Joskus vähän kadehdin perheitä joissa on ns. tavislapset :)

Tuossa on vaan se ongelma että adhd-lapset on todella työläitä ja esim koulussa muut helposti kärsivät heistä. Työrauha menee. On aika epätodennäköistä että koti pystyy nyt tarjoamaan tarpeeksi tukea kun jo se yksi voi olla täystyöllistävä. Neljä on yksinkertaisesti liikaa. Järki. Nyt tästä ei nauti sitten kukaan.

Totta on, etten vaihtaisi näitä lapsia mihinkään. Rakkaita ovat kaikki, kaikkine haasteineen.

On meillä edistysaskeleita tullut paljonkin. Kahden kanssa on tilanne jo se, että pystyvät koulussa selviytymään ikätasoisesti, vaikka kotona onkin rankkaa. Työtä on tehty paljon ja tullaan vielä tekemäänkin.

Kiitos teille, jotka sanoitte ystävällisesti :)

Ap

Pakko kyllä vähän myös ihmetellä että miksi on tehty kolmas ja varsinkin neljäs, mutta tsemppiä kuitenkin! Eiköhän se jossain vaiheessa edes vähän helpota.

Vierailija kirjoitti:

Totta on, etten vaihtaisi näitä lapsia mihinkään. Rakkaita ovat kaikki, kaikkine haasteineen.

On meillä edistysaskeleita tullut paljonkin. Kahden kanssa on tilanne jo se, että pystyvät koulussa selviytymään ikätasoisesti, vaikka kotona onkin rankkaa. Työtä on tehty paljon ja tullaan vielä tekemäänkin.

Kiitos teille, jotka sanoitte ystävällisesti :)

Ap

Eli koulu kasvattaa kun kotona ei ole kuria ja järjestystä. Kyllä yhteiskunta hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta on, etten vaihtaisi näitä lapsia mihinkään. Rakkaita ovat kaikki, kaikkine haasteineen.

On meillä edistysaskeleita tullut paljonkin. Kahden kanssa on tilanne jo se, että pystyvät koulussa selviytymään ikätasoisesti, vaikka kotona onkin rankkaa. Työtä on tehty paljon ja tullaan vielä tekemäänkin.

Kiitos teille, jotka sanoitte ystävällisesti :)

Ap

Eli koulu kasvattaa kun kotona ei ole kuria ja järjestystä. Kyllä yhteiskunta hoitaa.

Monet lapset pystyvät pinnistelemään koulussa, mutta kotona eivät vain enää jaksa kun ovat päivän tsempanneet. Ei se kyse aina ole kurista vaan turvallisesta ilmapiiristä.

Hurjat aploodit! Minulla on ilmeisesti kaksi erityislasta. Mitään erityisempiä merkkejä ei esikoisella kerennyt näkymään (jälkiviisaudella:oli), kun kuopus syntyi. Näillä on 18kk ikäeroa ja meni sikiämishalut täysin. Ei näillä geeneillä lotota enää kertaakaan. Jos vauvaa kaipailen myöhemmin, niin adoptoin jostain. Oikeasti. Mies on täysin neurotyypillinen ja minä lievästi spektrumilla ja ylivilkas. Miehen puolella ei kumpaakaan rasitetta ole. Näköjään sitten tulivat molemmat äitiinsä. Hitto. Laskeskelin vielä, että biologisesti katsottuna tulisivat varmaan enemmän mieheen, koska minulla on epäkelpoja ominaisuuksia, jotka varmaan väistyvät alta, kun on parempaa rakennusmateriaalia saatavilla. Noh, ei sitten.

Vierailija kirjoitti:

Hurjat aploodit! Minulla on ilmeisesti kaksi erityislasta. Mitään erityisempiä merkkejä ei esikoisella kerennyt näkymään (jälkiviisaudella:oli), kun kuopus syntyi. Näillä on 18kk ikäeroa ja meni sikiämishalut täysin. Ei näillä geeneillä lotota enää kertaakaan. Jos vauvaa kaipailen myöhemmin, niin adoptoin jostain. Oikeasti. Mies on täysin neurotyypillinen ja minä lievästi spektrumilla ja ylivilkas. Miehen puolella ei kumpaakaan rasitetta ole. Näköjään sitten tulivat molemmat äitiinsä. Hitto. Laskeskelin vielä, että biologisesti katsottuna tulisivat varmaan enemmän mieheen, koska minulla on epäkelpoja ominaisuuksia, jotka varmaan väistyvät alta, kun on parempaa rakennusmateriaalia saatavilla. Noh, ei sitten.

