Me Naiset: Yksinhuoltajan arki uuvutti Jani Toivolan - joutui sairauslomalle jo toistamiseen
Ei sitten homoisästä olekaan ykisinhuoltajaksi. Eipä yllättänyt.
Ei luonto ole noin tarkoittanut.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016100622421884_vi.shtml
Kansanedustaja joutui keväällä jo toistamiseen sairauslomalle uupumisen takia, kertoo Me Naiset.
Jani Toivola puhuu uupumisestaan Me Naisille.
Toivola joutui jo toistamiseen sairauslomalle uupumisen takia.
Kansanedustaja Jani Toivola, 38, huomasi uupuneensa viime keväänä, kun työ eduskunnassa alkoi aiheuttaa epävarmuutta. Toivola itki polkiessaan töistä kotiin, eikä tiennyt miksi itki. Yöt hän valvoi, ja mieleen hiipi kuolemanpelko. Tyttärelleen Toivola kiukustui aiempaa nopeammin.
Lopulta Toivola meni työpaikkalääkärille, joka määräsi kahden viikon sairausloman.
- Olin uupunut vaativasta työstä, jolle en löytänyt merkitystä ja pienen lapsen yksinhuoltajuudesta. Niiden yhdistelmä vaatii paljon, Toivola kertoo
Uupumus iski jo toisen kerran, sillä aiemmin Toivola oli ollut sairauslomalla samasta syystä ensimmäisellä kansanedustajakaudellaan. Lopulta Toivola päätyi työnohjaukseen toisen kansanedustajan kanssa.
- Oli lohduttavaa huomata, etten ollut ainoa, sillä aikuisen ihmisen on vaikea sanoa, ettei jaksa. Pelkäsin ihan kamalasti myös sitä, että julkisuudessa huomataan, että nyt se Idols-Toivola ei selviä.
Uupumuksen taltuttamiseksi Toivola joogasi, teki kävelylenkkejä ja luki Dalai Lamaa. Lapsen vuoksi Toivola halusi selvitä uupumuksesta nopeasti. Nykyisin hän pitää työaikansa kurissa, eikä tee iltatöitä kuin kerran viikossa.
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Toivola oli melkein vuoden vapaalla täydellä palkalla.
Ja joku vielä kehtaa väittää ettei miehet käytä vanhempainvapaitaan.
Sen pitäisi syödä perunamuusia ja tölkkilihapullia niin sitten jaksaa hoitaa eikä uuvu :D
Eikös se lapsen äitikin hoida lasta, vaikka Jani on lähihuoltaja? Sitä se elämä on, tyttäreni jäi kolmen lapsen yh, miehensä tapettiin. Jäi pienet lapset 9v,6 ja 4kk , piti vain jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivola oli melkein vuoden vapaalla täydellä palkalla.
Ja joku vielä kehtaa väittää ettei miehet käytä vanhempainvapaitaan.
Ei mies käyttänytkään. Toivola käytti.
Kyllä suomalaiset miehet ovat pärjänneet leskinä isonkin katraan kanssa. Mikähän tässä oikein mättää?
Ootteko kattoneet ex-onnellisia? Se sukupuolineutraali lapsi oli ihan hulvaton juttu.
No se on kiva että Jani on ehtinyt joogata.
Vierailija kirjoitti:
Irtisanoudu Jani työstäsi.
Yhteisten tuttavien kautta olen kuullut, että haluaisi irtisanoutua, mutta palkka ja edut ovat niin kovat (verrattuna siihen mitä muualta saisi) että ei pysty lähtemään.
Vierailija kirjoitti:
Miestä ei ole tarkoitettu olemaan lasten kanssa kuten nainen on. Kuullut tämän monelta tutulta. Miehet vain ei kestä tuon kaltaista stressiä.
11 vuotta yksinhuoltajana, ja ihan hyvin olen stressin kestänyt. Poika oli 2v. kun jäimme kaksin, ja ainoat sairauslomat töistä ovat olleet kyseisenä aikana muutaman influenssan takia. Mutta voimia ja jaxuhaleja Janille, on se rankkaa olla mies ja YH...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivola oli melkein vuoden vapaalla täydellä palkalla.
Ja joku vielä kehtaa väittää ettei miehet käytä vanhempainvapaitaan.
Ei mies käyttänytkään. Toivola käytti.
Ooh, tukehdun nauruun... :D
Vierailija kirjoitti:
Jani on ns. totaali yh, eli ei ole sitä toista vanhempaa ottamassa lasta edes joka toinen viikonloppu hoitoon. Vastuu on 24/7. Se on rankkaa. Luulen, ettei Jani tätä tajunnut ennen kuin nyt.
Vastuullinen työ ja totaaliyh= mahdoton yhdistelmä, ainakin kun lapsi on pieni.
Miten totaaliyh voi työskennellä pitkälle iltaan saakka jos hoitaa lapsensa yksin ilman muiden apua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo nytkö se Homo-Janin itku alkoi; nyt pöyristyttää.
Onko vaalit tulossa?
Ainakin kirjan on juuri julkaissut.
En ole lukenut kyseistä kirjaa vielä, joten en tiedä onko se avaus presidentinvaalikampanjalle, vai kampanjalle Vihreiden puheenjohtajaksi.
No jos jo rivikansanedustajana palaa loppuun niin noihin posteihin ei ole asiaa.
Ihan kaikella kunnioituksella Jania kohtaan.En ymmärrä miksi Toivola pyrki uudelle kaudelle jos homma on hänelle liian rankkaa.
Eihän sen pitänyt tälle toisellekaan kaudelle pyrkiä, mutta niin vain takki kääntyi. Hulvattoman iso liksa, tekemättä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanoudu Jani työstäsi.
Yhteisten tuttavien kautta olen kuullut, että haluaisi irtisanoutua, mutta palkka ja edut ovat niin kovat (verrattuna siihen mitä muualta saisi) että ei pysty lähtemään.
Kansanedustajan työssä on hyvä kun voi helposti saikuttaa. Pertti Salovaarakin oli pitkään sairaslomalla. Tavallisessa työssä ei saa yhtä helposti sairaslomaa burnoutin tai masennuksen vuoksi, ei ainakaan jos joutuu sairaslomaa hakemaan terveyskeskuksesta.
Onpas harvinaisen negatiivinen ihminen. Ihan joka asia on aina huonosti ja päin p*rsettä.
Vierailija kirjoitti:
No se on kiva että Jani on ehtinyt joogata.
Eli tavallaan jooga on uskovaisten mukaan syypää leväperäisiin henkiin jotka tunkeutuvat sieluun ja johdattavat harhaan Herran pululta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se on kiva että Jani on ehtinyt joogata.
Eli tavallaan jooga on uskovaisten mukaan syypää leväperäisiin henkiin jotka tunkeutuvat sieluun ja johdattavat harhaan Herran pululta?
Jaa siitä en tiedä mitään. Mutta itse en harrastanut mitään lapsen ensimmäisten 7 vuoden aikana. Paitsi pulkkamäkeä. Kivaa sekin oli.
Toivola oli melkein vuoden vapaalla täydellä palkalla.