Lue keskustelun säännöt.
Oma mies tuntuu vieraalta
14.10.2016 |
Mistä voisi olla kyse? Ollaan oltu yhdessä kolme vuotta, asuttu siitä vuosi saman katon alla. Suhde alkoi sellaisella vahvalla tuttuuden tunteella, siksi kai häneen ihastuinkin, kun hän tuntui heti siltä, että olisi ollut osa elämääni aina. Ja hän koki minut samoin, ja suunnilleen ensi tapaamisesta lähtien olimme hyvin tiiviisti yhdessä, kuin olisimme olleet aina yhdessä.. Mutta tuosta huolimatta hän tuntuu jotenkin ristiriitaisella tavalla samalla vieraalta. Saatan istua hänen vieressään sohvalla ja miettiä että en oikeastaan tunne tuota miestäni. Pohdin kukahan hän oikein on.. Ei hän mitään salaa, eikä petä eikä mitään sellaista, luotamme toisiimme. Ja osaan ennakoida mitä mieltä hän on asioista ja osaan ennakoida miten hän reagoi asioihin, tiedän hänen arvomaailmansa jne eli tavallaan tunnen hänet oikeinkin hyvin. Hän on aika suoraviivainen ihminen, ei ole siis syytä epäillä että hän "esittäisi" jotenkin erilaista kuin oikeasti on. En tajua mistä on kyse, mistä tämä tunne on tullut, ja kyse ei ole kivasta tunteesta josta tulisi lisää virtaa suhteeseen. Välillä tuntuu että olisin puolitutun kanssa yhdessä.. Ihan kuin en saisi syvää yhteyttä hänen sisinpäänsä.. Tai kuin hän ei itse saisi omaan sisimpäänsä syvää yhteyttä. Oma tunteeni vieraudesta on hämmentävä, tulee mieleen jostain syystä sellainen että miehessä olisi jokin kuori joka estäisi tietyn yhteyden.. Vaikea selittää, toivottavasti edes joku lukija ymmärtäisi mitä tarkoitan ja osaisi sanoa jotain viisasta. Mistä on kyse?
Kommentit (26)
No, kyse saattaa olla monestakin asiasta. Voi olla, että jokin miehessäsi on muuttunut ilman että sitä näkee "suoraan päällepäin", eli vaistoat jotain. Tai sitten sinulla on jokin muuttunut. Oletteko puhuneet/oletko miettinyt isoja muutoksia? Lapsia, perhettä? Onko teillä jokin ristiriita, joka tuntuu melko pieneltä, mutta joka aiheuttaa kitkaa? Esim. toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa jne.
Parisuhdeterapia ei ole tarkoitettu ainoastaan kriisitilanteissa oleville pareille, vaan ylipäätään parisuhteen vahvistamiseen. Yksilöterapiakin voisi auttaa ymmärtämään omaa näkökantaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oudon samanlaisia aloituksia parisuhdeongelmista tullut tunnin sisään. Melkein kuin samasta kynästä. Hmm...
En ole moneen kuukauteen aloittanut tänne yhtään muuta keskustelua. Ehkä tällaiset "ongelmat" on sitten yleisiä? Tosin en itse pidä asiaa parisuhdeongelmana, ainoastaan hämmentävänä tunteena. Ap.
Se on varmaan kaupassakäynnin yhteydessä vaihtunut. Kysy siltä paperit.
HEL-NYC kirjoitti:
No, kyse saattaa olla monestakin asiasta. Voi olla, että jokin miehessäsi on muuttunut ilman että sitä näkee "suoraan päällepäin", eli vaistoat jotain. Tai sitten sinulla on jokin muuttunut. Oletteko puhuneet/oletko miettinyt isoja muutoksia? Lapsia, perhettä? Onko teillä jokin ristiriita, joka tuntuu melko pieneltä, mutta joka aiheuttaa kitkaa? Esim. toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa jne.
Parisuhdeterapia ei ole tarkoitettu ainoastaan kriisitilanteissa oleville pareille, vaan ylipäätään parisuhteen vahvistamiseen. Yksilöterapiakin voisi auttaa ymmärtämään omaa näkökantaasi.
