Joskus vähän kadehdin perheitä joissa on ns. tavislapset :)

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?

Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.

Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.

Tyo kaikki on pois muilta. Mitä enemmän menee rahaa erityisopetukseen, sitä vähemmän on rahaa normaaleille lapsille.

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pulutossu kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.

Toisaalta pelkällä diagnoosilla ei tee mitään, jos ei saa kuntoutusta. Minulla on 13-v. Asperger-poika, joka sai diagnoosin vasta puolitoista vuotta sitten. Ihmettelen sitä, että monesti sanotaan, että poikkeavuudet "jäävät kiinni" jossain koulun seuloissa tms., ei ainakaan meidän tapauksessa. Kun lapsi oli pieni, kaikki omituisuudet olivat ihan normaalia, ja alakoulussakin pärjäsi, kun oli tosi ymmärtäväinen opettaja, mikä oli tietysti mainio juttu, mutta ONNEKSI lopulta itse sain tarpeekseni ja vaadin tutkimuksia. Psykologin mielestä kaikki oli taas normaalia, vaikka totesi lapsella olevan vaikeuksia, neurologi sanoi samojen tutkimusten perusteella, että selvä Asperger on. Nyt yläkoulussa ongelmat ryöpsähtävät yli äyräiden ja olisi hemmetin hidasta lähteä auttamaan, jos ei olisi mitään diagnoosia, joskin nytkin saan tietysti itse ottaa yhteyttä kaikkialle, jotta ihan oikeasti tapahtuu. Tietysti olen lukenut paljon kirjallisuutta Aspergeristä ja se auttaa ymmärtämään paljon, mutta kun isoimpana ongelmana on lapsen jumittuminen ja ajoittain täydellinen tottelemattomuus, ei kerta kaikkiaan millään sanallisilla ohjeilla, ennakoinnilla ja muulla pysty lopettamaan jotain tekemistä vaikka nukkumaanmenoaikaan, sitten täytyy fyysisesti viedä lapsi suihkuun, lapsi saa raivarin, menee paniikkiin, oksentaa limaa ja huutaa, että hänet yritetään tappaa, niin ei siinä pelkkä "hänellä on Asperger"-toteamus auta. Toki lapsi on parhaimmillaan aivan ihana ja onnellinen ja monessa asiassa tosi älykäs, mutta käytännön arkielämä on monesti täyttä helvettiä. Ja juu, on hänellä pikkuvelikin, joka on ns. normaali, joten ihan pelkästä kuritta kasvamisesta ei liene kyse... En vaihtaisi lastani mihinkään, mutta kyllä minä ainakin kadehdin sellaista perhe-elämää, jossa ei aina tarvitse vain ennakoida ja ennakoida ja yrittää ymmärtää kaikkia mielipuolisia jumittumisia :(

Musta tuntuu että jokainen äiti pystyy löytämään noita piirteitä lapsestaan. Ei tietenkään kyse ole teillä siitä mutta kyllä lapsen oireilua usein koitetaan selittää tälläisellä.

Itsellä lapset rupesivat oireilemaan vain kun tein liikaa töitä, jumitin koneelle tekemään isäni ongelmallista perukirjaa, vaari oli juuri kuollut.Minä olin väsynyt, lapset ihmeissään, muutamalla uhmaikä ja flunssakausi. Se riitti että perhe voi todella huonosti

Ei se auttanut kuin keskittyä muksuihin ja jättää muuta pois..

Jokainen äiti löytää näitä piirteitä lapsestaan, ja siksi diagnosointi on ammattilaisen tehtävä.

Minulla on juuri tällainen "asperger-piirteinen" lapsi, joka saattaa olla hyvänä päivänä maailman sosiaalisin ja herttaisin lapsi, huonona päivänä jumittaa ja kilahtelee ihan kaikesta. Jos kalenteriin ahtaa liikaa iltamenoja, katastrofi on varma. Kukaan ei ole missään vaiheessa ollut diagnosoimassa häntä, ei kotona eikä hoidossa.

Sitten taas lähipiirissä on oikea Asperger, pitkät tutkimukset käynyt. Hän on monessa suhteessa kiltimpi ja sävyisämpi kuin meidän sähikäisemme. Mutta hänellä ei ole niitä "hyviä päiviä". Tai siis totta kai päivät ovat hänelläkin erilaisia, mutta hän ei voi levänneenä ja hyväntuulisenakaan selviytyä niistä asioista, joista meidän lapsemme selviytyy.

