. Ei ole kertaakaan sopinut, aina on löytynyt liuta tekosyitä. Lapsivapaa viikonloppu kelpaisi, mutta sen vuoksi ei haluta nähdä yhtään vaivaa.

Eli voit tuomita tämän perusteella kaikki muutkin?

Mulle ei ole kukaan koskaan noin ehdottanut, mutta pitäisi olla tosi hyvä tuttu, että olisin valmis jättämään lapseni vieraaseen paikkaan. Lisäksi, kaksi lapsistani voisi ehkä jäädäkin, mutta yksi kieltäytyisi ihan varmasti. Tuttuun mummolaankin on kova paikka jäädä. Toiseksi olen ollut välillä niin uuvuksissa, että en ihan kauhean mielelläni ottaisi vastuulleni toisen lapsia -ja juuri silloin olisin itse kipeimmin sen avun tarpeessa, mutta en pystyisi antamaan lupausta milloin pystyisin itse samaan ja en haluaisi ottaa siitä lisää stressiä. Nämä on taas sellaisia asioita joista en kauhean mielelläni puolitututulle avaudu, joten varmaan selittelisin jotain... Tai tuon puolitutun täytyisi olla todella paljon luottamusta herättävä, että toimisin toisin. Ja kun ystävien kanssa tällaisia asioita ei hoideta perhekerhoissa, niin siitä lähdin olettamaan että nämä sinunkaan tapaukset eivät ole olleet niitä sinun parhaita ystäviä, vaan niitä kerhotuttuja?

Miksi sitten kerhotutut valittavat, että he ovat uuvuksissa, kun isovanhemmat ei hoida lapsia ja he kaipaavat omaa aikaa, voin kun saisi yhden vapaan viikonlopun. Kun siihen vastaan, että hei, voin auttaa, jos vastavuoroisesti autat minua, niin yllättäen toimitaan juuri noin eli ryhdytään selittelemään jotain.

Suomennos: perhekerhossa halutaan valittaa elämän kamaluutta, mutta ei oikeasti haluat löytää ratkaisua, koska on päätetty, että isovanhempien tehtävänä on tehdä lastensa elämä mukavaksi.Vapaita viikonloppuja järjestyisi, jos niitä oikeasti haluttaisiin, mutta todellisuudessa ei halutakaan. Halutaan valittaa! Ja syyllistää isovanhempia! Jos muunlaista apua on tarjolla, ei sitä haluta ottaa vastaan, koska siihen kuuluu vastavuoroisuus eli vaivannäkö. Kaiken pitää olla ilmaista ja täsmälleen sellaista, mitä valittaja haluaa.

Ehkä sinä et herätä heissä luottamusta jostain syystä, ja selittelevät itsensä pois tilanteesta. Pelkäävät ehkä saavansa sinusta jonkinlaisen riippakiven vielä kaiken lisäksi.

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten saisi lapsivapaan teineistä? Ne vasta parisuhdetta hankaloittaa. Kaveritkin on kun kotonaan, vessa aina vallattu, keittiössä on kamala kotkotus ja sohvalla rötköttää pari karvakoipee. Hoitoon noita ei ota hullukaan ja keskenään ne aiheuttaa kaaoksen tai katastrofin. Että eiköhän me sitten haudassa saada miehen kanssa viettää lapsivapaata:)

Teinit voi jättää keskenään kotiin

Juu, ei voi. Sitäkin on kokeiltu. Meinattiin miehen kanssa päätyä liian aikasin mullan alle, ihan naapurien puheluiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen, koska meillä ne "lapsivapaat" ei eroa juurikaan normaalista elämästä. Ei meillä miehen kanssa ole mitään romanttista ja ihanaa kun ollaan kahdestaan, tasan samoja asioita tehdään kuin silloin kun lapset on kotona. Ravintolassakin oli lähes tylsää. Ei se pitkässä liitossa ole enää samanlaista kuin seurusteluaikoina, toisen tuntee jo niin hyvin ja asiat tulee puhuttua arjessa, että ei siellä illallisella sitten ole mitään hempeilyä tai edes mielenkiintoista keskusteltavaa.

Jaa. Meillä kyllä olisi mukavaa kahdestaan! On jo illalla, kun lapset on nukkumassa. Viihdytään toistemme seurassa, ja on meillä romantiikkaakin. Joskus olisi vain ihana, kun ei tarvitsisi olla ns. on call koko ajan. Että voisi aamulla nukkua pitempään, ja vaikka rakastella ihan rauhassa. 

Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Ap

Minä yritän nyt lohduttaa sinua ja kertoa omasta kokemuksesta. Meillä on jo lapset kohta lentämässä maailmalle, joten nykyään lapsivapaata on niin paljon, kuin haluaa.

