Nyt on jäätävää parisuhdesettiä hesarissa

Vierailija kirjoitti:

"Nuo kolme vuotta olivat viedä itseluottamukseni ja mielenterveyteni sekä pilata kahden lapsemme kasvamisen tasapainoisiksi teini-ikäisiksi."

Huhhuh, ja jotkut ovat ilman parisuhdetta (ja ilman seksiä) ihan normaaleja. Ajatella.[/

Quote]

Huomaa ettet ole ollut pihtaavan kumppanin kanssa. On eri asia olla yksin, kun kohdata henkistä väkivaltaa useita kertoja viikossa torjunnan takia. Sinkkuna et pety jokaikinen ilta. Pettymykset ja jatkuva torjunta tuhoavat itsetunnon. Ei sinkkuna oleminen. Minulla kokemusta molemmista, olen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Äijä oli vuorovaikutuskyvytön sanelija ja lähti vetämään uuden naisen luo ja nyt vielä luo itsestään kuvaa sankarina sekä uhrina.

Miksi te kaikki skippaatte tekstistä nämä kohdat:

1) seksiä oli ollut yli kymmenen vuotta, sitten naisen haluttomuus tuli nopeasti

2) mies yritti jutella tilanteesta, nainen ei

Ja mies on vuorovaikutuskyvytön sanelija tilanteessa, jossa nainen saneli seksielämän säännöt sillä, ettei harrastanut mitään vuorovaikutusta? :D

Hyi kun alkoi ahdistamaan kun tuon luki. Mies on tehnyt seksin saamisesta niin ison asian ja sitä jankuttanut vuosikaudet "yrittäen saada vaimon puhumaan" asiasta. Uskon, että vaimo on tuon jälkeen ollut pitkän terapian tarpeessa, mutta toivottavasti nyt löytänyt jonkun normaalin miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen miten miehet selviytyy sinkkuajoista kun tuo seksittömyys on noin vaikeaa. Yhdenillanjuttuja ja maksullisiakaan ei varmaan ihan joka päiväiseen käyttöön löydy.

Minä sain viidessä vuodessa poikamiehenä enemmän seksiä kuin nyt 20 vuoden aikana avioliitossa. Kuvastaa hyvin että yhden exän kanssa viikonlopun aikana oli yhtä monta "kierrosta" kun tämän aviopuolison kanssa vuodessa. Olen niin alistunut tilanteeseen etten enää edes halua oikean naisen kanssa seksiä vaan tyydyn (harvoin) omaan käteeni ja nettipornoon.

On vaan niin helvetin petetty olo. Ja turha tulla lässyttämään "arkeen osallistumisesta" tms, se puoli on enemmän kuin kunnossa.

No kaikkia ei haluta niin usein, vaikka olisi ihan hyvää arkea. Mutta se on kyllä niinkin että jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Surullista kuulla että olet elänyt 20 vuotta suhteessa johon et ole tyytyväinen.

Ylipäätään se on surullista että ihmiset jäävät suhteisiin joissa eivät halua olla, koska eroaminen tuntuu niin vaikealta. Eroaminen on varmasti rankkaa mutta jos tässäkin tapauksessa olisi erottu esim. 10 vuotta sitten niin olisi jo varmasti uusi elämä hyvässä vauhdissa. No jälkiviisastelua. Ehkä se ei ole myöhäistä vieläkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äijä oli vuorovaikutuskyvytön sanelija ja lähti vetämään uuden naisen luo ja nyt vielä luo itsestään kuvaa sankarina sekä uhrina.

Miksi te kaikki skippaatte tekstistä nämä kohdat:

1) seksiä oli ollut yli kymmenen vuotta, sitten naisen haluttomuus tuli nopeasti

2) mies yritti jutella tilanteesta, nainen ei

Ja mies on vuorovaikutuskyvytön sanelija tilanteessa, jossa nainen saneli seksielämän säännöt sillä, ettei harrastanut mitään vuorovaikutusta? :D

Mitä ihmeellistä siinä on että halukkuudessa tapahtuu muutoksia? Se on ihan normaalia kun hormoonitoiminta, terveys, parisuhde... kaikki nuo vaihtelee. Ei se ole mikään salaliitto, se on normaalia.

Jutella toki kannattaisi, mutta ei kaikista naisistakaan siihen ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Nuo kolme vuotta olivat viedä itseluottamukseni ja mielenterveyteni sekä pilata kahden lapsemme kasvamisen tasapainoisiksi teini-ikäisiksi."