Ennen vedeltiin remmilla pitkin persettä niin johan rauhoittuivat.

Kiinnostaisi kuulla, että te kenellä erityislapsia, söittekö raskausaikana mielialalääkkeitä, unilääkkeitä tai oliko teillä muuta erityistä lääkitystä, joka olisi saattanut vaikuttaa siihen että lapselle puhjennut asperger tai adhd. Toivottavasti ette loukkaannu kysymyksestä, tarkoitus ei ole syyllistää, vaan olen kuullut että tietyillä raskaudenaikana käytetyillä lääkkeillä saattaisi olla vaikutusta lapsen erityisyyteen ja on pitkään kiinnostanut tämä asia.

Vierailija kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?

Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.

Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.

Tyo kaikki on pois muilta. Mitä enemmän menee rahaa erityisopetukseen, sitä vähemmän on rahaa normaaleille lapsille.

Ei toki, se on vain hyvä että nämä muutama apua tarvitseva ovat erityisopettajan kanssa katsomassa tehtäviä rauhassa omassa ryhmässään. Opettajalla on aikaa keskittyä näihin "tavallisiin" oppilaisiin. Ja tänne ryhmään oppilaiden tarvetta mennä katsotaan jatkuvasti. Tunnille pääsee jos asiat sujuvat ja joku muu apua tarvitseva pääsee tilalle. On ollut todella mainio uudistus.

Vierailija kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pulutossu kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.

Toisaalta pelkällä diagnoosilla ei tee mitään, jos ei saa kuntoutusta. Minulla on 13-v. Asperger-poika, joka sai diagnoosin vasta puolitoista vuotta sitten. Ihmettelen sitä, että monesti sanotaan, että poikkeavuudet "jäävät kiinni" jossain koulun seuloissa tms., ei ainakaan meidän tapauksessa. Kun lapsi oli pieni, kaikki omituisuudet olivat ihan normaalia, ja alakoulussakin pärjäsi, kun oli tosi ymmärtäväinen opettaja, mikä oli tietysti mainio juttu, mutta ONNEKSI lopulta itse sain tarpeekseni ja vaadin tutkimuksia. Psykologin mielestä kaikki oli taas normaalia, vaikka totesi lapsella olevan vaikeuksia, neurologi sanoi samojen tutkimusten perusteella, että selvä Asperger on. Nyt yläkoulussa ongelmat ryöpsähtävät yli äyräiden ja olisi hemmetin hidasta lähteä auttamaan, jos ei olisi mitään diagnoosia, joskin nytkin saan tietysti itse ottaa yhteyttä kaikkialle, jotta ihan oikeasti tapahtuu. Tietysti olen lukenut paljon kirjallisuutta Aspergeristä ja se auttaa ymmärtämään paljon, mutta kun isoimpana ongelmana on lapsen jumittuminen ja ajoittain täydellinen tottelemattomuus, ei kerta kaikkiaan millään sanallisilla ohjeilla, ennakoinnilla ja muulla pysty lopettamaan jotain tekemistä vaikka nukkumaanmenoaikaan, sitten täytyy fyysisesti viedä lapsi suihkuun, lapsi saa raivarin, menee paniikkiin, oksentaa limaa ja huutaa, että hänet yritetään tappaa, niin ei siinä pelkkä "hänellä on Asperger"-toteamus auta. Toki lapsi on parhaimmillaan aivan ihana ja onnellinen ja monessa asiassa tosi älykäs, mutta käytännön arkielämä on monesti täyttä helvettiä. Ja juu, on hänellä pikkuvelikin, joka on ns. normaali, joten ihan pelkästä kuritta kasvamisesta ei liene kyse... En vaihtaisi lastani mihinkään, mutta kyllä minä ainakin kadehdin sellaista perhe-elämää, jossa ei aina tarvitse vain ennakoida ja ennakoida ja yrittää ymmärtää kaikkia mielipuolisia jumittumisia :(

Musta tuntuu että jokainen äiti pystyy löytämään noita piirteitä lapsestaan. Ei tietenkään kyse ole teillä siitä mutta kyllä lapsen oireilua usein koitetaan selittää tälläisellä.

Itsellä lapset rupesivat oireilemaan vain kun tein liikaa töitä, jumitin koneelle tekemään isäni ongelmallista perukirjaa, vaari oli juuri kuollut.Minä olin väsynyt, lapset ihmeissään, muutamalla uhmaikä ja flunssakausi. Se riitti että perhe voi todella huonosti

Ei se auttanut kuin keskittyä muksuihin ja jättää muuta pois..

