Olen oikeasti surullinen, että olin oikeassa :(. Minusta on tuntunut, että kukaan ei välitä minusta ja tein testin, että kuinka moni ottaa omatoimisesti yhteyttä minuun. Tänää tuli tasan 3 kk siitä, kun aloitin tämän testin ja nyt kerron tuloksen...

Vierailija kirjoitti:

Älä ole epätoivoinen. Minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät ota yhteyttä. Omassa elämässä on niin paljon kaikkea, että en vain jaksa, vaikka monesti ajattelen. Olen kuitenkin erittäin iloinen, jos ja kun joku jaksaa olla aloitteellinen ja ottaa yhteyttä minuun.

Jos et ole ihminen, joka saa helposti uusia ystäviä, niin ei kannata kovin pitkään testata kavereidesi yhteydenpitohalukkuutta. Itse en ainakaan jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät ole koskaan minuun yhteydessä. Ymmärrän kyllä, että kaikissa ihmissuhteissa toinen on se aloitteellisempi osapuoli ja siihen on tavallaan jo totuttu, eikä kyse ole mistään arvojärjestyksestä. Kuitenkin jos toinen ei ole yhteydessä ja vieläpä toistuvasti kieltäytyy kutsuistani, niin en jaksa kyllä tuollaisen ihmisen kanssa olla tekemisissä ainakaan enää siinä vaiheessa, kun minulla on valinnanvaraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Tämä, ja tuo mitä lainasit! Minulle ystävyys tarkoittaa nimenomaan sitä, että yhteyttä pidetään sen mukaan, mikä itselle tuntuu hyvältä. Jos minä haluan jakaa jotakin ystäväni kanssa, on se sitten valitus, juoru, kävelylenkki tai mitä tahansa, minä otan tähän ystävään yhteyttä, enkä mieti kenen vuoro olisi yhteyttä ottaa. Samoin oletan ystävieni tekevän. Joskus tulee pitempi tauko kun elämässä on vaiheessa jota ei koe tarpeelliseksi jakaa jonkun ystävän kanssa, jää yhteydenpito minun puoleltani vähiin. Ystävä toki voi ottaa yhteyttä jakaakseen omia asioitaan, minä olen kyllä paikalla häntä varten. Omituista edes ajatella että pitäisi kauheasti miettiä kuka nyt on ottanut yhteyttä ja kehen minun sen takia pitäisi myös ottaa yhteyttä... Minä otan yhteyttä niihin ihmisiin keiden kanssa haluan jotakin jakaa, silloin kun haluan jakaa. En tee sitä velvollisuudesta tai vastapalveluksia odottaen. Jos joku ystävistäni ei minua ja seuraani kaipaa, niin parempi että tiet eroavat. Näillä eväillä ystävyyssuhteeni ovat kantaneet kohta 30 vuotta samojen ihmisten kanssa. Siinä ajassa ei se 6 vuoden yhteydenpitämättömyyskään kovin paljoa tunnu..

Minä olen sen lainattu ja ajattelen juuri samalla tavalla kuin sinäkin. Ystävyys ei ole mikään elinkautinen eikä ystävyys ole velvollisuus. Olisi aika järjetöntä kuvitellakin, että pitäisi elämänsä suunnitella sen mukaan, että lukioaikaisillekin ystäville riittää aikaa. Elämä menee koko ajan eteenpäin ja uusia ihmisiä ja ihmissuhteita tulee lisää. Jotkut ihmissuhteet poistuvat elämästä, jotkut ovat katkolla ja jotkut pysyvät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Tämä, ja tuo mitä lainasit! Minulle ystävyys tarkoittaa nimenomaan sitä, että yhteyttä pidetään sen mukaan, mikä itselle tuntuu hyvältä. Jos minä haluan jakaa jotakin ystäväni kanssa, on se sitten valitus, juoru, kävelylenkki tai mitä tahansa, minä otan tähän ystävään yhteyttä, enkä mieti kenen vuoro olisi yhteyttä ottaa. Samoin oletan ystävieni tekevän. Joskus tulee pitempi tauko kun elämässä on vaiheessa jota ei koe tarpeelliseksi jakaa jonkun ystävän kanssa, jää yhteydenpito minun puoleltani vähiin. Ystävä toki voi ottaa yhteyttä jakaakseen omia asioitaan, minä olen kyllä paikalla häntä varten. Omituista edes ajatella että pitäisi kauheasti miettiä kuka nyt on ottanut yhteyttä ja kehen minun sen takia pitäisi myös ottaa yhteyttä... Minä otan yhteyttä niihin ihmisiin keiden kanssa haluan jotakin jakaa, silloin kun haluan jakaa. En tee sitä velvollisuudesta tai vastapalveluksia odottaen. Jos joku ystävistäni ei minua ja seuraani kaipaa, niin parempi että tiet eroavat. Näillä eväillä ystävyyssuhteeni ovat kantaneet kohta 30 vuotta samojen ihmisten kanssa. Siinä ajassa ei se 6 vuoden yhteydenpitämättömyyskään kovin paljoa tunnu..

