Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Joskus vähän kadehdin perheitä joissa on ns. tavislapset :)
11.10.2016 |
Meillä on kolme adhd-lasta, heistä yksi asperger piirtein ja yhdellä käytöshäiriö. 8kk ikäinen vauva on joukon jatkona.
Lapset ovat ihania, rakastavia, mielikuvituksellisia ja huomioonottavat muut, mutta on se toinenkin puoli, joka valitettavasti hallitsee arkea. Vaaratilanteita on päivittäin, sillä kuntouksesta huolimatta arkeen sisältyy hallitsemattomia raivareita, agressiivisuutta, karkailua ja toiminnanohjauksen pulmia. Vauvakin saa osansa riehumisesta ja joudun suojelemaan häntä lyönneiltä ja potkuilta :(
Rankkaa on, enkä toivoisi tällaista kenellekään.
Välillä huomaan katsovani kadehtien perheitä jotka köyvät yhdessä vaikka pyöräretkillä, mikä meillä on mahdotonta.
Joskus varmasti helpottaa, mutta välillä pelkään selviävätkö kaikki hengissä ja ilman vakavia vammoja täysi-ikäiseksi...
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?
Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.
Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.
Alakoulussa asiat menevätkin usein noin hienosti, että ollaan joustavia ja opettajat pyrkivät melkein luonnostaan ottamaan huomioon lapset erilaisina yksilöinä. Kyyti voikin olla kylmää, kun lapsi menee yläkouluun, jossa opettajia on lukuisia ja ovat enemmän kiinnostuneita opetettavasta aineesta (jota lähtivät yliopistoon opiskelemaankin) kuin lapsista yksilöinä. Meidän tapauksessa olisi kannattanut todella panostaa siihen yläkouluun siirtymiseen muutenkin kuin tekemällä pedagoginen arvio (jota tuskin kukaan opettaja on lukenutkaan). Tuntuu, että ylipäänsä täytyisi olla mahdollisimman paljon kovaa faktaa paperilla ja vaatia ties mitä tukitoimia, sillä ei enää yläkoulussa pärjää, että alakoulussa oli kiva opettaja. Juuri sen avun takia niitä kamalia diagnooseja on pakko vaatia, ei siksi, että ne jollain tosi omituisella tavalla hivelisivät äidin itsetuntoa. T: se 13-v. Aspergerin äiti
Ja siksi niitä erityislapsia ei pidä tehtailla, koska ne pitäisi jaksaa huoltaa ja opettaa se yläkoulukin läpi. Nythän on jo niin, että koulut eriytyy, kun normaalit lapset karkaa pakoon näitä adhd-yläkoululaitoksia.
Niin, onhan sitäkin aikoinaan kokeiltu, että kaikki poikkeavat yksilöt eliminoitiin eikä huonomman aineksen annettu lisääntyä. Olisiko se sinusta hyvä ratkaisu? Mihin normaalin raja vedetään?
Oikeasti näille ADHD-tyyppisille ihmisille on ollut tarvetta entisaikoina. He ovat usein hyvin fyysisiä, ottavat riskejä, ja näitä ominaisuuksia on tarvittu mm. sotilailla ja muissa fyysisissä ammateissa. Menestynyt soturi on myös ollut usein naisten mieleen ja geenit ovat päässeet leviämään ;)
Nyky-yhteiskunnassa on tärkeintä istua rauhassa paikallaan ja olla häiritsemättä muita. Mutta geeniperimä ei kuitenkaan poistu minnekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teillä diagnoosit kaikille vai oletteko itse diagnosoineet lapset? Onko teillä itsellä ADHD? En tiennyt että on periytyvää.
ADHD-tyyliset ominaisuudet periytyvät vahvasti. Monesti vanhemmillakin jo jollakin tasolla ongelma joka näkyy arjessa, eli lapset saavat sekä geenit että ADHD:tä voimistavan ympäristön. Ja usein se äidin ADHD näkyy esim. päihderiippuvuuksina, poltetaan raskausaika, jotkut juovatkin - ja ainakin tupakoinnin on todettu lisäävän sikiön ADHD riskiä. Hankala juttu, jos itsellä tuollainen suku olisi satsaisin rauhalliseen ympäristöön ja panostaisin enemmän yhden-kahden lapsen hoitoon ja terapiaan kuin tehtailisin lapsia paljon. Mutta kun monesti niiden ADHD-vanhempien elämänhallinta on hukassa lapsia vaan putkahtelee suunnittelematta.
