Olen oikeasti surullinen, että olin oikeassa :(. Minusta on tuntunut, että kukaan ei välitä minusta ja tein testin, että kuinka moni ottaa omatoimisesti yhteyttä minuun. Tänää tuli tasan 3 kk siitä, kun aloitin tämän testin ja nyt kerron tuloksen...

Minua kiinnostaa että miten nämä ihmiset, jotka ovat sitä mieltä että "kyllä se ystävyys säilyy vaikka minä en ota yhteyttä, jos ei säily niin ei se oikeaa ystävyyttä olekaan", ajattelevat parisuhteesta. Voiko senkin vain jättää toisen harteille ja olla että no kyllä se mies ottaa yhteyttä ja näkee vaivaa, kyllä tämä kestää jos on aitoa.

Minusta ihmissuhteet vain eivät toimi niin, että niitä pidetään itsestäänselvyytenä. En usko että kukaan haluaa olla toiselle itsestäänselvyys. Ystävyys tosiaan on vapaaehtoista, joten miksi toista ei voisi ilahduttaa omatoimisesti ja kertoa ettei ole unohtanut,vaikka kiire olisikin.

Minun kaikki ystäväni ovat parisuhteissa ja kiireisiä elämässään, itse olen sinkku. Ymmärrän kyllä että vähäinen vapaa-aika pyhitetään miehelle ja perheelle. Mutta silti, ilahtuisin niin kovasti jos joskus ystäväkin kysyisi oma-aloitteisesti minulta "mitä sinulle kuuluu?"

Vierailija kirjoitti:

Jäänyt vähän yksipuoleiseksi tämä ketju, kun ap ei enää vastaa mitään. D:

Eniten kiinnostaisi, onko hän Facebookissa, koska siellä suurin osa sosiaalisesta elämästä on nykyään.

Jos ap on nuori niin facen sijaan muut somekanavat on suositumpia. Whatsappit, snäpit, insta jne.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan jäänyt yksin narsistin levittämien valheiden vuoksi? Minä olen.

Tai sitten olet itse se narsisti ja yrität kääntää asian niin, että sinä olet uhri ja joku sinut paljastanut on narsisti. Näitäkin on nähty.

Minuun ei kukaan ota yhteyttä edes synttäreinä tai jouluisin. Oma valinta. Mä en kerta kaikkiaan halua olla tekemisissä ihmisten kanssa :) Ystävien saaminen ei ole ikinä ollut ongelmallista, heistä eroon pääseminen on ollut.

Lenita kirjoitti:

Olen oikeastaan vähän ilahtunut, että en ole ainoa, joka tuntee pitävänsä yksipuoleisesti yhteyttä ystäviinsä. En tunne itseäni enää aivan niin huonoksi ihmiseksi. Tämän viikon Annassa oli oheinen Laura Honkasalon kolumni, joka sivuaa aihetta.

http://anna.fi/kolumnit/laura-honkasalon-kolumni-ystavabanksit-satuttav…

Vähän ärsyttää toiset kommentit, joissa  takerrutaan siihen ,että joku kehtaa vaatia ystävyydeltä tasapuolisuutta. Minusta se on aika tervettä, vaatia sanana kuulostaa vaan siltä, että sitä nyrkit tanassa jalkaa polkien ystävyyttä vaatisi. Kyse on siitä, että kokee asian epäoikeudenmukaiseksi. Näin minä se ymmärrän.

Olen varmaan urpå, mutta en oikein käsitä ystävyyttä, jossa kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen "aloitetaan siitä mihin viimeksi jäätiin".

Meillä kaikilla on arvo ihmisinä, sitä ei voi kukaan ottaa pois. Toisista välittäminen ja huolehtiminen, niistä ystävistä juurikin, tuntuu  jääneen jonnekin historiaan. Pieni tekstari ei paljoa vaadi, mutta ilahduttaisi itseäni ainakin kovasti.

