Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Joskus vähän kadehdin perheitä joissa on ns. tavislapset :)
11.10.2016 |
Meillä on kolme adhd-lasta, heistä yksi asperger piirtein ja yhdellä käytöshäiriö. 8kk ikäinen vauva on joukon jatkona.
Lapset ovat ihania, rakastavia, mielikuvituksellisia ja huomioonottavat muut, mutta on se toinenkin puoli, joka valitettavasti hallitsee arkea. Vaaratilanteita on päivittäin, sillä kuntouksesta huolimatta arkeen sisältyy hallitsemattomia raivareita, agressiivisuutta, karkailua ja toiminnanohjauksen pulmia. Vauvakin saa osansa riehumisesta ja joudun suojelemaan häntä lyönneiltä ja potkuilta :(
Rankkaa on, enkä toivoisi tällaista kenellekään.
Välillä huomaan katsovani kadehtien perheitä jotka köyvät yhdessä vaikka pyöräretkillä, mikä meillä on mahdotonta.
Joskus varmasti helpottaa, mutta välillä pelkään selviävätkö kaikki hengissä ja ilman vakavia vammoja täysi-ikäiseksi...
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?
Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.
ADHD ei vaikuta älykkyyteen. Omallani ei ole koulussa minkäänlaisia oppimisvaikeuksia. Ainoastaan tarkkaavuuden ja impulssikontrollin häiriötä, jota hoidetaan mm. lääkkeillä joiden vaikutus kestää koulupäivän ajan.
Ongelmat kasautuvat nimenomaan arjessa toistettaviin asioihin kuten syömiseen, hygieniasta huolehtimiseen jne, joiden läpiviemiseen tarvitaan joskus vanhemman fyysistä otetta.
ADD-lasta (tarkaavuushäiriöinen lapsi ilman hyperaktiivisuutta) et edes huomaisi luokassa.
Jos aihe oikeasti kiinnostaa, kannattaa googlettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adh-lapset ovat pahimpia kiusaamaan. Ei mitään kunnioitusta toisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?
Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.
Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.
Tyo kaikki on pois muilta. Mitä enemmän menee rahaa erityisopetukseen, sitä vähemmän on rahaa normaaleille lapsille.
Ei toki, se on vain hyvä että nämä muutama apua tarvitseva ovat erityisopettajan kanssa katsomassa tehtäviä rauhassa omassa ryhmässään. Opettajalla on aikaa keskittyä näihin "tavallisiin" oppilaisiin. Ja tänne ryhmään oppilaiden tarvetta mennä katsotaan jatkuvasti. Tunnille pääsee jos asiat sujuvat ja joku muu apua tarvitseva pääsee tilalle. On ollut todella mainio uudistus.
Aikoinaan kun itse kävin yläastetta, käytössä oli vielä tasokurssit englannissa, ruotsissa ja matikassa. Se oli hyvä, koska silloin hitaammin oppivat saivat opetusta oman tasonsa mukaisesti eikä nopeammin oppivat kyllästyneet siihen hitaaseen jankkaamiseen. Sittemminhän ne poistettiin, koska ketään ei saanut leimata, ja nyt kun kuuntelee omien lasten kielten opiskelua, niin harmittaa tuo tasokurssien poisto. Meilläkin hyvin oppivat marisee kun jankataan samaa jo kolmatta tuntia, ja sitten poika marisee että kun mennään ruotsin tunnilla niin nopeasti eteenpäin ettei kerkeä oppia mitään.
Kyllä näitä kannattaa koittaa vaatia, nimittäin uudistuksia ja käytäntöjen uutta käyttöön ottoa. Tukiopetukseen joutuminen tuntuu tietysti aina ikävältä kun se saa negatiivisen sävyn. Minusta lapsien oppimispiirteitä pitäsi ottaa enemmän huomioon.
Meillä vaikutti jo se että poika oli melkein vuoden nuorempi kuin luokkatoverinsa, ekallakin se vielä vaikuttaa. Oli hyvä että se pelkästään otettiin huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla, että te kenellä erityislapsia, söittekö raskausaikana mielialalääkkeitä, unilääkkeitä tai oliko teillä muuta erityistä lääkitystä, joka olisi saattanut vaikuttaa siihen että lapselle puhjennut asperger tai adhd. Toivottavasti ette loukkaannu kysymyksestä, tarkoitus ei ole syyllistää, vaan olen kuullut että tietyillä raskaudenaikana käytetyillä lääkkeillä saattaisi olla vaikutusta lapsen erityisyyteen ja on pitkään kiinnostanut tämä asia.