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy sitä että näitä erityislapsia tehtaillaan. Miksi jonkun on pakko vääntää kolme - neljä adhd-lasta? Eikö yksi riitä ja sen yhden kunnollinen tukeminen?
ADHD diagnosoidaan yleensä vasta kouluiässä. Vaikka vanhemmat arvaisivat jo päiväkoti-ikäisestä, mistä on kyse, diagnoosi tulee joskus 8-vuotiaana.
Tuota...oletko miettinyt olisiko itselläsikin mahdollisesti esim.adhd tai jokin muu vastaava johon voisit saada tukea? Koska em.sairaus periytyy vahvasti myös sosiaalisesti ts.kasvuympäristön kautta.Tuolla tod.näk.että lähes kaikilla lapsilla häiriö, ei ole sattumaa.Tämä silmälläpitäen pienimmän tulevaisuutta.Joskus lähelle on vaikea nähdä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy sitä että näitä erityislapsia tehtaillaan. Miksi jonkun on pakko vääntää kolme - neljä adhd-lasta? Eikö yksi riitä ja sen yhden kunnollinen tukeminen?
ADHD diagnosoidaan yleensä vasta kouluiässä. Vaikka vanhemmat arvaisivat jo päiväkoti-ikäisestä, mistä on kyse, diagnoosi tulee joskus 8-vuotiaana.
Jos molemmista suvuista tulee vahvana adhd niin ei tarvitse olla einstein että sen näkee jo aiemmin. Isäni suvussa se on, veljelläni on ja veljenpojasta näki yksivuotiaana että on.
Itse olen kahden adhd:n sisarus eikä ollut kaksinen lapsuus. Vanhemmat puhki, koskaan ei minulle aikaa ja opettajat tunnusti sukunimestä että jaaha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ihmetellyt sitä kuinka niin monet tavikset (ja jotkut ammattilaisetkin) ovat täysin tietämättömiä siitä että esim. ADHD ja Asperger, Autismi ovat neurologisia oireyhtymiä jotka voivat tulla kenelle tahansa vaikka kuinka olisi fiksu, lääkäri tai muu superkoulutettu supervanhempi. Jotenkin monet tuntuvat luulevan että kyseiset käytöshäiriöt johtuvat aina vanhemmista tai siitä että olisi jotain outoa perheessä, kasvatuksessa tai kotioloissa tai päihdeongelmaa tms. Nuo voivat kyllä pahentaa käyttäytymistä mutta itse neurologiset oireyhtymät eivät ole vanhempien kasvatuksen aiheuttamia. Onhan meillä lukuisia tapauksia joissa perheissä on vain yksi erityislapsi ja muut normaaleja ja aivan samanlaisista oloista kotoisin.
On myös tiettyjä seikkoja jotka lisäävät esim. ADHD:n riskiä kuten ennenaikaisena syntyminen eli ei niitä neurologisia vaivoja ole niin estettävissä jos on tullakseen. Ymmärrään kyllä että kuulostaa vähän hurjalle jos samassa perheessä kaikki lapset ovat erityislapsia tai kärsivät samasta vaivasta mutta vielä ihmeellisempää on että vaikka olisi kysessä tilanne jossa perheessä on yksi erityislapsi ja muuta normaaleja niin silti ensimmäisenä lähdetään sille linjalle että "onpas huonosti kasvatettu eikä kuria ole pidetty tarpeeksi" ja vaikka olisi diagnoosikin lapsella niin aina löytyy niitäkin jotka luulevat edelleen että esim. ADHD on jotenkin vanhempien aikaansaama.