Minusta ei ole mitään väärää siinä, että odottaa yhteydenpidon olevan tasapuolista tai kokee asian epäoikeudenmukaiseksi. Silloin kuitenkin pitää valita ystävikseen sellaisia, jotka ajattelevat samalla tavalla. Ja jättää menneisyyteen ne, jotka eivät ajattele. 

Mulle ei tuota mitään ongelmia "aloittaa siitä mihin viimeksi jäätiin". Juuri vähän aikaa sitten tapasin vanhoja opiskelukavereitani, joita olen tavannut viimeksi 30 vuotta sitten valmistujaispäivänä. Nuorina vastavalmistuneina porukka hajaantui ympäri Suomen ja ympäri maailman, perusti perheen ja tuli uudet ystävät. Kun vuosikymmenten tauon jälkeen tavattiin, niin kaikista meistä tuntui kuin olisimme tavanneet viimeksi eilen. Juttu luisti ihan samalla tavalla kuin opiskeluaikoinakin. 

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa että miten nämä ihmiset, jotka ovat sitä mieltä että "kyllä se ystävyys säilyy vaikka minä en ota yhteyttä, jos ei säily niin ei se oikeaa ystävyyttä olekaan", ajattelevat parisuhteesta. Voiko senkin vain jättää toisen harteille ja olla että no kyllä se mies ottaa yhteyttä ja näkee vaivaa, kyllä tämä kestää jos on aitoa.

Minusta ihmissuhteet vain eivät toimi niin, että niitä pidetään itsestäänselvyytenä. En usko että kukaan haluaa olla toiselle itsestäänselvyys. Ystävyys tosiaan on vapaaehtoista, joten miksi toista ei voisi ilahduttaa omatoimisesti ja kertoa ettei ole unohtanut,vaikka kiire olisikin.

Minun kaikki ystäväni ovat parisuhteissa ja kiireisiä elämässään, itse olen sinkku. Ymmärrän kyllä että vähäinen vapaa-aika pyhitetään miehelle ja perheelle. Mutta silti, ilahtuisin niin kovasti jos joskus ystäväkin kysyisi oma-aloitteisesti minulta "mitä sinulle kuuluu?"

Minulla ainakin on oletus, että parisuhteessa ollaan vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Ystäviä ja kavereita sen sijaan tulee uusia koko ajan läpi elämän ja mitä enemmän niitä, joiden kanssa juuri nyt elämäntilanteen vuoksi vietetään aikaa, sitä vähemmän jää aikaa niille, jotka elävät erilaista elämäntilannetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Ihmiset, jotka tekevät tällaisia testejä ihmissuhteillaan, kuvottavat minua! Arvaan, että arvioit ja arvostelet muita ihmisiä ja heidän käyttäytymistään myös tavallisessa kanssakäymisessä ja sitten valitat kun muut toimivat jatkuvasti "väärin": eivät huomioi uutta kampaustasi, eivät muista kysyä kuulumisiasi välittömästi sinut havaitessaan, vaihtoehtoisesti joko utelevat asioitasi tai eivät ole kyllin kiinnostuneita. Olet raskasta seuraa, tekee ihan hyvää muille saada pieni tauko sinusta!!!

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa että miten nämä ihmiset, jotka ovat sitä mieltä että "kyllä se ystävyys säilyy vaikka minä en ota yhteyttä, jos ei säily niin ei se oikeaa ystävyyttä olekaan", ajattelevat parisuhteesta. Voiko senkin vain jättää toisen harteille ja olla että no kyllä se mies ottaa yhteyttä ja näkee vaivaa, kyllä tämä kestää jos on aitoa.

Minusta ihmissuhteet vain eivät toimi niin, että niitä pidetään itsestäänselvyytenä. En usko että kukaan haluaa olla toiselle itsestäänselvyys. Ystävyys tosiaan on vapaaehtoista, joten miksi toista ei voisi ilahduttaa omatoimisesti ja kertoa ettei ole unohtanut,vaikka kiire olisikin.

