Miten erota oikein? Piiitkä suhde johon menty liian nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

parisuhteessa ei ilmeisesti voi elää. Vai tarkoittaako eläminen kulli karusellissa pyörimistä.

Varmaan myöskin sitä. Itse menin parisuhteeseen ensimmäisen seksikumppanini kanssa ja tietämättömyys tarjolla olevista vaihtoehdoista kalvasi minua sisältä. Ei kyse ollut pelkästään seksistä, vaan ylipäänsä siitä jännityksestä, kun mitä vain voi tapahtua, eikä tarvitse jarrutella jos niin käy. Vapaudesta myös muissa asioissa, kuten spontaani muuttaminen, matkustaminen yms.

Tottakai paljon voi tehdä parisuhteessa ollessaankin, mutta minulle vapaus on tärkeämpi asia kuin mikään muu. En yksinkertaisesti kestänyt sitä ajatusta, että vanhenen ennen kuin olen saanut viettää vapaata jaksoa elämässäni. Nyt se viimeinkin tuli, eikä se niin ruusuinen ole ollut kuin kuvitelmissa, mutta silti olen tyytyväinen, että nyt minulla viimeinkin on se vapaus. En ole edes vielä käyttänyt sitä seksin merkeissä, koska sopivaa ihmistä ei ole tullut vastaan, mutta toivottavasti senkin aika tulee.

Mun mielestä tämä liittyy myös oman identiteetin löytämiseen. Nuorena seurustelun aloittaneilla (siis alle 18v esim), oma minuus on muodostunut sen kumppanin kautta. Ei ole mikään ihme jos jossain vaiheessa alkaa kyseenalaistamaan sen, onko oikeasti rakastunut, millaista seksi olisi jonkun muun kanssa jne. Voihan olla että tämä kumppaniisi on se aarre, koska olet osunut kultasuoneen kerralla. Mutta sitä et voi tietää ennen kuin saat kontrastin asiaan. Sitä miten asia kannattaa ratkaista, onkin asia erikseen.. 

"Absoluuttinen vapaus" Mitähän sekin mahtaa olla? "Vapaa muuttamaan" arvatenkin milloin vain ja mihin vain?

Noinkohan lienee onnistuis oikeasti?

Ehkä jos on "taloudellisesti riippumaton".

Meil on tallattu yhteistä polkua 35v.

Välillä polku on ollut sileä ja välillä jopa lavea.

Vaihtelu kuulemma virkistää, minustakin on kiva vaihtaa likaiset sukat puhtaisiin.

Kaikkea kivaa teillekkin.

Elin 24 vuotta yhdessä miehen kanssa, jolla oli enemmän ja enemmän narsistisia taipumuksia. Lopulta paloi se viimenenkin tolkku koko liitosta, joten nostin äijän pihalle.

Nyt olen elänyt viisi vuotta yksin. Parisuhde löytyy ja vietän siinäkin aikaa, mutta en voisi koskaan kuvitella asuvani enää miehen kanssa 24/7 yhdessä. 

Haluan olla vapaa..mitä se sitten tarkoittaa?? En tiedä. Minulla on vielä kaksi alaikäistä lasta, joiden ympärille elämä rakentuu. En voi bailata viikkoja putkeen, en lähteä etelään noin vain tai mitään muutakaan. Mutta voin käydä kaupassa, kun huvittaa ja ostaa sitä ruokaa, mitä huvittaa.Tätä se vapaus on..

Niinpä niin.

Vapaus.

Terv, 41 vuotta parisuhteessa.

Ei, et voi käydä kaupassa kun huvittaa. Voi käydä kauppassa kun huvittaa kaupan aukioloaikoina.

Sitä ruokaa voit ostaa jos on rahaa millä maksaa.

Eipä löytynyt absoluuttista vapautta vieläkään. Jonkinlaista yritystä vain. Kait siellä kaupassa voi käydä ostaan ruokaa myös parisuhteessa ollessaan?