Varmasti meissä molemmissa on muuttunut jotain, ihmisethän muuttuu koko ajan. Voi olla että "vaistoan" jotakin, mutta en tiedä mitä se olisi. Haaveilemme samoista asioista ja puhumme haaveistamme paljon, ei ristiriitoja niissä. Olemme kyllä suunnitelleet isoja muutoksia, esim lapsen tekeminen, mutta raskaaksitulo ei ole (vielä) onnistunut. Mutta siis, ei ole mitään syytä olettaa että mies olisi muuttanut mieltään suunnitelmistamme, koska hän "hössöttää" niistä innoissaan melkein joka päivä. Tottakai molemmilla on pettymystä tai turhautumista siitä että lapsiasia ei ole yrityksestä huolimatta tärpännyt, mutta kyllä me siitä pettymyksestäkin puhumme... Ap.
Mulla on kanssa samoja tunteita. Koen niiden johtuvan siitä kun ollaan paljon saman katon alla pienessä asunnossa, eikä hirveästi olla tehty mitään arkisesta poikkeavaa. Munkin frendit asuu eri paikkakunnalla. Sillein puuroutuu ymmärrys kun on liikaa näin, eikä nää muita ihmisiä. Eli pitää mennä välillä kauemmas nähdäkseen lähelle.
Tosin mulle nyt koko ympäröivä todellisuus tuntuu välillä vähän vieraalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä tunne ei ole siis uusi, vaan oikeastaan koko suhteemme ajan ollut minulla läsnä. Vaikka toisaalta myös vahva yhteenkuuluvuuden tunne myös. Ihan kuin en tuntisi häntä "syvällä tasolla" vaan vain pintatasolla. Ap.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
No, kyse saattaa olla monestakin asiasta. Voi olla, että jokin miehessäsi on muuttunut ilman että sitä näkee "suoraan päällepäin", eli vaistoat jotain. Tai sitten sinulla on jokin muuttunut. Oletteko puhuneet/oletko miettinyt isoja muutoksia? Lapsia, perhettä? Onko teillä jokin ristiriita, joka tuntuu melko pieneltä, mutta joka aiheuttaa kitkaa? Esim. toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa jne.
Parisuhdeterapia ei ole tarkoitettu ainoastaan kriisitilanteissa oleville pareille, vaan ylipäätään parisuhteen vahvistamiseen. Yksilöterapiakin voisi auttaa ymmärtämään omaa näkökantaasi.
Varmasti meissä molemmissa on muuttunut jotain, ihmisethän muuttuu koko ajan. Voi olla että "vaistoan" jotakin, mutta en tiedä mitä se olisi. Haaveilemme samoista asioista ja puhumme haaveistamme paljon, ei ristiriitoja niissä. Olemme kyllä suunnitelleet isoja muutoksia, esim lapsen tekeminen, mutta raskaaksitulo ei ole (vielä) onnistunut. Mutta siis, ei ole mitään syytä olettaa että mies olisi muuttanut mieltään suunnitelmistamme, koska hän "hössöttää" niistä innoissaan melkein joka päivä. Tottakai molemmilla on pettymystä tai turhautumista siitä että lapsiasia ei ole yrityksestä huolimatta tärpännyt, mutta kyllä me siitä pettymyksestäkin puhumme... Ap.
Keittiöpsykologi minussa sanoisi, että kyseessä on omat alitajuiset pelkosi suurta elämänmuutosta kohtaan ja osittain ehkä pelko ja syytös siitäkin, ettei vauvaa ole vielä kuulunut.
En olisi kovin huolissani, vaan jatkaisin samaa mallia, pitäisin vain erityishuolta omasta osuudestani suhteen hoidossa. Jos tunne jatkuu, niin terapia on minusta oikein hyvä mahdollisuus huoltaa suhdettanne toisiinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
No, kyse saattaa olla monestakin asiasta. Voi olla, että jokin miehessäsi on muuttunut ilman että sitä näkee "suoraan päällepäin", eli vaistoat jotain. Tai sitten sinulla on jokin muuttunut. Oletteko puhuneet/oletko miettinyt isoja muutoksia? Lapsia, perhettä? Onko teillä jokin ristiriita, joka tuntuu melko pieneltä, mutta joka aiheuttaa kitkaa? Esim. toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa jne.
Parisuhdeterapia ei ole tarkoitettu ainoastaan kriisitilanteissa oleville pareille, vaan ylipäätään parisuhteen vahvistamiseen. Yksilöterapiakin voisi auttaa ymmärtämään omaa näkökantaasi.