Olen juurikin samaa mieltä, että yhteydenotoista ei pitäisi joutua stressaamaan tai ylipäätään miettimään, että kenenköhän vuoro nyt on laittaa viestiä, vaan ystävien kanssa automaattisesti haluaa jakaa asioita. Mutta itse ainakin huomaan, jos vaikka pidemmän aikaa aina minä olen ollut se, joka kysyn ystävää jonnekin tai laitan viestiä. Eli ystävyyssuhde käytännössä elää vain sillä, että minä olen aloitteellinen. Kuitenkin jokainen tässä elämässä haluaa olla pidetty ja arvostettu. Itse en ainakaan kokisi näin, jos joutuisin käytännössä katsoen roikkumaan toisessa, eikä minuun ikinä otettaisi yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Tarkoitin nyt yleisesti, enkä sinun tapaustasi. Tehän olitte jo yhdessä sopineet tapaamisesta, kun olitte sattumalta nähneet. Toki voi ottaa yhteyttä mutta tarkoitin juurikin sitä tilannetta, josta selostit aiemmin eli tämä kiireinen on jo "jättänyt" ystävyyden, koska oma elämäntilanne on muuttunut mutta sitten parin vuoden päästä vaikkapa ottaa uudelleen yhteyttä tähän kaveriin. Kiireillä tarkoitan siis juurikin muuttunutta elämäntilannetta, perheen perustamista ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Tarkoitin nyt yleisesti, enkä sinun tapaustasi. Tehän olitte jo yhdessä sopineet tapaamisesta, kun olitte sattumalta nähneet. Toki voi ottaa yhteyttä mutta tarkoitin juurikin sitä tilannetta, josta selostit aiemmin eli tämä kiireinen on jo "jättänyt" ystävyyden, koska oma elämäntilanne on muuttunut mutta sitten parin vuoden päästä vaikkapa ottaa uudelleen yhteyttä tähän kaveriin. Kiireillä tarkoitan siis juurikin muuttunutta elämäntilannetta, perheen perustamista ym.

Onko sillä oikeasti jotain merkitystä, kumpi tekee aloitteen? Minusta se tekee aloitteen, jota ensimmäisenä alkaa kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. 

Mulla on sisko ja äiti jotka molemmat valittavat kun en pidä yhteyttä. Yksineläviä ihmisiä jotka eivät voi käsittää mikä ero siinä on siihen että mulla on kolme lasta, perhe ja koirat joista huolehdin. Käsittämätön ajatus että mun "pitäisi" vielä heistä huolehtia ja soitella heille, eiväthän hekään soita minulle. Ei sillä että minä heidän soittoja kaipaisinkaan, soitelkoon keskenään. Mutta turha valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Tarkoitin nyt yleisesti, enkä sinun tapaustasi. Tehän olitte jo yhdessä sopineet tapaamisesta, kun olitte sattumalta nähneet. Toki voi ottaa yhteyttä mutta tarkoitin juurikin sitä tilannetta, josta selostit aiemmin eli tämä kiireinen on jo "jättänyt" ystävyyden, koska oma elämäntilanne on muuttunut mutta sitten parin vuoden päästä vaikkapa ottaa uudelleen yhteyttä tähän kaveriin. Kiireillä tarkoitan siis juurikin muuttunutta elämäntilannetta, perheen perustamista ym.

Onko sillä oikeasti jotain merkitystä, kumpi tekee aloitteen? Minusta se tekee aloitteen, jota ensimmäisenä alkaa kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. 

