Lue keskustelun säännöt.
Pekka Hyysalo, sankarini.
12.10.2016 |
Et ole pelkästään esikuvani tai sankarini. Olet tuuli, joka minua ohjaa. Oikeasti.
En ilennyt häiritä sinua kesken aamupalasi eräänä aamuna erään hotellin aamupalalla. Harmittaa vieläkin, mutta todellakin olisin halunnut sinulta nimmarin ja halauksen. En vain uskaltanut.
Olet sankarini!
t. marika
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheutti itse oman onnettomuutensa. Yltiöpäisyys ja extreme-lajit eivät ole kovin terve yhdistelmä.
Asenteelle nostan hattua mutta sankari hän ei ole sen enempää kuin Michael Schumacherkaan tai muut adrenaliininarkkarit.
Pekka Hyysalo ja Michael Schumacher toteuttivat unelmaansa. Ammattiaan mutta pääosin unelmaansa. Tiesivät riskit ja ottivat riskin.
Minäkin eläisin mieluummin noin; täysillä nauttien joka ikisestä hetkestä välittäen jokaisesta riskistä.
Parempaa tuo elämä kuin peläten jokaista risahdusta, varovasti varoen ja nätisti ollen.
Minä en halua enää pelätä tai varoa. Minä haluan elää. Ihan yhtä varmana ja rohkeana kuin Pekka elää!!!
Pekka taitaa nyt elää yhteiskunnan elättinä. Pääasia kuitenkin että on onnellinen, tuskin vaihtasi osaansa terveen kanssa.
Sulla ei ole hajuakaan. Yhteiskunnan elättinä? Pekkahan on vaikka missä kampanjoissa kasvona, tv-ohjelmissa, mainoksissa... kirjaa ja leffaakin taatusti tulossa. Eiköhän Pekalla ole sinua paremmat ansiotulot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sankari ap.lle siis siinä mielessä vai, että Hyysalo on jonkinlainen esikuva sinulle, kun kamppailet omien ongelmiesi (?) kanssa, ja saat Hyysalon esikuvasta ja asenteesta voimaa itsellesi? Sen ymmärrän, jos näin on, että voi pitää sankarina.
Muuten aika vaikea sanoa, ketä itsekin pidän sankarina. Joskus olen miettinyt sitä. Monet sanoo, että urheilijat, mutta itse en pidä heitä sankareina, vaikka mitä voittaisi. Se on urheilua vain.
Hengen pelastaneita ihmisiä voisin pitää sankareina. Tai sellaisia ihmisiä, jotka ovat selviytyneet jostain oikein kovista koettelemuksista. Tällöin siis myös Hyysaloa voisin pitää. Arvostan myös todella paljon ihmisiä, jotka ovat kasvattaneet monilapsisen perheen kunniakkaasti vaikeuksien keskellä ja saaneet heistä yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Sankareita kohtaan herää suuri arvostus, siitähän sen huomaa helposti.
Entä jos Pekan iloisuus johtuukin vaan vahvasta mielialalääkityksestä? Itsehän kommentoi olleensa viikon todella masentunut, kun mielialalääke poistettiin? Ja velikin sanoi, että Pekka on nykyään iloisempi kuin ennen. Tämä havainto, ei tietenkään poista sitä faktaa, että todella sisukkaasti on jaksanut kuntouttaa ja treenata fysiikkaansa, moni luovuttaisi.
Suomessa pääsee aina sankariksi kun tekee jotain tyhmää ja selviää siitä. Sankari on minun laskujeni mukaan vasta silloin kun joutuu tilanteeseen vastoin omaa tahtoaa. Se, että tippuu jäihin tai teloo itsensä mäessä niin se ei ole sankaruutta.
En ymmärrä mitä hienoa tässä muka on? Siis vastatkaa rehellisesti: sekö tässä on hienoa, että kun vammautuu, niin tekee sen jälkeen paljon kuntoutuksensa eteen ja oliko perustanut (vai äiti perusti?) jonkun apujärjestönkin?
Ihailetteko siis oikeasti sitä, että jollain vammautuneella oli hyvä koti (on annettu uskoa itseensä myös näihin tilanteisiin) ja vahva äiti?
