Onko kukaan huomannut miten nopeasti elämä menee ohi?

Noh aika tosiaankin on suhteellista. 

Lapsena aika meni hitaasti. Jo parinkympin tienoilla alkoi tuntua, että mitä, joko taas on joulu / uusivuosi juhannus / synttärit / joko olen tämän ikäinen, no kohtahan olen kolkyt vee, sitten on vielä vähän aikaa olla "nuori" ja sitten iskee vanhuus ja elämän ehtoo alkaa. 

Teini-ikäisenä ite ajattelin, että en tule elämään paljon yli 20-vuotiaaksi, koska olin niin masentunut enkä nähnyt tulevaisuutta. Sittemmin pääsin niistä ajatuksista eroon ja muutama vuosi meni monenlaista touhutessa. Nyt olen taas siinä pisteessä, että mitä helvettiä minä elämälläni teen, pitäisikö tässä vielä jopa 60-70 vuotta jotakin jaksaa kun en ole tähänkään mennessä mitään saanut aikaiseksi - vaikka olen jo kohta ryppyinen ja vanha ja tylsä ämmä! 

Nuoruutta ihannoidaan niin älyttömästi. Hehkeä ja hohdokas elämä loppuu viimeistään 30-40-vuotiaana, paitsi jos olet vielä sen jälkeen säilynyt nuorekkaana ettei iän merkit näy ulkokuoressa eikä ole kummempia sairauksia.

Miksei elämä voi jatkua ihanana vaikka olsikin ryppyinen, löysä löllykkä ja elämä olisi hidasta, tylsää ja tavallista? Sehän olisi ihanaa.

Elämän pitäisi olla mahdollisimman mukava oppimis- ja tutkimusretki eikä mikään "teen niin paljon ja hankin niin paljon mainetta ja mammonaa kuin pystyn tämän yhteiskunnan puitteissa" -kaltainen suoritus... jota se on valitettavan paljon nykyään ja ihmiset ovat kamalan masentuneita ja sairaita sen takia. 

Sama täällä. Ikää tosin 27.

Ei ole kukaan muu huomannut. :/

Olen 37 ja nyt elän juuri sitä elämäni onnellisinta aikaa. Vauva on vielä pieni ja isommat eivät ihan vielä teinejä. Olen terve ja onnellinen parisuhteessa ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Elämänälkä on valtava! On niin monta paikkaa jota en ole nähnyt, opiskeltavaa on paljon ja lopulta saan varmaan lapsenlapsiakin. Ja paskoja päiviä on taatusti tulossa.

Aika kuluu nopeast, liian nopeasti, mutta nyt otan irti kaiken tästä joulusta joka on "ensi viikolla" ja kohta on taas juhannus. Hautausmaalla tykkään kävellä ja miettiä omaa kuolevaisuutta. Koska joskushan se omalla kohdalle kolahtaa. Siinäkin on taas uusi seikkailu ;) Mutta sitä ennen aion nähdä ja kokea ne asiat jotka haluankin. Asenne ratkaisee. Voisinhan mäkin jäädä kotiin, unohtaa haaveilun ja kaiken ja vaan valittaa sohvan pohjalla kuinka aika menee nopeaa. Niin se meneekin mutta miten sen käytät?

Ihmetyttää 60 kieppeillä kun jotkut eivät ajattele olevansa ikäihmisiä, vaan kokevat olevansa nuoria, kuin ei olisi ollenkaan otettu huomioon vanhenemista. 

Joo elämä menee nopeesti ohi, se on vaan fakta. Elä se nyt ja älä ajattele liikoja 

#deepthoughts

Joo elämä menee nopeesti ohi, se on vaan fakta. Elä se nyt ja älä ajattele liikoja 

#deepthoughts

Olen ensi vuonna 50v, mutta mieli on vielä 18-vuotiaan.

Tosi nopeaahan tämä menee, mutta ei tästä nyt toista kierrosta halua. Tosin, jälleensyntyminenhän on varmaan todennäköisin vaihtoehto eikä mikään taivas/helvetti-fiktio.

Lapsuudesta muistaa monia asioita.

Vähän tuntuu kuin jotain jäisi kesken vielä...

Surkeinta elämässä on jos himoitsee rahaa paljon ja jatkuvasti. Katto pään päällä, lämpöä ja ruoka riittää. Tosin, ainahan sitä haluaa jotain, mutta nykyajan työelämä on niin kuluttavaa ja työt ympäri maailmaa, että sellaista oleilua ja huilaamista tarvitsee; kotona/mökillä/lomalla kaukana jne.

Kärvistellään nyt vielä 20 vuottakin niin hyvä niin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. 34 vuotta on mittarissa, vaikka äsken olin teini-ikäinen. En ole löytänyt puolisoa, enkä siis varmaan tule lapsiakaan saamaan. Masentava ajatus, että kohta tämä on ohi, eikä minusta jää tänne mitään jäljelle. Ja tämä masennus se vasta estääkin löytämästä ketään. Tähän päälle olen muutenkin hiljattain sairastunut pysyvästi, ystäväni kuoli perjantaina ja ulkona sataa vettä. Että ehkä ihan hyvä, että tämä menee nopeasti...