En syönyt mitään lääkkeitä (en edes buranaa tms), en juonut tippaakaan alkoholia enkä tupakoinut raskausaikana. Elämäntapani olivat terveelliset jo ennen raskautta. Niin vaan tuli meille kaksi autisti+adhd lasta. Esikoinen sai diagnoosin kun kuopus oli 1v.
Neuropsykiatrisia diagnooseja (adhd, asperger, tourette, autismi...) on muuten Suomessa aika vaikea saada. Niitä ei todellakaan tuosta vaan jaella mammoille, jotka eivät jaksa kasvattaa pentujaan.
Nämä häiriöt eivät johdu vääränlaisesta kasvatuksesta, kurin puutteesta, vanhemman "poissaolevuudesta", huonosta ruokavaliosta, liiallisesta ruutuajasta, liian vähäisestä ulkoilusta tms. Niitä ei myöskään voi parantaa millään ruokavaliolla tai ulkoilun lisäämisellä. Tunnen paljon erityislasten perheitä, ja kaikissa näissä perheissä em. asioihin (ja kasvatusasioihin muutenkin) kiinnitetään paljon enemmän huomiota kuin ns. tavislasten perheissä. On pakko, muuten homma leviää totaalisesti. Joten turha alkaa luennoimaan mistään ruokavaliomuutoksista sun muusta.
Ja teille ketkä kritisoitte, että "erityisopetukseen pantu raha on pois tavallisilta oppilailta": onko teillä minläänlaista kykyä ajatella pitkällä tähtäimellä? Ymmärsinkö oikein, että erityislapset pitäisi jättää vaille koulutusta, ehkä korkeintaan "säilöä" jonnekin? Osaatteko ajatella mitä SE maksaa yhteiskunnalle? Mitä omatoimisempia nämä lapset ovat aikuisena, sitä enemmän yhteiskunta säästää. Ja voin kertoa teille jännittävän asian, jota ette varmaan tiedä: monet erityislapset pystyvät aikuisena jopa käymään töissä ja elättämään itsensä.
Voi miksi, MIKSI, aina erehdyn lukemaan näitä keskusteluja :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla, että te kenellä erityislapsia, söittekö raskausaikana mielialalääkkeitä, unilääkkeitä tai oliko teillä muuta erityistä lääkitystä, joka olisi saattanut vaikuttaa siihen että lapselle puhjennut asperger tai adhd. Toivottavasti ette loukkaannu kysymyksestä, tarkoitus ei ole syyllistää, vaan olen kuullut että tietyillä raskaudenaikana käytetyillä lääkkeillä saattaisi olla vaikutusta lapsen erityisyyteen ja on pitkään kiinnostanut tämä asia.
En syönyt mitään lääkkeitä (en edes buranaa tms), en juonut tippaakaan alkoholia enkä tupakoinut raskausaikana. Elämäntapani olivat terveelliset jo ennen raskautta. Niin vaan tuli meille kaksi autisti+adhd lasta. Esikoinen sai diagnoosin kun kuopus oli 1v.
Neuropsykiatrisia diagnooseja (adhd, asperger, tourette, autismi...) on muuten Suomessa aika vaikea saada. Niitä ei todellakaan tuosta vaan jaella mammoille, jotka eivät jaksa kasvattaa pentujaan.
Nämä häiriöt eivät johdu vääränlaisesta kasvatuksesta, kurin puutteesta, vanhemman "poissaolevuudesta", huonosta ruokavaliosta, liiallisesta ruutuajasta, liian vähäisestä ulkoilusta tms. Niitä ei myöskään voi parantaa millään ruokavaliolla tai ulkoilun lisäämisellä. Tunnen paljon erityislasten perheitä, ja kaikissa näissä perheissä em. asioihin (ja kasvatusasioihin muutenkin) kiinnitetään paljon enemmän huomiota kuin ns. tavislasten perheissä. On pakko, muuten homma leviää totaalisesti. Joten turha alkaa luennoimaan mistään ruokavaliomuutoksista sun muusta.