Mutta siis se kokemus. Meillä ei ollut isovanhempia, jotka olisi hoitaneet. Ja rahatkin oli vähän tiukilla, joten ei niitä hoitajiakaan oikein raskinut ottaa.

Kerran kuitenkin tempaisimme ja maksoimme ison summan ja lähdimme kahdestaan ulos. Ja sitten ihmettelimme, että eikö tämä tämän kummempaa ole. Ihan samaahan tämä on, mitä normaalisti kotona lasten nukkumaanmenon jälkeenkin. Ihan samaa juttelua, naurua ja hyvää seksiä. Mutta siitä lapsivapaasta ajasta oli tullut joku unelma, kun sitä tutut niin kehui, kuinka ihanaa on hoitaa parisuhdetta ilman lapsia.

Totesimme, että liittomme hoituu ilman lapsenvahtejakin ja arjensietokyky ja perheenä olo ja niiden pienien hetkien hyödyntäminen oli meidän tapa elää parisuhteessa ja perheenä. Joten maltoimme sitten ihan rauhassa elää sitä hetkeä, mitä elimme ja lopetimme unelmoinnin jostain, mikä ei ollutkaan niin ihmeellistä.

Mietin tätä eilen illalla, kun salaa vähän itkeskelin meidän tilannetta. Että kumpi on kivempi päästä sanoamaan sitten joskus: Olihan se pikkulapsiaika rankkaa, mutta onneksi päästiin silloin tällöin myös kahdestaan hengähtämään. Vai: Olihan se rankkaa aikaa, eikä meillä ollut mitään lapsenhoitajia joten jouduttiin etsimään sieltä arjen keskeltä ne hetket olla kahdestaan. Mutta selvittiin, ilman apuja. 

Täytyy myöntää, että kallistuisin tuon ensimmäiseen vaihtoehtoon. En minä halua kenenkään lapsivapaita heiltä pois, se on hienoa että elämässä on ihmisiä joille voi luottaa omat lapsensa hoitoon ja mennä kaksistaan miehen kanssa vaikka katsomaan näytelmää teatteriin. Ettei tarvitse tehdä niin kuin me aina tehdään: nyt on sinun vuoro mennä, kerro sitten millainen se oli. Jaa, nyt on minun vuoroni. No minä kerron millaista oli. Voi kun voisi joskus mennä yhdessä... 

Ap

Miksi pikkulapsiaikasi on rankkaa? Mieti sitä.

Ja sen jälkeen sovi kaveriperheen kanssa, että otatte sieltä lapset viikonlopuksi, he ottavat teiltä lapset. Kaksi perhettä hyötyy.

Ai niin, et millään jaksa, kun lapsivapaan hintana on se, että jonain toisena viikonloppuna näet vähän enemmän vaivaa ja hoidat muiden lapsia.

Miksi pitää olla ilkeä? Tuo viimeinen oli täysin turhaa piikittelyä, tuskin tunnet ja tiedät kyseistä perhettä /aikuisia ja heidän tilannettaan ja voimavaroja.

Koska olen usein perhekerhossa ehdottanut isovanhempien piittaamattomuudesta valittavalle äidille, että otan heidän lapset viikonlopuksi, jos hän ottaa vastaavasti meidän 2v ja 4v lapset seuraavana viikonloppuna. Ei ole kertaakaan sopinut, aina on löytynyt liuta tekosyitä. Lapsivapaa viikonloppu kelpaisi, mutta sen vuoksi ei haluta nähdä yhtään vaivaa.

Eli voit tuomita tämän perusteella kaikki muutkin?

Mulle ei ole kukaan koskaan noin ehdottanut, mutta pitäisi olla tosi hyvä tuttu, että olisin valmis jättämään lapseni vieraaseen paikkaan. Lisäksi, kaksi lapsistani voisi ehkä jäädäkin, mutta yksi kieltäytyisi ihan varmasti. Tuttuun mummolaankin on kova paikka jäädä. Toiseksi olen ollut välillä niin uuvuksissa, että en ihan kauhean mielelläni ottaisi vastuulleni toisen lapsia -ja juuri silloin olisin itse kipeimmin sen avun tarpeessa, mutta en pystyisi antamaan lupausta milloin pystyisin itse samaan ja en haluaisi ottaa siitä lisää stressiä. Nämä on taas sellaisia asioita joista en kauhean mielelläni puolitututulle avaudu, joten varmaan selittelisin jotain... Tai tuon puolitutun täytyisi olla todella paljon luottamusta herättävä, että toimisin toisin. Ja kun ystävien kanssa tällaisia asioita ei hoideta perhekerhoissa, niin siitä lähdin olettamaan että nämä sinunkaan tapaukset eivät ole olleet niitä sinun parhaita ystäviä, vaan niitä kerhotuttuja?