Osanotot ystäväsi poismenon johdosta. Toivottavasti hänen poismenonsa ei ole sama tapaus jonka minäkin tiedän. Sattui vaan samaan ikäluokkaan ja ajankohtaan. Suuret sympatiat kuitenkin sinulle ja voimia!

Tavallaan tuntuu kyllä tällä hetkellä ainakin, että vuodet on vieriny melko vauhdilla. 10 vuotta sitten olin 17 ja tuntui, että elämä tuskin on alkanutkaan ja kaikki edessä. Nytkin on tavallaan varmasti paljon kaikenlaista edessä, mutta tuntuu, että se varsinainen nuoruusaika alkaa olla eletty ja valitettavasti oma elämä ei oo tänä aikana menny kaikilta osin lähellekään niin kuin olisin toivonut niin osittain vuodet tuntuu hukkaan heitetyiltä.

En saa ihan kiinni tästä ajatuksesta, että elämä menisi hirmuista vauhtia. Johtuu ehkä siitä, että nautin niin paljon jokaisesta päivästä, työstäni, kotitöistä, metsässä lenkkeilystä koiran kanssa, ruuanlaitosta, syömisestä, lapsenlapsen kanssa höpöttelystä jne. Yhteen päivään mahtuu aika paljon. Kuulostan ehkä omahyväiseltä, mutta olen ollut koko elämäni ajan aika onnellinen  muutamaa isoa kriisiä ja menetystä lukuunottamatta. Eikä elämäni ole ollut helppoa, lapsuudenkotini oli aika rankka, mutta silloinkin olin sisimmässäni onnellinen ja koin eläväni sata prosenttisesti. En ehdi tehdä kaikkea mitä elämässä haluaisin tehdä, mutta paljon kuitenkin. Olen ajatellut jostain kolmikymppisestä lähtien, että jos tänään kuolisin, olisin  elänyt hyvän ja täyden elämän. Nyt on liki 60 mittarissa ja ajattelen yhä samoin. Aikaa voi hidastaa keskittymällä tähän päivään. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää 60 kieppeillä kun jotkut eivät ajattele olevansa ikäihmisiä, vaan kokevat olevansa nuoria, kuin ei olisi ollenkaan otettu huomioon vanhenemista. 

Eri mieltä. Kuusikymppinen ei ole mikään vanha, eikä ikäihminenkään, jos nyt ajatellaan "vanhuutta ja vanhuksia". Kukin elää niin kuin tuntee. Eläkeikää siirrellään ylemmäs taas kohta ja pitää pysyä työkunnossa. Niinhän sitä sanotaan, että nykyään 6-kymppinen on eilisen 5-kymppinen. Ja katsopas joitain 7-kymppisiä javielä vanhempiakin. Aira Samulin, Tuija Piepponen, Remu, Frederik ym ym.

Olen muuten varma, että "ennen vanhaan" tunsivat ihmiset nuoruutensa mielessään samoin, mutta körttiläinen yhteiskunta torppasi tällaiset tuntemukset. Arvokkuutta peliin, nääs. Eikä lietsota nuorta väkeä, vaan mennään hartaina ja hurskaina seuroihin.

Mä olen kohta 57-vuotias, mutta päässä soi hevi ja tanssijalka lentää. Mieli on elämää janoava ja joskus vedän lärvit. Asiat on kunnossa, ei velkaa, oma kämppä jne. mutta silti ei tulisi mieleenikään kutoa käärinliinoja. Ei pidä pistää kuitenkaan överiksi, kuten näytellä jotain pissistä.

Vanhenemisen otan toki huomioon ajoissa ja nytkin on jo valmiudet siihen, että jotain sattuu, ja varmaan sattuukin. Mutta eipä tee mieli tappaa itseäni psyykkisesti, kuin ei fyysisestikään. Nyt pitää nauttia, ja kunnolla. Haudassa ehtii köllöttelemään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Olin ihan vasta 18v ja nyt jo täytän joulukuussa 23 eikä elämässäni ole vieläkään tapahtunut sen kummempia muutoksia. Oletin olevani tämän ikäisenä jo parisuhteessa ja onnellinen. Eilen taas itkin kun tuntuu, että elämä vain valuu hukkaan. Olen niin yksinäinen ja kaiken lisäksi työtön tällä hetkellä enkä tiedä mitä haluaisin tehdä.

N22

Olet tosi nuori vielä ja kaikki on mahdollista. Hakeudu jonkun luokse keskustelemaan koulutuksesta ja ammatista. TE-toimisto on yksi paikka. Älä lannistu, jos et tunnu aina saavan hyviä neuvoja. Selaa koulujen omia sivustoja. Käytä somea keskusteluun ja neuvojen kysymiseen. Kokeile vapaaehtoistyötä. Itse olen tällä hetkellä turvapaikanhakijoiden parissa vapaaehtoistyössä. Tosi mukavaa. Minulla kohderyhmänä ovat lapset. 

Up

)6677