Jos aidosti mietit tota niin lueppa aiemmat kommentit niin ehkä huomaat mitä yritän sanoa. En tiedä oletko sama kommentoija mutta joku kommentoi miten ystävyydet voi vain antaa hiipua ja sitten vuosien päästä niitä  voi herätellä taas uudestaan, kun molemmilla on otollinen aika. Pointtina vain se niin kuin aiemmin kommentoin, että harvoin ystävysten elämät ovat identtiset.  Harvemmin molemmilla siis on samaan aikaan "otollinen" aika. Jos toisen "hylkää" silloin, kun hänen elämäntilanteensa muuttuu. Niin kyllä sillä on väliä, että juurikin tämä osapuoli ottaa sitten vuosien päästä yhteyttä, siis silloin kun nimeomaan _hänelle_ se sopii.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Tarkoitin nyt yleisesti, enkä sinun tapaustasi. Tehän olitte jo yhdessä sopineet tapaamisesta, kun olitte sattumalta nähneet. Toki voi ottaa yhteyttä mutta tarkoitin juurikin sitä tilannetta, josta selostit aiemmin eli tämä kiireinen on jo "jättänyt" ystävyyden, koska oma elämäntilanne on muuttunut mutta sitten parin vuoden päästä vaikkapa ottaa uudelleen yhteyttä tähän kaveriin. Kiireillä tarkoitan siis juurikin muuttunutta elämäntilannetta, perheen perustamista ym.

Onko sillä oikeasti jotain merkitystä, kumpi tekee aloitteen? Minusta se tekee aloitteen, jota ensimmäisenä alkaa kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. 

Jos aidosti mietit tota niin lueppa aiemmat kommentit niin ehkä huomaat mitä yritän sanoa. En tiedä oletko sama kommentoija mutta joku kommentoi miten ystävyydet voi vain antaa hiipua ja sitten vuosien päästä niitä  voi herätellä taas uudestaan, kun molemmilla on otollinen aika. Pointtina vain se niin kuin aiemmin kommentoin, että harvoin ystävysten elämät ovat identtiset.  Harvemmin molemmilla siis on samaan aikaan "otollinen" aika. Jos toisen "hylkää" silloin, kun hänen elämäntilanteensa muuttuu. Niin kyllä sillä on väliä, että juurikin tämä osapuoli ottaa sitten vuosien päästä yhteyttä, siis silloin kun nimeomaan _hänelle_ se sopii.  

*toinen ei toisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Tarkoitin nyt yleisesti, enkä sinun tapaustasi. Tehän olitte jo yhdessä sopineet tapaamisesta, kun olitte sattumalta nähneet. Toki voi ottaa yhteyttä mutta tarkoitin juurikin sitä tilannetta, josta selostit aiemmin eli tämä kiireinen on jo "jättänyt" ystävyyden, koska oma elämäntilanne on muuttunut mutta sitten parin vuoden päästä vaikkapa ottaa uudelleen yhteyttä tähän kaveriin. Kiireillä tarkoitan siis juurikin muuttunutta elämäntilannetta, perheen perustamista ym.

Onko sillä oikeasti jotain merkitystä, kumpi tekee aloitteen? Minusta se tekee aloitteen, jota ensimmäisenä alkaa kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. 

Jos aidosti mietit tota niin lueppa aiemmat kommentit niin ehkä huomaat mitä yritän sanoa. En tiedä oletko sama kommentoija mutta joku kommentoi miten ystävyydet voi vain antaa hiipua ja sitten vuosien päästä niitä  voi herätellä taas uudestaan, kun molemmilla on otollinen aika. Pointtina vain se niin kuin aiemmin kommentoin, että harvoin ystävysten elämät ovat identtiset.  Harvemmin molemmilla siis on samaan aikaan "otollinen" aika. Jos toisen "hylkää" silloin, kun hänen elämäntilanteensa muuttuu. Niin kyllä sillä on väliä, että juurikin tämä osapuoli ottaa sitten vuosien päästä yhteyttä, siis silloin kun nimeomaan _hänelle_ se sopii.  

Nyt alan tajuta, mitä tarkoitat. Joo, jokainen, jonka elämä muuttuu niin, ettei vanhoille ystäville ole enää aikaa, ottaa tietoisen riskin, että ystävyys katkeaa lopullisesti. Jos toinen ei enää halua herättää ystävyyttä uudelleen henkiin, niin ei ole mikään pakko. Kuten jo aiemmin olen sanonut, jokainen valitsee ystävänsä itse. 