Minun kaikki ystäväni ovat parisuhteissa ja kiireisiä elämässään, itse olen sinkku. Ymmärrän kyllä että vähäinen vapaa-aika pyhitetään miehelle ja perheelle. Mutta silti, ilahtuisin niin kovasti jos joskus ystäväkin kysyisi oma-aloitteisesti minulta "mitä sinulle kuuluu?"

En lukenut muita kommentteja niin voi olla, että vastaan ihan aiheen vierestä mutta pisti silmään tämä. Parisuhde on jo lähtökohdiltaan täysin eri asia kuin ystävyyssuhde. Aikuisiällä sen kumppanin kanssa ehkä asutaan yhdessä ja käytännössä jaetaan koko elämä toisen kanssa, suunnitellaan perheen perustamista ym.. Itse ainakin huolestuisin, jos en kuulisi poikaystävästäni vaikka pariin päivään mitään. (emme asu yhdessä) Harvemmin sitten taas aikuisiällä on niin tiiviitä ystävyysuhteita, että ollaan päivittäin tekemisissä ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.

Itse olen ollut sellaisessa ystävyyssuhteessa, jossa toinen osapuoli pommitti viesteillä ja syyllisti etten ehtinyt näkemään. Emmekä edes olleet mitenkään läheisiä, vain kavereita, joilla on täysin erilaiset elämäntilanteet. Toki mielestäni oli mukava vaihtaa kuulumisia silloin tällöin mutta mielestäni kyllä ystävyssyhteet säilyvät jos ne on säilyäkseen. Eri asia jos toisella on kiireitä tai vaikka masennusta ja siitä johtuen hankala jossakin kohtaa ylläpitää ystävyyssuhteita mutta silloin ihan ok sanoa siitä. Mutta jos toinen osapuoli ystävyysuhteessa on ainut aktiivinen osapuoli niin eikö se ole selvää ettei sellaisen ystävyyden eteen kannata "taistella"? Jos on aitoa ystävyyttä niin molemmilla on kiinnostusta ottaa toisiinsa yhteyttä. Jos ystävyys alkaa tuntua "pakkopullalta" ja siltä että minun nyt _pitäisi_ ottaa yhteyttä niin ei se ole todellakaan sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

Yhteydenpito, ajan antaminen toiselle on aina molemminpuolista eli vastikkeellista, ei mitään pyyteetöntä rakkautta ole olemassakaan, näin on myös parisuhteessa. Yleensä ihmissuhteet ovat vain ja ainoastaan hyötysuhteita, tätä kannattaa miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa että miten nämä ihmiset, jotka ovat sitä mieltä että "kyllä se ystävyys säilyy vaikka minä en ota yhteyttä, jos ei säily niin ei se oikeaa ystävyyttä olekaan", ajattelevat parisuhteesta. Voiko senkin vain jättää toisen harteille ja olla että no kyllä se mies ottaa yhteyttä ja näkee vaivaa, kyllä tämä kestää jos on aitoa.

Minusta ihmissuhteet vain eivät toimi niin, että niitä pidetään itsestäänselvyytenä. En usko että kukaan haluaa olla toiselle itsestäänselvyys. Ystävyys tosiaan on vapaaehtoista, joten miksi toista ei voisi ilahduttaa omatoimisesti ja kertoa ettei ole unohtanut,vaikka kiire olisikin.

Minun kaikki ystäväni ovat parisuhteissa ja kiireisiä elämässään, itse olen sinkku. Ymmärrän kyllä että vähäinen vapaa-aika pyhitetään miehelle ja perheelle. Mutta silti, ilahtuisin niin kovasti jos joskus ystäväkin kysyisi oma-aloitteisesti minulta "mitä sinulle kuuluu?"