Huhhuh, ja jotkut ovat ilman parisuhdetta (ja ilman seksiä) ihan normaaleja. Ajatella.[/

Quote]

Huomaa ettet ole ollut pihtaavan kumppanin kanssa. On eri asia olla yksin, kun kohdata henkistä väkivaltaa useita kertoja viikossa torjunnan takia. Sinkkuna et pety jokaikinen ilta. Pettymykset ja jatkuva torjunta tuhoavat itsetunnon. Ei sinkkuna oleminen. Minulla kokemusta molemmista, olen nainen.

Torjuntako on sinusta henkistä väkivaltaa? Eli sinulla on oikeus saada seksiä silloin kun haluat riippumatta muista olosuhteista? Tällaisten ihmisten olisi todellakin hyvä saada kumppanin suostumus etukäteen kirjallisena sellaiseen järjestelyyn. Seksi ei ole itseisarvo, se on osa parisuhdetta. Jos on parisuhde ei tyydytä syystä tai toisesta, joko ongelmat ratkaistaan puhumalla tai erotaan. 

Vierailija kirjoitti:

Seksi ei pysy omassa lokerossaan itseisarvona, vaikka kuinka itkisi sen perään. Näille sankareille, joiden mielestä vaimo pihtaa tahallaan, voin suositella juurikin eroa, oman huushollin hoitamisen opettelua  ja sen jälkeen maksullisia. 

Ongelma tässä on vaan se, että mitään ei haluta tehdä eikä rahaa käyttää, akka on vaan henkisesti väkivaltainen pihtari. 

Tässä yksi pihtarin näkökulma.

Ex mieheni halusi seksiä vähintään 2 kertaa päivässä kun meillä ei ollut lapsia. Ennätys oli varmaan jotain 10 yhdyntää päivässä ja 2 siis minimi joka piti hänet tyytyväisenä. Tämä oli ihan ok minulle. En ollut ehkä ihan joka kerta täysillä innostunut mutta enimmäkseen. Ja muuten nautin siitä kun mies nautti ja ymmärsin että hänelle se on tärkeää.

Olimme yhdessä 6 vuotta ennen lapsia. 1 lapsen synnyttyä harveni seksi kertaan päivässä , joskus tietysisti useammin ja useita peräkkäisiä kertoja jne.

Mies teki n 12 tuntisia työpäiviä , minä hoidin kodin ja lapsen , silitin paidat. Mies ei siis ikinä edes tehnyt ruokaa , ei osannut edes laittaa pesukonetta päälle. Tämä oli ok minulle, halusinkin että hän mieluummin viettää vähäistä kotona olo aikaa lapsen kanssa. Olin onnellinen että sain olla kotona lapsen kanssa. Lapsi nukkui hyvin ja meillä oli paljon yhteistä aikaa.

Iltaisin vaan sitten aloin kyllä kaivata jo pientä omaa hetkeä jolloin kukaan ei vaatisi minulta mitään. Ja sainkin oman hetkeni kun jäin sitten aina valvoskelemaan miehen jo mentyä nukkumaan, nukuin sitten päikkärit lapsen kanssa. Joten kaikki oli ihan hyvin vielä.

Sitten 2 v ikäerolla syntyi toinen lapsi. Hän oli 1 kerran päivystyksessä hengitysvaikeuden takia 4 viikon iässä . Olin valvonut yön vauvan kanssa ja aamulla päästiin kotiin jossa päivä jatkui esikoisen ja vauvan kanssa.

Illalla mies tulee kotiin ja tekee puristus pyllistät tyyppisen aloitteen. Ei halunnut uskoa kun sanon että en oikeasti jaksa, että olen niin väsynyt että itkettää.

Tästä mies suuttui ja alkoi valittaa että elämä on muuttunut ihan sietämättömäksi.

Vauvan infektiokierre obstruktioineen ja korvatulehduksineen jatkui koko ensimmäisen vuoden ja mies sai seksiä enää joka toinen päivä. Silloinkin olisin halunnut vaan nukkua tai katsoa tunnin telkkaria ihan rauhassa. Mutta jos en suostunut mies suuttui joten oli vaan helpompaa suostua pikaiseen yhdyntään. Olin niin väsynyt etten jaksanut kuunnella haukkumista ja syyttelyä.