Mitä ihmeen hienoa tuossa Pekka Hyysalossa on? Aivan tavallinen kaveri. Kertokaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi ny ärtymiseni. En ymmärrä "jumalointia" missään mielessä, mutta ihailen itsekin Pekassa sitä, että hän vie eteenpäin periksiantamattomuuden sanomaa ja antaa kasvoja aivovammalle, lisää tietoisuutta. Pekassa tosin aivovamma näkyy ulospäin, monista aivovammaisista et näe. Kokemusmaailmassa yhteistä on kuitenkin aivovamman tuomat haasteet, jatkuva kovan väsymyksen sietäminen ym. Ihmeen kovaa kritiikkiä tulee tahallisesti itselleen vamman aiheuttaneille. Jos mietitään keille tapaturmat, liikenneonnettomuudet jne.usein tapahtuvat niin kyseessähän ovat juuri 18 vuotta täyttäneet (tai 18-19-vuotiaat) nuoret miehet. En tiedä minkälaista todellisuutta te elätte, mutta sen ikäinen todennköisesti elää vielä kuplassa " minulle ei voi sattua mitään pahaa", luotto omiin kykyihin on kova ja kaveriporukassa vielä kovempi, ja jos otetaan kuvioihin esim.alkoholi niin omat kyvyt vielä tuplaantuvat. Se on inhimillistä.
Moni maksaa tosi kovan hinnan tapaturmistaan ja vammoistaan, on suuri vaara syrjäytyä ja jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. Omaisilla ja läheisillä ja kuntoutushenkilökunnalla, neuropsykologeilla, toimintaterapeuteilla jne.on iso rooli kuntoutumiselle ja elämänhalun jatkumiselle, mutta suurimman työn tekee nuori itse. Kukaan muu ei käännä ajatusta "taistelu"/"luopumismielialalle".
Kyllä, minunkin nuoreni vammautui osittain omasta syystään. Nostan hattua kaikille jotka jaksavat uskoa että tulevaisuutta silti on ja niille jotka ymmärtävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheutti itse oman onnettomuutensa. Yltiöpäisyys ja extreme-lajit eivät ole kovin terve yhdistelmä.
Asenteelle nostan hattua mutta sankari hän ei ole sen enempää kuin Michael Schumacherkaan tai muut adrenaliininarkkarit.
Pekka Hyysalo ja Michael Schumacher toteuttivat unelmaansa. Ammattiaan mutta pääosin unelmaansa. Tiesivät riskit ja ottivat riskin.
Minäkin eläisin mieluummin noin; täysillä nauttien joka ikisestä hetkestä välittäen jokaisesta riskistä.
Parempaa tuo elämä kuin peläten jokaista risahdusta, varovasti varoen ja nätisti ollen.
Minä en halua enää pelätä tai varoa. Minä haluan elää. Ihan yhtä varmana ja rohkeana kuin Pekka elää!!!
Valitettavasti vain yhteiskunta sitten maksaa tällaisten unelmiensa toteuttajien riskien kustannukset. Aika paljon resursseja vie yhdenkin aivovammapotilaan jatkuvat kuntoutuspalvelut ja loppuiän sairauseläke. Noissa hoidoissa on kuitenkin aika paljon ruuhkaa potilaista, jotka eivät ole millään tavalla itse itse aiheuttaneet vammautumistaan, joten tuntuu aavistuksen epäreilulta, että niin tehnyt henkilö ikään kuin nostetaan jalustalle.
Totta! En ole hetkeäkään ymmärtänyt tuota mieletöntä hypetystä miehen ympärillä. Se on vastenmielistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä millainen ihmisperse pitää olla että ei pidä Hyysalon positiivisuutta jo ilman aivovammaakin poikkeuksellisena ja, kun otetaan huomioon hänen elämänsä haasteellisuus, vielä poikkeuksellisempana. Pekasta voi ottaa mallia kuka vain oman elämänsä vastoinkäymisissä.
Koska perheessäni on aivovammainen, tiedän asiasta kaikenlaista. Esim. Pekan yltiöiloisuus johtuu pitkälti aivovamman aiheuttamasta persoonan muutoksesta. Olen sitä epäillyt, mutta Pekan pikkuvelihän vahvisti asian eilisessä dokkarissa.
Samoin oli tuttua tuo omien voimien reilu yliarviointi. Esim. juoksutapahtuma päättyi ambulanssikyytiin. Suuruudenhullut unelmat; vuoden päästä kilpailen taas, jne jne.