Ja teille ketkä kritisoitte, että "erityisopetukseen pantu raha on pois tavallisilta oppilailta": onko teillä minläänlaista kykyä ajatella pitkällä tähtäimellä? Ymmärsinkö oikein, että erityislapset pitäisi jättää vaille koulutusta, ehkä korkeintaan "säilöä" jonnekin? Osaatteko ajatella mitä SE maksaa yhteiskunnalle? Mitä omatoimisempia nämä lapset ovat aikuisena, sitä enemmän yhteiskunta säästää. Ja voin kertoa teille jännittävän asian, jota ette varmaan tiedä: monet erityislapset pystyvät aikuisena jopa käymään töissä ja elättämään itsensä.
Voi miksi, MIKSI, aina erehdyn lukemaan näitä keskusteluja :(
Nämä normaalit lapset maksavat valtavan hinnan siitä että koko kouluaika menee statistina ja omat kyvyt hukaten, jotta adhd-lapsi pääsee siivoojaksi tai astiankerääjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hyväksy sitä että näitä erityislapsia tehtaillaan. Miksi jonkun on pakko vääntää kolme - neljä adhd-lasta? Eikö yksi riitä ja sen yhden kunnollinen tukeminen?
Meillä on aistiyliherkkyyksistä ja (ilmeisesti ärsykkeiden aiheuttamasta) keskittymishäiriöstä kärsivä lapsi. Toimintaterapiassa käydään, lapsi on koulussa pienryhmässä, mutta kyllä se arki on välillä hankalaa. Täytyy kyllä sanoa, että helpottumaan päin kuitenkin.
Joskus mietin, että voisi olla kiva, jos olisi enemmän lapsia, mutta vuosiin ei ollut mahdollisuutta, kun opiskelin. Nyt taas, no, arki on välillä aika vääntöä nytkin, niin miksi hankkisin. Lapset pitää hankkia sen mukaan, mitä itse jaksaa hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väiti kirjoitti:
Meillä villejä lapsia (ei adhd tai muutakaan diagnoosia) hoidetaan ulkoiluttamalla tarpeeksi, olemalla niiden kanssa oikeasti, ruutuaikaa rajoittamalla, hyvällä puhtaalla ruoalla ja mahdollisimman vapaalla kasvatuksella. Tarkoittaen ihan vain sitä että valitsen sotani enkä jaksa kaikesta nalkuttaa. Jos lapset painii menen itse mukaan. ;)
Meidän adhd-lapsia houdetaan tismalleen samoin. Silti heillä on adhd.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?
Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.
Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.
Alakoulussa asiat menevätkin usein noin hienosti, että ollaan joustavia ja opettajat pyrkivät melkein luonnostaan ottamaan huomioon lapset erilaisina yksilöinä. Kyyti voikin olla kylmää, kun lapsi menee yläkouluun, jossa opettajia on lukuisia ja ovat enemmän kiinnostuneita opetettavasta aineesta (jota lähtivät yliopistoon opiskelemaankin) kuin lapsista yksilöinä. Meidän tapauksessa olisi kannattanut todella panostaa siihen yläkouluun siirtymiseen muutenkin kuin tekemällä pedagoginen arvio (jota tuskin kukaan opettaja on lukenutkaan). Tuntuu, että ylipäänsä täytyisi olla mahdollisimman paljon kovaa faktaa paperilla ja vaatia ties mitä tukitoimia, sillä ei enää yläkoulussa pärjää, että alakoulussa oli kiva opettaja. Juuri sen avun takia niitä kamalia diagnooseja on pakko vaatia, ei siksi, että ne jollain tosi omituisella tavalla hivelisivät äidin itsetuntoa. T: se 13-v. Aspergerin äiti
Ja siksi niitä erityislapsia ei pidä tehtailla, koska ne pitäisi jaksaa huoltaa ja opettaa se yläkoulukin läpi. Nythän on jo niin, että koulut eriytyy, kun normaalit lapset karkaa pakoon näitä adhd-yläkoululaitoksia.
Niin, onhan sitäkin aikoinaan kokeiltu, että kaikki poikkeavat yksilöt eliminoitiin eikä huonomman aineksen annettu lisääntyä. Olisiko se sinusta hyvä ratkaisu? Mihin normaalin raja vedetään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla, että te kenellä erityislapsia, söittekö raskausaikana mielialalääkkeitä, unilääkkeitä tai oliko teillä muuta erityistä lääkitystä, joka olisi saattanut vaikuttaa siihen että lapselle puhjennut asperger tai adhd. Toivottavasti ette loukkaannu kysymyksestä, tarkoitus ei ole syyllistää, vaan olen kuullut että tietyillä raskaudenaikana käytetyillä lääkkeillä saattaisi olla vaikutusta lapsen erityisyyteen ja on pitkään kiinnostanut tämä asia.