Ette te saa adoptiolasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hurjat aploodit! Minulla on ilmeisesti kaksi erityislasta. Mitään erityisempiä merkkejä ei esikoisella kerennyt näkymään (jälkiviisaudella:oli), kun kuopus syntyi. Näillä on 18kk ikäeroa ja meni sikiämishalut täysin. Ei näillä geeneillä lotota enää kertaakaan. Jos vauvaa kaipailen myöhemmin, niin adoptoin jostain. Oikeasti. Mies on täysin neurotyypillinen ja minä lievästi spektrumilla ja ylivilkas. Miehen puolella ei kumpaakaan rasitetta ole. Näköjään sitten tulivat molemmat äitiinsä. Hitto. Laskeskelin vielä, että biologisesti katsottuna tulisivat varmaan enemmän mieheen, koska minulla on epäkelpoja ominaisuuksia, jotka varmaan väistyvät alta, kun on parempaa rakennusmateriaalia saatavilla. Noh, ei sitten.

Ette te saa adoptiolasta.

miksi ei?

Tsemppiä ap:lle!

Meillä yksi keva ja kaksi adhd:ta. Kaikki lapset tehty ennen ensimmäistä diagnoosia

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Väiti kirjoitti:

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.

pulutossu kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.

Toisaalta pelkällä diagnoosilla ei tee mitään, jos ei saa kuntoutusta. Minulla on 13-v. Asperger-poika, joka sai diagnoosin vasta puolitoista vuotta sitten. Ihmettelen sitä, että monesti sanotaan, että poikkeavuudet "jäävät kiinni" jossain koulun seuloissa tms., ei ainakaan meidän tapauksessa. Kun lapsi oli pieni, kaikki omituisuudet olivat ihan normaalia, ja alakoulussakin pärjäsi, kun oli tosi ymmärtäväinen opettaja, mikä oli tietysti mainio juttu, mutta ONNEKSI lopulta itse sain tarpeekseni ja vaadin tutkimuksia. Psykologin mielestä kaikki oli taas normaalia, vaikka totesi lapsella olevan vaikeuksia, neurologi sanoi samojen tutkimusten perusteella, että selvä Asperger on. Nyt yläkoulussa ongelmat ryöpsähtävät yli äyräiden ja olisi hemmetin hidasta lähteä auttamaan, jos ei olisi mitään diagnoosia, joskin nytkin saan tietysti itse ottaa yhteyttä kaikkialle, jotta ihan oikeasti tapahtuu. Tietysti olen lukenut paljon kirjallisuutta Aspergeristä ja se auttaa ymmärtämään paljon, mutta kun isoimpana ongelmana on lapsen jumittuminen ja ajoittain täydellinen tottelemattomuus, ei kerta kaikkiaan millään sanallisilla ohjeilla, ennakoinnilla ja muulla pysty lopettamaan jotain tekemistä vaikka nukkumaanmenoaikaan, sitten täytyy fyysisesti viedä lapsi suihkuun, lapsi saa raivarin, menee paniikkiin, oksentaa limaa ja huutaa, että hänet yritetään tappaa, niin ei siinä pelkkä "hänellä on Asperger"-toteamus auta. Toki lapsi on parhaimmillaan aivan ihana ja onnellinen ja monessa asiassa tosi älykäs, mutta käytännön arkielämä on monesti täyttä helvettiä. Ja juu, on hänellä pikkuvelikin, joka on ns. normaali, joten ihan pelkästä kuritta kasvamisesta ei liene kyse... En vaihtaisi lastani mihinkään, mutta kyllä minä ainakin kadehdin sellaista perhe-elämää, jossa ei aina tarvitse vain ennakoida ja ennakoida ja yrittää ymmärtää kaikkia mielipuolisia jumittumisia :(

pulutossu kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.