Tässä vaiheessa en tosiaan halunnut itse enää ikinä ja melkein oksetti kun tiesin että tänään on se joka toinen päivä.

Ja tattadaa... Vauvan olessa 10 kk mies löysi itseään puolet nuoremman naisen joka ymmärsi. Kertoi tämän minulle yhtenä iltana ja seuraavana päivänä lähti.

Pikkuinen poikamme itki kaksi kuukautta joka ilta kun oli niin ikävä isiä.

Mutta minkäs isi sille voi , vaimo vaan pihtasi ja kyllä kai hänellekin on oikeus onneen.

Varmaan miettii vieläkin että mikäköhän sille vaimolle oikein tuli kun ei enää antanut.

Vierailija kirjoitti:

Paljon helpompi olla ilman parisuhdetta ja vapaa tekemään mitä tahtoo kuin joutua elämään huonossa suhteessa. Olen nainen ja täysin tuon miehen puolella. Pihtarit eivät ansaitse kumppania, paitsi jos löytävät kaltaisensa, jota varsinaisen parisuhteen puuttuminen ei haittaa.

Mutta että lasten elämä oikein "pelastettiin" eroamalla ja miehen mielenterveys on lujilla kun ei saa seksiä? Kuulostaa ihan ex-mieheltäni, ja hän on sentään diagnosoitu seksiaddikti. 

Mielipiteen kirjoittajan puoliso toki oli väärässä vetäytyessään liitossaan ennen selkeästi tärkeästä asiasta ja kieltäytymällä keskustelemasta asiasta. Mutta jos se vaikuttaa toisen mielenterveyteen ja lapsiin, niin jossain muualla on vika. 

Lapsia harvoin pelastetaan avioerolla, vaan lapset lähes poikkeuksetta kärsivät siitä tavalla tai toisella. Se vaikuttaa myös heidän tulevaisuuteensa ja omiin suhteisiinsa. Toki on olemassa eroja, jotka oikeasti ovat tarpeellisia lapsille, mutta en ehkä tuossa mielipidetekstissä esiintyneessä tapauksessa sanoisi, että mies pelasti lapset...

Kirjoittaja kuulosti kusipäältä ja usein naisen haluttomuus on henkimaailman juttuja, toisen huono asenne vaan kertakaikkiaan tappaa halut. Miehellehän ei tehnyt heikkoakaan etsiä uusi nainen aika pikaisesti. Ja ne kommentit hyötyseksistä... joo, voi olla totta, mutta jos ei ole, tuollaiset syytökset ja ajatukset ovat törkeitä.

Siis pettävää niljaketta pitää joukolla kiittää?! Kunnon narsisti, onneksi vaimo pääsi eroon ha voi nykyistä parkaa:(

Ja eka sivu jälleen kerran lähes pelkästään miehen syyllistämistä ja naisen puolustelua. Olipas yllättävää. Koska naisillahan ei ole mitään vastuuta suhteen seksipuolesta.

Vierailija kirjoitti:

Ja eka sivu jälleen kerran lähes pelkästään miehen syyllistämistä ja naisen puolustelua. Olipas yllättävää. Koska naisillahan ei ole mitään vastuuta suhteen seksipuolesta.

Eivätköhän ihmiset reagoi siihen, kuinka mies asiat esitti ja millaisen kuvan hänestä sen perusteella sai. Vaimoa täällä on kritisoitu siitä, ettei suostunut keskustelemaan asioista ja selvittämään niitä (miehen sanojen mukaisesti). 

Mies väitti mielenterveytensä kärsineen ja pelastaneensa lapset eroamalla. Sen jälkeen tietysti, kun oli itse pettänyt (koska vaimo). Sekä pettäminen, että eroaminen jättävät lapseen isoja traumoja, jotka jatkuvat aikuisuuteen saakka. Olisi nyt edes valinnut vaan toisen. 

Vierailija kirjoitti:

"Nuo kolme vuotta olivat viedä itseluottamukseni ja mielenterveyteni sekä pilata kahden lapsemme kasvamisen tasapainoisiksi teini-ikäisiksi."

Huhhuh, ja jotkut ovat ilman parisuhdetta (ja ilman seksiä) ihan normaaleja. Ajatella.

Onhan se nyt paljon helpopi olla ilman seksiä jos on yksin. Seksitön suhde on vähän sama kuin nälkäisenä menisi ravintolaan muttei saisi syödä mitään, katsella ja nuuhkia vain ohi kannettavia herkkuja.