Oli kiintoisa dokumentti, koska siinä näkyi niin selvästi neurologiset ongelmat. Ihmiset ottavat todesta kaikki Pekan höpinät ja pitävät superjärkevänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaaliporno ei taida vaan kolahtaa kaikille yhtä kovaa kun sankarin viittaa laittaville....
Periksiantamattomuus on ainakin osittain jumiutumista. Ei osata päästää irti jostain ideasta vaan hakataan päätä seinään aina vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä millainen ihmisperse pitää olla että ei pidä Hyysalon positiivisuutta jo ilman aivovammaakin poikkeuksellisena ja, kun otetaan huomioon hänen elämänsä haasteellisuus, vielä poikkeuksellisempana. Pekasta voi ottaa mallia kuka vain oman elämänsä vastoinkäymisissä.
Pekka saa olla just niin positiivinen kuin lystää. Se mikä tässä tökkii, on että häntä käytetään lyömäaseena niitä vastaan, jotka syystä tai toisesta eivät elä mahtavan energistä itsensä toteuttajan elämää. Varsinkin, kun kukaan meistä ei tiedä, onko Pekan esitys aito vai kaatuuko kulissit jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka taitaa feikata itselleenkin. Jossain vaiheessa kun todellisuus iskee tajuntaan, loppuu pirteily. Tai ehkä se on nytkin loppu aina silloin kun ei ole muita näkemässä.
Nämä vie niin kauan aikaa myöntää lopulliset seuraukset itselleen, että ei lasketa aina edes vuosissa. Voisi luulla, että ensin tapahtuu pahin järkytys ja sen jälkeen hiljalleen tulisi sinuiksi asian kanssa. Käytännössä lähes päin vastoin. Itseltään totuuden kieltäminen jatkuu ja jatkuu, koska todellisuus on liian rankka kestää. Taakkaa voi entisestään lisätä itselleen ja muille esittäminen. Pahoin pelkään, että vuosikymmenen päästä kaveri on huomattavasti onnettomampi. Tietoisuus siitä, että elämää voi olla edessä vaikka 50 vuotta ilman toivoa paremmasta saa luonnollisesti jossain vaiheessa hymyn hyytymään.
Oletko pettynyt, jos hän nauttiikin elämästään vielä vanhempanakin? Oikeasti on olemassa niitäkin ihmisiä, jotka osaa hyväksyä realiteetit ja jatkaa niistä lähtökohdista mitä on, koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Ne on niitä ihmisiä, joilla on lasi puoliksi täynnä. Sitä on puolestaan vaikea ymmärtää niiden, joiden lasi on aina puoliksi tyhjä. Se on inhimillistä, mutta joskus myös helvetin rasittavaa sellainen pettymätön pessimismi. Aina nuttu nurinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osan mielestä näköjään ois parasta heti heittää kirves kaivoon: Perkele tästä ei nousta eikä toivuta kumminkaan. Turha yrittää, kannattaa vaan jäädä sohvan pohjalle makaamaan ja syleskelemään kattoon, masentumaan ja nostamaan sossun tukia. Mitä helevetin väliä sillä on ellei Pekka koskaan kykene kunnolla juoksemaan tai saavuta hurjia tavoitteitaan, jos tulee alas sieltä korkeuksista niin sitten tulee, mitä sitä etukäteen latistamaan. Toivo ja usko tulevaan saa harjoittelemaan ja kuntoutumaan ja lopputulos on jokatapauksessa parempi kuin masentuneena sohvanpohjalla makaavalla!
Ihmettelen suuresti miksi hällä ei ollut vakuutusta?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä millainen ihmisperse pitää olla että ei pidä Hyysalon positiivisuutta jo ilman aivovammaakin poikkeuksellisena ja, kun otetaan huomioon hänen elämänsä haasteellisuus, vielä poikkeuksellisempana. Pekasta voi ottaa mallia kuka vain oman elämänsä vastoinkäymisissä.
Ei sen elämä ole läheskään niin haasteellista kuin halvaantuneilla ja monilla muilla. Onko se edes rullatuolissa?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä hienoa tässä muka on? Siis vastatkaa rehellisesti: sekö tässä on hienoa, että kun vammautuu, niin tekee sen jälkeen paljon kuntoutuksensa eteen ja oliko perustanut (vai äiti perusti?) jonkun apujärjestönkin?