Vapaus on sitä, kun ei ole vastuussa menemisistään ja tekemisistään kuin itselle. Parisuhteessa olevana minäkin sitä kaipaan. Puolisoni ei millään tavalla rajoita tekemisiäni, mutta pitäähän hänelle nyt ilmoittaa ja sopia asioista, ettei hän ole suunnitellut juuri sille ajalle jotakin yhteistä. Ruuat pitää miettiä sen kautta mitä toinen syö ja mitä ei, kodin sisustus pitää sopia sille toisellekin.. Kaikki asiat pitää kierrättää sen toisen puoliskon kautta. Ymmärrän hyvin vapauden kaipuun kun saisi tehdä kaiken aina vain oman mielen mukaan.

Kun ollaan sinut elämän ja kuoleman kanssa, on kasvettu aikuisiksi, ymmärretty oma vastuumme lapsia ja puolisoa kohtaan, sekä muita lähimmäisiä kohtaan, voidaan tällöin alkaa puhua vapaudesta.

Vapaudeksi voidaan kuvitella se että asioita käsittelemättä pyristellään eroon kaikesta missä nähdään ongelma. Hylätään lapset, jätetään puoliso. Karataan vain paikalta. Nämä ihmiset muuraavat itse muurin ympärilleen ja ovat oman "vapautensa" vankeja.

Henkilökohtaisti minusta aapeen ja monen ketjussa kirjoittajan syyt eroon vaikuttavat naurettavilta - mutta toisaalta, jos "vapaus" on ihmissuhdetta tärkeämpi, niin ehkä se ihmissuhde ei sitten tosiaankaan kummoinen ole. Silloin varmaan kannattaa erota.

Itse elän nyt 27 vuotta suhteesa, joa on alkanut kun olin 18. Tästä suhteesta on kaikki "jännittävyys" kadonnut kauan sitten, vaikka eipä siinä sellaista koskaan juuri ollutkaan. Tämä rakentuu jollekin ihan muulle, keskinäiselle huolenpidolle, tuelle, rakkaudelle ja sille, että meillä on kivaa yhdessä. Se olisi kyllä mahdollisen "vapauden" arvoista vaihtokaupassa, mutta toisaalta, meidän ei ole pakko tehdä kaikkea yhdessä, joten sitä vapauttakin kyllä riittää. Olen näiden vuosikymmenten aikana ollut ulkomailla töissä vaikka mies on jäänyt koti-Suomeen, ja niin edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Kun ollaan sinut elämän ja kuoleman kanssa, on kasvettu aikuisiksi, ymmärretty oma vastuumme lapsia ja puolisoa kohtaan, sekä muita lähimmäisiä kohtaan, voidaan tällöin alkaa puhua vapaudesta.

Vapaudeksi voidaan kuvitella se että asioita käsittelemättä pyristellään eroon kaikesta missä nähdään ongelma. Hylätään lapset, jätetään puoliso. Karataan vain paikalta. Nämä ihmiset muuraavat itse muurin ympärilleen ja ovat oman "vapautensa" vankeja.

Juuri näin, omista teoista ja vapaista valinnoista ei kanneta vastuuta.

Jos kyseessä on teininä aloitettu suhde, niin harvoinha ne ikuisesti toimii. Teininä ja nuorena on ne suurimmat henkisen kasvun paikat. Harva vielä edes 20-vuotiaana tietää kuka todella on. Hyvinkin voidaan kasvaa ihan eri suuntaan sen kumppanin kanssa. Jotkut jää kuitenkin siihen suhteeseen roikkumaan, kun onhan tässä oltu jo pitkään yhdessä tai mitä jos en löydäkään uutta kumppania.

Ehkä 1/10 teinisuhteesta kestää läpi elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vapaus on sitä, kun ei ole vastuussa menemisistään ja tekemisistään kuin itselle. Parisuhteessa olevana minäkin sitä kaipaan. Puolisoni ei millään tavalla rajoita tekemisiäni, mutta pitäähän hänelle nyt ilmoittaa ja sopia asioista, ettei hän ole suunnitellut juuri sille ajalle jotakin yhteistä. Ruuat pitää miettiä sen kautta mitä toinen syö ja mitä ei, kodin sisustus pitää sopia sille toisellekin.. Kaikki asiat pitää kierrättää sen toisen puoliskon kautta. Ymmärrän hyvin vapauden kaipuun kun saisi tehdä kaiken aina vain oman mielen mukaan.