Niin, mutta kuinka paljon sen piikkiin laitetaan? Meillä tosiaan lapset melko villejä ja kovia touhuamaan. Yksi pojista on perinteinen oinas joka koloo päänsä joka välissä. Toisaalta lapset on ystävällisiä ja avoimia eikä väkivaltaisia kuten ap kuvaili omiaan.

Mietin vain kuinka paljon nykylapsen pahaa oloa selitellään adhd.lla?

Täällä kolme lasta, joista kaksi erityisiä. Toisella adhd/tourettemaisia piirteitä sekä aistiyliherkkyyttä melkoisesti. Käytöshäiriöitä lisänä, terapia ja lääkitys päällä. Toisella vaikea kuulovamma ja sen myötä tietysti ongelmia kommunikaatiossa yms.

Kolmas on vauva vielä, mutta toivottavasti hän säästyisi diagnooseilta.

Kyllä, teimme kolme lasta. Ensimmäisen ongelmat eivät olleet päällä kun toinen ilmoitti tulostansa. Sen verran ikäeroa. Toisen lapsen kuulovamma ei ollut tiedossa kun aloitimme kolmosta eli luulimme, että meillä on esikoinen erityinen ja toinen "normaali". Saimme kuulovammasta diagnoosin ja juteltuamme lääkäreiden ja psykologien kanssa saimme varmuutta pärjäämisen kanssa kun sitä epäilimme, että jaksammeko kahden erityislapsen ja yhden "normaalin" kanssa. No aika näyttää mitä tuosta viimeisestä lapsukaisesta tulee, mutta niillä mennään mitä annetaan.

Raskasta on ja vaikeaakin kun pitää monia terapiota ja kuntoutuksia sovitella yhteen. Puhumattakaan niistä arjen ongelmista, mutta tukiverkko löytyy ja apua saatu tarvittaessa. Aika aikaansa kutakin, nyt näin.

Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

pulutossu kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.

Toisaalta pelkällä diagnoosilla ei tee mitään, jos ei saa kuntoutusta. Minulla on 13-v. Asperger-poika, joka sai diagnoosin vasta puolitoista vuotta sitten. Ihmettelen sitä, että monesti sanotaan, että poikkeavuudet "jäävät kiinni" jossain koulun seuloissa tms., ei ainakaan meidän tapauksessa. Kun lapsi oli pieni, kaikki omituisuudet olivat ihan normaalia, ja alakoulussakin pärjäsi, kun oli tosi ymmärtäväinen opettaja, mikä oli tietysti mainio juttu, mutta ONNEKSI lopulta itse sain tarpeekseni ja vaadin tutkimuksia. Psykologin mielestä kaikki oli taas normaalia, vaikka totesi lapsella olevan vaikeuksia, neurologi sanoi samojen tutkimusten perusteella, että selvä Asperger on. Nyt yläkoulussa ongelmat ryöpsähtävät yli äyräiden ja olisi hemmetin hidasta lähteä auttamaan, jos ei olisi mitään diagnoosia, joskin nytkin saan tietysti itse ottaa yhteyttä kaikkialle, jotta ihan oikeasti tapahtuu. Tietysti olen lukenut paljon kirjallisuutta Aspergeristä ja se auttaa ymmärtämään paljon, mutta kun isoimpana ongelmana on lapsen jumittuminen ja ajoittain täydellinen tottelemattomuus, ei kerta kaikkiaan millään sanallisilla ohjeilla, ennakoinnilla ja muulla pysty lopettamaan jotain tekemistä vaikka nukkumaanmenoaikaan, sitten täytyy fyysisesti viedä lapsi suihkuun, lapsi saa raivarin, menee paniikkiin, oksentaa limaa ja huutaa, että hänet yritetään tappaa, niin ei siinä pelkkä "hänellä on Asperger"-toteamus auta. Toki lapsi on parhaimmillaan aivan ihana ja onnellinen ja monessa asiassa tosi älykäs, mutta käytännön arkielämä on monesti täyttä helvettiä. Ja juu, on hänellä pikkuvelikin, joka on ns. normaali, joten ihan pelkästä kuritta kasvamisesta ei liene kyse... En vaihtaisi lastani mihinkään, mutta kyllä minä ainakin kadehdin sellaista perhe-elämää, jossa ei aina tarvitse vain ennakoida ja ennakoida ja yrittää ymmärtää kaikkia mielipuolisia jumittumisia :(

Musta tuntuu että jokainen äiti pystyy löytämään noita piirteitä lapsestaan. Ei tietenkään kyse ole teillä siitä mutta kyllä lapsen oireilua usein koitetaan selittää tälläisellä.