Varmasti meissä molemmissa on muuttunut jotain, ihmisethän muuttuu koko ajan. Voi olla että "vaistoan" jotakin, mutta en tiedä mitä se olisi. Haaveilemme samoista asioista ja puhumme haaveistamme paljon, ei ristiriitoja niissä. Olemme kyllä suunnitelleet isoja muutoksia, esim lapsen tekeminen, mutta raskaaksitulo ei ole (vielä) onnistunut. Mutta siis, ei ole mitään syytä olettaa että mies olisi muuttanut mieltään suunnitelmistamme, koska hän "hössöttää" niistä innoissaan melkein joka päivä. Tottakai molemmilla on pettymystä tai turhautumista siitä että lapsiasia ei ole yrityksestä huolimatta tärpännyt, mutta kyllä me siitä pettymyksestäkin puhumme... Ap.
Keittiöpsykologi minussa sanoisi, että kyseessä on omat alitajuiset pelkosi suurta elämänmuutosta kohtaan ja osittain ehkä pelko ja syytös siitäkin, ettei vauvaa ole vielä kuulunut.
En olisi kovin huolissani, vaan jatkaisin samaa mallia, pitäisin vain erityishuolta omasta osuudestani suhteen hoidossa. Jos tunne jatkuu, niin terapia on minusta oikein hyvä mahdollisuus huoltaa suhdettanne toisiinne.
Hmm. Voi olla että pelkään elämänmuutosta vaikka haluankin sitä. Mutta kerro miksi se johtaisi siihen, että mies tuntuu vieraalta? Ap.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
No, kyse saattaa olla monestakin asiasta. Voi olla, että jokin miehessäsi on muuttunut ilman että sitä näkee "suoraan päällepäin", eli vaistoat jotain. Tai sitten sinulla on jokin muuttunut. Oletteko puhuneet/oletko miettinyt isoja muutoksia? Lapsia, perhettä? Onko teillä jokin ristiriita, joka tuntuu melko pieneltä, mutta joka aiheuttaa kitkaa? Esim. toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa jne.
Parisuhdeterapia ei ole tarkoitettu ainoastaan kriisitilanteissa oleville pareille, vaan ylipäätään parisuhteen vahvistamiseen. Yksilöterapiakin voisi auttaa ymmärtämään omaa näkökantaasi.
Varmasti meissä molemmissa on muuttunut jotain, ihmisethän muuttuu koko ajan. Voi olla että "vaistoan" jotakin, mutta en tiedä mitä se olisi. Haaveilemme samoista asioista ja puhumme haaveistamme paljon, ei ristiriitoja niissä. Olemme kyllä suunnitelleet isoja muutoksia, esim lapsen tekeminen, mutta raskaaksitulo ei ole (vielä) onnistunut. Mutta siis, ei ole mitään syytä olettaa että mies olisi muuttanut mieltään suunnitelmistamme, koska hän "hössöttää" niistä innoissaan melkein joka päivä. Tottakai molemmilla on pettymystä tai turhautumista siitä että lapsiasia ei ole yrityksestä huolimatta tärpännyt, mutta kyllä me siitä pettymyksestäkin puhumme... Ap.
Keittiöpsykologi minussa sanoisi, että kyseessä on omat alitajuiset pelkosi suurta elämänmuutosta kohtaan ja osittain ehkä pelko ja syytös siitäkin, ettei vauvaa ole vielä kuulunut.
En olisi kovin huolissani, vaan jatkaisin samaa mallia, pitäisin vain erityishuolta omasta osuudestani suhteen hoidossa. Jos tunne jatkuu, niin terapia on minusta oikein hyvä mahdollisuus huoltaa suhdettanne toisiinne.
Hmm. Voi olla että pelkään elämänmuutosta vaikka haluankin sitä. Mutta kerro miksi se johtaisi siihen, että mies tuntuu vieraalta? Ap.
Minusta on melko luonnollista että suuren elämänmuutoksen kynnyksellä pohtii sitä, että tuleeko kumppanista yllätyksiä. Kestääkö suhde, kestääkö kumppani, tukeeko hän vaikealla hetkellä, vai vetäytyykö. Entä jos hänestä paljastuukin huono isä ja huono kumppani? Entä jos olen ollut ns. rakkaudesta sokea ja mies ei sovikaan elämänkumppanikseni?