Jokainen äiti löytää näitä piirteitä lapsestaan, ja siksi diagnosointi on ammattilaisen tehtävä.

Minulla on juuri tällainen "asperger-piirteinen" lapsi, joka saattaa olla hyvänä päivänä maailman sosiaalisin ja herttaisin lapsi, huonona päivänä jumittaa ja kilahtelee ihan kaikesta. Jos kalenteriin ahtaa liikaa iltamenoja, katastrofi on varma. Kukaan ei ole missään vaiheessa ollut diagnosoimassa häntä, ei kotona eikä hoidossa.

Sitten taas lähipiirissä on oikea Asperger, pitkät tutkimukset käynyt. Hän on monessa suhteessa kiltimpi ja sävyisämpi kuin meidän sähikäisemme. Mutta hänellä ei ole niitä "hyviä päiviä". Tai siis totta kai päivät ovat hänelläkin erilaisia, mutta hän ei voi levänneenä ja hyväntuulisenakaan selviytyä niistä asioista, joista meidän lapsemme selviytyy.

Näin juuri. Näitä keittiö analyyseja omasta tai naapurin muksusta vaan tehdään melko paljon.

Vierailija kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

pulutossu kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

On vähän tuollainen muotisairaus, meillä lapset käyttäytyy huonosti ja on huonosti kasvatettu..;)

Monen ADHD-lapsen elämä olisi ollut parempaa jos tämä muotisairaus olisi hoksattu vuosikymmeniä aikaisemmin eikä heitä olisi vain tuomittu huonosti kasvatetuiksi ja käyttäytyviksi. Tavallisen vilkkaan ja ADHD-lapsen välillä on suuri ero.

Niin, mutta kuinka paljon sen piikkiin laitetaan? Meillä tosiaan lapset melko villejä ja kovia touhuamaan. Yksi pojista on perinteinen oinas joka koloo päänsä joka välissä. Toisaalta lapset on ystävällisiä ja avoimia eikä väkivaltaisia kuten ap kuvaili omiaan.

Mietin vain kuinka paljon nykylapsen pahaa oloa selitellään adhd.lla?

Mietin vain kuinka paljon nykylapsen pahaa oloa selitellään horoskoopeilla.

No voi jukra, nyt osui ja upposi. Meidän yksi lapsi vaan sopii niin hyvin siihen omaan horoskooppiinsa joka taitaa olla täällä vauvassa vielä että oikein naurattaa.

Onkohan vaahteramäen eemelillä adhd tai asperger? Tai haisulilla?

Vierailija kirjoitti:

Onkohan vaahteramäen eemelillä adhd tai asperger? Tai haisulilla?

Eräs   vanhemman polven näyttelijä sanoi eräässä haastattelussaan, että ennen ei ollut näitä adhd- tai asperger-lapsia, oli vain villejä lapsia. Jotain perää tässäkin taitaa olla. Monista näistä villeistä lapsista tuli kelpo kansalaisia, osasta jopa ns. napamiehiä- ja naisia.

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?

Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.

Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.

Alakoulussa asiat menevätkin usein noin hienosti, että ollaan joustavia ja opettajat pyrkivät melkein luonnostaan ottamaan huomioon lapset erilaisina yksilöinä. Kyyti voikin olla kylmää, kun lapsi menee yläkouluun, jossa opettajia on lukuisia ja ovat enemmän kiinnostuneita opetettavasta aineesta (jota lähtivät yliopistoon opiskelemaankin) kuin lapsista yksilöinä. Meidän tapauksessa olisi kannattanut todella panostaa siihen yläkouluun siirtymiseen muutenkin kuin tekemällä pedagoginen arvio (jota tuskin kukaan opettaja on lukenutkaan). Tuntuu, että ylipäänsä täytyisi olla mahdollisimman paljon kovaa faktaa paperilla ja vaatia ties mitä tukitoimia, sillä ei enää yläkoulussa pärjää, että alakoulussa oli kiva opettaja. Juuri sen avun takia niitä kamalia diagnooseja on pakko vaatia, ei siksi, että ne jollain tosi omituisella tavalla hivelisivät äidin itsetuntoa. T: se 13-v. Aspergerin äiti