Miksi sitten kerhotutut valittavat, että he ovat uuvuksissa, kun isovanhemmat ei hoida lapsia ja he kaipaavat omaa aikaa, voin kun saisi yhden vapaan viikonlopun. Kun siihen vastaan, että hei, voin auttaa, jos vastavuoroisesti autat minua, niin yllättäen toimitaan juuri noin eli ryhdytään selittelemään jotain.

Suomennos: perhekerhossa halutaan valittaa elämän kamaluutta, mutta ei oikeasti haluat löytää ratkaisua, koska on päätetty, että isovanhempien tehtävänä on tehdä lastensa elämä mukavaksi.Vapaita viikonloppuja järjestyisi, jos niitä oikeasti haluttaisiin, mutta todellisuudessa ei halutakaan. Halutaan valittaa! Ja syyllistää isovanhempia! Jos muunlaista apua on tarjolla, ei sitä haluta ottaa vastaan, koska siihen kuuluu vastavuoroisuus eli vaivannäkö. Kaiken pitää olla ilmaista ja täsmälleen sellaista, mitä valittaja haluaa.

Ehkä sinä et herätä heissä luottamusta jostain syystä, ja selittelevät itsensä pois tilanteesta. Pelkäävät ehkä saavansa sinusta jonkinlaisen riippakiven vielä kaiken lisäksi.

Varmaan en herätä luottamusta, silti he ovat auliisti antamassa niitä lapsia ilman vanhempaa meille ns. leikkitreffeille vaikka joka päivä. Sen sijaan heille pitää aina myös äidin mennä mukaan, vaikka meille voi tuoda vaikka 3 alle kouluikäistä todeten, että en huomannut sanoa, että sovin kampaajan, kai nämä voi jäädä vähäksi aikaa kaikki...

Mutta siinä vaiheessa, kun ehdotan sitä vastavuoroisuutta yökyläilyn suhteen, alkaa selittäminen. Että ei heillä ole vieraille lapsille tilaa ja jos sattuu sitä ja tätä.

Ehkä he todella pelkäävät, että minusta tulee riippakivi. Siksi olen jo napakasti vähentänyt leikkitreffien määrää niiden lasten osalta, joilla vanhempi ei ennätä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten musta tuntuu, että ne, jotka ovat ensimmäisenä kadehtimassa muiden lapsivapaita tai puolison kanssa kahdestaan vietettävää aikaa ja/tai joille pikkulapsiaika tuntuu olevan rankkaa ovat niitä samoja ihmisiä, joille lastenhoito on pilkuntarkkaa tiedettä ja jonka lapset ovat arkoja ja herkkiä tai molempia eivätkä missään nimessä voi yöpyä ilman äitiään traumatisoitumatta? Elämästä voi tehdä - ja moni tekeekin ihan itse - vaikeaa.

Ja taas sitä mutuillaan ja yleistetään. Minäkin teen nyt niin: Minusta tuntuu että sinun lapsi/ lapset ovat rohkeita ja ulospäinsuuntautuneita ja siks sinun on vaikea ymmärtää, että jonkun toisen lapsi on arka ja herkkä?

Yksi lapsistani voisi vaikka asua mummolassa -jos sinne ei olisi 650km matkaa. Toiselle siellä olo ilman meitä vanhempia on rankkaa ja stressaavaa. Kaiken järjen mukaan siihen ei pitäisi olla mitään syytä, mutta näin vain on. Kahtena kesänä puoliksi pakotettiin jäämään sinne viikoksi (5pv), kun "kyllä se siitä", viime kesänä ei, eikä enää jatkossakaan. Nuorin taas on vielä ihan liian pieni jäämään noin kauas.

Ja kyllä, väsyneenä ja kateellisena tulee valitettua lähinnä miehelle, että olisipa kiva herätä joskus ihan hiljalleen, venyä ja vanua ilman että joku koko ajan tarvitsee ja tehdä joku asia loppuun ilman keskeytyksiä.

Kun olisi edes se mies kelle valittaa. Sulla on siinä sentään toinen aikuinen jakamassa sitä arkea. Minun lapsivapaat menee lähinnä pakollisia asioita hoitaessa ja nukkuessa univelkoja pois, yksin. Jos joskus jaksan ihmisten ilmoille lähteä, näen joka puolella pariskuntia viettämässä aikaa yhdessä. Vaihtaisin lapsivapaat heti toimivaan parisuhteeseen.

Kamalan sääli, että nykyään kaikki on niin itsekkäitä. Sisarukset eivät hoida toistensa lapsia, ja monet isovanhemmatkin ovat sitä mieltä, että jokainen hoitakoon omansa. Mitenkähän moni avioliitto pelastuisi, jos sukulaiset tarjoaisivat toisilleen lastenhoitoapua edes joskus?