Minusta ne ovat aika normaaleja ja luonnollisia kysymyksiä, jotka ilmenevät usein tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulle on luultavasti kehittymässä mielisairaus. Alkava skitsofrenia tahi kaksisuuntainen mielialahäiriö tahi jokin dissosiatiivinen häiriö
Vierailija kirjoitti:
Sinulle on luultavasti kehittymässä mielisairaus. Alkava skitsofrenia tahi kaksisuuntainen mielialahäiriö tahi jokin dissosiatiivinen häiriö
Jaahas, tällaisia mielipiteitä palstalla tänään.. Ei kyllä ap:n teksti kuulosta yhtään siltä että olisi tuosta kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kanssa samoja tunteita. Koen niiden johtuvan siitä kun ollaan paljon saman katon alla pienessä asunnossa, eikä hirveästi olla tehty mitään arkisesta poikkeavaa. Munkin frendit asuu eri paikkakunnalla. Sillein puuroutuu ymmärrys kun on liikaa näin, eikä nää muita ihmisiä. Eli pitää mennä välillä kauemmas nähdäkseen lähelle.
Tosin mulle nyt koko ympäröivä todellisuus tuntuu välillä vähän vieraalta.
Minunkin kaverit asuu eri paikkakunnalla, joten olen siksi varmaan "liikaa" miehen kanssa, tai siis on liian vähän vaihtelua arjessa. Tottakai työssä tapaan muita ihmisiä, mutta se on eri asia. On hyvä neuvo mennä kauemmaksi nähdäkseen lähemmäksi. En vain tiedä miten toteuttaa se (kun ei siis ole esim lomia nyt jotta voisi mennä matkalle yksin tms). Ap.
Kuinka toisen sisinpään pääsisi, kun on just ja just päässyt omaansa näin yli kuusikymppisenä.
Tsemppiä Ap:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut aina yhden lapsistani kohdalla tällainen tunne. Mulla on kolme lasta ja keskimmäisen kohdalla olen aina ajatellut tuota samaa kuin ap. Tai vähän saman suuntaisesti. Tunnen lapsen yhtä hyvin kuin sisaruksetkin, mutta tämän yhden kohdalla on jotenkin epävarma olo. Aivan kuin en tuntisi sitten kuitenkaan niin hyvin häntä. Sitä on vaikea selittää. Olen usein pohtinut, että johtuuko siitä, kun tämä lapsi muistuttaa hyvin paljon isäänsä, että en siksi osaa lukea häntä niin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Hän on aika suoraviivainen ihminen, ei ole siis syytä epäillä että hän "esittäisi" jotenkin erilaista kuin oikeasti on. En tajua mistä on kyse, mistä tämä tunne on tullut, ja kyse ei ole kivasta tunteesta josta tulisi lisää virtaa suhteeseen. Välillä tuntuu että olisin puolitutun kanssa yhdessä.. Ihan kuin en saisi syvää yhteyttä hänen sisinpäänsä.. Tai kuin hän ei itse saisi omaan sisimpäänsä syvää yhteyttä. Oma tunteeni vieraudesta on hämmentävä, tulee mieleen jostain syystä sellainen että miehessä olisi jokin kuori joka estäisi tietyn yhteyden..
Hei ap! Täällä sama juttu. Hämmentävää lukea aloituksesi, sillä itse koen hyvin samankaltaisia tunteita miestäni kohtaan. Välillä todellakin tuntuu, että on puolitutun kanssa yhdessä. Tuntuu kuin mies ei ottaisi minua mukaansa "omaan maailmaansa". Kieltämättä vaikea selittää. Olemme myöskin olleet yhdessä kolme vuotta ja tämä outo tunne on hiipinyt mukaan hiljalleen. Aiemmissa suhteissa en ole tällaista kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on aika suoraviivainen ihminen, ei ole siis syytä epäillä että hän "esittäisi" jotenkin erilaista kuin oikeasti on. En tajua mistä on kyse, mistä tämä tunne on tullut, ja kyse ei ole kivasta tunteesta josta tulisi lisää virtaa suhteeseen. Välillä tuntuu että olisin puolitutun kanssa yhdessä.. Ihan kuin en saisi syvää yhteyttä hänen sisinpäänsä.. Tai kuin hän ei itse saisi omaan sisimpäänsä syvää yhteyttä. Oma tunteeni vieraudesta on hämmentävä, tulee mieleen jostain syystä sellainen että miehessä olisi jokin kuori joka estäisi tietyn yhteyden..