Monen masennukseen sairastuneen kohtalona on, että kun ei jaksa itse pitää yhteyttä ystäviinsä, ei masennuksesta toipumisen jälkeen ole enää ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Anteeksi nyt mitä? Minä kyllä otan ihan itsekin ystäviini yhteyttä silloin kun jostakin syystä sitä yhteyttä kaipaan. He taas ottavat yhteyttä minuun kun sitä itse kaipaavat. Kyllä se kaipuu jutella toisen kanssa aina ennemmin tai myöhemmin tulee, enkä minä laske kuka on ottanut yhteyttä ja kuinka monta kertaa miettiessäni että soitanko vai enkö soita. Minä mietin vain että onko asia sellainen jonka tämän ystävän kanssa haluan jakaa.

Sittenhän sinä et ole sellainen ihminen, joista täällä puhutaan. Eli sellainen, joka jättää yhteydenpidon VAIN toisen tehtäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Jäänyt vähän yksipuoleiseksi tämä ketju, kun ap ei enää vastaa mitään. D:

Eniten kiinnostaisi, onko hän Facebookissa, koska siellä suurin osa sosiaalisesta elämästä on nykyään.

Ja missähän todellisuudessa sä elät? Kyllä mä ainakin näen ihan joka päivä ja kaikkialla ihmisiä jotka viettävät sosiaalista elämää ihan livenä ja kasvokkain esim kaupoissa, kahvilla, syömässä, baarissa, ulkoilemassa... Ei tosiaan ole sosiaalinen elämä siirtynyt faceen.

Voi kulta 😞. Älä sure. Et ole yksin tämän asian kanssa, enkä usko että vika on sinussa. Olen itse aivan samanlainen, läheisiä ei ole, ja nykyään kaikilla on kiire tai liikaa omassa elämässään. Tämä ei varmasti lohduta mutta lähetän sinulle lämpimiä ajatuksia ja voimia, nyt, huomenna ha vaikka joka ilta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Tarkoitin nyt yleisesti, enkä sinun tapaustasi. Tehän olitte jo yhdessä sopineet tapaamisesta, kun olitte sattumalta nähneet. Toki voi ottaa yhteyttä mutta tarkoitin juurikin sitä tilannetta, josta selostit aiemmin eli tämä kiireinen on jo "jättänyt" ystävyyden, koska oma elämäntilanne on muuttunut mutta sitten parin vuoden päästä vaikkapa ottaa uudelleen yhteyttä tähän kaveriin. Kiireillä tarkoitan siis juurikin muuttunutta elämäntilannetta, perheen perustamista ym.

Onko sillä oikeasti jotain merkitystä, kumpi tekee aloitteen? Minusta se tekee aloitteen, jota ensimmäisenä alkaa kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. 

No sepä se, kun niitä toisia ei ala koskaan kiinnostamaan mitä mulle kuuluu. Sitä yhteydenottoa ei tule keneltäkään ikinä. Tai ei ainakaan ole tullut näiden kohta kolmen vuoden aikana, mitä mun vastaava testi on kestänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Tarkoitin nyt yleisesti, enkä sinun tapaustasi. Tehän olitte jo yhdessä sopineet tapaamisesta, kun olitte sattumalta nähneet. Toki voi ottaa yhteyttä mutta tarkoitin juurikin sitä tilannetta, josta selostit aiemmin eli tämä kiireinen on jo "jättänyt" ystävyyden, koska oma elämäntilanne on muuttunut mutta sitten parin vuoden päästä vaikkapa ottaa uudelleen yhteyttä tähän kaveriin. Kiireillä tarkoitan siis juurikin muuttunutta elämäntilannetta, perheen perustamista ym.

Onko sillä oikeasti jotain merkitystä, kumpi tekee aloitteen? Minusta se tekee aloitteen, jota ensimmäisenä alkaa kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. 

No sepä se, kun niitä toisia ei ala koskaan kiinnostamaan mitä mulle kuuluu. Sitä yhteydenottoa ei tule keneltäkään ikinä. Tai ei ainakaan ole tullut näiden kohta kolmen vuoden aikana, mitä mun vastaava testi on kestänyt.