Meillä oli tilanne, että oma äitini oli isäni omaishoitaja siinä tilanteessa kun meillä oli lapset pieniä. Appivanhempani olivat eronneet, ja heitä lapsenlapset kiinnostivat sen verran, että saivat näistä kuvia seinälleen, kävivät synttäreillä ja meidän piti käydä heidän luonaan istumassa olkkarissa, että saivat kehua ystävilleen, miten rakkaita lapsenlapset heille ovat. Lasten piti molemmissa paikoissa istua hiljaa sohvalla ja olla mahdollisimman huomaamattomia. Muutaman kerran kysyin heitä lastenhoitoavuksi, mutta molemmilla sattui olemaan aina jotain kiireitä just silloin, olivat siis jo eläkkeellä. No sehän näkyy nyt sitten siinä, että ei meidän teini-ikäisiä lapsia kiinnosta mummo ja pappa, väkisin saa käymään pari kertaa vuodessa ja siitähän saa valitusta sitten kuunnella.

Onneksi mulla oli sisko, jolle saatiin viedä lapset kerran vuodessa viikonlopuksi, se oli siis ainoa kahdenkeskinen aika mikä meillä oli, paitsi tietysti iltaisin. Silloin vaan tahtoi olla, että jompikumpi sippasi lastennukutukseen. Suhde oli kyllä koetuksella monesti, mutta onneksi jaksettiin. Nyt lapset tosiaan teinejä ja pärjäävät jo pari päivää keskenään. Aivan uskomattoman ihanaa viettää viikonloppu kahdestaan vaikka hotellissa, ei sitä meinaa todeksi uskoa, että voi olla jo näin helppoa. Suhde on taas kuin nuorena, ellei vielä parempi.

Se tympii, että itse vielä lapsettomana hoidin sisarusteni lapsia minkä ehdin, olin aina valmis. Ja ajattelin, että onpa mulla sitten lastenhoitajia kun tarvitsen. Mutta elämä ei mene niinkuin suunnittelee, sisaruksille tuli eroja ja uusperheitä, ei ollutkaan hoitajaa meidän lapsille. Auttakaa nuoria sukulaisperheitänne jos vain voitte, saatatte oikeasti auttaa pariskuntaa pysymään yhdessä!

.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi ei ole lapsia joten lapsivapaata on joka päivä❤️

Tuskin kukaan ketjun kirjoittelijoista lapsistaan luopuisi, että saisi elää lapsivapaata elämää joka päivä. 

Hei ap! Me emme käy yhdessä missään, ikinä. Tai no isoiksi merkkipäiviksi ollaan saatu mummista hoitaja, kahdeksi tunniksi... Sitten oli kiire kotiin koska hänellä oli kiire miesystävän luo. Ja siis hän ei ikinä hoida lapsia, että ei ole liikakäytöstä kiinni. Vuosipäivänä (10v) siis olimme 2.5h poissa, olisimme halunneet myös syödä jotain nopeaa ja käydä saunassa mutta se oli liikaa. Tulimme kotiin, mummi lähti kärppänä ja me mentiin saunaan kahden lapsen kanssa ja tilattiin pizzat kun saatiin lapset nukkumaan.

Valmistujaisissani emme saaneet hoitajaa. Tai oli jo sovittu, mutta hoitaja perui vedoten väsymykseen. Lastenhoito oli taas sovittu kahdeksi tunniksi, lapsi oli jo nukkumassa ja tämä isovanhempi asuu naapurissamme.

Näin on ollut kuusi vuotta, äitini taisi ilmoittaa jo synnärillä että hän on jo lapsensa sitten hoitanut. Miehen puolelta ei voi saada apuja terveydellisistä syistä. Se on siis läpystä vaihto aina tai se menee jonka kaveri kutsuu juhliin. Mitään muuten vaan yhdessä oloa ei ole eikä tule. Lisäksi hoidamme jatkuvasti anopin asioita ja nyt myös toisen sukulaisperheen asioita kun siellä sairastetaan syöpää.

13v niin esikoinen on täysi-ikäinen, ehkä veljekset sitten voivat olla hetken kaksinkin?

Vierailij No sehän näkyy nyt sitten siinä, että ei meidän teini-ikäisiä lapsia kiinnosta mummo ja pappa, väkisin saa käymään pari kertaa vuodessa ja siitähän saa valitusta sitten kuunnella.
</p>

<p>[/quote kirjoitti:

Meillä samoin. Isovanhemmat olivat mukana meidän lasta muutamaa vuotta vanhempien siskon lapsien elämässä aivan toisella tavalla, kuin meidän pojan. Tilanne nyt: 12-vuotiaasta lähtien poika on kieltäytynyt lähtemään mummolaan (ei lähtenyt edes jouluna), ja siskon lapset nyt 15- ja 17-v käyvät edelleen.