Ihailetteko siis oikeasti sitä, että jollain vammautuneella oli hyvä koti (on annettu uskoa itseensä myös näihin tilanteisiin) ja vahva äiti?
Mitä ihmeen hienoa tuossa Pekka Hyysalossa on? Aivan tavallinen kaveri. Kertokaa!
*Haukotus* Vain av:lla voidaan kadehtia aivovammaisi ym. sairaita. Vaikka Pekka on nyt ihan ok kunnossa, niin onhan hänen kohtalonsa kyllä niin hirvittävä, että sitä ei toivo kenellekään. Mitenhän itse selviäisit jos joutuisit tuohon tilanteeseen? Taitaisi muiden apu alkaa kelvata.
Vierailija kirjoitti:
Koska perheessäni on aivovammainen, tiedän asiasta kaikenlaista. Esim. Pekan yltiöiloisuus johtuu pitkälti aivovamman aiheuttamasta persoonan muutoksesta. Olen sitä epäillyt, mutta Pekan pikkuvelihän vahvisti asian eilisessä dokkarissa.
Samoin oli tuttua tuo omien voimien reilu yliarviointi. Esim. juoksutapahtuma päättyi ambulanssikyytiin. Suuruudenhullut unelmat; vuoden päästä kilpailen taas, jne jne.
Oli kiintoisa dokumentti, koska siinä näkyi niin selvästi neurologiset ongelmat. Ihmiset ottavat todesta kaikki Pekan höpinät ja pitävät superjärkevänä.
Höpinää tai ei, on kyllä ihan hemmetin pitkälle elämässään päässyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheutti itse oman onnettomuutensa. Yltiöpäisyys ja extreme-lajit eivät ole kovin terve yhdistelmä.
Asenteelle nostan hattua mutta sankari hän ei ole sen enempää kuin Michael Schumacherkaan tai muut adrenaliininarkkarit.
Tämä. Kunnioitettavaa, että hän on sisukkaasti kuntouttanut itseään ja perustanut myös vastaavista vammoista kärsiville tsemppausjärjestön. Olen myös kerran ollut kuuntelemassa hänen pitämäänsä puhetta, fiksu kaveri puheidensa perusteella. En vain voi olla ajattelematta, että tietoinen hakeutuminen noin isoihin riskeihin joissa vammautuu (välineuhreiluyksilölajin temppuvideon kuvaus, jolla tarkoitus ansaita itselle rahaa ja kasvattaa julkisuutta) himmentää aika paljon mahdollista sankarin sädekehää. Minusta sankaruus on sitä, että jos riskejä on otettava, se tehdään pyyteettömistä lähtökohdista muiden hyväksi. Esim. arvostan maailman kriisialueille töihin lähteviä vapaaehtoisia lääkäreitä ja terveydenhuoltohenkilöstöä huomattavasti enemmän kuin Hyysaloa.
Eli kriisialueille lähtevät ihmiset, jotka tietävät vaarat ja menevät silti, joutuvat kranaatin silpomaksi, ovat enemmän sankareita kuin esim Hyysalo? Mitenmitenmiksimitenjamiksi?
Jokainen kriisialueelle menevä tietää riskinsä, samoin kuin jokainen ovensa ulkopuolella tietää omansa. Miksi jonkun riski on isompi kuin toisen? Koska nyt tiedetään, että riski on freestylessa, koulumatkassa, kotimatkassa, ravintolareissussa, patikointiretkessä..
Kyse on motiiveista riskien ottamisen taustalla. Eri asia esim. mennä sinne kriisialueelle tekemään raskasta työtä epäinhimillisissä olosuhteissa, koska haluaa auttaa muita ja pelastaa ihmishenkiä, vs. harrastaa extremelajia, koska siitä saa itselleen jotain adrenaliinikicksejä, henkilökohtaista mainetta ja materiaalisia hyötyjä. Kummassakin toiminnassa siis voi itse vammautua ja pahimmassa tapauksessa jopa menettää henkensä, mutta ensimmäisessä esimerkissä se tehdään muiden ihmisten hyväksi, toisessa mahdollinen hyöty tulee vain omaan laariin.
Näitä keskusteluja täälläkin aktiivisesti seuranneena voin sanoa, että ei mene.