On täällä ilkeitä ihmisiä ei voi muuta sanoa. Olet ihailtava äiti ap :)voimia ja kaikkea hyvää perheellesi. Ota selville kaikki tahot,josta voisit saada helpotusta elämääsi. Mitä jeesustelijoita täällä käykään. Kyllä yhteiskunnassa niiiin paljon turhempaankin rahaa ollaan syytämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jotenkin ihan julmetun törkeää kun toiset ihmiset katsoo oikeudekseen halveksia ihmisen valintoja omasta lapsiluvustaan. Eikö niitä lapsia saisi tehdä, vaikka ne erityislapsia ovatkin? Ei ne kuitenkaan ole mikään syöpä tälle maapallolle. Meillä yksi adhd-lapsi ja toinen lapsi mahassa. Siitäkin varmasti tulee adhd, koska minulla ja lapsien isällä adhd myöskin, mutta se ei estä meitä toista lasta tekemästä. Meidän adhd:lla on vaikeuksia koulun, itsensä hillitsemisen, kommunikaation yms suhteen. Mutta silti hän on herkkä, kiltti ja hyväkäytöksisempi kuin moni muu "tavallinen" lapsi. Kuri täytyy vain olla kova.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hurjat aploodit! Minulla on ilmeisesti kaksi erityislasta. Mitään erityisempiä merkkejä ei esikoisella kerennyt näkymään (jälkiviisaudella:oli), kun kuopus syntyi. Näillä on 18kk ikäeroa ja meni sikiämishalut täysin. Ei näillä geeneillä lotota enää kertaakaan. Jos vauvaa kaipailen myöhemmin, niin adoptoin jostain. Oikeasti. Mies on täysin neurotyypillinen ja minä lievästi spektrumilla ja ylivilkas. Miehen puolella ei kumpaakaan rasitetta ole. Näköjään sitten tulivat molemmat äitiinsä. Hitto. Laskeskelin vielä, että biologisesti katsottuna tulisivat varmaan enemmän mieheen, koska minulla on epäkelpoja ominaisuuksia, jotka varmaan väistyvät alta, kun on parempaa rakennusmateriaalia saatavilla. Noh, ei sitten.
Ette te saa adoptiolasta.
Pah, ei minua neurotyypillisestä erota yhtään mikään. Kukaan töissä ei esimerkiksi asiasta tiedä pätkääkään. Autismi on spektrumi. Minun kohdalla se näkyy erityisenä organoisoitumisena (minulla on kaikesta aina tilastot, taloustilanteestani jokaisen kodinkoneen takuiden päättymiseen ja), omituisina kiinnostuksina (luen "kevyenä hupilukuna" medikaalijulkaisuja ja tutkimuksia tai opiskelen historiaa). Spektrumi ei ole sama kuin kehitysvammaisuus. Ei näy mitenkään omassa arjessani. Teininä ja lapsena kipuilin, mutta näin 30 vuotiaana kyllä olen ehkä jopa paremmin käyttäytyvä yksilö verrattuna neurotyypilliseen. Koko elämän mittainen harjoittelu impulssikontrollin kanssa ja tunnesäätelyn parissa tuottaa hedelmää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää hankkia moinen apinalauma?
Olipas älykäs kysymys jälleen kerran. Diliitatako ne pitäisi.
Sulle sellainen neuvo, että jos ei ole mitään sanomista, ole hiljaa. Ei tarvii kiittää. En ole sitten AP, jolle toivotan vain jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää hankkia moinen apinalauma?
Olipas älykäs kysymys jälleen kerran. Diliitatako ne pitäisi.
Sulle sellainen neuvo, että jos ei ole mitään sanomista, ole hiljaa. Ei tarvii kiittää. En ole sitten AP, jolle toivotan vain jaksamista.
Ei vaan jättää hankkimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hurjat aploodit! Minulla on ilmeisesti kaksi erityislasta. Mitään erityisempiä merkkejä ei esikoisella kerennyt näkymään (jälkiviisaudella:oli), kun kuopus syntyi. Näillä on 18kk ikäeroa ja meni sikiämishalut täysin. Ei näillä geeneillä lotota enää kertaakaan. Jos vauvaa kaipailen myöhemmin, niin adoptoin jostain. Oikeasti. Mies on täysin neurotyypillinen ja minä lievästi spektrumilla ja ylivilkas. Miehen puolella ei kumpaakaan rasitetta ole. Näköjään sitten tulivat molemmat äitiinsä. Hitto. Laskeskelin vielä, että biologisesti katsottuna tulisivat varmaan enemmän mieheen, koska minulla on epäkelpoja ominaisuuksia, jotka varmaan väistyvät alta, kun on parempaa rakennusmateriaalia saatavilla. Noh, ei sitten.
Ette te saa adoptiolasta.