Eikä myöskään sinua kiinnosta, mitä heille kuuluu, koska et ole ottanut heihin yhteyttä. Joskus ystävyyssuhteet katkeavat eikä sille voi mitään. Varsinkin, kun kumpaakaan osapuolta ei kiinnosta tehdä aloitetta. Pitää vaan hankkia uusia kavereita ja ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäänyt vähän yksipuoleiseksi tämä ketju, kun ap ei enää vastaa mitään. D:

Eniten kiinnostaisi, onko hän Facebookissa, koska siellä suurin osa sosiaalisesta elämästä on nykyään.

Ja missähän todellisuudessa sä elät? Kyllä mä ainakin näen ihan joka päivä ja kaikkialla ihmisiä jotka viettävät sosiaalista elämää ihan livenä ja kasvokkain esim kaupoissa, kahvilla, syömässä, baarissa, ulkoilemassa... Ei tosiaan ole sosiaalinen elämä siirtynyt faceen.

Edellinen taisi tarkoittaa, että omien kuulumisten kertominen sekä livetapaamisista sopiminen on siirtynyt Facebookiin, Messengeriin, Skypeen, Whatsappiin yms kanaviin entisten puhelinsoittojen ja tekstiviestien sijasta. 

Varmaan olisi taas tällekin naiselle miehiä jonossa oven takana, mutta kun ei kelpuuta ketään. Ei tartte naisen olla yksin jos ei halua. Miehenä vähän erilaista...743

"Mitähän Mirkulle kuuluu, en ole pariin kuukauteen mitään kuullut. Täytyykin soittaa kun pääsen töistä." Työpäivä päättyy ja pääsen kotiin. "Hmh, kaapissa ei näköjään ole taas ruokaa, pitää käydä kaupassa." Käyn kaupassa, laitan ruuan ja syön. "Ai kamala, kello on jo seittemän, pitää käydä suihkussa ja valmistella huomiseks töihin asia xxx." Käyn suihkussa ja hoidan työhommat. "Jahas, kello on jo puoli kymmenen, pitää alkaa laittautua nukkumaan hiljalleen. Ai hitto, se Mirkku. No en mä kyllä enää tähän aikaan voi soittaa.."

Kuka tunnistaa itsensä? Elämä vaan etenee siinä omassa arjessa niin ettei huomaakaan kun aikaa on kulunut useampi kuukausi. Ystävä voi tulla mieleen useampaan kertaan tuona aikana, mutta aina silloin kun ei pysty sitä yhteydenottoa toteuttamaan. Sitten asia unohtuu. Jos "Mirkku" ei tälläistä kestä, lienee parempi että ystävyys kuivuu kasaan, kuin että toisella on jatkuvasti paha mieli kun häneen ei oteta yhteyttä, ja toisella hirveä stressi yhteydenotosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisia ajatusmalleja täällä. Ystävien pitää tehdä sitä ja tätä että kelpaavat ystäviksi. Jos ystävät eivät täytä MINUN vaatimuksiani, he ovat surkeita ystäviä eivätkä lainkaan MINUN arvoisiani. Tehkää kaikille palvelus ja tehkää lista kaikesta mitä vaaditte ystävältä ja pyytäkää siihen allekirjoitus, että ystäväehdokas varmasti ymmärtää mihin on sitoutumassa.

Vaadin ystävältä vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta. Voi kamala miten olenkaan itsekäs ja vaativa!

Nämä "muut saa hoitaa yhteydenpidon" tyypithän ne vaativia on - jos ystävä ei jaksa yhdensuuntaista vuorovaikutusta, ystävyys loppuu koska toinen ei jaksa sitä yhteyttä ikinä ottaa. Kummallista ajatella että tämä olisi sen syy, joka siihen asti on yhteydenpidosta huolehtinut! Ei suinkaan sen, joka vaan odottaa muilta toimia, että itse pääsisi ilahtumaan.

No vaadi sinä ystävältä ihan mitä haluat, minä en vaadi ystävältä mitään. Jos ystävyys ei sitten tyydytä molempia osapuolia, niin eihän sitä ole pakko olla ystävä.

Minä en vaadi ystävältä sitä yhteydenottoakaan, koska niinkuin aiemmin sanoin, minun ystävyyteni ei ole maksullista. Jos ystävyys sitten loppuu, se ei ollut sen arvoista, eikä minun silmissäni todellista ystävyyttäkään. Kaveruutta ehkä. Milloin edes määrittelet ustävyyden loppuneen? Pisimillään minulla meni 6 vuotta ilman mitään kontaktia erään ystäväni kanssa. Ei se ystävyys siitä mihinkään kadonnut.

