Jokos luitte P-N Kaupin ja miehen viikon intian matkasta?

Meillä vasta vajaa 4-vuotias tai oisko ollu 3,5-v alkoi ymmärtää puhelimen päälle. Toisaalta jos ovat pienestä tottuneet siihen, että äiti on melkein aina vain PUHELIMEN päässä niin ehkä senkin vempaimen päälle ymmärtävät nopeammin:). Meillä ei ole puhelinta käytetty kontaktivälineenä kun olemme miehen kanssa olleet lasten kanssa läsnä...

Itse en ymmärrä näitä äitejä, jotka " ärsyyntyvät" tai " vihastuvat" P-N: toiminnasta lastensa ja uransa kanssa. Sen ymmärtäisin, jos vaahdottaisiin alkoholista/narkkariäidin toiminnasta, mutta ko. henkilö on kaikkea muuta!



Jos hänellä kerran on hyvä turvaverkot, jotka auttavat lastenhoidossa, niin miksi ihmeessä hänen pitäisi uhrata uransa lasten takia? En mitenkään usko, että 5 kk vauva kärsii äitinsä poissaolosta, jos hänellä on muita RAKASTAVIA aikuisia läsnä. Se on lopulta lapselle rikkautta, että on useita rakastavia ihmisiä lähellä. Näinhän on tutkittukin: on parempi lapselle, että hänen elämässään on läsnä monta rakastavaa ja tärkeää ihmistä, kuin että ihmisiä on vain yksi (äiti). Jos P-N haluaa luoda ja ylläpitää uraansa, suotakoon se hänelle. En usko, että lapset tästä pilalle menevät, ovat isoina avoimia ja kansainvälisiä nuoria.



Ärsyttää jatkuva ÄITIEN mollaaminen! Sitäpaitsi; teet niin tai näin, aina teet väärinpäin. Eli jos äiti menee töihin lasten ollessa pieniä, hän on kylmä " uranainen" (mistä lähin töissäkäyntiä on sanottu uranluomiseksi, suurin osa vaan käy töissä?!). JOs äiti taas hoitaa lapsensa kotona, on hän yhteiskunnan elätettävänä oleva luuserimamma.



Ettekö te hyvät äidit tajua, että naisten tulisi vetää yhtäköyttä, ja tukea toisiaan?! Se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Ja minusta niin kauan kun ei vaaranneta lapsen henkeä, turvallisuudentunnetta ja perushoivaa, ei muilla ole syytä puuttua ja arvostella valintoja. Kantsis keskittyä omiin valintoihin!



Itse olen kotona, mutta menisin töihin jos töitä olisi. Viihdyn kyllä kotonakin.



P-N:sta vielä: hän on positiivinen, miksi ei saisi olla? AInako pitäisi vain valittaa elämän vaikeutta?! En itse jaa hänen arvomaailmaansa, mutta ymmärrän häntä silti. Itse en pystyisi tekemään ja toimimaan samoin kuin hän, mutta hänelle kiireinen elämä ja jatkuvat lastenhoitojärjestelyt sopivat.



En ole kateellinen, en edes ihaile häntä, mutta EN ARVOSTELE hänen toimintaansa!

Vaikka ehkä lasten saaminen on hänen todella kovia arvojaan vähän pehmentänytkin. En silti lämpene!

Työssäkäynti syntiä. Itsekin olen uraa tekevä äiti, kaksi lasta. Äitiyslomani kuitenkin pidin ja miehen kanssa olemme ajoittaneet työmatkat lomittain niin, että aina on toinen lasten kanssa kotona.



Mielestäni Piitun toimia saa arvostella jos itse niistä kaikelle kansalle kirjoittaa. Tuskinpa näitä keskusteluja käytäisiin, jollei Piitu itse toisi tapaansa olla äiti julkisuuteen varta vasten lehtihaastatteluissa ja nettiblogeissaan.



Niin makaa kuin petaa, sano.

Minusta kumpikin kokee vanhempien hylkäävän heidät. Vauva ei vielä ymmärrä, että äiti tulee takaisin. Eikä parivuotiaallakaan ole vielä aikakäsitteet hallussa, että hän käsittäisi viikon poissaolon. Olkoon vain kuinka rakastavassa hoidossa, niin silti siitä jää varmasti trauma kummallekin. Ja tällä en halua syyllistää niitä äitejä, jotka joutuvat sairaalaan tms - tässä tapauksessa on kyse vapaaehtoisesta valinnasta, ei pakosta.



Lapset oppivat, e ttä aikuisilla on paljon tärkeämpiä asioita kuin he. (Joo, mitä se tekee itsetunnolle?). Lapset myös oppivat, että pitää olla kiltti ja reipas, ettei tulisi hylätyksi.



Ja takaisin psykologian tenttikirjojen pariin ;=)

ettei Kauppi mitenkään menettäisi uraputkeaan vaikka pitäisikin vähän pitemmät lomat. Itsekin nuorempana (lue alle 30v) luulin että työelämän rattaista pois jääminen tarkoittaa ikuista unohdusta :) Eihän se noin mene. Kyllä se oma paikka taas löytyy.



Toinen juttu on tuo julkisuus. Julkisuuden keskellä elävä ihminen, erityisesti poliitikko, alkaa helposti elää julkisuuden kautta. Koska työpaikka (=vaaleissa läpi meneminen) on kiinni äänistä ja julkisuudesta, sitä alkaa pelätä että jos nimi ei ole esillä jatkuvasti, hommat loppuu.



Minä ole siis sitä mitä minusta kirjoitetaan. Olen myös elossa kun näen itseni lehden sivulla. Tämäkin kirjoittelu, vaikkakin paljolti negatiivista, on loppupelissa Kaupille positiivista koska hän näkee nimensä nousevan esille uudelleen ja uudelleen.



Itse olen pienimuotoisesti olen mukana kunnallispoliiikassa, ja uskokaa sisaret, yllättävän nopeasti ihminen on mukana tässä oravanpyörässä...

Ei siitä Piitusta puhuttaisi, ellei se itse tekojaan mainostaisi!