Pah, ei minua neurotyypillisestä erota yhtään mikään. Kukaan töissä ei esimerkiksi asiasta tiedä pätkääkään. Autismi on spektrumi. Minun kohdalla se näkyy erityisenä organoisoitumisena (minulla on kaikesta aina tilastot, taloustilanteestani jokaisen kodinkoneen takuiden päättymiseen ja), omituisina kiinnostuksina (luen "kevyenä hupilukuna" medikaalijulkaisuja ja tutkimuksia tai opiskelen historiaa). Spektrumi ei ole sama kuin kehitysvammaisuus. Ei näy mitenkään omassa arjessani. Teininä ja lapsena kipuilin, mutta näin 30 vuotiaana kyllä olen ehkä jopa paremmin käyttäytyvä yksilö verrattuna neurotyypilliseen. Koko elämän mittainen harjoittelu impulssikontrollin kanssa ja tunnesäätelyn parissa tuottaa hedelmää.
Ette silti saa. Sinulla tuo terveys ei riitä, miehelläsi ei riitä ja kahden erityislapsen perheeseen ei adoptiolasta puolleta. Näin se nyt vaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla, että te kenellä erityislapsia, söittekö raskausaikana mielialalääkkeitä, unilääkkeitä tai oliko teillä muuta erityistä lääkitystä, joka olisi saattanut vaikuttaa siihen että lapselle puhjennut asperger tai adhd. Toivottavasti ette loukkaannu kysymyksestä, tarkoitus ei ole syyllistää, vaan olen kuullut että tietyillä raskaudenaikana käytetyillä lääkkeillä saattaisi olla vaikutusta lapsen erityisyyteen ja on pitkään kiinnostanut tämä asia.
Sain sikainfluenssa-rokotteen, en käyttänyt alkoholia enkä lääkkeitä.
Lapsella autismin kirjon piirteitä ja tarkkaavaisuushäiriö
Tiedän tunteesi, ap!
Meillä on viisi lasta, kahdella adhd, yhdellä Asperger ja yhdellä vaikea luki-häiriö. Kaikki lapset on meille syntyneet, ennen kuin on ensimmäistäkään diagnoosia saatu eli vasta alakoulussa alettiin tutkimaan. Palautusoikeutta lapsilla ei ole, joten eihän se auta kuin pärjäillä tämän tilanteen kanssa.
Välillä mietin, mitä kaikkea kivaa normaalit perheet tekee ja onhan se joskus kateellinen olo. Mutta sitten suhteutan asiat omaan perheeseen ja asetan riman sopivalle korkeudelle.
Arkirutiinit on tositärkeät ja sitä ei ulkopuoliset aina ymmärrä. Meillä on ruoka-ajat aina tarkalleen ja ruoka terveellistä. Verensokerin heittelyt sekoittaisi kuviot kokonaan. Samoin meillä mennään aina tosi aikaisin nukkumaan, väsyneenä varsinkin itsehillintä on hankalaa. Meidän yläkoululainenkaan ei saa olla kaupungilla iltaisin.
Mutta eteenpäin on menty monessa asiassa ja terapiat ja hyvä yhteistyö koulun kanssa on todella tärkeää. Kotona on löytynyt selkeät systeemit jotka toimii meillä.
Ja sitten mä lohdutan itseäni kun uuvuttaa, ei sitä koskaan tiedä mikä se tilanne on muissakaan perheissä, vaikka kulissit olisikin kunnossa. Jokaisella on varmaan ne omat haasteensa.
Tsemppiä vaan ap, sulla on ne lapset ja sä kasvat yhdessä niiden kanssa, ja te löydätte keinot mitkä teillä toimii. Osallistu yhdistysten virkistyspäiviin ja vertaistukileireille yms, helpottaa kun saa puhua sellaisten kanssa jotka ymmärtää mitä te elätti eikä ole pätemässä supernanny -menetelmillä.
Alue: Aihe vapaa
tsemppiä ap! minulla todettiin add kolmekymppisenä, kun olin jo lapset saanut . en tiedä, olisinko lisääntynyt jos olisin saanut diagnoosin aikaisemmin.. ./
esikoisella erittäin todennäköisesti add myös, ei riehu mutta jää jumiin ja myös antaa periksi todella helposti, aloitti koulun pienryhmässä, nuoremmalla taas pirun kova tahto ja tempperamenttia löytyy pienen kylän edestä! on vaikea sanoa vielä, onko addi vai vaiko ainostaan voimakastahtoinen...
ja minulla kun on lyhyt pinna niin huhhei!