Mä ehdottaisin eroa tällekin vastaajalle. Musta ainakin on kiva ideoida ruokia perheelle yhdessä. Tykkään kertoa menemisistäni ja tulemisistani ja jakaa kokemukseni jonkun kanssa. Sisustusta on ihana miettiä yhdessä. Elämä on juuri täydellistä näin, vaikka joskus aina riidelläänkin.

Nimim. 12 vuotta naimisissa

Hassua kun aina sanotaan, että teini-iän jälkeen kasvetaan eri suuntaan. Voi myös kasvaa samaan suuntaan, jos on osannut nuorena valita samanhenkisen  kumppanin. Mihin kaikki arvot ja asenteet yllättäen katoaisivat vaikka vuosia kuuluukin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vapaus on sitä, kun ei ole vastuussa menemisistään ja tekemisistään kuin itselle. Parisuhteessa olevana minäkin sitä kaipaan. Puolisoni ei millään tavalla rajoita tekemisiäni, mutta pitäähän hänelle nyt ilmoittaa ja sopia asioista, ettei hän ole suunnitellut juuri sille ajalle jotakin yhteistä. Ruuat pitää miettiä sen kautta mitä toinen syö ja mitä ei, kodin sisustus pitää sopia sille toisellekin.. Kaikki asiat pitää kierrättää sen toisen puoliskon kautta. Ymmärrän hyvin vapauden kaipuun kun saisi tehdä kaiken aina vain oman mielen mukaan.

Mä ehdottaisin eroa tällekin vastaajalle. Musta ainakin on kiva ideoida ruokia perheelle yhdessä. Tykkään kertoa menemisistäni ja tulemisistani ja jakaa kokemukseni jonkun kanssa. Sisustusta on ihana miettiä yhdessä. Elämä on juuri täydellistä näin, vaikka joskus aina riidelläänkin.

Nimim. 12 vuotta naimisissa

Miksi mun pitäisi erota miehestä jota rakastan ja jonka kanssa arki pääasiassa sujuu? Ihanko oikeasti se, että joskus kaipaa sitä että saisi yksin päättää asioista tarkoittaa sitä että pitää erota? Se on hienoa jos teillä mies osallistuu ruokien ideointiin ja sisustamiseen muutenkin kuin kieltämällä. Meillä ei. Nuokaan eivät silti mielestäni ole riittäviä syitä erota, sinusta ne ehkä ovat. Kokemusten jakaminen on toki mukavaa, mutta jatkuva miettiminen kumpi voi mennä harrastukseensa milloinkin niin että elukat ja lapset tulee hoidettua ei ole mukavaa. Sekään ei ole mielestäni syy erota. Sinusta ehkä on. Minusta vapaudenkaipuu ei ole riittävä syy erota hyvästä liitosta, vaikka sen kaipuun ymmärrän ja sitä itsekin välillä koen. Sinusta se näköjään on riittävä syy eroon.

Itse jätin mieheni samasta syystä ja kadun sitä nyt myöhemmin. En löydä kenenkään kanssa samaa ystävyyttä/yhteyttä/seksiä kuin tämän ensirakkauden kanssa, nyt siis kun olisin valmis kunnon parisuhteeseen. En myöskään osannut arvostaa miehen kaikkia puolia, nyt kun nähnyt muita miehiä niin ymmärtää minkä kultakimpaleen menetti. Toki jos miehen kanssa vielä olisin, katuisin luultavasti etten lähtenyt seikkailemaan, mutta olisiko ollut toisia vaihtoehtoja, esim muutaman kk vapaa suhde? En tiedä. Miehellä vaimo ja hieno talo, matkustelevat ja vaikuttavat onnellisilta. Olen surullinen, koska tuo vaimo voisin olla minä. 