Tästä jäi aika karmea tunne. Luultavasti parin ongelmat olivat jossain muualla, mikä sitten heijastui seksittömyytenä. Riitoja, puhumattomuutta jne. Karmivaa kirjoituksessa oli se, miten nämä eivät tuntuneet olevan ollenkaan lasten kehityksen esteenä ja liiton tuhoajana. Niin että pääasia kunhan vaimo avaa jalat, ihan sama onko keskusteluyhteyttä ja vuorovaikutusta.

Karmivaa on myös tuo hänen kokemuksen syvällä rintaäänellä antama neuvo että lähteä pitää viipymättä. Mikäköhän olisi avioeroprosentti jos kaikki noudattaisivat tuota neuvoa ensimmäisen kuivan kauden yllättäessä pitkässä liitossa?

Pakko kertoa omakohtainenkin kokemus, vaikka tämä tapahtuikin silloin, kun olin vasta parikymppinen ja ensimmäisessä avoliitossa ensimmäisen vakavan seurustelukumppanin kanssa. Meillä ei siis edes ollut lapsia ja seurusteluvuosia vain muutama takana.

Minä, nuori nainen, aloin "pihtaamaan" suhteemme loppuvaiheessa. En tehnyt sitä todellakaan tahallani ja halusin itsekin kipeästi haluni takaisin. Se ei kuitenkaan käynyt vain sormia napsauttamalla eikä siihen mitkään pillerit tai karpalokapselit auttanut (joo, kokeiltiin). Tiesin itse jo hyvin nopeasti, että kyse oli henkisistä asioista, jotka vaikuttivat mielialaani ja suhtautumiseen kumppaniani kohtaan. Nostin asian myös esiin pian seksihaluttomuuteni ilmettyä. Ja yritin sittemmin yli puolen vuoden ajan sanoa näitä samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta mieheni ei rekisteröinyt asioita eikä edes yrittänyt muuttaa mitään omassa toiminnassaan tai parisuhteessamme.

Syythän eivät olleet niin yksinkertaisia, mutta toisaalta hyvin yksinkertaisesti ratkaistavissa. Ja nämä syyt seksihaluttomuuteeni olivat miehen tapa kohdella minua ja käsitellä hänen henkilökohtaisia ongelmiaan. Parisuhteemme aikana minä jouduin vähitellen salakavalasti hänen terapeutikseen ja sain niskaani kaiken paskan liittyen hänen omaan perheeseen ja lapsuuteen - mihin minulla ei siis ollut mitään osaa eikä arpaa. Parisuhteessamme alkoi ilmetä jo pelottavasti lieviä mustasukkaisuuden ja manipuloinnin kaltaisia piirteitä, kun mies odotti minulta jatkuvasti myötäilyä, myötätuntoa, lohdutusta, läsnäoloa ja sitä, että minun piti ymmärtää ja kuunnella juuri silloin kun hän halusi (eli aina).

Mies koki oikeudekseen projisoida kiukkunsa ja ahdistuksensa minuun, mutta ei nähnyt sitä ongelmallisena. Tilanne alkoi mennä jo niin pahaksi, että hän jopa käytti minua "ihmiskilpenä" omaa perhettään vastaan ja käännytti heidät sairaalla tavalla minua vastaan, vain jotta saisi itse hyväksyntää alkoholisti-isältään. Puhuimme ja jauhoimme tästä miljoona kertaa mieheni kanssa, kävimme jopa pari kertaa terapiassa, mutta mikään ei muuttunut mieheni käytöksessä. Hänen henkiset lapsuuden traumat olivat niin syvällä, ettei hän edes nähnyt nykyisessä toiminnassaan mitään väärää eikä hän osannut muuttaa toimintaansa. (Jatkuu, teksti liian pitkä)

seksiterapeutti kirjoitti:

Pakko kertoa omakohtainenkin kokemus, vaikka tämä tapahtuikin silloin, kun olin vasta parikymppinen ja ensimmäisessä avoliitossa ensimmäisen vakavan seurustelukumppanin kanssa. Meillä ei siis edes ollut lapsia ja seurusteluvuosia vain muutama takana.