Meillä villejä lapsia (ei adhd tai muutakaan diagnoosia) hoidetaan ulkoiluttamalla tarpeeksi, olemalla niiden kanssa oikeasti, ruutuaikaa rajoittamalla, hyvällä puhtaalla ruoalla ja mahdollisimman vapaalla kasvatuksella. Tarkoittaen ihan vain sitä että valitsen sotani enkä jaksa kaikesta nalkuttaa. Jos lapset painii menen itse mukaan. ;)

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla, että te kenellä erityislapsia, söittekö raskausaikana mielialalääkkeitä, unilääkkeitä tai oliko teillä muuta erityistä lääkitystä, joka olisi saattanut vaikuttaa siihen että lapselle puhjennut asperger tai adhd. Toivottavasti ette loukkaannu kysymyksestä, tarkoitus ei ole syyllistää, vaan olen kuullut että tietyillä raskaudenaikana käytetyillä lääkkeillä saattaisi olla vaikutusta lapsen erityisyyteen ja on pitkään kiinnostanut tämä asia.

En syönyt mitään lääkkeitä, paitsi panadolia satunnaisesti. Liikuin todella paljon ja söin terveellisesti. Ei tippaakaan alkoholia eikä yhtään tupakkaa, enkä sen jälkeenkään polttanut yhtään eli noin 8 vuotta edellisestä tupakasta, jee!

Toisen kohdalla sama juttu, mutta kuulovamma on geneettinen. Löydettiin verikokeesta geeni, mikä aiheuttaa kuulovamman.

Vierailija kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?

Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.

Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.

Alakoulussa asiat menevätkin usein noin hienosti, että ollaan joustavia ja opettajat pyrkivät melkein luonnostaan ottamaan huomioon lapset erilaisina yksilöinä. Kyyti voikin olla kylmää, kun lapsi menee yläkouluun, jossa opettajia on lukuisia ja ovat enemmän kiinnostuneita opetettavasta aineesta (jota lähtivät yliopistoon opiskelemaankin) kuin lapsista yksilöinä. Meidän tapauksessa olisi kannattanut todella panostaa siihen yläkouluun siirtymiseen muutenkin kuin tekemällä pedagoginen arvio (jota tuskin kukaan opettaja on lukenutkaan). Tuntuu, että ylipäänsä täytyisi olla mahdollisimman paljon kovaa faktaa paperilla ja vaatia ties mitä tukitoimia, sillä ei enää yläkoulussa pärjää, että alakoulussa oli kiva opettaja. Juuri sen avun takia niitä kamalia diagnooseja on pakko vaatia, ei siksi, että ne jollain tosi omituisella tavalla hivelisivät äidin itsetuntoa. T: se 13-v. Aspergerin äiti

Ja siksi niitä erityislapsia ei pidä tehtailla, koska ne pitäisi jaksaa huoltaa ja opettaa se yläkoulukin läpi. Nythän on jo niin, että koulut eriytyy, kun normaalit lapset karkaa pakoon näitä adhd-yläkoululaitoksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan vaahteramäen eemelillä adhd tai asperger? Tai haisulilla?

Eräs   vanhemman polven näyttelijä sanoi eräässä haastattelussaan, että ennen ei ollut näitä adhd- tai asperger-lapsia, oli vain villejä lapsia. Jotain perää tässäkin taitaa olla. Monista näistä villeistä lapsista tuli kelpo kansalaisia, osasta jopa ns. napamiehiä- ja naisia.

Joo, monista varmaan, mutta aika monella lienee melkoisia ongelmia elämässään jo ihan siksikin, että lapsuuden leimat "olet tyhmä/tottelematon/huonosti kasvatettu/lellitty" ovat syöneet itsetunnon. Toki optimismi on paikallaan, mutta ei (kai?) anoreksiaankaan kukaan suhtaudu niin, että se nyt vaan on laiha, kyllä se siitä joskus taas lihoo, lihoi naapurin Irmelikin.

Vierailija kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?

Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.

Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.