Sanot että et vaadi mitään, mutta silti yhteydenpito on muiden harteilla. Käytännössä se siis loppuu, jos ystäväsi eivät pidä sinuun yhteyttä, koska sinä et itse tee ystävyyden eteen mitään. Eli teidän ystävyytenne vaatii jatkuakseen sen, että muut hoitavat yhteydenpidon. Vaikka väität että en muka vaadi mitään, niin käytännössä siis kuitenkin vaadit, kun jätät yhteydenpidon muiden vastuulle.

Ts. Ystävyys kanssasi vaatii että ystäväsi hoitaa KAIKEN yhteydenpidon, minä vain että kumpikin hoitaisi siitä osansa. Ja sitten väität minun kaltaisiani vaativiksi...

Kaikki eivät kuitenkaan ole kuten sinä. Minä voisin hyvin kuvitella olevani tuon edellisen kirjoittajan ystävä. Koska mua ei millään tavalla haittaa, vaikka olisinkin aina se, joka ottaa yhteyttä. Katsos kun me kaikki emme odota, että yhteydenpito on vastavuoroista. 

Pakko kysyä että miksi haluaisit kuvitella olevasi sellaisen ystävä, joka ei välitä sinusta sen vertaa, että viitsisi nähdä eteesi edes tekstiviestin verran vaivaa? Kuinka vähän oikein itseäsi arvostat?

Arvostan itseäni erittäin paljon ja mulla on varsin hyvä itsetunto. Valitsen itse ystäväni ja jos haluan lähteä juuri henkilön A kanssa jonnekin, niin minä otan yhteyttä ja kysyn asiaa. Mulle on paljon oleellisempaa, että mulla on hauskaa A:n seurassa kuin se, ottaako hän minuun yhteyttä vai minä häneen. Mulla on ystäviä ja kavereita hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja olen itsekin ollut hyvin erilaisissa elämäntilantessa. Elämäntilanteet vaikuttavat siihen, miten ehtii ja jaksaa pitää yhteyttä muihin. En koe ongelmaksi, jos itse olen elämäntilanteessa, jossa mulla on enemmän aikaa kuin toisella. Enkä silloinkaan, jos toisella on enemmän aikaa pitää yhteyttä kuin minulla. Mulle tekstiviestien lähettäminen tai soittaminen ei ole välttämätön merkki välittämisestä. Enemmän arvostan sitä, että tavataan ja tehdään asioita yhdessä...ihan riippumatta siitä, kenen aloitteesta. 

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja. Mutta en oikein ymmärrä näitä ihmisiä, jotka valittavat yksipuolisesta yhteydenotosta. (Kaikki myötätunto kylläkin aloittajalle, kyseessä kun oli lisäksi perhe ym. :/) Jos minä olisin aina se, joka laittaisi ystävälle viestiä ja ehdottelisi milloin minnekin niin jättäisin yhteydenoton ja, jos ystävästä ei kuuluisi mitään niin eikö se ole tällöin päivänselvää, että minun seurasta ei olla kiinnostuttu? Ei ystäviä pidä lähetä syyttelemään tai ylipäätään ihmettelemään yhteydenottamattomuutta. On normaalia, että ystävyys hiipuu, jollei molemmat ole kiinnostuneet satsaamaan siihen yhtä paljon. Vaikka ystävyys olisikin sinulle elintärkeää ja kokisit, että teillä on hauskaa aina yhdessä niin ystävä voi ajatella kenties eri tavoin.

Eri asia siis, jos yhteydenottomattomuus liittyy kiireiseen elämäntilanteeseen tms.

Luotan siihen, että jos ystävälläni ei ole hauskaa seurassani, niin hän ei mukaani edes lähde, vaikka pyydän. Oman kokemukseni mukaan ystävyyttä ei kuitenkaan edes pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa. Toki ystävä voi vuosien varrella muuttua niin, että yhdessäolo ei ole enää hauskaa, mutta silloin sama juttu: voi kieltäytyä kutsusta. Sukulaisiaan ei voi valita, ystävänsä voi. 