Minä, nuori nainen, aloin "pihtaamaan" suhteemme loppuvaiheessa. En tehnyt sitä todellakaan tahallani ja halusin itsekin kipeästi haluni takaisin. Se ei kuitenkaan käynyt vain sormia napsauttamalla eikä siihen mitkään pillerit tai karpalokapselit auttanut (joo, kokeiltiin). Tiesin itse jo hyvin nopeasti, että kyse oli henkisistä asioista, jotka vaikuttivat mielialaani ja suhtautumiseen kumppaniani kohtaan. Nostin asian myös esiin pian seksihaluttomuuteni ilmettyä. Ja yritin sittemmin yli puolen vuoden ajan sanoa näitä samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta mieheni ei rekisteröinyt asioita eikä edes yrittänyt muuttaa mitään omassa toiminnassaan tai parisuhteessamme.

Syythän eivät olleet niin yksinkertaisia, mutta toisaalta hyvin yksinkertaisesti ratkaistavissa. Ja nämä syyt seksihaluttomuuteeni olivat miehen tapa kohdella minua ja käsitellä hänen henkilökohtaisia ongelmiaan. Parisuhteemme aikana minä jouduin vähitellen salakavalasti hänen terapeutikseen ja sain niskaani kaiken paskan liittyen hänen omaan perheeseen ja lapsuuteen - mihin minulla ei siis ollut mitään osaa eikä arpaa. Parisuhteessamme alkoi ilmetä jo pelottavasti lieviä mustasukkaisuuden ja manipuloinnin kaltaisia piirteitä, kun mies odotti minulta jatkuvasti myötäilyä, myötätuntoa, lohdutusta, läsnäoloa ja sitä, että minun piti ymmärtää ja kuunnella juuri silloin kun hän halusi (eli aina).

Mies koki oikeudekseen projisoida kiukkunsa ja ahdistuksensa minuun, mutta ei nähnyt sitä ongelmallisena. Tilanne alkoi mennä jo niin pahaksi, että hän jopa käytti minua "ihmiskilpenä" omaa perhettään vastaan ja käännytti heidät sairaalla tavalla minua vastaan, vain jotta saisi itse hyväksyntää alkoholisti-isältään. Puhuimme ja jauhoimme tästä miljoona kertaa mieheni kanssa, kävimme jopa pari kertaa terapiassa, mutta mikään ei muuttunut mieheni käytöksessä. Hänen henkiset lapsuuden traumat olivat niin syvällä, ettei hän edes nähnyt nykyisessä toiminnassaan mitään väärää eikä hän osannut muuttaa toimintaansa. (Jatkuu, teksti liian pitkä)

Ja tästä suhteemmee henkisestä pahasta olosta seksihaluttomuuteni johtui. Kuinka voisin olla robotin lailla aina valmiina seksiaktiin miehelle, joka jatkuvasti kiukuttelee ja saa mustasukkaisuuskohtauksia, valittaa minulle lähes päivittäin samoista perheasioitaan, joille varsinkaan minä en voi mitään? Kuinka minun halut voisivat herätä, kun toinen itkee ja angstaa, olettaa vain minun siivoavan kotona ja tekevän minulle inhottavia asioita hänen mielikseen? Ja miehen seksialoitteet olivat usein vain sitä, että hän tökki minua erektiossa olevalla kullillaan ja oletti minunkin olevan heti valmis yhdyntään. Joskus oikeasti mietin, että huomaisiko se mitään eroa jos ostan tilalleni pumpattavan barbaran. Olin miehelleni vain nussittava kotiterapeutti, joka siivoaa ja myötäilee kaikessa. Ja siis ongelmathan tulivat aina esille siinä vaiheessa, kun muistutin että minä EN todellakaan ole tuota kaikkea.