En lukenut muita kommentteja niin voi olla, että vastaan ihan aiheen vierestä mutta pisti silmään tämä. Parisuhde on jo lähtökohdiltaan täysin eri asia kuin ystävyyssuhde. Aikuisiällä sen kumppanin kanssa ehkä asutaan yhdessä ja käytännössä jaetaan koko elämä toisen kanssa, suunnitellaan perheen perustamista ym.. Itse ainakin huolestuisin, jos en kuulisi poikaystävästäni vaikka pariin päivään mitään. (emme asu yhdessä) Harvemmin sitten taas aikuisiällä on niin tiiviitä ystävyysuhteita, että ollaan päivittäin tekemisissä ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.

Itse olen ollut sellaisessa ystävyyssuhteessa, jossa toinen osapuoli pommitti viesteillä ja syyllisti etten ehtinyt näkemään. Emmekä edes olleet mitenkään läheisiä, vain kavereita, joilla on täysin erilaiset elämäntilanteet. Toki mielestäni oli mukava vaihtaa kuulumisia silloin tällöin mutta mielestäni kyllä ystävyssyhteet säilyvät jos ne on säilyäkseen. Eri asia jos toisella on kiireitä tai vaikka masennusta ja siitä johtuen hankala jossakin kohtaa ylläpitää ystävyyssuhteita mutta silloin ihan ok sanoa siitä. Mutta jos toinen osapuoli ystävyysuhteessa on ainut aktiivinen osapuoli niin eikö se ole selvää ettei sellaisen ystävyyden eteen kannata "taistella"? Jos on aitoa ystävyyttä niin molemmilla on kiinnostusta ottaa toisiinsa yhteyttä. Jos ystävyys alkaa tuntua "pakkopullalta" ja siltä että minun nyt _pitäisi_ ottaa yhteyttä niin ei se ole todellakaan sen arvoista.

Totta kai parisuhde ja ystävyyssuhde ovat eri asia. Yritin vain tuoda esiin, että ne molemmat kuitenkin ovat ihmissuhteita, joita kannattaa hoitaa jos haluaa niiden säilyvän. Tässä kohtaa monet tietysti arvostavat sen parisuhteen korkeammalle tärkeysjärjestyksessä.

Ketään ei tietystikään voi pakottaa mihinkään. Olen itse herännyt tiedostamaan sen, että koska ystävilläni on vakavat parisuhteet, läheiset suhteet sisaruksiin ja perheeseen, he jakavat tärkeät asiat ensisijaisesti heidän kanssaan. Itselläni tilanne on aivan eri ja läheisiä ihmissuhteita vähän, joten luonnollisestikin tulee oltua tiiviimmin yhteydessä näihin muutamaan. En kuitenkaan halua olla mikään taakka kenellekään. Olen ap:n tavoin lakannut pitämästä yhteyttä moniin ihmisiin, jotka eivät itse tee aitoja aloitteita. Olen tarkastellut omaa käytöstäni ja miettinyt millainen itse olen ystävänä ollut. Joskus ei vaan tosiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä, että toinen ei enää kaipaa tai arvosta seuraani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Tein aman testin pariin ystävääni. Toinen lähetti viestiä 1,5kk päästö ja toinen 6kk päästä. Yhden kanssa taas ei olla puhuttu sitten kolmeen vuoteen kun aloin odottaa häneltä ekaa viestiä. Minä olin aina se joka kyseli kuulumisia ja ehdotti kaikkea. Heiltä ei tullut mitään viestiä. Kyllästyin siihen tunteeseen, että minua ei arvosteta, minuun ei nähdö vaivaa.

Onhan se ihana huomata että ystävältä tulee viesti. Joku on ajatellut minua. Se on kakspiippunen juttu. Ei se toimi niin että toinen ottaa vain yhteyttä. Sellainen kuolettaa ystävyyden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa että miten nämä ihmiset, jotka ovat sitä mieltä että "kyllä se ystävyys säilyy vaikka minä en ota yhteyttä, jos ei säily niin ei se oikeaa ystävyyttä olekaan", ajattelevat parisuhteesta. Voiko senkin vain jättää toisen harteille ja olla että no kyllä se mies ottaa yhteyttä ja näkee vaivaa, kyllä tämä kestää jos on aitoa.