Alakoulussa asiat menevätkin usein noin hienosti, että ollaan joustavia ja opettajat pyrkivät melkein luonnostaan ottamaan huomioon lapset erilaisina yksilöinä. Kyyti voikin olla kylmää, kun lapsi menee yläkouluun, jossa opettajia on lukuisia ja ovat enemmän kiinnostuneita opetettavasta aineesta (jota lähtivät yliopistoon opiskelemaankin) kuin lapsista yksilöinä. Meidän tapauksessa olisi kannattanut todella panostaa siihen yläkouluun siirtymiseen muutenkin kuin tekemällä pedagoginen arvio (jota tuskin kukaan opettaja on lukenutkaan). Tuntuu, että ylipäänsä täytyisi olla mahdollisimman paljon kovaa faktaa paperilla ja vaatia ties mitä tukitoimia, sillä ei enää yläkoulussa pärjää, että alakoulussa oli kiva opettaja. Juuri sen avun takia niitä kamalia diagnooseja on pakko vaatia, ei siksi, että ne jollain tosi omituisella tavalla hivelisivät äidin itsetuntoa. T: se 13-v. Aspergerin äiti

Näin se varmasti on. Ja tokkopa joka paikkakunnalla edes ala-asteella on otettu uudet opetussuunnitelmat ja käytännöt näin hienosti käyttöön kuin meillä täällä.

Mutta aina kannattaa kyseenalaistaa ja vaatia myös koululta.

Muistan omasta lapsuudesta kun oli se "erkkari" ja kaikki muut, siinä se. Ja apua ei saanut vaikka olisi tarvinnut. Onneksi ajat muuttuvat.

Me ollaan meinattu vaihtaa paikkakuntaa hienon talon takia mutta jäätiin tänne koska tuo koulu on niin mahtava monin tavoin. Pieni paikkakunta, koulu pieni. En haluasi kaupunkiin.

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kolme lasta, joista kaksi erityisiä. Toisella adhd/tourettemaisia piirteitä sekä aistiyliherkkyyttä melkoisesti. Käytöshäiriöitä lisänä, terapia ja lääkitys päällä. Toisella vaikea kuulovamma ja sen myötä tietysti ongelmia kommunikaatiossa yms.

Kolmas on vauva vielä, mutta toivottavasti hän säästyisi diagnooseilta.

Kyllä, teimme kolme lasta. Ensimmäisen ongelmat eivät olleet päällä kun toinen ilmoitti tulostansa. Sen verran ikäeroa. Toisen lapsen kuulovamma ei ollut tiedossa kun aloitimme kolmosta eli luulimme, että meillä on esikoinen erityinen ja toinen "normaali". Saimme kuulovammasta diagnoosin ja juteltuamme lääkäreiden ja psykologien kanssa saimme varmuutta pärjäämisen kanssa kun sitä epäilimme, että jaksammeko kahden erityislapsen ja yhden "normaalin" kanssa. No aika näyttää mitä tuosta viimeisestä lapsukaisesta tulee, mutta niillä mennään mitä annetaan.

Raskasta on ja vaikeaakin kun pitää monia terapiota ja kuntoutuksia sovitella yhteen. Puhumattakaan niistä arjen ongelmista, mutta tukiverkko löytyy ja apua saatu tarvittaessa. Aika aikaansa kutakin, nyt näin.

Tsemppiä ap!

Eihän elämästä voi tietää! Koitetaan kaikki vaan olla repeämättä joka taholle niin jaksetaan. Todellakin aikansa kullekin.

Se on totta, että elämästä ei voi tietää ja meidän kohdalla vaan sattui näin. Ei näitä olisi voinut ennakoida mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on rankkaa, mutta eikö se arjen rankkuus tullut ilmi jo silloin, kun lapsia oli 1 tai 2?

Miten lapset pärjäävät koulussa verrattuna normilapsiin? Omien lasteni luokilla on näitä ns. hyvin suoriutuvia erkkalapsia ja ikävä kyllä aiheuttavat päivittäin häiriötä. Häiriöt ovat ehkä näiden lasten omassa asteikossa vähäisiä, mutta käytös on kuitenkin normilapsiin verrattuna todella huonoa. Opettajan ajasta suuri osa menee näiden kanssa vääntäessä, kun käytöshäiriöiden lisäksi näillä samoilla on myös oppimisvaikeuksia.

Toisaalta opetussuunnitelmat ovat muuttuneet juuri hienosti. Meillä pienellä kylällä koulussa ainakin otettu upeasti käyttöön eikä niitä lisäapua tarvitsevia jätetä enää sinne luokkaan vaan saavat pienryhmä opetusta. Ihan siis vaikka yksittäisestä aineesta, ei mitään eritysluokkia joissa olusi sekaisin ne "täyshullut" ja ne joilla hankalaa matikan kanssa.

