Olen oikeasti surullinen, että olin oikeassa :(. Minusta on tuntunut, että kukaan ei välitä minusta ja tein testin, että kuinka moni ottaa omatoimisesti yhteyttä minuun. Tänää tuli tasan 3 kk siitä, kun aloitin tämän testin ja nyt kerron tuloksen...

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti ei koskaan soita ja saattaa kiukutella itsekseen jos en soita. Kerran oli vähän pidempi väli soitossa ja äiti tästä närkästyneenä huomautti. Sanoin että kyllä hänkin voi soittaa mutta kuulemma kyllä se on niin että lapset soittaa vanhemmilleen.

Äidit :D Vanhemmat ihmiset ovat joskus omalaatuisia, kannattaa pitää joihinkin läheisimpiin vaikka vähän väkisin yhteyttä omatoimisesti. Se kannattaa.

Kuulostaa tosi kamalalta ja oli pakko heti pohtia, voisiko itselle käydä samoin :/

Millanen työ sulla on, jos kukaan ei kolmeen kuukauteen kaipaisi? 

Mä olen tehnyt samanlaisen testin vuosia sitten, aikana jolloin kaveripiirillä ei ollut perhettä, aikana ennen facebookia yms. Ja kuten arvelin, ei yhteyksiä kavereihin ollut. Eikä ole ollut sittemminkään, edelleen olen se joka kutsutaan viimeisenä vaihtoehtona jos ollenkaan, ohareita sovituista menoista säännöllisesti yms. Tuntuu kyllä pahalta, mutta ilmeisesti en ole minkään arvoinen, kenellekään. Viimeisimmät oharit tuntui jo niin pahalle, että päätin perheen riittävän omaan sosiaaliseen elämääni, enkä tarvitse elämääni ihmisiä joista tulee paha olo. Harmi, kyseessä lapsuuden ystävät. Jotka olisi mulle tärkeitä, mutta annan olla. Täälläkin vastaajien mukaan se on ihan oma syy, että minussa olisi jotain vikaa. Sovitaan sitten niin, tekee itsetunnolle oikein hyvää.

Kaikki ystävyydet eivät ole elämänmittaisia. Monia jää matkan varrelle, kun kiinnostuksenkohteet ja elämänvaiheet muuttuvat. Kun ihmisillä on perhe, työt, harrastukset, omat vanhemmat tai sukulaiset huolehdittavana, ystävyyskin on erilaista kuin teininä tai parikymppisenä. Ei se ole enää sitä päivittäistä kyhnäämistä kuin tyttövuosina. Lapsuus pitää jättää taakse vähitellen.

Vierailija kirjoitti:

Millanen työ sulla on, jos kukaan ei kolmeen kuukauteen kaipaisi? 

Luehan se aloitus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millanen työ sulla on, jos kukaan ei kolmeen kuukauteen kaipaisi? 

Luehan se aloitus

Aloituksessa oli "Eli olisin voinnu olla täällä asunossa kolme kuukautta kuolleena tämän ajan eikä kukaan kaipaa". Kuitenkin aloituksen mukaan ap käy töissä. Joten millainen työ on, jos kukaan työpaikallakaan ei kaipaa, vaikka ap olisi kolme kuukautta kuolleena kotona?

Mä olen muuttunut osittain huonoksi yhteydenpitäjäksi sen takia että huomasin aikoinaan että olen se joka aina ottaa yhteyttä. Silloin lopetin myös yhteydenpidon osaan kavereistani ja niinhän siinä kävi näiden parin kaverin kohdalla että emme ole vuosiin enää nähneet. Joulukortti on lähetetty, mutta mä itse olen senkin lähettämisen jo lopettanut kun ei muuta yhteydenpitoa kerran ole. Mulla on kuitenkin niin paljon harrastuksia ja muuta aktiviteettia että eipä tuolla väliä ja viihdyn hyvin myös yksin.

Voi miten surullista. Mä oon vähän samassa tilanteessa, että mulla ei ole ystäviä. Joitain on, mutta ei sellaisia jotka usein soittelee. En tiedä mistä se johtuu...

Mä olen surkea yhteydenpitäjä, onneksi myös ystäväni ovat, kymmeniä vuosia tunnettu, voi mennä puoli vuotta ettei olla missään yhteyksissä ja sitten muutama viikko soitellaan joka päivä. Tiedän että ystävyys kestää vaikkei jatkuvasti olla yhteyksissä. Viimeksi soitin kun oli tarve purkaa pahaa oloani, tunnin avautuminen hoiti homman. Hän soittaa minulle samanlaisissa tilanteissa. Jos on jotain uutta, hauskaa tai huonoa niin heti soitellaan, jos vaan arkea niin ei olla yhteyksissä.

Mä en muista ottaa ihmisiin yhteyttä, mikä harmittaa koska tiedän että monelle se on tärkeää. Itelleni se ei ole, ja siksipä se saattaa unohtua kuukausiksi. Mun mielestä ystävyydessä ei ole velvoitteita. Jos tapaan ystävän kymmenen vuoden takaa, tunnen hänet yhä läheiseksi, vaikkei oltaisi pidetty yhteyttä.