Minusta ihmissuhteet vain eivät toimi niin, että niitä pidetään itsestäänselvyytenä. En usko että kukaan haluaa olla toiselle itsestäänselvyys. Ystävyys tosiaan on vapaaehtoista, joten miksi toista ei voisi ilahduttaa omatoimisesti ja kertoa ettei ole unohtanut,vaikka kiire olisikin.

Minun kaikki ystäväni ovat parisuhteissa ja kiireisiä elämässään, itse olen sinkku. Ymmärrän kyllä että vähäinen vapaa-aika pyhitetään miehelle ja perheelle. Mutta silti, ilahtuisin niin kovasti jos joskus ystäväkin kysyisi oma-aloitteisesti minulta "mitä sinulle kuuluu?"

En lukenut muita kommentteja niin voi olla, että vastaan ihan aiheen vierestä mutta pisti silmään tämä. Parisuhde on jo lähtökohdiltaan täysin eri asia kuin ystävyyssuhde. Aikuisiällä sen kumppanin kanssa ehkä asutaan yhdessä ja käytännössä jaetaan koko elämä toisen kanssa, suunnitellaan perheen perustamista ym.. Itse ainakin huolestuisin, jos en kuulisi poikaystävästäni vaikka pariin päivään mitään. (emme asu yhdessä) Harvemmin sitten taas aikuisiällä on niin tiiviitä ystävyysuhteita, että ollaan päivittäin tekemisissä ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.

Itse olen ollut sellaisessa ystävyyssuhteessa, jossa toinen osapuoli pommitti viesteillä ja syyllisti etten ehtinyt näkemään. Emmekä edes olleet mitenkään läheisiä, vain kavereita, joilla on täysin erilaiset elämäntilanteet. Toki mielestäni oli mukava vaihtaa kuulumisia silloin tällöin mutta mielestäni kyllä ystävyssyhteet säilyvät jos ne on säilyäkseen. Eri asia jos toisella on kiireitä tai vaikka masennusta ja siitä johtuen hankala jossakin kohtaa ylläpitää ystävyyssuhteita mutta silloin ihan ok sanoa siitä. Mutta jos toinen osapuoli ystävyysuhteessa on ainut aktiivinen osapuoli niin eikö se ole selvää ettei sellaisen ystävyyden eteen kannata "taistella"? Jos on aitoa ystävyyttä niin molemmilla on kiinnostusta ottaa toisiinsa yhteyttä. Jos ystävyys alkaa tuntua "pakkopullalta" ja siltä että minun nyt _pitäisi_ ottaa yhteyttä niin ei se ole todellakaan sen arvoista.

Totta kai parisuhde ja ystävyyssuhde ovat eri asia. Yritin vain tuoda esiin, että ne molemmat kuitenkin ovat ihmissuhteita, joita kannattaa hoitaa jos haluaa niiden säilyvän. Tässä kohtaa monet tietysti arvostavat sen parisuhteen korkeammalle tärkeysjärjestyksessä.

Ketään ei tietystikään voi pakottaa mihinkään. Olen itse herännyt tiedostamaan sen, että koska ystävilläni on vakavat parisuhteet, läheiset suhteet sisaruksiin ja perheeseen, he jakavat tärkeät asiat ensisijaisesti heidän kanssaan. Itselläni tilanne on aivan eri ja läheisiä ihmissuhteita vähän, joten luonnollisestikin tulee oltua tiiviimmin yhteydessä näihin muutamaan. En kuitenkaan halua olla mikään taakka kenellekään. Olen ap:n tavoin lakannut pitämästä yhteyttä moniin ihmisiin, jotka eivät itse tee aitoja aloitteita. Olen tarkastellut omaa käytöstäni ja miettinyt millainen itse olen ystävänä ollut. Joskus ei vaan tosiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä, että toinen ei enää kaipaa tai arvosta seuraani.