Ystävyyttä ei pääse syntymään, jos yhdessä ei ole hauskaa tms. Mutta ystävyys voi kyllä hiipua, vaikka yhdessä olisikin hauskaa.

Tietenkin voi hiipua ja se on ihan normaalia. Yleensä ystävyys on läheisintä sen kanssa, jonka kanssa on eniten tekemisissä. Jos ystävä muuttaa maapallon toiselle puolelle ja saa siellä uusia ystäviä, niin tietenkin vanhat ystävyyssuhteet hiipuvat. Jos toinen hankkii lapsia ja toinen ei vielä aikoihin tai on ystävystytty silloin, kun toisen esikoinen ja toisen kuopus ovat samanikäisiä, niin ystävyys hyvin usein hiipuu, kun toisella alkaa olla enemmän lapsivapaata ja toinen taas on entistä enemmän sidoksissa lapsiinsa. Tällöin löytyy kummallekin taas uusia ystäviä, jotka elävät samanlaista elämäntilannetta. Minusta ystävyyttä ei kuitenkaan tarvitse tämän vuoksi tuntea katkenneeksi vaan ystävyys voi taas lämmetä sitten, kun siihen on otollinen aika kummallakin. Aina ei tietenkään käy näin, mutta sellainen "mä en enää soita sulle, kun säkään et soita mulle" -ystävyys on aika teinimeininkiä. Vielä vanhoilla päivilläkin ystävyys voi lämmetä uudelleen johonkin lapsuudenystävään, jos aika ja paikka on sille otollinen. 

Kuulostat mielestäni aika naivilta suoraan sanottuna. Itse ajattelen suurimmaksi osin eri tavalla kylläkin ystävyydestä. Jos ystäväni muuttaa ulkomailla tai saa lapsen, ja itse olen vastaavasti täysin erilaisessa elämäntilanteessa niin se ei ole mikään automaatio että ystävyys hiipuuu. Toki näin voi käydä. Mutta tollainen ajatusmaailma, että kun ystävät siirtyvät eri elämäntilanteeseen niin "ystävyydet nyt vain hiipuvat" ja sitten ne voi taas herätellä henkiin, kun itselle sopii, se on mielestäni törkeää.

Itselläni oli eräs kaveri, joka häipyi moneksi vuodeksi kuvioista, koska hän perusti perheen ym. Sitten hän muutaman vuoden päästä alkoi ottamaan näihin vanhoihin kavereihin yhteyttä ja syyllistämään, että mikseivät he ehdi näkemään ja kun on niin hankala saada uusia kavereitakin. Hän siis oletti, että voi oman elämäntilanteen muuttuessa hylätä kaverinsa mutta sitten, kun itselle alkaa tulla tylsää niin vanhojen kavereiden pitäisi taas olla paikalla häntä varten. Kyllä ne tosiystävyyset kestävät toisten erilaiset elämäntilanteet.

Itse suhtaudyn nykyään todella varauksella tällaisiin "mennisyyden" ihmisiin, jotka ottavat vaikka vuosien jälkeen yhteyttä. Tällaiset yhteydenotot ovat monesti vain hyötymismielessä, joko toisella menee huonosti ja kaipaa siksi yhtäkkiä vanhoja kavereita tai sitten jotakin muuta.

Ihan ok siis, jos ystävyydet hiipuvat oman muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mutta älä odota, että vanhat kaverit ottavat tällöin avosylin vastaan.

Lisäyksenä vielä, että se ettei ota toiseen yhteyttä kun toinenkaan ei ota, ei todellakaan ole mitään teinimeininkiä, vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Teinimeininkiä on se, että pommitetaan toista viesteillä, kun yhtäkkiä itse vuosien jälkeen haluaisikin taas ystävystyä.

Miten muutenkaan tuo sinun mainitsemasi uudelleen ystävystäminen vuosien jälkeen, kun molemmille aika on otollista niin oikein tapahtuu? Kyllähän siinä toinen kuitenkin ottaa sen aloitteen.

Omaa kaveriani myönnyin näkemään vuosien jälkeen, vaikka tiesin että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Ja kaveri otti vain yhteyttä, koska hänellä ei ollut ketään muutakaan, niin kuin itse asian ilmaitsi.

Tapaamisen jälkeen olisin odottanut, että hän antaa pallon minulle ja jää odottamaan yhteydenottoani. Mutta sen sijaan hän alkoi pommittaa ja syyllistämään viesteillä.