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisti minusta aapeen ja monen ketjussa kirjoittajan syyt eroon vaikuttavat naurettavilta - mutta toisaalta, jos "vapaus" on ihmissuhdetta tärkeämpi, niin ehkä se ihmissuhde ei sitten tosiaankaan kummoinen ole. Silloin varmaan kannattaa erota.

Itse elän nyt 27 vuotta suhteesa, joa on alkanut kun olin 18. Tästä suhteesta on kaikki "jännittävyys" kadonnut kauan sitten, vaikka eipä siinä sellaista koskaan juuri ollutkaan. Tämä rakentuu jollekin ihan muulle, keskinäiselle huolenpidolle, tuelle, rakkaudelle ja sille, että meillä on kivaa yhdessä. Se olisi kyllä mahdollisen "vapauden" arvoista vaihtokaupassa, mutta toisaalta, meidän ei ole pakko tehdä kaikkea yhdessä, joten sitä vapauttakin kyllä riittää. Olen näiden vuosikymmenten aikana ollut ulkomailla töissä vaikka mies on jäänyt koti-Suomeen, ja niin edelleen.

Minulle ainakin vapaus menee tärkeysjärjestyksessä kaiken muun ohitse. Ensimmäinen, parikymppisenä solmittu avioliittoni (jota näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi pitänyt koskaan solmia), päättyi juuri siihen, ettei puolisoni hyväksynyt tätä. Suhteen alussa ongelmia ei ollut, koska uskalsin alkaa "toteuttamaan" tätä ominaisuuttani vasta saadessani unelmatyön, johon kuuluu noin 200 matkapäivää vuodessa. Ymmärrettävästi sellaista ei ole toisen helppo hyväksyä, enkä ole hetkeäkään katunut eroa.

Olin monta vuotta sinkkuna, mutta nykyinen puolisoni hyväksyy asian ja sen, että jos joutuisin valitsemaan vapauden ja hänen väliltään, valitsisin silmiä räpäyttämättä ensin mainitun. Minkään muunlaisen ihmisen kanssa en voisi parisuhteessa elää, se on tullut opittua kantapään kautta.

Up

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette voi 'elää' yhdessä? Muuttaa, matkustella, harrastaa tms.

En ole ap. Mutta vastaan hänen puolestaan. Siksi ettei hän halua. Se on lapsettomalle ihmiselle ihan riittävä syy, kun kysymys on ainokaisesta elämästä.

Up!

Uppp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkö molemmat yhä yöksi samaan asuntoon eropäätöksen kertomisen jälkeen? Kannattaako viedä tärkeimmät tavarat jo salaa muualle turvaan?

Suosittelen, että teet kaikki valmistelut ennen erosta ilmoittamista. Osa ihmisistä saattaa heittäytyä erittäin ikäviksi tai jopa vaarallisiksi, kun tuollaisen pommin pudottaa. Itseäni hieman pelotti nukkua eropäätöksen jälkeen avovaimoni kanssa samassa asunnossa, koska hänestä tuli todella vihainen, vaikka hän itse oli se aloitteellisempi osapuoli eron suhteen.

Näin voi tietysti olla, mutta jos tällaisesta väkivaltaisuudesta ei ole merkkejä niin yhtäkkinen häipyminen on mielestäni törkeää, esim. mies järjestää asiansa valmiiksi ja soittaa töistä että en tule kotiin ja jättää vaimon ja lapset sinne ilman selityksiä tai keskusteluja niin ei se ole oikein.

Olen onnellisesti naimisissa, mutta jos haluaisin erota, en laittaisi miestäni palaamaan työmatkalta  kotiin, jossa odotan saatesanojen "haluan erota, nyt lähden" kera ja poistun ovesta. Istuisin alas jo etukäteen ja sanoisin, että tuntuu todella pahalta, en näe meillä enää tulevaisuuttaa ja sitten alkaisimme rakentaa sitä eroa. Tosin jo siinä vaiheessa kun tunnen epävarmuutta mutta eropäätös ei ole valmis, ottaisin asian puheeksi ja kertoisin epävarmuudesta ja mitä kaipaan ja toivon vielä.