No, sitten heti eromme jälkeen minun seksihalut palasivat ja sittemmin sinkkuna seksiä ja seksikumppaneita onkin ollut paljon - ja paljon parempaa. Olen alkanut kallistua siihen päätökseen, että en enää muuta kenenkään kanssa yhteen asumaan. Seksiä saa aina silloin kun haluaa, mutta vastapalveluksena ei tarvitse tehdä mitään. Siivoan ja sotken oman kotini, kuuntelen ja olen läheisteni tukena vilpittömästi ja tiedän, että kukaan ei vaadi pakkoseksiä jäätävän avautumisen tai kiukuttelun jälkeen. Minun ei tarvitse enää olla seksiautomaatti, jolla traumatisoituneet miehet voivat lohduttautua ja purkaa patoutuneita aggressioitaan - ja vain silloin kun he haluavat kysymättä minun hyvinvointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksäni lokeroi seksin omaan laatikkoonsa. Ei ollut mitään väliä, osallistuiko hän perheen arkeen ja tekikö oman osansa töistä. Väsymykseni oli vain tekosyy ja jostain hänelle käsittämättömästä syystä halusin vain kiusata häntä ja latistaa hänen itsetuntonsa ja viedä hänen elämänhalunsa, kun aamuseitsemästä iltakymmeneen hoidin ihan kaiken (työni, lapset, ruuat, siivoukset, pyykit, koiran) enkä kyennyt lasten nukkumaanmenon jälkeen hyppäämään superrakastajattaren rooliin vielä muutaman tunnin seksisessiota varten. Lasten nukkumaanmenon jälkeen hän koki, että nyt oli hänen oikeutettu vuoronsa. Ei kelvannut pikaiset ja suihinotto olisi ollut vain armopala. Ei, kaiken keskellä olisi pitänyt valmistautua iltaan ja hänen haluamiseensa esim. lukemalla eroottisia tarinoita tai katsomalla pornoa. Missähän helvetin välissä?

Jos edes yritin ehdottaa että hän tekisi mitään kotona, oli se seksillä kiristämistä eikä hän silloin ainakaan tehnyt yhtään mitään, koska olin niin alhainen että pihtasin kotitöitä vastaan silloin kun en pystynyt enää pitämään edes silmiäni auki. Tälle sankarille se, että erehdyin  pyytämään viemään roskiksen autolle mennessään oli "nakittamista", roskis jäi siihen tietenkin, ja murjotusta kesti viikon. Tietenkin opin hyvin nopeasti olemaan pyytämättä mitään. 

Olin pattitilanteessa. Liian väsynyt haluamaan. Nuorempana nautin seksistä täysillä, se oli ihanaa, varsinkin tämän miehen kanssa, mutta kun ei kertakaikkiaan saa mitään apua arjen pyöritykseen ja toinen on vain yksi lapsi muiden joukossa vaatimassa, halu kuolee. Se vain kuolee pois, ja suurin häviäjä on se jonka halu on kuollut. Muistan ne ajat kun tunsin himoa ja tyydytys oli ihanaa, ja minulla on niitä aikoja ikävä. 

Seksi ei pysy omassa lokerossaan itseisarvona, vaikka kuinka itkisi sen perään. Näille sankareille, joiden mielestä vaimo pihtaa tahallaan, voin suositella juurikin eroa, oman huushollin hoitamisen opettelua  ja sen jälkeen maksullisia. 

Tämän miehen mielestä seksi vieläpä oli ihmelääke kaikkiin sairauksiin. Miehellä oli tapana parantaa flunssani seksillä. Kun minulla oli kuumetta, tuntui se hänestä erityisen hyvältä, "kun paikat oli niin kuumat". Jälkeenpäin hän tenttasi, eikö nyt tunnukin paljon paremmalta. 

Jos en tietäisi paremmin, luulisin että meillä on sama exä! Tosin minä olin meistä se joka kävi vielä töissäkin, kun eksä istui työttömänä himassa ( ja silti väitti elättävänsä meidät) Flunssan parantamista myöten. Seksiasioiden lisäksi minun olisi pitänyt paitsi osallistiya hänen harrastuksiinsa, myös omistautua niille miehen toivomalla tavalla. esim. Käyttää useita tunteja päivässä miehen kanssa pelaamiseen (vaikka olisi ollut tärkeää tekemistä ja vaikka pelaaminen olisi miestäni tylsintä ikinä), jos en suostunut alkoi tunteja kestävä painostus ja mökltys, siihen asti että annoin periksi, en voinut joka tapauksessa tuon shown aikana tehdä mitään. Kaikki oli aina puoleltani tekosyitä ja ilkeyttä, mies jaksoi saarnata tästä tuntikausia (oli mielestään järjenääni) jos yritin kertoa oman puoleni, se oli vain syyttelyä ja riidan hakua..

Vierailija kirjoitti:

Syitä tähän on tietenkin mahdotonta löytää, koska nainen ei halunnut jutella asiasta.