Hei ap! Täällä sama juttu. Hämmentävää lukea aloituksesi, sillä itse koen hyvin samankaltaisia tunteita miestäni kohtaan. Välillä todellakin tuntuu, että on puolitutun kanssa yhdessä. Tuntuu kuin mies ei ottaisi minua mukaansa "omaan maailmaansa". Kieltämättä vaikea selittää. Olemme myöskin olleet yhdessä kolme vuotta ja tämä outo tunne on hiipinyt mukaan hiljalleen. Aiemmissa suhteissa en ole tällaista kokenut.
Kiitos sinulle! Helpottavaa, että joku jossain kokee näin samoin. Kyse on juuri tuosta, että mies ei "ota mukaan omaan maailmaansa" minua, vaikka puhummekin paljon ja vaikka suunnitelmamme on yhteisiä, jaamme lähes kaikki asiat jne.. Mies ei siis tee mitään sellaista, missä hän jättäisi minut asioiden tai tekemisen tai suunnittelun ulkopuolelle, päinvastoin. Mutta hän ei ota mukaan omaan tunnemaailmaansa, ei jotenkin avaa sisintään. Enkä nyt tarkoita tunteista puhumista pelkästään, vaan tunteiden näyttämistä. Siitä se vierauden tunne tulee. Suhteen alussahan ollaan vieraita oikeastikin, niin silloin tuota vierauden tunnetta ei hämmentävänä ole, vaan tietty vieraus kuuluu asiaan. Mutta kun suhde etenee, niin olettaisi, että pääsisi kosketuksiin kumppanin tunnemaailman kanssa. En ole esimerkiksi koko kolmen vuoden suhteen aikana nähnyt hänessä surua, vaikka mielestäni on ollut kyllä sellaisia tilanteita, joissa ihmiset noin yleensä vaikuttaisi surullisilta. Hän taas vaikuttaa joko neutraalilta, vihaiselta tai ahdistuneelta niissä tilanteissa. Tulee vierauden tunne, kun hän ei päästä minua surunsa lähelle. Siis esimerkkinä.. Olen tosin miettinyt, että onko hän edes itse kosketuksissa omiin tunteisiinsa niin paljon kuin ihmiset yleensä on, sillä en koe että hän tahallaan olisi päästämättä minua maailmaansa, ihan kuin hän tekisi sen jotenkin alitajuisesti tai automaattisesti eikä se sinänsä liittyisi minuun. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut aina yhden lapsistani kohdalla tällainen tunne. Mulla on kolme lasta ja keskimmäisen kohdalla olen aina ajatellut tuota samaa kuin ap. Tai vähän saman suuntaisesti. Tunnen lapsen yhtä hyvin kuin sisaruksetkin, mutta tämän yhden kohdalla on jotenkin epävarma olo. Aivan kuin en tuntisi sitten kuitenkaan niin hyvin häntä. Sitä on vaikea selittää. Olen usein pohtinut, että johtuuko siitä, kun tämä lapsi muistuttaa hyvin paljon isäänsä, että en siksi osaa lukea häntä niin hyvin.
Uskon, että sama vierauden tunne voi hyvin olla myös muiden perheenjäsenten kohdalla, esim. lapsen. Kyse ei ole parisuhdeongelmasta, vaan tunteesta, jonka joku toinen läheinen ihminen meissä herättää. Jonkinlainen epävarma olo on kuvaava sana. Ap.
Ihan samanlaista tuntumaa täälläkin ja on myös aina ollut koko yhdessäolon aikana.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samanlaista tuntumaa täälläkin ja on myös aina ollut koko yhdessäolon aikana.
Miten siedät tuota tunnetta? Mistä olet tulkinnut sen johtuvan? Itseäni se hämmentää ja kai ahdistaakin. En ole aiemmissa suhteissa kokenut tällaista. Ap.
Oudon samanlaisia aloituksia parisuhdeongelmista tullut tunnin sisään. Melkein kuin samasta kynästä. Hmm...