Mulla on yksi adhd-lapsi. Muut lapset "normaaleja". En ole koskaan syönyt muita lääkkeitä kuin muutaman antibioottikuurin elämäni aikana. En ole tupakoinut. Raskaana en ole käyttänyt alkoholia, muutoinkin vähän. Olen jopa hieman lääkevastainen, vaikka olen ammatiltani sh. Tai siis, ensin elämäntavat, sitten lääkehoito.
Adhd-lapsemme on erityisluokalla ja pakko kuitenkin myöntää, että monet vanhemmista ovat kyllä omiin silmiini "hieman erikoisia tapauksia", eivät kuitenkaan missään nimessä kaikki! ;)
Pitäisikö kaikkien keskosten antaa vain kuolla? Heillähän on suuri riski tarkkaavaisuushäiriöihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?
Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.
Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.
Alakoulussa asiat menevätkin usein noin hienosti, että ollaan joustavia ja opettajat pyrkivät melkein luonnostaan ottamaan huomioon lapset erilaisina yksilöinä. Kyyti voikin olla kylmää, kun lapsi menee yläkouluun, jossa opettajia on lukuisia ja ovat enemmän kiinnostuneita opetettavasta aineesta (jota lähtivät yliopistoon opiskelemaankin) kuin lapsista yksilöinä. Meidän tapauksessa olisi kannattanut todella panostaa siihen yläkouluun siirtymiseen muutenkin kuin tekemällä pedagoginen arvio (jota tuskin kukaan opettaja on lukenutkaan). Tuntuu, että ylipäänsä täytyisi olla mahdollisimman paljon kovaa faktaa paperilla ja vaatia ties mitä tukitoimia, sillä ei enää yläkoulussa pärjää, että alakoulussa oli kiva opettaja. Juuri sen avun takia niitä kamalia diagnooseja on pakko vaatia, ei siksi, että ne jollain tosi omituisella tavalla hivelisivät äidin itsetuntoa. T: se 13-v. Aspergerin äiti
Ja siksi niitä erityislapsia ei pidä tehtailla, koska ne pitäisi jaksaa huoltaa ja opettaa se yläkoulukin läpi. Nythän on jo niin, että koulut eriytyy, kun normaalit lapset karkaa pakoon näitä adhd-yläkoululaitoksia.
Niin, onhan sitäkin aikoinaan kokeiltu, että kaikki poikkeavat yksilöt eliminoitiin eikä huonomman aineksen annettu lisääntyä. Olisiko se sinusta hyvä ratkaisu? Mihin normaalin raja vedetään?
Toiseen adhd-lapseen per perhe. Ja jos kuten ap:n tapauksessa molemmilta puolilta periytyy rankka sukurasite, kävisin jo ennen ekaakin lasta läpi a)perheen rahatilanteeen, b) perheen voimavarat ja c) perheen tukiverrkot. Ihan paperille laittaen.
Sen adhd-lapsen kasvattaminen siihen asti että hän oikeasti on aikuinen omillaan toimeentuleva työssäkävijä on raskas taival.
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pulutossu kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)
Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.