Itselleni on kyllä onneksi siunautunut ystäviä, jotka ajattelevat samoin ja joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se jäi vaikka välissä olisi vuosien yhteydettömyys. Nykyään, kun tapaan uusia ihmisiä, kerron heille etten osaa pitää yhteyttä ja minulla on ehkä vähän poikkeava aikakäsitys. Näin olen saanut uusiakin ystäviä, jotka eivät vaadi minulta yhteydenpitoa tai laske "vastavuoroisuuksia" vaan ottavat minuun itse yhteyttä silloin kun haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Introvertin unelma :)

Ei ole, olet introvertti ja epäsosiaalinen jolloin tuo voi olla unelma. Itse olen introvertti ja kaipaan yksinoloa, mutta myös sosiaalisuutta (sopivissa määrin). Kolme kuukautta olisi liian pitkä aika.

Vierailija kirjoitti:

Mä en muista ottaa ihmisiin yhteyttä, mikä harmittaa koska tiedän että monelle se on tärkeää. Itelleni se ei ole, ja siksipä se saattaa unohtua kuukausiksi. Mun mielestä ystävyydessä ei ole velvoitteita. Jos tapaan ystävän kymmenen vuoden takaa, tunnen hänet yhä läheiseksi, vaikkei oltaisi pidetty yhteyttä.

Itselleni on kyllä onneksi siunautunut ystäviä, jotka ajattelevat samoin ja joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se jäi vaikka välissä olisi vuosien yhteydettömyys. Nykyään, kun tapaan uusia ihmisiä, kerron heille etten osaa pitää yhteyttä ja minulla on ehkä vähän poikkeava aikakäsitys. Näin olen saanut uusiakin ystäviä, jotka eivät vaadi minulta yhteydenpitoa tai laske "vastavuoroisuuksia" vaan ottavat minuun itse yhteyttä silloin kun haluavat.

Tämä itsellänikin. Mulla ei koskaan oo ollut paljoa ystäviä, mutta pari on jäänyt. Ymmärrän ihan täysin että yhteydenpito on vähäistä. Toisella vaativa työ ja perhe, toinen tekee yleensä töitä kellon ympäri ja yrittää ehtiä tekemään kotihommat ja nukkumaan jossain välissä. Kesälomaakaan ei ehtinyt pitämään kuin pari päivää (tosin en ymmärrä miksi tähän suostuu, mutta oma on asiansa). Ihan yhtä paljon mua vois ahistaa se, että eivät pidä yhteyttä kuin harvoin, kuin heitä se, etten minä pidä yhteyttä kuin harvoin. Molempien kanssa on välillä mennyt vuosia ettei ole pidetty yhteyttä, mutta aina on ollut helppo jatkaa siitä mihin on edellisellä kerralla jääty. Mun mielestä ystävyys ei saa olla suorittamista. Mä olen täällä heitä varten sillon kun he mua kaipaa, ja sama toisin päin. Tiedän myös ihan varmaksi että molemmat tekisivät kaikkensa auttaakseen mua jos apua joskus tarvin. Samoin tekisin minä heitä varten, odottamatta vastavuoroisuutta. Mun ystävyys ei ole maksullista, siitä ei tarvitse maksaa yhteydenotoilla tai vastapalveluksilla.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tehnyt samanlaisen testin vuosia sitten, aikana jolloin kaveripiirillä ei ollut perhettä, aikana ennen facebookia yms. Ja kuten arvelin, ei yhteyksiä kavereihin ollut. Eikä ole ollut sittemminkään, edelleen olen se joka kutsutaan viimeisenä vaihtoehtona jos ollenkaan, ohareita sovituista menoista säännöllisesti yms. Tuntuu kyllä pahalta, mutta ilmeisesti en ole minkään arvoinen, kenellekään. Viimeisimmät oharit tuntui jo niin pahalle, että päätin perheen riittävän omaan sosiaaliseen elämääni, enkä tarvitse elämääni ihmisiä joista tulee paha olo. Harmi, kyseessä lapsuuden ystävät. Jotka olisi mulle tärkeitä, mutta annan olla. Täälläkin vastaajien mukaan se on ihan oma syy, että minussa olisi jotain vikaa. Sovitaan sitten niin, tekee itsetunnolle oikein hyvää.

Ohareita ilman hyvää syytä en ymmärrä minäkään. En kuitenkaan tiedä, olenko ensimmäinen vai viimeinen, jota mukaan  kysytään. Eivätkä tiedä omat kaverinikaan, kysynkö heitä  mukaani ensimmäiseksi vai viimeiseksi. Minusta tuollainen "monesko vaihtoehto olen" -ajattelu on aikuisella ihmisellä aika lapsellista. Ei aikuisen pidä laittaa ystäviään ja kavereitaan mihinkään tärkeysjärjestykseen. 