Alakoulussa asiat menevätkin usein noin hienosti, että ollaan joustavia ja opettajat pyrkivät melkein luonnostaan ottamaan huomioon lapset erilaisina yksilöinä. Kyyti voikin olla kylmää, kun lapsi menee yläkouluun, jossa opettajia on lukuisia ja ovat enemmän kiinnostuneita opetettavasta aineesta (jota lähtivät yliopistoon opiskelemaankin) kuin lapsista yksilöinä. Meidän tapauksessa olisi kannattanut todella panostaa siihen yläkouluun siirtymiseen muutenkin kuin tekemällä pedagoginen arvio (jota tuskin kukaan opettaja on lukenutkaan). Tuntuu, että ylipäänsä täytyisi olla mahdollisimman paljon kovaa faktaa paperilla ja vaatia ties mitä tukitoimia, sillä ei enää yläkoulussa pärjää, että alakoulussa oli kiva opettaja. Juuri sen avun takia niitä kamalia diagnooseja on pakko vaatia, ei siksi, että ne jollain tosi omituisella tavalla hivelisivät äidin itsetuntoa. T: se 13-v. Aspergerin äiti

Ja siksi niitä erityislapsia ei pidä tehtailla, koska ne pitäisi jaksaa huoltaa ja opettaa se yläkoulukin läpi. Nythän on jo niin, että koulut eriytyy, kun normaalit lapset karkaa pakoon näitä adhd-yläkoululaitoksia.

No, minulla on vain kaksi lasta, ja vaikka esikoinen oli "erikoinen" silloin, kun kuopus on laitettu alulle, ei hänessä nähty mitään "tosi poikkeavaa". En itsekään jaksaisi edes ajatella vaikkapa neljää Aspergerlapseni kaltaista lasta, joten minusta ei "tehtailijaksi" edes olisi. Mutta kuka nyt jaksaa mitäkin, eiväthän kaikki tahdo jaksaa edes yhden taviksen kanssa, joku jaksaa monta erityistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta on, etten vaihtaisi näitä lapsia mihinkään. Rakkaita ovat kaikki, kaikkine haasteineen.

On meillä edistysaskeleita tullut paljonkin. Kahden kanssa on tilanne jo se, että pystyvät koulussa selviytymään ikätasoisesti, vaikka kotona onkin rankkaa. Työtä on tehty paljon ja tullaan vielä tekemäänkin.

Kiitos teille, jotka sanoitte ystävällisesti :)

Ap

Eli koulu kasvattaa kun kotona ei ole kuria ja järjestystä. Kyllä yhteiskunta hoitaa.

Monet lapset pystyvät pinnistelemään koulussa, mutta kotona eivät vain enää jaksa kun ovat päivän tsempanneet. Ei se kyse aina ole kurista vaan turvallisesta ilmapiiristä.

Ja tämä näkyy kyllä varsinkin ekaluokalla myös ihan tavislapsellakin, että koulussa ope kehuu että rauhallinen ja kuunteleva lapsi, ja kotona sen koulupäivän jälkeen kiukuttelee ja itkee. Tottakai koulussa yleensä ainakin yritetään käyttäytyä, ja kotona puretaan se päivän väsymys vanhempiin, koska se on tutumpi ja turvallisempi kuin se opettaja.

Ap, tsemppiä! Et valitettavasti saa tukea av:ltä, jossa ihmiset luulevat että kuri on vastaus neurologisiin pulmiin. Täällä käy julmaa, kaikkitietävää porukkaa joka ei oikeasti tiedä yhtään mitään.

Meilläkin on ADHD:ta perheessä. Välillä ihmettelen tavisrauhallisten elämää... se tuntuu aika käsittämättömältä :-D

Paljon voimia sinulle ja perheellesi.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla, että te kenellä erityislapsia, söittekö raskausaikana mielialalääkkeitä, unilääkkeitä tai oliko teillä muuta erityistä lääkitystä, joka olisi saattanut vaikuttaa siihen että lapselle puhjennut asperger tai adhd. Toivottavasti ette loukkaannu kysymyksestä, tarkoitus ei ole syyllistää, vaan olen kuullut että tietyillä raskaudenaikana käytetyillä lääkkeillä saattaisi olla vaikutusta lapsen erityisyyteen ja on pitkään kiinnostanut tämä asia.

En syönyt kuin vähän Panadolia. Synnytys oli pitkä kuin nälkävuosi ja sen vaikutusta (turhaan) olen miettinyt joskus. T: Aspergerin äiti