Toisaalta pelkällä diagnoosilla ei tee mitään, jos ei saa kuntoutusta. Minulla on 13-v. Asperger-poika, joka sai diagnoosin vasta puolitoista vuotta sitten. Ihmettelen sitä, että monesti sanotaan, että poikkeavuudet "jäävät kiinni" jossain koulun seuloissa tms., ei ainakaan meidän tapauksessa. Kun lapsi oli pieni, kaikki omituisuudet olivat ihan normaalia, ja alakoulussakin pärjäsi, kun oli tosi ymmärtäväinen opettaja, mikä oli tietysti mainio juttu, mutta ONNEKSI lopulta itse sain tarpeekseni ja vaadin tutkimuksia. Psykologin mielestä kaikki oli taas normaalia, vaikka totesi lapsella olevan vaikeuksia, neurologi sanoi samojen tutkimusten perusteella, että selvä Asperger on. Nyt yläkoulussa ongelmat ryöpsähtävät yli äyräiden ja olisi hemmetin hidasta lähteä auttamaan, jos ei olisi mitään diagnoosia, joskin nytkin saan tietysti itse ottaa yhteyttä kaikkialle, jotta ihan oikeasti tapahtuu. Tietysti olen lukenut paljon kirjallisuutta Aspergeristä ja se auttaa ymmärtämään paljon, mutta kun isoimpana ongelmana on lapsen jumittuminen ja ajoittain täydellinen tottelemattomuus, ei kerta kaikkiaan millään sanallisilla ohjeilla, ennakoinnilla ja muulla pysty lopettamaan jotain tekemistä vaikka nukkumaanmenoaikaan, sitten täytyy fyysisesti viedä lapsi suihkuun, lapsi saa raivarin, menee paniikkiin, oksentaa limaa ja huutaa, että hänet yritetään tappaa, niin ei siinä pelkkä "hänellä on Asperger"-toteamus auta. Toki lapsi on parhaimmillaan aivan ihana ja onnellinen ja monessa asiassa tosi älykäs, mutta käytännön arkielämä on monesti täyttä helvettiä. Ja juu, on hänellä pikkuvelikin, joka on ns. normaali, joten ihan pelkästä kuritta kasvamisesta ei liene kyse... En vaihtaisi lastani mihinkään, mutta kyllä minä ainakin kadehdin sellaista perhe-elämää, jossa ei aina tarvitse vain ennakoida ja ennakoida ja yrittää ymmärtää kaikkia mielipuolisia jumittumisia :(
Musta tuntuu että jokainen äiti pystyy löytämään noita piirteitä lapsestaan. Ei tietenkään kyse ole teillä siitä mutta kyllä lapsen oireilua usein koitetaan selittää tälläisellä.
Itsellä lapset rupesivat oireilemaan vain kun tein liikaa töitä, jumitin koneelle tekemään isäni ongelmallista perukirjaa, vaari oli juuri kuollut.Minä olin väsynyt, lapset ihmeissään, muutamalla uhmaikä ja flunssakausi. Se riitti että perhe voi todella huonosti
Ei se auttanut kuin keskittyä muksuihin ja jättää muuta pois..Jokainen äiti löytää näitä piirteitä lapsestaan, ja siksi diagnosointi on ammattilaisen tehtävä.
Minulla on juuri tällainen "asperger-piirteinen" lapsi, joka saattaa olla hyvänä päivänä maailman sosiaalisin ja herttaisin lapsi, huonona päivänä jumittaa ja kilahtelee ihan kaikesta. Jos kalenteriin ahtaa liikaa iltamenoja, katastrofi on varma. Kukaan ei ole missään vaiheessa ollut diagnosoimassa häntä, ei kotona eikä hoidossa.
Sitten taas lähipiirissä on oikea Asperger, pitkät tutkimukset käynyt. Hän on monessa suhteessa kiltimpi ja sävyisämpi kuin meidän sähikäisemme. Mutta hänellä ei ole niitä "hyviä päiviä". Tai siis totta kai päivät ovat hänelläkin erilaisia, mutta hän ei voi levänneenä ja hyväntuulisenakaan selviytyä niistä asioista, joista meidän lapsemme selviytyy.
Näin juuri. Näitä keittiö analyyseja omasta tai naapurin muksusta vaan tehdään melko paljon.
Olen ennen suhtautunut hyvin kriittisesti kaikkeen kyökkipsykologiaan, kunnes sitten omalla Asperger-lapsellani tuli niin paljon ongelmia, että oli pakko hakea apua koulupsykologin kautta. Olin onneksi lukenut sen verran Aspergeristä, että ounastelin lapsella saattavan olla se ja kerroin ajatuksestani. Sen takia lapselle tehtiin Asperger-kartoitus, kukaan muu ei olisi sitä ehdottanut. Ja tutkimusten perusteella psykologi oli sitä mieltä, etteihän tällä lapsella mitään Aspergeriä voi olla. Ihmettelin sitä, mutta koska olen maallikko, arvelin psykologin tietävän. Mutta onneksi koululääkäri oli aiemmin vaatinut lasta neurologille (sen jälkeen kun testit olisi tehty) ja tämä sanoi, että lapsellahan on selvä Asperger. Eli kyllä siitä kyökkipsykologiasta joskus on hyötyä; ilman sitä lapseni tilanne olisi luultavasti vielä paljon huonompi kuin nyt. (Sillä diagnoosilla nääs saattaa saada tukitoimia, mutta niitäkin usein vasta sitten, kun laiska ja neuroottinen äiti tekee asiasta suhteettoman suuren numeron.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hurjat aploodit! Minulla on ilmeisesti kaksi erityislasta. Mitään erityisempiä merkkejä ei esikoisella kerennyt näkymään (jälkiviisaudella:oli), kun kuopus syntyi. Näillä on 18kk ikäeroa ja meni sikiämishalut täysin. Ei näillä geeneillä lotota enää kertaakaan. Jos vauvaa kaipailen myöhemmin, niin adoptoin jostain. Oikeasti. Mies on täysin neurotyypillinen ja minä lievästi spektrumilla ja ylivilkas. Miehen puolella ei kumpaakaan rasitetta ole. Näköjään sitten tulivat molemmat äitiinsä. Hitto. Laskeskelin vielä, että biologisesti katsottuna tulisivat varmaan enemmän mieheen, koska minulla on epäkelpoja ominaisuuksia, jotka varmaan väistyvät alta, kun on parempaa rakennusmateriaalia saatavilla. Noh, ei sitten.