Tein itse saman testin ollessani 19-20-vuotias. Nyt ikää 27 eikä mulla ole yhden yhtä ystävää. Äiti ja iskä toki pitää yhteyttä mutta kaikki kaverit jäi. En vissiin ollut kovin pidetty 😞

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on erilaiset arvot. Moni äiti puhuu ruuhkavuosista mutta yhteydenotot ovat vain itsestä kiinni.

Itselläni on tiivis työpäivä, sillä en vie töitä kotiin, mutta itse kuskaan lasta 2 krt vkossa harjoituksiin ja odottelen siellä tunnin.

Aika helppoa.

Lisäksi työmatka kestää 30 min suunta, helppo naputella pari viestiä.

Kun työpäivän jälkeen olen vain perheelle ja kodille.

Meillä ei ole varaa siivojaan, joten kotityöt on tehtävä, lapsien läksyjä auttaa ja kuljettamme puoliksi harrastuksiin.

Tyttöjen iltoja on n joka toinen kk, eri porukoita.

Nyt ollaan lentokoneessa matkalla syyslomalle. Lapset pelaavat, hyvin on aikaa olla itsekin netissä.

Monessa työssä joutuu nykyään ottamaan töitä kotiin tai ainakin käyttämään työmatkat työviesteihin, jos ei halua olla ekana lähdössä lun yt:t tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tehnyt samanlaisen testin vuosia sitten, aikana jolloin kaveripiirillä ei ollut perhettä, aikana ennen facebookia yms. Ja kuten arvelin, ei yhteyksiä kavereihin ollut. Eikä ole ollut sittemminkään, edelleen olen se joka kutsutaan viimeisenä vaihtoehtona jos ollenkaan, ohareita sovituista menoista säännöllisesti yms. Tuntuu kyllä pahalta, mutta ilmeisesti en ole minkään arvoinen, kenellekään. Viimeisimmät oharit tuntui jo niin pahalle, että päätin perheen riittävän omaan sosiaaliseen elämääni, enkä tarvitse elämääni ihmisiä joista tulee paha olo. Harmi, kyseessä lapsuuden ystävät. Jotka olisi mulle tärkeitä, mutta annan olla. Täälläkin vastaajien mukaan se on ihan oma syy, että minussa olisi jotain vikaa. Sovitaan sitten niin, tekee itsetunnolle oikein hyvää.

Ohareita ilman hyvää syytä en ymmärrä minäkään. En kuitenkaan tiedä, olenko ensimmäinen vai viimeinen, jota mukaan  kysytään. Eivätkä tiedä omat kaverinikaan, kysynkö heitä  mukaani ensimmäiseksi vai viimeiseksi. Minusta tuollainen "monesko vaihtoehto olen" -ajattelu on aikuisella ihmisellä aika lapsellista. Ei aikuisen pidä laittaa ystäviään ja kavereitaan mihinkään tärkeysjärjestykseen. 

Totta!

Itse en ainakaan kysy ihmisiä missään tärkeysjärjestyksessä mukaan vaan

a) teen oletuksia siitä ehtiikö hän mukaan

b) pohdin kiinnostaako ehdottamani tekeminen häntä

Juuri nyt kaikkein rakkaimmat 2 ystävääni elävät erittäin kiireistä elämää ja näemme harvoin, mutta ei se tarkoita etten kokisi heitä läheisiksi.

Mutta jatkuvat oharit on eri juttu! Sitä en itsekään hyväksy.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on erilaiset arvot. Moni äiti puhuu ruuhkavuosista mutta yhteydenotot ovat vain itsestä kiinni.

Itselläni on tiivis työpäivä, sillä en vie töitä kotiin, mutta itse kuskaan lasta 2 krt vkossa harjoituksiin ja odottelen siellä tunnin.

Aika helppoa.

Lisäksi työmatka kestää 30 min suunta, helppo naputella pari viestiä.

Kun työpäivän jälkeen olen vain perheelle ja kodille.

Meillä ei ole varaa siivojaan, joten kotityöt on tehtävä, lapsien läksyjä auttaa ja kuljettamme puoliksi harrastuksiin.

Tyttöjen iltoja on n joka toinen kk, eri porukoita.

Nyt ollaan lentokoneessa matkalla syyslomalle. Lapset pelaavat, hyvin on aikaa olla itsekin netissä.

Monessa työssä joutuu nykyään ottamaan töitä kotiin tai ainakin käyttämään työmatkat työviesteihin, jos ei halua olla ekana lähdössä lun yt:t tulee.

Vierailija kirjoitti:

Voi miten surullista. Mä oon vähän samassa tilanteessa, että mulla ei ole ystäviä. Joitain on, mutta ei sellaisia jotka usein soittelee. En tiedä mistä se johtuu...

Nykyään ei ole enää tapana soittaa vaan suurin osa ainakin alle viiskymppisten yhteydenpidosta on tekstiä, ja erilaisina pikaviesteinä.

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.