Entäs jos ei itsekään tiedä syytä haluttomuuteensa? Itse kärsin vuosia sitten pitkän aikaa haluttomuudesta. En tiedä mistä se johtui, mutta kaikki seksiin liittyvä ahdisti ihan valtavasti, suorastaan itkuun saakka: sen harrastaminen, sen ajattelu ja oikeastaan kaikkein eniten siitä puhuminen. Vika ei ollut miehessä, sillä hän ei tehnyt tai jättänyt tekemättä mitään sen kummemmin kuin ennenkään, vika ei ollut elämäntilanteessani, sillä se oli samanlainen kuin ennenkin, lapsia meillä ei ollut, joten syynä ei ollut lapsiperhearkikaan. Olin terve fyysisesti, eikä henkisestikään ollut mitään muuta "häiriötä" kuin tuo nimenomaan seksiin liittyvä ahdistus.

Emme olleet yhdynnässä yli vuoteen ja se oli vaikeaa meille molemmille: miehelle siksi, että hän ei saanut seksiä ja minulle siksi, että tiesin hänen haluavan, mutta en itse pystynyt haluamaan. Muuta fyysistä läheisyyttä meillä kyllä oli, halailua, suukottelua ja koskettelua.

Yhtä vähän kuin tiedän mistä haluttomuus johtui, yhtä vähän tiedän, mikä sai sen lopulta katoamaan. Mutta hiljalleen niin tapahtui ja ahdistus ja haluttomuus katosi. Tuosta on nyt aikaa jo monta vuotta ja olemme yhä yhdessä, seksiä on kerran viikossa.

Tää on vain läpinäkyvä itsensäpuolustelukirjoitus, jossa itsestä yritetään tehdä uhria ja rakentaa sankarillista selviytymistarinaa. Jopa lapsista kasvoi tasapainoisia, hienoa!!

Enkä ole tätä mieltä siksi, etten ymmärtäisi millaista seksittömyys voi liitossa olla. Itse aloin parikymppisenä seurustella vanhemman miehen kanssa. Alkuun seksiä oli paljon, todella paljon ja se oli hyvää. Viiden vuoden päästä kerrat harvenivat, ja lopulta sitä oli enää ehkä kolmen kuukauden välein.

Yritin puhua miehelle monet kerrat, kysyä mistä kiikastaa, painostamatta. Erektio-ongelmia ei ollut. Mies ei halunnut puhua vaan kyseessä oli hänen mielestään minun ongelmani, hänellä oli kaikki hyvin. Samaan aikaan mies muuttui ilkeäksi ja halveksivaksi. Hän suuttui minulle jos joku muu mies osoitti minulle huomiota (olin vielä nuori ja kauniskin, joten tätä tapahtui aika usein), arvosteli vaatteitani liian paljastaviksi jne. Juhlissa hän sanoi, että näytän huoralta koska minulla oli polveen ulottuvat saappaat ja polvipituinen hame. Vaatteeni olivat täysin tavallisia, mutta hänen mielestään en olisi esimerkiksi saanut käyttää lyhyttä puseroa farkkujen kanssa vaan puseron olisi pitänyt peittää peppu.

Viisi vuotta tätä jaksoin. Seksiä oli tosiaan se muutama kerta vuodessa eikä se ollut tyydyttävää vaan runkkaamiseen verrattava tapahtuma, jossa käytettiin toista ihmistä apuvälineenä. Lopulta aloin käydä vieraissa, ja täytyy sanoa, etten osannut kokea edes syyllisyyttä. Oli uskomattoman ihanaa kokea taas läheisyyttä, hyväksyntää, halutuksi tulemista. Ja keskustelua.

Itse olin tuolloin varsin viriili, joten fyysinen puoli oli välillä tuskaa, kun panetti niin perkeleesti. Pahimpana näen kuitenkin tuon henkisen puolen, missä minun oli tarkoituskin alkaa tuntea itseni likaiseksi ja kelpaamattomaksi. Jos pelkkä haluttomuus olisi ollut ongelma, mies olisi sanonut ettei nyt haluta, koittanut selvittää asiaa ja tehdä oloni turvalliseksi sen suhteen. 

Tämän takia en samaistu mielipidekirjoittajaan lainkaan. Jos kylmä ja puhumaton ilmapiiri olisi jatkunut entisellään mutta mies olisi suostunut antamaan munaa silloin tällöin fyysisen tarpeeni tyydyttämiseksi, ei tilanne olisi mielestäni ollut lainkaan parempi. Ihmetyttää, että kirjoittaja pureutuu vain seksittömyyteen, ei tuohon puhumattomuuteen.