Tuohon Etelä-Amerikasta palanneeseen ystävääni törmäsin täysin yllättäen kaupungilla. Käveli kadulla vastaan ja tunnistimme toisemme heti. Jäätiin juttelemaan ja sovittiin, että tavataan jo heti seuraavana viikonloppuna. Noin muutoin Facebook on varsin oivallinen keino törmätä vanhoihin kavereihin ja ystäviin. Joko omien FB-kavereiden kavereista tai sitten erilaisista ryhmistä. Vaikka kouluajoistani on kauan - tai ehkä juuri siksi - kuulun useampaankin ryhmään, jossa on entisiä koulu- ja opiskelukavereitani ja jotka järjestävät yhteisiä tapaamisia. 

Mä ymmärrän kuitenkin ihan hyvin, että jos yhteydenpidossa on ollut pitkä tauko, voi tuntua siltä, ettei toisen kanssa ole enää mitään yhteistä. Ihmiset muuttuvat ja toinen voi tuntua kovin vieraalta, kun ei olekaan enää samanlainen kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Silloin ei tietenkään ole tarpeellistakaan lämmitellä ystävyyssuhdetta uudelleen. Voi kuitenkin käydä myös niin, että yhteistä onkin paljon. Jopa enemmän kuin silloin, kun tiet erkanivat. 

Ymmärrän näitä yhteydenottokanavia mutta tarkoitin, että yleensä kuitenkin jompikumpi tekee aloitteen vuosien jälkeen. :) Harvemmin kuitenkaan kahden ihmisen elämä menee täysin samanlaisissa sykleissä niin, että esim. 1,5 vuotta on kiireistä ja sitten sen jälkeen molemmilla on seesteistä ja aikaa ystävyydelle. Voihan meinaan olla, että silloin kun tällä kiireisellä osapuolella ei ole ollut aikaa ystävyydelle niin toinen olisikin tarvinnut ystävää. Siksi tällainen yhteydenotto vuosien jälkeen voi toisesta tuntua "hyväksikäytöltä" ja siltä, että ystävyys on toisen ehdoilla.

Harvemmin kuitenkaan kenelläkään niin kiireistä on, että edes viestiä ei silloin tällöin ehtisi laittaa, jos ystävyyden haluaisi säilyttää.

Mun täytyy sanoa, että en edes muista, kumpi meistä ehdotti tapaamista seuraavana viikonloppuna. Koska se on mulle täysin epäoleellinen asia. Olen samaa mieltä tuosta, että toisella voi olla kiire ja toinen tarvita samaan aikaan ystävää, mutta silloin kai se ystävää tarvitseva voi ottaa yhteyttä eikä jäädä odottamaan, että kiireinen ottaa? 

Tarkoitin nyt yleisesti, enkä sinun tapaustasi. Tehän olitte jo yhdessä sopineet tapaamisesta, kun olitte sattumalta nähneet. Toki voi ottaa yhteyttä mutta tarkoitin juurikin sitä tilannetta, josta selostit aiemmin eli tämä kiireinen on jo "jättänyt" ystävyyden, koska oma elämäntilanne on muuttunut mutta sitten parin vuoden päästä vaikkapa ottaa uudelleen yhteyttä tähän kaveriin. Kiireillä tarkoitan siis juurikin muuttunutta elämäntilannetta, perheen perustamista ym.

Onko sillä oikeasti jotain merkitystä, kumpi tekee aloitteen? Minusta se tekee aloitteen, jota ensimmäisenä alkaa kiinnostaa, mitä toiselle kuuluu. 

No sepä se, kun niitä toisia ei ala koskaan kiinnostamaan mitä mulle kuuluu. Sitä yhteydenottoa ei tule keneltäkään ikinä. Tai ei ainakaan ole tullut näiden kohta kolmen vuoden aikana, mitä mun vastaava testi on kestänyt.

Ja siis ei tullut koskaan aikaisemminkaan vaan se olin aina ollut minä joka otti ja piti yhteyttä. Sitten päätin että nyt on toistenkin vuoro olla aktiivisia ja ottaa myös minuun yhteyttä. Kohta kolmeen vuoteen ei sitä päivää ole vielä tullut että minun kuulumiseni ketään askarruttaisivat.