Itsellä lapset rupesivat oireilemaan vain kun tein liikaa töitä, jumitin koneelle tekemään isäni ongelmallista perukirjaa, vaari oli juuri kuollut.Minä olin väsynyt, lapset ihmeissään, muutamalla uhmaikä ja flunssakausi. Se riitti että perhe voi todella huonosti

Ei se auttanut kuin keskittyä muksuihin ja jättää muuta pois..

Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?

Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kolme lasta, joista kaksi erityisiä. Toisella adhd/tourettemaisia piirteitä sekä aistiyliherkkyyttä melkoisesti. Käytöshäiriöitä lisänä, terapia ja lääkitys päällä. Toisella vaikea kuulovamma ja sen myötä tietysti ongelmia kommunikaatiossa yms.

Kolmas on vauva vielä, mutta toivottavasti hän säästyisi diagnooseilta.

Kyllä, teimme kolme lasta. Ensimmäisen ongelmat eivät olleet päällä kun toinen ilmoitti tulostansa. Sen verran ikäeroa. Toisen lapsen kuulovamma ei ollut tiedossa kun aloitimme kolmosta eli luulimme, että meillä on esikoinen erityinen ja toinen "normaali". Saimme kuulovammasta diagnoosin ja juteltuamme lääkäreiden ja psykologien kanssa saimme varmuutta pärjäämisen kanssa kun sitä epäilimme, että jaksammeko kahden erityislapsen ja yhden "normaalin" kanssa. No aika näyttää mitä tuosta viimeisestä lapsukaisesta tulee, mutta niillä mennään mitä annetaan.

Raskasta on ja vaikeaakin kun pitää monia terapiota ja kuntoutuksia sovitella yhteen. Puhumattakaan niistä arjen ongelmista, mutta tukiverkko löytyy ja apua saatu tarvittaessa. Aika aikaansa kutakin, nyt näin.

Tsemppiä ap!

Eihän elämästä voi tietää! Koitetaan kaikki vaan olla repeämättä joka taholle niin jaksetaan. Todellakin aikansa kullekin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kolme adhd-lasta, heistä yksi asperger piirtein ja yhdellä käytöshäiriö. 8kk ikäinen vauva on joukon jatkona.

Lapset ovat ihania, rakastavia, mielikuvituksellisia ja huomioonottavat muut, mutta on se toinenkin puoli, joka valitettavasti hallitsee arkea. Vaaratilanteita on päivittäin, sillä kuntouksesta huolimatta arkeen sisältyy hallitsemattomia raivareita, agressiivisuutta, karkailua ja toiminnanohjauksen pulmia. Vauvakin saa osansa riehumisesta ja joudun suojelemaan häntä lyönneiltä ja potkuilta :(

Rankkaa on, enkä toivoisi tällaista kenellekään.

Välillä huomaan katsovani kadehtien perheitä jotka köyvät yhdessä vaikka pyöräretkillä, mikä meillä on mahdotonta.

Joskus varmasti helpottaa, mutta välillä pelkään selviävätkö kaikki hengissä ja ilman vakavia vammoja täysi-ikäiseksi...

Miksi ihmeessä teit kolme kun ensimmäinenkin kuti osoittautui vialliseksi. Se nyt on myöhäistä rypistellä kun on puntissa.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?

Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.

Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.

Väiti kirjoitti:

pulutossu kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.

Niin, mutta kuinka paljon sen piikkiin laitetaan? Meillä tosiaan lapset melko villejä ja kovia touhuamaan. Yksi pojista on perinteinen oinas joka koloo päänsä joka välissä. Toisaalta lapset on ystävällisiä ja avoimia eikä väkivaltaisia kuten ap kuvaili omiaan.

Mietin vain kuinka paljon nykylapsen pahaa oloa selitellään adhd.lla?

Mietin vain kuinka paljon nykylapsen pahaa oloa selitellään horoskoopeilla.