Niin, no pointtina oli juurikin se, että ainakaan omasta mielestäni ystävyyden eteen ei pitäisi kauheasti joutua tekemään töitä. Oletko ollut ikinä tasapuolisessa ystävyyssuhteessa? Silloin haluaa olla sen hyvän ystävän kanssa tekemisissä, koska palaa halusta kertoa mitä itselle on tapahtunut ja haluaa kuulla minkälainen ystävän ensimmäinen työpäivä on ollut tms.

Jos ystävyys alkaa mennä siihen, että huomaa ajattelevansa "Voih, en ole vieläkään muistanut vastata Marjatalle siihen viestiin, jonka sain kolme päivää sitten." Tai "Pitääkin muistaa soittaa Marjatalle ettei toinen loukkaannu, kun viime kerrasta onkin jo vähän aikaa." "Voih, Marjatta on taas laittanut viestiä..ehkä maanantaina ehtisi pari tuntia nähdä häntä."

Niin, kannattaa myös muistaa ettet ala syyllistämään itseäsi, jos joku ei halua/ehdi näkemään. Ei sillä tarvitse varsinaisesti olla sinun kanssasi yhtään mitään tekemistä. On valitettavaa mutta kuitenkin normaalia, että ystävyssuhteet jossakin kohtaa hiipuvat. Tosiystäviä, joiden tiedät säilyvän rinnalla melkeinpä koko elämän on loppujen lopuksi aika harvassa.

Kyllähän se varmasti aika totta, että ne tärkeimmät asiat tulee jaettua ensisijaisesti sen elämänkumppanin kanssa. Mutta kyllä monet silti tarvitsevat ystäviä elämäänsä, ei sen puolison kanssa kuitenkaan kaikesta voi höpistä. Itsekin esim. kaipaisin lisää ystäviä elämääni, joten eiköhän meitä muitakin ole. Sun vain tarvitsee nämä nykyiset ystävät/kaverit siirtää tuttavaosastolle ja tutustua uusiin ihmisiin ja kenties näistä myöhemmin muodostuu ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole millää tavalla heinäkuun 14- lokakuun 14 välillä, ottanut minuun minkäänlaista yhteyttä. Ei vanhemmat, ei sukulaiset eikä vanhat tutut/ vanhat kaverit.

Ainoat viestit jota olen 3 kk saannut ovat joko mainos tai työviestejä. Yksi puhelu tuli ja se oli vääränumero.

Eli ennen itse yritin pitää yhteyttä aktiivisesti ja jtn siitä tulikin, mutta musta on aina tuntunut, että ihmiset ovat tekemisissä pakon edessä mun kanssa.

Ja oikeassa olin. Oon ainoastaan töissä oleillut ja jutellut parin paremman työkaverin kanssa.

Eli olisin voinnu olla täällä asunossa kolme kuukautta kuolleena tämän ajan eikä kukaan kaipaa. En ole siis antanut itsestäni minkäänlaista elon merkkiä.

Enkä ole ollut siis, kuin työkavereiden kanssa kontaktissa.

Testini tarkoitus oli katsoa kuinka kauan kestää että joku ottaa omatoimisesti yhteyttä minuun, mutta tänään tajuttuani tulleen 3 kk täyteen iski epätoivo :😧😧😧😧😧

Miksi AP aina hylkäät nopeasti tai annat pakit suorilta käsin miehille, jotka olisivat sinusta kiinnostuneita? Naisten yksinäisyysongelmaan löytyy usein helposti ratkaisu: ottaa vastaan jonkun miehen kiinnostuksen, keltä sitä kiinnostusta tulee, kunhan se mies ei ole mikään rikollinen tai hullu. Ja eihän ne heti hylätyt miehet yleensä näitä olekaan, vaan ovat vain ns. liian vähän naisille. Ihan kunnollisia miehiä, mutta ei vain ole riittävästi rahaa ja statusta ja ulkonäköä.

Ihmiset ovat erilaisia. Yksi kokee itsensä yksinäiseksi, jos kukaan ei koskaan soita. Toinen kokee itsensä yksinäiseksi, jos ei ole ketään kenelle soittaa.