Ette te saa adoptiolasta.
miksi ei?
Kahden erityislapsen, isän sairauden, äidin terveydentilan ja perheen kokonaistilanteen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan vaahteramäen eemelillä adhd tai asperger? Tai haisulilla?
Eräs vanhemman polven näyttelijä sanoi eräässä haastattelussaan, että ennen ei ollut näitä adhd- tai asperger-lapsia, oli vain villejä lapsia. Jotain perää tässäkin taitaa olla. Monista näistä villeistä lapsista tuli kelpo kansalaisia, osasta jopa ns. napamiehiä- ja naisia.
Niin tuli. Nykyään, kun on kuntoutukset, lääkkeet ja toimintaterapiat, vielä useammasta tulee kelpo kansalaisia. Napamiehiä tai -naisiahan on tullut aina näistä erityisistä.
Moni (tulee mieleen mm. Juice Leskinen, Katri Manninen, Matti Nykänen) on myös puhunut siitä, kuinka aikuisiälläkin saatu diagnoosi on tärkeä, koska se selittää omaa elämänpolkua ja auttaa ehkä vapautumaan vuosikymmenien huonosta itsetunnosta.
Kunnon hitlereitä taas palstalla jalostamassa rotua...
Kyllä se siitä helpottaa. Lapset kasvaa ja toisaalta hehän ovat ihanan luovia ja hassuja. Kannattaa hankkia apua kotiin sekä itse mennä töihin niin pian kuin mahdollista. Jos sinulle ei ole kunnon koulutusta, hanki sellainen. Tarvitset itse älyllistä vastapainoa tuolle lapsiperhearjelle tai toisaalta hyvän palkan, että pystyt palkkaamaan apua tarvittaessa.
Tsemppiä!
Aspergerina minäkin kadehdin "vähän" taviksia, jotka pyörittävät tätä maailmaa ja tulevat pääsääntöisesti hyväksytyksi sellaisina kuin ovat. En ole edes ole ilkeä tai töykeä ihminen, mutta silti syndroomastani v*ttuillaan päin naamaa ja valitetaan ihan kuin olisin itse voinut valita sen. Etenkin isäni, jolta minä tämän perin.
Vaikka sinun elämäsi on ap. rankkaa, niin olet onnekas, kun kaikesta huolimatta sinua ei ole kohdannut asennevamma, niin kuin monia muita, eikä siihen auta parhaimmat pilleritkään tai hoito, vaan se tuhoaa ihmisen sisältä ja monelle se on elinikäinen sairaus, joka aiheuttaa paljon pahaa itselle ja läheisille.
Tsemppiä ap.
Alue: Aihe vapaa
Aikoinaan kun itse kävin yläastetta, käytössä oli vielä tasokurssit englannissa, ruotsissa ja matikassa. Se oli hyvä, koska silloin hitaammin oppivat saivat opetusta oman tasonsa mukaisesti eikä nopeammin oppivat kyllästyneet siihen hitaaseen jankkaamiseen. Sittemminhän ne poistettiin, koska ketään ei saanut leimata, ja nyt kun kuuntelee omien lasten kielten opiskelua, niin harmittaa tuo tasokurssien poisto. Meilläkin hyvin oppivat marisee kun jankataan samaa jo kolmatta tuntia, ja sitten poika marisee että kun mennään ruotsin tunnilla niin nopeasti eteenpäin ettei kerkeä oppia mitään.